Hei vähänkö mielettömän ihania nämä muutamat kirpeänkauniit aurinkoiset joulukuun alun päivät!? Ystävieni ja Instagramin perusteella samaa herkkua on saatu nautiskella myös siellä Pohjanlahden itäpuolella. Mahtavaa – eikö vain?
Olen jo aikaisemminkin tunnustanut, että olen aikas sääriippuvainen tyyppi – ja siksikin kesken pimeimmän syksyn tällaiset valoisat päivät tuntuvat ihan lahjalta. Vaikka tarkkanahan sitä saa olla, ettei missaa yhä lyhenevää keskipäivän valoisaa aikaa. Kävelylenkit lounastunnilla ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.
Tänne Tukholmaan ei ole vielä saatu yhtään lunta, joten sekin maiseman “valaistuminen” puuttuu. Tosin edellisestä oikeasti lumisesta talvesta täällä on jo vuosikausia ja suurin osa täällä viettämistäni 20 (!!) talvesta on ollut sellaisia, että lunta on ollut vain satunnaisesti ja hyvin vähän. Välillä iskee kieltämättä kova kaipuu Tampereelle Pyynikinharjun lumihuuruisten mäntyjen luo.

Päivän – tai itseasiassa eilisen päivän – toimistoasuni, joka on tässä esittelyssä, on yksi niistä noin kuudesta asusta, joiden varassa pyöritän pukeutumispalapeliäni tällä hetkellä. Eli keskimäärin kerran viikossa puen päälleni ruutuhousut, joita mielessäni kutsun pellehousuiksi ja ihanan pehmeän rantahiekan värisen kashmir-ponchon.
Ponchon alle valikoituu vähän eri paitoja – eihän ne nyt oikeastaan lopulta edes näy juurikaan. Tällä kertaa vuorossa on mielestäni tosi kiva musta puuvillainen kauluspaita, johon on aplikoitu kauttaaltaan valkoisia palmuja. Löysin paidan noin 5 eurolla Henkkamaukan miesten osaston kesäalen loppurysäyksestä, kun kävin etsiskelemässä edes jotain kauluksellista, missä olisi tarpeeksi leveä hiha robocop-käsivarrelle.
Love-pinni on sekin uusi (ostoslakkolainenkin haluaa laittaa hiuksensa joskus kiinni ja pinni on yksikätiselle ainoa vaihtoehto), mutta ihan jokaiseen työpäivään sen leikkisä tyyli ei sovi. Eikä tarvitsekaan.

Olen periaatteessa ja aika ehdottomasti sitä mieltä, että legginsit eivät ole housut. Nyt yksikätisenä toimiessani olen saanut huomata, että housujen napin kiinnittäminen ja vetskarin vetäminen eivät ole mitään itsestäänselvästi helppoja juttuja. Niinpä näiden pellehousujen kaltaiset housumaiset legginsit tai legginsien tapaiset housut ovat olleet aivan pelastus.
Kuulin juuri että kyynärpääni korjaava leikkaus menee todennäköisesti helmikuulle, joten voi olla, että harkitsen toisten, vähän vähemmän silmiinpistävän housuleggariparin hankkimista. Tuollaisten näyttävien vaatekappaleiden, kuten reippaan ruudullisten pellehousujen, ongelma kun on se, että vaikka niitä käyttäisi “vain” kerran viikossa, ne jää ihmisten mieleen ja antaa vaikutelman, että sillä on AINA toi sama vaate päällä. Kun taas jotain neutraalia vaatetta voi pitää vaikka kolmena päivänä viikossa, eikä kukaan huomaa mitään!
Ei nyt niin, että pääsääntöisesti pukeutuisin miellyttääkseni muita – en todellakaan – mutta en myöskään halua naivisti väittää, etteikö sillä, mitä esim. työympäristöni ajattelee, olisi mitään merkitystä.

• kauluspaita, H&M
• poncho, H&M
• housut, H&M
• kengät, Ellos (saatu blogiyhteistyön kautta)
• pinni, Glitter
• laukku, Mulberry

Periaatteessa miellän pinkin kesäväriksi. Kuumassa ja aurinkoisessa ilmanalassa kovakin sävy pehmenee, tuo raikkautta ja tuulahduksen tropiikkia. Myös kevään haaleaan maailmaan se sopii jossain määrin – hassua sinänsä – mutta syksyllä mieli halajaa lämpimän murrettuja ja maanläheisiä sävyjä. Vai?
Omat vaatehankintani ovat viimeaikoina menneet pitkälti tyylillä: “jos saan puettua sen päälleni, hankin sen”. Ihan älyttömän montaa sellaista vaatetta, jonka alle hieno käsihärvelini sopisi, ei ole tullut vastaan, vaikka overzize onkin kuulemma trendikästä.

Ilahduin aivan valtavasti, kun törmäsin Åhlénsilla Carin Westerin lepakkohihaiseen neulekaunokaiseen. Pinkki kiinnitti huomioni, mutta ihan jo vanhasta tottumuksesta aloin rutiininomaisesti etsiskellä, josko neule löytyisi myös mustana.
Ja löytyihän se. Mutta kas kummaa, ilahtumisen tunne jäi puuttumaan. Hetken mietin, että pitäisikö hankkia molemmat värit, kunnes mieleen palautui Karkin ikivanha ohje: mikäli vaate ei saa tanssahtelemaan pukukopissa, sitä ei kannata hankkia. Vastoin kaikkea itsetuntemustani ja ennakkokäsityksiäni ainoastaan pinkki aiheutti riemua.

Siispä musta neule jäi kauppaan ja nyt olen hyvin tyytyväisenä sitä mieltä, että pinkki on varsin erinomainen syysväri!
Haluatteko muuten tietää, miten yksikätinen saa hiuksensa ylös tötterölle?
Pienellä harjoittelulla se sujuu ihan mainiosti: ensin hiukset kieputetaan tötteröksi, tötterön latva nostetaan pään päälle, latva pidetään paikoillaan päälakea seinää vasten nojaten siihen asti, että ehtii sujauttaa vasurilla ison hiussoljen pitämään komeuden paikoillaan. Helppo homma! Haha!

Korvikset on vanhat Kalevala Korut, mun äidin lempparit, joita se piti aina, kun olin pieni. <3

• neulepaita, Carin Wester
• housut, H&M
• kengät; Acne
• korvikset, Kalevala Koru

Aika harvassa täkäläisessä työpaikassa on tietääkseni jenkkityylistä pukeutumisohjeistoa, joka sanelisi kirjaimellisesti, millaisessa asussa töihin sopii ilmestyä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että dress code loistaisi poissaolollaan. Useimmissa paikoissa on jokin tyyliskaala, joka tuntuu sopivalta ja sosiaalisesti hyväksytyltä. Riippuu toki alasta ja yrityksestä – suuremmassa firmassa jopa osastosta – miten joustavia sanattomina ilmassa leijuvat pukeutumissäännökset ovat.
Spontaanisti ajatellen luovilla aloilla on vapaampi koodisto ja hierarkkisilla perinteisen bisneksen aloilla tiukempi. Oman kokemukseni mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Karikatyyriesimerkki löytyy ihanasta “Devil wears Prada”-sta (kirja on minusta parempi kuin leffa, mutta esimerkkinä käy kumpi vaan). Eli vaikka kaikki tavoittelevat yksilöllistä ilmaisua pukeutumisensa avulla, sitä miten kyseinen ilmaisu muodostuu, säätelee tarkka koodisto.

Aikoinaan muotitiedettä opiskellessani kurssikaverini teki mielenkiintoisen tutkielman yhden Ruotsin suurimman mainostoimiston sisäisistä, ääneen lausumattomista pukeutumiskoodeista. Varsinkin kuvamateriaali teki aivan päivänselväksi sen, että jokaisella osastolla oli oma, selkeästi muista osastoista erottuva ja varsin tiukka dress code, jota noudattamalla pystyi osoittamaan olevansa osa porukkaa ja myös vahvistamaan ammatillista identiteettiään muiden silmissä.
Esimerkiksi kaikki tuon toimiston AD:t olivat puketuneet ulkopuolisen silmin tismalleen samoin. Sukupuoli-identiteetistä riippumatta asuun kuului väljähköt farkut, joiden punteissa leveät käännökset (tutkimuksen tekovuosi oli  siis 2007), räikeät sneakersit, värikäs, kuviollinen paita, näyttävä rannekello. Sisäpiiriläinen sen sijaan ymmärsi, että kello on joku tietty, tarkoin valittu Rolexin malli, farkut harvinaista vintagea tai super-eksklusiivista japanilaista denimiä, paita aito harvinaisuus Hawaijilta ja tennarit huippukalliit limited editionit.
Tunteakseen olonsa mukavaksi, professionaaliksi ja positiivisella tavalla sulautuakseen massaan, useimmat meistä valitsevat noudattaa työpaikan sanattomia pukeutumissääntöjä. Positiivisella massaan sulautumisella tarkoitan sitä, että keskiössä pysyy ammatilliset asiat – eikä asu ryöstä huomiota niin hyvässä kuin pahassakaan.
Tulipas tässä nyt älytön määrä filosofointia alkuun, mutta tämän hupparin kohdalla aloin miettiä taas pienten nyanssien vaikutusta kokonaisuuteen.

Omalla työpaikallani – ja varsinkin osastollani – pystyn melkein satavarmasti sanomaan pelkästään pukeutumisen perusteella, onko jollakulla ohjelmassa ihan random office-päivä, tärkeitä sisäisiä palavereja tai asiakastapaamisia. Sanattoman pukeutumiskoodiston skaala on melko laaja, mutta konservatiivinen.
Tuo asukuvissa näkyvä Marc O’Polon hupparini on hyvä esimerkki. Voin tuntea oloni täysin mukavaksi ja “oikein” pukeutuneeksi toimistolla, jos päälläni on siisti college-paita. Etenkin, jos pääntiestä pilkistää valkoiset kaulukset. Jostain syystä huppu muuttaa asun kokonaisilmettä niin monta astetta rennommaksi, että itse en enää miellä sitä sopivaksi töihin.
Kerran olin casual Friday -hengessä officella about tässä samaisessa asussa, farkkujen tilalla oli vain piirun verran asiallisemmat tummansiniset pellavahousut. Voin kertoa, että siistimpi alaosa ei paljoa muuttanut. Koko päivän oli oudosti sellainen olo kuin olisin tullut loman keskellä poikkeamaan toimistolla.
Mutta hei, miten siistiä, että löysin robocop-käsivarren nielaisevan hupparin! Vapaa-ajan pukeutumiseni on pelastettu!

• huppari, Marc O’Polo
• toppi, Åhléns
• farkut, Ellos
• tennarit, Puma

Yritin hikipäässä etsiä linkkiä vanhaan asukuvaan, jossa näkyisi alkuperäinen aakkoshame. Se oli blogin aamuhämärissä ihan suosikki ja muistan aivan selvästi, että tuosta ballerinapituisesta täyskellohameesta on useampikin setti kuvia. Eikä vain minun päälläni – vaan myös sekä Karkin että Peetun asustamina.
Se olisi nimittäin ollut täydellinen johdanto tähän tämänpäiväiseen asuuni. Alkuperäinen aakkoshame oli melko raskaasti laskeutuvaa mustaa viskoositvilliä, kauttaaltaan kuvioitu kirjaimilla kuin joku olisi heittänyt sen päälle laatikollisen niitä sellaisia valkoisia muovisia kirjaimia, joita näkee (taas) trendikkäiden hipster-kahviloiden ilmoitustauluissa. Malliltaan kapeavyötäröinen (siksi se varmasti sitten lopulta putosi pois kaikkien meidän asuvalikoimista…) ja erittäin laajahelmainen suosikki saapui perheeseen tyttöjen muotialan yrittäjänä työskenneeltä isoäidiltä (ehkä joku vielä muistaakin Turo Tailorin sisaryhtiön Estaten kasarin loppupuolelta?)
No, tämän hamosen kanssa ei ole ihan yhtä mukaansatempaavaa stooria, sillä löysin sen ihan yksinkertaisesti Henkkamaukalta, kun olin hermoromahduksen partaalla etsimässä jotain päällepantavaa, jonka saa puettua yhdellä kädellä. Silti sukulaissieluisuus tuohon vanhaan rakkaaseen hameeseen lämmittää kovasti mieltä. (Mihinkähän se muuten sitten lopulta joutui? Ei kyllä aavistustakaan.. varmaan jommalle kummalle lapsoselle..)

Eikös Mintun asukuvajuttujen perinteisiin kuulu säätilojen päivittely? Haha! No, pitää nyt sitten sanoa, että onpas ollut kertakaikkiaan aivan upea syksy! On ollut niin aurinkoista ja kuulaan kirpsakkaa, että vain yhä aikaisemmin laskevasta auringosta tajuaa, miten pitkällä syksyssä sitä oikeastaan ollaankaan. Ja tietty siitä, että nyt kun on Halloweenit lusittu, saa vihdoinkin alkaa luvan kanssa hehkuttaa joulua!
Pitkähihaisten vaateratkaisujen hankaluus on johtanut siihen, että ponchojen lisäksi olen alkanut kulkea huivi harteilla toimistolla. Hiukan kyllä arveluttaa, että tuleeko siitä liiaksi, povarimummo/iltanuotiolla istuskelija/kotimyyssailu -fiilikset, mutta minkäs teet. Onneksi en palele helposti – päinvastoin – inhoan, jos on liian kuuma.

Aurinkoisuus tähän aikaan vuodesta on tuntunut kyllä aivan ihanalta lahjalta. Ihmeesti valo virkistää, vaikka sitä saisi vain pienen annoksen keskellä päivää. Olen kyllä ollut kovasti sen tarpeessakin, sillä jostain syystä olo on ollut ihan poikkeuksellisen superväsynyt viimeaikoina. Työpäivän jälkeen tekisi mieli lähinnä painua suoraan peiton alle. Ehkä korkeintaan jotain moneen kertaan nähtyä hömppäviihdettä á la How I Met Your Mother viihdykkeeksi.
Kai se on se viime viikolla kärsitty pikku vilustuminen ja kaikki hässäkkä töissä, mikä pistää väsyttämään. Tai sitten se on vain se alitajuinen sisäinen kello, joka kehottaa painumaa talviunille!

Paras resepti tässä taitaa olla se, että antaa vain itselleen aikaa elpyä. Turha pinnistely ei yleensä johda yhtään mihinkään hyvään. Hyvinvointia lisää myös ihan kummasti se, jos jaksaa raahautua edes pienelle happihyppelylle ulos valoisaan aikaan. Muuten voikin sitten keskittyä pehmeisiin villashaaleihin kääriytymiseen ja lemppariteen hauduttamiseen!

• paita, Asos
• hame, H&M
• huivi, Acne
• tennarit, Puma

Lupasin ja vannoin itselleni, että yritän päästä nukkumaan arki-iltaisin vähän aikaisemmin. On muuten aivan mielettömän ihana tunne herätä työaamuinakin sellaiseen fiilikseen, että kyllähän sitä unta jo tulikin tarpeeksi. Tuhatkertainen energiapiikki jo ennenkuin on edes noussut ylös sängystä! Ihan mieletöntä – ja saavutettavissa varsin yksinkertaisesti.
Eli toisin sanoen kukkuminen tietsan kanssa puolille öin on k i e l l e t t y !
Jotta olisin edes muodollisesti itselleni antamani lupauksen mittainen, yritän pitää höpinät vähän vähemmällä. Lyhyestä siis virsi… jne.
Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni ja kaksikin siihen liittyvää dilemmaa: näyttävät hiuspinnit -trendi ja villaponcho sisäkäytössä.

Ensinnäkin: mitä mieltä olette hiuspinneistä? Ja siis tarkoitan tietty tuollaisia näyttäviä, näkyviä hiussolkia, joita käytetään koristelemaan kampausta, enkä niitä näkymättömiä metallisia jutskia, joiden tehtävänä on pitää kampaus paikallaan.
Oma mielipiteeni on kaksijakoinen. Toisaalta tykkään kaikista hiusjutuista ja vaihtelu virkistää (plus pinnin saa viritettyä hiuksiin myös pelkällä vasurilla). Toisaalta koristeellisesta soljesta tulee helposti vähän lapsekas olo. Etenkään toimistolla en ensisijaisesti hae asuvalinnoillani assosiaatioita päiväkoti-ikäisten lemppari-outfiteihin.

Tuo kuvissa näkyvä hiuspinni on itselleni erityisen rakas, vaikka onkin ihan muovinen ja varmasti alunperin ostettu jostain edullisesti. Löysin sen äitini tavaroiden seasta tyhjentäessäni viime talvena lapsuudenkotiani. Muistan hyvin, miten äiti käytti sitä kesäisin uimarannalla pitämässä hiukset pois kasvoilta.
Ja kyllä tuo mielestäni ihan hyvin toimii vähän uimapukua virallisemmankin asun kanssa. Ehkä en koristaisi kutrejani näyttävällä kukkasoljella, jossa on kaiken lisäksi vähän glitteriä, sellaisena työpäivänä, jolloin ohjelmassa on tärkeitä palavereita tai asiakastapaamisia, mutta muuten kyllä.

Toinen kysymysmerkki on tuo poncho.
Hankin sen alunperin kesällä tuumaten, että se varmasti riittää ainoaksi robocop-ajan lämpimäksi vaatteeksi. No, niinkuin tiedätte, käsihärveli onkin nyt ilonani aika paljon pidempään, joten koko “miten pysyä lämpimänä” -konsepti on pitänyt ajatella uudelleen.
Pelkkä poncho ei enää säiden viilennyttyä riitä päällysvaatteeksi (vaikka siis sivuhuomautuksena, että aivan poskettoman upeita rapisevan kirpeän raikkaita, aurinkoisia syyspäiviä tässä on ollut jo useampi putkeen!) ja niinpä tämä yksilö onkin päätynyt toimittamaan villapaidan/neuletakin virkaa sisäkäytössä.
Ensin ajattelin, että se näyttää ihan liian selkeästi ulkovaatteelta, mutta nyt olen jo tottunut ajatukseen ja mielestäni poncho toimii ihan ok toimistolla. Tai sitten robocop-käsivarteni on sulattanut pois viimeisetkin tyylitajuni rippeet! Haha!!

• poncho, b-young
• kauluspaita, Kiomi
• toppi, Åhléns
• hame, Lindex
• kengät, Acne

Aaargh, nyt täytyy kyllä painua salamana höyhensaarille!! Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia lyöntivirheitä, korjailen niitä sitten aamulla työmatkalla. Hyvää yötä! Muistakaa pitää huolta itsestänne!!

Tämä ei ole jälleen yksi voi voi, Mintun käsi on rikki -postaus, mutta sen verran siihen liittyen, että tässä menee nyt vähän kauemmin kuin luulin. Kyynärpäässä on yksi osanen irti (auts!) ja se ei parane itsestään. Tarvitsen siis uuden leikkauksen, jonka ajankohta on “joskus alkuvuodesta”. Siihen asti mennään robocop-härvelin kanssa, joka ystävällisesti pitää kasassa kaikki käsivarteni irtonaiset osaset.
Halusin kuitenkin palata tekemään klassisia “päivän asu” -postauksia. Ongelmat pukeutumisen kanssa ovat nyt osa arkipäivääni, koska niin toimistolle kuin vapaa-aikaankin on pitänyt kehittää rajoitteideni kanssa toimivia asuja. Käsihärvelin (toim. huom. “ortoosi”) kiinnityssoljet, ja saranaosa varsinkin, on sen verran kookkaat, että laitos ei ihan tuosta vaan solahda normiväljänkään hihan sisään. Lisäksi kyynärpään irtonaisuus tekee sen, että en pysty työntämään, vetämään tai painamaan ilman, että … no, menemättä ällöihin yksityiskohtiin sanon vain, ilman että tekee kipeää. Samasta syystä ei myöskään sormien toimivuus ole palautunut.
Eli luvassa on siis lepakko- ja kimonohihoja, oversize-neuleita, ponchoja ja alaosia, jotka ovat joko väljiä tai resori vyötäröllä. Ei vetoketjuja, solmittavia nauhoja tai pukeutumisakrobatiaa vaativia leikkauksia. Vain kaikkea kivaa, mitä pystyy pukemaan päälle yhdellä kädellä toisin sanoen!

Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni.
Monessa tilanteessa palvelleen kimonojakun ostin jo kesällä. Silloin ajattelin, että se käy robocop-periodin ainokaisesta pitkähihaisesta. Nyt tilanteen pitkittyessä, se on lähes ainoa jakkumainen asia, jonka saan puettua päälleni.
Kimonon materiaali on 100 % viskoosi, mikä tekee siitä tosi miellyttävän käyttää. On toki tosiasia, että viskoosi rypistyy helposti – ja niin se tekee myös tässä. Onneksi materiaali on laadukasta ja rypyt oikenevat itsestään varsin nopeasti, joten hyväksyttävä office-siisteystaso tulee saavutettua varsin nopeasti, vaikka kimono olisikin matkustanut laukussa toimistolle.

Meikkaaminen ja hiusten laitto yhdellä – vasemmalla – kädellä on edelleenkin haaste. Kuontalo kulkee stailattuna tyyliin “Curly Girl goes kesämökki” ja meikiksi saa riittää CC-voide, puuteri, aurinkopuuteri, kulmakynä (kyllä! Olen opetellut piirtämään kulmat vasurilla!!) ja huulikiilto (värillinen toki… haha!).
Tuota hiusten “kiharuutta” olen kyllä tässä hiukan kummastellut. Aikaisemmin kutrini vetäytyivät mukavalle surffilaineelle ja usein jopa ihan kikkuralle, vaikka käytin ihan mitä sattuu hiustuotteita. Ainoa CG-metodi, mitä olen toteuttanut koko aikuisikäni on, että pesen hiukseni vain kerran viikossa.
Kesällä aloin pikkuhiljaa, tuote tuotteelta, siirtyä nonchalantista kyllä se siitä -asenteesta kohti CG-hyväksyttyjä aineita ja metodeja. Tällä hetkellä kaiken hiuskosmetiikkani pitäisi olla erittäin tiukasti CG:n säännösten mukaisia, mutta tukka on edelleen söhryä eikä mitään erityisiä kiharoita ole näkynyt. Kun on viettänyt päivän kuivassa toimistoilmassa, tilanne on jo aikas karsea.
Mutta näillä mennään. Kyllä mahtaa tuntua mahtavalta, kun taas pystyn käymään kaksin käsin kiinni tilanteeseen!

Päällysvaatteiden löytäminen on sekin ollut varsinainen seikkailu. Onneksi täällä meillä lämpötilat on vielä toistaiseksi useimmiten jopa aamulla huidellut siinä kymmenen plus-asteen tietämillä. Siinä vielä tarkenee poncholla. Tykkään muuten ihan hurjasti tuosta liehusta, jonka löysin asoksen miesten osastolta! Sitä tulee aivan varmasti käytettyä vielä tämän hässäkän jälkeenkin.
Positiivista robocop-elämässä on tosiaankin se, että pakon edessä tulee testattua vaatteita, joita muuten en harkitsisikaan. Kuten nyt esimerkikisi tuota torkkupeittoa muistuttavaa liehuketta.

• kauluspaita, Lindex
• toppi, Åhléns
• kimonojakku, Lindex
• farkut, Ellos
• poncho, asos
• tennarit, Puma