Tämäkin syksyisen pimeä marraskuun viikko on jo puolivälissä – jei! Ensi viikonloppuna virittelen kyllä aivan varmasti valonauhat parvekkeelle, vaikka etiketti miten sanoisi, että vasta ensimmäisenä adventtina on niiden aika. Jotain helpotusta ja joustoa pitää olla, kun kerran ollaan niin hulluja, että asutaan näillä pimeillä seuduilla. Juuri tänään päiviteltiin taas lounaspäydässä sitä, että mikä ihme sai meidän esi-isät asettumaan pysyvästi tänne..
Matsasin päivän asun sopimaan pimeään vuodenaikaan: mustaa-mustalla tuntui aamuhämärässä juuri oikealta ratkaisulta. Erilaiset materiaalit, kenkien nahka ja t-paidan himmeäkiiltoinen pinta kyllä elävöittävät kokonaisuutta mielestäni tarpeeksi.

Normaalin office-päivän lisäksi olen tänään poikkeuksellisesti käynyt yhdessä pressitilaisuudessa. Tukholmassa on parhaillaan menossa “Retail Fashion Week” – tai tuttavallisemmin pressiviikko – ja tapahtumia olisi vaikka joka tunnille. Oikeat työt vähän kuitenkin haittaavat harrastuksia, sillä lähes kaikki pitävät avoimia ovia juuri toimistoaikaan.
Tänään kävin kuitenkin töiden jälkeen Peetun entisen työpaikan Americana Classic Vintagen tilaisuudessa. Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa ihanaa Americana-porukkaa. Ainoa miinuspuoli on se, että nyt tekisi mieli laittaa koko kodinsisustus ja garderobi uusiksi… Mitähän ne tuumaisivat toimistolla, jos ilmestyisin huomenna paikalle cheer leader -asuun pukeutuneena? Haha!

Jos nyt joku sattumoisin ihmettelee tuota postauksen otsikkoa, niin kerrottakoon, että paidassa lukee kohopainettuna “Choose your player”. Hauska teksti – ja ihan käypä elämänviisaus, jos niin ajattelee. Paita on peräisin Alexander Wangin Henkka-mallistosta miesten puolelta. Se oli tänään jo toistamiseen toimistoasuni osana ja täytyy sanoa, että olen kyllä todella tyytyväinen hankintaani. Toisaalta harvoinpa mustan t-paidan kanssa menee pieleen.

• t-paita, Alexander Wang for H&M
• jakku, H&M
• hame, H&M
• kengät, Vagabond

Tänään olen ollut varsinainen copycat – puin Espritiltä saadun violetin palmikkoneuleen alle haileansinisen pehmoisen puuvillaneuleen, aivan kuten Ella Woodward viime tiistain illallisilla. Ja jos omistaisin nahkahousut, olisin kopioinut senkin, mutta niitä ei nyt ainakaan toistaiseksi varastoistani löydy. Tosin olen kyllä vakavasti harkinnut, että josko sittenkin antaisin periksi ja hankkisin jotkut hyvälaatuiset tekonahkaiset versiot. Sitten, jos ne  tuntuu hyvältä ja omalta, voisi investoida aitoihin, laadukkaisiin nahkahousuihin. Visiona on nimenomaan yhdistää tuollaisia muhkeita neuleita niihin..
Hiukan kateellisena olen seuraillut suomalaisten ystävieni Instagram-päivityksiä – vaikuttaa nimittäin siltä, että ainakin Helsinki-Tampere-Turku -akselilla on ollut varsin kivoja, kauniita ja aurinkoisia syyspäiviä. Voin kertoa, että Tukholmassa on ollut harvinaisen harmaata. En nyt taas tänäkin maanantaina vedä perusveisuutani kaiken tahmeudesta, mutta kun aamulla luin lehdestä, että marraskuu on täällä ollut tähän asti pimein kymmeneen vuoteen, alkoi palaset loksahdella paikoilleen. Ehkä se en olekaan vain minä? Ehkä täällä oikeasti on poikkeuksellisen synkkä meininki tänä syksynä?

No, mikään tappokylmä ei kuitenkaan ole, eikä loskarähjäkelit ole vielä saapunut, mikä antaa kuitenkin aika paljon vapauksia pukeutumiselle. Ei tarvitse ajatella säälien kauniita kenkiään ja hameen voi kiskaista päälle ilman pelkoa bussipysäkille pystyyn kohmettumisesta.
Pitkästä aikaa pidin hiukseni myös ihan luonnontilassa. Jotenkin olen viimeaikoina vierastanut tuota vapaasti kuivunutta kiharasöheröä. Vaikken mikään supersiistien kampauksien ystävä olekaan, ihan kokonaan laittamatta jätetty tukka on ollut vähän too much jopa itselleni. Niinpä hiukseni ovat yleensä aina pikanutturalla, jos en ole niitä jaksanut tai ehtinyt yhtään kiharrinharjalla sukia. Ennen tosin annoin useinkin karvapääni olla vapaana ihan luonnontilassa – onhan se aika helppoa, kun ei tarvitse laittaa ollenkaan!

• kauluspaita, H&M
• neulepaita, Esprit
• hame, H&M
• kengät, Acne

Ihan ensimmäiseksi pitää vähän taivastella, miten nopeasti aika menee. Ei ollut tarkoitus olla kahta päivää “blogilomalla”, mutta perjantaina ajattelin kerrankin tehdä ensin kotihommat ja ryhtyä vasta sitten postaushommiin. Kun palasin puoli yhdeltätoista illalla/yöllä pesutuvalta kuivien pyykkien kanssa tuumasin, että nyt kyllä on aika mennä nukkumaan ja blogi saa odottaa.
Lauantaina leikittiin Karkin kanssa, löydettiin mm. tytölle aivan ihana talvitakki! Ei ollut kamera mukana, mutta pitää kyllä ehdottomasti esitellä se teillekin. Shoppailujen jälkeen käveltiin koko matka keskustasta kotiin leudonkosteassa marraskuun illassa ja parannettiin maailmaa. Aktiivisen päivän jälkeen oltiin niin nälkäisiä, että päätettin skipata ruuanlaitto ja illalliseksi ajateltu terveellinen linssikeitto ja tilattiin pitsat! Pahistelun kruunasi True Bloodin viimeisen sesongin neljä viimeistä jaksoa. (Sori Peetu, me katsottiin se nyt sitten loppuun… Lupaan, että en spoilaa!)
Tänään olen reippaillut hiukan ulkona, mutta pääasiassa aika on kuitenkin mennyt keittiössä. En olisi tätäkään uskonut kokevani – puoli sunnuntaita häviää kokkailuhommiin! No, nyt on pakastin taas täynnä lounaslaatikoita, mikä kyllä helpottaa arkea ja taloudenpitoa huomattavasti. Yhden ruokalajin, Peetun loistavan kaaliwokin, kuvasin myös blogijuttua varten. Toivottavasti syyspimeässä otetut kuvat onnistuivat edes jotenkin, että voin julkaista ohjeen blogissa. Nopeampaa, herkullisempaa ja kukkarolle hellävaraisempaa reseptiä tuskin on keksittykään.
Mutta tarkoitus ei nyt ollut höpistä viikonlopun edesottamuksista, vaan kertoa ihanasta illallisesta, jolle sain osallistua viime tiistaina.

Illallinen järjestettiin upean tunnelmallisessa Rosendals Trädgårdin ravintolassa (tai café se taitaa virallisesti olla…) ja kutsujana toimi Esprit. Illan teema oli “Everyday Amazing” ja ennen ruokailua yksi Espritin muusista Ella Woodward demonstroi sokerittomien vegaani-herkkujen tekemistä. Mukaan saamassani pressipaketissa on muutama resepti ja aion ehdottomasti testata ainakin energiapalluroiden tekemistä. Ovat kuulemma aivan täydellisiä nautittavaksi, kun iltapäivän sokeri-himotus-musta-aukko iskee. Huomattavasti kevyempiä ja sata kertaa terveellisempiä kuin ne Ballerina-keksit, joita tavallisesti on pakko tankata, ettei aivan putoaisi kesken iltapäivän.

Selfie-moment. Viime tiistain asu tulikin jo esiteltyä – eli Viktor & Rolfin H&M-malliston silkkineuletakki pääsi edustamaan illalliselle.

Rosendals Trädgådenissa tarjottu illallinen oli alusta loppuun täysin vegaani. Valitettavasti olen sen verran noviisi edelleenkin näissä ruokahommissa, että en ihan tarkalleen osaa kertoa, mitä meille tarjoiltiin. Mustajuurta, kurpitsaa, artisokkaa, pinaattia, bataattia, oliiveja ja punakaalia nyt ainakin. Kaikki oli aivan järkyttävän herkullista eikä edes vastapäätä istunut vannoutunut lihansyöjä(mies) keksinyt mitään valittamista. Upeita, monimuotoisia ja vivahteikkaita makuja ja kaunista visuaalista harmoniaa koko illallinen alusta loppuun.
Tuossa vasemmalla alhaalla näkyy se Ella Woodwardin “energiapallura”. Toimii siis erinomaisesti myös jälkkärinä kaffen kanssa. Sen sijaan tuo hyvin sievästi minikokoisesta hillopurkista tarjoiltu suklaamousse ei ihan kolahtanut – mutta se johtuu ehkä siitä, että pääraaka-aine on banaani ja itselläni se maku assosioituu aina johonkin puoliksi epämiellyttävään nyt-äkkiä-energiaa-tai-pyörryn -tilanteeseen.

Vasemmalla alhaalla olevasta illalliskuvasta voi bongata myös nutturapäisen Mintun. (Valitettavasti en tiedä pressikuvaajan nimeä, mutta tuo ja kaikki Ella Woodward -kuvat on hänen ottamiaan.) Hurjan kaunista ja tunnelmallista istua lämpimässä kasvihuoneessa kauniisti katetun pöydän ympärillä pimeässä marraskuun illassa. Ravintola sijaitsee tosiaan kasvihuoneessa ja “lattia”, joka näkyy kuvissakin, on ihan soraa.

My plate! Tilli-sweetchili kurkut maistuivat myös aivan taivaalliselle – raikkaalle ja ruokaisalle samanaikaisesti. Niitä voisi ehkä uskaltaa kokeilla itsekin jopa ilman ohjetta. Tuoretta kurkkua lohkoina, pari ruokalusikallista sweet chili -kastiketta, loraus valkoviinietikkaa ja runsaasti tuoretta tilliä. Ei kai tuo voi mennä vikaan?

Illallisen jälkeen odotti yllätys! Kaikki vieraat saivat käydä valitsemassa yhden vaatteen “ruokasalin” seinustalla sijaitsevasta vaaterekistä. Olin jo melkein valitsemassa kuvassa näkyvää camo-kuvioista pidemmän mallista neuletakkia, mutta sitten päädyin ihanaan klassiseen violettiin palmikkoneuleeseen. Vasta jälkeenpäin näitä kuvia tsekkaillessani tajusin, että neule on tismalleen sama, joka Ella Woodwardilla oli päällänsä illallisilla!

Rosendals Trädgård on klassinen kesäkohde, joka näin pimeään vuodenaikaan saattaa tuntua ihan epärelevantilta paikalta. Suosittelen kuitenkin miettimään toisenkin kerran. Puutarha on ehkä talviunisena vähän tylsä, mutta kahvila/ravintola ja putiikki ovat avoimena ja kahvila varsinkin on erittäin tunnelmallinen. Ihanaa ekologista, biodynamista lounasta voi tosiaan käydä nauttimassa ympäri vuoden ja ruokalista on aina sovitettu kulloiseenkin vuodenaikaan.

En osaa sanoa, onko se esihistoriallinen luolanainen minussa vai aavistuksen tuoreempi partiomenneisyys, mutta kyllä oikea tuli tuntuu hyvältä – ja saa aina jotenkin hiljaiseksi.

Ensimmäistä kertaa Go 4 it vol. 2 -blogin historiassa: klassikkopostaus “Päivä kuvina”.
Melkein päädyin otsikoimaan jutun “Manic Monday”, mutta sitten tajusin, että tänään oli kyllä ihan niin Mintun perusmaanantai kuin vain voi. Pitää säästää tehokkaammat adjektiivit siiheksi, kun niitä oikeasti tarvitaan.

(kuva on otettu kutakuinkin klo 7.40 – juuri ennenkuin hyppäsin työmatkani ensimmäiseen julkiseen kulkuvälineeseen, Tvärbana-nimiseen raitiovaunuun)
Päivän kulun kuvaraportointiin antoi hyvän syyn Olympuksen ja Indiedaysin kampanja, johon suureksi ilokseni pääsin mukaan. Olympus PEN E-PL7 on aivan täysverinen järjestelmäkamera, mutta pienen kokonsa ja uuden huipputeknologisen litteäksi painuvan objektiivinsa ansiosta niin kätevän kompakti, että se kulkee vaivatta mukana pienemmässäkin laukussa.
Jos olet joskus miettinyt, millainen mahtaa olla tyypillinen arkipäiväni, niin voin kertoa, että kaikessa huikentelevaisessa villiydessään se menee suunnilleen näin:

6.15 Herätyskello soi. Taistelen kaiken tahdonvoimani avulla torkuttamista vastaan. Lojun kuitenkin hetken sängyssä ja totuttelen siihen ajatukseen, että nyt on taas aika aloittaa uusi työviikko.

7.00 Aamiainen on toinen asia, jonka kanssa tsemppihenki joutuu koetukselle. En oikeastaan tykkää syödä mitään aikaisin aamulla – tai ihan heti heräämisen jälkeen. Yritän kuitenkin elää terveellisesti ja kuulemma aamiainen on päivän tärkein ateria. Ihan joka päivä en tuohon pysty, mutta sentään joskus.
Aikaisemmin olen ollut siinä luulossa, että kamerapaketin mukana tulevat objektiivit ovat valoteholtaan ja muilta ominaisuuksiltaan aikas vaatimattomia. E-PL7:n vakio-objektiivi 14 – 42 mm EZ on kyllä osoittautunut aivan loistavaksi ja päivittäisessä käytössä erinomaisen tehovoimaiseksi. Illan datailukuvia lukuunottamatta kaikki tämän postauksen kuvat on otettu tuolla vakio-objektiivilla.

8.00 Lisää kaffetta ja peitevoidetesti aamun Metro-lehdessä. Vietän aikas monta tuntia viikossa julkisissa liikennevälineissä. Koska mielestäni on aivan turha harmitella markoihin kuluvaa aikaa, olen päättänyt tehdä matkustamisesta mahdollisimman mukavaa. Kahvikupponen ja päivän lehti on oikein mukava tapa aloitella arkipäivää.
Ainoa miinuspuoli on se, että nyt on ihan pakko selvittää, että mikä tuo Metron kehuma Perricone MD– niminen ihmevoide on (never heard!) – ja ostoslistalle taisi päätyä myös HR:n Magic Concealer -peitevoide. Lisäksi tekisi mieleni testata viisi maapalloa saanut By Terry, Touche Veloutee -voide (tästäkään en ole ikuna kuullut…). Tieto lisää tuskaa – tai ainakin tietää rahanmenoa näköjään.

9.00 Toimistohommaa. Kuvassa työpisteeni näyttää kovin karulta, mutta viihdyn juuri remontoidussa konttorissamme oikein mainiosti. Paikkani on siis tuo etualalla näkyvä. Muut “neliapilan” jäsenet kuuluvat samaan tiimiin kanssani. Plussaa uusi työpiste saa moottorilla toimivasta korkeudeltaan säädeltävästä työpöydästä. Nykyään seison vähintään kolmasosan työajasta. Istuminen kun kuulemma tappaa.
10.00 Piti saada aikaiseksi hieno “kuva tunnissa” -tyyppinen toteutus, mutta sitten en kuitenkaan kehdannut ottaa kameraa mukaan markkinointiosaston maanantai-aamupäivisin pidettävään viikkopalaveriin. En, vaikka kaikki tietävätkin, että olen bloggari ja viikkopalaveri on varsin epämuodollinen ja rento tilaisuus. Jotenkin noloa silti…

11.30 Lounasaika! Käyn korkeintaan kerran kuussa lounaalla ulkona, aina muulloin ohjelmassa on kotiruokaa. Tänään lounaslaatikosta löytyi astetta herkullisempaa sapuskaa: Peetun ja Karkin viikonloppuna leipomaa pitsaa! Omnomnomnomnom!! (Huomenna sitten taas kaalisoppaa…)
Jos tässä alkaa kamerahermoa kutkuttaa, niin voin kertoa, että Olympuksella on juuri nyt Verkkokauppa.comissa aivan superhuikea tarjous!. 599,90 -hintaisen E-PL7:n ostaja saa kaupan päälle supermakean design-lampun! Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolampun arvo on 121,00 €. Sitten, kun laitan täällä koko kämpän remonttiin ja vaihdan huonejärjestyksen, haluan kyllä tuon Block-lampun yöpöydälleni.

12.00 Kävelylenkki sadetihrussa. Ihan älytöntä, miten jotkut päivät eivät tunnu valkenevan ollenkaan. Vartin-kahdenkymmen minuutin ulkoilu virkistää silti kummasti, vaikka aina ei kyllä tee mitenkään hurjasti mieli poistua toimiston lämmöstä kesken päivän.
Ja kyllä, Tukholma on erittäin kaunis kaupunki ja täällä paistaa aina aurinko. Valitettavasti toimistomme sijaitsee niukasti kaupungin rajan pohjoispuolella, Solnassa. Sen on pakko olla ainoa selitys tällaiseen harmauteen!

15.15. Vessaselfie. Olen onnistunut olemaan ziljoona vuotta bloggarina ilman, että olen oppinut ottamaan edes auttavasti järkevän näköisiä kuvia peilin avulla. Haha! Tuo käynee kuitenkin paremman puutteesta myös päivänasu-kuvasta: vyötäröjakku Henkalta ja farkut Weekdayltä.
Olympus PEN E-PL7 -kamerassa on sisäänrakennettu WiFi. Sen ansiosta kameralla otettujen laadukkaiden kuvien jakaminen on ihan tolkuttoman helppoa. Puhelimeen tarvitaan vain Olympuksen ilmainen appi. Kamerassa olevista kuvista voi valita mieleisensä ja sen jälkeen jakaa ne Instassa, fb:ssä, muuten somessa – tai vaikka lähettää sähköpostilla mummulle Tampereelle. Esimerkiksi Mintun hieno ja virallinen vessa-selfie löytyy myös Instagramista… (@minnapaakkulainen, jos haluat vilkaista! Vähän eri versio tosin kuin tuo ylläoleva)

16.00 Vielä tunti töitä. Ulkona on entistäkin pimeämpää ja sateista. Alan käydä itseni kanssa kauppaa, jaksanko mennä salille työpäivän jälkeen. Päätän, että saan syödä hyvällä omatunnolla viikonlopulta jääneen kinuskijätskin, jos selätän laiskotteluntarpeeni ja treenaan edes 40 min.

17.40 Let’s do this!! 20 minuuttia stepperillä + 20 min hartioita, selkää ja vatsaa. Ei mikään supertreeni, mutta kaikki vähäkin on tyhjää parempaa. Every step counts – on mottoni!
Tuo SATS:in ulkopuolella sateisessa iltapimeässä otettu kuva on täysin käsittelemätön. En ole edes lisännyt valoa tai kontrastia (paljon muuta en kyllä osaakaan… :P) – eli siitä näkee hyvin vakio-objektiivin todella loistavan tason!

18.30 Done and done! Päätän, että olen tosi himskatin ylpeä siitä, että olen niin reipas, vaikka jonkun himourheilijan mittakaavalla en sitä olisikaan. Every step counts ja treenin jälkeen vain mustavalkoisia selfieitä. Haha!
E-PL 7 -kamerassa on tosi huippu, myös alaspäin kääntyvä näyttö. Sen avulla kivojen selfieitten ottaminen on tosi iisiä. Itseasiassa koko tämä blogipostaus: 3 minuutin juhlameikki, on toteutettu käsivaralla otetuilla selfieillä! Eli jos tämä hikinen treenin jälkeen näpsäisty otos ei vakuuta, kantsii tsekata tuon meikkipostauksen kuvat.

18.45 Täydennysostoksia. Tuorepuristettua appelsiinimehua ja basilikaa, luomua så klart. Ihme juttu, miten yrtteihinkin voi tulla himo. Tuntuu, että en osaa edes olla, jos keittiön pöydältä ei löydy rehevää basilikapuskaa.

19.30 Illallissalaatin jämät eiliseltä. Ylitän itseni ja syön sivistyneesti oikein keittiön pöydän ääressä. Toki samalla viikonlopulta lukematta jääneitä sanomalehtiä selaillen. Salaatissa on kanaa, sinihomejuustoa, kaikenlaisia erilaisia salaatteja, kirsikkatomaatteja, kurkkua, porkkanaa, Cantaloupe-melonia, oliiveja, parmesaniraastetta ja basamico-kastike. Ja se on hyvää!

20.15 Tiskaus. Olen yksi niitä harvoja, joilla ei vieläkään ole käytettävissä astianpesukonetta. Aikaisemmin vetkuttelin tiskiharjaan tarttumisen kanssa, mikä johti siihen, että viikonloppuina likaisia astioita riitti helposti parin tunnin sessiota varten. Nykyään yritän olla vähän edes kurinalaisempi ja ajatella, miten ihanaa onkaan, kun on siistit tasot keittiössä. Toisaalta koko hommaan ei myöskään silloin mene puolta iltaa.
E-PL 7 -Olympuksessa on valmiina kaikenlaisia hienoja suodattimia, joiden avulla kuviin voi saada helposti hauskaa efektiä ja ekstrapotkua. Tiskauskuvaan kuuluu mielestäni ehdottomasti vintage-suodatin. Meininki on sen verran antiikkista – ja lopputulos mielestäni tosi kivan näköinen!’

21.30 Datailua ja mm. tämän postauksen naputtelua. Kello alkaa olla jo aika paljon ja pitäisi alkaa suoriutua yöpuulle. Sitäpaitsi päivän todo-listalla on vielä toteuttamista vaativia asioita: kissojen hiekkalaatikot odottavat pesijäänsä. En kuitenkaan malta olla mainitsematta muutamasta mahtavasta E-PL 7:n ominaisuudesta. Tulen kyllä varmasti kirjoittamaan tästä vielä tarkemminkin, mutta olen nyt niin innoissani, että ihan pakko raapaista kuvaushommaa vähän tältäkin kantilta.
Olympus Image Share ja kameran liittäminen puhelimeen.

App Storesta löytyy Olympuksen ilmainen image share appi. Kun se on puhelimella tarvitsee vain klikata kameran näytön vasemmassa yläkulmassa olevaa WiFi-tekstiä ja sen jälkeen puhelin ja kamera ovat yhteyksissä toisiinsa. Ensimmäisellä kerralla pitää lukea puhelimeen kameran näytölle tuleva ruutuviivakoodi, mutta siihenkin menee vain viisi sekuntia.

Sen jälkeen on helppo tarkastella kameran muistikortilta löytyviä kuvia ja tallentaa ne puhelimeen. Tässä ei siis tapahdu mitään automaattista miljoonan kuvan latausta, joka tukkii koko puhelimen muistin, vaan sitä voi ihan kaikessa rauhassa valkkailla juuri ne kuvat, jotka haluaa.

WiFin avulla puhelinta voi käyttää kauko-ohjaimena. Tässä on screen shotteja siitä, kun säädän kameraa puhelimen avulla. Ihan kaikkia järjestemäkameran toimintoja ei luonnollisestikaan tarvita tässä vaiheessa, mutta tärkeimmät pääsäädöt onnistuu.
Kuvaa voi tsuumata ja tarkennuspistettä vaihdella kuvaa näpäyttämällä ihan samaan tapaan kuin muissakin Olympus PEN -kameroissa – sillä erolla, että kauko-ohjauksen avulla myös nuo toiminnot siirtyvät käytettäväksi puhelimen näytön kautta.
Lisäksi on mahdollista asettaa kuvan ottoon viive kahdesta kahteentoista sekuntiin. Erinomainen toiminto, jos ei halua esiintyä kännykän näyttöä tuijottavana idioottina kaikissa kuvissa!

Kuvan muokkausta en ole vielä ehtinyt ihan hurjasti testailla. Filttereitä on tarjolla melkoinen valikoima (mielestäni nämä ovat ihan samat kuin kamerassakin. En ole ihan satavarma, sillä kamerani puhuu englantia ja appi suomea…) ja lisäksi innostuin testailemaan kuvaan liitettävää tekstiä.
Itsellänikin kamera ja kaikki sen hienoudet ovat vasta testivaiheessa, mutta jo nyt voin sanoa, että en ole ikinä käyttänyt mahtavampaa vehjettä! Luonnollisesti arvostan monia toimintoja, koska olen bloggari, mutta voin niin nähdä, miten samoista toiminnoista on apua ihan kelle tahansa kuvaajalle: kaukolaukaisimen avulla saa aina koko perheen kuvaan, WiFin avulla lomakuva-albumin voi jakaa ystäville ja sukulaisille huolitellun näköisenä helposti ja nopeasti, kompakti tyylikäs kamera ei jää kotiin, koska se mahtuu pieneenkin laukkuun (jopa taskuun) ja erinomaisen kuvavakauden ansiosta kuvat onnistuvat haasteellisemmissakin olosuhteissa.

Tosiaan, jos on uutta kameraa vailla, kantsii muistaa Olympuksen mahtava kampanja Verkkokauppa.comissa! Tässäkin jutussa näkyvien kuvien kuvaamiseen käytetyn muotoilultaan klassisen tyylikkään retrohenkisen 599,90 -hintaisen E-PL7:n ostaja saa kaupan päälle kampanja-aikaan hienon design-lampun! Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolampun arvo on 121,00 – eli aikas mainio diili!
Kannattaa klikata samantien myös Olympuksen ja Indiedaysin kampanjasivulle, jonne kaikkien mukana olevien bloggareitten kuvia kerätään. Siellä on käynnissä kilpailu, jossa kuvia kommentoimalla osallistuu arvontaan, jonka voittajalle lähtee oma E-PL7! Osallistuminen on toisin sanoen superhelppoa – ja palkinto aivan huippuluokkaa! Kilpailu päättyy 20.12.2014.

Ruokien kuvaaminen alkaa olla jo sen tason kansanhuvia, että ajattelin laittaa jakoon Inspiration Day:n Olympus workshopista oppimani muutamat niksit. Work shopin vetäjänä toimi ihana ja taitava valokuvaaja Mikko Rasila, jonka pedagogisen tyylin ansiosta meikäläinenkin automaattiasetusjumittaja sai muutaman välähdyskirkkaan ahaa-elämyksen.
Taustiedoksi sen verran, että olen tässä vähitellen oppinut (ja oppinut hyväksymään), että kamera ei ota niitä kuvia. Tottakai hyvälla kameralla on helpompi saada kaunis lopputulos, mutta läheskään kaikkea se ei ratkaise. Tiedän esimerkiksi yhdenkin bloggarin, jonka Instagram on täynnä tosi kauniita kuvia – jotka on otettu nykytekniikkaan verrattuna aivan antiikkisella iPhone 4:lla. Ei siis edes 4 S:llä vaan ihan sillä nelosella… Pitäisi siis vain osata ottaa niitä kuvia.
Omassa kamerassani ei ole mitään vikaa – päinvastoin – rrrakastan palavasti uutta Olympus PEN E-PL 7:aani. Kamerasta on tulossa juttua ihan erikseen vielä, mutta tässä vaiheessa voidaan todeta tylsien kuvien ongelman johtuvan täysin kameran ulkopuolisista tekijöistä.

Tämän kuvan, missä yours truly yrittää ylittää itseään kuvaajana, on ottanut: Jim Bergström.
Itse kuvaan ruokia lähinnä Instagramiin (@minnapaakkulainen) ja blogin Reseptit -kategorian juttuihin. Lähipiiriltä on tullut hiukan kommenttia, että erityisesti insta-kuvani eivät ole kovin houkuttelevan näköisiä. (Tarkemmin sanottuna Karkki väittää, että ne ovat suorastaan ällöttäviä… Haha!). Koska en ole ajatellut lopettaa sen paremmin reseptien julkaisemista kuin instagrammaamistakaan, hyökkäsin heti Mikon kimppuun ja pyysin apua.
Tässä Mikon antamat vinkit teillekin iloksi ja hyödyksi. Tämän postauksen kuvat ovat harjoittelutilanteessa otettuja näpsäisyjä, eikä tosiaankaan mitään “tee näin” -esimerkkejä. Lisäksi täytyy vielä sanoa, että ohjeet ovat oma tulkintani Mikon neuvoista – eikä häntä saa panna tilille, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.

1. Älä kuvaa myötävaloon.
Mikko sanoi tämän ihan ensimmäisenä ja minusta tuntui, että sain jo tämän vinkin avulla “kaiken”. Eli olen elänyt koko valokuvausikäni siinä uskossa, että aina, siis aina, pitää kuvata myötävaloon. Poikkeuksena korkeintaan supertaiteelliset näpsäisyt, joihin en ole tuntenut sen suurempaa hinkua.
Mutta sitten Mikko selitti, miten myötävalo latistaa ja tekee kaksiulotteiseksi kivankin näköisen annoksen. Oikeastaa mikä tahansa muu valo on parempi, sillä varjot antavat jännitettä ja särmää kuvalle. Ja – mikä tärkeintä – estää sen, että ruoka-annoksen kuvasta tulee yhtä mössöä. Niinkuin Mintun kuvista niin usein on tullutkin.

 
2. Vaihda kuvakulmaa.
Mikä tahansa ateria näyttää paljon houkuttelevammalta, kun se on kuvattu jostain muusta perspektiivistä kuin istun tässä ruokapöydässä ja edessäni on lautasellinen ruokaa -kuvakulmasta.
Tavallaan tämäkin on lähes itsestäänselvyys sen jälkeen, kun Mikko sanoi sen ääneen. Siis kenen mielestä oikeasti ne kebab-thai-grillien ruoka-annoskuvat näyttävät houkuttelevilta?

3. Uskalla mennä kauemmaksi.
Kaikkein kaunein kuva ei välttämättä ole se, jossa näkyy vain ruokaa (niille, jotka seuraavat instagramiani sanon vain yhden sanan: voileipäkakku…). On eduksi, jos annoksesta näkee, mitä siinä on eikä vain jotain raaka-aineen osasia. Kannattaa testata myös laajempaa kuvakulmaa esmes koko päivällisseurueen aterioista.

 4. Harjoitus tekee metsurin. (Ei, Mikko ei todellakaan käyttänyt ko. kulunutta “vitsiä” work shopissaan)
Digikameroiden etu on se, että kuvan ottaminen ei maksa mitään. Kuulin, miten Mikko oli ottanut fantastisen hienoja ruokakuvia omaan korvaani täysin mahdottomissa olosuhteissa (= tosi hämärä puoliavoin ravintola ja superkirkas auringonpaiste joka valaisi skarppina ulkoa) ja tajusin, että aina pitäisi edes kokeilla. Muistikortille mahtuu ruutuja ja tekemällä oppii. Ja pitää myös kai hyväksyä se, että kaikista kuvista vain ei tule hienoja. Ne voi sitten vähin äänin deletoida.
Lisäksi Mikko kannusti kuvaamaan myös puoliksi tai kokonaan syötyjä annoksia. En yhtään epäile, etteikö esimerkiksi kalanruodoista voisi saada upeita ja vaikuttavia kuvia. Jotenkin kuitenkin siinä vaiheessa, kun ei onnistu saamaan oikeasti veden kielelle tuovaa kuvaa kauniisti asetellusta annoksesta, on aika pitkä matka edessä siihen taitotasoon, että kalanruodot alkavat näyttää joltain muulta kuin kompostiin menossa olevalta kamalta.

Kaamosajasta selviämiseen on monenlaisia niksejä. Lyhyiden valoisien hetkien hyväksikäyttäminen esimerkiksi lounastunnille ajoitettujen kävelylenkkien muodossa, monipuolinen ravinto ja yksinkertaisesti tilanteen hyväksyminen.
Itse kuulun siihen porukkaan, joka kaikkien edellisten lisäksi varustautuu talvea vasten kunnon vitamiinitankkauksella. Kesäisin ja muuten valoisaan aikaan saatan joskus syödä kuuriluontoisesti esim. C-vitamiinia, jos tunnen olevani vilustumassa. Syksyisin lisään valikoimaan ainakin D:tä, B:tä ja kalkkia.

Vitamiineja, hivenaineita ja kaikelaisia vastaavia lisäravinteita on markkinoilla niin paljon erilaisia, että välillä on todella hankala tietää, mitä sitä oikein olisi hyvä lisätä ravintoonsa. Minisun Vitamiinikone on hauska apuväline, jonka avulla on helppo selvittää omat tarpeet.
Itse ainakin tunnen, että kun olen varmistanut monipuolisen vitaamiinien ja hivenaineiden saannin, jaksan paljon paremmin. Voi olla, että jos todella kykenisi paneutua aterioihin ja syömisiinsä, mitään purkista nautittavia lisukkeita ei tarvitsisi. Toisaalta syksyt ovat aina niin kiireistä ja stressaavaa aikaa, että aika ei vain kertakaikkiaan aina riitä kaikkeen.

Sain testiin Minisun-tuotteiden lisäksi kahtakin eri magnesium-valmistetta. Kärsin aina välillä tosi rasittavasta pohkeiden kramppaamisesta. Suonenveto tulee yleensä öisin tai aamulla, mutta voi yllättää myös joogatunnilla ja kesken työpäivän. Syypäitä kramppien syntymiseen on monia: pitkäkestoinen liikunta, nestetasapainon heittely, perinnöllisyys, ikä ja kuulemma myös nämä selkävaivanikin saattavat lisätä suonenvetoa.
Olen yrittänyt tsempata veden juomisen kanssa – se kun helposti unohtuu toimistolla ja janokin tulee sammutettua nestettä poistavan kahvin avulla. Lisäksi olen lisännyt venyttelyä ja ottanut takaisin ohjelmaan selkää kuntouttavat lihasliikkeet. Luin jostain, että magnesium saattaisi auttaa myös, joten mielelläni aloitin hivenaineen tehokuurin. Nyt, reilun kuukauden jälkeen, voin kertoa, että suonenvetokohtaukset ovat käytännössä loppuneet. Aivan mahtava tunne!
*kaikki postauksessa näkyvät tuotteet on saatu blogin kautta.