Mintun maanantai by Olympus PEN E-PL 7

Ensimmäistä kertaa Go 4 it vol. 2 -blogin historiassa: klassikkopostaus “Päivä kuvina”.
Melkein päädyin otsikoimaan jutun “Manic Monday”, mutta sitten tajusin, että tänään oli kyllä ihan niin Mintun perusmaanantai kuin vain voi. Pitää säästää tehokkaammat adjektiivit siiheksi, kun niitä oikeasti tarvitaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
(kuva on otettu kutakuinkin klo 7.40 – juuri ennenkuin hyppäsin työmatkani ensimmäiseen julkiseen kulkuvälineeseen, Tvärbana-nimiseen raitiovaunuun)
Päivän kulun kuvaraportointiin antoi hyvän syyn Olympuksen ja Indiedaysin kampanja, johon suureksi ilokseni pääsin mukaan. Olympus PEN E-PL7 on aivan täysverinen järjestelmäkamera, mutta pienen kokonsa ja uuden huipputeknologisen litteäksi painuvan objektiivinsa ansiosta niin kätevän kompakti, että se kulkee vaivatta mukana pienemmässäkin laukussa.
Jos olet joskus miettinyt, millainen mahtaa olla tyypillinen arkipäiväni, niin voin kertoa, että kaikessa huikentelevaisessa villiydessään se menee suunnilleen näin:
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
6.15 Herätyskello soi. Taistelen kaiken tahdonvoimani avulla torkuttamista vastaan. Lojun kuitenkin hetken sängyssä ja totuttelen siihen ajatukseen, että nyt on taas aika aloittaa uusi työviikko.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
7.00 Aamiainen on toinen asia, jonka kanssa tsemppihenki joutuu koetukselle. En oikeastaan tykkää syödä mitään aikaisin aamulla – tai ihan heti heräämisen jälkeen. Yritän kuitenkin elää terveellisesti ja kuulemma aamiainen on päivän tärkein ateria. Ihan joka päivä en tuohon pysty, mutta sentään joskus.
Aikaisemmin olen ollut siinä luulossa, että kamerapaketin mukana tulevat objektiivit ovat valoteholtaan ja muilta ominaisuuksiltaan aikas vaatimattomia. E-PL7:n vakio-objektiivi 14 – 42 mm EZ on kyllä osoittautunut aivan loistavaksi ja päivittäisessä käytössä erinomaisen tehovoimaiseksi. Illan datailukuvia lukuunottamatta kaikki tämän postauksen kuvat on otettu tuolla vakio-objektiivilla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
8.00 Lisää kaffetta ja peitevoidetesti aamun Metro-lehdessä. Vietän aikas monta tuntia viikossa julkisissa liikennevälineissä. Koska mielestäni on aivan turha harmitella markoihin kuluvaa aikaa, olen päättänyt tehdä matkustamisesta mahdollisimman mukavaa. Kahvikupponen ja päivän lehti on oikein mukava tapa aloitella arkipäivää.
Ainoa miinuspuoli on se, että nyt on ihan pakko selvittää, että mikä tuo Metron kehuma Perricone MD– niminen ihmevoide on (never heard!) – ja ostoslistalle taisi päätyä myös HR:n Magic Concealer -peitevoide. Lisäksi tekisi mieleni testata viisi maapalloa saanut By Terry, Touche Veloutee -voide (tästäkään en ole ikuna kuullut…). Tieto lisää tuskaa – tai ainakin tietää rahanmenoa näköjään.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
9.00 Toimistohommaa. Kuvassa työpisteeni näyttää kovin karulta, mutta viihdyn juuri remontoidussa konttorissamme oikein mainiosti. Paikkani on siis tuo etualalla näkyvä. Muut “neliapilan” jäsenet kuuluvat samaan tiimiin kanssani. Plussaa uusi työpiste saa moottorilla toimivasta korkeudeltaan säädeltävästä työpöydästä. Nykyään seison vähintään kolmasosan työajasta. Istuminen kun kuulemma tappaa.
10.00 Piti saada aikaiseksi hieno “kuva tunnissa” -tyyppinen toteutus, mutta sitten en kuitenkaan kehdannut ottaa kameraa mukaan markkinointiosaston maanantai-aamupäivisin pidettävään viikkopalaveriin. En, vaikka kaikki tietävätkin, että olen bloggari ja viikkopalaveri on varsin epämuodollinen ja rento tilaisuus. Jotenkin noloa silti…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
11.30 Lounasaika! Käyn korkeintaan kerran kuussa lounaalla ulkona, aina muulloin ohjelmassa on kotiruokaa. Tänään lounaslaatikosta löytyi astetta herkullisempaa sapuskaa: Peetun ja Karkin viikonloppuna leipomaa pitsaa! Omnomnomnomnom!! (Huomenna sitten taas kaalisoppaa…)
Jos tässä alkaa kamerahermoa kutkuttaa, niin voin kertoa, että Olympuksella on juuri nyt Verkkokauppa.comissa aivan superhuikea tarjous!. 599,90 -hintaisen E-PL7:n ostaja saa kaupan päälle supermakean design-lampun! Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolampun arvo on 121,00 €. Sitten, kun laitan täällä koko kämpän remonttiin ja vaihdan huonejärjestyksen, haluan kyllä tuon Block-lampun yöpöydälleni.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
12.00 Kävelylenkki sadetihrussa. Ihan älytöntä, miten jotkut päivät eivät tunnu valkenevan ollenkaan. Vartin-kahdenkymmen minuutin ulkoilu virkistää silti kummasti, vaikka aina ei kyllä tee mitenkään hurjasti mieli poistua toimiston lämmöstä kesken päivän.
Ja kyllä, Tukholma on erittäin kaunis kaupunki ja täällä paistaa aina aurinko. Valitettavasti toimistomme sijaitsee niukasti kaupungin rajan pohjoispuolella, Solnassa. Sen on pakko olla ainoa selitys tällaiseen harmauteen!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
15.15. Vessaselfie. Olen onnistunut olemaan ziljoona vuotta bloggarina ilman, että olen oppinut ottamaan edes auttavasti järkevän näköisiä kuvia peilin avulla. Haha! Tuo käynee kuitenkin paremman puutteesta myös päivänasu-kuvasta: vyötäröjakku Henkalta ja farkut Weekdayltä.
Olympus PEN E-PL7 -kamerassa on sisäänrakennettu WiFi. Sen ansiosta kameralla otettujen laadukkaiden kuvien jakaminen on ihan tolkuttoman helppoa. Puhelimeen tarvitaan vain Olympuksen ilmainen appi. Kamerassa olevista kuvista voi valita mieleisensä ja sen jälkeen jakaa ne Instassa, fb:ssä, muuten somessa – tai vaikka lähettää sähköpostilla mummulle Tampereelle. Esimerkiksi Mintun hieno ja virallinen vessa-selfie löytyy myös Instagramista… (@minnapaakkulainen, jos haluat vilkaista! Vähän eri versio tosin kuin tuo ylläoleva)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
16.00 Vielä tunti töitä. Ulkona on entistäkin pimeämpää ja sateista. Alan käydä itseni kanssa kauppaa, jaksanko mennä salille työpäivän jälkeen. Päätän, että saan syödä hyvällä omatunnolla viikonlopulta jääneen kinuskijätskin, jos selätän laiskotteluntarpeeni ja treenaan edes 40 min.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
17.40 Let’s do this!! 20 minuuttia stepperillä + 20 min hartioita, selkää ja vatsaa. Ei mikään supertreeni, mutta kaikki vähäkin on tyhjää parempaa. Every step counts – on mottoni!
Tuo SATS:in ulkopuolella sateisessa iltapimeässä otettu kuva on täysin käsittelemätön. En ole edes lisännyt valoa tai kontrastia (paljon muuta en kyllä osaakaan… :P) – eli siitä näkee hyvin vakio-objektiivin todella loistavan tason!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
18.30 Done and done! Päätän, että olen tosi himskatin ylpeä siitä, että olen niin reipas, vaikka jonkun himourheilijan mittakaavalla en sitä olisikaan. Every step counts ja treenin jälkeen vain mustavalkoisia selfieitä. Haha!
E-PL 7 -kamerassa on tosi huippu, myös alaspäin kääntyvä näyttö. Sen avulla kivojen selfieitten ottaminen on tosi iisiä. Itseasiassa koko tämä blogipostaus: 3 minuutin juhlameikki, on toteutettu käsivaralla otetuilla selfieillä! Eli jos tämä hikinen treenin jälkeen näpsäisty otos ei vakuuta, kantsii tsekata tuon meikkipostauksen kuvat.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
18.45 Täydennysostoksia. Tuorepuristettua appelsiinimehua ja basilikaa, luomua så klart. Ihme juttu, miten yrtteihinkin voi tulla himo. Tuntuu, että en osaa edes olla, jos keittiön pöydältä ei löydy rehevää basilikapuskaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
19.30 Illallissalaatin jämät eiliseltä. Ylitän itseni ja syön sivistyneesti oikein keittiön pöydän ääressä. Toki samalla viikonlopulta lukematta jääneitä sanomalehtiä selaillen. Salaatissa on kanaa, sinihomejuustoa, kaikenlaisia erilaisia salaatteja, kirsikkatomaatteja, kurkkua, porkkanaa, Cantaloupe-melonia, oliiveja, parmesaniraastetta ja basamico-kastike. Ja se on hyvää!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
20.15 Tiskaus. Olen yksi niitä harvoja, joilla ei vieläkään ole käytettävissä astianpesukonetta. Aikaisemmin vetkuttelin tiskiharjaan tarttumisen kanssa, mikä johti siihen, että viikonloppuina likaisia astioita riitti helposti parin tunnin sessiota varten. Nykyään yritän olla vähän edes kurinalaisempi ja ajatella, miten ihanaa onkaan, kun on siistit tasot keittiössä. Toisaalta koko hommaan ei myöskään silloin mene puolta iltaa.
E-PL 7 -Olympuksessa on valmiina kaikenlaisia hienoja suodattimia, joiden avulla kuviin voi saada helposti hauskaa efektiä ja ekstrapotkua. Tiskauskuvaan kuuluu mielestäni ehdottomasti vintage-suodatin. Meininki on sen verran antiikkista – ja lopputulos mielestäni tosi kivan näköinen!’
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
21.30 Datailua ja mm. tämän postauksen naputtelua. Kello alkaa olla jo aika paljon ja pitäisi alkaa suoriutua yöpuulle. Sitäpaitsi päivän todo-listalla on vielä toteuttamista vaativia asioita: kissojen hiekkalaatikot odottavat pesijäänsä. En kuitenkaan malta olla mainitsematta muutamasta mahtavasta E-PL 7:n ominaisuudesta. Tulen kyllä varmasti kirjoittamaan tästä vielä tarkemminkin, mutta olen nyt niin innoissani, että ihan pakko raapaista kuvaushommaa vähän tältäkin kantilta.
Olympus Image Share ja kameran liittäminen puhelimeen.
Olympus PEN E-PL 7 kampis 16
App Storesta löytyy Olympuksen ilmainen image share appi. Kun se on puhelimella tarvitsee vain klikata kameran näytön vasemmassa yläkulmassa olevaa WiFi-tekstiä ja sen jälkeen puhelin ja kamera ovat yhteyksissä toisiinsa. Ensimmäisellä kerralla pitää lukea puhelimeen kameran näytölle tuleva ruutuviivakoodi, mutta siihenkin menee vain viisi sekuntia.
Olympus PEN E-PL 7 kampis 17
Sen jälkeen on helppo tarkastella kameran muistikortilta löytyviä kuvia ja tallentaa ne puhelimeen. Tässä ei siis tapahdu mitään automaattista miljoonan kuvan latausta, joka tukkii koko puhelimen muistin, vaan sitä voi ihan kaikessa rauhassa valkkailla juuri ne kuvat, jotka haluaa.
Olympus PEN E-PL 7 kampis 18
WiFin avulla puhelinta voi käyttää kauko-ohjaimena. Tässä on screen shotteja siitä, kun säädän kameraa puhelimen avulla. Ihan kaikkia järjestemäkameran toimintoja ei luonnollisestikaan tarvita tässä vaiheessa, mutta tärkeimmät pääsäädöt onnistuu.
Kuvaa voi tsuumata ja tarkennuspistettä vaihdella kuvaa näpäyttämällä ihan samaan tapaan kuin muissakin Olympus PEN -kameroissa – sillä erolla, että kauko-ohjauksen avulla myös nuo toiminnot siirtyvät käytettäväksi puhelimen näytön kautta.
Lisäksi on mahdollista asettaa kuvan ottoon viive kahdesta kahteentoista sekuntiin. Erinomainen toiminto, jos ei halua esiintyä kännykän näyttöä tuijottavana idioottina kaikissa kuvissa!
Olympus PEN E-PL 7 kampis 19
Kuvan muokkausta en ole vielä ehtinyt ihan hurjasti testailla. Filttereitä on tarjolla melkoinen valikoima (mielestäni nämä ovat ihan samat kuin kamerassakin. En ole ihan satavarma, sillä kamerani puhuu englantia ja appi suomea…) ja lisäksi innostuin testailemaan kuvaan liitettävää tekstiä.
Itsellänikin kamera ja kaikki sen hienoudet ovat vasta testivaiheessa, mutta jo nyt voin sanoa, että en ole ikinä käyttänyt mahtavampaa vehjettä! Luonnollisesti arvostan monia toimintoja, koska olen bloggari, mutta voin niin nähdä, miten samoista toiminnoista on apua ihan kelle tahansa kuvaajalle: kaukolaukaisimen avulla saa aina koko perheen kuvaan, WiFin avulla lomakuva-albumin voi jakaa ystäville ja sukulaisille huolitellun näköisenä helposti ja nopeasti, kompakti tyylikäs kamera ei jää kotiin, koska se mahtuu pieneenkin laukkuun (jopa taskuun) ja erinomaisen kuvavakauden ansiosta kuvat onnistuvat haasteellisemmissakin olosuhteissa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tosiaan, jos on uutta kameraa vailla, kantsii muistaa Olympuksen mahtava kampanja Verkkokauppa.comissa! Tässäkin jutussa näkyvien kuvien kuvaamiseen käytetyn muotoilultaan klassisen tyylikkään retrohenkisen 599,90 -hintaisen E-PL7:n ostaja saa kaupan päälle kampanja-aikaan hienon design-lampun! Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolampun arvo on 121,00 – eli aikas mainio diili!
Kannattaa klikata samantien myös Olympuksen ja Indiedaysin kampanjasivulle, jonne kaikkien mukana olevien bloggareitten kuvia kerätään. Siellä on käynnissä kilpailu, jossa kuvia kommentoimalla osallistuu arvontaan, jonka voittajalle lähtee oma E-PL7! Osallistuminen on toisin sanoen superhelppoa – ja palkinto aivan huippuluokkaa! Kilpailu päättyy 20.12.2014.

2 Comments

  1. Malisa

    Tuo sohvalla otettu istuskelukuva on jotenkin maaginen, jäin oikein tuijottamaan vähäksi aikaa. 🙂 Eli siis tuo ensimmäinen poseeraus tietokoneen kanssa, värillisempi versio.

    Reply
    • Minttu

      Tietokoneelta paistaa kasvoille aikas hauska valo – tulee vähän lastennäytelmien valaistus mieleen! 😀

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *