Category: Muoti

[mittaustagi]
Joku on väittänyt, että syksyn puolessavälissä alkava gaalasesonki päättyy uudenvuoden hulinoihin. Ainakin täällä Pohjolassa ollaan täysin toista mieltä! Eilen gaalailtiin sekä Suomessa Kultaisten Venlojen merkeissä että täällä svennelässä ruotsalaisen Ellen vuotuisessa häppeningissä.
Ellen gaala on yksi täkäläisen muotivuoden huipputapahtumista, joka kerää kaikki fashion-maailman tärkeät tepastelemaan samalle punaiselle matolle. Ja kun alalla ollaan, kaikki pistävät parastaan ja epävirallinen kisailu siitä, kuka on trendikkäin, persoonallisin, tyylikkäin, oivaltavin – tai yksinkertaisesti vain upein – on tosiasia.
Yleensä listaan yksinkertaisesti vain suosikkiasuni, mutta tällä kertaa valinta oli niin vaikea, että päätinkin seuloa punaisen maton 5 vahvinta trendiä. Hiukan muunneltuna niistä saa hyvin inspiraatiota myös muuhun kuin gaalapukeutumiseen. Viisi trendiä ovat: jumpsuit, liuhuleikkaukset, pitsi, sininen ja smokkiasu. Lopussa on vielä pari suosikkiani ihan muuten vain. 🙂
Jumpsuit
Jumpsuit – eli arkisemmin haalari – on ollut muodin edelläkävijöiden suosikki jo pari sesonkia. Nyt näyttää siltä, että se on päätynyt jokanaisen garderobiin perusvaatteeksi pikkumustan rinnalle. Itselläni on yksi suosikkihaalari, joka tulee kiskottua ylle aina, kun en jaksa pähkäillä yhteensopivien ylä- ja alaosien kanssa – ja olo on yleensä aina mukavasti huoliteltu, mutta silti rento. Jumpsuitin ainoa ongelma on oikeastaan ihan tekninen. “Nenän puuterointi” on hippasen hankalaa – etenkin, jos on pukenut haalarin päälle vielä jakun tai neuleen…
Jumpsuit 1 Jumpsuit 2 Jumpsuit 3
Liuhuleikkaukset
Lepakkohihat ja shaalimainen siluetti on selkeästi nousussa oleva trendi. Sinänsä ei kovin yllättävää, kun kaikenlaiset poncho-viritelmät ovat olleet suosikkeja arkipukeutumisessa jo jonkin aikaa. Itse tykkään kovasti tämän tyylin veistoksellisesta eleganttiudesta. On jotenkin raikasta ja modernia, kun juhlapuku ei nuole ihan jokaikistä vartalon kurvia. Tosin juhlabuffetissa saa olla tarkkana, ettei liuhuhihat ui tarjoiluastioissa. 😀
Liuhu 1 Liuhu 2 Liuhu 3
Pitsi
Voi olla, että Elle gaalan punaisella matolla pitsiasut olivat yliedustettuna siksi, että Ida Sjöstedt (ensimmäisessä kuvassa) oli ehdolla vuoden designer -palkinnon saajaksi (ja myös voitti sen!). Toisaalta juhlamateriaalien trendikkyys kulkee myös aaltoina; välillä eniten in on paljetit, välillä sametti tai satiini. Nyt on pitsin vuoro olla ykkönen, mutta muut ovat toki mukana myös – kokonaisuus ratkaisee.
Pitsi 1 Pitsi 2
Pitsi 3
Sininen
Juhlavärien ykkönen on musta samoin kuin muodin ammattilaisten univormu on musta. Ei ole siis kovin yllättävää, että Elle gaalan punainen matto oli pääsääntoisesti täynnä mustia asuja. Punainen, kulta ja valkoinen ovat klassisia vaihtoehtoja ei-mustaan gaalapukeutumiseen. Eilen nähtiin kuitenkin niin monta asua sinisen eri sävyissä, että se oikein pisti silmään. Vaikuttaa siltä, että tuo suomalaisten lemppariväri on nousemassa trendiaallon harjalle.
Sininen 1 Sininen 2 Sininen 3
Smokkipuku
Ehdottomasti kaikkein selkeimmin näkyy smokkipuvun suosio naisten juhla-asuvalinntana! Smokkitakki voi olla yhdistettynä myös klassiseen iltapukuun, mutta erilaisia housupukuja oli eniten. Jopa niin paljon, että melkein aloin huvikseni laskea, miten monella prosentilla punaisella matolla kuvatuista naisista oli smokkitakki + housut -yhdistelmä. Muodot ja linjat vaihtelevat jonkin verran kurvikkaasti leikatusta takista maskuliiniseen boyfriend-malliin ja housut tiukoista pilleistä leveisiin liehuihin tai näyttäviin trumpetteihin.
Smokkipuku 1 Smokkipuku 2 Smokkipuku 3
Muut suosikit
Tässä vielä lopuksi muutama muu suosikkini päätrendien ulkopuolelta.
Suosikki 1
Nuoria lahjakkaita naisia ja oman tiensä kulkijoita! Vasemmalla vuoden nuoreksi suunnittelijaksi valittu, oma henkilökohtainen suosikkini Ida Klamborn yhdessä muusikoiden Beatrice Eli ja Silvana Iman kanssa.
Suosikki 2
En ole mikään penkkiurheilija, mutta Anja Pärsonin ura oli niin huikea, että se ei voi olla tekemättä vaikutusta myös penkin ulkopuolelle. Tykkään myös ihan hurjasti hänen puvusta, josta jostain syystä tulee hiukan Lumikki-fiilikset. Pärsonin vaimon, Filippa Rådinin, puvusta näkee hyvin, miten hankala juhlamateriaali satiini on. Etenkin pakkaskeleillä käy helposti niin, että sähköistynyt kangas liimaantuu ikävästi sukkiksiin kiinni.
Kuvista kiitos & kaikki loput Elle Gala -kuvat: Elle.se

[mittaustagi]
Parantumaton romantikko täällä hei!
Rakastan hääpukuja – ja niihin liittyvää tunnelmaa, ainutkertaisuutta ja romantiikkaa yli kaiken. Nyt jo x:ttä vuotta sinkkuillessani morsiusaatokset ovat tosin vähintäänkin utopistisia omalla kohdallani – eikä kukaan muukaan perheessä ole vielä vakavassa vakiintumisvaiheessa.
Jos kuitenkin pitäisi (saisi!) valita, toivoisin pukuni muistuttavan mahdollisimman paljon John Gallianon Kate Mossille 2011 suunnittelemaa kermanvalkoista coolia boho-unelmaa.
Kate Moss wedding dress by John Galliano
Rakastan myös muodin historiaa. Tässä taas yksi loistava video, joka antaa napakasti kolmessa minuutissa erinomaisen hyvän kuvan siitä, miten hääpuvun tyyli, linja ja siluetti on vaihdellut viimeisen sadan vuoden aikana.

Jotenkin sitä kuvittelee, että hääpuku olisi yksi niistä klassisista asuista, joihin muodin vaihtelut eivät juuri vaikuta. Tässä näkee selvästi, että niin ei ole, vaikka eri lookit ei nyt ehkä sataprosenttisen autenttisia histoallisesta näkökulmasta olisikaan. Vähemmästäkin sitä alkaa suhtautua skeptisesti “muoti vaihtelee, mutta tyyli on ikuista” -kaltaisiin latteuksiin.
Kuva: Independent

[mittaustagi]
I, I will be king
And you, you will be queen
Though nothing will drive them away
We can beat them, just for one day
We can be Heroes, just for one day
Peetu 11.1.2016
Vuosi on lähtenyt lievästi sanottuna nihkeästi käyntiin. Toisaalta on kyllä ihan ihanaa, että tavallinen, rauhallinen arki on palannut. Rutiinit antavat illuusion turvallisuudesta ja jatkuvuudesta. Mälsää arjen paluussa on se, että Peetu matkasi jo viikonloppuna takaisin Uumajaan ja Karkkikin pakkasi joululomakimpsunsa ja painui omille kämpillensä. Kun kuusikin on jo viety pois, tuntuu, että koti on jotenkin erityisen tyhjä. Onneksi pihalla reuhuava räntäsade antaa mukavan tekosyyn hautautua heti työpäivän jälkeen Netflixin kanssa peiton alle.
Enkä aio ottaa minkäänlaista huonoa omatuntoa siitä, että jokaikinen valveilla vietetty sekunti ei olisikaan mitenkään supertuottava. Välillä pitää saada vain olla – ja vaikka aikaa filosofisessa mielessä ei oikeastaan olisikaan tuhlattavaksi asti, ei sitä kyllä juoksemallakaan ja taukoamattomalla stressaamisellakaan kiinni saa, vaikka miten yrittäisi.
Peetu 11.1.2016
Tämän aamun suru-uutinen oli tieto David Bowien kuolemasta. Jotenkin käsittämätöntä, että ihan muutama päivä sitten silmiin osui ilmoitus, että hän olisi tulossa Tukholmaan keikalle kevään/kesän aikana. Ilahduin tosi paljon ja päätin, että sitä konserttia en halua missata. David Bowie on yksi ensimmäisiä suuria suosikkejani sen jälkeen, kun selvisin esi-teinin ihastuksestani Elvikseen.
Työkaveri kysyi tänään aamulla, mikä on mielestäni paras Bowien biiseistä. En osannut valita vain yhtä, mutta ehkä juuri nyt tänään ja tässä hetkessä eniten voimaa ja lohtua antaa “Heroes”.
Peetu 11.1.2016
I, I wish you could swim
Like the dolphins, like dolphins can swim
Though nothing,
nothing will keep us together
We can beat them, for ever and ever
Oh we can be Heroes,
just for one day
Peetu 11.1.2016 Peetu 11.1.2016
Peetun asu on viime viikon lopulta, kun talvi oli jo tullut Tukholmaan. Kashmirneuletakki (kyllä, meillä on samanlaiset) lämmittää pikkupakkasella ja vuosi sitten joulualesta hankitut bootsit pitää kilometrikoivet lämpimänä.
Peetu 11.1.2016
 

  • kauluspaita, Monki
  • hame, Forever21
  • neuletakki, Asos
  • saappaat, Scorett

Minttu 8.1.2015
Toimistolla oli vielä tänään aikas leppoisa meininki. About puolet meidän osastosta oli edelleen joululomilla ja sen lisäksi aika monet oli päättänyt tehdä töitä kotikonttorilta käsin. Periaatteessa tänään olisi siis ollut aivan täydellinen hetki hiipparoida töissä ihan perusteellisessa rento perjantai -asussa.
Yksi tuttu kollega – eri osastolta tosin – vaihtaa työpaikkaa ja tänään oli hänen viimeinen työpäivänsä. Olimme isolla porukalla viettämässä läksiäisiä Boqueria-nimisessä tapas-ravintolassa ja siksi piti valita perjantain asuksi jotain, millä kehtaa lähteä ihan ihmisten ilmoille. Täydellisen Casual Friday -tyylin sijaan päädyin siis rentoa ja skarppia yhdistelevään semi-versioon.
Espritin farkut on niin mukavat ja rennot jalassa, että hengailen ne jalassa kotonakin perusverkkareiden sijaan. Kauluspaita on sekin ihana päällä, mutta kyllähän kaulukset ja kultanapit tuo aina vähän ryhdikkyyttä. Kokonaisuuden viimeistelee raksut poni-nilkkurit, jotka pääsevät vihdoin tämän sesongin ensimmäiselle ulkoilukerralleen. Sen verran olen pihi, että en raatsi pistää niitä jalkaan, jos on yhtään kostean kelin vaaraa. Tänään on ollut tasaiset viisi pakkasastetta, mikä on just hyvä.
Minttu 8.1.2015
Oikeastaan ajattelin skipata koko läksiäiset. Jos totta puhutaan, juuri nyt oloni ei ole mitenkään erityisen hilpeä tai sosiaalinen. Sitten tuumasin, että pieni irrallinen hetki kollegoiden kanssa voi tehdä ihan hyvääkin. Työkaverisuhteissa on se hyvä puoli, että useimpien kanssa ollaan vain sopivan pinnallisesti tuttuja ja oli oikeastaan kiva hölpötellä tunti-pari ihan kaikkea kevyttä ja tavallista vain.
Ja hei, kuvasta näkyy myös yksi täkäläisittäin tuore ilmiö: meillekin on tullut talvi! Lunta ei ole kuin nimeksi (tosin lisää on luvattu koko viikonlopun ajan) ja pakkastakin Suomen lukemiin aika vaatimattomasti (eilen -12, mikä on täällä tosi paljon ja tänään -5), mutta talvi kuitenkin.
Jotenkin sitä on ikänsä aikana tottunut vuodenaikojen vaihteluun, että tuntuu ihan sielussa hyvältä, kun sinänsä leppoisat +12 asteen aurinkoiset kelit ja viheriöivät nurmikot on vihdoin vaihtunut pakkaseen, valkoiseen maisemaan ja hiljalleen leijuviin lumihiutaleihin. Mistähän se johtuu, että kirpsakan pakkasilman hengittäminen tuntuu niin puhtaalta ja ihanalta? Eilen ja tänään on hetkittäin paistellut aurinkokin, joten sen puoleen ei todellakaan ole valittamista. (Paitsi että pääsispä mäkeen…)
Minttu 8.1.2015 Minttu 8.1.2015 Minttu 8.1.2015

  • paita, Balmain X H&M
  • farkut, Esprit (saatu)
  • kengät, Acne

Ihan mielettömästi kiitos, eikun KIITOS, kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, facebookissa tai viestein tukensa osoittaneille! Ihana tietää, että te kaikki olette olemassa – se merkitsee hurjan paljon. En tunne oloani enää ollenkaan niin yksinäiseksi ja turvattomaksi, vaikka pää onkin täynnä huolta ja kysymysmerkkejä.
Pienet ilonaiheet auttavat pitämään mielen positiivisena, joten ihan silläkin haluan nyt tehdä pienen pikatiivistelmän kevään kenkätrendeistä!
Kävin juuri ennen joulua Skobranschrådetin showroomilla tutustumassa pian kauppoihin tuleviin kenkämallistoihin. Kevään voimakkaimmat trendit on helppo tiivistää muutamaan sanaan: hippikukat, metallic, himmeät pastellit/nudesävyt, mokka ja kuumat oranssit. Bubbling under: sharp dressing ja sesongin yllättäjä: Ecco.
Shoes SS16 Shoes SS16
Suloisia hippikukkia muodossa ja toisessa! Lisää vain farkkushortsit ja paljaana viuhuvat, kauniisti päivettyneet koivet! Eccolta löytyy tosi paljon kaikkea huippukivaa keväälle – hiukan jopa yllätyin siitä, jos totta puhutaan. Kaikista esillä olleista kukkakengistä Eccon klassisen tennarin malliset, vesivärimäisin printein koristellut versiot olivat mielestäni kaikkein kivoimmat.
Hippikukkatrendi täydentyy saumattomasti puuterisilla pastellisävyillä.
Shoes SS16
Ihanan hauska tetra-laukku Eccon mallistosta. Kenkien lisäksi tykästyin useampaankin Eccon laukkuun. Onkohan siellä suunnittelijat vaihtuneet, kun nyt yhtäkkiä innostun niin monesta heidän jutusta?
Metallinkiilto on tänä keväänä/kesänä hiukan himmeämpää, lempeämmin hohtavaa kuin aikaisempien sesonkien peilikiiltävät suosikit.
Shoes SS16 Shoes SS16 Shoes SS16 Shoes SS16 Shoes SS16
Kenkien lisäksi himmeästi hohtavaa metallia löytyy tietty myös asusteista – kuten esimerkiksi laukuista. Tykkään hurjasti Eccon laatikkomaisen pikkulaukun mallista ja haalean pastellisesta ruusukultaisesta sävystä.
Shoes SS16 Shoes SS16
Maanläheiset poltetun oranssin, okran ja kypsän viljan täyteläiset sävyt ovat yleensä takuuvarmoja kesäsuosikkeja. Ensi sesongilla rennosti etniseen tyyliin kuuluu nirunaru-nyöritykset, gladiaattori-nauhat, hapsut ja hillityt messinkiniitit. Trendikkäin materiaali on mokka ja malli tasapohjainen läpytin.
Vielä yksi Ecco-malli, jolle menetin sydämeni. Klassiset loaferit ovat saaneet astetta edgymmän (ikinä en olisi kuvitellut käyttäväni sanaa edgy samassa lauseessa Eccon kanssa!!) ilmeen trendikkään suiposta kärjestä ja mustasta metallic-sävystä. Vähänkö olisivat täydellinen lisä toimistorotan kenkägarderobiin! Taitaa olla ihan pakko laittaa nämä ostostoivelistalle.
Shoes SS16
Skobranschrådetin visiitillä pääsin myös testaamaan virtuaalitodellisuusfilmihässäkkää. (Niinkuin huomaatte, ei hajuakaan, miksi tuota hommelia, missä silmille laitetaan view-masteria muistuttava laite ja sitten katsellaan 3D filmiä, kutsutaan…).
Eli siis idea on se, että laite laitetaan silmille, kuulokkeet korville ja sitten vain filmi pyörimään. Onneksi laittoivan meikäläisen tuolille istumaan, muuten olisi voinut käydä hassusti. Käy nimittäin hiukkasen tasapainoaistin päälle, kun yhtäkkiä tuntee olevansa ihan toisessa todellisuudessa.
Shoes SS16
Kokemus oli yllättävän voimakas, vaikka filmi oli hiukan rakeinen ja muutenkin laadussa oli toivomisen varaa. Tuntuu kuitenkin tosi hurjalta, että kun filmissä istuu ikään kuin auton takapenkillä, voi päätään kääntämällä katsoa maisemia ulos ikkunasta tai vieruskaveria silmiin. Tilassa ei voi (tietenkään) kulkea itse, mutta siltä se melkein vaikuttaa, kun voi valita minne katsoo ja mitä näkee.
Jos tämä on nyt se, mistä puhutaan virtuaalitodellisuutena, niin en kyllä yhtään ihmettele. Jos laite seuraa edes hiukkasen muun teknisen kehityksen kaarta, voi olla, että vain muutaman vuoden päästä moni asia on toisin. Miettikää nyt esimerkiksi: asuntoesittelyt, lomakohteiden (hotellien) valinta, taidenäyttelyt, museot, luonto (safarit!), konsertit etsetera.
Shoes SS16
 
Oma virtuaalimatkani suuntautui Peruun, missä TOMS- kenkämerkki tekee hyväntekeväisyystyötä ja lahjoittaa kenkiä köyhille lapsille. Mielenkiintoinen kokemus – ja mielenkiintoinen projekti!

Ihanaa Lucian päivän loppuiltaa!
Vihdoinkin alkaa tuntua täälläkin vähän jouluiselta! Käytiin tänään Karkin kanssa Storkyrkanissa Lucianpäivän konsertissa ja oikeastaan vasta siinä, kun kävelimme läpi tunnelmallisen Gamla Stanin iski fiilis, että jouluhan on ihan kohta. Hiukan tosin harjoiteltiin jo ensimmäisenä adventtina ja soiteltiin Karkin joululaululistaa, mutta Gamla Stanin tunnelmalliset, jouluvaloin koristellut kujat, Storkyrkanin lempeä juhlallisuus ja konsertin lämmin, kynttilöin valaistu tunnelma ja klassinen koskettavuus, vasta oikein herättivät tähän joulunalusaikaan.
Joulutoivelistaa miettiessäni hoksasin, että varmaan olisi parasta ensin esitellä viimeiset uutukaisen Mintun “New in” -osastossa. Osa on toki vilahtanut jo ohimennen eri postauksissa, mutta tässä nyt 3 viimeistä ostosta + ihanat sormukset, jotka sain blogiyhteistyön kautta.
New in 2015 1
Vuoden 15 muotiostoksen listan viidennelletoista paikalle päätyi Balmain X H&M -malliston ihana silkkipaita. Valittelinkin tuossa jo taannoin, että tuli sitten hätäpäissään tilattua vähän liian suuri paita (ja näiden yhteistyömallistojen kanssa vaihtaminenhan on mahdotonta…), joten hihansuiden kaunis kultanapitus menee piiloon. Näppärä ompelija toki fiksaisi tuon hujauksessa, mutta korjausompelu ei ole koskaan ollut vahvin lajini. Terkuin “farkut lyhentämättä jo kolmatta vuotta”…
New in 2015 2
Vuoden viidentoista muotiostoksen kuudennelletoista paikalle päätyi niinikään Balmain X H&M -mallistoon kuuluva ihanaakin ihanampi hopea-clutch. Kovin järkevä tuo ei ole – sisukalut muistuttaa lähinnä suurta ja litteää lompakkoa, mutta ihanasta korusta se käy juhla-asussa kuin juhla-asussa. Eikä siitä bileisiin koko meikkiarsenaalin raahaamisesta ole ikinä mitään hyötyä ollutkaan!
New in 2015 3
Saanko esitellä: uusi oikea käteni, vasen aivolohkoni, uskollinen seuralaiseni, co-pilot ja wing man – pinkki iPhone 6S. Tuntuu kuin olisin palannut takaisin tälle vuosikymmenelle!
New in 2015 4
 
En ole varsinaisesti mikään minimalisti, mutta kun törmäsin viime elokuun Tukholman muotiviikolla Holpp-nimiseen korumerkkiin ja näihin herkkiin, suloisiin sterling-hopeisiin sormuksiin, olin aivan myyty. Merkin perustaja, hopeaseppä Sofia Holpp, huomasi innokkaan fanitukseni ja lähetti kiitokseksi kaksi kaunista hopeasormusta minulle. Siitä lähtien ne ovat olleet ja pysyneet vasemman keskarini koristeena! (sormukset olen siis saanut, mutta ihan vastikkeetta – eli ilman toivetta tai vaatimusta blogimaininnasta.)

Old stuff