Sain jo jokin aika sitten BusinessWoman -blogista haasteen vastata kymmeneen tiukkaan kysymykseen. Tarkoitus oli vastailla ihan samantien, mutta huomasin jääväni miettimään useampaakin kohtaa vähän pidempään… Tuntuu, että moneen kysymykseen olisin halunnut vastata postauksen mittaisella pohdinnalla. Yritin kuitenkin pitää normaalin rönsyilevän lörpöttelyviettini kurissa ja vastata suht kompaktisti.

1. Mihin asiaan olet itsessäsi erityisen tyytyväinen?

Olen erityisen tyytyväinen siihen, että olen parantumaton optimisti, joka kykenee näkemään asian kuin asian valoisan puolen (lähestulkoon) aina.

2. Minkä asian haluaisit itsessäsi muuttaa?

Olisin mielelläni vähän vähemmän aikaoptimisti sählääjä ja ylipitkien todo-listojen väsäilijä. Usein toivoisin olevani tehokkaampi oikeasti toteuttamaan suunnittelemiani asioita…

3. Minkä asian haluaisit yhteiskunnassa muuttaa?

Voi, montakin asiaa! Yhteistä kaikille haluamilleni muutoksille on se, että niitä tuskin pystyy säännöillä toteuttamaan. Toivoisin suvaitsevampaa, sallivampaa, kunnioittavampaa ja rakastavampaa yhteiskuntaa, joka olisi tasa-arvoinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

4. Lemppariaamiainen?

Aamiainen ei ole lemppariateriani, mutta parhaimmillaan se on silloin, kun aikaa on paljon, ystäviä ja hyvää ruokaa paljon. Taidanpa vastata, että lemppariaamiaiseni on brunssi!

5. Hauskin muisto lapsuudesta, jonka haluat blogissasi jakaa?

Olin kyllä sellainen himmaileva haaveksija lapsena, että mitään kovin hassua en oikein ikinä saanut aikaiseksi. Yksi rakkaimmista muistoistani lapsuudestani on se, kun kesäisin kävimme maatalosta kotoisin olevan isäni kanssa navetan parvella etsimässä heinäkasojen seasta navettakissan pentuja. Voi sitä sähinän määrää, kun lopulta onnistuttiin löytämään pesä!

6. TosiTV vai luontodokumentti?

Olen tosi surkea katsomaan tv:tä, mutta jos noista kahdesta pitää valita, niin ehdottomasti luontodokumentti. Tosin ne ovat usein itselleni aivan liian jännittäviä. (vieläkin vaivaa se yksikin, missä ei sitten lopulta kerrottu, selvisikö se Himalajalla asusteleva lumileopardi vai ei…)

7. Mitä vaatetta et laittaisi mistään hinnasta päällesi?

Haha! Tähän en uskalla vastata yhtikäs mitään. Oman historiani tuntien “tätä ja tätä en pukisi päälleni mistään hinnasta” -väitteen esittäminen johtaa vain siihen, että seuraavaksi pukeudun juuri siihen!

Toisaalta, jos kysymyksen kääntää filosofiseksi, vastaukseni on, että en mistään hinnsta laittaisi päälleni mitään vaarallista tai epäeettistä.

8. Suolainen vai makea?

Suolainen

9. Juustonaksut vai chipsit?

Voi ei, miten vaikea kysymys!! Vastaan silti, että sipsit.

10. Mistä juuri nyt haaveilet?

Normijuttujen, kuten lottovoiton ja vatsalihassikspäkin lisäksi haaveilen työuraan liittyvistä asioista. Pitkän tasaisen kauden jälkeen tuntuu, että olisi aika laittaa vähän pökköä pesään. Saa nyt sitten nähdä, miten ja missä tuo tulee toteutumaan. Toivon kuitenkin vakaasti, että muutokset eivät jää vain haaveeksi.

Oman kysymyssettini kymmenen kysymystä ovat:

1. Vaate, josta et haluaisi koskaan luopua?

2. Elokuvat, teatteri vai telkkari?

3. Unelmiesi matkakohde?

4. Yllättävin taito, jonka sinulla on?

5. Noloin tapasi?

6. Bloggaamisessa parasta on..?

7. Seuraava suuri tavoitteesi?

8. Paras tapa viettää perjantai-ilta?

9. Jos joutuisit pukeutumaan koko loppuikäsi vain yhden merkin/suunnittelijan vaatteisiin, minkä valitsisit?

10. Miksi kuvittelit pienenä, että sinusta tulisi isona?

Mukaan vastaamaan haluan haastaa valloittavat Indiedays-kollegani Rillan ja Majn!

Kuvissa vilahtelee ikuisesti vaiheessa oleva parveke-kesäkeitaani, josta en ole edelleenkään saanut tehtyä sitä lupaamaani postausta…

Pitkästä aikaa pari kivaa ravintolavinkkiä täältä Tukholmasta!

Täkäläisen ravintolamogulin ja julkkiskokin Melker Anderssonin Kungsholmenilla aivan Mälarenin rannassa sijaitseva ravintolarypäs on uudistunut totaalisesti parin viime vuoden aikana. Joku ehkä muistaa Norr Mälarstrandin laituripaikalla 464 sijainneen Kungsholmen -nimisen ravintolan (siellä oltiin syömässä vuoden 2009 blogireissulla, mutta en valitettavasti löytänyt linkitettävää juttua tänne…). Pari viimeistä vuotta tuo alkujaan aika ihanalla tavalla urbaani ja rennon kunnianhimoinen paikka oli kyllä aikas leipääntynyt ja väsynyt.

Niinpä onkin ihan mahtavaa, että ravintolakonseptia uudistettiin ja paikalle nousi ihana, mutkaton ja valloittavasti rönsyilevä Orangeriet sekä keskivertoa kunnianhimoisempi italialaismesta Trattorian.

Viime perjantaina treffasin Orangerietissä AW:n merkeissä ihanan Teemu Blingin kanssa. Teemu oli täällä pidennetyn viikonlopun mittaisella lomalla ja ehti onneksi tavata myös ex-Indiedays kollegaansa.

Melko aikaisin iltapäivällä Orangerietin herkullisista drinksuista ja erittäin maukkaasta baariruuasta käy nauttimassa yleensä lähitoimistojen väkeä ja muita työporukoita. Illemmalla meno nuorentuu ja vaihtuvat dj:t pitävät huolen hyvästä meiningistä. Drinkkilistalla on hyvä valikoima klassikkoja – tosin painotus gin-pohjaisissa cocktaileissa. Sesongeittain vaihtuva Orangerietin oma drinksuvalikoima on myös testaamisen arvoinen. Teemun “High Heels” oli raikas sekoitus, jossa päällimmäisenä maistui passion-hedelmä.

Orangerietin baarimenu on lyhyt ja ensisilmäyksellä vähän turhankin basic. Ruoka on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan robustin kauniisti laitettu ja erityisesti puuhiiligrillissä valmistettu hampurilainen kertakaikkiaan ihana!

Teemu ja High Heels -drinksu. Sekä ehkä galaxin viileimmät korvikset. Arvatkaa kerta olinko kade!? Nuo on niin hienot, että räpsin varmasti puoli muistikortillista täyteen Balmain-kateusvihreyttä. No, rehellisyyden nimissä, korvisihanuudet sopivat kyllä Teemun tyyliin paremmin kuin Mintun. Mutta minkäs sitä harakka kimalluskuumeelleen voi. Haha!

Teemun illan asun voi käydä tsekkaamassa kokonaisuudessaan täältä – käynee todisteena sille, että kyllähän Mintultakin käy päivänasukuvien ottaminen, kun vaan joku laittaa asetukset ja muut ensin kamerassa kohilleen…

Kylki kyljessä Orangerietin kanssa on illallisravintola Trattorian.

Italiassa aikoinaan jonkin aikaa asuneen seuralaiseni kanssa odotimme hiukan jännityksen sekaisin tuntein, että kuinkahan sujuu Melkeriltä ciao bella e tutti bene. Ravintolan interiööristä en osaa paljoa sanoa, sillä meidät sijoitettiin (pyynnöstämme) puoliksi lasitetulle terassille. Pohjoismaalaiset istuu ulkona niin kauan, kun siihen vain hiukankin on mahdollisuus!

Mukavasti näytti kuitenkin vanhan Kungsholmenin muka-urbaani (so 2005!!) fiilis hävinneen ja tilalla oli vähän kuparikattilakrimskramssua, jämeriä aterimia ja kivasti aplikoituja lautasliinoja.

Ruokalista on samaan tapaan perinteistä italialaista hipsterhenkisellä Melker Andersson -tulkinnalla. No, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tulkinnat ovat aikas hienovaraisia ja tyylitajuisesti tehtyjä.

Yrttimaustettu focaccia ja laadukas oliiviöljy toimivat täydellisesti raikkaan proseccon kanssa. Ihana alku illalliselle!

Hetken mietittiin, että syödäänkö pelkkiä antipastoja illalliseksi – molemmat kun olemme suuria alkupalojen ystäviä. Päädyttiin kuitenkin tilaamaan antipastot ja primi piattit. Todettiin, että tilataan sitten lisää, jos on vielä nälkä.

Rrrrakastan palavasti carpacciota. Muistan yhdenkin Italian reissun, jolloin söin valehtelematta joka ikinen päivä lounaaksi carpaccio-annoksen. Trattorian Carpaccio di Manzo saa ihan hyväksytyn leiman kylkeensä. Liha oli mehevän muhevaa maukasta ja oliiviöljy laadukasta, rucola reipasta ja juuri rouhittua parmesaaniakin ihan sopivasti. En nyt kuitenkaan ollut mitenkään jalat-menee-alta -tyyppisesti ihastunut (niinkuin oletin..). Lihan olisivat saaneet leikata ohuemmaksi ja se olisi saanut olla aavistuksen vähemmän pehmeää. Siis mielummin vähän ohuempaa ja antaa aavistuksen enemmän vastustusta hampaille. Maussa ei ollut oikeastaan mitään valittamista, mutta lempiruokien kanssa tämä on välillä tällaista hifistelyä.

Alkupalojen jälkeen sytyttivät terassille lämpölamput – ja tässä syy, miksi myöhemmästä ateriasta ei ole enää kuvia:

Haha! Kivasti punastuttaa tuo lämpölamppujen kajo!

Kuvassa kuitenkin fantastisen herkullinen pääruokani, pikantilla salamilla ja fenkolilla höystetty aidon pohjois-italialaisen puuroinen risotto, Risotto Salamino al Piccante. Kerrankin siis pääruoka peittosi alkupalat mennen tullen. Myös seuralaiseni päätyi tismalleen samaan lopputulokseen omien ruokavalintojensa suhteen.

Minttu ei ole mikään varsinainen innovatiivisten jälkkärien fani. Useimmiten pala simppeliä suklaakakkua ja/tai pallo vaniljajäätelöä toimii paremmin kuin merkilliset höystöt ja marinoidut raparperin versot. Nyt täytyy kyllä sanoa, että Limoncellossa uitettu sitruunasorbetti, Affogato al Limone, on kyllä sen väärti, että kannattaa eksyä paikalle pidemmänkin matkan takaa!

Onnellisuutta metsästämässä -juttusarjassa olen tolkuttanut ilon ja hauskuuden tärkeydestä. Siitä, että pitää olla kivaa – muuten mistään ei tule pidemmän päälle mitään.

Ihan sattumalta törmäsin täällä Tukholmassa muutama vuosi tehtyyn testiin. Odenplanin vilkkaan T-bana-aseman portaat muutettiin pianon koskettimiksi ja vips – yhtäkkiä ihmiset jättivät liukuportaat väliin. Niin paljon hauskempaa oli plinksutella pianoportailla!

Peräti 66 % enemmän ihmisiä valitsi pianoportaat ja sen lisäksi videosta näkyy selvästi, että kaikilla on myös paljon hauskempaa.

Mun mielestäni testi on äärimmäisen hyvä ja simppeli esimerkki siitä, että ollaan ihan oikeilla jäljillä, kun metsästetään lisää onnea ja iloa elämään. Se ei ole keneltäkään pois – päinvastoin – aito ilo heijastuu ja tarttuu muihinkin.

Kuva: thefuntheory.com

Melkein jo tuossa ajattelin, että nyt olen kyllä niin kertakaikkiaan sippi, että taidan jättää bloggailut väliin ja painua suorin tein punkkaan. Mutta en nyt kuitenkaan malta olla hehkuttamatta syytä ihanaan raukeaan väsymykseeni: uskaltauduin tänään testaamaan SATSin viime kevään uutuutta: 38 asteen kuumuudessa kirjaimellisesti hikoiltavaa Organic Bodywork™ -tuntia!

Niinkuin olen täällä jo aiemminkin kertonut, olen treenaajana aika konservatiivinen ja tykkään rutiineista. Käyn lähes aina tismalleen samoilla tunneilla, juoksen saman lenkin ja jopa jumppasalissa tykkään asettua suunnilleen samalle paikalle. Niinpä nuo aina säännöllisesti lanseerattavat uutuustreenit eivät juuri Minttua hetkauta, vaikka tiedän kyllä, että vaihtelu on hyvästä ja kaavoihin kangistuminen pahasta… Haha!

Karkki on kuitenkin jo keväästä asti hehkuttanut, miten mahtavan upea treenikokemus 38 – 40 asteen kuumudessa ja reilussa ilmankosteudessa toteutettu jooga-pilates -tyyppinen tunti on. Tai siis tunnin pituus tässä tapauksessa on vain 30 min.

Joku heikko hetki taisi osua kohdalle ja niinpä löysin itseni tänään tropiikkisesta salista venkoilemassa hien virratessa valtoimenaan. Kuumuus ja kosteus ilmeisesti tehostaa treenin vaikutusta huomattavasti. Aika vähällä kuhkimisella sai sykkeenkin nousemaan mukavasti vaikka pääpaino onkin liikkuvuuden ja lihaskunnon parantamisessa. Mikään ihan lälly tunti Organic Bodywork™ ei, hippihenkisestä nimestään huolimatta, ole. Reilu määrä jalkakyykkyjä, askelkyykkyjä etc. tuntui yllättävänkin raskaalta, vaikka mitään hyppyjä tms. tuntiin ei kuulunutkaan. Ja täytyy sanoa, että 30 minuuttia kauempaa en kyllä varmaan olisi jaksanutkaan!

Jälkeenpäin olo oli jännästi sekä hyvin treenannut ja aivan kuin saunassa olisi käynyt. Siis ei kuvannollisesti vaan ihan kirjaimellisesti. Vaikka sali ei olekaan saunakuuma, hikoilu on kuitenkin samaa luokkaa (ainakin kuonat poistuu kropasta!) kuin saunoessa. Ehkä kroppa jotenkin yhdistää nämä kaksi kokemusta? Ja nyt vieläkin, näin myöhään illalla, monen tunnin jälkeen, posket punoittavat samaan tyyliin kuin saunan jälkeen…

Näin sitä kaavoihin kangistunut treenikonservatiivikin löytää uusia huippuja juttuja! Seuraavaksi täytyy päästä kokeilemaan Karkin ykköslempparia, niinikään kuumankosteassa salissa pidettävää Hot MOJO® -tuntia.

Tämän päiväisen kokemukseni perusteella uskallan suositella kaikille sekä erilaisia HOT-treenitunteja että testaamaan ennakkoluulottomasti itselle entuudestaan tuntemattmia lajeja/tunteja. Hyvällä tsägällä voi olla tosi kivaa ja huonollakin on ainakin yhtä kokemusta rikkaampi jälleen.

Kuvasta kiitos: SATS.fi

Ole oma itsesi! Rentoudu! Tee, mitä huvittaa! Pidä hauskaa!

Mutta mitä pitäisi tehdä, jos on hukannut itsensä eikä tiedä, miten sitä parhaiten rentoutuisi saatika pitäisi hauskaa ja vielä vähemmän, mikä ylipäätään huvittaisi?

Muutama vuosi sitten olin täsmälleen tuollaisessa tilanteessa. Täydellisessä, mustassa umpikujassa ja aivan eksyksissä sen suhteen, mitkä asiat tuottaisivat itselleni iloa. Aika mäntti tilanne sikäli, kun kaikkien mahdollisten tutkimusten perusteella on osoitettu, että nimenomaan ilon lisääminen ja itseä ilahduttavien asioiden tekeminen, lisää merkittävästi tunnetta onnellisesta elämästä. Siis päinvastoin kuin voisi kuvitella, niiden asioiden poistaminen, jotka tekevät onnettomaksi ei lisää onnellisuuden tunnetta yhtä paljon kuin selkeästi iloa ja onnea tuottavien juttujen lisääminen.

En tietenkään väitä, etteikö elämän epäkohtien korjaaminen kannattaisi, mutta niin kovin usein murhetta aiheuttavat asiat ovat sellaisia, että niille vain ei voi mitään. Työpaikan menettäminen, läheisen kuolema, avioero, onnettomuus, sairaus… – eipä varmaan löydy ketään, joka moisia kohdalleen toivoisi, eikä niiden aiheuttamaa kurjuutta voi tuosta vain poistaa. Siitä huolimatta tekemällä hyvää mieltä tuottavia asioita, voi kohottaa huomattavasti omaa onnellisuuskäyräänsä.

Valitettavasti ei ole mitään yksinkertaista reseptiä siihen, mikä kenellekin tuo iloa, onnea ja positiivisia elämyksiä, vaikka akkainlehdet aina säännöllisesti niin yrittää väittääkin. Ihanasti tuoksuva vaahtokylpy kynttilänvalossa kuullostaa todella hemmottelevalta kotiluksukselta ja tiedän kyllä ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat siitä. Ja mikä ettei joskus, kun oikein on paleltanut ja kaikki raajat on syväjäässä, saattaapi kylpyhommat maistua Mintullekin, kun saunaakaan ei ole tarjolla. Muuten yleensä ensin tulee liian kuuma ja sitten kirjan sivut kastuu, niska puutuu ja samassa vesi onkin jo inhan viileää. Mikä on mahtava rentouttava nautinto yhdelle aiheuttaa vain kutisevaa levottomuutta toiselle.

Tai sitten on näitä kertakaikkiaan loistavia ideoita, kuten lähde vaikka kuukaudeksi seikkailemaan Kauko-Itään reppu selässä, tai vietä upea SPA-viikonloppu Barcelonassa… Kyllä monet haaveet ovat toteutettavissa, jos oikein kovasti haluaa, mutta aika harvalla on taloudellisia tai teknisiä mahiksia toteuttaa kaikkia unelmiaan. Etenkin, jos on siinä sekavassa mielentilassa, että ei oikein itsekään tiedä, mistä tykkää ja mikä on kivaa. Pikkuisen saattaisi ottaa päähän, jos huomaisi myyneensä omaisuutensa pystyäkseen matkustamaan Eat, Pray, Love -kirjan innoittamana jooga-retriittiin Intiaan – ja perillä tajuaisi inhoavansa matkustamista, joogaa, retriittiä ja Intiaa.

Jostain kumman syystä on huomattavasti helpompi listata “yleisesti tunnustettuja” onnellisuusjuttuja, jotka itselle ovat varsin yhdentekeviä. Itse en esimerkiksi nauti erityisesti em. vaahtokylvyistä kuin poikkeustapauksessa, enkä tykkää käydä teatterissakaan yleensä – muutakuin seuran vuoksi, myöskään shoppailu ei kuulu itselleni iloa tuottaviin asioihin, vaikka kavereitten kanssa mielelläni kaupungilla pyörinkin.

Omia kivuusjuttujani jahdatessani, olen päätynyt muutamaan hyvään tekniikkaan, joiden avulla on helpompi tunnistaa onnea ja iloa tuottavia asioita ja tekemisiä.

1. Mieti, mistä tykkäsit noin 8 – 12 vuotiaana – se todennäköisesti toimii edelleenkin. Ikähaarukka ei ole tarkka, mutta liian pienenä koetut asiat eivät ehkä vie oikeille jäljille. Tai itse en ainakaan välitä lähteä työntelemään nukenrattaita pihalle, vaikka ne kesäpäivät, kun äiti antoi aikoinaan ottaa rattaat pihalle, olivat pikku-Mintun huippuhetkiä. Toisaalta murrosikä on useimmilla sen verran angstinen ajankohta, että voipi olla ihan hyvä itsesuojelullisista syistä jättää ne  muistot kaivelematta. Haha!

2. Mieti, mitä haluaisit tehdä työksesi, jos ikä, lahjakkuus, asuinpaikka, osaaminen, raha tai muut elämän pikkudetaljit eivät olisi estämässä. Astronautti? Baletti-tanssija? Tutkimusmatkailija? Ammatti-skeittari? Voisiko unelma-ammattia toteuttaa jotenkin pienemmässä skaalassa? Visiitti observatorioon kenties? Tai joku jännältä kuullostava kurssi? Tässä on helposti avaimet myös kivasti kihelmöivän jännän äärelle.

3. Kateus. Kenelle olet kateellinen ja miksi. Tämä on tyhmä tehtävä tai ajatusleikki siitä syystä, että on ällöä olla itselleen niin rehellinen. Mutta vakuutan, että rehellisyys kannattaa! Analyysin jälkeen nimittäin on varsin helppo poimia sotkusta niitä asoita, joita itsekin haluaa tehdä ja sitten – ihan yhtäkkiä – ei ole enää sitä syytä olla kateellinen. Win-win-double-win!

4. Intuitio. Päätin olla avoin ja luottaa siihen, että intuitio johtaa oikeaan. Randomisti ilmoitustaululta bongattu lappu johti tapahtumatyöryhmään, joka johti uuteen mahtavaan kaveriporukkaan, joka johti… No niin. You got the point? Silloin, kun on kaikkein eniten paha mieli, on vaikea luottaa siihen, että maailmankaikkeus kyllä järjestää asiat hyvin ja oikeita juttuja matkan varrelle. Pitää vain pitää silmät auki ja huomata tarttua tilaisuuteen, kun se tulee kohdalle.

5. Yksi asia johtaa toiseen – eli alkuunsa riittää, vaikka keksisi (tunnistaisi) vain yhden ainokaisen asian, jonka tekeminen tuottaa iloa. Tee sitä ja nauti! Seuraava tulee jo kuin itsestään.

Ihan ensimmäiseksi: eilinen Princen konsertti oli jotain niin mielettömän mahtavaa, että en ole oikein vieläkään palannut takaisin maan pinnalle. Tai edes takaisin koti-galaxille… Jätän tarkemmat musiikkianalyysit niille, jotka niitä osaavat tehdä. Mutta on se vaan ihan käsittämätön fiilis, kun heti keikan ensimmäiset soundit on viedä jalat alta, sen jälkeen meno jatkuu sellaisena, että aika ja paikka unohtuu tanssiessa. Välillä tekee mieli itkeä, välillä nauraa ääneen. Kaksi ja puoli tuntia meni yhdessä hujauksessa. Olen niin onnellinen, että sain olla mukana – ja että kaikki oli niin uskomattoman eeppistä ja legendaarista, että jopa Mintun sanavaraston superlatiivit loppuvat kesken.

Eilisillan konsertin (tai siis Stockholm Music & Arts -festarin päätöksen, mutta konsertilta se kyllä enemmän tuntui) ja tämän päivän työpäivän väliin jäi vajaan neljän tunnin yöunet. Työpäivä meni ihan vanhoilla adrenaliineilla, mutta nyt alkaa kyllä jo masiina tökkiä siihen malliin, että pakko suoriutua peiton alle asappina.

Princen vaatimuksesta festareilla oli eilen kielletty kameroiden vienti alueelle ja kaikenlainen valokuvaaminen muutenkin (esmes kännyköillä). Tässä kuitenkin aurinkoisia fiiliskuvia ja meidän porukan festariasut lauantailta.

Karkki festari-kesäheinänä chillailemassa Skeppsholmenin rannassa.

• brodeerattu pitsitoppi, Forever21
• shortsit, Filippa K
• tennarit, Converse
• arskat, Sebastian

Vannoutunut mekkotyttö Peetu puki lauantain festareitten kunniaksi juuri pari päivää aiemmin Forever21:lta saapuneen mekon päällensä.

• mekko, Forever21
• laukku, TopShop
• nahkatennarit, Vagabond

Riemullisesti valottuneissa kuvissa mukana mm. Mintun hikisen päivän ansiosta ihanaksi ryppypalloksi rutistuneet puolipellavashortsit. Tunnen myös oloni tosi viisaaksi, kun yritän tuossa väkijoukon keskellä esitellä illaksi varaamani mustan sifonkipaidan epäsymmetristä leikkausta. Haha!

• toppi, Forever21
• shortsit, Filippa K
• sifonkipaita, MTWTFSS
• korvikset, AdR for H&M
• arskat, Polaroid
• sandaalit, Moheda

Karkki fiilistelee.

Virallinen festari-urpokuva! Mitä ihmettä me tehtiin roudaustauoilla ennen digi-kameroita ja kännyköitä??

Camillan überhieno kisukaulakoru on peräisin Berliinistä. Miau!

Rodriguez – lauantai-illan pääesiintyjä. Mielenkiintoinen elämys – ja etenkin Searching for Sugarman -dokkarin antamaa taustaa vasten. Ehkä ei musiikillisesti ihan niin koskettava kuin ehkä salaa toivoin, mutta jotenkin historiallisesti merkittävältä tuntui kuitenkin se, että sai olla paikalla. Eikä se ole ihan vähän sekään.