Pitkästä aikaa pari kivaa ravintolavinkkiä täältä Tukholmasta!
Täkäläisen ravintolamogulin ja julkkiskokin Melker Anderssonin Kungsholmenilla aivan Mälarenin rannassa sijaitseva ravintolarypäs on uudistunut totaalisesti parin viime vuoden aikana. Joku ehkä muistaa Norr Mälarstrandin laituripaikalla 464 sijainneen Kungsholmen -nimisen ravintolan (siellä oltiin syömässä vuoden 2009 blogireissulla, mutta en valitettavasti löytänyt linkitettävää juttua tänne…). Pari viimeistä vuotta tuo alkujaan aika ihanalla tavalla urbaani ja rennon kunnianhimoinen paikka oli kyllä aikas leipääntynyt ja väsynyt.
Niinpä onkin ihan mahtavaa, että ravintolakonseptia uudistettiin ja paikalle nousi ihana, mutkaton ja valloittavasti rönsyilevä Orangeriet sekä keskivertoa kunnianhimoisempi italialaismesta Trattorian.
Viime perjantaina treffasin Orangerietissä AW:n merkeissä ihanan Teemu Blingin kanssa. Teemu oli täällä pidennetyn viikonlopun mittaisella lomalla ja ehti onneksi tavata myös ex-Indiedays kollegaansa.
Melko aikaisin iltapäivällä Orangerietin herkullisista drinksuista ja erittäin maukkaasta baariruuasta käy nauttimassa yleensä lähitoimistojen väkeä ja muita työporukoita. Illemmalla meno nuorentuu ja vaihtuvat dj:t pitävät huolen hyvästä meiningistä. Drinkkilistalla on hyvä valikoima klassikkoja – tosin painotus gin-pohjaisissa cocktaileissa. Sesongeittain vaihtuva Orangerietin oma drinksuvalikoima on myös testaamisen arvoinen. Teemun “High Heels” oli raikas sekoitus, jossa päällimmäisenä maistui passion-hedelmä.
Orangerietin baarimenu on lyhyt ja ensisilmäyksellä vähän turhankin basic. Ruoka on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan robustin kauniisti laitettu ja erityisesti puuhiiligrillissä valmistettu hampurilainen kertakaikkiaan ihana!
Teemu ja High Heels -drinksu. Sekä ehkä galaxin viileimmät korvikset. Arvatkaa kerta olinko kade!? Nuo on niin hienot, että räpsin varmasti puoli muistikortillista täyteen Balmain-kateusvihreyttä. No, rehellisyyden nimissä, korvisihanuudet sopivat kyllä Teemun tyyliin paremmin kuin Mintun. Mutta minkäs sitä harakka kimalluskuumeelleen voi. Haha!
Teemun illan asun voi käydä tsekkaamassa kokonaisuudessaan täältä – käynee todisteena sille, että kyllähän Mintultakin käy päivänasukuvien ottaminen, kun vaan joku laittaa asetukset ja muut ensin kamerassa kohilleen…
Kylki kyljessä Orangerietin kanssa on illallisravintola Trattorian.
Italiassa aikoinaan jonkin aikaa asuneen seuralaiseni kanssa odotimme hiukan jännityksen sekaisin tuntein, että kuinkahan sujuu Melkeriltä ciao bella e tutti bene. Ravintolan interiööristä en osaa paljoa sanoa, sillä meidät sijoitettiin (pyynnöstämme) puoliksi lasitetulle terassille. Pohjoismaalaiset istuu ulkona niin kauan, kun siihen vain hiukankin on mahdollisuus!
Mukavasti näytti kuitenkin vanhan Kungsholmenin muka-urbaani (so 2005!!) fiilis hävinneen ja tilalla oli vähän kuparikattilakrimskramssua, jämeriä aterimia ja kivasti aplikoituja lautasliinoja.
Ruokalista on samaan tapaan perinteistä italialaista hipsterhenkisellä Melker Andersson -tulkinnalla. No, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tulkinnat ovat aikas hienovaraisia ja tyylitajuisesti tehtyjä.
Yrttimaustettu focaccia ja laadukas oliiviöljy toimivat täydellisesti raikkaan proseccon kanssa. Ihana alku illalliselle!
Hetken mietittiin, että syödäänkö pelkkiä antipastoja illalliseksi – molemmat kun olemme suuria alkupalojen ystäviä. Päädyttiin kuitenkin tilaamaan antipastot ja primi piattit. Todettiin, että tilataan sitten lisää, jos on vielä nälkä.
Rrrrakastan palavasti carpacciota. Muistan yhdenkin Italian reissun, jolloin söin valehtelematta joka ikinen päivä lounaaksi carpaccio-annoksen. Trattorian Carpaccio di Manzo saa ihan hyväksytyn leiman kylkeensä. Liha oli mehevän muhevaa maukasta ja oliiviöljy laadukasta, rucola reipasta ja juuri rouhittua parmesaaniakin ihan sopivasti. En nyt kuitenkaan ollut mitenkään jalat-menee-alta -tyyppisesti ihastunut (niinkuin oletin..). Lihan olisivat saaneet leikata ohuemmaksi ja se olisi saanut olla aavistuksen vähemmän pehmeää. Siis mielummin vähän ohuempaa ja antaa aavistuksen enemmän vastustusta hampaille. Maussa ei ollut oikeastaan mitään valittamista, mutta lempiruokien kanssa tämä on välillä tällaista hifistelyä.
Alkupalojen jälkeen sytyttivät terassille lämpölamput – ja tässä syy, miksi myöhemmästä ateriasta ei ole enää kuvia:
Haha! Kivasti punastuttaa tuo lämpölamppujen kajo!
Kuvassa kuitenkin fantastisen herkullinen pääruokani, pikantilla salamilla ja fenkolilla höystetty aidon pohjois-italialaisen puuroinen risotto, Risotto Salamino al Piccante. Kerrankin siis pääruoka peittosi alkupalat mennen tullen. Myös seuralaiseni päätyi tismalleen samaan lopputulokseen omien ruokavalintojensa suhteen.
Minttu ei ole mikään varsinainen innovatiivisten jälkkärien fani. Useimmiten pala simppeliä suklaakakkua ja/tai pallo vaniljajäätelöä toimii paremmin kuin merkilliset höystöt ja marinoidut raparperin versot. Nyt täytyy kyllä sanoa, että Limoncellossa uitettu sitruunasorbetti, Affogato al Limone, on kyllä sen väärti, että kannattaa eksyä paikalle pidemmänkin matkan takaa!
