Juuri nyt olen aika jumissa kampaukseeni ja pitkiin hiuksiini. Melkein joka kerta, kun olen kampaajaalla, heitän “haluan leikata hiukseni” -tyyppisiä koukkuja veteen, mutta yleensä saan aina vastaukseksi “ei, nämä ei ole todellakaan kuivat tai pilalle vaalennetut (kunhan vain latvat leikataan),” tai “ihanat tapuisat pitkät paksut hiukset sulla – oletko nyt aivan varman, että haluaisit leikata…”. Ja ei, en todellakaan ole varma haluanko lyhyet hiukset. Tiedän, että tietty polkkamitta sopii itselleni ihan hyvin – ehkä jopa paremmin kuin nykyinen pitkä – mutta jotenkin tunnen vain olevani enemmän kotonani, kun hiukseni ovat pitkät. Tarvitsen paljon karvoja… Haha!

Pitkien hiusten miinuspuoli on se, että kesäkuumalla ne voivat olla todella hiostavat. Jos on vähänkään aurinkoa tai hellelukemia hipovia olosuhteita, hiukset on ihan pakko pitää kiinni.

Tässä on tutoriaali neljästä simppelistä palmikosta koostuvaan nutturaan. Olen siis edelleenkin aivan surkea laittamaan hiuksia, mutta tähän ei tarvita mitään “ranskalainen-/kalanruotoletti”-tyyppisiä erityistaitoja (joita itselläni mm. ei ole), vaan ihan tavallinen letitys riittää.

Kesäinen, helppo, nopea ja rento – just the way I like it!

Sen verran hikaroin, että menin investoimaan tuollaisiin pikkuruisiin “näkymättömiin” silikoniponnarilenksuihin. Eihän ne nyt tietenkään oikeasti ole näkymättömiä (niinkuin ei ne silikoniset rintsikoitten olkaimetkaan, jos ei joku sitä vielä ole tajunnut…), mutta nutturahommeleissa kuitenkin helpommin häivytettävissä olevia, että kokonaista yhden euron maksannutta lenksupakettia voin pitää ihan hyvänä hankintana.

Mutta siis itse kampaukseen. Kuvittelin, että tämä tulee jostain Pinterest-jutuistani, mutta näyttää siltä, että olen fuusioinut useamman inspiraatio-kampauksen yhdeksi lettinutturaksi!

Aluksi hiukset jaetaan neljään osaan ja letitetään ihan tavallisesti. Itse tykkään sellaisesta puolitiukasta palmikosta, joka on vähän hippi, mutta kuitenkin oikeastaan aika siisti. Ihan löysästi letittämällä saa tosi boheemin lettinutturan ja siististi ja tiukasti palmikoimalla kampaus kelpaa vaikka oikeussaliin.

Valmiita lettejä kannattaa löystyttää vähän yläpäästä (päänahan läheltä). Muutoin valmis nuttura voi pingottaa ikävästi.

Valmiit palmikot laitetaan löysästi ponnarille. Itse en kiepauttanut silikoniponnaria kertaakaan – vaan laitoin sen vain sellaisenaan pitämään lettejä nipussa.

Toinen silikonilenksu laitetaan lettinipun alareunaan. Tässäkin vain laitoin kuminauhan lettien ympärille – enkä edes yrittänyt saada mitään tiukempaa ponnaria aikaiseksi.

Lettinippu kiepautetaan ympäri kahden keskimmäisen letin välistä. Omat pitkät hiukseni vaativat kaksi kieppiä, mutta voisin kuvitella, että nuttura näyttää tosi kivalta myös lyhyemmillä hiuksilla ja vain yhdellä kiepautuksella.

Seuraavaksi tarvitaan hengettömiä. Omasta mielestäni yksi/letti – eli neljä kpl – riittää aivan mainiosti. Liukkaisiin hiuksiin tarvitaan ehkä enemmän.

Jokainen letinpää kiinnitetään omalla hengettömällä siten, että palmikoimaton häntä ja kumilenksu jäävät piiloon.

Halutessaan nutturan voi myös koristella esmes tuorein kukkasin, drinkkisateenvarjoin tai jätskiannoksen pingviinitikulla – mikä nyt näin kesäaikaan kustakin tuntuu hauskimmalta.

Sain jo joskus keväällä postia Glitteriltä ja paketista löytyi mm. nämä kaksi kivaa kukkapinniä. Blogilahjukseksi saadut kukkapinnit tekevät nutturasta kivan kesähippimäisen. Jostain syystä hiuskoristeet sopivat mielestäni ihan hyvin myös vähän minimalistisempaan tyyliin. Ehkä tuo on vähän sama juttu, kuin melko raisut kynsilakkauksetkin, jotka toimivat, vaikka muuten tyyli olisi hyvinkin kurinalainen.

Kiva ja rento kesäinen palmikkonuttura on nopea ja helppo tehdä. Kampaus toimii aivan loistavasti myös märkiin hiuksiin – eli after-beach ja after-sauna -hetket pelastuvat tämän avulla. Plussana seuraavan aamun kivat surffi-hippi-palmikkokiharat!

Keväthuolletut hiukset esittelyssä!

Olen nyt muutaman kerran käynyt Karkin suosittelemassa kampaamossa, joka sijaitsee tässä aika lähellä. Olen ollut ihan ookoo tyytyväinen lopputulokseen – varsinkin väri pysyy mielestäni kivasti luonnollisen lämpimänä blondina. Mikään luottokampaamo se ei ole, mutta yleensä en haluakaan muuta kuin tyvivärin, joten homma toimii ihan ookoo.

Tänään heittäydyin hurjaksi ja leikkasin otsatukan!

Yllättävän paljon muuttaa ilmettä – eikö vaan! Jotenkin kesäisempi olo tulee, kun on vähän uutta juttua. Tosin otsiksen leikkaaminen on ihan vakiotemppuni, kun haluan vähän vaihtelua. Tuollainen kevyt vinoon leikattu otsatukka on myös helppo kammata sivuun – eikä sen pois kasvattaminenkaan ole mitenkään kivulias prosessi.

Arvatkaa kenen kuvia näytin kampaajalle!? Haha!

Olen ihastellut Ainon eleganttia otsatukkaa sen leikkaamisesta lähtien. Nämä neljä kuvaa näytin kampaajalle ennenkuin annoin hänen käydä saksineen hiusteni kimppuun (luottamus huipussaan…). Kuvat on siis peräisin Ainon blogista!

Täytyy kyllä sanoa, että esikuvalla on jotenkin enemmän särmää koko touhussa, mutta ihan kohtuullisen tyytyväinen olen kampaajan aikaansaamaan lopputulokseen itsellänikin.

Mikään huippuhyvä leikkaaja ei tosiaankaan ole tämä “nykyiseni”. Pyysin myös leikkelemään vähän kuivia latvoja ja hän tasasi vain pituutta vähän eikä ottanut huomioon, että hiuksiani on kerrostettu aika paljon. En jaksanut alkaa valittaa, joten tällä mennään nyt seuraavaan kertaan asti. Ainakin erilaisia nutturoita ja muita kampauksia ajatellen tasapituisemmat hiukset ovat ihan positiivinen juttu.

Ja sama iPhoton filtteritestailujen jälkeen.. Superkampaajani ei myöskään paneutunut erityisesti hiusten laittamiseen. Onko nuo nyt sitten suoristettu vai mitä? Vähän siltä väliltä paremminkin. Haha!

En voi väittää, että “koko viikonloppu on ollut yhtä haipakkaa” – ja siksi en ole ehtinyt tänne blogihommiin. Päinvastoin – on ollut aikasmoista laiskanpulskeaa auringossa köllöttelyä – ja muutenkin iisisti ottamista. Kaikkein suurin aktiviteeti on ollut Karkin tsemppaaminen, kun sillä on joku iso dead-line elikkäs esseen palautus ensi perjantaina. Muuten kaikki tärkeäksi priorisoidut jutut ovat nyt vaan kertakaikkiaan saaneet jäädä, koska – hei – meidän partsilla tarkeni tänään aivan mainiosti ottaa aurinkoa bikineissä! HAH!! Pyykkiä voi pestä huomennakin ja blogijuttuja kirjoitella pimeän tultua, koska voipi olla, että bikineitä ei tänäkään vuonna tarvita kovin montaa kertaa, joten jokaikisestä hetkestä on nautittava täysillä.

Nyt on kuitenkin aurinko painunut horisontin taakse, ensiviikon lounaskaalisopat keitetty ja pakastettu sopivan kokoisina annoksina sekä työvaatteet silitetty. Ennen kuin painun pehkuihin, ajattelin laittaa tänne kuvia Aussien viime viikolla täällä Tukholmassa järkkäämästä tosi mielettömän kivasta The Aussie Art Experience -tapahtumasta.

Aussie Miracle Shine @ Wetterling Galleria

Alunperin mentiin tapahtumaan vain Karkin kanssa, mutta sitten seurueeseen liittyi Karkin opiskelukaveri Linn ja Camilla.

Illan teemana oli taide. En nyt ihan tiedä, oliko näiden meille tarjottujen kynsilakkauksien tarkoitus olla osa teemaa vai mitä, mutta oli kuitenkin ihan hurjan mahtavaa saada kynnet duunattua ihan ex-tempore!

Täytyy tunnustaa, että en ole koskaan ollut “oikeassa” manikyyrissä. Niitä vartissa tehtyjä kynsijuttuja Thaimaassa tuskin lasketaan. Siksi oli tosi hemmoteltu olo, kun joku vähän siisti kynsinauhoja ja laittoi kivan lakkauksen.

Tuossa käsieni välissä näkyy, mitkä olivat värivaihtoehdot. Kauhean vaikea tehdä aikuismaisia ja hillittyjä valintoja… Haha!

Linn kynsihuollossa. En kyllä mitenkään voi käsitää, miten tuo kosmetologi pystyy tekemään yhtään mitään noiden kaksimetristen kynsiensä kanssa…

Karkin vuoro!

Karkin hieno, elegantti ja hillitty lakkaus + valkoinen Aussie-kenguru.

Mintun vähän vähemmän hillitty pinkki nail do. iPhone-kuvasta ei oikein hyvin käy ilmi, mutta tuo glitteri on sellaista tosi hienoa, monivivahteista hologrammihilettä. Me likes! (tosi aikuismaiset myös!)

Camillan vihreät kynnet saivat päälle mustaa glitteriä ja violetin Aussie-kengurun.

Kuvittaja Lina Ekstrand  duunasi hienon street art -henkisen kuvan illan aikana.

Tässä vaiheessa kuva taisi olla about valmis.

Ihanat titiMadam-kisukorvikset pääsivät mukaan juhlimaan.

Pinssitehdas toiminnassa. (tai tarkemmin ajateltuna nuo on kylläkin badgeja eikä pinssejä…)

Minttu & Camilla -pinssi!

Ihana ilta – ja aika ex-tempore kaiken lisäksi. Oli todella hauskaa ja kiva tavata myös pitkästä aikaa tukholmalaisiakin bloggareita. Enää nykyään kun ei tule juurikaan käytyä missään tapahtumissa.

Tässä se nyt tulee – täydellisten “poskikiharoiden” saavuttamisen salaisuus! Tänään töissä yksi kollega kysyi, millä taivuttelen hiukseni, että saan ne lainehtimaan pehmeästi juuri poskipäiden kohdalta kasvoihin päin. Olin ihan, että TÄH?? Blogini lukijat ovat varmasti huomattavasti kyseistä työkaveria paremmin perillä Mintun lähestulkoon olemattomista hiustenlaittorutiineista. Olin toki imarreltu, että kampaustani (tai paremminkin “kampaustani”) kehuttiin. Oli kyllä ihan pakko käydä vessan peilistä tarkistamassa, että mistä on kysymys – vai oliko kollegan kommentti suorastaan ironinen.

Ei, en yleensä suhtaudu kehuihin epäilevästi tai vähättelevästi – päinvastoin – olen jo aikapäiviä sitten opetellut sanomaan rehellisen ilahtuneen kiitoksen, kun joku kehuu asuani, laukkuani, hiuksiani, koruani… etc. Tänään oli kuitenkin vähän eri tilanne. Let me explain. Elikkä aamulla olin laittanut kellon soimaan tavalliseen tapaan ihan hyvissä ajoin. Jostain syystä olin nukkunut viime yön aika huonosti ja ensimmäinen 10 minuutin torkku läjähti ilman miettimistä. Kissa kuitenkin heräsi sen verran, että siirtyi sängyn jalkopäästä mahani päälle kerälle kehräämään. Juu, ihan helppoa nousta sängystä ylös, kun ei muutenkaan huvita ja vielä kissa siinä lämpimänä keränä toimii ekstra-painona.

Noin 45 min (jeppp…) sen jälkeen, kun ensimmäinen herätys pärähti ilmoille, sain vihdoin itseni ylös peiton alta. Tuskin tarvitsee sanoa, että tuossa vaiheessa alkoi olla jo pikkasen kiire? Käytettävissä olevaan aikaan nähden käytin kohtuuttoman pitkän ajan peilin edessä pohtien, pitääkö hiukset pestä vai ei. Sinänsä aika hassua, sillä yksi harvoista lapsillenikin opettamista elämänohjeista on, että jos pitää kysyä “pitäisköhän hiukset pestä” silloin yleensä pitää. Noniin, oli siis ihan järkky kiire ja hiukset piti pestä, oli miten oli.

Suihku, hiustenpesu, hampaidenpesu, rasvaus, pukeutuminen, berocca, kahvinkeitto, meikkaus – ja menoks. En katsonut aikaa, moni on varmasti nopeampi. Kissakin tuli jossain välissä ruokittua etc. Mutta hiusten laittaminen jäi tasan siihen pesemiseen. En edes ehtinyt kampaa tai harjaa näyttää kuontalolleni. Siinä suurin – ja ainoa – syy siihen, miksi suhtauduin työkaverin kehuihin aavistuksen epäillen. Hiukseni olivat siis jopa omassa mittakaavassani poikkeuksellisen luonnontilassa. Ja ne kehutut laineet/kiharat kasvojen ympärillä? No ne tulee siitä, että pidän hiuksia korvan takana. Haha!

• neule, Arelalizza (saatu)
• toppi (alla), H&M
• hame, H&M
• kengät, Vagabond
• kaulakoru, Kookai (tuunattu)

Kaikenlaiset nutturaviritykset tuntuvat olevan kuumintahottia kampausrintamalla. Sopii mainiosti Mintulle, koska hiukseni ovat kiinni eniveis noin 90 % ajasta. Yleensä toki vain yhden ponnarilenksun avulla huitaistulla superpikasöherönutturalla, mutta kaikenlaiset muutkin ideat ovat aina enemmän kuin tervetulleita tuomaan vaihtelua iänikuiseen vakikampaukseen.

Ongelma on vain se, että en oikein osaa enkä viitsi tuunailla sen kummempia kutrieni kanssa. Kampauksien on valmistuttava minuutissa ja lopputuloksen olla siinä määrin pitävä, että laitosta ei tarvitse korjailla päivän mittaan.

Suunnilleen vuosi sitten blogosfäärissä kiersi villityksen lailla “sukkanuttura” – elikkä kiva hiuslaitos, jossa keskeinen apuväline oli sukan varsi. Ei sinänsä mikään uusi idea, mutta usein vanhat vinkit ovat.. niin te tiedätte.. parempia kuin clutchillinen uusia.

Peetu väsäsi Mintulle muutaman kerran muhkean sukkanutturan. Tykkäsin siitä oikein kovasti, mutta en ikinä onnistunut saamaan sitä itse onnistumaan edes sen vertaa, että olisin kehdannut lähteä oven ulkopuolelle. Liikaa karvoja, liian paljon kerrostettuja tasoja ja liian lörppö sukka – siinä selitykseni. Viimeksi Henkalla käydessäni mukaan tarttui kassan vieressä strategisesti tönöttävästä hyllystä nutturadonitsi.

Pörröinen rinkula tarraa sen verran peremmin hiuksiin, että tuon avulla sukkanuttura – tässä vaiheessa kaiketi siis donitsinuttura – onnistuu aivan mainiosti ilman apukäsiäkin. Donitseja on myynnissä kahta eri paksuutta ja muistaakseni kahta tai kolmea eri sävyä. Ostin paksumman version vaaleimmassa sävyssä, hinta oli muistaakseni noin parin euron luokkaa.

Periaate on sama kuin sukkanutturassakin – eli ensin hiukset kootaan ponnarimaisesti yhteen halutulle korkeudelle. Jos hiukset ovat kovin kerrostetut – niinkuin itselläni on – kannattaa käyttää jotain hiuskiinnettä ennen hommaan ryhtymistä. Muuten voi hermo palaa sinne tänne karkaileviin hiusten pätkiin. Itse suihkuttelin keskivahvaa hiuslakkaa kevyesti koko pehkoon.

Donitsi laitetaan hiusten ympärille samaan tapaa kuin ponnarilenksu. Hiusten pituus voi vähän rajoittaa sitä, mihin kohtaan nutturan voi tehdä. Itse en esimerkiksi saa tehtyä itselleni trendikästä päälaella keikkuvaa nutturaa siitä yksinkertaisesta syystä, että käsivarsien pituus ei riitä, koska hiukset ovat päässeet kasvamaan niin pitkiksi.

Donitsi vedetään hiusten latvoihin ja sen jälkeen hiuksia aletaan rullata donitsin ympärille. Alkuvaihe voi tuntua vähän hankalalta, mutta tässä vaiheessa ei ole vielä mitään tarvetta pyrkiä siistiin lopputulokseen. Kunhan kaikki hiukset pysyvät mukana – hyvä. Yleisilmettä pystyy sukimaan lisää loppuvaiheessa.

Lopuksi silitellään ja tasaillaan päänahkaan asti kierrretyn donitsin päälle. Itse en tavoitellutkaan kovin siistiä ja “nuoltua” lopputulosta. Tuollainen vähän boheemimpi hurlumhei-meininki on enemmän tyyliseni.

Nutturan väsäämiseen meni kaikkinensa kaksi minuuttia. Harjoittelun myötä tuo varmasti onnistuisi vieläkin nopsemmin. Aivan täydellinen siis tällaiselle hiustenlaittotumpelolle. Nutturasta tulee tosi tukevan oloinen, eikä se ainakaan normipäivän aikana tarvitse mitään korjailutoimenpiteitä.

Pitkästä aikaa oli sellainen hämmentävä hetki, että en pakonomaisesti väkertänyt hiuksiani välittömästi sykerölle. Yleensä aina hiustenleikkausvimmani alkaa siitä, että mietin, että mitä iloa oikeastaan pitkistä hiuksista on, jos niitä pitää aina kiinni. Tämän tuumiskelun lopputuloksena olen päätynyt useammin kuin kerran lyhyeen tai erittäin lyhyeen kampaukseen. Pitkäksi kasvattaminen alkaa sitten normaalissa järjestyksessä jo samana päivänä, kun olen poistunut kampaajalta. Viimeisen leikkuuepisodin jälkeen sitten tuumasin, että taidan vain yksinkertaisesti olla sitä ihmistyyppiä, jolla pitää olla paljon karvoja. Toisaalta, mitä iloa niistä on, jos ne on aina kiinni? Ja siis vielä tarkennettuna: jos hiusten auki pitäminen tuntuu suorastaan rasittavalta? Eli:

Pitäisikö leikata lyhyet – tai edes polkkapituiset – hiukset?

Hiustenleikkuupohdinnan kyytipoikana eilinen asu, joka koostui keväthaaveista ja hiekoitus-hiekasta-harjaamaton-asfaltti -realismista.

• neulepaita, MTWTFSS
• hame (Peetun), Mintun ompelimosta
• kengät, Vagabond
• kaulakoru, H&M