Täällä on nyt vallalla aivan megalomaaninen paniikki. Upeasta, ihanasta ja niin jo raksusta Michael Korsin pikkulaukusta hajosi lukko!! Aaaargh!

Laukku ei ole edes vielä vuodenkaan vanha (ostettu Net-a-porterin talvialesta viime talvena) ja käyttökertoja on kertynyt ehdottomasti maksimissaan kymmenen! Ottaa ihan järkyttävän hillittömästi päähän! Siis ymmärrän kyllä, että mikä tahansa voi mennä rikki, mutta juuri siitä syystä a) pyrin aina ostamaan laatua ja b) kohtelen hankkimiani tavaroita kauniisti ja kunnioittaen ja toivon niiden pysyvän menossa mukana mahdollisimman pitkään.

Laukun lukko on siis tuollainen, että toinen nappula on vähän niinkuin koristeena ja tukena, kun taas toista liikutetaan sisäänpäin niin, että lukko aukeaa. Ja tietty se on se liikuteltava, tärkeämpi nappula, joka irtosi.

Tarkoitus oli ottaa tuo, omasta mielestäni kaikkein hienoin (ja kätevin) laukkuni mukaan ensi viikonlopun Inspiration -meininkeihin, mutta näköjään tämän(kin) kohdalla pitää tehdä uusia suunnitelmia. Niin tylsää!! On mulla tietty se ikivanha Bossin clutch, mutta olisin ihan täysillä halunnut just tämän laukun asuni (josta ei vielä toistaiseksi ole aavistustakaan…) täydennykseksi.

Nyt juuri tällä hetkellä ehdottomasti pahin ongelma on, että mitä ihmettä mä teen??

Laukku on ostettu Net-a-porterin alesta. Kannattaakohan sinne ottaa yhteyttä ongelman kanssa? Tuntuu, että jos lähetän laukun sinne, voin sanoa hyvästit koko jutulle. Todella harmi, että Tukholmassa ei ole Michael Korsin putiikkia. He varmasti korjaisivat laukun – ainakin uskon niin.

Sen verran tutkin asiaa, että varsinaisesti tuossa ei ole mennyt mikään rikki. Lukkonappula on kiinni itse mekanismissa pikkuisen ruuvin avulla. Ruuvi on todennäköisesti jäänyt kiristämättä kunnolla valmistusvaiheessa (tai sitten se löystyy käytössä, mikä on huonompi homma). Uskoisin että tuo on periaatteessa aika helppo korjata. Nappula ruuvataan takaisin lukkoon kiinni ja kaikki on hyvin. Ongelmalliseksi asian tekee se, että laukku on tietty vuoritettu ja lukkomekanismi on laukun ja vuorin välissä.

Itse en pysty nappulaa ruuvaamaan takaisin paikalleen vuoria hajottamatta. Mietin jo, että liimaisin varovaisesti tuon pikaliimalla paikalleen, mutta en nyt ole ihan varma, miten hyvä idea sekään on. Lukon pitää pysyä toimintakuntoisena, muuten laukkua ei pysty käyttämään, koska läppä jää höröttämään pystyyn.

Nyt vaan en tosiaankaan tiedä, mitä ihmettä mun pitäisi tehdä… Onko joku törmännyt samaan ongelmaan Michael Korsin laukkujen kanssa? Onko kellään kokemuksia Net-a-porterista ostettujen tavaroiden korjaamisesta?

Ette ikinä arvaa, mitä olen tehnyt koko illan. Hävettää melkein…

Eilinen päivä meni aivan hyväntekeväisyydelle – tässä tapauksessa tosin itseni hyväntekeväisyydelle. Tukholmassa oli käsittämättömät 24,9 astetta lämmintä (virallisten mittausten mukaan!), joten häilyin jossain epämääräisessä “kesäloma-on-loppunut-mutta-kesä-jatkuu-vaikka-on-syyskuu” -kuplassa. En oikein saanut mitään tehtyä, kun piti nauttia vielä viimeisestä lämmöstä ja auringosta, vaikka hiukan huonolla omatunnolla. Ihmeellinen on ihmisen työ- ja reippausmoraali. Viikko lomailua pitäisi riittää, sen jälkeen pitäisi kotona taas painaa hommien kanssa kuin pieni orava – muuten iskee morkkis. No, tiskasin sentään! Haha!

Peetu tuli illalla kotiin Helsingin reissultansa juuri sopivasti, että ehdittiin katsoa Vampire Diariesin nelossesongin kaksi viimeistä jaksoa.

Ja nyt voidaan palata varovaisin askelin siihen, mitä olen tehnyt koko illan. Olen kahlannut YouTubesta löytyviä vanhoja Vampire Diaries -jaksoja ja katsonut Comic Conissa julkistetun vitossesongin kymmenminuuttisen tiiserinkin jo varmaan viisi kertaa. En tunne itseäni kovinkaan aikuiseksi. Haha! Harmittaa sekin, että Damonin ja Elenan siviilihahmojen suhteen on ilmoitettu päättyneen (eikä ne istunut Comic Conissa vierekkäin…), mutta toivon vilpittömästi, että tämä on heillä vain ohimenevä kriisi.

Tiedostan kyllä, että moiseen älyviihteeseen uppoutuminen tuntikausiksi kertoo jotain minun ja todellisuuden välisestä suhteesta. Sanotaanko näin, että juuri tänään suhde on pienellä törmäyskurssilla, mutta myötä- ja vastamäet kuuluvat kaikkiin pitkiin suhteisiin, joten uskon, että huomenna kaikki on paremmin. 😀

Viimeisen Ian Somerhalder -haastatteluvideon jälkeen aloin selailla valokuvakansiotani – ja törmäsin Tukholman muotiviikoilla kuvaamiini Maria Nilsdotterin suunnittelemiin koruihin. En tiedä johtuuko tämänpäiväisestä fiiliksestäni, mutta nyt tuntuu, että haluaisin ne kaikki! Pikkusen samoilla linjoilla taisin kyllä olla muotiviikkojenkin aikaan, koska koneeltani löytyi noin 200 näyttelyssä otettua kuvaa.

Ihan kaikki korut eivät tietenkään ole aivan yhtä vampyyrihenkisiä, mutta voisin kyllä hyvin kuvitella sormeeni sormuksen, jossa petohampaat purevat hienoa vihreää kiveä!

Ja jos joku on yhtä onneton nörtti kuin allekirjoittanut, tässä on linkki puolen tunnin videoon Comic Conissa järjestetystä sesonki vitosen pressitilaisuudesta. Minttu taitaa olla tukevien yöunien tarpeessa… haha!

Favoptic esitteli viime viikolla pokavalikoimiaan pressiaamiaisen merkeissä. Minttu kun on ihan niissä oikeissa palkkatöissä kiinni päivisin, piti lähettää pari sirkeäsilmäistä joutilasta tutustumaan uusiin mallistoihin.

Peetu ja Dun ovat molemmat vannoutuneita silmälasien käyttäjiä. Siis toisin kuin Minttu, joka käyttää kakkuloita vain pakon edessä (= autolla ajaessa ja elokuvateatterissa esmes..). Tosin Peetu, itselleen tyypilliseen superpäättäväiseen tyyliin, ilmoitti 11 vuotiaana haluavansa piilarit. Hetki siitä kotona keskusteltiin (omasta mielestäni tyttö oli aivan liian nuori moiseen), mutta sitten varattiin aika optikolle. Kyllähän optikkokin oli hiukan sitä mieltä, että vuoden – pari voisi vielä hyvinkin odottaa, mutta kun kerran toinen oli niin kovin päättäväinen ja luvattiin käydä tiuhaan tarkastuksessa, annettiin periksi.

Intohimoista piilariaikaa kesti pari-kolme vuotta ja sen jälkeen Peetu on käyttänyt silmälaseja ja piilareita about fifty-fifty.

Favopticin pressiaamiainen järjestettiin Grand Hotellissa – joka on yksi Tukholman arvostetuimmista hienoista viiden tähden hotelleista. Mm. prinsessa Madeleinen häävierasporukkaa asusteli juuri siellä ja sulhanenkin nähtiin Grand Hotellin baarissa oluella vain pari tuntia ennen häitä…

Voisihan sitä tietenkin kurjemminkin aamunsa aloittaa! Aika ihanaa, että hotellilla on omat pienet aamiaishillopurkit, joissa lukee oma nimi kannessa!

Mutta aamiaisen päätarkoitus oli penkoa läpi Favopticin pokavalikoima – eikä unohtua fiilistelemään hillopurkkeja ja sievästi aseteltuja croissantteja.

Dun etsi itselleen kehyksä, joihin olisi kiva teettää aurinkolasit vahvuuksilla. Mintulle ei kerrottu, mihin pokiin tytöt päätyivät, mutta nuo alimmat, Wayfarer-tyyppiset on Peetulla keltaisina aurinkolaseina.

Tosiaan meille on jo tilattu useammatkin kakkulat Favopticilta. Karkin silmälasit on sieltä samoin Peetun nykyiset ja tosiaan Peetulla on myös aurinkolasit vahvuuksilla.

Muistan, kun tytöt tilailivat laseja ensimmäistä kertaa. Sovituslaseja saapui kotiin ihan ilman kustanuksia laatikkokaupalla. Palautus sujui todella näppärästi ja valmiit lasit saapuivat postilaatikkoon hämmentävän nopeasti.

Ihan omaan käyttööni en ole Favopticilta tilannut (siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla oli Synsamille 150 euron lahjakortti…), mutta näin sivusta seuranneena tuntuu, että kaikki on sujunut tosi kätevästi, helposti ja nopeasti. Karkin linssit ovat aika miedot, mutta Peetulla on miinusta yli viisi. Siitä huolimatta molemmat ovat olleet tyytyväisiä myös linsseihin ihan kertaheitolla.

Dun päätyi tilaamaan aurinkolasit vahvuuksilla. Legenda ei kerro, olisiko jompikumpi näistä ollut mahdollinen tilaukseen päätynyt kehysmalli.

Sen sijaan voidaan varmasti olla aikas varmoja, että Peetu ei ole tilannut näitä uutisten-lukija-goes-trendy/pr-toimiston-vanhempi-rouva-goes-crazy -pinkkejä kehyksiä. Tai mistä sitä koskaan tietää??

Käsi ylös: kuka aikoo seurata tänään Madden häitä?? (Ainiin, oli siellä joku happamen näköinen bisnessmies kanssa köpöttelemässä alttarille…)

Hulina Prinsessa Madeleinen suuren päivän tiimoilta ei ihan protokollasyistäkään ole ollut yhtä massiivista kuin Kruunuprinsessa Viktorian kolme vuotta sitten. Tiarankimallusta on kuitenkin ilmassa ihan kiitettävästi.

Itse missasin Viktorian juhlallisuudet livenä, koska olin radiossa muotikommentaattorina; lähinnä siis kertomassa mielipiteitäni juhlavieraiden asuista ja arvioimassa, josko tyylit joko heijastelevat tärkeimpiä trendejä tai peräti pystyisivät luomaan niitä. Tällä kertaa on kollega päättänyt pitää 30-v synttärinsä (mies – tietenkin… Haha!) juuri tänään. Eli olen tässä valmistautumassa rillaamaan possunkylkeä samaan aikaan kuin prinsessa sanoo tahdon. Pikkuisen pitää kyllä käydä kaupungilla fiilistelemässä. Kuulemma ennätysmäärä amerikkalaisia on juuri tällä hetkellä Tukholmassa.

Asiasta kukkalautaan – elikkä tärkeimpiin 30 v. synttäririllausten varusteisiin. Päälle ajattelin kiskaista raksun kalamekon, jotkut matalat kengät (ehkä jopa kiiltävänvioletit Havaianakset…), hiukset auki ja kiharalla sekä kesähippihenkeä tuomassa virallinen sesongin ranneröykkiö.

Monet asiat tuovat välittömän kesäfiiliksen: paljaat sääret, lämpimässä ulkoilmassa sulava jäätelö, pääskysten sirkuna korkealla sinisellä taivaalla, ballerinat ilman sukkia etsetera. Koruosastolla rannekoruhilut ovat itselleni se tärkein kesän merkki. Johtuu ehkä siitä, että sen jälkeen, kun neljätoistavuotiaana äidin vastustuksesta huolimatta “karkasin” Saapasjalkarokkiin, on kesät tarkoittaneet ranteeseen kertyviä festarirannekkeita.

No, nykyisin rannekerintamalla on rauhallisempaa, mutta mahdollisimman sekalainen seurakunta erilaisia rannehiluja tuntuu täydelliseltä asusteelta edelleenkin aina kesäisin!

Tämän illan rillauksiin pääsee hilukasa, joka koostuu Childhoodin muovihelmikorusta, Club Monacon tutustumisillasta saadusta kieputusnauhasta, Happy Beads -merkin heleän turkoosista puuhelmirannekorusta ja  Selectedin ketjukorusta (ihastuin palavasti tuohon solmukiinnityssysteemiin!).

Mutta hei – nyt mun on ihan pakko alkaa kihartaa hiuksia ja meikata, että en ole sataa tuntia myöhässä! Huomenna juttua ja pohdintaa Madden häistä (ja sen toisen kans… ;D)!

Ihanaa lauantaita kaikille!!

xoxo, Minttu

Käsittämättömän hieno ilma tänään! Heti aamusta oli tosi lämmintä ja kun yhdentoista aikaan läksin Body Balanceen oli sellainen kuuman kostea fiilis – ihan kuin tropiikissa! Mieletöntä!

Päivä on mennyt luonnollisesti aika tarkkaan ulkona hengaillessa. Nyt illan tullen piti tosin kerätä tyynyt ja viltit pois parvekkeelta – trooppinen tyyli jatkuu nimittäin siihen malliin, että kohta varmaan ukkostaa ja kunnolla. Ei kyllä yhtään haittaa, vaikka vähän sataisi. Ainakin meidän perheen siitepölyallergikko kiittäisi, jos sisäänhengitettävä happi olisi pikkuisen vähemmän pölyistä.

Tällainen kutkuttavan makea päivä sai taas muistamaan, miksi aurinkolasit on keksitty. Ei tulisi partsilla hengailusta ja akkain lehtien pläräämisestä yhtikäs mitään ilman paistetta himmentäviä pleksejä. Olen ihan tyytyväinen uusiin Tiikereihini, mutta vaihtelun vuoksi jotkut toisetkin olisi melkein pakko olla…

Olen himoinnut jo niin pitkään pilotteja ja peililaseja, että alan itsekin kyllästyä koko ideaan. Nyt tekisi mieleni jotain vähän erikoisempaa, viileämpää ja persoonallisempaa. Yksinkertaisesti siis aurinkolaseja, joita ei ole ihan kaikilla muilla.

Satuin törmäämään ruotsalaiseen Hyde’s Spectacles -aurinkolasimerkkiin.

Ei ehkä kovin yllättävää, että kreisi cat woman oli myyty heti mainoskuvat nähtyään. Coolit kollit hienot aurinkolasit päässä – I buy!!

No, tykkään myös siitä, että lasit ovat laadukasta käsityötä ja ilman näkyviä logoja tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä. Mallit on nimetty minimalisesti vain järjestysnumerolla, mutta jokaisen pokan takana on silti tarina. Esimerkiksi tuo lumileopardin päässä komeileva malli on nro. 20 ja tarinan voi lukea täältä.

Pokat nro 18 viehättää erittäin paljon maskuliinisilla linjoilaan. Jostain syystä tunnen erityistä vetoa varsin äijämäisiin laseihin. Yhdet kaikkien aikojen lemppariarskoistani on Karl Lagerfeldin miesten mallistosta. (Missähän ne muuten on nykyään…)

Tukholmassa Hyde’s Spectacles laseja myydään ainakin Aplacessa ja Nitty Grittyssä. Kummallakin on nettikauppa, joten sieltä kannattaa kurkistella, jos siltä tuntuu.

Toisaalta voipi olla, että päädyn malliin nro 18. Erityisesti tuo koivun tuohta muistuttava pokakuviointi on tosi makea – ja pyöreät lasit olisivat kyllä aikas ihanat kaikessa hassuudessaan. Kaikki loput mallit ykkösestä kahteenkymppiin löytyvät täältä. Miten, jos vaikka valkkaisi pokat omalla onnennumerollaan?

Yritän ehtiä nyt viikonlopun aikana vähän kauppoihinkin hengailemaan. Saatte sitten nähdä kuvia ainakin sovitusvaiheesta – ja toivottavasti myös onnistuneesta hankinnasta!

Kuvista kiitos: Hyde’s Spectacles

Pidempään blogia seuranneet muistavatkin varmaan, että tein maisteritutkielmani Tukholman yliopiston muotitieteen laitokselle juurikin juoksumuodista (Running wear and the Fashion System). Mahtava tuotokseni oli tuolloin – elikkä vuoden 2007 syksyllä linkin kautta jaossakin jopa. Jos nyt joku edelleen on kiinnostunut aiheesta, kantsii laittaa meiliä osoitteeseen go4itvol2@gmail.com. Laitan mielelläni ihan hyvää palautetta saaneen, mutta tuskin akateemisen tutkimuksen historiaan jäävän tuotokseni pdf:nä tulemaan.

Tästä nyt oikein kunnon aasinsillan kautta illan aiheeseen – eli omasta mielestäni ajankohtaisimpaan ja kuumimpaan juoksumuotiin. Sain jo lopputalvesta muutamankin sähköpostin, jossa toivottiin postausta tästä aiheesta – ja se on paljon, koska yleensä en kuitenkaan saa niin hurjan paljoa meiliä lukijoiltani. Toiveet taisivat tulla samoihin aikoihin, kun kerroin tähtääväni edes jonkinlaiseen juoksukuntoon vielä tässä kevään mittaan.

Tähän asti juoksut on sujunut (tai sujunut ja sujunut, mutta you know what I mean…) vanhoissa tuulihousuissa ja edelleenkin niissä ikivanhoissa Asicseissa. Maksimissaan viiden kilsan lenkeille ei oikein jaksa uutta varustusta hankkia. Aikoinaan, kun juoksin paljon, tuntui, että alle 8 km lenkille en jaksa edes pukea tennareita jalkaan. No – nyt olen sopinut itseni kanssa, että saan ostaa uudet hienot juoksuvetimet heti, kun selvitän kympin ilman itkua ja hammasten kiristystä.

Ekana ostoslistalla on kuitenkin uudet tossut. Testien ja tuumailun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että päädyn hankkimaan jälleen kerran uudet Gel Kayanot. Osittain varmuuden vuoksi, mutta enimmäkseen siksi, että ne vaan tuntuvat hyvältä ja parhaimmilta jalassa. Mahdollisesti sitten myöhemmin hankin erilailla tuettuja ja jopa ehkä uudet DS Trainerit (ne oli kyllä ihanat tossut!!).

Mutta tämän piti olla juoksumuotijuttu, joten jätetään tossujen ominaisuuksien analysointi vähemmälle tällä kertaa. Yläkuvassa näkyy mielestäni siistein lenkkeilykokonaisuus. Eli aika mustavoittoinenhan tuo on. Salilla tykkään kirkkaista väreistä, mutta heti kaduille ja maastoon siirryttäessä iskee urbaani suojaväripukeutuminen päälle. Kaikkein kuumimmat (fashion mielessä – duh!) on pitkät mustat kapeat supertekniset juoksutrikoot, joiden lihaksien muotoja korostavien leikkausten saumoissa kiiltelee diskreetit heijastimet. Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelema juoksutakki on yksinkertaisesti to die for... Mikähän tsemppitavoite sitä pitäisi itselleen laittaa, että tuon raaskisi hankkia?

Tossuista olikin jo vähän puhetta, mutta noin niinkuin tyyli-näkökulmasta sanoisin, että viileän urbaanin juoksuasustuksen ainoa väriläikkä on mieluiten juuri kengät. Ja ihan kaikkein mieluiten jopa ainoa väriläikkä…

Uutuus Mintun juoksuasussa on iPhone -viritys käsivarressa (ei tosin tuollainen Niken, vaan töistä saatu, mutta musta kumminkin…). En kyllä useimmiten jaksa kuunnella musiikkia juostessa jostain syystä. Oma hengitys on paljon meditatiivisempaa kuunneltavaa. Yleensä menetän hermoni alta aikayksikön ihan mihin tahansa soittolistaan ja juoksurytmi häiriintyy pahan kerran, kun pitää olla vaihtamassa biisiä. Ehkä mulla vaan ei ole tarpeeksi hyviä soittolistoja? Puhelin kulkee eniveis kätevästi käsivarressa silloinkin, kun päällä ei ole taskullista takkia.

Kun aurinko paistaa ja on oikeasti lämmin, haluan vaihtaa pitkät juoksutrikoot bokserimallisiin superlyhyisiin shortseihin. Ehdottomasti ihanimmat löytyy Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelemasta mallistosta. Ihan sellaiset perustyyppiset nyrkkeilijäshortsit olisivat tosi hienot myös.

Ja jostain syystä hihaton nailonliivi tuntuisi hyvältä ajatukselta myös. Merenrannassa juostessa tuuli on usein tosi kova, mutta inhoan vilpittömästi sitä, että on kuuma (hikoilu on eri asia!). Tuollainen hihaton  hommeli voisi olla näihin täkäläisiin olosuhteisiin aivan ehdoton!

Kuvat: Adidas (musta tuulitakki ja kukalliset shortsit), H&M (neonkeltainen liivi), Nike (iPhone-kotelo), Asics (tossut) ja Intersport (trikoot)