Lahjojen saaminen on ihanaa. Yllätysten saaminen on ihanaa. Kosmetiikka on ihanaa. LivBox yhdistää nämä kaikki kolme.
Pääsin mukaan indiedaysin ja LivBoxin kampanjaan, ja tarkoituksena on esitellä LivBoxin toimintaperiaate ja lisäksi haasteena oli toteuttaa boxin sisällön inspiroima outfit.
Lyhyesti kiteytettynä LivBox muuttaa todellisuudeksi laulun sanat “joulu ainainen”. Eli LivBoxin tilattuaan saa joka kuukausi postilaatikkoon kosmetiikalla, meikeillä, hiustenhoitotuotteilla ja tuoksuilla täytetyn paketin. Sisältö on aina yllätys, mutta edustettuna on laadukkaita, tunnettuja kosmetiikkamerkkejä, kuten Dermalogica, Essie, Lumene, Vichy ja Lancome. Boksin tilaus maksaa 15,90 euroa/kk, mutta sisällön arvo on aina selkeästi tuota korkeampi.

 
Saamastani tammikuun LivBoxista löytyi: Lumene LAB silmänympärysvoide (pelkästään tuon hinta on 24,90 e – eli paketti on todella hintansa väärti!), valkaisevaa hammastahnaa, hiustenlähtöä ehkäisevää shampoota ja seerumia, päivävoidetta, kosteuttava silmänympärysnaamio ja musta sumusilmämeikkikynä. Aivan mieletön setti kaikkea ihanaa ja tarpeellista!
Huomenna maanantaina alkaa taas Tukholman muotiviikko. Olen ollut sen verran possu, että otin oikein muutaman päivän lomaa varsinaisista päivätöistäni, että ehdin kiertää kaikki mahdolliset näytökset ja muut häppeningit. LivBoxin sisältö auttoi muotiviikkokuntoon pääsemistä aivan olennaisesti.

Valkaiseva hammastahna, elvyttävä ja turvotusta vähentävä simänympärysvoide pääsivät heti käyttöön. Kosteuttavat silmänympärysnaamiot olivat uusi tuttavuus, mutta teho tuntui olevan mitä mainioin.
Aloitin siis muotiviikkoon valmistautumisen kunnon silmänympärysnaamioilla.

Hihi – aika kauhea kuva! Peetu nauroi aivan hervottomana kippurassa, kun näki Mintun läpyskät silmillä. Etenkin, kun 10 minuutin vaikutusaika alkoi olla lopuillaan ja laput kuivahtaneet, reunoista repsottavat naamiot olivat kieltämättä varsin pudottava näky.
Seuraavaksi piti saada kynnet muotiviikkokuntoon.

Ciatét ovat peräisin ihanasta “joulukalenteristani” (eikä LivBoxista). Tosin LivBoxissakin on usein kynsijuttuja, mikä tietty ilahduttaa kaikkia meitä lakkausfaneja.
Muotiviikkokynnet syntyivät Ciatén sävyillä pillow fight (violettiin taittava harmaa), boudoir (tummanpunainen) ja snow globe (glitteri).
Muotiviikkovalmistelut jatkuivat asujen miettimisellä.

Pukeutumisen perusidea on simppeli: muotiviikoilla pitää flashata niillä kaikkein eniten fashion-kredibiliteettiä säkenöivillä vaatteilla ja korkeimmilla mahdollisilla koroilla. Testikierrokselle päätyi Peetun upea Moschino-neule – tosin taitaapi olla, että neito käyttää paitaa itse muotiviikoilla ja Mintun pitää kehitellä ihan muut asut.
LivBoxista löytyi hehkeyttä lisäävien kosmetiikkatuotteiden lisäksi paksu musta meikkikynä. Aivan täydellinen fashion-henkisien sumusilmien toteuttamiseen!

Nojoo, olen aika nössö, mitä meikkaamiseen tulee, mutta omassa mittakaavassani fashion week -meikki on suorastaan hurja. Haha! Paksulla kynällä on helppo vetää vähän reilummat kissarajaukset varsinaisen eye-linerin päälle. Viimeistelyksi riittää rajauksen häivyttäminen pumpulipuikolla. Helppoa ja näyttävää.

Kuullostaako LivBox mielestäsi kivalta? Haluaisitko saada postilaatikkoon joka kuukausi inspiroivan paketin valikoitua kosmetiikkaa? Nyt siihen on aivan mielettömän hyvä tsäänssi, sillä arvon VUODEN LIVBOXit kaikkien tämän postauksen kommenttilootaan kilpailuvastauksen jättäneiden kesken!
Toimi näin:

1. jätä vastaus kilpailukysymykseen: “viimeisin kosmetiikkasuosikkini” alla olevaan kommenttilaatikkoon
2. laita mukaan toimiva sähköpostisoitteesi (näkyy vain minulle)
3. viimeinen vastaushetki on perjantai 31.1.2014 klo 21.00

Ei muuta kuin osallistumaan – vuoden LivBoxit odottavat! (Ai hitsivieköön, että haluaisin voittaa tämän itse!!)

Tänään oli kipeästi kaivattu kampaajapäivä. Ihme homma, miten se luonnollinen tyvikasvusta hohkaava rotan väri kykenee pilaamaan fiiliksen ihan totaalisesti. Siksi tässä viime viikolla ei ollut edes päivän asukuviakaan. En vain kestänyt katsoa enää yhtään sekuntia karseeta lettiäni – saatika sitten ottaa jotain kuvia, kun tilanne oli se, mikä se oli.
Harkitsin jopa jonkin päähineen hankkimista. Sen verran paha oli tilanne.

En ole edelleenkään löytänyt varsinaista “luottokampaajaa”. Muutaman totalipettymyksen jälkeen olen sentään löytänyt pienen kävelymatkan päästä kohtuukivan salongin. Se ei ole mikään luksusmesta, jossa huseeraa nimekkäitä hiustaiteilijoita, mutta ei myöskään mikään kauhupaniikkia aiheuttava korttelikampaamo.
Olen käynyt samassa paikassa sitten sen likilegendaarisen Kampaamokäynti from HELL -kokemuksen jälkeen. Ja se jo kertookin, että olen ollut ihan riittävän tyytyväinen. Paikan omistaja, viisissäkymmenissä oleva Välimereltä tai Lähi-Idästä alkujaan kotoisin oleva herra, suoritti värjäyksen, leikkauksen etc. ensimmäisellä käyntikerrallani. Erinomaisen nonchalantti kohtelu ja palveluasenteen totaalinen puuttuminen ei haitannut, kun havaitsin, että nyt, NYT on löytynyt se täydellinen väri, jonka haluan hiuksiini. Pehmeä puolihunajainen tuhkaan taittava melkoblondi on ehkä yksi maailman hankalimmista sävyistä totetuttaa.

Pyysin heti ensimmäisellä visiitillä, että kirjoittavat ylös väricocktailin koostumuksen ja täytyy sanoa, että sen jälkeen en ole ollut kertaakaan pettynyt.
Sen ensimmäisen kerran jälkeen maestro (tai paremminkin “maestro”) ei ole hoitanut kampaamovisiittejäni, vaikka aina hän on siellä paikalla. Täällä on kolmevuotinen lukiolinja, josta voi periaatteessa valmistua kampaajaksi. Vakikampaamossani näitä nuoria ammattilaisia on yleensä vähintään pari-kolme. Olen ollut kiitollinen siitä, että herra maestro on aina sekoittanut värini, sen jälkeen ei ole ollut niin väliä, kuka sen tyvikasvuun levittää. Terv. nimim. “monta vuotta itse hiuksensa värjännyt”.

Viimeisen vuoden ajan, ehkä vähän pidempäänkin, hiuksistani on pitänyt huolta sama kampaajatyttö. Ihan mukava, mutta ei kovin taitava. Väri on ollut hyvä, koska se on aina sama, mutta pari kertaa kun olin antanut hänen vain tasoittaa latvoja ja kerran leikata vino-otsiksen, totesin, että saksien kanssa en halua tämän ihmisen enää tapaavan hiuksiani.
Edellisestä tasoituksestakin on siis jo aikaa. Tiesin, että tänään on aivan pakko leikata vähän latvoja, sen verran kauan on edellisestä kerrasta ja jopa minun epäharjaantunut sormituntumani sanoi, että latvat on niin kuivat, että se ei enää ole kovin kaunista.

Kun saavuin (vain ihan pikkuisen aavistuksen myöhässä) kampaamoon, rekisteröin, että paikalla on itse maestron ja viimeaikojen vakikampaajani lisäksi yksi takki päällä oleva nuori tyttö (siis nuorempi kuin Karkki tai Peetu – ehkä 19 vuotias…), joka antaa hikipäässä meriselitystä siitä, miksi on myöhässä. No, tämä samainen myöhästelijä oli tämänpäiväinen kampaajani.
Ja – yllätys, yllätys – todennäköisesti myös tuleva luottokampaajani!
Tykästyin hänen varmaan tyyliinsä käytännöllisesti katsoen ensimmäisellä harjanvetäisyllä. Selkeästi nuoresta iästään huolimatta hänellä oli luottamusta herättävä näppituntuma. Kyllä käsityöläinen toisen tunnistaa.

 
Värikoodi on ihan sama kuin about viimeiset kaksi vuotta, mutta silti tuntuu jotenkin, että tämä nykyinen on kauniimmin beessi, luonnollinen tuhkanlämmin blondi olematta sen paremmin keltainen kuin vihreäkään.
Parasta tämän päivän kampaamokäynnissä oli, että itsekin pitkähiuksinen Anette, vakuutti, että “jag är bäst på långt hår” – eli ihan pakollinen latvojen tasoitus ei tuntunut yhtä suurelta hypyltä suureen tuntemattomaan. Päinvastoin, annoin hänelle vapaat kädet ja tuloksena on, ai kauhistus, 20 – 25 cm lyhyemmät hiukset !! (ei tullut otettua “ennen” -kuvia, mutta tästä postauksesta tai tästä edellisestä kampaamoreissusta näkee vähän tilannetta.) Ja uudelleen henkiin herätetty vino-otsis.
Tämän päivän kampaajakäynnin lopputulos on siis se, että rrrakastan tuota himmeästi hohtavaa tuhkaisenhunajaista blondi-sävyä, hiukset tuntuvat t o d e l l a  lyhyiltä leikkauksen ja pienen kerrostuksen jälkeen (mutta järki yrittää onneksi selittää, että ihan pitkät ne on edelleen…), sivuotsis on tehnyt paluun, mikä on visuaalisesti kiva, mutta teknisesti pain in the a. ja että pitkästä, pitkästä aikaa voin laittaa kalenteriin ylös jonkun nimen siihen “luottokampaaja” -kohtaan. Anette, we will meet again!

Aina ei voi onnistua.
Tiedän, että täällä armaassa blogissani, jossa suhtaudutaan shoppailuun periaatteessa, jos ei nyt penseästi, niin ainakin varsin pidättyväisesti, on viime aikoina esitelty ihan luokaton määrä uusia hankintoja. Syytän Peetua. Neito kun on ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikeissa päivätöissä ja saa ihan oikeaa kuukausipalkkaa. On ihan mahtavaa, että silloin voi täydentää garderobin aukkoja hyvillä hankinnoilla.
Ja erittäin shoppailupidättyväinen Minttu on kieltämättä kannustanut. Peetulla on edessä monta vuotta KTH:n luentosaleissa, joten nyt on hyvä tehdä ostoksia, jotka hankintahetkellä ovat hiukan kalliimpia. Toisaalta juuri niistä saa eniten iloa sitten, kun opiskelijabudjetti ajaa syömään kaurapuuroa ja estää valuuttaa vaativan irroittelun fashion-alueella.

Yksi Peetun I wish -listan ykkösistä on ollut jo pitkään Dr. Martensit. Olen ollut omiini niin mielettömän tyytyväinen (okei, kolme paria Compedia meni niiden kesyttämiseen, mutta sen jälkeen: mukavuustaivas!), että suosittelin ehdottomasti niiden hankintaa. Peetun kenkävarastosta löytyy useamman vuoden käytön jälkeen yhä hyvässä kunnossa olevat Vagabondin mustat maihinnousukengät, joten mustat Martensit olivat tästä syystä poissa laskuista.
Harkinnan alla on ollut hot pinkit (ei-kiiltonahkaiset) versiot, valkopohjaiset kukalliset ja punaisia kiiltonahkaisiakin mietittiin hetki. Peetu on ollut reippaana huutelemassa täkäläisen Huuto.netin sivuilla lupaavan oloisia pareja, mutta mikään ei ole osunut kohdalle. Riemulla ei ollut rajoja, kun Brandoksen alesta löytyi upeat violetit kukalliset 16-reikäiset 40 % alennuksella.

Homman piti olla aivan varma nakki. Meillä on kotona yhdet 38-kokoiset 16-reikäiset Dr. Martens 1460 -malliset kengät. Ja ne sopivat paremmin kuin hyvin sekä Mintun että Peetun jalkaan.
Voin kertoa, että itku ei ollut kaukana, kun piti todeta, että upeat, ihanat, kauniit ja tyttömäisen herkänrouhet maihinnousukengät on aivan liian pienet!!

Satuin tulemaan töistä kotiin juuri, kun Peetu oli eteisessä avaamassa pakettia. Innosta sanattoman tohkeissaan, tietenkin. Ja se hetki, kun ensimmäinen kenkä nousee laatikosta. Ooh ja iih ja wau, mutta heti näkee, että onpa se pieni. Ja sitten se hetki, kun tyttö yrittää kiskoa kenkää jalkaansa. Saa sen ahdettua sisään. Katse kertoo jo kaiken ja sitten: “äiti, tää on ihan liian pieni”.
Kengäthän ne vaan on ja on maailmassa pahempiakin pettymyksiä ja jollakulla ei ole kenkiä ollenkaan, mutta täytyy sanoa, että itku ei ollut kaukana.

 
Tästä traumaattisesta kokemuksesta on jo hetki – eli henkinen tasapaino on palannut talouteemme. Peetu laittoi Brandokselle kyselyn kengistä ja sai ystävällisen vastauksen nopeasti. Valitettavasti heillä ei ollut tarjota tilalle uusia samanlaisia, mutta sehän on alekenkien kohdalla ihan jo melkein oletettavaa. Palautus sujui vaivattomasti ja helposti – eli Brandoksen suhteen ei ole mitään valitettavaa.
Jos tässä nyt jotain toivoisi olisi se, että kaikki nettishoppailevat kanssaihmiset kävisivät jättämässä palautetta jotain ostettuaan. Vain jo sellainen tieto, miten hyvin koko vastaa “normaalia” olisi tässäkin tapauksessa auttanut Peetua tekemään oikean johtopäätöksen.
Edelleenkin kyllä ihmettelen, että miten 38 saattoi olla niin pieni. Kokeilin nimittäin itsekin noita jalkaani ja kysymys ei todellakaan ollut mistään pienestä erosta. Omat kolmekasini sujahtavat jalkaan mukavasti ja ovat sellaisella ihanalla “monomaisella” tavalla (lumilautailijat ymmärtänevät ainakin… :D) vähän väljät. Nuo violettikukkaiset kaunokaiset olivat niin pienet, että en saanut ahdettua jalkaani sisään ollenkaan. Väittäisin, että koko oli lähempänä 36:tta kuin 38:a. Outo juttu, mutta aina ei voi onnistua.

Tässä männäviikolla saapui vielä yksi joululahjapaketti. Jotain, jota lahjan saaja (in this case, Peetu) on himoinnut ja kuolannut jo varmaankin vuoden verran ihan konkreettisesti ja vieläkin pidempään yleisellä “haluaisin jonkun sellaisen…” -tasolla.

Että “paketti” (yksikössä) saapui on kuitenkin lievä understatement. Naurettiin lopulta Peetun kanssa ihan ääneen, kun ensin melkoisen isosta pahvilaatikosta (sellainen kahden reilun käsilaukun kokoinen boksi) kuoriutui kiva Shopbop-laatikko, sen sisältä pienempi ruskea pakkauslaatikko (ei mukana kuvissa) ja vasta sen sisältä se varsinainen, odotettu, Michael Kors -rasia. Fashion versio venäläisestä maatuskanukesta?

Ja sieltä viimeisestä kuoriutui esiin Peetun superkauan himoitsema upea teräksenvärinen rannekello! Michael Kors Silver Slim Runway Watch on mittasuhteiltaan trendikkään maskuliininen, mutta muuten tyylikkään linjakas, ajaton ja elegantti. Upea kello on täysin vailla trendiversioille niin tyypillistä meluisaa muotoilua ja överiblingiä. Kelpaisi kyllä paremmin kuin hyvin myös Mintulle.

Tässä kaunokainen vielä Mintun ranteessa. Ai hitsi vieköön, kun alkoi tehdä mieli uutta rannekelloa!! Tai ehkä käyn vain vaihdattamassa patterit ikivanhaan Swatchiini. (Aika pudottava taso, btw, noissa vuonna 2007 tehdyissä postauksissa… Haha!)

Viime perjantaina oli yksi täkäläisen muotivuoden merkittävimmistä tapahtumista, Elle Galan. Näin monta päivää meni pettymystä nieleskellessä, kun en tänäkään vuonna saanut kutsua juhliin. Haha! Eivais, en kyllä ole enää moneen vuoteen edes ajatellut olevani kutsuttujen joukossa. Joskus freelance-aikoina vuosia sitten jaksoin vielä pommittaa järjestävää tahoa, että kutsukaa mut, kutsukaa ny. Eivät kutsuneet. 🙂
Elle Gaalassa jaetaan useita palkintoja ja kunniamainintoja eri fashion-kategorioissa vuoden aikana erityisen kunnostautuneille alan ihmisille. Omasta mielestäni kiinnostavimmat on “Vuoden suunnittelija” ja “Vuoden tulokas” palkintojen saajat. Jo muutaman vuoden omaan ykkössuosikkisarjaani kuulunut AltewaiSaome pokkasi tärkeimmän – eli “Vuoden suunnittelija” -palkinnon.

Ida Klambornin nimi oli vielä viikko sitten itselleni täysin outo. Ensimmäisen kerran tavailin sitä, kun postiluukusta kolahti kutsu muotinäytökseen ensi viikolla käynnistyvällä Tukholman muotiviikolla. Joka muotiiviikolla on aina mukana ennestään tuntemattomampia nimiä, enkä kiinnittänyt siihen sen kummemmin mitään erityistä huomiota. Kunnes sitten tajusin, että samainen henkilö on voittanut Ellen “Vuoden tulokas” -palkinnon. Odotukset näytöksen suhteen nousivat heti moninkertaisiksi!
Kaikki palkintojen saajat voi tsekata täältä: Elle Galan 2014
Voittajien lisäksi punaisella matolla otetut kuvat on tietty sitä kaikkein kiinnostavinta antia meille ei-paikanpäällä-olleille. Aika mielenkiintoista, että toiset pukeutuvat kuitenkin ihan gaalan nimellä kulkevaan tapahtumaan varsin arkiseen housupukuun, kun taas toiset kävisivät vaikka luksushäiden morsiamesta.

Emma Wiklund on mielestäni valloittava ja ihana. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tämä asukokonaisuus on enemmän ladies-who-lunch kuin oikeasti gaalaan sopiva. Suurehko käsiveska vielä alleviivaa arkista tyyliä.

Fahrmanin bloggaavat sisarukset osoittavat, että housupukukin voi olla ihan glamour. Pikkuisen paljasta pintaa, syntistä pitsiä ja iltaan sopiva clutch – tyyli on heti sensuelli ja juhlava.

Elsa Billgrenin vintage-henkinen tyyli alkaa olla jo sen tason tavaramerkki, että mahtaakohan pukeutumiselle tulla koviakin paineita. No ei vais – jälleen kerran ihana mekko ja koko asukokonaisuus. En haluaisi itselleni vastaavaa, mutta piristävää katsoa, kun joku on niin löytänyt oman tyylinsä.

Valloittava ja lahjakas Ida Sjöstedt omassa luomuksessaan. Aika paljon näytti olevan juhlavierailla muutenkin Ida Sjöstedtiä yllään. Hyvä niin!

En nyt ole aivan 150 % varma, että tämä hurmaava mekko (joskin aavistuksen hääpukumainen), johon blogistara Kenza on verhoutunut, olisi sekin Ida Sjöstedtin käsialaa. Vetoa en mene lyömään, mutta aika varma olen silti siitä, että olen oikeassa. 🙂

Upeat ja myöskin erittäin lahjakkaat Randa Saome ja Natalia Altewai jonkun miekkosen kanssa. Randa Saome on mielestäni pukeutunut AltewaiSaomeen, mutta Natalia Altewai ei.

 
Lisää blogitähtiä: Rebecca Simonsson ja kanariantipunkeltainen jumpsuit.
Tsekkaa kaikki valokuvaseinäkuvat täältä: Alla bilder från röda mattan.
Eikä varmaan ole mikään yllätys, että kaikista tämän postauksen kuvista kuuluu kiitokset Ellelle.