Author: Minna Paakkulainen

Selected Brands
HUippu shoppailuvinkki ensi viikolla Tukholman seudulla pyöriville. Selected Brands -ystiksissä on mallikappaleita ja edellisten mallistojen loppuja todella erittäin monelta merkiltä Peak Performancesta, Pepe jeansin ja Diessein kautta Kedsiin UGGiin -ja vaikka mihin! Mukana myös ihana Ted Baker.
Aikaisempina vuosina kokoja on ollut varsin hyvin – tosin mallikappaleet vain mallikoossa. Maksuvälineenä käy sekä kortti että käteinen.
Selected Brands -ystis löytyy täältä: Öregrundsgatan 3 ja aukioloajat näkyy tuossa ilmoituksessa.

Minttu 8.4.2016
Kevätsää on tänään ollut vähän kuin mielialani. Välillä paistaa todella heleästi pilvettömältä taivaalta, on lämmintä ja ihanaa. Seuraavaksi, kun katsoo ikkunasta, taivas on täyttymässä pikimustista pilvistä, napakka tuuli riepottelee vielä toistaiseksi kevätkaljuja puita ja kohta jo sataa rankasti.
Ja sitten taas paistaa!
Minttu 8.4.2016
Opetuksena lienee se, että kantsii nauttia täysillä paisteisista hetkistä, iloita ja imeä energiaa itseensä. Sadekuuron iskiessä voi aivan mainiosti pysytellä sisällä kuivassa ja turvassa ilman stressiä tai kiirettä mihinkään. Aina voi luottaa siihen, että kohta taas paistaa.
Pätee niin keleihin kuin elämäänkin. Metafora sopii muutenkin tällaiselle itseni kaltaiselle sääriippuvaiselle.
Konkreettisesti tuo hiukan toki aiheuttaa haasteita ihan käytännön tasolla. Nopeat vaihdokset tekevät säänmukaisen pukeutumisen täysin mahdottomaksi. Kerrospukeutuminen auttaa hiukan toki – ja se, että jättää sateelle arat mokkakengät kotiin. Sekä tietysti se, että on henkisesti valmistautunut sekä pieneen viluiluun että hikoiluun. Tai vaihtoehtoisesti varautuu päivään matkalaukullisella vaihtovaatteita!
Minttu 8.4.2016

  • neule, joku Zalandon oma merkki, en enää muista mikä ja lappu on revitty pois
  • jakku, Monki
  • farkut, Esprit (saatu)
  • nilkkurit, H&M

Tampere
Oletteko kuulleet, että kolmen pisteen käyttö a) kertoo välittömästi, että olet ns. iäkkäämpään ikäpolveen kuuluva (nuoriso ei kuulemma käytä kolmea – saatika sitten useampaa – pistettä ajatuksen jatkumisen tai miettimisen merkkinä) ja b) se antaa lauseelle uhkaavaan sävyn. Luin tuon jostain vähän aikaa sitten ja sen jälkeen olen yrittänyt opetella pois lähes patologisesta kolme pistettä -maniastani.
Juuri nyt tuo tuntuu kuitenkin tähän hetkeen sopivalta. Olen pahoillani puolivahingossa ylipitkäksi venähtäneestä radio silencesta. Blogin lisäksi olen laiminlyönyt Instagram-tiliäni ja pysytellyt pois facebookista. Tällä kertaa kysymys ei ollut mistään sinänsä terveellisestä some-paastosta. Tuli vain sellainen tunne, että en jaksa enää omia ajatuksiani.
Osasyynä blogihiljaisuuteen oli toki viime viikonlopun Tampereen reissuni, satunnaisesti virinnyt Tinder-innostus (ei raportoitavaa, mutta saahan siihen aikaa hukattua), mutta eniten kuitenkin se, että Homeland on tuntunut huomattavasti kiinnostavammalta kuin viettää aikaa oikeassa elämässä. Tai sen some-versiossa.
Tampere
Tampereelle kuuluu kuitenkin hyvää. Äiti on päässyt kotiin, kävelee ja puuhailee lähes entiseen malliin. Sinnikäs treenaus on tuottanut tulosta aivan uskomattoman nopeasti ja hyvin. Kaikki sairaalaraportitkin todistavat, että äiti on ollut ihan superahkera tekemään kaikkia pölhöiltäkin tuntuvia harjoituksia ja pitänyt positiivisen tsemppihengen korkealla. Niin sitä voi saavuttaa vaikka mitä mahdottomaltakin tuntuvia tavoitteita. Siinä sitä on erinomainen esimerkki peräänatamattomuuden ja asenteen merkityksestä tuleville sukupolville, mulle, Karkille ja Peetulle.
Silti huomaan olevani jotenkin herkällä tuulella reissun jälkeen. Siksi on ollut helpompi uppoutua joko töihin tai Homelandiin (miksei kukaan ole aikaisemmin kertonut, miten loistava sarja se on!!) ja olla miettimättä sen kummempia. Oikeastaan sama blues-olo on ollut aina viime aikoina, kun olen palannut takaisin kotiin Tampereelta. En oikein osaa edes sanoa, mistä se johtuu (ehkä siksi, että töllään Homelandia enkä selvittele ajatuksiani).
Tampere
Tunnen oloni kotoisaksi Tampereella – se on aina ehdottomasti se sydämeni kotikaupunki, vaikka rakastankin asua Tukholmassa. Silti monin paikoin varsinkin keskustassa tuntuu siltä, etten tunne kaupunkia enää ollenkaan.
Milloin ihmeessä siihen kävelykadun päähän Sokosta vastapäätä olleeseen kulmaan on tullut R-Kioski? Sehän näyttää ihan oudolta. Enkä ole vieläkään tottunut ajatukseen, että kahvila Picnicin/elokuvateatteri Nordian portaat on poistettu ja tiloissa huseeraa joku IT-firma. Niitäkin rappusia tuli rampattua 15 vuotta ylös alas sekä töihin että vapaa-aikaa viettämään.
Enkä viitsi edes aloittaa siitä shokista, minkä sain, kun saavuin junalakkoisena torstai-iltana Paunun bussilla Helsingistä Tampereen linja-autoasemalle. Siis ihanko oikeasti ostoskeskus?? Käsittääkseni trendi muualla on keskustarakentamisen suhteen aivan toinen. Säilyttäisivät nyt edes kaiken sen tyylikkään vanhan linja-autoaseman lähikorttelissa.
Tampere
Ehkä tämän taudin nimi on nostalgia?
Onneksi Pyynikki ei juuri muutu ja vanhat omat kulmat pysyvät sen verran samanlaisina, että voin elätellä edes jonkunlaista illuusiota entisen säilymisestä. Tai siis omia muistojani taidan vaalia kaikkein mustasukkaisimmin. Periaatteessa en pidä itseäni mitenkään erityisen muutosvastarintaisena tai tyyppinä, joka haluaisi kaiken pysyvän samana. Elämä muuttuu ja muuttaa – ja niin sen pitääkin – kaikki muu olisi väärin ja paikalleen pysähtymistä.
Jotenkin vain Tampereella tuo unohtuu. Aleksanterin koulun takapihalla tekisi mieli huutaa, että miksei täällä kukaan pelaa pesistä, vaikka aurinko paistaa ja sora on kuivaa!!
Tampere
Onneksi on ystävät, joiden kanssa voi hyvillä mielin vanheta. Ei hävetä yhtään muistella menneitä. Etenkin kun vielä sentään suunnitellaan myös tulevia. Ihanaa olisi päästä saman ruokapöydän ympärille useamminkin parantamaan maailmaa, pohtimaan elämänmenoa, hölpöttelemään, antamaan vertaistukea, kikattelemaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta seuran lisäksi. Mutta hyvä näinkin!
Tampere Tampere
Ja kyllä – kaiken tämän keskellä mietin myös tämän armaan blogini kohtaloa. Melkein outoahan se olisi, jos ei näin pitkän blogiuran aikana koskaan tulisi ajatelleeksi, että mitä jos lopettaisi. Mihin ihmeeseen sitä oikein käyttäisikään ne kymmenet ja taas kymmenet tunnit, jotka on mennyt bloggaamiseen? Ajatus aiheuttaa melkein huimausta.
Tiedättekö mihin päädyin? No, totesin, että lopetan bloggaamisen aivan tasan sillä hetkellä, kun elämääni tulee jotain antoisampaa, hauskempaa, luovempaa, palkitsevampaa ja hienommalta tuntuvaa tekemistä! Ja ei, Homelandin katsominen ei todellakaan täytä kriteereitä.

F-Secure SAFE
Suurkiitokset kaikille F-Secure SAFE arvontaan osallistuneille! Turvallisuusasiat kiinnostaa – ja ihan syystäkin. Nykyään kun puoli elämää pankkiasioista valokuvakansioihin ja yksityisiin viesteihin on verkossa. Riskit kasvavat sitä mukaa, kun käyttö – ja varsinkin avoimien wi-fi -verkkojen käyttö kasvaa.
Vuoden käyttöoikeuden F-Secure SAFE -palveluun voitti nimimerkki: Airiina!! Onneksi olkoon!
Airiinan kilpailuvastastaus: “Tarvitsen heti kun läppäriäni ei ole suojattu mitenkään tällä hetkellä, Soneralla oli niin vaikea laittoinen suojaus etten saanut sitä laitettua ja peruin koko tietoturvan.”
Kokemuksesta voin sanoa, että F-Secure SAFE oli niin helppo asentaa, ettei tumpelommallekaan voi tulla hankaluuksia sen kanssa.
(Voittajalle on ilmoitettu myös sähköpostitse voitosta)

Kukkakaalipikkelsi
Tavoitteenani oli, että The Synttäreitteni tarjoilut olisivat olleet kokonaan vegaanit. Kakun kohdalla päätin joustaa, koska en löytänyt helposti mistään vegaania kakkua, jonka olisi voinut tilata kotiin. Ja suklaakonvehdeistakin vain osa oli vegaaneja.
Suolaisten kohdalla oli helpompaa, sillä tarkoitukseni ei ollut tarjota mitään varsinaista ateriaa – vaan vähän naposteltavaa ekologisten viinien seuraksi. Tässä yksi omista suosikeistani, supermaukas kukkakaalipikkelsi – tai marinoidut kukkakaalit – miten sen nyt haluaa sanoa.
Tuore korianteri ja chilihiutaleet antavat herkullista twistiä maulle ja itseasiassa liemi on niin hyvää, että käy salaatinkastikkeeksi vaikka ihan sellaisenaan. Itse olen tykännyt kukkakaalipikkelsistä lisukkeena melkein mille tahansa ruualle, leivän päällä ja erityisesti couscous-salaatissa makua tuomassa. Voin kuvitella, että tuo sopii aivan täydellisesti lisukkeeksi myös kaikille grilliruuille, joten kantsii laittaa resepti muistiin tulevaa sesonkia ajatellen.
Kukkakaalipikkelsi
KUKKAKAALIPIKKELSI
Ainekset:

  • 1 keskikokoinen kukkakaali
  • pieni sipuli
  • 3 dl oliiviöljyä
  • 1 limen mehu
  • 1 tl hunajaa
  • 1 dl valkoviinietikkaa
  • nippu tuoretta korianteria
  • 1 tl chilihiutaleita
  • suolaa
  • pippuria myllystä

Valmistus:

  • Pilko kukkakaali pieniksi, suupalan kokoisiksi nupuiksi ja kiehauta n. 5 min. Älä keitä liikaa, kukkakaali saa tuntua aikas napakalta.
  • Pieni sipuli tosi ohuiksi suikaleiksi.
  • Sekoita kaikki marinadin ainekset ja maista lopputulosta. Liemi saa olla aika tujua ennen kaalien lisäämistä. Kantsii kuitenkin muistaa, että chilihiutaleiden maku voimistuu ajan kanssa.
  • Lisää kiehautetut kukkakaalit ja sipuli marinadiin ja anna maustua yön yli.

Kukkakaalipikkelsi
Pikkelsi säilyy varsin hyvin kylmässä, mutta kantsii ottaa huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Maut pääsevät silloin parhaiten esiin.

Old stuff