Author: Minna Paakkulainen

[mittaustagi]
Heti tähän alkuun klassiset pahoittelut, että olen pantannut New Yorkin ravintolavinkkipostaustani. Se ei suinkaan ole ollut tarkoitukseni, mutta en vain tajua, mihin kaikki aika on mennyt. Erinomaiset ravintolavinkit ei onneksi ole ihan niin tuoretavaraa, että vanhentuisivat parissa kuukaudessa.
Kuvat ja kokemukset ovat helmikuiselta The Syntymäpäiväreissultamme ja siksi varsinkin kuvien tunnelma voi olla hiukan talvinen. Toisaalta sehän nyt oikeastaan taas sopii ihan hyvin täkäläiseenkin tunnelmaan.
Voin vakuuttaa ihan jokaikinen näistä ravintoloista (+ yksi kakkukahvila) on visiitin väärti. En keksinyt järkevämpää ryhmittelyä, joten esittelen suosittelemisen arvoiset paikat siinä järjestyksessä, kun me niissä matkan aikana käytiin.

La Flaca NYC

new-york-ravintolat-1-a
Ensimmäisen illan ravintola oli lähestulkoon ainoa, missä kävimme, jota en ollut valinnut huolellisen googlailun ja ristiintaulukoinnin jälkeen vinkkilistallemme. Ystävälliset Airbnb-isäntämme olivat tehneet kattavan minioppaan asunnon lähellä olevista paikoista, palveluista, liikenneyhteyksistä – ja luonnollisesti ravintoloista.
Heidän listalta valkkasimme kivan kuuloisen meksikolaisen ravintolan, La Flaca NYC, joka osoittautuikin aivan hittipaikaksi. Meno on mutkatonta annokset valtavia, Margaritat niinikään ja hinnat vähintäänkin siedettävät. Paikan autenttinen tunnelma teki vaikutuksen ja ruoka oli hyvää. Ehkä en kuitenkaan suosittele tekemään valtavaa kierrosta juuri tämän ravintolan takia, mutta jos sattuu olemaan hoodseilla, La Flaca NYC on aivan varmasti parempi valinta kuin naapurustossa vilisevät ketjupaikat.

Buddakan

New York ravintolat
Olin tehnyt jo kotona hyvissä ajoin pöytävärauksen Buddakan-ravintolaan, jota oli suositellut niin ystävät, monet ravintola- ja matkailusivustot kuin useat blogini lukijatkin. Tarkoitus oli, että matkan aikana valitsemme hintatasoltaan budjettireissulla oleville sopivia ruokapaikkoja, mutta pitihän sitä nyt kerran vähän hienostellakin.
Ja täytyy sanoa, että ravintolan valinta osui todella nappiin!
new-york-ravintolat-2
Moderni aasialainen makumaailma, rento mutta elegantti city chic -tyyli, ystävällinen palvelu ja kerrassaan herkulliset drinksut saavat kaikki täydet pisteet meidän koko porukalta. Ja pääruuista Black Pepper Beef – sitä ei kannata missata!
Ja niin, eihän Buddakanista voi puhua mainitsematta Sex and the Cityä, Carrien ja Mr. Bigin rehearsal dinneriä. Olen ollut vain sivusilmällä SATC-fani, joten en ollut todellakaan tietoinen, että kyseinen illallinen nautittiin (eli kuvattiin) juuri tuolla. Siitä huolimatta ravintola ei ollut mikään tv-sarja-entusiastien turistikohde, vaan tunnelma oli ainakin näin ekakertalaisen silmissä hyvin aidosti rennon elegantti.
new-york-ravintolat-3
Ruoka oli kertakaikkiaan aivan mielettömän hyvää! Dumplingit suussasulavia ja liha mureaa sekä täynnä makuja.
Suosittelen lämpimästi varaamaan pöydän etukäteen, sillä ainakin viime talvena vaikutti siltä, että paikka on käytännöllisesti katsoen joka ilta täynnä. Niin aion ainakin itse tehdä ennen seuraavaa New Yorkin matkaani.

Prosperity Dumpling

new-york-ravintolat-4
Aivan toista äärilaitaa edustaa superedullinen reikä-seinässä -tyyppinen kiinalaismesta Prosperity Dumpling. Nyt ei kannata antaa katu-uskottavan ulkonäön pettää, sillä kyseessä on todellinen kulttipaikka. Vinkkejä tuosta saimme vähintään yhtä paljon kuin Buddakanistakin ja sinne tehdään retkiä kauempaakin.
Meillä kävi sikäli loistava tsägä, että Airbnb-lomakotimme oli aivan Prosperity Dumplingin kulman takana. Kaikkina niinä muutamana iltana, kun totesimme olevamme liian poikki lähteäksemme enää etsimään illallisravintolaa, kävimme hakemassa ihanat dumpling-vuoret take awaynä kämpille. Ja kyllä oli kuulkaa niin hyvää!

The Butchers Daughter

new-york-ravintolat-5
The Syntymäpäivän iltana Karkki ja Peetu veivät synttärisankarin syömään illallista parin korttelin päässä kämpiltämme sijaitsevaan hurmaavaan The Butchers Daughter -ravintolaan. Ekologista, lähituotettua, täysin vegaania – ja erinomaisen herkullista!
Ravintolan tunnelma on varsin hipsteri – ja tiedän, että The Butchers Daughter on monen supermallin suosikkipaikka. Melkein salaa toivoin, että oikeasti asuisin vakituisesti kulman takana, että voisin pistäytyä vegaaniherkuttelemassa vaikka päivittäin. Palvelu oli lisäksi todella hurjan ystävällistä ja laskunkin kanssa syntynyt pieni sekaannus hoidettiin kohteliaasti ja äkyttämättä.

Chelsea Market

new-york-ravintolat-6
Kauppahallityyppinen hässäkkä, Chelsea Market, on varmasti kaikille NYC-kävijöille tuttu paikka. Jotenkin tuntuu, että jokatoinen julistaa löytäneensä maailman parhaan lounaspaikan juuri tuolta.
Ekakertalaisena kuitenkin hämmästyin tarjonnan määrää, monipuolisuutta ja silminnähden korkeaa tasoa. Hiukan harmitti, että sinä(kään) päivänä ei voinut syödä lounasta kuin kerran, mutta tiedänpähän minne suuntaan seuraavalla New Yorkin reissullani. Tarjontaa on aivan laidasta laitaan ja kaikkia mahdollisia etnisiä suuntauksia löytyy ihan fine diningia lukuunottamatta. Tunnelma koko marketissa on rennon urbaani ja ruokakulttuuria arvostava.
Lisäpisteet siitä, että paikka on tosiaan kuin suuri kauppahalli, mikä tarkoittaa sitä, että siellä on erittäin mukava viettää sadepäivää – niinkuin me teimme!

The Spotted Pig

Spotted Pig
Reissun viimeisenä iltana kävimme Kanye Westin ja Taylor Swiftin suosikkipaikassa, yhdellä Michelin tähdellä palkitussa, hampurilaisistaan kuuluisassa The Spotted Pig -ravintolassa. Jo ennen matkaa tuumasimme, että pitäähän sitä nyt kerran kunnon hampurilainen syödä, kun kerran ollaan oikein Ameriikassa. Huolellisen taustatyön ja sinnikkään googlailun jälkeen olimme vakuuttuneita, että juuri The Spotted Pig tarjoilee koko New Yorkin parhaat hampurilaiset.
Emmekä todellakaan pettyneet! Reilun kokoinen pihvi oli maukas ja mehevä, paikalle tyypillinen roqueford-juusto juuri sopivan maukas ja jopa leipä oli jotenkin hirmu herkullista, vaikka yleensä sämpylä jää itseltäni melkein kokonaan syömättä. The Spotted Pigin erikoisuus, tuoreella rosmariinilla maustetut kengännauharanskalaiset oli nekin kertakaikkiaan taivaallisia.
Fun fact: muistatteko sen Orange Is the New Black -jakson, missä Piper pääsee kotiin lomalle, kun hänen isoäitinsä on niin sairas? Isoäiti ehtii kuolla ennen lomaviikonloppua ja Piper sanoo, että “now we can go and drink Manhattans at The Spotted Pig”. Haha! En minäkään muistanut, mutta satuin katsomaan keväällä alkupään sesonkeja uudelleen ja bongasin tuon.

Little Cupcake Bakehouse

new-york-ravintolat-8
Lopuksi vielä yksi aivan mielettömän ihana kahvilavinkki! Reissumme viimeisenä päivänä, kun olimme jo liikkeellä matkalaukkujen kanssa, piipahdimme ennen kentälle lähtöä Little Cupcake Bakehouse -kahvilassa. Ihan pienen kivenheiton päässä New Museum -museosta sijaitseva kakkutaivas pitäisi olla ihan must kohde jokaiselle leivonnaisista pitävälle.
Tarjolla on ihan uskomaton määrä toinen toistaan herkullisemman ja syntisemmän kuuloisia ja näköisiä baakelseja. Myös vegaaneja vaihtoehtoja on pilvin pimein. Kakkupalat on niin isoja, että yhdestä riittää helposti kahdelle – tai sitten tekee kuin me ja ottaa aitoon pizzeriatyyliin loput laatikossa mukaansa.
Sitten vielä muutama bonusvinkki (näistä ei tullut otettua kuvia, mutta ihania paikkoja kaikki silti!):

  • Karibialainen ravintola Miss Lily’s 7A. Nuorekas, riehakas ja iltaa kohti bilemeiningiksi muuttuva tunnelma. Usein aivan tosi täynnä. Söimme ihan mahtavaa ramen-soppaa tuolla.
  • Drinkkibaari Lovers Of Today. Superpieni baari, joka on hiukan vaikea löytää (tarkoituksella?). Ovi on sisäpihalla ja käytännöllisesti katsoen anonyymi. Mielettömän hyvää musiikkia, tosi kiva tunnelma ja taivaallisia drinksuja.
  • Schiller’s liquor bar. Kävimme tuolla vain synttäri-illan viimeisiksi tarkoitetuilla drinksuilla (mutta sitten eksyimme vielä salakapakkaan). Ruokalista vaikuttaa kuitenkin tosi mutkattomalta ja kivalta – ja tykkäsin paikan tunnelmasta tosi paljon, joten ihan jäi harmittamaan, ettemme ehtineet uudestaan sinne. Mutta siis suosittelen lämpimästi ainakin heidän drinksujaan.

Näiden kaikkien lisäksi toivelistalleni jäi vaikka miten monta paikkaa, joissa emme ehtineet käydä. Tällä reissulla jäi esimerkiksi Brooklyn kokonaan väliin. Tai se oli oikeastaan viimeisen päivän ohjelma, mutta mielettömästä kaatosateesta johtuen päätimme sitten mielummin sivistyä New Museumissa (kuivassa, katon alla).
Mutta onhan se toisaalta hyvä, että seuraavallekin reissulle on jo suunnitelmia varastossa. Varmaan kyllä pitäisi viettää New Yorkissa kokonainen kuukausi, että ehtisi syödä kaikkialla, missä haluaa. Haha!

[mittaustagi]
Max Factor False Lash Epic
Suurkiitokset kaikille Max Factor False Lash Epic -arvontaan osallistuneille!
Kilpailukysymykseen: “Paras meikkivinkkini pikkujoulukauteen” tuli paljon mahtavia ja oivaltavia vastauksia, joista useammankin aion pitää mielessä ensi perjantaina, kun meillä on työpaikan joulujuhlat.
Arvottavan oli peräti kolme False Lash Epic -ripsiväriä ja tällä kertaa onnettaren suosikkina olivat:

  • Laura

“Paras meikkivinkkini pikkujoulukauteen on jääkylmät lusikat silmänalusille ennen juhlia ja ripsiväriä silmäripsiin. Poskille punaa ja huuliin kiiltoa. Siinä se. Iloinen ilme ja nätisti laitetut hiukset kruunaavat kokonaisuuden. :)”

  • Bella_

“Pikkujoulukauteen sopii hillitty blingbling, joten luomille glitteriä oman maun mukaan ja muuten tumma silmämeikki. Kulmaluille ja poskipäille sipaus highlighteria ja eikun menoksi!”

  • Anu

“Pikkujouluissa haluan kuulaan ihon eli ulkoilua ennen meikkiä. Hyvä huulipuna on myös aivan ehdoton juttu : )”

Suuronnittelut voittajille!!

Voittajille on lähtenyt myös sähköpostilla tieto onnenpotkusta. Mikäli jotakuta ei tavoiteta viikon sisään, arvotaan uusi voittaja.

 

[mittaustagi]
Minttu 1.12.2017
Tänään tapahtui jotain poikkeuksellista. Peräti kolme eri työkaveria kehui asuani spontaanisti toimistolla! Tykkään itsekin kovasti raitamekostani, mutta en pidä sitä kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen erityisenä. Normaalisti meillä töissä ei ole sellainen kulttuuri, että kommentoisimme toistemme pukeutumista suuntaan tai toiseen, joten siksikin olin niin yllättynyt.
Olen siinä mielessä itsenäinen ja moderni, että en juurikaan mieti toisten mielipiteitä tai tykkäämisiä asuja valitessani. Pukeudun niinkuin haluan ja mikä tuntuu hyvältä. Siitä huolimatta huomasin tänään, miten mahdottoman mukavalta kehut tuntuvatkaan.
Yritin googlata, mistä tulee “kehu nainen päivässä” -ajatus, se kun tuntuu olevan ihan vakiintunut lausahdus. Arvoisa hakukone löysi vain joitain randomeita juttuja ja ala-arvoisia vauva.fi -keskusteluketjuja, joten niistä ei ollut paljoa apua taustojen selvittämisessä.
Minttu 1.12.2017
Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kehut tuntuvat mukavalta silloin, kun niitä saa. Itselläni oli tosi hyvä mieli tänään koko päivän, mikä johtuu varmasti osittain ainakin mekon keräämistä positiivisista kommenteista.
Kehujen antaminen ei vaadi paljoa, eikä maksa mitään. Siksi päätin, että näin joulukuun ensimmäisenä päivänä aion ihan joulukalenterityyliin kehua naisen päivässä, parhaana kaksi tai enemmänkin.
Näin joulun alla, jos milloin, on ihan paras hetki levittää ympärilleen hyvää mieltä, positiivista energiaa ja tukea lähimmäisten itsetuntoa. Mikään näistä ei maksa mitään eikä ole itseltä pois. Maailman helpoin tapa tehdä tästäkin hetkestä hiukan parempi meille kaikille.
Minttu 1.12.2017
Kehujen vastaanottaminen ei ole sekään maailman helpoin juttu, jos ei niiden antaminenkaan. Olen yrittänyt opetella pois suomalaisille tyypillisestä vähättelystä “no tää on nyt vaan tällanen ikivanha riepu” tai “joku halppislöytö Henkan alesta vaan” etsetera, ja pääsääntöisesti vastata kehuihin “voi kiitos” -tyyppisesti. Periaatteessa se on toiminut ihan kohtuullisesti, mutta tänään huomasin, että jo toisen mekonkehujan kohdalla aloin virittää selittelyjä edullisesta alehankinnasta.
Tuntuu siis siltä, että me ihan kaikki tarvitaan treeniä sekä kehumisessa että kehujen vastaanottamisessa. Siksi ajattelinkin nyt heittää haasteen kaikille teille siellä ruudun toisella puolella: tehdäänkö niin, että ihan viralliseen joulukalenterityyliin annetaan tästä jouluun asti ihan jokaikinen päivä jollekin naiselle vilpittömät kehut? Samaa naista saa toki kehua vaikka miten monta kertaa, mutta imaginäärinen kalenteriluukku aukeaa vasta, kun kehut suuntautuu jollekin, jota ei aikaisemmin tässä kuussa ole huomioitu.
Minttu 1.12.2017
Laitetaan kaikki hyvä ja positiivinen energia kiertämään. Palkinnoksi siitä saa myös ihan älyttömän hyvän mielen itselleen. Voisiko olla parempaa joululahjaa!?
Minttu 1.12.2017 Minttu 1.12.2017

  • mekko, H&M
  • kengät, Acne
  • laukku, Mulberry

Santa Maria Risenta brunssi
Brunssi on yksi ihanimmista aterioista, mitä voi olla. Parhaimmillaan samaan aikaan voi nauttia sekä elvyttävää aamiaista että voimaannuttavaa lounasta. Viime viikonloppuna palasimme koko homman alkulähteille ja inspiroiduimme brunssin kotipaikasta New Yorkista yhdessä Santa Marian ja Risentan kanssa. (postaus on siis toteutettu yhteistyössä, mikäli tuo runollinen ilmaisuni ei ollut riittävän selkeä).
Eilen vielä surkuttelin, että miten ihmeessä sitä oikein jaksaa tämän sieluun asti puskevan pimeyden läpi taas kerran. No, yksi loistava idea on koota ystävät viettämään pitkälle iltapäivään venyvää brunssia!
Santa Maria Risenta brunssi
Aamiaisen ja lounaan välimaastossa.
En jotenkin osaa elää ilman aamujogurttiani. Se pitää saada joka aamu tai muuten on koko päivän sellainen olo, että vatsa on jotenkin sekaisin ja muutenkin on outo olo.
Olen kaikkien Tukholmassa asumieni ziljoonien vuosien aikana kaivannut kunnollista, oikeasti hapanta, jogurtin tapaista asiaa. Suomessa kun tapanani oli aina syödä aamumyslit piimän kanssa. Ihan sattumalta, kun normaalisti ostoslistalla oleva oli loppu, Peetu löysi yhden täkäläisen pientuottajan tuotteen – täällä “fjällfil” nimeltään, olen ollut tosi tyytyväinen, vaikka ei sillä kyllä nimestään huolimatta mitään yhteistä suomalaisen viilin kanssa ole.
Ripaus granolaa ja häppeningin kunniaksi ostettuja sikakalliita tuoreita pensasmustikoita kruunaavat brunssin virallisen aamiaisosuuden.
Santa Maria Risenta brunssi
Ennen viime talven New Yorkin reissuamme tein varmasti vähintään puolivuotta ankaraa ristiintaulukointia kaikista nähtävyyksistä tietty, mutta erityisesti siitä, mitä ja missä siellä kannattaisi syödä. Monessa paikassa törmäsin siihen, että brunssi on New Yorkissa se juttu.
Sen sijaan se, mitä brunssilla tarjotaan, vaihtelee todella paljon ihan sen mukaan minne päättää mennä. On italialaista, on meksikolaista, on “continental”, on vegaania. Oikeastaan tärkein oppini new yorkilaisista brunsseista on se, että kaikki käy – kaikki kulttuurivaikutteet ja trendit sopii mukaan.
Sinänsä huvittavaa, että monet New Yorkin brunssipaikat mainostavat samanaikaisesti miten hurjan terveellisiä, kuitupitoisia ja eri ruokavalioihin sopivia ruokia heillä on tarjolla ja esim. rajaton määrä kuohuviiniä tai bloody marya kuuluu hintaan. Oh well.
Meidän brunssilla Mimosalla on toki oma osansa, mutta ensisijaisesti keskityttiin syömiseen. Ja tarkemmin reseptejä tarkastellessani, voin todeta, että kylläpä tuli tehtyä varsinaista terveysruokaa – vaikka se ei edes ollut mikään erityinen tavoite, eikä makuhermotkaan sitä huomannut!
Santa Maria Risenta brunssi
VEGAANIT PAPUTORTILLAT + TOMAATTIHAKKELUS
(4 annosta ja 1 lounasboxi)
Ainekset:

  • 250 g mustia papuja (keitettynä)
  • 2 sipulia
  • 1 shalottisipuli
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 1 rasia maukkaita pikkutomaatteja
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 tl chilihiutaleita
  • 2 tl juustokuminaa (jauhe)
  • 1/2 tl kanelia
  • pari rkl mautonta öljyä (typ rypsi)
  • suolaa
  • pippuria myllystä
  • mini tortilloja

Valmistus:

  • Kuori ja pilko pieneksi valkosipuli ja sipuli. Paista miedossa lämmössä kuultavaksi yhdessä chilihiutaleiden kanssa. Lisää pannulle pavut (paistele hetki), tomaattimurska, tomaattipyree, juustokumina ja kaneli. Anna pulputella hetki miedolla lämmöllä.
  • Sillä aikaa voi valmistaa meidän perheen suosikin, tomaattihakkeluksen, jota yleensä tarjoillaan ihan minkä tahansa kanssa. Se menee näin:
  • Huuhdo ja kuivaa tomaatit. Pilko vähintään 1/4 kokoisiksi paloiksi. Silppua salottisipuli toooosi pieneksi. Hienonna korianteri. Sekoita kaikki ainekset ja mausta ripauksella suolaa ja parilla pippurimyllyn pyöräytyksellä.

Santa Maria Risenta brunssi
Lämmitä kaikille ruokailijoille 1 – 2 minitortillalättyä ja tarjoile papumuhennoksen & tomaattihakkeluksen kanssa. Me lämmitettiin tortillat ihan brutaalisti mikrossa, mutta jos uuni on sekä lämmin että vapaa, tulee lopputuloksesta vieläkin ihanampi.
Mikään ei kohota niin paljon brunssin tunnelmaa kuin tuoreen leivän tuoksu!
Santa Maria Risenta brunssi
Se täytyy kyllä tunnustaa, että en kyllä milloinkaan ole ollut mikään suuri leivänleipojalahjakkuus. Sekä Karkki että Peetu on perinyt jostain varsinaisen jauhopeukalon ja molempien neitokaisten leivät on ihan oma lukunsa.
Ihan tavallisella perusohjeella sitä onneksi onnistuu myös tällainen kokkikoululainen. Superherkullisten sämpylöiden mehevyyden (ja terveellisyyden!) salaisuus on taikinaan lisätyissä paahdetuissa auringonkukansiemenissä ja vaaleissa chia-siemenissä.
Santa Maria Risenta brunssi
NEW YORK BRUNSSISÄMPYLÄT
Ainekset:

  • 5 dl vettä
  • 25 g hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • noin 13 dl maalaisleipäjauhoja
  • 1/2 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
  • 1/2 dl vaaleita chia-siemeniä

Valmistus:

  • Sulata hiiva pieneen määrään kädenlämpöistä vettä. Lisää loput ainekset ja vaivaa kunnes taikina irtoaa sormista/taikinakoukusta. Anna kohota liinan alla noin tunnin ajan.
  • Lämmitä uuni  225 asteiseksi.
  • Rullaa taikinasta söpöjä pieniä sämpylöitä. Anna kohota vielä vartin verran pellillä keittiöpyyhkeen alla ja paista sen jälkeen noin 15 – 20 min.

Santa Maria Risenta brunssi
Peetun meidän itse poimimista mustikoista tekemään mustikkahilloon ei valitettavasti ole ohjetta, mutta onhan se nyt niin, että mikä tahansa hyvä hillo maistuu aivan taivaalliselta juuri paistetun sämpylän päällä!
Santa Maria Risenta brunssi Santa Maria Risenta brunssi
Ainokainen pikkuriikkinen ongelma brunssin kanssa voi olla se, että ruokaa jää huomattavasti suunniteltua enemmän ylitse. Tarkalla suunnitelmallisuudella voi toki välttää pahimmat överit, mutta toisaalta – eikös se vain olisikin ok, jos sunnuntaibrunssista jäisi lounaslaatikko maanantaille?
Paputortillat tomaattihakkeluksen kanssa toimivat aivan täydellisesti myös lunchlåda-versiona. Nuo minitortillat on ihan tismalleen oikean kokoisia ainakin meikäläisen lounaslaatikoita ajatellen.

Minttu 29.11.2016
Tähän alkuun ensin pieni muistutus: vielä ehtii osallistua ihanaan Max Factor -arvontaan täällä eli “Töistä suoraan juhlimaan” -postauksessa. Kilpailu on avoinna puoleen yöhön asti, joten vielä on muutama tunti aikaa kertoa omia vinkkejä pikkujouluehostusta varten. Ja kantsii lukea myös kommenttiboksiin tulleita vastauksia – itse olen saanut sieltä jo monta hyvää vinkkiä reilun viikon päästä koittaviin joulujuhliimme!
On kyllä niin mahtavaa, että tästä eteenpäin jouluun asti on joka viikonlopulle tiedossa jotain kivaa tekemistä. Täytyy ihan rehellisesti tunnustaa, että tämä marraskuinen ainainen pimeys ja ihmisepäystävällinen raaka sää meinaa kyllä syödä naista. Aamuisin en tahdo millään päästä ylös sängystä, vaikka yöunia olisikin takan ihan suhteellisen hyvin. Ei niin, että edelleenkään olisin mikään mestari menemään ajoissa nukkumaan, mutta pientä parannusta on sentään tapahtunut. Pääasiassa tosin vain siksi, että ylipäätänsä kykenisin nousemaan peiton alta herätyskellon soidessa.
Minttu 29.11.2016
Eihän se nyt toisaalta mikään carpe diem -asenteen huippu ole, että keskittyy vain edessä oleviin kivoihin juttuihin selvitäkseen tästä hetkestä. Mutta marraskuu ei tunne armoa ja silloin on otettava kovat keinot käyttöön.
Ensi viikonloppuna on kaverini Hannan synttärit, seuraavana firman joulujuhlat ja viimeisenä viikonloppuna ennen joulua lähden pikavisiitille Tampereelle äiskää moikkaamaan. (Ja kaikille rosvoille tiedoksi: kotimme ei ole tuonkaan matkani aikana tyhjillään, sillä Peetu saapuu Uumajasta joululoman viettoon ja kissavahdiksi).
Niinkuin olen jo aikaisemmin kertonutkin, meidän työpaikan pikkujouluissa – tai ruotsalaisittain joulujuhlissa – on aina joku pukeutumisteema ja tänä vuonna se on “gold”. Keksin niin mahtavan asun, että tänä vuonna en tee lainkaan “inspiroin-itseäni” -postausta. Tosin yksi osa asukokonaisuudesta on vielä jossain Jenkkien ja Ruotsin välissä postissa matkalla luokseni, joten ihan satavarma en voi olla, onko asu just niin magee kuin olin ajatellut. Toivottavasti!
Joulujuhla-asuni hame saapui muutama päivä sitten ja se on niiiin hieno!!
Minttu 29.11.2016
Juhlien lomassa painellaan randomeilla office-univormuilla. Henkalta loppukesästä ostamani jättihihainen kauluspaita on ollut koko syksyn yksi suursuosikeistani – ja siitä syystä päällä noin kerran viikossa. Tykkään tosi hurjasti siitä, miten massiiviset hihat antavat vähän edgyä ilmettä muuten varsin konservatiiviselle vaatteelle.
En ole myöskään katunut, että hankin toimistolle kahdet pumpsit, vaikka en tosiaan ole mikään avokaskävelijä. On tosi mukavaa, kun voi vaihtaa töissä kengät arkikenkiä kevyempiin ja sirompiin. Tosin näiden mustien, aavistuksen korkeampien, täyttä keinoainetta olevien kanssa on kyllä se ongelma, että ne lonksuvat kantapäästä – niinkuin mulla kaikki avokasmalliset kengät yleensäkin. Toimistolla pärjäilen niiden kanssa ihan mainiosti, mutta mihinkään muuhun käyttöön avokkaat eivät itselläni sovi.
Minttu 29.11.2016
Tulipas tästä muuten aikasmoinen H&M-univormu ihan vahingossa!
Minttu 29.11.2016 Minttu 29.11.2016

  • paita, H&M
  • housut, H&M
  • kengät, H&M
  • laukku, Mulberry
Old stuff