Author: Minna Paakkulainen

Minttu 7.2.2017
Kansainvälisessä työyhteisössä on puolensa ja puolensa. Sosiaaliset latinot eivät aina ole samalla aaltopituudella suorapuheisen suomalaisen kanssa – ja välillä menee hermo, kun ruotsalaisten kanssa mikään ei etene salamavauhtia.
Toisaalta olosuhteiden pakosta johtuva kulttuurivaihto avartaa. Oman suun avaaminen ei tunnu niin isolta asialta, kun toiset hölisee tauotta niitä näitä. Ja kun kaikki on saatu keskustelujen, palaverien ja mielipiteiden kuulemisen jälkeen sitoutettua johonkin asiaan tai projektiin, sen takana seistään yhtenä rintamana.
Ihastuttava puoli monikansallisessa kollegalaumassa on myös kaikki mielettömät herkut, joita olemme eri tilaisuuksissa päässeet maistelemaan. Portugalilaisten vaalea sangria on kaikkien toimiston aw-iltojen takuuvarma hitti. Enkä ikinä unohda sitä, kun tiimimme espanjalainen pomo toi kokonaisen eläimen koiven erityisessä telineessä workshop-iltapäivää piristämään. Siitä sitten vuolimme ohuita lastuja, joita söimme pannulla oliiviöljyssä paahdetun, valkosipulilla ja tomaatilla hierotun leivän kanssa. Oih nam!
Minttu 7.2.2017
Tänä iltana makumatka suuntautuu kuitenkin vähän pidemmälle. Kiinasta kotoisin oleva, vasta muutaman vuoden Ruotsissa asunut kollegamme, on kutsunut koko tiimin kotiinsa juhlimaan kiinalaista uutta vuotta. Luvassa on kuulemma aitoja perinneruokia, jotka kuuluvat nimenomaan tähän juhlakauteen. Jos siis olen käsittänyt aivan oikein, Kiinassa vuoden vaihtumista saatetaan helposti juhlistaa viikko tai kaksikin. Vähän rennompaa kuin latautunut sekunttien laskeminen keskiyöllä.
Kysymyksessä on siis ihan rento illallinen kollegojen kesken, joten mitään erityisen spesiaalia asua en halunnut laittaa. Hiukan kyllä harmittaa, että Singaporesta rapiat 15 vuotta sitten ostamani silkkinen “Kiina-paita” ei mene päälle. Se olisi ollut mustien farkkujen kanssa ihan täydellinen valinta.
Punainen t-paita on drapeeratun pääntiensä ansiosta aavistuksen vähemmän arkinen kuin perusteeppari ja eikös punainen ole ihan kiinalaisen uuden vuoden väri? Toimii mielestäni ihan mukavasti. Roikkuvat korvikset tuovat vähän hajurakoa tavalliseen toimistopukeutumiseen.
Minttu 7.2.2017
Täytyy tunnustaa, että odotan jännityksellä illan tarjoiluja. Kollega kyseli silmät varsin veikeästi vilkkuen, että kuinka tulista ruokaa me kestetään! Haha! No, uskoisin, että en ole ensimmäinen, joka valittaa – sen verran jämäkästi tässä viimeaikoina on tullut heiluteltua chili flake -purkkia ruokaa laittaessa.
Ajattelin napata kameran mukaan ja yrittää kiristää illan hostilta suvussa sukupolvelta toiselle siirtyneitä salaisia perinneruokien reseptejä. Jos käy hyvä tsägä, voin raportoida sitten tänne teillekin!
Minttu 7.2.2017 Minttu 7.2.2017

  • neuletakki, H&M
  • t-paita, Minimarket
  • farkut, Primark
  • avokkaat, H&M
  • laukku, Mulberry
  • korvikset, Isabel Marant pour H&M
  1. Hyvinvointi

Niinkuin tammikuussa jo kerroinkin, minua pyydettiin mukaan testaamaan Unelma Itsestä -nettivalmennusta. Nyt on pari ensimmäistä viikkoa takana – ja eilen aamulla oli ensimmäinen online-tapaaminen. Nyt on siis hyvä hetki kertailla alkuvaiheen mietteitä ja fiiliksiä, miten unelma itsestä on lähtenyt toteutumaan. Postaus on toteutettu yhteistyössä Unelma Itsestä  -valmennuksen kanssa.
Kaksi ensimmäistä viikkoa on mennyt nopeasti – ehkä vähän liiankin nopeasti. Olen toteuttanut ohjelmaa ja tehnyt tehtäviä, mutta välillä tuntuu, että syventyminen, asioiden sisäistäminen ja käsitteleminen on jäänyt kaikessa arjen hurlumheissä vähän puolivillaiseksi. No, hämäläinen kai voi tehdä asioita omalla tahdillaan. Stressamisella kun nyt ei varmasti ainakaan saavuta mitään positiivisia tuloksia.
Etukäteen jo vähän varoiteltiinkin, että kaksi ensimmäistä viikkoa on aika intensiivisiä. Toisaalta hyvä niin, pääseepähän heti tekemisen makuun!
Itselleni kaikkein tärkeimmäksi starttihetkeksi muodostui se, kun lopulta muutama päivä virallisen alun jälkeen rauhotuin, istuin alas ja kirjoitin työkirjaan tavoitteeni. Mitä oikeastaan haluan? Paljon olen tuota kysymystä päässäni pyöritellyt jo pitkään, mutta en olisi osannut aavistaa, miten suuri vaikutus on sillä, kun sen muodostaa sanoiksi ja lauseiksi – ja kirjoittaa konkreettisesti paperille.
Hyvinvointi
Kahden ensimmäisen Unelma Itsestä -valmennusviikon kaksi pääteemaa olivat syöminen ja liikunta. Itse ajattelin ensin, että onpas brutaalia – luulin, että valmennuksessa etsitään henkistä tasapainoa. Aika pian kuitenkin tajusin, että tuossa on ideaa.. Ei ole kovin paljon järkeä istua lattialla lootusasennossa (jos sellaiseen nyt edes pääsisin!) ja yrittää pakottaa itseään henkistymään, jos olo on veltto ja ällöttävän vetämätön – ja kroppa täynnä jotain, mikä ei juuri lisää hyvää oloa tai anna ravitsemusta tasapainoisesti.
Liikunta on ollut jo pitkään itselleni varsinainen mörkö. Nyt jumankekka -tilanteita on todistettu tasaisesti noin vuoden-parin välein täällä blogissakin, mutta mitään pysyvää rutiinia en ole saanut juurrutettua. Inhoa yli kaiken liikuntakeskusten ja salien pukuhuoneiden pahanhajuista tungosta, eikä tilanne valitettavasti ollut yhtään sen kivempi uimahallillakaan. Viime syksyn “päätös” oli, että alan käydä uimassa, koska se on niin mukavaa. Yhteen kertaan se sitten jäi, kun poltin pinnani välittömästi pukuhuonehärdellissä.
Hyvinvointi
Ulkona liikkumisesta tykkään kovasti ja power walk -lenkkeily on käytännössä ainoa, mihin minun ei tarvitse suoranaisesti pakottaa itseäni. Takaoveltani lähtee mieletön laaja luonnonpuistoalue, jossa patikoitavia polkuja riittää pidemmällekin lenkille. Ainakin noin teoriassa.
Olen nimittäin niin järkky jänishousu, että en tohdi lähteä itsekseni metsään lenkkipoluille – en niille valaistuillekaan – kun on pimeää. Pikkuisen haasteellista toisin sanoen yhä vielä tähän vuoden aikaan, kun on edelleen pimeää sekä aamulla, kun lähtee töihin ja varsinkin illalla, kun tulee kotiin. Onneksi sentään jalkakäytävillä käppäily luonnistuu, vaikka ei se ihan samalta tunnukaan.
Hyvinvointi
Tässä hän yrittään teatraalisesti demostroida, miten lempparilenkkipolku on kaiken lisäksi yhä edelleen paikoin salakavalasti jään peitossa.
Hyvinvointi
Pientä lenkkiä olen kuitenkin tehnyt ja muodolliset korsettia kohentavat lihasliikkeetkin on tehnyt varovaisen paluun repertuaariin. Ulkoilmasali ei juuri muuten tähän vuodenaikaan kovasti houkuttele, mutta muutamat dipit saa kyllä lenkin sivutuotteena tehtyä aika helposti.
Niin ja olen kyllä ollut sen verran reipas, että kävin vinkumassa ilmaisen tutustumisperiodin meidän lähellä olevalle salille. Se ei ole kovin hieno eikä erityisen freesi, mutta sieltä löytyy kaikki tarpeellinen ja etenkin cardio-laitteita on niin paljon, että ikinä ei tarvitse jonottaa. Parasta on kuitenkin sen sijainti vain kahden korttelin päässä. Sinne voi hyvin luikkia treenivaatteet päällä takakatuja pitkin ja näin minimoida ahdistusta aiheuttavan pukuhuonekokemuksen.
Vakaa aikomukseni on signeerata jäsenyys salille. On on.
Liikunnan lisäksi toinen hyvinvoinnin peruspilareista on oikea syöminen.
Hyvinvointi
Olen koko ikäni miettinyt syömistä kantilta jos toiseltakin. Monestakin syystä olen lukenut ravitsemuksesta todella paljon ja joskus tuntuu, että tiedän aiheesta yhtä paljon kuin keskiverto dietisti.
Suhtauduin hiukan skeptisesti valmennukseen liittyvän ruokapäiväkirjan täyttämiseen. Haluan, että ateriahetket on itselleni nautinto, eikä tarkkailun ja sääntelyn kohde. Tein kuitenkin työtä käskettyä ja tajusin, mitä tässä tehdään erilailla. Ruokapäiväkirjan sijaan täytimmekin itseasiassa ruokailupäiväkirjaa, missä toki kirjataa ylös se, mitä on syöty, mutta mikä tärkeämpää: myös kellonajat, missä ruokailu on tapahtunut ja mitkä olivat fiilikset.
Huomasin, että vaikka periaatteessa syönkin yleensä mielestäni ihan ookoo, ruokailuhetket tulee vietettyä liian usein tietokoneen ääressä sekä kotona että töissä ja fiiliksistä ei ole tietoakaan, koska en ole keskittynyt ateriaani ollenkaan. Ei ihme, että kroppa on ihmeissään, että mitä täällä oikein tapahtuu!
Hyvinvointi
Toinen ravintoon liittyvä parannuskohta itselläni on veden juominen. En vaan mitenkään saa tarpeeksi vettä alas, vaikka miten yrittäisin. Ostin about vuosi sitten Soda Streamin, kun tiesin, että pihinävettä menee helposti ne tavoiteltavat parikin litraa päivässä. Kauhukseni huomasin, että valmennuksen työkirjassa kehoitetaan useammassakin kohtaa välttämään hiilihappoisia juomia.
Esitin huolestuneisuuteni eilisessä videotapaamisessa ja sain synninpäästön. On kuitenkin parempi juoda hiilihapotettua vettä kuin olla kokonaan juomatta!
Hyvinvointi
Liikunta ja syöminen ovat ehkä hyvinvoinnin peruspilareita, mutta eivät todellakaan koko totuus. Nyt kolmannella viikolla matka jatkuu ja odotan todella innolla, mitä tästä vielä tulee!
Teillekin motivaatioksi haluan kertoa kaksi tärkeintä asiaa, mitä olen oppinut. Ensinnäkin, sillä hetkellä kun päähäsi ilmestyy toive tai haavekuva, sinussa on jo kaikki energia, millä sen saa toteutettua. Ja toisekseen: aina, kun tuntee olevansa valintatilanteen edessä, voi tehdä itselleen kysymyksen “viekö tämä minua kohti unelmaani vai siitä poispäin”. Vastaus riittää motivaation ylläpitämiseen, jos on ollut rehellinen itselleen tavoitteensa kanssa.
Ihanaa viikonalkua!

Fashion Week in Stockholm AW17

Nyt seuraa kuva- ja fiilisreportaasia, highlightseja ja inspiraatiota tiistaina päättyneiltä Tukholman muotiviikoilta! Älyttömän määrän tavaraa onnistuin tallentamaan kameran muistikortille, vaikka poikkeuksellisesti en hillunutkaan ihan jokaikisessä näytöksessä ja häppeningissä.
Henkilökohtaiset tähtihetkeni koin ei-kovin-yllättäen lempparieni Dagmarin ja Ida Sjöstedtin näytöksissä. Dagmar oli valinnut näytöspaikaksi KTH:n arkkitehtikoulun veistoksellisen upean portaikon, joka muodosti näyttävän ja erilaisen taustan malliston esittelylle.
Sen kummempia trendianalyysejä en ole vielä ehtinyt muodostaa, mutta päällimmäisenä fiiliksenä on muutama asia. Ensinnäkin kirkas punainen on varsin suurella todennäköisyydellä ensi syys-talvisesongin “uusi musta”. Erityisesti monokromisia punaisia asuja näkyi eri suunnittelijoilla hyvin paljon. Kiireestä kantapäähän punaiseen pukeutuminen ei enää ole varattu yksinomaan pikkujouluihin ja muihin juhlallisuuksiin, vaan kokopunaisia asuja on tulossa myös arkikäyttöön sekä miehille että naisille.
Muutenkin värejä ja kuoseja näkyi näytöksissä niin paljon, että välillä sitä melkein unohti, että kysymyksessä on tosiaan ensi syksyn ja talven mallistot. Ihan vaaleat puuteriset talvivärit alkavat ilmeisesti tehdä pientä exitiä (juhlapukeutumista lukuunottamatta!), mutta army-vihreä ja univormumaiset räätälöidyt päällystakit valloittavat entistä enemmän alaa ainakin Tukholman catwalkeilla.
Epäsymmetrisyys, näyttävät statement-hihat ja pehmeät neuleet toimivat lempeänä vastapainona yhä räätälöidymmäksi muuttuvalle siluetille. Bomber jacket pitää pintansa – eli sitä ei vielä kannata heivata kirppikselle. Tosin moderneimmillaan bomber on kasari-tikkitakin kanssa fuusioitunut toppaversio.
Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17
Busnel on vaihtanut pääsuunnittelijaa ja lopputuloksena on klassisempi, vähemmän haastava, kaupallisempi ja enemmän Östermalmia kuikuileva mallisto. Eniten tykkäsin viittamaisista shaali-ponchoista, joissa diskreetisti julistetaan brandin nimeä. Kultanappiset klassikkotakit ovat toki edelleen mukana ja varsinkin pohjepituinen versio tuntui yllättävänkin freesiltä ja ajankohtaiselta.
Fashion Week in Stockholm AW17
Kuhinaa ja sometusta ykkösrivillä.
Fashion Week in Stockholm AW17
Musta liivihame yhdistettynä väljästi leikattuun valkoiseen organza-paitaan (huom. statement-hihat!) saa mukavasti särmää progressiivisesta punk-henkisestä korviksesta. Tuo roikkuva osuus on siis sellainen hakanen, jota kiipeilijät käyttää varmistamiseen. Se nyt vain sattui kääntymään kuvaan vähän epäedustavaan asentoon.
Fashion Week in Stockholm AW17
Lazoschmidl AW17 luottaa punaiseen.
Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17
Kuhinaa ennen näytöksen alkua.
Ovet saliin avataan yleensä puoli tuntia ennen näytöstä. Lähes poikkeuksetta silloin on ulkopuolelle jo ehtinyt muodostua aikamoinen jono. Sitä mukaa, kun ihmiset saapuvat saliin, yrittää pr-ihmiset parhaansa mukaan löytää heille tarkoitetut istumapaikat. Hommaa helpottaa huomattavasti se, että kaikki tietty haluavat seurustella, tavata tuttuja ja pörrätä näkösällä – eikä suinkaan istua paikallaan ennenkuin vasta ihan viimetipassa ennen näytöksen alkua.
Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17
Hunkydory AW17 on yhtä funky kuin aina ennenkin. Eniten tykkäsin kaikista jakuista, takeista ja muista päällysvaatteista. Erityisesti orkesterijakut ja military-henkiset takit ovat mielestäni upeita.
Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17
Poseerausta ennen näytöksen alkua…
Fashion Week in Stockholm AW17
Fashion details.
Fashion Week in Stockholm AW17
Tämän kuvan nimi voisi olla vaikka “mustien fashion-kenkien tuhannet kasvot” tai “sukilla on väliä”. 😀
Fashion Week in Stockholm AW17
Muotiviikon kuvatuimmaksi ei tällä kertaa päätynyt mikään asukokonaisuus tai yksittäinen tyylitaituri vaan KTH:n arkkitehtikoulun uuden rakennuksen upean veistoksellinen portaikko, jossa House of Dagmar esitteli AW17 mallistonsa.
Ja mallisto itse oli aivan kertakaikkiaan upea! Voisin mielihyvin kotiuttaa omaan garderobiini lähestulkoon jokaikisen outfitin.
Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17
Goodiebagsit odottavat noutajiaan.
Fashion Week in Stockholm AW17
Mitenköhän montaa tv-, youtube- ja verkko-ohjelmaa muotiviikolla mahdettiin kuvata? Tuntui, että mikrofonin ja kameraa kantavan kollegan kanssa pyöriviä parivaljakoita oli tällä kertaa liikkeellä jopa enemmän kuin tyylitaitureita kuvaavia street style -bongaajia.
Oih – Ida Sjöstedt on kyllä edelleenkin ihanin kaikista! Upeat keijukaisprinsessaluomukset täyttivät catwalkin. Näytös oli hillitympi ja sata astetta vähemmän trash-glam kuin joskus muinoin. Kai se hiukan velvoittaa, kun on päässyt puoliviralliseksi hovipukijaksi. Toisaalta kyllä mukana on edelleenkin kapinallisia yhdistelmiä ja ihoa paljastavia keskimääräistä edgympiä designeja.
Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17
Voisiko joku ystävällisesti kosia Minttua, että saisin syyn pukeutua johonkin tuollaiseen luomukseen? Tai ehkä teen niin kuin Carrie suunnitteli SATC:issa ja pidän hirmu sinkkuusbileet, pukeudun unelmieni hääpukuun ja ostan itselleni vähintään puolentoista karaatin kiven nimettömään. Haha!
Velour on ollut vuosikausia poissa muotiviikon näytöslavoilta. Nyt he esittelivät Velour by Nostalgia -malliston, joka on kokonaan Joutsen-merkitty – ensimmäisenä Pohjoismaissa.
Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17
Tykkäsin Velour by Nostalgia AW17 -mallistosta itseasiassa tosi paljon. Hauskinta (muotiviikon söpöimpien mallipoikien lisäksi) oli kasarisiniset farkut, “I’m with Svanen” -selkämerkit, räätälöidyn ja sporttisen tyylin yhdistelmät, stailaus valkoisten tennareitten kanssa ja hyvin istuvat bomber jacketit.
Fashion Week in Stockholm AW17
Varsinaisia kuvausseiniä on muotiviikolla yleensä aika vähän. Näytöstapahtumat on sen verran hektisiä, että poseeraukset on syytä hoitaa siinä, missä milloinkin sattuu olemaan. Poikkeuksena on tapahtumat, joilla on oma iltajuhla tai muu bile. Ehkä ihanin koskaan näkemäni kuvausseinä oli tuoreen Daisy Grace -merkin tapahtumassa, jossa mallisto esitettiin koskettavan ja hienon elokuvan muodossa. Tuosta valokuvasta ei ehkä oikein selvästi näy, mutta kuvausseinä on rakennettu ziljoonista tuoreista kukista. Niin ihana!
Yhteenvetona voin todeta, että kyllä oli taas antoisa ja mahtava kokemus. Tunnen olevani suoraan sanottuna aika etuoikeutettu, kun pääsen käymään näissä tilaisuuksissa. Yksi catwalk-näytös ei yleensä kestä kuin 10 – 15 minuuttia, ehkä joskus jopa 20 min. mutta takana on aina huomattavan paljon työtä. Monien eri alojen lahjakkaiden ihmisten panos, jonka tavoitteena on tulkita suunnittelijan näkemys niin, että me yleisössä emme näe vaan vaatteita, vaan ymmärrämme kokonaisuuden, kiteytyy juuri noihin muutamiin minuutteihin.
Aina aikaisemmin olen päättänyt sukeltaa fashion-maailmaan kokonaan muotiviikkojen ajaksi, mutta nyt valitsin (vähän kyllä pakon edessä… :D), että hellitän hiukan ja teen oikeita töitä päivisin ja käyn vaan niissä näytöksissä, joihin ehdin. Harmittiko?
No kyllä hiukan. Stylein oli kuulemma vahvempi kuin koskaan – ja heistä olen aina tykännyt muutenkin. J.Lindebergin malliston olisin tosiaankin halunnut nähdä, se kun on ensimmäinen sen jälkeen, kun brandille nimensä antanut Johan Lindeberg on palannut puikkoihin. Muutama muukin jäi vähän vaivaamaan, mutta ehkä se sitten kuitenkin on enemmän sitä, että kun ennen on tottunut näkemään kaiken livenä, on nyt vaikea tyytyä vain kuvien katselemiseen.
SKAM-William Stockholm fashion week
Ja kyllä kismittää aika kovasti myös se, että en onnistunut saamaan itsestäni yhteiskuvaa SKAM-Williamin kanssa!! Olin kuitenkin ainakin kolme kertaa samassa tapahtumassa, mutta en onnistunut nappaamaan tyypistä yhtään kuvaa, koska olin aina liian kaukana ja myöhässä (kuka haluaa kuvan vain hupparin hupusta. Takaapäin.). Sen kerran, kun olisin ollut tarpeeksi lähellä, hän oli selkeästi liikkeellä privaatisti hotellin ulkopuolella, enkä kehdannut alkaa tähtäillä kameran kanssa. Tapahtumat on erikseen, koska niissä ollaan työn puolesta, mutta rippunen yksityisyyttä pitää sallia jopa söpöille SKAM-tähdille.
Ihania teinityttölaumoja oli kyllä kertynnyt useampienkin tapahtumien ulkopuolelle. Tässä virallisen Fashion Week in Stockholm -instasta napattu kuva. I was there too!

Talvipukeutumisen ei tarvitse olla ollenkaan harmaata ja tylsää. Nappailin juuri päättyneillä muotiviikoilla muutamia kuvia, jotka todistavat värikkyyden ja vaaleiden sävyjen paluuta.
Itse en ehkä ensimmäiseksi valitsisi kovin vaaleaa – tai ihan valkoista – villakangastakkia kurasesongin käyttövaatteeksi. Sen verran lahjakkaasti onnistun itseni aina sotkemaan johonkin tai vähintäänkin ohi ajava auto roiskauttaa kurat kintuille. Siihen on syynsä, miksi talvinen katukuva täällä Pohjolassa on kovin monokrominen musta-harmaa-tummansininen -linjalla.
Toisaalta voisihan sitä pikkuhiljaa alkaa laajentaa talvista päällysvaatevarastoaan, joka tällä hetkellä käsittää tasan kaksi takkia, ulkoiluun ja liikuntaan tarkoitettujen lisäksi. Silloin voisi kietoutua ylellisen vaaleaan villakankaaseen aina, kun keli on tarpeeksi kuiva.
Muotiviikolla käytännöllisyys ei ole mikään pointti monien pukeutumisessa. Sinänsä hyvä, sillä näin me konservatiivisemminkin pukeutuvat voimme ammentaa roppakaupalla inspiraatiota!
Street Style SFW
Pikkuisia bandana-huiveja näkyi kaulaan sidottuina todella paljon. Vaikuttaa myös siltä, että tyylikikka on läpäissyt kaikenlaiset muotikerrostumat. Tiukasti kaulan ympärille sitaistut huivit vilahtelivat niin rajuissa rock-henkisissä kokonaisuuksissa, city-sport -tyylissä kuin klassisissakin lookeissa, kuten kuvassa.
Käärmekuosit näyttävät edelleenkin pitävän pintansa. Varsinkin liskohenkisiä kenkiä tuli bongattua useampia.
Street Style SFW Street Style SFW
Turkiksistakaan ei olla vielä luovuttu. Ajankohtaisimmillaan karvat on värjätty, eikä luonnollisuutta ole tosiaankaan haettu. Myös kikkurakarvaisia, vintage-henkisiä krimiturkkeja näkyi jonkin verran.
Street Style SFW Street Style SFW Street Style SFW Street Style SFW Street Style SFW
Kultanyörinen orkesteritakki ja kiiltävä hopea on hyvä valinta, jos kaipaa näyttävyyttä. Itse en ehkä hankkisi kumpaakaan varsinaiseksi päällystakiksi, mutta juhla- ja bilekäyttöön molemmat olisivat kyllä mitä passelimmat. Peilikiiltävää hopeaa näkyi muutenkin tosi paljon. Bongasin ainakin ihanan vekkihameen, muutamatkin kengät ja laukun tuon farkkutakin mallisen jakun lisäksi.
Takkisuunnitelmien lisäksi huomaan, että mieleni tekisi kovasti vajaamittaisia trumpettihousuja. Sitä se inspiroituminen teettää! 😀

Porkkana-sitruskeitto
Havaitsin jääkaapin vihanneslokerossa valtavan määrän nahistumisuhan alla olevia porkkanoita sekä pari ikääntynyttä verigreippiä hedelmäkulhossa. Inhoan heittää ruokaa roskiin, joten päätin keksiä jotain lounaslaatikkoonkin sopivaa kokattavaa niistä.
Aurinkoinen porkkana-inkivääri-sitruskeitto pitäisi määrätä pakolliseksi terveyskuuriksi kaikille talviharmaudesta ja krooniselta tuntuvasta väsymyksestä kärsiville. C- ja A-vitamiineja, samoin kuin karoteenia ja antioksidantteja pursuileva keitto lämmittää ja täyttää mukavasti.
Vegaanihaasteen viimeisen päivän kunniaksi valmistin keiton kaurakermaan, mutta jos ei halua karttaa maitotuotteita, tavallinen ruokakerma sopii makua pehmentämään ihan yhtä hyvin.
Porkkana-sitruskeitto
PORKKANA-INKIVÄÄRI-SITRUSKEITTO
(2 annosta ja 3 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • 1 kg porkkanoita
  • 2 sipulia
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 2 – 3 cm pala tuoretta inkivääriä
  • 2  verigreippiä
  • noin 6 dl vettä
  • 2 rkl kasvisfondia
  • 2 tl chilihiutaleita
  • 2,5 dl kaurakermaa
  • öljyä paistamiseen
  • mustapippuria
  • suolaa

Valmistus:

  • Kuori ja pilko porkkanat, sipuli, inkivääri ja valkosipuli. Kuullota chilihiutaleita, sipulia, valkosipulia ja inkivääriä kattilassa öljytilkassa muutama minuutti. Lisää sen jälkeen porkkanat ja kuullota vielä hetki. Lisää vettä sen verran, että porkkanat peittyy sekä verigreipeistä puristettu mehu ja kasvisfondi.
  • Anna kiehuskella keskilämmöllä kunnes porkkanat ovat riittävän pehmeitä soseutettaviksi. Soseuta sauvasekoittimella.
  • Kuumenna keitto uudestaan ja sekoita joukkoon kaurakerma. Mausta suolalla ja pippurilla.

Porkkana-sitruskeitto
Kasvissosekeitto – etenkin sellainen, missä pääraaka-aine on porkkana – maistuu helposti vauvanruualle. Itse tykkään annostella chilihiutaleita aika runsaasti välttääkseni mielleyhtymän syntymistä ja tietty myös siksi, että tykkään makean porkkanan ja tulisen chilin liitosta kovasti. Pieni miellyttävä kipakkuus lämmittää ihan sisuskaluja myöten!
Porkkana-inkivääri-sitruskeitto on halpa, kevyt ja herkullinen arkiruoka. Lounaalle suosittelen ottamaan keiton kaveriksi mukaan sämpylän tai reilun viipaleen hyvää hiivaleipää. Sen verran niukasti tuossa on energiaa, että muuten voi iskeä kiukkunälkä kesken iltapäivän.
Laitoin pari annosta porkkana-inkivääri-sitruskeittoa pakkaseen odottamaan tulevia lounashetkiä. Vielä en ole ottanut yhtään annosta ulos, joten en osaa sanoa, miten tuo sen kestää. Yleensä porkkanapohjaiset sosekeitot on kuitenkin kiitollisempia pakastettavia kuin esmes perunapohjaiset.

Old stuff