Tukholman muotiviikolla tuli ikuistettua niin paljon upeita ja inspiroivia tyylejä, että oli ihan pakko tehdä vielä toinen kuvakavalkadi (edellinen löytyy täältä: Tyyli-inspiraatiota Tukholman muotiviikolta) tänne blogiinkin. Itse ainakin kaipaan hiukan uusia ideoita – tuntuu, että nyt on ollut niin harmaata jo niin pitkään, että pukeutuminenkin alkaa olla pliisua ja mitäänsanomatonta. Tosin tänään kyllä paistoi päivällä aurinko, joten ei pitäisi aina olla valittamassa.. 😀
Vahvimmat muotiviikolta bongatut trendit tiivistettynä:

• Polvesta alaspäin levenevät lahkeet housuissa, näyttävimmillään kunnon trumpetit.
• Erittäin kirkasväriset aksenttiyksityiskohdat musta-harmaa-valkoinen -akselilla liikkuvissa asukokonaisuuksissa.
• Tunikat ja mekot housujen kanssa.
• Etniset yksityiskohdat.
• Laukku joko säkkimäinen pussukka tai pieni ja napakka.
• Punk-henkisyydellä leikittely.

 

Trumpettilahkeista en nyt niin tiedä, mutta tunika-housut -yhdistelmää tulen varmasti testailemaan ihan lähiaikoina. Samoin hankintalistalla on jo jonkin aikaa keikkunut pussukkalaukku, joka pitänee tässä kevätsesongin lähestyessä hankkia garderobia täydentämään.
Tosin varsinaisen merkkilaukun sijaan ajattelin investoida Olympuksen pussukkamalliseen Bucket Bag -kameralaukkuun. Olen sitä jo livenäkin hiplaillut ja se vaikuttaa ihan täydelliseltä valinnalta mm. ensi kesän lomareissuja ajatellen.

Vihreä on ehdottomasti yksi lemppariväreistäni. Vaikka en niin kovin usein pukeudukaan siihen, tuntuu, että kaikki skaalan sävyt tummimmasta metsänvihreästä siniseen taittavaan turkoosinvihrään ilahduttaa silmää ja mieltäni. Ei kai mikään ihme, että makuuhuoneeni seinillekin päätyi rempan jälkeen palettiin kuuluvan väri.

Värinörtteilyä harrastavat tietävätkin varmasti jo, että Pantone valitsee jokaiselle vuodelle aina “vuoden värin”. Tänä vuonna se on vehreä, uutta alkua ja vitaalisuutta symboloiva keväinen vihreä, Greenery.

Viherfanina ja värinörttinä olen riemuissani valinnasta. Tosin tuskin se nyt ihan älyttömästi tulee ihan hurjasti tavallista elämää mullistamaan. Muistaakseni Mersu on tehnyt joskus vuoden värin sävyisiä spesiaalimalleja autoistaan, mutta ihan konkreettisesti tuolla tuskin on niin suurta välitöntä vaikutusta.
Värivalinnan alitajuinen merkitys on todennäköisesti kuitenkin ainakin jonkinmoinen, joten toivottavasti vihreä yleistyy niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin.

Innostuin vuoden värin valinnasta niin paljon, että päätin heivata kynsilakkarintamalla viimeaikoina vallinneet nudet, harmaat ja tummat sävyt sivuun ja kehitin kynsilleni teemaan sopivan vihreän manikyyrin.

Muistelin, että lakkavalikoimastani olisi pitänyt löytyä täydellisesti Greeneryn sävyinen vihreä, mutta ilmeisesti se on päätynyt kynsilakkojen hautuumaalle edellisen siivousprojektin yhteydessä. No, eipä hätiä mitiä – kahta eri lakkaa yhdistelemällä pääsin hyvin lähelle tavoittelemaani keväistä versonvihreää.
Jos katsoo tarkkaan tuota Greenery-sävyn värimallia, voi todeta, että kombo on itseasiassa erittäin lähellä esikuvaansa. Lopputulos taittaa aavistuksen enemmän siniseen, mutta hiukan nuo kaikki keltaisemmat vihreät ympärillä haittaavat vertailun tekemistä.

Mintun versio Greenery-sävystä toteutettiin maalaamalla kynsille ensin kerros Yves Rocherin mintunvihreää lakkaa 71 Menthe ja sen jälkeen päälle kerros Lumenen Natural Code -sarjan lakkaa 12 Go crazy.
Oikeastaan tuo Lumenen lakka olisi ollut yksinäänkin hyvin lähellä oikeaa sävyä, mutta koska siinä on niin paljon shimmeriä ja koostumus on melko läpikuultava, halusin alle ei-kimaltavan ja hyvin peittävän lakan. Siihen hommaan tuo Yves Rocher sopii erinomaisesti.

Lopputuloksen kruunaa vanha palvelija, Mavalan pikakuivattava päällyslakka. Tosin se täytyy sanoa, että tuote kyllä pikakuivattaa myös itse itsensä – eli avattu pullo kantsii käyttää loppuun melko nopsasti.

Juon nykyään aina aamukahvini The Syntymäpäivänä lahjaksi saamastani 1 <3 New York -kupista – eli varsinaisesti en tarvitse uutta kahvimukia. Mutta jos tarvitsisin, voisin ajatella ensimmäistä kertaa lankeavani Pantonen värikoodikuppiin. Kaikkien cappucino/caffe latte/caffe macchiato -kuvatulvien lomassa on niin mukava nähdä mukissa rehellistä kaffetta mustana ja ilman krumeluureja. Terkuin “suodatinkahvi mustana, kiitos” -tyyppi! 😀

Tiedättekö sen tunteen, kun pitäisi tehdä yhtä sun toista, mutta sitten sitä vaan prokrastinointipäissään jämähtää tekemään kaikkia älyvapaita testejä facebookissa? No, tänään illalla on selvinnyt mm. että olen karkkimakuni mukaan teini-ikäinen (vaikka valkkasin kaikki fazerin siniset sun muut!) ja statuspäivitysten sanavalintojen perusteella 3 – 5 -vuotias (pakko johtua “ihana” -sanan yliviljelystä…).  Korkea aika alkaa haalia jostain vähän aikuispisteitä! Haha!
Mutta nyt päivän asiaan – eli viikon arkiruoka-/lounaslaatikkovinkkiin.
Marokkolainen kikhernekeitto sopii aivan täydellisesti tähän kivasti pakkasenpuremaan vuodenaikaan. Lempeä mausteisuus lämmittää niin masua kuin mieltäkin – ja kikherneet on sen verran tukevaa purtavaa, että nälkä lähtee rankemmankin ulkoilupäivän jälkeen. Toisaalta, koska keitto on täysin kasvista, siitä ei tule mitään hillitöntä ruokakoomaa – ja siksi se sopii mainiosti myös lounasevääksi.

MAROKKOLAINEN KIKHERNEKEITTO
(2 annosta ja 3 – 4 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

• 2 sipulia
• 4 – 5 valkosipulinkynttä
• 1 tl kanelia
• 1 tl juustokuminaa
• 1 / 2 tl cayennenpippuria
• 1 prk tomaattimurskaa
• 2 pakettia eli n. 800 g kikherneitä
• Öljyä paistamiseen
• 1 kasvisliemikuutio
• 1/2 tl sokeria
• Suolaa
• Mustapippuria myllystä
• 5 dl vettä
• 150 g babypinaattia (1 rasia)

Valmistus:
Pilko sipulit ja valkosipulit pieneksi. Kuullota kattilassa pienessä öljytilkassa. Lisää mausteet ja paistele vielä hetki miedolla lämmöllä. Valuta ja huuhtele kikherneet, lisää kattilaan yhdessä tomaattimurskan, kasvisliemikuution, sokerin ja veden kanssa. Anna muhia miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Muusaa huolimattomasti keittoa sauvasekoittimella niin, että osa kikherneistä jää kokonaiseksi, mutta keiton koostumus saostuu. Lisää huuhdellut babypitnaatit ja anna kiehua vielä muutama minuutti miedolla lämmöllä. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Vettä voi hyvin laittaa enemmän, jos keiton koostumus tuntuu liian muhennosmaiselta.

Taidan melkein joka kerta, kun kirjoittelen tänne reseptejäni, sanoa, että tämä on lempparini – mutta tämä todella on lempparini! Aika usein tulee tehtyä joko jotain aasialaisvaikutteista tai sitten perinteistä italian style cooking, mutta nyt uskaltauduin ensimmäisen kerran varovaisesti afrikkalaiseen makumaailmaan ja ihastuin kovasti.
Kikherneet ja babypinaatti ovat muutenkin arkiruokavalioni peruspilareita, joten sikäli harppaus ei ollut mikään valtava. Välillä sitä kuitenkin saa pienillä muutoksilla ihan uudenlaisen makuelämyksen.
Lounaslaatikkoon, tai -purkkiin paremminkin, Marokkolainen kikhernekeitto sopii erinomaisesti. Niinkuin monesti muutenkin, mausteisten ruokien maut vain syvenevät ja paranevat seuraavaan päivään mennessä. Lisäksi papu- ja hernepohjaiset keitot & padat eivät ole moksiskaan pienestä säilytyksestä.

Kansainvälisessä työyhteisössä on puolensa ja puolensa. Sosiaaliset latinot eivät aina ole samalla aaltopituudella suorapuheisen suomalaisen kanssa – ja välillä menee hermo, kun ruotsalaisten kanssa mikään ei etene salamavauhtia.
Toisaalta olosuhteiden pakosta johtuva kulttuurivaihto avartaa. Oman suun avaaminen ei tunnu niin isolta asialta, kun toiset hölisee tauotta niitä näitä. Ja kun kaikki on saatu keskustelujen, palaverien ja mielipiteiden kuulemisen jälkeen sitoutettua johonkin asiaan tai projektiin, sen takana seistään yhtenä rintamana.
Ihastuttava puoli monikansallisessa kollegalaumassa on myös kaikki mielettömät herkut, joita olemme eri tilaisuuksissa päässeet maistelemaan. Portugalilaisten vaalea sangria on kaikkien toimiston aw-iltojen takuuvarma hitti. Enkä ikinä unohda sitä, kun tiimimme espanjalainen pomo toi kokonaisen eläimen koiven erityisessä telineessä workshop-iltapäivää piristämään. Siitä sitten vuolimme ohuita lastuja, joita söimme pannulla oliiviöljyssä paahdetun, valkosipulilla ja tomaatilla hierotun leivän kanssa. Oih nam!

Tänä iltana makumatka suuntautuu kuitenkin vähän pidemmälle. Kiinasta kotoisin oleva, vasta muutaman vuoden Ruotsissa asunut kollegamme, on kutsunut koko tiimin kotiinsa juhlimaan kiinalaista uutta vuotta. Luvassa on kuulemma aitoja perinneruokia, jotka kuuluvat nimenomaan tähän juhlakauteen. Jos siis olen käsittänyt aivan oikein, Kiinassa vuoden vaihtumista saatetaan helposti juhlistaa viikko tai kaksikin. Vähän rennompaa kuin latautunut sekunttien laskeminen keskiyöllä.
Kysymyksessä on siis ihan rento illallinen kollegojen kesken, joten mitään erityisen spesiaalia asua en halunnut laittaa. Hiukan kyllä harmittaa, että Singaporesta rapiat 15 vuotta sitten ostamani silkkinen “Kiina-paita” ei mene päälle. Se olisi ollut mustien farkkujen kanssa ihan täydellinen valinta.
Punainen t-paita on drapeeratun pääntiensä ansiosta aavistuksen vähemmän arkinen kuin perusteeppari ja eikös punainen ole ihan kiinalaisen uuden vuoden väri? Toimii mielestäni ihan mukavasti. Roikkuvat korvikset tuovat vähän hajurakoa tavalliseen toimistopukeutumiseen.

Täytyy tunnustaa, että odotan jännityksellä illan tarjoiluja. Kollega kyseli silmät varsin veikeästi vilkkuen, että kuinka tulista ruokaa me kestetään! Haha! No, uskoisin, että en ole ensimmäinen, joka valittaa – sen verran jämäkästi tässä viimeaikoina on tullut heiluteltua chili flake -purkkia ruokaa laittaessa.
Ajattelin napata kameran mukaan ja yrittää kiristää illan hostilta suvussa sukupolvelta toiselle siirtyneitä salaisia perinneruokien reseptejä. Jos käy hyvä tsägä, voin raportoida sitten tänne teillekin!

• neuletakki, H&M
• t-paita, Minimarket
• farkut, Primark
• avokkaat, H&M
• laukku, Mulberry
• korvikset, Isabel Marant pour H&M

Niinkuin tammikuussa jo kerroinkin, minua pyydettiin mukaan testaamaan Unelma Itsestä -nettivalmennusta. Nyt on pari ensimmäistä viikkoa takana – ja eilen aamulla oli ensimmäinen online-tapaaminen. Nyt on siis hyvä hetki kertailla alkuvaiheen mietteitä ja fiiliksiä, miten unelma itsestä on lähtenyt toteutumaan. Postaus on toteutettu yhteistyössä Unelma Itsestä  -valmennuksen kanssa.
Kaksi ensimmäistä viikkoa on mennyt nopeasti – ehkä vähän liiankin nopeasti. Olen toteuttanut ohjelmaa ja tehnyt tehtäviä, mutta välillä tuntuu, että syventyminen, asioiden sisäistäminen ja käsitteleminen on jäänyt kaikessa arjen hurlumheissä vähän puolivillaiseksi. No, hämäläinen kai voi tehdä asioita omalla tahdillaan. Stressamisella kun nyt ei varmasti ainakaan saavuta mitään positiivisia tuloksia.
Etukäteen jo vähän varoiteltiinkin, että kaksi ensimmäistä viikkoa on aika intensiivisiä. Toisaalta hyvä niin, pääseepähän heti tekemisen makuun!
Itselleni kaikkein tärkeimmäksi starttihetkeksi muodostui se, kun lopulta muutama päivä virallisen alun jälkeen rauhotuin, istuin alas ja kirjoitin työkirjaan tavoitteeni. Mitä oikeastaan haluan? Paljon olen tuota kysymystä päässäni pyöritellyt jo pitkään, mutta en olisi osannut aavistaa, miten suuri vaikutus on sillä, kun sen muodostaa sanoiksi ja lauseiksi – ja kirjoittaa konkreettisesti paperille.

Kahden ensimmäisen Unelma Itsestä -valmennusviikon kaksi pääteemaa olivat syöminen ja liikunta. Itse ajattelin ensin, että onpas brutaalia – luulin, että valmennuksessa etsitään henkistä tasapainoa. Aika pian kuitenkin tajusin, että tuossa on ideaa.. Ei ole kovin paljon järkeä istua lattialla lootusasennossa (jos sellaiseen nyt edes pääsisin!) ja yrittää pakottaa itseään henkistymään, jos olo on veltto ja ällöttävän vetämätön – ja kroppa täynnä jotain, mikä ei juuri lisää hyvää oloa tai anna ravitsemusta tasapainoisesti.
Liikunta on ollut jo pitkään itselleni varsinainen mörkö. Nyt jumankekka -tilanteita on todistettu tasaisesti noin vuoden-parin välein täällä blogissakin, mutta mitään pysyvää rutiinia en ole saanut juurrutettua. Inhoa yli kaiken liikuntakeskusten ja salien pukuhuoneiden pahanhajuista tungosta, eikä tilanne valitettavasti ollut yhtään sen kivempi uimahallillakaan. Viime syksyn “päätös” oli, että alan käydä uimassa, koska se on niin mukavaa. Yhteen kertaan se sitten jäi, kun poltin pinnani välittömästi pukuhuonehärdellissä.

Ulkona liikkumisesta tykkään kovasti ja power walk -lenkkeily on käytännössä ainoa, mihin minun ei tarvitse suoranaisesti pakottaa itseäni. Takaoveltani lähtee mieletön laaja luonnonpuistoalue, jossa patikoitavia polkuja riittää pidemmällekin lenkille. Ainakin noin teoriassa.
Olen nimittäin niin järkky jänishousu, että en tohdi lähteä itsekseni metsään lenkkipoluille – en niille valaistuillekaan – kun on pimeää. Pikkuisen haasteellista toisin sanoen yhä vielä tähän vuoden aikaan, kun on edelleen pimeää sekä aamulla, kun lähtee töihin ja varsinkin illalla, kun tulee kotiin. Onneksi sentään jalkakäytävillä käppäily luonnistuu, vaikka ei se ihan samalta tunnukaan.

Tässä hän yrittään teatraalisesti demostroida, miten lempparilenkkipolku on kaiken lisäksi yhä edelleen paikoin salakavalasti jään peitossa.

Pientä lenkkiä olen kuitenkin tehnyt ja muodolliset korsettia kohentavat lihasliikkeetkin on tehnyt varovaisen paluun repertuaariin. Ulkoilmasali ei juuri muuten tähän vuodenaikaan kovasti houkuttele, mutta muutamat dipit saa kyllä lenkin sivutuotteena tehtyä aika helposti.
Niin ja olen kyllä ollut sen verran reipas, että kävin vinkumassa ilmaisen tutustumisperiodin meidän lähellä olevalle salille. Se ei ole kovin hieno eikä erityisen freesi, mutta sieltä löytyy kaikki tarpeellinen ja etenkin cardio-laitteita on niin paljon, että ikinä ei tarvitse jonottaa. Parasta on kuitenkin sen sijainti vain kahden korttelin päässä. Sinne voi hyvin luikkia treenivaatteet päällä takakatuja pitkin ja näin minimoida ahdistusta aiheuttavan pukuhuonekokemuksen.
Vakaa aikomukseni on signeerata jäsenyys salille. On on.
Liikunnan lisäksi toinen hyvinvoinnin peruspilareista on oikea syöminen.

Olen koko ikäni miettinyt syömistä kantilta jos toiseltakin. Monestakin syystä olen lukenut ravitsemuksesta todella paljon ja joskus tuntuu, että tiedän aiheesta yhtä paljon kuin keskiverto dietisti.
Suhtauduin hiukan skeptisesti valmennukseen liittyvän ruokapäiväkirjan täyttämiseen. Haluan, että ateriahetket on itselleni nautinto, eikä tarkkailun ja sääntelyn kohde. Tein kuitenkin työtä käskettyä ja tajusin, mitä tässä tehdään erilailla. Ruokapäiväkirjan sijaan täytimmekin itseasiassa ruokailupäiväkirjaa, missä toki kirjataa ylös se, mitä on syöty, mutta mikä tärkeämpää: myös kellonajat, missä ruokailu on tapahtunut ja mitkä olivat fiilikset.
Huomasin, että vaikka periaatteessa syönkin yleensä mielestäni ihan ookoo, ruokailuhetket tulee vietettyä liian usein tietokoneen ääressä sekä kotona että töissä ja fiiliksistä ei ole tietoakaan, koska en ole keskittynyt ateriaani ollenkaan. Ei ihme, että kroppa on ihmeissään, että mitä täällä oikein tapahtuu!

Toinen ravintoon liittyvä parannuskohta itselläni on veden juominen. En vaan mitenkään saa tarpeeksi vettä alas, vaikka miten yrittäisin. Ostin about vuosi sitten Soda Streamin, kun tiesin, että pihinävettä menee helposti ne tavoiteltavat parikin litraa päivässä. Kauhukseni huomasin, että valmennuksen työkirjassa kehoitetaan useammassakin kohtaa välttämään hiilihappoisia juomia.
Esitin huolestuneisuuteni eilisessä videotapaamisessa ja sain synninpäästön. On kuitenkin parempi juoda hiilihapotettua vettä kuin olla kokonaan juomatta!

Liikunta ja syöminen ovat ehkä hyvinvoinnin peruspilareita, mutta eivät todellakaan koko totuus. Nyt kolmannella viikolla matka jatkuu ja odotan todella innolla, mitä tästä vielä tulee!
Teillekin motivaatioksi haluan kertoa kaksi tärkeintä asiaa, mitä olen oppinut. Ensinnäkin, sillä hetkellä kun päähäsi ilmestyy toive tai haavekuva, sinussa on jo kaikki energia, millä sen saa toteutettua. Ja toisekseen: aina, kun tuntee olevansa valintatilanteen edessä, voi tehdä itselleen kysymyksen “viekö tämä minua kohti unelmaani vai siitä poispäin”. Vastaus riittää motivaation ylläpitämiseen, jos on ollut rehellinen itselleen tavoitteensa kanssa.
Ihanaa viikonalkua!