Kyllä täällä muutakin tehdään kuin pelataan Pokémon GO -peliä ja remontoidaan makuuhuoneita. Kesälomani on tosiaan tänä vuonna pikkuriikkisissä palasissa ja nyt tämä viikko on mennyt työn merkeissä toimistolla. Yritän olla ajattelematta sitä, että ac:n hileiseksi viilentämän konttorin ikkunoiden ulkopuolella helottaa ehkä mielettömin kesä vuosikausiin. Itsepähän valitsin olla töissä ja kun ei muutenkaan kuulu siihen onnekkaiden ryhmään, joiden loma on niin pitkä, että kelit osuvat varmasti, on turha kuluttaa energiaa valittamiseen.
Toimistopukeutumiselle ihana kesähelle asettaa omat haasteensa. Periaatteessa työympäristön fiilispohjainen dress code rentoutuu ja löyhentyy sitä mukaa, kun väki sorvin ääressä vähenee ja lämpötila ulkona kohoaa.

Aamulla kotona pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei vahingossa tule lähdettyä liian kevyellä varustuksella matkaan. Ulkona tarkenee mainiosti shortseissa ja nirunarutopissa (mikä ei kyllä mielestäni ole mikään toimistoasu oli kesä tai ei), mutta sisällä toimistolla sormet kohmettuvat ja varpaat sinistyvät helposti kylmästä. Kiitos ympäri vuoden samalla teholla puhkivan ilmastoinnin.
Lyhythihainen neulebolero riittää onneksi pitämään pahimman viiman loitolla – ja sandaalit tuovat sopivasti kesäisyyttä asuun. On se silti vähän hassua, että pitää vähentää vaatetta, kun astuu ovesta pihalle! 😀

• paita, Minimarket
• neule, Lindex
• housut, H&M
• sandaalit, Lacoste

Peetu on hemmotellut meitä koko kesän valmistamalla itse aivan huippuherkullista granolaa. Siis sitä vanhan kunnon myslin hiukan trendikkäämpää, rapeampaa ja herkullisempaa kusiinia. Maun lisäksi parasta melkein onkin juuri granolan ihanasti rouskuva rapeus, crunch.
Ohje sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville, sillä tässä ei käytetä lainkaan jauhoja. Peetu ei laita granolaan myöskään yhtään öljyä – manteleista ja siemenistä sitä irtoaa ihan tarpeeksi.
Makeutuksen kanssa on vähän niin ja näin. Viimeiset satsit on tehty kokonaan ilman hunajaa ja lopputulos on supermaukasta silti. Ilman hunajaa valmistettu granola sopii myös vegaaneille.

PEETUN KESÄ-GRANOLA
Ainekset:

• 5 dl kaurahiutaleita
• 1 dl kurpitsansiemeniä
• 0,5 dl pellavansiemeniä
• 0,5 dl auringonkukansiemeniä
• 1 dl manteleita
• 0,5 dl kookoshiutaleita
• noin 2 dl tuorepuristettua omenamehua (“cloudy apple”)
• (juoksevaa hunajaa makeutukseksi 1 – 2 rkl, jos haluaa)

Valmistus:
Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Hakeloi kokonaiset mantelit hiukan pienemmiksi. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa ja lisää sekaan niin paljon hyvää tuorepuristettua omenamehua, että seoksesta tulee selkeästi “tahmeaa” ja klimppistä. Levitä mössö tasaisesti pellille ja kypsennä noin 30 min tai kunnes granola on saanut ihanan paahtuneen sävyn. Sekoita pari kertaa kypsennyksen aikana. Granolan pitää antaa jäähtyä kunnolla ennenkuin sen laittaa säilytykseen esim. sievään lasipurkkiin. Muuten se pehmenee ja ihana rapeus häviää.

Peetu on joutunut valmistamaan granolaa jo vaikka miten monta kertaa, sillä sitä tulee nautittua niin aamiaisella kuin välipaloinakin – ei vain voi vastustaa kiusausta! Ainesosien koostumus on ollut joka kerta hiukan eri, milloin on jätetty kookos pois, milloin lisätty meidän kaikkien rakastamien mantelien määrää ja joskus on laitettu vieläkin enemmän kurpitsansiemeniä niiden runsaan proteiinipitoisuuden vuoksi.
Ohjetta voi tosiaan siis varioida ihan loputtomasti. Kuivatut marjat ja hedelmät saattavat olla jonkun mieleen – ja kaikki ei-pähkinäallergikot voivat lisätä erilaisia pähkinöitä sekaan. Itse olen – kuten sanottu – rakastanut tätä meidän versiota ja mieluiten nauttinut marjat tuoreena.

Alkuun pieni hurahdusvaroitus: jos olet yhtäänkään sitä tyyppiä, että innostut uusista jutuista, olet jo valmiiksi aina puhelin käden jatkeena ja sinulla leikkimieltä sekä pisara kilpailuviettiä, Pokémon GO on hyvin, hyvin addiktoiva peli!
Suomeen ja Ruotsiin käsittämättömän suosion saavuttanut peli saapui virallisesti muutama päivä sitten. Pientä hypetystä on toki ollut havaittavissa jo aikaisemmin, kun malttamattomat tosifanit on hankkinut itselleen aikaisemmin julkaistun jenkkiversion. Me Karkin ja Peetun kanssa ladattiin appi lauantaina – ja ollaan oltu ihan koukussa siitä lähtien!
Taustaksi sen verran, että en ole mikään pelaaja normaalisti. En ole seonnut candycrasheihin, farmvilleihin tai angrybirdseihin, saatika sitten online pelattaviin WoW:in kaltaisiin suurpeleihin. Ainoan kerran, kun innostuin vähän pelaamaan, oli ysärin puolenvälin tietämillä, kun saimme kotiin ihka ensimmäisen Sim Cityn.
Miksi Pokémon GO on niin hauska?
Ensinnäkin siksi, että se yhdistää herkullisella tavalla oikean elämän ja pelimeiningin. Pohjana on Google Maps ja gps-paikannuksen kanssa oma pelihahmo, avatar, liikkuu kartalla tismalleen siellä, missä itsekin. Tarkoitus on kulkea kävellen tai hölkötellen ulkona Pokémon-hahmoja bongaillen (ilmeisesti hitaasti pyörällä liikkuminen onnistuu myös). Peliä ei siis voi pelata sohvan nurkassa nyhjöttäen (eikä fuskata autoillen), vaan ulos on lähdettävä liikkumaan ihan oikeasti – mikä on mielestäni mahtavaa! Muuten pikkuiset iltakäpsyttelyt, lounaspromenadit ja verryttelenpä-vähän-jalkojani -lenkit jäävät helposti vain suunnitelmiksi.

Aikuisia pelaajia ilahduttaa varmasti myös se, että “kohteet” ovat ulkona yleensä jonkun nähtävyyden tms. kohdalla ja esim. kivoista patsaista, rakennuksista etc. löytyy usein myös vähän faktatietoa, taiteilijan nimi, rakennusvuosi, arkkitehdin nimi ja muita fun fact -tyyppisiä asioita. Itse olin esimerkiksi aivan tietämätön, että meidän lähiympäristössä on todella paljon kivoja pieniä veistoksia, mutta Pokémon jahdissa, pelin kartan avulla, löytyi vaikka mitä mielenkiintoista.
Joko olen vakuuttanut, että Pokémon GO on hauska peli? Hyvä, aloitetaan!
Ihan ensimmäisenä pitää ladata pelin appi. Se on ilmainen – mikä ainakin itselleni on olennaista tällaisen huvituksen kohdalla.

Sisäänkirjautumisen jälkeen luodaan oma avatar. Tarjolla ei ole paljoa vaihtoehtoja, mutta sukupuolen lisäksi voi muokata hiusten värin mieleisekseen ja valita vaatteet muutamasta eri sävyisestä vaihtoehdosta. Pelinimen valinta voi tuntua turhauttavalta, sillä yllättävän monet ainakin itse testaamistani olivat jo varattuja. Vakio-nickini, “MenthaCat” oli jo napattu, ja siitä sitten muotoutui tosi töntiltä kuullostava pelinimeni “Minttukissa” (Kissanminttu oli varattu, samoin kaikki testaamani Minttu-johdannaiset…).
Kun avatar on valmis, päästään pelaamaan. Autenttinen kartta näyttää tosiaan vähän Google Mapsilta, mutta värit ovat kirkkaammat. Olen ehkä hiukan lapsellinen, mutta mielestäni jo pelkästään avatarin liikkumisen seuraaminen oman kävelyn mukaan on tosi hauskaa!  Kartalla näkyy siniä tolppia (PokéStops), joista voi käydä noutamassa lisää palloja, lääkkeitä ja muuta tärkeää. Isommat, härvelin näköiset tolpat, ovat nimeltään Pokémon Gyms ja niissä on tarkoitus “treenata” Pokémoneja. Ja tietty myös itse Pokémonit ilmestyvät kartalle.

Kuva: Giphy.com

Ensimmäinen Pokémon ilmestyy kartalle yleensä aika pian. Kun hahmoa painaa peli muuttuu hauskaksi yhdistelmäksi virtuaalimaailmaa ja oikeaa todellisuutta. Joskus karttaa pitää vähän käännellä, että Pokémonia saa näpsäytettyä tarpeeksi kohdistetusti, mutta mitään ryntäilyä tai jahtaamista pelaaminen ei vaadi. Pyydystäminen myöskään ole muutamasta metristä kiinni – pelisäde on lopulta aika pitkä. Siksi en oikein ymmärrä juttuja keskelle tietä pysähtyvistä pelaajista, liikenteen vaarantamisesta tai kukkaistutusten tallomisesta. Jos on järki päässä muuten, Pokémon GO -pelin pelaaminen ei vaadi sen kadottamista.
Kuvaruudun alareunassa näkyy Poké Ball -pallo, joka saa liikkeelle sormella pyyhkäisemällä. Parhaiten pyydystyksen pitäisi onnistua, kun heittää pallon juuri silloin, kun hahmon ympärillä oleva värillinen rinkula on pienimmillään. Itse olen niin surkea heittäjä, että en osaa tuohon sanoa mitään.

Parhaiten Pokémoneja löytyy puistoista ja yleisistä paikoista, joissa on paljon ihmisiä. Kartalla saatta leijailla vihreitä lehtiä ja se on sen merkki, että siellä saattaa olla jotain löydettävää, mutta ei välttämättä. Jos sen sijaan jossainpäin näkyy ihanaa vaaleanpunaista lehtisadetta, sieltä löytyy aivan varmasti myös Pokémoneja. Iltakävelyllä kantsii siis pyöritellä vähän karttaa ja suunnistaa sinne, missä näkyy lentelevän vaaleanpunaisia konfettilehtiä. Tosin olen kyllä löytänyt Pokémoneja ihan vain kadulla kävellessäni. Kuulemma hyviä metsästyspaikkoja on myös kaikenlaiset pienemmätkin nähtävyydet ja esim. kauppakeskukset.
Aika ihanaa muuten myös se, että päivällä on pelissäkin valoisaa ja yöllä pimeää. Säätilasta en ole ihan varma, seuraako peli sitäkin jotenkin, sillä täällä on ollut nyt joka päivä pelatessamme juuri tuollainen aurinkoinen/puolipilvinen sää. Toisaalta voisin kuvitella, että esim. sadepäivät näkyisivät, sillä kuulemma sateella esiintyy ihan eri Pokémoneja kuin aurinkoisella säällä.
Muutenkin sijainti vaikuttaa siihen, että millaisia Pokémoneja haaviin tarttuu. Meidän kodin lähellä on tosi paljon kaikkia vesieläimen kaltaisia hahmoja, koska asumme melkein meren rannassa. Lounaslenkillä työpaikan lähimaastossa on ihan toisenlaisia ja kuulemma metsistöissä asuu myös oma Pokémon-väestö. Yöllä tai pimeän aikaan voi saada kiinni päivisin piilossa olevia haamumonstereita.

PokéStop on tosiaan sininen tolppa, jonka päässä pyörii kuutio. Kun tolppaa lähestyy, se muuttuu ympyrän muotoiseksi pyöriväksi himmeliksi. Sitä klikkaamalla pääsee pyöräyttämään PokéStoppia ja palkinnoksi saa pelipalloja, lääkettä ja munia. Tolppa muuttuu visiitin jälkeen vaaleanpunaiseksi.
Lisäksi PokéStopeissa on usein hauskaa nippelitietoa kohteesta. Olen ottanut tavaksi poimia kaikki mahdolliset PokéStopit, sillä pallonkulutukseni on aika valtaisaa. Ja saman PokéStopin voi käydä pyöräyttämässä uudelleen vaikka miten monta kertaa aina, kun sen väri on palautunut takaisin siniseksi.

PokéStopeilta toisinaan löytyvät munat ovat hauska – ja liikkumaan innostava juttu. Kun munan siirtää hautomopurkkiin (incubator), sen voi saada kuoriutumaan kävelemällä tarvittavan määrän kilometrejä. Heti alusta asti kaikilla on yksi hautomopurkki ja lisää voi joko ansaita tai ostaa ihan rahalla. (Peli itsessään on ilmainen, mutta toki tarjolla on kaikkea, millä voi nopeuttaa omaa etenemistään. Itse olen vähän sitä mieltä, että rahan käyttäminen on huijausta).
Kävelymatka on joko 2 km, 5 km tai 10 km ja munasta kuoriutuu ainakin Pokémoneja ja ehkä jotain muutakin kivaa. Sitä hienompia, mitä enemmän kävelyä on tarvittu – of course!

Kaiken toiminnan seurauksena sinulle (avatarillesi) kertyy XP-pisteitä (Experience Points) ja kun niitä on kertynyt tarpeeksi, pääsee seuraavalle tasolle. Tasolla 5 pitää valita oma treenijoukkue, keltainen, punainen tai sininen. Ei ole tietääkseni mitään erityistä väliä sillä, minkä tiimin valitsee.
Ainoa, mistä kuulemma on jotain hyötyä on se, että pelikaverit valitsevat saman värisen joukkueen ja voivat näin tukea toisiaan. Siitä syystä me Karkin ja Peetun kanssa ollaan kaikki punaisessa joukkueessa. Sininen on kuulemma yleensä suosituin.

Treenijoukkueen valinnan jälkeen on mahdollista mennä vierailulle Pokémon Gymiin – eli “treenata Pokémoneja”. Olen nyt käynyt kolme kertaa gymissä, kerran oman joukkueeni ja kaksi kertaa sinisen joukkueen hallinoimassa. Ilmeisesti tavoite on voittaa kaikki “hallitsevat” Pokémonit ja ottaa gym omaan haltuun. En ole vielä niin pitkällä, mutta hauskaa treenaaminen (taistelulta se kyllä näyttää) on ollut. Tappelu menee niin, että sitä vastapuolta näpytetään niin tiuhaan kuin voi. Ilmeisesti myös oma Pokémon voisi väistellä vastahyökkäyksiä, mutta ei kyllä mitään hajua miten.
Treenihässäköissä rähjääntyneitä Pokémoneja voi hoitaa PokéStopeista löytyneillä lääkkeillä.

Kantsii kerätä kaikki mahdolliset Pokémonit, joita vain näkee. Oikeasti sitä tarvitsee vain yhden jokaista lajia, mutta ylimääräiset, ne, joilla on pienempi CP-luku kuin parhaimmalla, voi muuttaa karamelliksi antamalla ne professorille (scrollaa Pokémonin oman sivun alareunaan ja klikkaa “transfer”). Karamellit voi sitten käyttää CP-luvultaan korkeimpien Pokémonien vahvistamiseen.
Tässä on nyt suunnilleen se, mitä neljässä päivässä olen tehnyt ja oppinut. Se on riittänyt täydelliseen koukuttumiseen! Haha! Paljon on toki vielä opeteltavaa, jos innostus jatkuu – esimerkiksi, miten Pokémon Gym oikeastaan toimii. Näillä vinkeillä pääsee kuitenkin hyvää alkuun ja saa loistavasti pientä ohjelmaa kävelylenkeille.

Olen ollut totaalisesti poissa somesta useamman päivän – ja missannut sen, että mielensäpahoittajat ovat jo sankoin joukoin kerääntyneet paheksumaan Pokémon GO -peliä.
Omana kokemuksenani voin kertoa, että tunsin suorastaan pulppuilevaa iloa, kun lauantaina olimme oman taloyhtiömme pihassa (jossa on kolme PokéStopia…) ja sinne ilmestyi erittäin Pokémon-rikas vaaleanpunainen lehtipilvi. Sen seurauksena joka puolelta alkoi pihaan tulvia peliporukoita, pari muutaman teinin ryhmää, isä kahden alle 10-vuotiaan pojan kanssa, kolmekymppinen nuoripari ja pieni porukka esiteinejä poikia sekä parikymppisiä nuoria aikuisia. Ja sitten siellä olimme me, Karkki, Peetu ja minä. En ole kokenut vastaavaa sitten lapsuuden, että keräännytään jollekin pihalle pelaamaan ja leikkimään yhdessä. Toisilleen täysin tuntemattomat jakavat vinkkejä, vertailevat menestystään ja kannustavat kaveria. Ihan kuin joskus muinoin, kun pelattiin kymmenen tikkua laudalla tai rokee ja pokee.
Ja sekin vielä, että joka kerta, kun meillä oli lyhyt paussi remonttihommissa, maalin piti kuivua tai jotain vastaavaa, lähdettiin pienelle kävelylenkille Karkin ja Peetun kanssa. Ei olisi todellakaan tullut mieleenkään ilman Pokémon GO:ta!
GOTTA CATCH’EM ALL!!

Tähän mennessä kaikkein hauskinta on ollut valita värejä seiniin. Olen tainnut rutista niin paljon tapettien repimisen tuskallisuudesta ja kaikkinaisesti pohjatöihin menevästä ajasta, että en ihmettele, jos jo ajattelette, että miksi ylipäätään ryhdyin koko hommaan, jos se on niin kauheeta. Se ei kuitenkaan ole lähimainkaan koko totuus!
On meillä ollut tosi kivaakin. Yhdessä tekeminen on aina mukavaa ja vaikka sekä Karkki että Peetu on toki saanut halutessaan lomaa työleiriltä, molemmat ovat jaksaneet heilua kiitettävästi mukana. Välillä on karattu uimaan – pitäähän sitä huuhdella remppahiet pois – ja kaikki ateriat on nautittu pitkän kaavan mukaan aurinkoisella parvekkeella. Hiukan bitter-sweet on ollut löytää kaikkia sedimenttejä hyllyjen kätköistä, mutta omalla tavallaan mukavaa sekin.
Kutsukaa vain mummeliksi, mutta on siinä jotain erityistä, kun randomin kirjahyllystä käteen osuneen kuoren sisältä löytyy paperikuvia jostain sattumanvaraisesta menneisyyden hetkestä. Tai kai te olette jo sen huomanneet, että olen aika nostalgianyyhky, kun sille päälle osun. Toisaalta kyllä jo nyt useamman Instagram-vuoden jälkeen sielläkin vanhimmat kuvat aiheuttavat pieniä muistoihin liittyviä tunnekuohuja. Mutta jostain syystä edelleenkin se Karkin itsestään auton takapenkillä ottama epätarkka ja oudosti valottunut selfie (jota meillä kutsuttiin urpo-kuvaksi, koska sitä näytti aina enemmän tai vähemmän urpolta itse itsestään ottamissa kuvissa) tuo kuitenkin jotenkin aidommin muistoja just siltäkin sadan tunnin ajomatkalta hiihtolomalle Åreen kuin huolellisesti valikoidut ja ajatuksella filtteroidut kuvat vastaavista hetkistä nykyään. Noin niinku esimerkiksi.


Maalien valinnan pohjana oli ajatus, että iso makuuhuone (Mintun huone!) maalataan harmahtavan vihreällä, hiukan oliiviin taittavalla sävyllä. Sellaisella, johon sopii aksenttiväriksi turkoosi, tomaatinpunainen ja metalliksi hopea (päätin dissata sisustustrendikkäät kuparit, punakullat ja messingit ja pitäytyä vanhassa lempparissani hopea-alumiini -akselilla). Pikkumakkarin seiniin halusimme kauniin, mielellään vähän lämpöisen keskiharmaan sävyn.
Aika mielenkiintoista aloitella remppaprojektia, kun ei ollut aavistustakaan, missä ylipäätään myydään maaleja! Edellisten projektien yhteydessä käytiin ihanassa ja tosi hyvin palvelevassa Blå Huset -sisustusputiikissa Sollentunassa (ehkä heillä vieläkin on siellä tietokoneella villi pinkki nimeltä “Elinas sovrum”, jonka 11-vuotias Peetu halusi omaan makuusoppeensa), mutta tällä kertaa täysin toisella puolella kaupunkia oleva paikka ei todellakaan ollut ei-autoilevan ratkaisu. Facebookin kautta sain onneksi paljon hyviä vinkkejä (kiitti erityisesti Tinnille ja Marikalle!) ja lopulta päädyttiin Peetun kanssa Fired Earthin kivaan pikku putiikkiin Östermalmilla.

Sen verran vaikeaa oikean värin valinta on, että on se vaan ihan mahtavaa, että kaikesta voi saada pienen testipurkin. On aivan eri asia tuijottaa pientä värikartan ruutua kuin oikeasti nähdä kyseinen väri seinällä. Ilman testimaalausta olisin aivan varmasti päätynyt johonkin tosi karseaan puhtaan pythonin-vihreään vain siksi, että kauniit – ja makuuhuoneeseen sopivat – sävyt näyttävät helposti pienenä pintana kovin tukkoisilta. Voisihan se superkirkas vihreäkin olla kiva jossain, mutta ei kuitenkaan makuuhuoneessani.
Vali-valia on tullut toisteltua eniten ehkä siksi, että yllätyin työn määrästä ja etenkin siihen miten hitaasti homma etenee. Olen aikaisemmissakin kodeissani tehnyt pientä pintaremppaa, mutta silloin olen joko laittanut tapettia tai maalia aikaisemmin maalatulle seinälle – taikka sitten maalannut hyväkuntoisen tapetin päälle.

Tälläkertaa tapetit oli pakko poistaa. Yli kymmenen vuotta seinillä viihtyneet paperit ja vielä kahden teinin ja kahden kissanpennun höykytyksen jälkeen olivat oli sen verran epämääräisessä kunnossa, ettei tullut mieleenkään alkaa levittää lateksia ilman perusteellista pohjatyötä. Muutimme nykyiseen kotiin reilu seitsemän vuotta sitten ja silloin emme tehneet seinille mitään. Neutraalin haaleanharmaa tapetti on palvellut tähän asti ihan hyvin, mutta varsinkin isomman makuuhuoneen (jonka siis Karkki ja Peetu on jakanut viimeiset seitsemän vuotta) seinät suorastaan huusivat pintaremonttia.

Nyt jälkiviisaana tuli mieleeni, että ehkei silti olisi tarvinnut poistaa tapetteja ihan kaikkialta – mutta nyt se on kuitenkin tehty. Tai siis pienemmän makuuhuoneen remonttia ei ole vielä edes aloitettu. Ihan kaikki kun emme kuitenkaan voineet muuttaa yhtäaikaa olohuoneeseen asumaan.

Testailimme aika monia harmaan, vihreän ja beigen sävyjä, ennenkuin teimme lopullisen päätöksen. Alunperin olin vakuuttunut, että haluan itselleni tuon vasemmanpuolimmaisen vihreän, mutta testimaalauksessa se alkoi vaikuttaa vähän liian tummalta. Pyysimme saada sävystä asteen, pari vaaleamman, mutta nyt ei ole enää mitään muistikuvaa, miltä lopullinen väri näytti. Hieno siitä varmasti tulee!
Pikkumakkariin valitsimme oikeanpuolimmaisen harmaan. Olimme molemmat siihen ihan hurjan tyytyväisiä ja en oikein tiedä mikä meihin iski, kun pyysimme Jakobia sekoittamaan siitäkin meille oman sävyn. Lopputulos on siis jonkinverran vaaleampi ja asteen verran kylmempi harmaa. Kiva siitäkin varmasti tulee – ja toisaalta pienikokoinen huone on helposti aika kuuma, joten viileämpi sävy voi olla juuri se oikea.

“Ennen” kuvat eivät ole nyt kovin kuvaavia tai edustavia, mutta täältä löytyy Peetun valokuvaajakaverin Bexin meidän olohuoneesta ja keittiöstä ottamat hienot kuvat. (Piano on myyty, mutta muuten paikat ovat ihan samanlaiset kuin kuvissa pari vuotta sitten. Tosin ei meillä koskaan muuten kyllä noin siistiä ole! :D) Tosin tämän kokemuksen (joka ei ole vielä lähimainkaan ohi) perusteella voin kertoa, että menee hetki, kun haluan aloittaa haaveilemaani keittiöremppaa! 😀
Lopuksi vielä remppariemuissaan oleva kissa 🙂

Peetun Lilla Ego -ravintolaillan asu oli mielestäni aivan superonnistunut! Musta on toki aina aika varma valinta, mutta rennon topin, laskostetun kietaisuhameen ja kevyen jakun yhdistelmä on kivasti sekä fiksu että rento. Pisteenä i:n päällä korkeat kiilasandaalit ja asusteena nude-roosa pikkulaukku sekä tismalleen saman värinen huulipuna.
Tosi hyvä, että ikuistimme tuon illan asut. Nyt on nimittäin tullut pukeuduttua lähinnä vain rempparytkyihin ja tapettisilpun peittämän t-paidan sisällä sitä helposti tuntuu kivat vaatteet kovin kaukaiselta ajatukselta. Tai no, tänään olin kyllä toimistolla, joten vähän piti yrittää ihmistäytyä. Huomenna Peetu lähtee ystävänsä Dunin mökille muutamaksi päiväksi, joten varsinaista tarvetta kaupunkivaatteille ei ole sielläkään.

Tunnistatteko sandaalit? No, nehän on Mintun vanhat luottokengät, jotka edelleenkin tulee vedettyä jalkaan aina, kun on tarvetta mukaville, mutta piirun juhlavammille jalkineille. Oikeasti nilkkaremmit kuuluisi laittaa ristiin (esmes näissä kuvissa näkyy hyvin), mutta Peetu kiinnitti soljet alunperin ihan vahingossa suoraan. Sandaalien ilme muuttui yllättävän paljon. En tiedä olenko vain niin tottunut siihen, että remmit ovat olleet aina ristissä, mutta jotenkin tuo Peetun tapa näyttää paljon modernimmalta ja ajankohtaisemmalta.
Seuraavan kerran, kun itselläni on korkosandaalipäivä, aion ehdottomasti testata uutta kiinnitystapaa. Ihmettelen vain, miten moinen ei ole koskaan tullut pieneen mieleeni.

Tänään päätimme pitää yhden välipäivän remontoinnista. Riittää sitä kotihommaa muutenkin ja hätäilemällä ei tule kuin paha mieli. Olen kuvaillut hiukan prosessin etenemistä ja huomenna ajattelin uskaltaa antaa ensimmäisen väliaikaraportin.
Karkki lupasi onneksi uhrata remppahommille osan kesälomastaan – nyt tuntuu siltä, että kaikki apu on enemmän kuin tervetullutta!

• toppi, Primark
• hame, Asos
• jakku, frkn
• laukku, Marc by Marc Jacobs
• sandaalit, Lacoste