Keskikesän toimistoasu

Minttu 21.7.2016
Kyllä täällä muutakin tehdään kuin pelataan Pokémon GO -peliä ja remontoidaan makuuhuoneita. Kesälomani on tosiaan tänä vuonna pikkuriikkisissä palasissa ja nyt tämä viikko on mennyt työn merkeissä toimistolla. Yritän olla ajattelematta sitä, että ac:n hileiseksi viilentämän konttorin ikkunoiden ulkopuolella helottaa ehkä mielettömin kesä vuosikausiin. Itsepähän valitsin olla töissä ja kun ei muutenkaan kuulu siihen onnekkaiden ryhmään, joiden loma on niin pitkä, että kelit osuvat varmasti, on turha kuluttaa energiaa valittamiseen.
Toimistopukeutumiselle ihana kesähelle asettaa omat haasteensa. Periaatteessa työympäristön fiilispohjainen dress code rentoutuu ja löyhentyy sitä mukaa, kun väki sorvin ääressä vähenee ja lämpötila ulkona kohoaa.
Minttu 21.7.2016
Aamulla kotona pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei vahingossa tule lähdettyä liian kevyellä varustuksella matkaan. Ulkona tarkenee mainiosti shortseissa ja nirunarutopissa (mikä ei kyllä mielestäni ole mikään toimistoasu oli kesä tai ei), mutta sisällä toimistolla sormet kohmettuvat ja varpaat sinistyvät helposti kylmästä. Kiitos ympäri vuoden samalla teholla puhkivan ilmastoinnin.
Lyhythihainen neulebolero riittää onneksi pitämään pahimman viiman loitolla – ja sandaalit tuovat sopivasti kesäisyyttä asuun. On se silti vähän hassua, että pitää vähentää vaatetta, kun astuu ovesta pihalle! 😀
Minttu 21.7.2016 Minttu 21.7.2016 Minttu 21.7.2016

  • paita, Minimarket
  • neule, Lindex
  • housut, H&M
  • sandaalit, Lacoste

2 Comments

  1. Lady of The Mess

    Kiva toimistoasu – tykkään noista housuista kovasti.
    Ja sama on ongelma meidänkin officessa – ilmastoinnin takia on joskus kesäisin tehty töitä hanskat käsissä. Ja villasukat on työhuoneen vaatekaapissa aina varoiksi – samoin joku shaali ja villatakki.
    Aurinkoisia päiviä sinulle ja onneksi kesästä voi nauttia myös töiden ohessa!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos Lady! <3
      Mulla on toimistolla jopa fleece-peitto, jonka välillä joudun heittämään jalkojen päälle, kun oikein viluttaa! 😀
      Ihanaa kesää sinullekin - ja tosiaan - töiden tekeminen ei estä kesästä nauttimista!

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *