Tähän mennessä kaikkein hauskinta on ollut valita värejä seiniin. Olen tainnut rutista niin paljon tapettien repimisen tuskallisuudesta ja kaikkinaisesti pohjatöihin menevästä ajasta, että en ihmettele, jos jo ajattelette, että miksi ylipäätään ryhdyin koko hommaan, jos se on niin kauheeta. Se ei kuitenkaan ole lähimainkaan koko totuus!
On meillä ollut tosi kivaakin. Yhdessä tekeminen on aina mukavaa ja vaikka sekä Karkki että Peetu on toki saanut halutessaan lomaa työleiriltä, molemmat ovat jaksaneet heilua kiitettävästi mukana. Välillä on karattu uimaan – pitäähän sitä huuhdella remppahiet pois – ja kaikki ateriat on nautittu pitkän kaavan mukaan aurinkoisella parvekkeella. Hiukan bitter-sweet on ollut löytää kaikkia sedimenttejä hyllyjen kätköistä, mutta omalla tavallaan mukavaa sekin.
Kutsukaa vain mummeliksi, mutta on siinä jotain erityistä, kun randomin kirjahyllystä käteen osuneen kuoren sisältä löytyy paperikuvia jostain sattumanvaraisesta menneisyyden hetkestä. Tai kai te olette jo sen huomanneet, että olen aika nostalgianyyhky, kun sille päälle osun. Toisaalta kyllä jo nyt useamman Instagram-vuoden jälkeen sielläkin vanhimmat kuvat aiheuttavat pieniä muistoihin liittyviä tunnekuohuja. Mutta jostain syystä edelleenkin se Karkin itsestään auton takapenkillä ottama epätarkka ja oudosti valottunut selfie (jota meillä kutsuttiin urpo-kuvaksi, koska sitä näytti aina enemmän tai vähemmän urpolta itse itsestään ottamissa kuvissa) tuo kuitenkin jotenkin aidommin muistoja just siltäkin sadan tunnin ajomatkalta hiihtolomalle Åreen kuin huolellisesti valikoidut ja ajatuksella filtteroidut kuvat vastaavista hetkistä nykyään. Noin niinku esimerkiksi.


Maalien valinnan pohjana oli ajatus, että iso makuuhuone (Mintun huone!) maalataan harmahtavan vihreällä, hiukan oliiviin taittavalla sävyllä. Sellaisella, johon sopii aksenttiväriksi turkoosi, tomaatinpunainen ja metalliksi hopea (päätin dissata sisustustrendikkäät kuparit, punakullat ja messingit ja pitäytyä vanhassa lempparissani hopea-alumiini -akselilla). Pikkumakkarin seiniin halusimme kauniin, mielellään vähän lämpöisen keskiharmaan sävyn.
Aika mielenkiintoista aloitella remppaprojektia, kun ei ollut aavistustakaan, missä ylipäätään myydään maaleja! Edellisten projektien yhteydessä käytiin ihanassa ja tosi hyvin palvelevassa Blå Huset -sisustusputiikissa Sollentunassa (ehkä heillä vieläkin on siellä tietokoneella villi pinkki nimeltä “Elinas sovrum”, jonka 11-vuotias Peetu halusi omaan makuusoppeensa), mutta tällä kertaa täysin toisella puolella kaupunkia oleva paikka ei todellakaan ollut ei-autoilevan ratkaisu. Facebookin kautta sain onneksi paljon hyviä vinkkejä (kiitti erityisesti Tinnille ja Marikalle!) ja lopulta päädyttiin Peetun kanssa Fired Earthin kivaan pikku putiikkiin Östermalmilla.

Sen verran vaikeaa oikean värin valinta on, että on se vaan ihan mahtavaa, että kaikesta voi saada pienen testipurkin. On aivan eri asia tuijottaa pientä värikartan ruutua kuin oikeasti nähdä kyseinen väri seinällä. Ilman testimaalausta olisin aivan varmasti päätynyt johonkin tosi karseaan puhtaan pythonin-vihreään vain siksi, että kauniit – ja makuuhuoneeseen sopivat – sävyt näyttävät helposti pienenä pintana kovin tukkoisilta. Voisihan se superkirkas vihreäkin olla kiva jossain, mutta ei kuitenkaan makuuhuoneessani.
Vali-valia on tullut toisteltua eniten ehkä siksi, että yllätyin työn määrästä ja etenkin siihen miten hitaasti homma etenee. Olen aikaisemmissakin kodeissani tehnyt pientä pintaremppaa, mutta silloin olen joko laittanut tapettia tai maalia aikaisemmin maalatulle seinälle – taikka sitten maalannut hyväkuntoisen tapetin päälle.

Tälläkertaa tapetit oli pakko poistaa. Yli kymmenen vuotta seinillä viihtyneet paperit ja vielä kahden teinin ja kahden kissanpennun höykytyksen jälkeen olivat oli sen verran epämääräisessä kunnossa, ettei tullut mieleenkään alkaa levittää lateksia ilman perusteellista pohjatyötä. Muutimme nykyiseen kotiin reilu seitsemän vuotta sitten ja silloin emme tehneet seinille mitään. Neutraalin haaleanharmaa tapetti on palvellut tähän asti ihan hyvin, mutta varsinkin isomman makuuhuoneen (jonka siis Karkki ja Peetu on jakanut viimeiset seitsemän vuotta) seinät suorastaan huusivat pintaremonttia.

Nyt jälkiviisaana tuli mieleeni, että ehkei silti olisi tarvinnut poistaa tapetteja ihan kaikkialta – mutta nyt se on kuitenkin tehty. Tai siis pienemmän makuuhuoneen remonttia ei ole vielä edes aloitettu. Ihan kaikki kun emme kuitenkaan voineet muuttaa yhtäaikaa olohuoneeseen asumaan.

Testailimme aika monia harmaan, vihreän ja beigen sävyjä, ennenkuin teimme lopullisen päätöksen. Alunperin olin vakuuttunut, että haluan itselleni tuon vasemmanpuolimmaisen vihreän, mutta testimaalauksessa se alkoi vaikuttaa vähän liian tummalta. Pyysimme saada sävystä asteen, pari vaaleamman, mutta nyt ei ole enää mitään muistikuvaa, miltä lopullinen väri näytti. Hieno siitä varmasti tulee!
Pikkumakkariin valitsimme oikeanpuolimmaisen harmaan. Olimme molemmat siihen ihan hurjan tyytyväisiä ja en oikein tiedä mikä meihin iski, kun pyysimme Jakobia sekoittamaan siitäkin meille oman sävyn. Lopputulos on siis jonkinverran vaaleampi ja asteen verran kylmempi harmaa. Kiva siitäkin varmasti tulee – ja toisaalta pienikokoinen huone on helposti aika kuuma, joten viileämpi sävy voi olla juuri se oikea.

“Ennen” kuvat eivät ole nyt kovin kuvaavia tai edustavia, mutta täältä löytyy Peetun valokuvaajakaverin Bexin meidän olohuoneesta ja keittiöstä ottamat hienot kuvat. (Piano on myyty, mutta muuten paikat ovat ihan samanlaiset kuin kuvissa pari vuotta sitten. Tosin ei meillä koskaan muuten kyllä noin siistiä ole! :D) Tosin tämän kokemuksen (joka ei ole vielä lähimainkaan ohi) perusteella voin kertoa, että menee hetki, kun haluan aloittaa haaveilemaani keittiöremppaa! 😀
Lopuksi vielä remppariemuissaan oleva kissa 🙂