Taisin jo tunnustaakin, että meillä on Peetun kanssa samanlaiset Adidaksen mustat verkkatakit. Peetuhan sen ensimmäiseksi bongasi hyvässä alessa Adidaksen outlet-putiikissa ja hän onkin ehtinyt jo käyttääkin sitä monessa eri asukokonaisuudessa.
Tässä yksi suosikkiyhdistelmistäni. Valkoinen toppi ja hame ovat toisaalta kesäisen raikkaat – toisaalta hauskasti vähän old school tennishenkiset.

Yhdet Peetun suosikkitennarit ovat olleet jo pitkään Vansin kisutossut. Enkä yhtään ihmettele, että miksi! Suloisethan nuo ovat kuin mitkä, ja sävymaailmaltaan yllättävänkin helpot yhdisteltävät.

Huulilla Sephoran alennusmyynnistä löytynyt huikean neon-oranssi huulipuna, joka matsaa täydellisesti verkkatakin kauluksen sisäsauman raitoihin.

 

• toppi, Primark
• hame, Asos
• takki, Adidas
• tennarit, Vans

Hoksasin juuri, että olen aivan unohtanut mainita yhden supertärkeän jutun: olen kesälomalla!! Mitäs siihen sanotte! On aika leuhka fiilis olla vapailla juuri nyt, kun kelitkin on vähintään kohdallaan ja käytännöllisesti katsoen kaikki muut ovat lomansa pitäneet. Hiukan tosin haikeuttaa se, että Peetu lähtee jo viikon päästä takaisin Uumajaan – mutta toisaalta Karkki on vielä pari viikkoa kotosalla.
Viikonloppuna ollaan jo vietetty aivan ihanaa, virallista kesää. On uitu, grillattu, hengailtu biitsillä, paistateltu iltaa auringossa ja otettu lunkisti – asioita, joista kesässä erityisesti tykkääme. Peetu tuossa juuri totesi, että tuntuu kuin kesä olisi vasta alkanut. Ensimmäiset aamiaiset parvekkeella tuli nekin nautittua vasta nyt. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan sanoisin silti.

Huomenna suuntaamme tyttöjen kanssa pienelle lomareissulle Tukholman saaristoon, Nåttarö-nimiselle saarelle. Ei ole mitään käsitystä löytyykö sieltä toimivaa nettiyhteyttä näin high seasonin ulkopuolella – joten voipi olla, että tässä tulee pieni paussi postauksiin. Lupaan saunoa, uida ja grillata senkin edestä!

Tuossa hetki sitten oli hiukan puhetta siitä, millainen pukeutuminen on toimistolle ookoo ja millainen ei. Shortsien kohdalla mielestäni asia on tulkinnanvarainen ja lopputulos riippuu shortsien tyylistä, pituudesta, muusta stailauksesta, tilanteesta ja päivästä. Sen sijaan nyt (taas) niin trendikkäiden risafarkkujen kohdalla tilanne on täysin päivänselvä: reikäiset housut eivät kuulu toimistolle!
Omat supervaaleaksi pestyt trendifarkkuni olen saanut Espritiltä ja tykkään niistä oikein kovasti. Ne ei ole ihan niin hajalla kuin kaikkein rohkeimmilla fashionistoilla, jolloin polvi ja parhaimmillaan puoli säärtäkin pilkottaa paljaana repaleiden seasta. Silti nuo kurkistusreiät tuovat mielestäni hauskaa ja rentoa fiilistä. Ehkä yksi syy siihen, että niistä on tullut tämän kesän vapaa-ajan lempparifarkut on niiden uskomaton mukavuus ja hyvä istuvuus.

Kesätaivas! <3

Hiukan naisellisuutta hain kuitenkin tässä risafarkkuasussa – enkä niinkään mahotonta rouheaa rokkihenkeä. Pallollinen peplum-toppi ja musta-valkoinen pikkulaukku antoivat mielestäni sopivasti vastapainoa ja tunsin oloni ihan lomafiiniksi!

 

• paita, Vero Moda
• farkut, Esprit
• sandaalit, Clark’s
• laukku, Botkier

Lupasin heinäkuiselta Berliinin reissultani vähän muitakin kuin ravintola-/kahvila-/baarivinkkejä. Tässä niitä nyt sitten tulee!
Berliini on siitä ihana kaupunki, että sinne voi matkustaa miten usein tahansa ja aina on jotain uutta ja mielenkiintoista, mitä voi kokea. Itse en ole oikeastaan kertaakaan ollut siellä ihan puhtaasti turistireissulla ja siksi en ole esimerkiksi tehnyt mitään “virallista” koetaan-kaikki-nähtävyydet-kerralla -kierrosta milloinkaan. Toisaalta monien kiinnostavien suurkaupunkien kohdalla voisikin olla parempi, että nähtävyyksiä voisi maistella vähän pala kerrallaan eikä kaikkea yhtenä helposti toisiinsa sekoittuvana pötkönä.
Virallisista Berliini-nähtävyyksistä tämän kerran ohjelmassa oli juutalaisten muistomerkki. Suosittelen ehdottomasti käymään tutustumassa siihen, miten kuluneelta tai itsestäänselvältä se tuntuisikaan. Itselläni oli hiukan sellainen tunne, että olen nähnyt niin monia kavereiden valokuvia, joissa tyypit kurkkii hilpeänä muistomerkin kivipaasien takaa, että hiukan tuntui, että olen jo nähnyt ihan tarpeeksi. Olin kuitenkin väärässä. Muistomerkki on todella vaikuttava – ja itselleni teki todella tiukkaa edes hymyillä kuvassa. Saatika sitten vehtailla pelleilevästi..

Karkki yliopistonsa edessä.

Humboldtin yliopiston edessä on kadussa muistomerkit keskitysleirillä menehtyneistä yliopistolaisista.

Lakitieteellinen laitos – eli Karkin Berliinin ajan kotipaikka. Laitoksen edessä on maassa – tai maan alla paremminkin – natsien kirjarovion muistomerkki. Pleksi-ikkunan kautta voi katsoa maanpinnan alla olleen kirjaston lukuisia tyhjiä hyllyjä. Yksinkertaisuudessaan aika hirveän karmea muistomerkki…

Karkin laitoksen sisääntuloaulan arkkitehtuuria.

Juridiikan tiedekunnan kirjaston ikkunoiden sosialistista lasitaidetta. En nyt ihan tarkkaan muista ketä kaikkia suurmiehiä tuossa on edustettuna – Stalin ainakin..

Tämä nyt ei ole varsinaisesti mikään menovinkki, mutta nähtävyys sinänsä, miten makea tietokonesali Humboldtin yliopiston lakitieteen opiskelijoilla on käytössään..

Tietokoneluokan vieressä on myös muistomerkki, jossa on säästetty osa vanhaa, alkuperäistä yliopiston seinää.

Karkki & Minttu Karkin koulun edessä. <3

Yksi tämän reissun mielenkiintoisimpia nähtävyyksiä oli visiitti Deutscher Bundestagiin. Aivan huikea rakennus, todella hyvin toteutetut selostukset (englanniksi), jotka käsittivät itse rakennuksen lisäksi ison osan Berliinin keskeisistä nähtävyyksistä – joihin katolla olevasta arkkitehtoonisesta hässäkästä oli ihan mielettömän hienot näköalat! Ja kaikki tämä oli aivan ilmaista! Ennakkoilmoittautuminen on pakollinen, mutta muuten koko lysti ei tosiaankaan maksa mitään ja kokemus on todella hieno! Suosittelen ehdottomasti sekä kokeneille Berliinin-kävijöille että ekakertalaisille!

Vähän oli kyllä sellainen olo, että justiinsa täällä varmaan aletaan kuvata seuraavaa James Bond -leffaa, sen verran oli futuristinen ja tärkeän oloinen mesta.. 😀

Tiergarten oli sekin itselleni uusi tuttavuus. Suosittelen ehdottomasti vuokraamaan pyörät muutamaksi tunniksi ja polkemaan ristiin rastiin suurta puistoaluetta. Auringon laskiessa illalla on kultainen Siegessäule-muistomerkki Tiergartenissa varmasti kauneimmillaan.

Berliinin TV-torni oli yksi viime reissun kohteista, johon ei sitten lopulta ehditty. Kuulemma kuitenkin ehdottomasti visiitin arvoinen sekin – eli ainakin tuo täytyy kokea seuraavalla reissulla.

Potsdamer Platz oli meidän kohde sunnuntaina, joka oli viimeinen matkapäiväni tällä reissulla – ja valitettavasti sateen vuoksi emme halunneet mennä kiertelemään ulkoilmakirppiksiä (jotka tuskin olivat sateessa parhaimmillaan…).
Samalla pääsin vihdoinkin tutustumaan Berliinin elokuvamuseoon, joka oli todellakin kaikkien kehujen arvoinen paikka!

Leffamuseo keskittyy luonnollisesti erityisesti saksalaisen elokuvan historiaan. Marlene Dietrichillä on ihan oma osastonsa. Paljon siellä on myös dokumetti-osastoa ja ihan piti laittaa muistiin tuo, miten se Berliini oikeasti oli jaettu aikoinaan.

Elokuvamuseon lipulla pääsee tutustumaan myös tv-museon näyttelyyn, joka tosin on niin saksalaiseen telkkariin keskittyvä, että siitä ei meille paljon ollut iloa.
Mutta jos varsinaiset museot eivät kiinnosta, Euroopan lähihistoria on aina lähellä Berliinissä!

Ei ole totta, mikä ihana kesäpäivä tänään on ollut! Aurinkoa pilvettömältä taivaalta, uimista, auringossa loikoilua, muotilehtiä – ja nyt seuraavaksi grillailua!
Rakensimme hellepäivään sopivan raikkaan juoman, jossa maistuu kesä ja mansikoiden & raparperin ihana klassinen liitto. Kannullinen riittää isommallekin porukalle, eikä prosenttimäärä ole niin korkea, että kuumuudessa alkaisi pää piristä.

MANSIKKA-RAPARPERI SANGRIA
Ainekset:

• pullo erittäin kuivaa kuohuviiniä
• hyvää raparperimehua
• muutama cl Cointreau-likööriä
• noin litra jäisiä pakastemansikoita
• pari limeä

Valmistus:
Siivuta limet ohuiksi siivuiksi ja laita kannuun yhdessä jäisten mansikoiden kanssa. Kaada päälle pullollinen hyvin viilennettyä kuivaa kuohuviiniä ja noin 6 cl Cointreau-likööriä. Täytä kannu maukkaalla raparperimehulla (mielestäni tuota aivan ihanaa Värmdö Musterietin mehua saa Suomestakin, Lidlistä tietääkseni, kaikista maailman paikoista!). Viinin ja mehun suhde on noin 1:1.

 
Nautitaan kuumassa auringonpaisteessa hyvässä seurassa!
Kivaa lauantaita kaikille!!

These sneakers tho…
En yhtään valehtele (tai edes liioittele kovinkaan paljoa), kun sanon, että olen jahdannut näitä mustaraitaisia Adidas Original Superstareja jo aikaisesta keväästä.
Ostoprosessi eteni juuri niinkuin sillä on tapana, kun oikeasti haluan jotain. Ensin tuumailin, että ihan kivathan nuo ovat, katselin eri sivustojen street style -kuvia ja innostuin vähän lisää. Sitten olin aivan varma, että haluan jotain muuta mielummin, koska kaikilla muilla jo on nuo. Ajattelin, että käynpä siitä huolimatta kuitenkin sovittamassa – tietääpähän sitten, miltä ne näyttää jalassa.

Mutta eihän niitä ollut sovitettavaksi asti niin missään! Puna-, valko- ja vihreäraitaisia Superstareja kyllä, mutta ei mustaraitaisia – ja muuthan ei nyt tosiaankaan tullut kysymykseen.
Seuraavassa vaiheessa tsekkailin nettikauppoja ja mitä havaitsenkaan – loppuunmyyty joka paikassa! Kaikki pahan pakkomielteen ainekset alkavat olla kasassa. Kun tähän vielä lisätään se, kun Peetun Lontoossa asuva kaveri tuli käymään Tukholmassa ja meille visiitille, jalassaan uudenhohtavat mustaraitaiset Superstarit. Niitä ihastellessani hän kertoi, että tossujen saaminen oli ollut hänellekin kuukausien projekti – niin totaalisesti ne oli ollut myyty loppuun koko Lontoosta. Ja lisätään vielä sekin, kun kävin Karkkia moikkaamassa Berliinissä ja jo ensimmäisessä kaupassa meitä valistettiin, että ko. malli on loppuunmyyty koko kaupungista – ollut jo kauan.

“15 muotiostosta vuodessa” -projektini on opettanut paljon itsetuntemusta. Tällä kertaa tajusin, että olisin ehkä (mutta todellakin vain ehkä) saattanut jättää nämäkin tennarit hankkimatta, mikäli niitä olisi ollut tarjolla milloin vain, missä vain. Nyt, kun juuri tuo väri oli niin totaalisen loppuunmyyty joka paikasta, muodostui melkeinpä haasteeksi saada hankittua oma pari.
Välillä tuntui, että Adidaksen kaltainen yritys käyttää ihan hyödykseen sitä “pakko-saada” -fiilistä, mikä tulee, kun jotain, mitä on pikkuisen halunnut, onkin tosi vaikea saada. Eihän se nyt voi olla niin vaikea valmistaa mustaraitaisia standardi-tossuja, kun kerran muita värejä on saatavana ihan helposti?

Olin jo melkein luopunut toivosta ja lopettanut koko metsästyksen, kun Peetu kertoi nähneensä Nellyssä samaisia tennareita. No, eihän siellä silloin ollut jäljellä kuin jotain ihan älyttömän isoja kokoja, kun pääsin itse muutaman tunnin jälkeen paikalle. Ihan pettymyksissäni ja (lähes) tylsyyksissäni klikkasin itseni Adidaksen omaan verkkokauppaan vain havaitakseni, että siellä olikin poikkeuksellisesti lähestulkoon kaikkia kokoja tarjolla!
Ja mitä vielä – pientä korvausta vastaan tossuihin saa myös oman tekstin!!

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että en voinut vastustaa oman nimen lisäämistä kauan kaivattuihin tennareihini – vaikka jos totta puhutaan – en kyllä tunne oloani mitenkään erityisen aikuismaiseksi tämän päätöksen kanssa. Haha!

 
No, onhan ne nyt niin hienot ja ihanat ja mahtavat ja “Minttu”-tekstikin niin vaan upea!! I’m in lööööv! <3