Kesä alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi on kaikki ihanat muistot. Fiilistelin juuri Tinnin ja mun alkukesän Riminin reissua. Olen niin iloinen, että tuli lähettyä tuolle matkalle, vaikka se olikin alunperin vähän suunnittelematon ex tempore -päätös. Niinkuin Tinni viisaasti totesi: “Kyllä se on itse varmistettava, että kesällä saa edes vähän aurinkoa ja lämpöä.”
Maailmassa ei ole mielestäni milloinkaan liikaa kuvia auringosta, merenrannoista, lomahymyistä tai hapsullisista rantakimonoista. Toivottavasti nämä Italian kuvat toimivat samalla niinä postikorttina, joita en tältäkään reissultani saanut oikeasti lähetettyä (sorry äiti!!).


Ihana ja aina niin tyylikäs matkaseuralaiseni Tinni. Tässä taidetaan olla ihan ensimmäisen illan aperitiiveja odottelemassa.

Tinni bongasi yllä olevan rautarouvan muutamankin kerran. Melkein teki mieli käydä kysymässä viestiltään coolin t-paidan alkuperää. Ei sitten kehdattu kuitenkaan…

Mielenkiintoista ja aika liikuttavaa, että monet tekevät rakkaistaan kuolinilmoituksia ja vielä useammin “in memorial” -julisteita, jotka sitten liimataan kaupungin aitoihin. Ihan kuin omassa nuoruudessani paikallisten punk-bändien keikkajulisteet – paitsi viesti on vähän eri. Tavallaan kai ihan kiva ja ajattelevainen tausta tällä, mutta itse en kyllä ehkä haluaisi, että muistokseni liisteröitäisiin julisteita kenenkään seinille.

Parasta Riminissä: ihana biitsi ja hyvä palvelu joka paikassa! Me tosiaan lähdettiin reissuun pohjoismaisen juhannuksen aattona. Samana viikonloppuna Riminillä alkoi virallisesti “high season”, mutta aika rauhallistahan siellä silti oli monessa paikassa. Me diggailtiin puolitäyttä, mutta täydessä valmiudessa olevaa turistikohdetta tosi paljon.
Joka paikassa oli niin siistiä ja järjestelmällistä, että on oikeasti tosi vaikea kuvitella, että tämä on joskus ollut sellainen paheen pesä, että siitä on oikein tehty lauluja! Hurjinta, mihin me törmättiin oli rannoilla kiertävät thai-hierojat. Tosin ainoa asia, mikä heissä oli hurjaa oli se, että heitä oli niin paljon vähemmän kuin Thaimaassa ja että hinnat olivat, no tietenkin, sovitettu eurooppalaiseen tasoon. Itse otin joka päivä, kun oltiin rannalla, ainakin jonkin hieronnan – ja oli kyllä joka pennin väärti!

Tinni tulee varmasti vähintään mördaan mut virtuaalisesti tämän kuvan julkaisemisen johdosta! Totuus on se, että ensimmäisenä meidän Rimini-päivänä aurinko meni pari kertaa pilveen. Hiukan saatoin hellästi mobata Tinniä siitä, että hän a) on yliherkkä kylmälle (tämä on kyllä tosiasia, kukaan ei ole niin herkkä lämpötilojen vaihtelulle kuin Tinni) b) niin epäuskoinen auringon välittömään paluuseen (se ei tosin palannutkaan ihan heti, taisin joutua laittamaan t-paidan päälle minäkin!).
Mutta heti lounaan jälkeen paistoi taas – ja todella lämpimästi!

Riminille matkustetaan varmaankin useimmiten seuramatkoilla tai vastaavilla. Jos nyt joku on meidän kaltainen omatoimimatkailija, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Tinnin  meidän reissua varten bongaaman neljän tähden hotellin: Erbavoglio Hotel.

Hotelli on aika uusi, vasta tälle sesongille avattu käsittääkseni, mutta kaikki toimii silti oikein mukavasti. Respassa on palvelualtista henkilökuntaa, jotka oikeasti haluavat ratkaista ongelmamme ja kun pyysimme lisää henkareita, niitä tuli kymmenen – eikä naurettavat kaksi niinkuin tavallisesti.
Hotellin kattoterassi on myös aivan tosi viihtyisä ja ihana – vaikkei uima-allas olekaan virallinen infinity-pool, emmekä saaneet ihan kaikkia sen pore-toimintoja päälle.

Erbavoglio hotellin aamiainen oli aivan mahtavan ihana. Ja siitäkin huolimatta, että jätimme ne kaikki törkimysihanan näköiset kakkuset ja piirakat syömättä. (Ei mitään laihdutuskuurinäkemyksiä, mutta aikuinen ruuansulatus ei vaan kestä herkkuja sekä aamulla että illalla! :D)
Hintatasoltaankin hotelli oli mielestäni vähintäänkin ok. Viikon yöpymiset maksoivat alle 350 euroa/hlö kahden hengen huoneessa, mikä on mielestäni neljän tähden hotellista varsin hyvä hinta.

Siinä se hapsukimono nyt sitten on. Jotenkin kuvittelin, että tähän kesään mahtuisi pilvin pimein tilaisuuksia ottaa parempia kuvia – ja etenkin mahdollisuuksia käyttää uutta hienoa kimonoani. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että näin ei käynyt.

Varmaan kaikki on ihan hirmu tietoisia siitä, miten rantsuhommat Italian turistikohteissa menee. Siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolella on joku kaltaiseni, ehkä paljonkin reissannut, mutta ekaa kertaa italialaiseen rantakohteeseen matkustava, tässä pienet pikaohjeet:

• Riminillä ranta on jaettu sektioihin, joilla on numero. Yleensä englanninkielisessä tekstissä näihin viitataan “Beach 1/2/56”
• Rantatuolirannoilla pitää maksaa päivämaksu. Rahan vastineeksi saa käydä sisävessassa, suihkussa, vaatteidenvaihtokopissa, lainata lukemista (italia, saksa ja ehkä englanti) ja tietty sen oman rantatuolin ja aurinkovarjon.
• Maksullisten rantojen ulkopuolella on aina vapaata, maksutonta aluetta. Ihan siistiä oli meininki sielläkin, mutta ilman maksullisten rantojen mukavuuksia.

Ensinnäkin pitää muistaa, että Italia ei ole Pohjoismaat, missä perussiisteyden katsotaan kuuluvan maksetuksi verovaroilla. Sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran käyn rantsupisulla rannalla 45 ja havaitsen, että siellä on sekä vessa- että käsipaperia, valo katossa ja puhdas peili, jo silloin tiedän, että en maksanut turhasta. Tosin itse ranta on kyllä siisti ja hyvin hoidettu myös maksullisten alueitten ulkopuolella.

Edellinen Rimini vinkki-postaukseni jäi vinkkien osalta vähän vajaaksi. Tepsuttelimme iltapäivällä myös Riminin vanhassa kalastajakaupunginosassa, joka on todella pittoreskia ja näkemisen arvoista aluetta. Valitettavasti Mintulla alkoi tässä vaiheessa sandaalit aiheuttaa jo sen verran pahoja viboja, että kauniiden talojen sijaan keskityin lähinnä mahdollisten paikallisten kissojen bongaamiseen. Eli kantsii valita pehmeäpohjaiset, hyvät kengät, kun lähtee tutustumaan Riminiin, sillä innokkaalle tutkimusmatkailijalle riittää kyllä käveltävää ja mukulakiviset kadut on varsin haasteellinen alusta!

Riminin kauppahalli. Onko se nyt joku ihme, että kaikki siellä rakastavat ruokaa?

Viimeisen illan selfie. Vain hetkeä ennen, kun Minttu sai nervous breakdownin, koska loma on nyt loppu ja kaikkia niitä ziljoonia asioita, jotka piti muka lomalla saavuttaa, ei sitten tälläkään kertaa tullut nähtyä tai koettua. Kävimme turistijuna-ajelulla, nähtiin hulppea ilotulitus ja Tinni pakkasi mun matkalaukun ja sen jälkeen kaikki oli taas ok!

Nyt onkin jo seuraava – ensi kesän – Italian reissu suunnitteilla. Tinni ehdotteli Pisaa tai siinä lähistöllä olevia rantakaupunkeja. Itseäni kiinnostelisi hiukan Capri, mutta siellä taitaa olla kallista eikä juurikaan mahdollisuuksia rantsuhengailuun. Toisaalta olen kuullut nyt niin paljon hyvää Mallorcasta, että sinnekin voisi mennä noin about 35 vuoden tauon jälkeen. Tosin Tinnin puolelta taitaa Italia olla ainoa vaihtoehto, joten Mallorca jäänee sitten pois tai mahdollisen äkkirikastumisen kohdatessa sinne voisi tehdä ensi kesän toisen reissun.
No, mutta eletään nyt ensin tämä kesä loppuun – ennenkuin aletaan enemmän puhua seuraavasta! Pari lomailuviikkoa on itselläni vielä edessäkin jopa. Toinen niistä menee Tukholman muotiviikoilla, mutta toiseksi olemme vuokranneet Karkin ja Peetun kanssa mökin saaristosta. Olemme kaikki kaivanneet tänä kesänä erityisen paljon luontoon ja pois kaupungista – mökkiloma tulee juuri sopivasti siihen tarpeeseen!

Uskaltaisikohan sen sanoa jo ääneen? Eipä taida… Mutta jos ihan hiljaa kuiskaisi – niin hiljaa, että se ei kuule, pelästy ja lähde karkuun. Laitan varmuuden vuoksi vielä sulkeet ympärille – enkä ainakaan käytä lempparivälimerkkiäni, huutomerkkiä. Tuntuu nimittäin pikkuisen siltä kuin se: (kesä olisi vihdoin tullut).
Säätiedotukset lupailevat lämpimiä ja aurinkoisia päiviä ainakin. Vielähän ne ehtivät muuttua, tietenkin, mutta tällaista se on optimistin elämä – aina uskomassa parempaan käänteeseen.

Mutta miten ihanaa, että tarkenee lounastaa töissä keväällä toimistolle valmistuneella kattoterassilla. Rakennusvaiheessa talvella kuvittelimme, että terassille tulee todella paljon käyttöä, mutta harvassa on ollut ne päivät, jolloin ulkona on tarjentunut tai sateen taikka kovan tuulen takia edes pystynyt lounasta syömään. Mutta tänään pystyi – ja kyllä olikin mukavaa!
Kuvaavaa on, että kaikki järjestään käänsivät tuolinsa lopulta kohti aurinkoa ja kasvonsa kohti valoa. Aivan normaali refleksihän tuo on huhti-/toukokuussa, mutta että sitä janoaa vielä näin elokuussa ahneasti auringon säteiden perään, on kyllä aika poikkeuksellista. Tänä kesänä ei todellakaan ole ehtinyt saamaan yliannostusta luonnon D-vitamiinia..

Kesäisen kelin kunniaksi kaivoin kaapin perukoilta vanhan palvelijan, Part Twon pellavaisen nappihameen. Pellava on leimautunut kesämateriaalien ykköseksi – varmaankin luontaisen vilpoisuutensa vuoksi, mutta hikisellä ilmalla vähintään yhtä luontainen ryppyyntyminen menee kyllä helposti varsin hulvattomaksi.
Itseäni ei kyllä rypistyminen erityisesti haittaa – etenkään tällaisessa mallissa, joka on jo valmiiksi olemukseltaan rento.  Joskus omistin fiksun malliset mustat pellavahousut, joiden oli tarkoitus olla toimistokelpoiset, mutta ne menivät jo töihinmenomatkalla niin pahasti mutkalle, että enpä niitä paljoa lopulta käyttänyt.

Sininen hamonen sai kaverikseen valkoisen kauluspaidan ja nyt jo viimeisiään vetelevät ruskeat puukenkäsandaalit. Peetun mielestä kokonaisuus on hiukan safari-henkinen – ja olen itseasiassa ihan samaa mieltä. Hassua sinänsä, sillä mitään varsinaista safari-juttua asussa ei kuitenkaan ole. 🙂

• paita, Cheap Monday
• hame, Part Two
• sandaalit, Moheda

Viikon kestänyt Stockholm Pride 2015 -tapahtuma huipentui viime lauantaina perinteisesti Tukholman keskustan läpi kulkevaan paraatiin. Aamulehtien arvion mukaan paikalla oli ennätysmäärä katsojia – melkein puoli miljoonaa – ja myös paraatiin osallistui enemmän väkeä kuin milloinkaan, yli 40 000 henkeä. Onneksi myös säänhaltijat olivat tajunneet, että on Pride-paraatipäivä. Lähes koko viime viikon vallinnut superkolea ja sateenharmaa keli muuttui lauantaina aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Niinkuin pitääkin! En muista yhtään paraatia, jolloin olisi ollut kurja ilma.
Olen käynyt niin kauan kuin muistan aina joka vuosi katsomassa Pride-paraatia. Ja ihan joka kerta yllätyn siitä rakkauden ja ilon ja yhteenkuuluvuuden aurasta, joka leijuu koko tapahtuman yllä niin vahvana, että katsojanakin sen tuntee mahanpohjassa asti. Joka kerta liikutun kyyneliin (onneksi aina on aurinkolasikelit…), kun näen, miten ihmiset tukevat toisiaan, ovat solidaarisia, hyväksyvät toisensa.
Tuntuu, että tänä vuonna tarvitsin tätä enemmän kuin koskaan. Niin paljon on ollut suoranaista p…tä konkreettisesti ilmassa, rasismia, suvaitsemattomuutta, avointa syrjintää, käsittämätöntä keskuskelua ihmisoikeuksien luvallisesta polkemisesta jne. Erityisesti tietty Suomessa (täällä meillä sentään avioliitto on tasa-arvoinen), mutta kyllä täällä Ruotsissakin vääryyttä riittää. Pääasiassa Romaniasta tulevat kerjäläiset on nyt viimeksi olleet tulilinjalla. Onneksi laki kuitenkin edes jossain määrin suojelee myös niitä kaikkein heikoimpia, jotka eivät varmasti osaa itse puolustautua.
Tiedän, että Pride on HBTQ-tapahtuma – eikä sinällään siis aja muiden vähemmistöjen asiaa. Silti olen sitä mieltä, että kun suvaitsevaisuus yhteiskunnassa lisääntyy, se vaikuttaa myös muihinkin osa-alueisiin. Eli, kun Pride levittää hyväksymisen sanomaa ja ilmapiiriä, se helpottaa myös muiden syrjittyjen asemaa epäsuorasti, kun ihmiset oppivat näkemään, että hei – ihmisiä me kaikki – ihon väriin, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen ja mitä näitä nyt on, katsomatta. Ainakin toivon niin.
Aikaisempina vuosina olen yrittänyt bongailla paraatista erikoisia asuja ja huikeita ilmestyksiä. Tänä vuonna halusin kuvata hymyjä ja iloa, tavallisia ihmisiä. Ja välittää sen viestin, että me ollaan kaikki yhtä!

 
Pride-paraatin jälkeen on aina jotenkin toiveikas olo. Jos kerran maailmassa on näin paljon rakkautta, iloa ja hyvää tahtoa, meillä ihan pakko olla vielä toivoa. Rakkaus voittaa #lovewins.
Tai niinkuin olen tainnut lopettaa kaikki tähänastiset Stockholm Pride -postaukseni:
“Suurin niistä on rakkaus”!

Eihän tämä kesä nyt ihan pelkästään säistä valittamiseksi ole mennyt. Esimerkiksi viime viikon lauantaina vietettiin Peetun kanssa aivan ihana minilomapäivä suloisen kesäisessä auringonpaisteessa. Ihan uskomatonta, miten yksi aurinkoinen, maaseudulle suuntaunut retki voikin elvyttää sateenharmaata toimistorottaa.

Peetu ilmoitti jo varmaan kuukausi sitten, että tahtoisi mennä poimimaan mansikoita jollekin maatilalle, missä se on mahdollista. Idea kuullosti tosi kivalta ja kun mukavan puolentoista tunnin ajomatkan päästä löytyi sopivan oloinen paikka, merkattiin välittömästi kalenteriin päivä, jolloin meille molemmille sopii – eli viime lauantai – bookattiin vuokra-auto ja pidettiin peukkuja, ettei sataisi ainakaan ihan kaatamalla.

Onneksi kävi ihan mieletön tsägä ja sadetta oli säätiedotuksen mukaan luvassa vasta illalla ja etelästä päin, joten Tukholman pohjoispuolella sijaitseva mansikkatila tuntui hyvältä ratkaisulta. Starttasimme reissuun varmuuden vuoksi heti, kun saimme auton haettua aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Halusimme olla poimintavalmiina mahdollisimman hyvissä ajoin, kun tosiaan sitä sadetta luvattiin jo iltapäivästä.
Ihan hyvä, että ei aikailtu lähdön kanssa. Eräs mestarisuunnistaja (and that will be me…) onnistui lähtemään moottoritielle tismalleen väärään suuntaan – eli etelään, kun piti lähteä pohjoiseen! Oh well. Onneksi autoissa on ihan vakiona kääntyvät pyörät. 😀


Tykkään nykyään ihan hillittömästi autolla ajamisesta! Aikaisemmin “edellisessä elämässä”, kun illat ja viikonloput olivat lähes silkkaa ratin takana kököttämistä lasten harrastusten ja muiden kuljetusvelvollisuuksien takia, istuin mieluiten repsikan paikalla aina, kun sain siihen mahdollisuuden. Nyt tilanne on ihan päinvastoin ja yksi tällaisten kivojen road trippien bonus onkin se, että voi hyvällä syyllä ottaa alle vuokra-auton ja lähteä tien päälle.

Mansikoiden kerääminen on näköjään melko nopsaa hommaa. Vajaassa puolessatoista tunnissa saalista oli kertynyt yli tuplasti sen verran, mitä etukäteen ajateltiin. Ja hyvä niin, kyllä meille marjat kelpaa!


Tilan yhteydessä oli myös pieni kauppa, josta sai ostaa mukaansa kaikenlaista ihanaa – ja taatusti lähituotettua! Keräsimme ison laatikollisen luomumunia, porkkanoita, perunoita, kesäsipulia, herneitä (mikä autuus!! En ole nimittäin löytänyt mistään täältä niitä tavallisia herneitä, mitä Suomessa aina on torilla heti siinä mansikoitten vieressä.) ja sellaisia tosi hyviä vaaleita papuja (vaxbönor, mitähän olisivat suomeksi?).

Lounaspiknikin aikana alkoi taivaalle kertyä vähän pilviä, mutta käytiin silti meressä uimassa. Vesi oli selkeästi kylmempää kuin meidän pienessä lähijärvessä, mutta merivedeksi silti yllättävänkin lämmintä.

Lounas- ja uintipaussin jälkeen alettiin metsästää mustikoita. Yllättävän vaikea tällaisen kaupunkilaiskakaran nähdä, että mille sivutielle kannattaisi kääntyä,  mihin auto parkkeerata ja minkälaista metsikköä tutkailla mahdollisten mustikka-apajien toivossa. Tosi paljon oltiin kuultu joka puolelta, että mustikoita on ihan älyttömästi metsät väärällään, joten sisu ei antanut peräksi palata tyhjin käsin kotiin.

Onneksi jo toisella yrittämällä osuttiin pienelle metsän laidassa olevalle hakkuuaukiolle, jossa mustikoita notkuvia risuja oli pilvin pimein. (“Mustikkarisut” oli reissun vitsi… Ruotsiksi mustikanvarpu on blåbärsris ja Peetu sen reippaana käänsi suoraan suomeksi. Ihmetteli varmaan ensin, että miksi äiskä putoaa nauramaan kaksinkerroin sen takia. No, nyt tietää tyttökin että varpu ja risu on hiukkasen eri asioita suomeksi! :D)

Mustikoiden poimiminen on aavistuksen hitaampaa puuhaa kuin mansikoiden. Parin tunnin jälkeen selät ja kyyköttämisestä puuduksissa olevat jalat ilmoittelivat siihen malliin, että päätimme tyytyä muutaman litran saaliiseemme. Aavistuksen kyllä kirveli jättää metsään niin hurjasti marjoja, mutta toivotaan, että samoille apajille löytää vielä joku muukin.

 

Iltapäivästä oli tosiaan alkanut pilvistellä ja kun olimme vajaan tunnin päässä Tukholmasta alkoi sataa. Päätimme tehdä pienen lenksun ennen kotiinpaluuta ja poikkesimme fancyksi kehutussa Täby Centrumissa. Normaalisti sinne ei tosiaankaan tulisi mentyä, sillä asumme aivan täysin toisella puolella kaupunkia. Nyt oli hyvä käyttää tilaisuus hyödyksi, kun reitti kulki jokatapauksessa Täbyn ohi ja autolla oli helppo kurvata paikalle.
Suurin syy siihen, että halusimme ostoskeskuksessa käydä, oli se, että olimme jostain syystä siinä käsityksessä, että Täby Centrumin Sephora myy ainoana Tukholmassa Urban Decay -meikkejä. Eihän sieltä niitä löytynyt, mutta tulipahan järkevänä ostettua kynsikoristeita. Peetu teki vähän paremmat löydöt: kaunis tumma harmaa kynsilakka ja huikean intensiivinen, lähes neon-oranssi huulipuna (ja joku kolmas asia, mutta en nyt juuri muista, että mikä…).

Mahdettiin olla näky fiinissä shopping centrumissa metsäläislookissa ja sormet mustikoiden mustaamina! Haha!
Retkipäivän illalla käytiin vielä suurshoppailemassa marketissa kaikkea painavaa ja isoa, mitä on hankala kuljettaa ilman autoa. Ja vasta pikkutunneilla päästiin nukkumaan kaiken marjojen putsaamisen, pakastamisen ja hillojenkeittelyn jälkeen.
Vielä pitkään jälkeenpäin on ollut olo kuin olisi ollut pidemmälläkin kesälomalla!

Tämänkin viikon drinksu on saanut inspiraationsa alkukesän Riminin reissustamme. Aperol Spritz vaikuttaa tosin olleen blogidrinksusuosikki jo vähintään viime kesästä, mutta itse pääsin maistamaan sitä vasta Italian reissullamme kesäkuussa. En varmaan olisi tullut tilanneeksi sitä edes silloin, olen hiukan skeptinen kaikkien kivan väristen hip-drinksujen suhteen, mutta kun jopa superkriittinen Tinni tuumasi, että tässä on oikein kiva ja raikas aperitiivi, päätin antaa sille tilaisuuden.
Ja mikä ettei! Aperol on vanhan suosikkijuomani, Camparin, tapaan ihanasti makean hapan, mutta alkoholipitoisuudeltaan puolta miedompi. Yhdessä kuivan kuplivan proseccon ja mineraaliveden siitä tulee oikein oiva kesäisen iltapäivän aperitiivi.

APEROL SPRIZ
Ainekset:

• 4 cl Aperol
• 12 cl prosecco (kuiva)
• 1 appelsiini
• loraus hyvää kivennäisvettä

Valmistus:
Täytä kiva lasi jäillä (Italiassa Aperol Spriz tarjottiin viinilasista, hassusta lyhyestä jalkalasista, tavallisesta juomasista jne. Eli varsinaista sääntöä tähän ei taida olla…). Leikkaa lasiin siivu, pari appelsiinia. Itse puristan aina myös appelsiinin kantoihin jääneen mehun jäiden päälle lasiin. Mittaa Aperol ja täytä lasi melkein täyteen kivalla kuivalla proseccolla. Kaada päälle loraus raikasta kylmää kivennäisvettä.

 
Niin kaunis drinksu!
Mutta nyt meidän täytyy jo juosta, että ei missata päivän päätapahtumaa, Stockholm Pride -paraatia!