Kevätfiiliksissäni kaivoin vaatekaapin perukoilta takaisin käyttöön “mosaiikkihameen” – eli aikoinaan Hennesin alesta hankkimani sinisävyisen luottovaatteen. Kutsun sitä mosaiikkihameeksi, koska kuosista tulee mieleen vähän marokkolaiset kaakelikoristukset. En tosin ole koskaan käynyt Marokossa, mutta mielikuvat on mitä ne on. Sävymaailma on sen verran keväinen/kesäinen, että syksyllä tuo pääsee talviunille huilaamaan, mutta nyt tunsin, että on taas sen aika.
Kaveriksi hame sai Foo Fightersin keikkapaidan ja lämmikkeeksi Asokselta hankkimani pitkän kashmir-neuleen. T-paita on sekin aika kesäinen – ainakin fiilikseltään, mutta neule tasapainottaa hiukan kokonaisuutta paremmin alkukevääseen sopivaksi.

Olen onnistunut sössimään kameran asetuksia jotenkin hassusti niin, että kuvista tulee tosi vaaleanpunaisia alunperin. En ole etsinnöistäni huolimatta löytänyt, miten valkotasapainon saisi asetettua kohdilleen. Siksi olen joutunut säätämään kuvien värejä aika paljon jälkikäteen, eikä t-paidan printtiin sopiva matta oranssinpunainen huulikiilto taida oikein erottua… Pitänee yrittää saada pientä on-line apua joltain Olympus-velholta!
Nyt täytyy kuitenkin painua salamana nukkumaan, sillä huomisaamuna herätyskello soi raikkaasti jo klo 4.00. Edessä on pikareissu Helsinkiin siviilitöiden myyntikokoukseen. Kaksi herätyskelloa on jo laitettu soimaan, vaatteet valmiiksi tuolille ja taksi tilattuna. Nyt ei muuta kuin toivotaan, ettei matkatäpinä karkoita nukkumattia…

 

• t-paita, Foo Fighters keikkapaita
• neuletakki, Asos
• hame, H&M
• nilkkurit, H&M

Laukkuvarastoni on kasvanut juuri uudella yksilöllä! Muutaman päivän yhteiselon jälkeen voin kertoa, että olen aivan totaalisen ihastunut uuteen tulokkaaseen. Kaunis keskiruskea sävy, kermaisen pehmeä nahka ja just sopiva isohko, muttei jättisuuri koko, tekee laukusta aivan täydellisen arkilaukun. Ja mikä parasta, hankkiminen ei verottanut yhtään tämän vuoden sallitusta viidestätoista muotiostoksesta.
Peetu oli viettämässä pääsiäistä kotona ja päätimme toteuttaa vaihtokaupan, josta olemme puhuneet jo jonkin aikaa. Michael Korsin tote on neidon ostos viime kesältä. Se oli sitten kuitenkin Peetun makuun liian bling-bling kultaisine yksityiskohtineen ja oli jäänyt lähinnä täysin käyttämättä. Vähän saman kohtalon kokivat syksyllä hankkimani mustat Niken Air Force 1 -tennarit. En oikein edes kunnolla ymmärrä, mikä niissä sitten mätti, jotenkin ne ei vain tuntuneet istahtavan asuihin, vaikka kovasti yritin stailailla klassikkotennareita useampiin eri tyylisiin asuihin.
Lopulta päätimme tehdä vahtarit. Peetu sai AF 1:t ja Minttu laukun.

Käytännöllisyydessään Michael Kors on ihan huippuluokkaa. Rakastan sen monia taskuja, joihin voi järjestellä kaikki elämän pikku tarveasiat omiin lokeroihinsa. Tapanani on muuttaa asumaan arkilaukkuun ja hyvältä kumppanilta odotan ennenkaikkea toimivuutta kaikissa käänteistä. Taskujen lisäksi pitkä olkahihna kantokahvojen lisäksi auttaa, kun kannettavana on tietokonelaukkua ja treenikassia etsetera. Ihanaa, kun voi vaihdella kantaako laukkua kädessä vai messenger-tyyliin olan yli.
Tosin kivasta ulkonäöstäkään ei ole haittaa.

Peetu oli ottanut pois lajityypillisen MK-kolikon killumasta – kultaa oli hänen mielestään muutenkin ihan liikaa. Itse laitoin sen takaisin, mutta laukun päätyyn, enkä eteen, mihin se kai oikeasti kuuluisi.
Ihan mahtavaa, että voi astella kevääseen uuden laukun kanssa ja ihan ilman shoppailuongelmia! Ja se täytyy vielä lisätä, että Peetu on vähintään yhtä tyytyväinen uusiin tennareihinsa.

En väitä, etteikö jo päättymässä olevat pääsiäisenpyhät olisi vaikuttanut tämän päivän postausideaan. Virallinen pääsiäisväri – keltainen – on periaatteessa inhokkivärini numero yksi. Mutta vain periaatteessa, sillä niin paljon kuin inhoankin keltaisia vaatteita, samainen väri asusteissa on ihan suosikkini.
Skidinä lempivärini olivat keltainen ja vihreä. Osittain se johtui varmasti siitä, että noin neljä-viisi -vuotiaana rakastuin korviani myöten bestikseni pari vuotta vanhempaan veljeen, joka pelasi Ilveksessä. (Ihan älytöntä googlata blogijuttua kirjoittaessa ihminen, jota ei ole tavannut noin kahteen ziljoonaan vuoteen ja tajuta, että hänellä on oma Wikipedia-sivu!) Kaikki päikkärissä tekemäni askartelut oliva kelta-vihreitä ja muistan rakastaneeni varsinkin keltaista tosi paljon.
Ainoa ongelma on, että keltainen – lähestulkoon riippumatta värisävystä – ei todellakaan sovi ihoni sävyyn! Oma perusväritykseni on aivan liian pliisu ja sopii huomattavasti paremmin yhteen murrettujen ja maanläheisten sävyjen kanssa. Aksenttivärinäkin käytän mieluiten punaista tai sähkönsinistä. Tosin joskus en vaan voi vastustaa keltaisen kutsua!

Laukut ja kengät toimivat mielestäni hyvin ihan missä häly-värissä tahansa. Se on sikäli hyvä, jos välillä iskee hillitön halu ympäröidä itsensä sävyllä, joka periaatteessa ei sovi ollenkaan.
Kuvat: Minttu, net-a-porter, shopbop, Acne

Kohta, toivottavasti ihan kohta, on taas se aika, kun kotimme pinta-ala kasvaa noin kymmenellä neliöllä. Tai oikeastaan, en ole ihan varma kasvaako se vai pienenee, sillä lämpimänä vuosipuoliskona käytännössä asumme parvekkeellamme. Se toimii ruokasalina, toimistona, olohuoneena ja osittain myös keittiönä.
Sisäpihalle suuntautuvalle parvekkeelle osuu aurinko kesäaikaan noin puolesta päivästä iltayhdeksään. Eli just täydellisesti, koska harvoin sitä lomalla tai viikonloppuna syödään edes aamiaista ennen kahtatoista.
Viime pääsiäisenä muistan pötkötelleeni aurinkopetillä shortseissa ja bikinitopissa. Kukat olivat laitettuna ja grillaussesonki korkattuna. Onneksi viime kevään kuvia selaillessani tajusin, että pääsiäinen oli vuosi sitten pari viikkoa myöhemmin kuin tänä vuonna.

Tänään olen hiukan aloitellut parvekkeen kevätsiivousta. Otin talvivalot (ei siis “jouluvalot”) pois kaiteesta (naapureilla on vieläkin) ja keräilin suoraan roskiseen meneviä juttuja, kuten Mutti-purkkeihin kasvatetut chilin raadot pois, pyyhin tuolit ja pöydät mahdollisia kevätkaffeita varten ja raivasin päällimmäiset heinät viime kesältä menemään.
Ensimmäiset kukkaset tuli myös hankittua, kun samassa rapussa asuvat alakoululaispojat kävivät myymässä amppeliorvokkeja koulureissuaan varten. Tosin meidän partsille ei kyllä saa mihinkään viritettyä amppeleita, mutta eiköhän nuo toimi myös kaiteen ruukkuun istutettuina.

Pitkään mietimme, että onkohan ookoo käyttää partsilla ihan tavallista hiiligrilliä. Taloyhtiön järjestyssääntöjä ees-taas luettuamme totesimme, että kun sitä ei ole kielletty, niin kai se sitten on sallittu. Toisaalta emme myöskään ole ainoita, jotka täällä grillailevat omalla parvekkeellaan. Sinänsä ihanaa, sillä r a k a s t a n grillattua ruokaa!

Aikaisemmin olen hankkinut parvekekukkia ihan hurlum-hei-fiiliksen mukaan, mutta viime kesänä yritin olla tyylikäs ja hillitty ja pitäytyä vain sinisen, punaisen ja valkoisen erisävyissä. Nyt tänne päätyneet luokkaretkiamppelikukat ovat toinen sininen ja toinen keltainen – joten vaikuttaa siltä, että sattuman sanelemana (en ollut itse kotona, kun nuo amppeliorvokit toimitettiin) meille on taas tänä vuonna tulossa vähemmän koordinoitu parvekevärimaailma.

Ihan vielä ei taida olla sen aika, mutta tapanani on jynssätä juuriharjalla ja pesuaineella koko partsi ennen kesäkauden alkua. Sen jälkeen on ihana levittää jalkojen alle Ikeasta hankitut pikkumatot ja tassutella kesäolohuoneessa paljain varpain.

Tämä kuva on viime kevään ensimmäiseltä partsi-illalliselta. Kameran mukaan kuva on otettu 10. huhtikuuta – eli periaatteessa vain vajaan viikon päästä tästä. Nyt viimepäivien vain aavistuksen plussan puolelle nousseet lämpötilat ei kyllä valitettavasti tunnu kovin lupaavilta, mutta toivotaan, että sitä pääsisi mahdollisimman pian taas muuttamaan ulos!

Ihanaa pääsiäisen jatkoa kaikille ja herkullisia sekä tunnelmallisia hetkiä – sisällä tai ulkona! Kyllä se lämmin kevät ja kesä sieltä vielä tulee!

Piti tänään kirjoitella ihan muista asioista, mutta inspiroiduin tähän vanhaan postaukseen (Selfie – itsekeskeisyyden huipentuma?) yllätäen tipahtaneista uusista – ja varsin tuomitsevista kommenteista niin paljon, että päätinkin keskittyä vain oman lärvini esittelyyn.
Kyseessä on viime Helsingin reissulla otetut kuvat Indiedaysin bloggari-esittelyä ja myös blogin sivupalkkia varten. Kuvat on ottanut Jalmari Eskelinen, hiuksista ja meikistä vastasi Kira.

Tykkään hurjasti kaikista kolmesta parhaimmaksi seuloutuneesta kuvasta. Näytän itseltäni, mutta jotenkin puleeratummalta ja freesimmältä versiolta normaaliin verrattuna. Ammattilaisille kaikki kunnia ja hatunnosto – tähän ei kyllä kotikonstein pysty!
Nyt vain pitäisi päättää, että mikä näistä kolmesta olisi se, joka päätyy viralliseksi profiilikuvaksi.
Itse tykkään ehkä eniten ensimmäisestä kuvasta… Eniten varmasti siksi, että jotenkin identifioin itseni tyypiksi, joka hymyilee niin, että hampaat näkyy. Siitäkin huolimatta, että tiedän hampaistoni aiheuttavan tiettyjä Twilight/True Blood/Vampire Diaries -viboja. Sen lisäksi Peetu oli sitä mieltä, että ykköskuvassa on “crazy eyes”.
Valokuvaajakin taisi olla sitä mieltä, että olen parhaimmillani suu kiinni hymyillessäni, sillä niinä harvoina kertoina, kun yritin pitää huulet yhdessä, kameran laukaisija lauloi ihan eri malliin kuin muuten. Ja tosiaan Peetun mielestä kakkoskuva on paras.

Kolmoskuvaan halusin mukaan raksun Diane von Furstenbergin huivini. Olen saanut paljon kommentteja, että huivin värit korostavat silmiäni ja passaa tosi hyvin ihoni sävyyn. Olen periaatteessa ihan samaa mieltä, mutta jostain syystä kolmoskuva tuntuu kuitenkin aika tukkoiselta ja voisin kuvitella, että kun profiilikuvat ovat aina varsin pienessä koossa, tuo ei välttämättä ole mikään edullisin vaihtoehto.
Selfie-postauksen kommenteissa osa on jyrkästi sitä mieltä, että tuntemattomien ihmisten lärvikuvat eivät kiinnosta. Olisin silti tosi iloinen, jos joku innostuisi auttamaan valitsemaan eniten minttumaisen kuvan näistä kolmesta. Joskus se on niin, että muut näkevät monet asiat paremmin kuin itse.. Olen myös tosi laiska vaihtamaan profiilikuviani, joten tämän kanssa mennään varmasti tosi pitkään ja siksikin olisi kiva, että kuva on just se paras mahdollinen.
Kuvat: Jalmari Eskelinen, hiukset ja meikki Kira