Month: April 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on tuuheat, kaartuvat, tummat ripset. Itse kuulun siihen porukkaan, jolla on luonnostaan aikas harvat, melko tönköt ja suorana pojottavat, haalean ruskeat karvat silmien ympärillä. Sikäli varsin epäreilua, että karvankasvuni on kyllä sekä pontevaa, että tuuheaa ihan missä tahansa muualla kropassani.
En tiedä johtuuko lapsuudessa ja nuoruudessa podetuista noin ziljoonista silmätulehduksista vai mistä, mutta suhtaudun varsin epäilevästi kaikenlaisiin silmiin ja ripsiin suuntautuviin toimenpiteisiin. Sen lisäksi olen ihan superherkkä monille kosmetiikka- ja meikkiaineille, joita on tarkoitus käyttää juuri silmien alueella. Varsinkin ripset ovat herkkä alue, enkä ole ikinä pystynyt oikein käyttämään edes ripsientaivutinta.
Sikäli ei kai ole mikään ihme, että olen perunut jo varmaan kolmesti tai neljästi eri paikkoihin varaamani ripsienpidennysajan. Se vain tuntuu niin kovin pelottavalta ja epämukavalta ajatukselta – vaikka varmasti rakastaisin lopputulosta…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siksi olinkin aivan superonnessani, että pääsin testaamaan Indiedaysin ja SwissClinicin yhteistyön myötä SwissLashes -ripsiseerumia.
Seerumin luvataan vahvistavan, pidentävän ja jopa tummentavan ripsiä. Koostumus sopii hyvin myös superherkille silmille, tuote sisältää vain luonnollisia ainesosia, vitamiineja, proteiinia ja mineraaleja (koko tuoteseloste löytyy täältä) eikä sitä ole testattu eläimillä. Tuloksien pitäisi näkyä noin 3 – 6 viikon säännöllisen käytön jälkeen.
Katsotaanpas, kuinka kävi!
Ihanat ripset 3
Tässä tilanne ennen seerumin käytön aloittamista. Kuten näkyy, sen paremmin tuuheudessa kuin pituudessakaan ei ole paljoa hurraamista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ripsarihylsyä muistuttava putkilo pitää sisällään läpinäkyvää seerumia, jota sivellään ohuen siveltimen avulla ripsien tyveen aamuin illoin. En ole ihan varma olisiko tuota pitänyt laittaa ennen silmänympärysvoidetta, mutta itse laitoin aina ensin voiteen ja sitten vasta seerumin. Meikkaus onnistuu parin minuutin päästä, kun aine on ehtinyt kuivahtaa.
Ihanat ripset 5
Tässä alakuvassa näkyy tilanne reilun kuuden viikon jälkeen! Yläkuvassa vertailun vuoksi vielä lähtötilanne. Mielestäni ero on aivan huikea!
Jotkut saavat tosiaan näkyviä tuloksia ihan parin viikon jälkeen. Itse en huomannut heti mitään suurempaa eroa, mutta jossain vaiheessa tajusin, että ripsiä ei irtoile meikin poiston yhteydessä enää juuri lainkaan. Varmasti teho perustuukin osittain siihen, että ripset pysyvät paikoillaan niin pitkään, että ehtivät venähtää täyteen pituuteensa.
Neljän viikon jälkeen huomasin itse jo selkeän eron ja lopulta Karkkikin myönsi, että ripseni ovat aivan silminnähden pidemmät ja tuuheammat.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hurjan vaikea ottaa kuvia omista ripsistään, mutta tässä nyt vielä tällainen hieno alaviistokuva.
Harmittaa hiukan, etten tajunnut ottaa “ennen” kuvaa ripsivärin kanssa. Ehkä ripseni ovat myös aavistuksen tummentuneet, mutta vasta ripsarin kanssa ero näkyy todella selvästi!
Ihanat ripset 7
 
SwissLashes-seerumi on todella riittoisaa. Nyt olen käyttänyt tuota jo reilut pari kuukautta ja mitään loppumisen merkkejä ei ole havaittavissa. Ja tosiaan, vaikka silmäni ovat hirmu herkät, en ole havainnut minkäänlaista ärsytystä tai punoitusta.
Yhteistyön kunniaksi tarjolla on alekoodi: BLOGINDIE10 , jolla saa tämän kuun ajan 10 euron alennuksen kaikista SwissClinic-verkkokaupasta tehdyistä yli 40 euron ostoksista. Alennus koskee siis kaikkia tilauksia eikä vain ripsiseerumia. Toinen tuote, mitä voin suositella, on Swiss Whitening -hampaidenvalkaisu.

Acne Studios aurinkolasit 1
Kevätuutinen parhaimmasta päästä: Acne Studios on lanseerannut ensimmäistä kertaa kokonaisen aurinkolasimalliston! Tai no, budjetin tai itselle asetettujen ostorajoitusten kannalta se ei tietty ole niin hyvä juttu, mutta se on taas ihan toinen asia. Aikaisemmin Acnen asustepuolella on ollut aina silloin tällöin arskoja tarjolla ja tuossa ensimmäisessä kuvassa on modernisoitu versio vanhoista signature-pokista.
Aurinkolasit on vähän kuin kengät. Tavallinen ja aika tylsäkin asu voi muuttua vaikka miten ihanaksi ja jännäksi kokonaisuudeksi, kun vain lisää nastat pleksit nenällensä. Itse olen melkein väärinkäyttäjä, sillä silmäni alkavat punoittaa ja vetistellä pienimmästäkin tuulesta ja etenkin näin keväällä myös auringonpaisteesta. Eli arskat lennähtää usein nenälle, vaikka varsinaisesti yleisen mielipiteen mukaan ei olisi mikään aurinkolasikeli. Tällä hetkellä en varsinaisesti tarvitse uusia aurinkolaseja, mutta täytyy sanoa, että Acnen uutuudet syyhyttävät kummasti.
Acne Studios aurinkolasit 2
Valikoimassa on muutamia, yllättävänkin klassisia, malleja – toki tietty acnemaisella urbaanilla twistillä. Iso plussa tulee siitä, että kaikkia malleja on saatavana erivärisillä pokilla ja myös vaaleammilla linsseillä. Saattaisin kyetä perustelemaan itselleni, että kun kerran käytän aurinkolaseja melkein koko ajan, olisi ehkä hyvä hankkia myös sellaiset, jotka sopivat täkäläisittäin tavalliselle puolipilviselle säälle. Vai?
Acne Studios aurinkolasit 3
Aurinkolasimalliston hinnoittelukin vaikuttaa melkein inhimilliseltä. Siis, kun ottaa huomioon, mihin tahtiin ko. merkin vaate- ja kenkämalliston hinnat ovat tässä viime vuosina nousseet. Acnen arskat ovat vain piirun verran perus-Ray-Banejä kalliimpia.
Acne Studios aurinkolasit 4
Kuvien perusteella on tietty aivan mahdoton päättää, miten hyvin nuo sitten omaan pärstään istahtavat. Toivoisin kuitenkin vilpittömästi, että nämä viimeisen kuvan Mustang-pokat (just love the name!!) sopisivat… Ne, on ne, joihin erityisesti rakastuin!
Kaikki kuvat: Acne Studios

Conscious korvikset 1
Tänään lanseerattiin H&M:n “kestävän kulutuksen” mallisto Conscious Exclusive. Näköjään ainakin nettikaupasta on melkein kaikki mallit myyty jo loppuun. Putiikeista kamppeita todennäköisesti kyllä vielä löytyy – niin on melkein kaikkien limited edition -mallistojen kanssa.
Itse pääsin eilen VIP-tilaisuuteen ennakkoshoppailemaan. Tavoitteena oli löytää jotain kivaa Bloggers’ Inspiration Day ja/tai Indiedays Blog Awards -tapahtumiin reilun viikon päähän. Nyt tänä vuonna, kun tosiaan yritän pitää muotiostokseni 15 itemissa, haluan, että kaikki hankinnat palvelevat useammassa tilaisuudessa. Ei siis tullut kysymykseen, että olisin ostanut jonkun tarjolla olevista ihanista iltapuvuista, vaikka sellaisella olisin hyvin voinut Blog Awardsiin mennäkin.
Lopputuloksena oli, että tämän vuoden neljäs muotiostos on Conscious Exclusive -malliston huikentelevaiset korvakorut! Ne tulevat varmasti killumaan korvissani Blog Awardseissa ja eiköhän kesän mittaan tuollaisille uistimille tule muutakin käyttöä!
Conscious korvikset 2
Siitä huolimatta, että en korviksien lisäksi sortunut mihinkään muuhun, täytyy sanoa, että koko mallisto on mielestäni varsin onnistunut. Materiaalit tuntuvat hyviltä ja viimeistelykin vaikuttaa varsin laadukkaalta. Kaikkein upein on mielestäni jännästä lankamaisesta materiaalista tehty bomber jacket. Jos sellaisen olisin onnistunut nappaamaan itselleni, olen aivan varma, että en olisi irti päästänyt. Sen verran takille oli kuitenkin vientiä, että en edes nähnyt muuta kuin tuon mallinuken päällä olevan 34-kokoisen yksilön.
Conscious korvikset 3
Toivorikkaana sovittelin useampaakin vaatetta. Jumpsuit on mielestäni tosi makea – ja toisenlaisessa shoppailutilanteessa olisin saattanut sen kotiuttaakin. Nykyisiin tarpeisiini se on kuitenkin ihan liian avonainen. Sama kohtalo oli molemmilla pikkumekoilla, joita sovitin. Tavoitteena oli ehdottomasti löytää mekko, jossa on vähän peittoa myös käsivarsille. Tulossa on nimittäin perhejuhlia ja haluan, että uusi hankinta käy myös siihen tarkoitukseen.
Valkoista, mustan vyönsä ansiosta hiukan karate-henkistä mekkoa olin katsellut jo etukäteen vähän sillä silmällä. Jostain syystä nyt himottaisi juuri valkoinen mekko ja tuossa olisi myös niitä toivottuja hihoja. Noooh… voin kertoa, että pääntie on sen verran antava sekä edestä että takaa, että en kehtaa laittaa tänne edes pukukoppiräpsyä – saatika sitten esiintyä ko. mekossa ihmisten ilmoilla.
Conscious korvikset 4
Elikkä saaliiksi päätyi vain korvikset – ja toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen ostokseeni! Tosin on nuo kyllä aika painavat, joten ei niistä varmastikaan mitään joka päivä käytettäviä tule. Vaikka eipä ne nyt muutenkaan mitkään arkikorvikset ole.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Loppukevennykseksi Sailor Moon -kisun kommentti siihen, että koruja kuvaillaan hänen rakkaassa kiipeilypylväässään! Hiukan sai korvikset kyytiä, mutta kaikki selvisivät ehjinä. Haha!

Blog Awards 2015
Vähintään kerran, pari viikossa saan kysymyksen: “Miksi oikein bloggaat? Miten jaksat ja viitsit käyttää niin paljon aikaa siihen?”
Vastaus on vaihdellut vuosien mittaan hiukan, mutta menee suunnilleen näin:

  1. Rakastan bloggaamista, kirjoittamista, valokuvaamista – pienien tarinoiden kokoamista. Tavoitteenani on, että jokainen postaus olisi kuin yhden suupalan kokoinen konvehti tai tapas-pala; mukava, virkistävä hetki arjen keskellä.
  2. Olen kiitollinen siitä vuorovaikutuksesta lukijoideni kanssa, josta saan nauttia sekä blogin kommenttiboksissa että facebookissa. En ole kovinkaan ahkera kommentoija itsekään, enkä odota sitä muiltakaan, mutta olen todella iloinen jokaikisestä liketyksestä, kommentista, sähköpostista ja muusta elonmerkistä, jonka saan.
  3. Blogi on kuin ystävä. Tuntuu, että niinäkin hetkinä, kun olen ihan yksin tai – vielä pahempaa – yksinäinen, luonani on vanha luotettava ystävä. Ja se johtuu tietty siitä, että teitä on sielllä ruudun toisella puolella. Kommentteja tai ei, kävijätilastojen perusteella tiedän, että en ole yksin.
  4. Yksi tärkeä asia on myös se, että saan puhua perinteisesti pinnallisina, kevyinä ja hömppäkategoriaan tungettavina pidetyistä asioista ja puuhastella muodin kanssa. Kauneutta, inspiraatiota, positiivisuutta ja iloa ei ole milloinkaan liikaa. Ja siinä ei mielestäni ole mitään pinnallista.

Olen saanut suuren kunnian olla yksi ehdokkaista Indiedays Blog Awardsin “Viihdyttävin” -sarjassa. Sarjan kuvaus menee näin: “Blogi, jonka avaat kun haluat rentoutua. Bloggaaja, joka herättää keskustelua ja saa sinut hymyilemään synkempinäkin päivinä.”
Tiedän olevani aivan mahottoman mielettömän upeiden bloggareitten kanssa kisaamassa viihdyttävimmän blogin tittelistä. Olisi silti ihan huippua, jos ääniä tulisi edes pari – ettei ihan tarvitsisi olla nolona… Äänestykseen pääse tästä linkistä ja äänestää voi myös ihan anonyyminä, mutta yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan lippuja Blog Awards gaalaan.
Kiitos ja anteex… 🙂

Chanel boutique under construction
Sitkeät huhut tietävät kertoa, että kaikkien muotitalojen äiti, Chanel, olisi avaamassa putiikin Tukholmaan!!
Muutama viikko sitten monien suosikkiravintola, Bistro Jarl, ilmoitti lopettavansa toimintansa syyskuun lopussa. Tiedotteen mukaan paikalle oli tulossa kansainvälinen luksus-muotitalo, mutta ei tietoa mikä. Nyt siis tosiaan huhumyllyt jauhavat siihen malliin, että monet pitävät jo täysin varmana, että se on Chanel, joka on iskenyt näppinsä Bistro Jarlin liiketiloihin.
Vapautuva osoite Birger Jarlsgatan 7 sopisi kyllä Chanelille aivan täydellisesti. Naapuritonteilla vaikuttaa mm. Gucci, Bottega Veneta, Prada ja Louis Vuitton.
En nyt tiedä olenko piiruakaan lähempänä 2.55:n tai Boyn hankintaa, mutta pelkkä ajatus siitä, että kohta niitä löytyy täältä kotikulmilta, saa laittamaan syksyn budjettisuunnitelmat uusiksi!
Kuva: Chanel

Old stuff