Acne Studios sunglasses

Acne Studios aurinkolasit 1
Kevätuutinen parhaimmasta päästä: Acne Studios on lanseerannut ensimmäistä kertaa kokonaisen aurinkolasimalliston! Tai no, budjetin tai itselle asetettujen ostorajoitusten kannalta se ei tietty ole niin hyvä juttu, mutta se on taas ihan toinen asia. Aikaisemmin Acnen asustepuolella on ollut aina silloin tällöin arskoja tarjolla ja tuossa ensimmäisessä kuvassa on modernisoitu versio vanhoista signature-pokista.
Aurinkolasit on vähän kuin kengät. Tavallinen ja aika tylsäkin asu voi muuttua vaikka miten ihanaksi ja jännäksi kokonaisuudeksi, kun vain lisää nastat pleksit nenällensä. Itse olen melkein väärinkäyttäjä, sillä silmäni alkavat punoittaa ja vetistellä pienimmästäkin tuulesta ja etenkin näin keväällä myös auringonpaisteesta. Eli arskat lennähtää usein nenälle, vaikka varsinaisesti yleisen mielipiteen mukaan ei olisi mikään aurinkolasikeli. Tällä hetkellä en varsinaisesti tarvitse uusia aurinkolaseja, mutta täytyy sanoa, että Acnen uutuudet syyhyttävät kummasti.
Acne Studios aurinkolasit 2
Valikoimassa on muutamia, yllättävänkin klassisia, malleja – toki tietty acnemaisella urbaanilla twistillä. Iso plussa tulee siitä, että kaikkia malleja on saatavana erivärisillä pokilla ja myös vaaleammilla linsseillä. Saattaisin kyetä perustelemaan itselleni, että kun kerran käytän aurinkolaseja melkein koko ajan, olisi ehkä hyvä hankkia myös sellaiset, jotka sopivat täkäläisittäin tavalliselle puolipilviselle säälle. Vai?
Acne Studios aurinkolasit 3
Aurinkolasimalliston hinnoittelukin vaikuttaa melkein inhimilliseltä. Siis, kun ottaa huomioon, mihin tahtiin ko. merkin vaate- ja kenkämalliston hinnat ovat tässä viime vuosina nousseet. Acnen arskat ovat vain piirun verran perus-Ray-Banejä kalliimpia.
Acne Studios aurinkolasit 4
Kuvien perusteella on tietty aivan mahdoton päättää, miten hyvin nuo sitten omaan pärstään istahtavat. Toivoisin kuitenkin vilpittömästi, että nämä viimeisen kuvan Mustang-pokat (just love the name!!) sopisivat… Ne, on ne, joihin erityisesti rakastuin!
Kaikki kuvat: Acne Studios

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *