Enää kaksi yötä ja sitten on perjantai ja Peetu tulee ja edessä on kiva ja niin odotettu tyttöjen kanssa vietettävä viikonloppu. Juttelin juuri Peetun kanssa puhelimessa ja sain (kun kysyin) pitkän listan asioita, mitä pitää hankkia kauppareissulta. Ja lisäksi tiukan kommentin “en halua kuulla enempää”, kun kerroin, että nykyinen ruokavaliomme Karkin kanssa on pääasiassa kaurapuuroa ja Nutrilettia (Mintun vain) ja siksi kaapeista ei löydy sitäkään vähää, mitä normaalisti silloin, kun maestro itse ei ole paikalla. Haha!
Huomaan, että yksi venähtäneen nutrauksen sivuvaikutuksia on se, että ajattelen paljon normaalia enemmän ruokaa. Siis mahdollisia tulevia aterioita, ravintolavaihtoehtoja ja jopa kaupassa käyntiä – vaikka viimeksi mainittu on asia, jota inhoan tehdä silloin kun se on välttämätön pakko.

Karkin Berliiniin lähtöön ei tosiaan ole enää kuin pari viikkoa. Hassua, että sekin on niin lähellä, kun tuntuu, että vaihdon alku on ollut aina asia, joka on horisontissa, mutta vasta joskus sitten oikeasti tulossa. Olen tosi iloinen siitä, että Karkki päätti lähteä vaihtoon. Itse olisin opiskeluaikana tosi mielelläni tehnyt sen, mutta kahden pikkulapsen äidille se ei todellakaan ollut mikään vaihtoehto. Hiukan haikeana muistan silloin olleeni, kun toinen hyvä ystäväni lähti vaihtoon Toulouseen Ranskaan ja toinen Kanadaan Thunder Bay:hin.
Jotenkin kuitenkin erityisen outoa, että yhtäkkiä molemmat tytöt ovat samanaikaisesti kaukana. Kummatkin ovat tehneet melkein vuoden mittaiset back-packer -reissunsa Aasiassa ja Australiassa, Karkki asui jonkin aikaa Uppsalassa ja nyt Peetu Uumajassa – mutta aina on kuitenkin jompikumpi ollut lähellä. Tukholmassa ainakin, jos ei ihan kotona asumassa.
Toisaalta olen kyllä oikein kiitollinen maailmankaikkeudelle siitä, että nämä erkanemiset on hoidettu näin portaittain. Ei olisi äiskän syrän varmasti muuta jaksanutkaan. Ja kyllähän se Karkki tuossa koko ajan muistuttaa (kun yritän esittää hellämielistä hänen lähtöpäivän lähestyessä) että kohta on kesäkuun alku ja Peetu tulee Tukholmaan kesätöihin (ja asumaan kotiin!). Niin että aika pehmeän laskeutumisen elämään ilman kotona asuvia lapsia tässä kyllä näköjään saa. Onneksi. Ehkä noudatan Karkin ohjetta ja käytän maalis-toukokuun aktiiviseen Tindraamiseen – ihan vain aikani kuluksi. 😛

Keskiviikon asun perustana on vanha tuttu combo: camo-tyylinen pliseerattu hame ja sävymaailmaan sopiva villatakki. Tällä kertaa yhdistin  niiden kanssa Filippa K:n nyörirypytetyn valkoisen paidan, joka yleensä päätyy syys- talvisesongilla kellariin, mutta nyt löysin sen roikkumasta käyttövaatteiden seasta. Ihan hyvin se toimii mielestäni myös näin, kun muut asun osat eivät ole liian kesäisiä.
Jatkuvat plussakelit ovat aivan ihana asia – en valita – mutta sulavat lumikasat, lunta ehti kuitenkin hiukan kertyä, aiheuttavat sen, että kadut ovat koko ajan märkinä ja sinne tänne kertyy yllätyssyviä lätäköitä, joita ei tajua ajoissa kiertää. Sikäli DvF:n mokkabootsit eivät todellakaan ole mikään ykkösvalinta olosuhteet huomioon ottaen. Onneksi paksu ja yllättävissä lätäkössä-piilee-jäätä -tilanteissa hyvin pitävä, harkotettu kumipohja suojaa varsin mallikkaasti  sekä mokkanahkaa kastumiselta että käyttäjää kaatumiselta.

 

• paita, Filippa K
• neuletakki, COS
• hame, H&M
• saappaat, Diane von Furstenberg

Millainen on hyvä arkimeikki? Nopea tehdä, antaa freesin ja raikkaan ilmeen, ei ole liian räikeä, peittää väsymyksen, antaa hyvän fiiliksen aina peiliin katsoessa. Vaikka en juurikaan varsinaisesti meikkaa arkisin, huomaan, että vaatimuslista on siitä huolimatta aikas pitkä.
Tavoitteeni ei ole näyttää töissä siltä, että olisin lähtenyt liikkeelle täysin ilman meikkiä, mutta toisaalta en todellakaan halua, että ehostukseni herättää varsinaisesti mitään erityistä huomiota. Viimeisen noin ziljoonan vuoden aikana toimistoehostukseni on hioutunut aika tarkkaan 4 minuutissa ja 27 sekunnissa toteutettavaksi pikarituaaliksi.

Periaatteessa olen ollut todella tyytyväinen aikaisemminkin käyttämiini tuotteisiin. Nyt viimeaikoina olen kuitenkin testannut muutamia uutuuksia, joista osa on päätynyt samantien suosikkituotelistalleni
Talvisen arkimeikin perustana on hyvä meikkivoide, voidemainen poskipuna ja, jos aikaa on käytettävissä 13 sekunttia enemmän, saatan myös sipaista valoalueille vanhaa palvelijaani, YSL:n valokynää.

Aivan uusi suosikki on Lumenen Blur-foundation (saatu testiin blogin kautta). Upeasti pohjaa tasoittava, kestävä ja silti luonnollisen tuntuinen Blur-meikivoide on jo ehtinyt voittaa suosikkiäänestyksiä ja vaikka mitä, vaikka se tuli markkinoille vasta viime syksynä. Yhtään en kyllä ihmettele, sillä vaikka en todellakaan ollut epätyytyväinen edelliseen meikkivoiteeseeni, olen ollut ihan älyttömän tyytyväinen tuohon Lumenen uutukaiseen.
YSL:n valokynä on vanha tuttavuus, mutta poskipuna on tuoreempi tulokas meikkiarsenaalissani. Varsinkin nyt talven kuivimpaan aikaan olen ollut niin todella iloinen siitä, että käytössäni on voidemainen poskipuna. Talvikalpealle iholle täydellinen, luonnollinen ollaan-tässä-oltu-vähän-pulkkamäessä -tyyppinen sävy tulee kuin itsestään Lumenen Rasberry Miracle poskipunalla sävy 1: Aamun kajo (saatu blogin kautta).
Huulissa olen käyttänyt viime aikoina vain aavistuksen omien huulteni ihonväriä intensiivisempää Make Up Storen huultenrajauskynää ja Maybellinen Baby Lips Dr. Rescue -sarjan miedosti persikankiiltävää huulirasvaa (saatu blogin kautta).

Aamuinen nopea silmämeikki – samoin kuin aikaa ja tuherrusta vaativa iltameikkikin – syntyy todella helposti ihanalla Bobbi Brownin luomiväripaletilla. Peruspohjan teen haalean hohtavalla beigellä (alarivi, oikea yläkulma) ja arkisin varjostan silmien ulkonurkkia vain luonnollisen harmaalla mattasävyllä (yläkerroksen oikea yläkulma).
Hiukan tavallista toimistopäivää vaativampiin edustustilaisuuksiin laitan varjostusta alakerran oikean alakulman tumman suklaan värisellä luomivärillä. Korostusta lisään kapealla pikkuisella pensselillä kulmakarvojen alle, silmien sisänurkkaan ja joskus jopa sutaisun amorin kaarelle. Korostussävynä käytän vasemman yläkulman pellavanvalkoista mattaväriä. Kiiltävänglitterisiä sävyjä en ole vielä paljoa testaillut, mutta eiköhän niillekin käyttöä tule, kun kesän ulkoilusesonki pyörähtää käyntiin.

Käytän myös oikean yläkulman mattaa perusharmaata siihen, kun häivyttelen eri sävyt sulautuman pehmeästi toisiinsa. Korostusväriä voi sipaista ohuen pehmeän viivan keskelle silmäluomea, juuri iiriksen kohdalle, heti rajauksen yläpuolelle. Se antaa valoa katseeseen ja feikkaa helposti astetta reippaamman ja tehokkaamman ilmeen.

Muuten arkisilmämeikissä ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia sitten edellisten tutoriaalien. Tai kulmakarvojen merkitys on kasvanut sikäli, että olen muuttunut tyypistä, joka fiksaa kulmansa bileisiin, sellaiseksi, joka mielummin markkeeraa kulmat kuin rajaa silmät. Ja tämä tulee kuitenkin ihmiseltä, joka aikaisemmin piirsi eye-linerit ennenkuin oli kunnolla edes herännyt.
Lumenen kevyen neutraalisti väritetty kulmavaha (saatu blogin kautta) ja Face Stockholmin väri ovat nykyään about tärkein osa meikkiäni heti pohjan jälkeen. Ikisuosikkeja ovat myös MACin ihon värinen kapea peitepuikko ja Chanelin kakkumainen eye-liner. Peitepuikolla (tai -kynällä paremminkin) peitän väsymyksen jäljet silmistä – yksi vetäisy alaripsien sisäpuolelle vastaa ainakin puolentoistatunnin yöunta.

Meikkipussini tuorein tulokas on Lancômen huikea uutuusripsari Grandiôse. Olen todella pitkään vannonut Max Factorin mascaroitten nimeen – ja niihin olen aina palannut, vaikka välillä on tullut muutakin testattua. Nyt olen kuitenkin löytänyt niin mahtavan ripsivärin, että tästä ei ole enää paluuta!
Grandiôse on aivan täydellinen “aikuisen” meikkaajan mascara, sillä sen avulla saa joustavat ja kaarevat ripset, jotka tuntuvat tuuheentuvan ja pidentyvän aivan silmissä, mutta ilman rasittavaa ja vähemmän sofistikoitunutta “liikaa ripsaria” -efektiä. Lisäksi se pysyy siellä, missä sen on tarkoituskin – eli ripsissä – eikä varise pitkin poskia. 

Joutsenkaulaksi nimitetty mutkalla oleva varsi on uutukaisen yksi erikoisuus. Ennen testausta ajattelin, että tuo on hiukan hassu, mutta jo ensimmäisellä käyttökerralla havaitsin, miten kätevä se on. Ripsivärin levittäminen sujuu näppärästi harjaa kääntelemällä myös kaikkein hentoisimpiin ripsiin. Kasvoja ei tarvitse väännellä (tai suuta pitää auki), koska varsi hoitaa sen puolen. Vierastin hiukan aluksi myös pullukkaa muotoa, mutta koska tykästyin joutsenkaulaan, menee sekin siinä sivussa. Läpinäkyvän pään ruusuyksityiskohta on niin ihana, että se tasapainottaa kyllä kaikki muut muotoseikat.

 
Arkimeikki kunnossa!
Ehkä sitä sitten kesemmällä voi innostua käyttämään vähän enemmän värejä, mutta näin kevättalvella luonnolliset ja lempeät värisävyt ovat ainakin itselleni se ainoa oikea ratkaisu.

*sisältää mainoslinkkejä*
15 muotiostoksen vuositavoite siirtyi tänään kaksi askelta lähemmäksi maaliviivaa. Huikentelevaiseen shoppailukevytkenkäisyyteen on kaksi hyvää syytä: ensinnäkin Asos.comista saa vielä tämän päivän (17.2.) ajan ekstra 10 % alennusta jo alennetuista tuotteista koodilla FINAL10. Toisekseen ensi viikonloppuun osuu synttärini ja pitäähän sitä nyt vähän lahjoa itseään.
Pitkän pähkäilyn päätteeksi ostoskoriin päätyi klassinen tummansininen merinovilla-/kashmir-neuletakki ja sini-puna-mustat New Balance -tennarit. Molemmat lopulta täysin järkiostoksia ja normaaliin, kovaan käyttöön tarkoitettuja hankintoja.

Neuletakista sain vinkin Peetulta. Itseasiassa tuossa Asoksen kuvassa se ei näytä mitenkään älyttömän houkuttelevalta edes tällaisen neuletakkifanin silmissä. Peetu on kuitenkin ostanut itselleen samanlaisen ja kuulemma materiaali (51 % kasmiria, 49 % merinovillaa) on aivan ihanaa ja vähän pidempi malli tosi kiva, kun sen stailaa vähän vähemmän mummomaisesti kuin mainoskuvassa. Yönsininen väri tuntuu kanssa spontaanisti oikein kivalta lisältä kaiken mustan keskelle.

New Balancen tennarit saapuvat täyttämään mustikansinisten Karhujen kenkägarderobiini jättämää ammottavaa aukkoa. Ensin ajattelin, että haluan jotkut todella kreisin väriset statemet-tossut, mutta sitten totesin, että kyllähän näissäkin riittää jo vauhtia Mintun tarpeisiin… Lisäksi nuo sopivat ehdottomasti paremmin yhteen olemassa olevan garderobini sisällön kanssa kuin jotkut erikoiset terrakotta-pinkki-vihreät versiot.
10 % lisäalen kanssa ostokseni ei tehnyt yhteensä kuin piirun päälle 1000,- kruunua (reilu 100 euroa noin about). Mielestäni tein hyvät kaupat – ainakin sikäli, jos molemmat vastaavat livenä ennakko-odotuksiani.
Tosiaan vielä tämän päivän ajan kaikista jo alennetuista tuotteista saa Asos.comissa 10 % lisäalen koodilla FINAL10. (Jäi sinne vielä pari aivan mielettömän ihanaa raitapaitaa, toinen See by Chloén ja toinen Love Moschinon, mutta ehkä kykenen elämään ilman niitä…) Jos joku muukin kaipaa pientä shoppailuterapiaa…
Nyt vain pidän peukkuja, että paketti tulisi jo perjantaina (lupasivat viimeistään maanantaina), niin voisin sitten oikeana synttärinä aukoa paketteja. 😀
Kuvat: Asos.com

Viikon suosikkipäivä alkaa taas pikkuhiljaa olla lusittu. Upea aurinkoinen ja kirpeän heleä (joskin melko tuulinen) sää piristi kyllä kummasti. Samoin kuin se, että sekä aamulla töihin lähtiessä että työpäivän jälkeen oli valoisaa! Kyllä tää kuulkaa taas tästä. Toisaalta näin helmikuun puolivälissä saa kyllä henkisesti vielä varautua siihen, että talvi palaa tekemään jonkinlaisen encoren.
Ilahduttavien asioiden listan ykkösenä tällä viikolla on sellainen ihana asia, että Peetu on tulossa viikonlopuksi kotiin! Karkki on lähdössä kahden viikon päästää Berliiniin vaihtoon ja nyt olisi tarkoitus juhlistaa sekä Mintun synttäreitä että viettää Karkin läksiäisiä. Ohjelmassa on sitruunapastaa, ulkona syömistä (pöytä on varattuna toistaiseksi kolmesta eri ravintolasta – katsotaan, mihin päädytään) ja jatsibrunssia. Ja kaiken tämän syömisen ohessa tärkeintä on tietty se, että saadaan olla yhdessä!

Maanantaista selviytymiseen hain taustatukea kissanaispowerista. Olen yrittänyt hiukan vähentää iänikuista t-paitojen käyttämistä toimistolla, mutta tänään oli pakko saada jotain turvalliselta tuntuvaa päälle. Tykkään hurjasti tuosta Rikan kissanais-teepparista. Paidan puuvilla on todella unelmanpehmeää ja printti kivalla tavalla sekä sarjakuvaretro että moderni.
Jakku tuo vähän asiallisuutta ja ryhtiä kokonaisuuteen, vaikka maanantaisin haluan yleensä pukeutua aika rennosti, jos vain päivän ohjelma sen salllii. Rennot farkut ja Martensit pehmentävät arkeen laskeutumista.

Ta-Daaa! 😀

 

• t-paita, Rika
• jakku, H&M
• farkut, H&M
• kengät, Dr. Martens

Tasan vuosi sitten kirjoittelin tähän samaan aikaan juttua nettideittailusta ja aikuisen sinkun ongelmista löytää edes potentiaalisia deittailututtavuuksia – saatika sitten sitä oikeaa. Silloin tuumasin, että mikä voisi olla pateettisempaa kuin viettää Valentine’s Day:n ilta listautumalla erinäisillekin deittisivustoille. No, nyt voin kertoa rehellisesti, että jotenkin tuolloin kuitenkin kuvittelin tilanteeni olevan vain väliaikainen. Että kyllä se siitä, nettideittaillen tai ihan livenä. Vuosi eteenpäin tuntuu niin kovin pitkältä ajalta.
Tänäiltana olisin voinut “lähteä ulos”. Tukholmassa on tänään useampikin Alla Hjärtans Dag -häppeningi, joka on suunnattu juurikin sinkuille – ja pariin paikkaan on kaveriporukoita menossa. Valitsin kuitenkin jäädä kotiin, koska vaikka miten rakastan Ystävänpäivän kaltaisia (ja ihan mitä tahansa muitakin, kaupallisia tai ei-kaupallisia) kalenterijuhlia, en kertakaikkiaan jaksa lähteä tapaamaan laumaa ihmisiä, jotka ovat lyöneet otsaansa “sinkku”-leiman.

Ja miksi en? Hyvä kysymys. Hyvä ystäväni Camilla, myöskin aikuinen sinkku, sanoo aina, että ei pidä kieltäytyä kutsuista vain mukavuussyistä, sillä koskaan ei voi tietää kenet tapaa ja mitä tapahtuu. Jos aina valitsee sohvan ja Netflixin, voi olla aika varma, että kukaan ihana ihminen ei ainakaan sattumalta astele elämääsi. Mutta silti valitsin jäädä kotiin juuri tänään.
Sitten viime vuonna tehdyn postauksen olen hiukan varovaisesti yritellyt myös deittailua. En ikinä kyennyt kirjoittamaan itselleni oikeaa “profiilikuvausta”, johon olisin itse ollut tyytyväinen, joten päätin testata Tinder -pikadeittiappia.

Tinderin perusperiaate on oikeastaan juuri se, mitä tavallaan haluankin. Eli se on jossain mielessä nettivastine baarissa hengaamiselle. Ihan samoin kuin muissakin, oikeassa elämässä tapahtuvissa kohtaamisissa, Tinderissäkin ensimmäinen vaikutelma tulee ulkonäöstä (kuvia voi laittaa käsittääkseni enimmillään kuusi) ja lyhyen esittelyn antamasta ensivaikutelmasta. Pinnallista, kyllä, mutta toisaalta netin ulkopuolella ensitapaaminen on aina enemmän tai vähemmän pintalähtöistä jokatapauksessa.
Parasta Tinderissä on se, että viestejä voi saada vain niiltä tyypeiltä, joita on itsekin likettänyt. Perinteisessä nettideittaamisessa ongelma ainakin omalla kohdallani oli se, että saatoin saada päivässä kymmeniä meilejä muka kiinnostuneilta miehiltä. Todella pian kyllä havaitsin, että suurin osa vain copy-pasteaa random-viestin kaikille vähänkään heidän haarukkaansa sopiville naisille. Useimmat olivat tuskin edes silmäilleet profiiliini kirjoittamiani asioita.

Eli plussat Tinderille siitä, että vain ne, joista itsekin olen tykännyt, voi laittaa viestin. Ja hei, täytyy sanoa, että suurimman plussan palvelu sai about heti siihen liityttyäni, kun viime kevään blogitreffeillä kuulin, että ihana ja mahtava blogikompikseni Nata on tehnyt todellisen superlöydön samaisesta palvelusta.
Hiukan olen siis tinderöinyt. Karkki ja Peetu olivat heti julistamassa, että ko. app on vain niille, jotka haluavat seksiseuraa – ja mieluiten heti nyt. Siihenkin olen törmännyt, kyllä, mutta uskoisin, että tässä on myös hiukan kysymyksessä se kuuluisa sukupolvien välinen kuilu. Alle kolmikymppiset käyttävät todennäköisesti Tinderiä ihan toisella tapaa kuin me aikuiset. Nelikymppiset miehet kertovat yleensä heti jo profiilissaan lyhyesti ketä ovat ja mitä hakevat – ja useimmat ovat ihan ainakin jossain määrin tosimielellä liikeellä.

Latasin Tinderin puhelimeeni joskus viime keväänä, muistaakseni pääsiäisen aikoihin. Silloin chattailin aika intensiivisesti joidenkin tyyppien kanssa, mutta en varsinaisesti halunnut tehdä treffejä virallisesti. Muutamalle kerroin tarkalleen mihin baariin olen menossa ja milloin, mutta kukaan ei ikinä tullut koputtamaan olkapäähän. Sitten kävi niin, että puhelimeni varastettiin heinäkuun alussa ja sinne jäi kaikki tinderöinnit.
No, tulihan ne kaikki vanhat Tinderi-historiat mukana, kun sitten joskus syksyllä latasin appin vanhaan neloseeni. Satunnaisesti on siellä tullut vierailtua ja aina välillä on joku, jonka jutut yllättäen tuntuukin keskivertoa viihdyttävämmiltä. En edes oikein osaa sanoa miksi, mutta joidenkin kanssa tuntuu jo se todella rasittava mitä-sä-teet-mitä-sä-harrastat-onko-sulla-perhettä -peruskeskustelu paljon kiinnostavammalta kuin joidenkin toisten.
Niistä keskusteluista on kuitenkin vielä matkaa tapaamiseen ja tapaamisesta on noin valovuosi, ei, ziljoona valovuotta siihen, että jokin oikeasti klikkaisi.

 
En voi väittää, että olisin ollut mitenkään superahkera tapaamaan potentiaaliseksi kokemiani herroja, mutta ne harvat kahvila-treffit, joita olen viimeaikoina suorittanut (kauhea verbi, mutta tarkoituksella…) on kyllä tuntunut huomattavasti enemmän työhaastatteluilta kuin mukavalta tapaamiselta mahdollisesti kivan kaverin kanssa. Positiivista on se, että useimmiten en ole kokenut itse olevani se työnhakija vaan tyypit ovat esittäneet ihan täydellistä kesäharkkari-roolia “onko sulla muuta kysyttävää” -kysymyksineen…
Tiedän, että vika on aina molemmissa osapuolissa, tottakai. Mutta kertokaa mulle pliis, missä voisi tutustua järkeviin, tavallisiin, elämästä kiinnostuneisiin, vapaisiin miehiin – muualla kuin netissä tai mobiilissa? Ja Tinnille tiedoksi: täällä ei ole mitään avoimia makkaranvalmistuskursseja nyt keväällä!
PS. Kaikki kuvat on otettu tänään, Mintun kaupunkireissulta ja kotona. Nyt breikki diettiin ja suklaata ja New Girl Netflixistä!