Tasan vuosi sitten kirjoittelin tähän samaan aikaan juttua nettideittailusta ja aikuisen sinkun ongelmista löytää edes potentiaalisia deittailututtavuuksia – saatika sitten sitä oikeaa. Silloin tuumasin, että mikä voisi olla pateettisempaa kuin viettää Valentine’s Day:n ilta listautumalla erinäisillekin deittisivustoille. No, nyt voin kertoa rehellisesti, että jotenkin tuolloin kuitenkin kuvittelin tilanteeni olevan vain väliaikainen. Että kyllä se siitä, nettideittaillen tai ihan livenä. Vuosi eteenpäin tuntuu niin kovin pitkältä ajalta.
Tänäiltana olisin voinut “lähteä ulos”. Tukholmassa on tänään useampikin Alla Hjärtans Dag -häppeningi, joka on suunnattu juurikin sinkuille – ja pariin paikkaan on kaveriporukoita menossa. Valitsin kuitenkin jäädä kotiin, koska vaikka miten rakastan Ystävänpäivän kaltaisia (ja ihan mitä tahansa muitakin, kaupallisia tai ei-kaupallisia) kalenterijuhlia, en kertakaikkiaan jaksa lähteä tapaamaan laumaa ihmisiä, jotka ovat lyöneet otsaansa “sinkku”-leiman.
Ja miksi en? Hyvä kysymys. Hyvä ystäväni Camilla, myöskin aikuinen sinkku, sanoo aina, että ei pidä kieltäytyä kutsuista vain mukavuussyistä, sillä koskaan ei voi tietää kenet tapaa ja mitä tapahtuu. Jos aina valitsee sohvan ja Netflixin, voi olla aika varma, että kukaan ihana ihminen ei ainakaan sattumalta astele elämääsi. Mutta silti valitsin jäädä kotiin juuri tänään.
Sitten viime vuonna tehdyn postauksen olen hiukan varovaisesti yritellyt myös deittailua. En ikinä kyennyt kirjoittamaan itselleni oikeaa “profiilikuvausta”, johon olisin itse ollut tyytyväinen, joten päätin testata Tinder -pikadeittiappia.
Tinderin perusperiaate on oikeastaan juuri se, mitä tavallaan haluankin. Eli se on jossain mielessä nettivastine baarissa hengaamiselle. Ihan samoin kuin muissakin, oikeassa elämässä tapahtuvissa kohtaamisissa, Tinderissäkin ensimmäinen vaikutelma tulee ulkonäöstä (kuvia voi laittaa käsittääkseni enimmillään kuusi) ja lyhyen esittelyn antamasta ensivaikutelmasta. Pinnallista, kyllä, mutta toisaalta netin ulkopuolella ensitapaaminen on aina enemmän tai vähemmän pintalähtöistä jokatapauksessa.
Parasta Tinderissä on se, että viestejä voi saada vain niiltä tyypeiltä, joita on itsekin likettänyt. Perinteisessä nettideittaamisessa ongelma ainakin omalla kohdallani oli se, että saatoin saada päivässä kymmeniä meilejä muka kiinnostuneilta miehiltä. Todella pian kyllä havaitsin, että suurin osa vain copy-pasteaa random-viestin kaikille vähänkään heidän haarukkaansa sopiville naisille. Useimmat olivat tuskin edes silmäilleet profiiliini kirjoittamiani asioita.
Eli plussat Tinderille siitä, että vain ne, joista itsekin olen tykännyt, voi laittaa viestin. Ja hei, täytyy sanoa, että suurimman plussan palvelu sai about heti siihen liityttyäni, kun viime kevään blogitreffeillä kuulin, että ihana ja mahtava blogikompikseni Nata on tehnyt todellisen superlöydön samaisesta palvelusta.
Hiukan olen siis tinderöinyt. Karkki ja Peetu olivat heti julistamassa, että ko. app on vain niille, jotka haluavat seksiseuraa – ja mieluiten heti nyt. Siihenkin olen törmännyt, kyllä, mutta uskoisin, että tässä on myös hiukan kysymyksessä se kuuluisa sukupolvien välinen kuilu. Alle kolmikymppiset käyttävät todennäköisesti Tinderiä ihan toisella tapaa kuin me aikuiset. Nelikymppiset miehet kertovat yleensä heti jo profiilissaan lyhyesti ketä ovat ja mitä hakevat – ja useimmat ovat ihan ainakin jossain määrin tosimielellä liikeellä.
Latasin Tinderin puhelimeeni joskus viime keväänä, muistaakseni pääsiäisen aikoihin. Silloin chattailin aika intensiivisesti joidenkin tyyppien kanssa, mutta en varsinaisesti halunnut tehdä treffejä virallisesti. Muutamalle kerroin tarkalleen mihin baariin olen menossa ja milloin, mutta kukaan ei ikinä tullut koputtamaan olkapäähän. Sitten kävi niin, että puhelimeni varastettiin heinäkuun alussa ja sinne jäi kaikki tinderöinnit.
No, tulihan ne kaikki vanhat Tinderi-historiat mukana, kun sitten joskus syksyllä latasin appin vanhaan neloseeni. Satunnaisesti on siellä tullut vierailtua ja aina välillä on joku, jonka jutut yllättäen tuntuukin keskivertoa viihdyttävämmiltä. En edes oikein osaa sanoa miksi, mutta joidenkin kanssa tuntuu jo se todella rasittava mitä-sä-teet-mitä-sä-harrastat-onko-sulla-perhettä -peruskeskustelu paljon kiinnostavammalta kuin joidenkin toisten.
Niistä keskusteluista on kuitenkin vielä matkaa tapaamiseen ja tapaamisesta on noin valovuosi, ei, ziljoona valovuotta siihen, että jokin oikeasti klikkaisi.
En voi väittää, että olisin ollut mitenkään superahkera tapaamaan potentiaaliseksi kokemiani herroja, mutta ne harvat kahvila-treffit, joita olen viimeaikoina suorittanut (kauhea verbi, mutta tarkoituksella…) on kyllä tuntunut huomattavasti enemmän työhaastatteluilta kuin mukavalta tapaamiselta mahdollisesti kivan kaverin kanssa. Positiivista on se, että useimmiten en ole kokenut itse olevani se työnhakija vaan tyypit ovat esittäneet ihan täydellistä kesäharkkari-roolia “onko sulla muuta kysyttävää” -kysymyksineen…
Tiedän, että vika on aina molemmissa osapuolissa, tottakai. Mutta kertokaa mulle pliis, missä voisi tutustua järkeviin, tavallisiin, elämästä kiinnostuneisiin, vapaisiin miehiin – muualla kuin netissä tai mobiilissa? Ja Tinnille tiedoksi: täällä ei ole mitään avoimia makkaranvalmistuskursseja nyt keväällä!
PS. Kaikki kuvat on otettu tänään, Mintun kaupunkireissulta ja kotona. Nyt breikki diettiin ja suklaata ja New Girl Netflixistä!
16 Comments
Yksi kysymys: Mitä tuo suklaa on? Oikeaa digestiveä muruina? (Oikeassa digestivessä ei ole munaa ja sitähän mä en syö.)
Suomessa tulee tv:ssä nyt Valentine’s Day, ja mä katselin sitä “koirien kanssa” (ne vaan nukkuu), mutta mä olen nähnyt sen varmaan kaksi kertaa aiemmin, joten voi huoleti vaihtaa ykköselle, Peter Falk, ruotsalaista väkivaltaa. 🙂
Hmmm, suklaa on ihan tavallista Marabouta, jossa on Digestive-keksin muruja. Elikkä vegaanille se ei käy, kun siinä on maitojauhetta ainakin. Munaa ei kyllä näyttäisi olevan – ja Peetun allergioitten takia väittäisin olevani aika nihilisti, mitä tuoteselosteitten lukemiseen tulee. 🙂
Toi on hyvä juttu: http://www.hs.fi/elama/a1423627805448?jako=b4e60a7c3dcbca0f31a7bd28ba48a12b 🙂
Ymmärrän, että monien mielestä se on hyvä juttu – ja siksi saanut tosi paljon liketyksiä facebookissa. Itse olen sitä mieltä, että se on (mulle) ihan kauhea juttu. Siis toki myötäelän nykyvanhempien tuskaa, mutta meillä vietettiin iltakaudet lasten kanssa kirjoja ääneen lukien. Molemmista tytöistä tuli lukutoukkia tavallaan, eikä meillä tarvinnut koskaan säädellä mitään nettiaikoja tai muita. (Jos laittoivat yhden Britney Spears -kuvan latautuun, siihen meni helposti muutama tunti, jonka saattoi käyttää läksyjen tekemiseen tai äidin kanssa riitelemiseen).
Ymmärrän myös Tinderin saaman kritiikin. Se tulee yleensä parisuhteessa olevilta aikuisilta henkilöiltä. Omakin spontaani rektioni Tinderiin oli, että voi kauheeta, ja että kyllä nyt ollaan taas netti-elämän tyhjässä ytimessä. Mutta ennekuin latasin Tinderin kännykkääni googlasin – tietenkin – kaiken ko. appista. Lopulta olin todella samaa mieltä vaihtoehdoista tavata mies baarissa tai tavata mies on line. Ja viimeksi mainitussa Tinder on ehdottomasti paras, koska siellä vain ne, joiden kanssa on molemilla “like” voi laittaa toiselle viestiä.
Vastaus: Åressa!! Odota vaan! <3
Haha! Mä voisin NIIIIN muuttaa Åreen! Love that place! <3 (Eikä haittais, vaikka tapais jonku Stockholmaren siellä!) 😉 😀
Mitä alle kolmikymppiset on, jollei aikuisia? Ja luulisi ton ikäisen muutenkin jo tajuavan, ettei se ikä määritä toimintaa, vaan henkilö.
Juu, no siis oikeasti olen sitä mieltä, että täysi-ikäisyys saavutetaan, kun ollaan 18 v, ja aikuisuus tulee siitä parin-kolmen vuoden harjoittelun jälkeen. Ja joo, itselleni ikä ei ole koskaan ollut kysymys suuntaan tai toiseen – vain se, millainen henkilö on oikeasti. 🙂
Nyt tarvitaan uskoa, heh! 2 todella hyvää ystävääni, juuri sinun ikäisiä ja about samassa elämäntilanteessa ovat viimeisen 6kk aikana löytäneet kivat miehet elämäänsä Tinderin ja jonku treffisuvuston kautta (olisko match.com). Toisella natsas heti, vaikka ensin meinaskin heivata tyypin tylsien chattien vuoksi. Olin juuri silloin Suomessa ja koitin vaan vakuuttaa ettei kaikki ole sulavasanaisia chateissä tai ihan ensi treffeilläkään. Siitä se sit lähti. Toinen kaveri treffaili kahveilla/ drinkeillä ehkä reilu 10 jannua ja se “usko” oli kans koetuksella. Nyt tuntuu että kiva tyyppi on löytynyt, vaikkei ulkoiset kriteerit ihan täyttynytkään. (Niitäkin on). Eli rohkaisisin näiden kahden läheltä katsotun esimerkin innoittamana jatkamaan nettideittaulua. Tosi asiassa yhden baari-illan aikana saa kontaktin ehkä yhteen miekkoseen, netin kautta kotisohvalta saa kontaktoitua monia! Avoimin ja luottavaisin mielin vaan! Keep us posted!
Oh, ihanaa ja kiitti sr!! Oon kyllä kuullut niin monista, jotka on tavannut oikeasti ihania tyyppejä netissä, mutta mun kohdallani tuntuu maailmassa olevan joku virhe… Mutta joo, oikeasti olen sitä mieltä, että netistä se kyllä todennäköisemmin löytyy. Tai näin ainakin toivoisin, sillä varsinaisesti käyn ulkona maks kaksi tai kolme kertaa vuodessa… 😀
Oman kokemukseni mukaan: toista! Mutta se ei valttamatta ole aina ideaalipaikka, ellei sitten ole jonkun kanssa ollut kevytta flirttailua jo pidemman aikaa ja sitten jommankumman vaihtaessa tyopaikkaa jutut menee pidemmalle.
30-40v. ystavillani myos seuraavat ovat toimineet: match.com kaltaiset sivut, harrastukset ja ns. sosiaaliset ryhmat (meetup.com, mika ei ole mikaan ns. deittailusivu). Elika variaatiota kehiin ja silmat auki! 🙂
Piti viela lisata: itsekin kaytin tuota meetup.com sivua kun muutin uuteen kaupunkiin ja sosiaalinen elama oli aikas hiljainen. Tapasin kivoja ihmisia ja yhdesta (naisesta) tuli sitemmin todella hyva ystavani! Mutta kylla siella niita sinkkumiehiakin pyori… 🙂
Välillä olen tosiaan ajatellut, että monista niistä kivoista tyypeistä olisi voinut tulla kavereita, mutta koska tavattiin deittisaitilla, niin koko homma oli jo alusta alkaen ihan väärällä baanalla…
No variaatiota on kyllä ollut aika vähän. Silloin aikoinaan testasin pariin otteeseen täkäläistä isoa saittia, Mötesplats.com ja sitten nyt myöhemmin Tinderiä. Mitään muuta en oikeastaan ole edes kokeillut.
Mä löysin nykyiseni (tai oikeestaan hän löysi mut) deittiprofiilin avulla, mutta en perinteiseltä deittisivustolta, vaan harrastusfoorumilta. 🙂 Treffailin kyl muutamia ihmisiä deittisivustonkin kautta, mut jotenkin ei vaan kenenkään kanssa siellä tarpeeks hyvin natsannut.
Harrastuksien suhteen mun ongelmani on se, että muodin parissa ei juuri miehiä liiku… Muuten harrastan vaan ihan randomisti salilla käymistä etc. Muuten toi voisi olla ihan loistava vaihtoehto. Valmiiksi jo vähän samoja kiinnostuksen kohteita – ja voisi tutustua ilman sitä deittisivujen antamaa “sovittaiskohan-me-yhteen” -painetta.