Month: August 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänään vasta on oikeastaan poletit alkanut putoilla kohdalleen. Elämä muuttuu aika perusteellisesti vajaan kahden viikon päästä. Peetu muuttaa ihan oikeasti noin ziljoonan kilometrin päähän Umeåån, eikä sieltä tosiaankaan matkusteta joka toinen viikonloppu kotiin äidin, siskon ja kisujen kanssa leikkimään.
Kyllähän sekin kieltämättä tuntui, kun Karkki keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Uppsalaan. Ihmeen tyhjää, kun yksi perheenjäsen siirtyy asumaan pääasiassa toiseen osoitteeseen. Uppsala on kuitenkin lähellä ja Karkki hengasi usein pitkiä viikonloppuja torstaista maanantaihin kotona Tukholmassa. Sittemmin neito muutti takaisin kotikulmille ja nykyinen opiskelijakämppä on vaivattoman tunnelbana-matkan päässä meiltä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Varsinkin nyt kesällä ollaan hengattu paljon kimpassa kotosalla. Tietty tytöillä on omat menonsa sekä yhdessä että erikseen, mutta varsinkin kisuvauvan saapumisen jälkeen ollaan oltu paljon yhdessä. Karkkikin on ollut koti-kotona kissavahtina tenttiin lukemassa, kun me Peetun kanssa ollaan oltu töissä. Enkä usko, että tulevaisuudessakaan mitään pahoja ongelmia kisujen hoitoon liittyen tuleekaan. Sen sijaan olen aivan realisti sen suhteen, että Karkin innostus kotona muuten vain olemiseen laskee varmasti aika oleellisesti sen jälkeen, kun täällä ei ole enää rakasta siskoa kaverina.
No, köyhän opiskelijan saa varmaankin houkuteltua käymään, kun lupaa sille hyvää ruokaa ja jätskiä jälkkäriksi. Pitääkin alkaa taas palautella muistiin Peetun “maailmanympärimatkan” aikaisia kokkailuoppejani
Näiden haikeilujen kuvituksena on yksi kesän kivoimmista yhteisistä muistoistamme – Stockholm Music & Arts festivaali ja jonkin päivän viralliset festariasut. Mahottomaan helteeseen sopi hyvin V AVE Shoe Repairin loppuunmyynnistä löytämäni valkoinen liuhupaita. Paidan kuvio on jännästi osittain printti ja osittain aplikoitu.
SMA toka 3 SMA toka 4

  • paita, V AVE Shoe Repair
  • shortsit, Filippa K
  • lipsut, Havaianas
  • aurinkolasit, Ray Ban Aviator
  • varpaiden kynsilakka, Lumene Gel Effect

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • mekko, Primark
  • aurinkolasit, Bvlgari

Kesämuistoja on kyllä kerätty vielä tänäänkin – tultiin nimittäin juuri ilta-uinnilta. Vaikka ilmassa onkin pikkuriikkinen aavistus tulossa olevan syksyn kirpeyttä, tuntuu yli 20 asteinen vesi vielä hyvinkin kesäiseltä.
 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aika moni tuntuu jo huokailevan ihastuneesti teekupposten, villavilttien ja syksyisten kynttilätunnelmointien perään. Kaikille heille haluaisin ystävällismielisesti ilmoittaa, että elokuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi! Tämän tajuamista edistää kyllä aika huomattavasti se, että olen töissä yrityksessä, jonka emoyhtiö on saksalainen. Pääkonttorin kollegat nimittäin lähtivät sankoin joukoin vasta viime viikolla ansaituille kesälomilleen. Vaikka oman toimiston pulssi onkin palautunut jo käytännöllisesti katsoen sille normaalille tasolle, on hienoista lomahankausta asioiden sujumisessa kuitenkin havaittavissa.
Onhan sitä kieltämättä pieniä loppukesämäisiä fiiliksiä ilmassa. Uimavesi on edelleen reilu kaksikymmentäasteista, mutta aamusella mereltä tuleva viima nipistää jo pienen aavistuksen paljaita sääriä ja illat pimenevät jo ihan selkeästi aikaisemmin. Asukuvat pitää napsia taas nykyisin varsin noileasti työpäivän jälkeen, muuten valo ei riitä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja sitten vielä sellainen tärkeä syksyn merkki kuin koulujen alkaminen. Parin viime vuoden ajan koulukalenterin mukaan meillä on elänyt vain Karkki, mutta tänä syksynä myös Peetu aloittaa opiskelut. Tunnustetaan nyt tässä koko blogeja lukevalle maailmalle, että Peetua kieltämättä otti (ja ottaa edelleen) aika raskaasti päähän se, että unelmien opiskelupaikka Umeån yliopistossa ei nyt heti auennut. Kolmannelta varasijalta saattaa toki vielä päästä opiskelemaan, mutta kun arkkitehtiopintoihin otetaan vain kolmisenkymmentä uutta opiskelijaa vuosittain, voi sisäänpääsyn kanssa tässä vaiheessa olla kyllä aika hankalaa.
Peetun suunnitelma B on aloittaa diplomi-insinööriopinnot KTH:lla, mutta kuten sanottu, ihan hurjaa innostusta tämä vaihtoehto ei herätä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hiukan kuitenkin ilahduttaa uusi hieno Michael Korsin “Large Gilmor” Leather Tote -laukku. Upea, pehmeä nahka, kaunis lämmin keskiruskea sävy ja erittäin näppärästi sijoitetut monet taskut ovat erityisesti mieluiset. Hiukan Peetua arvelutti kultaosien runsaus ja bling-bling -henkisyys, mutta se rauhoittui aika tavalla, kun hihnasta roikkuva branditunnus, kultainen MK-“kolikko”, muutti dust bagin suojiin. Hihnat voisivat myös olla hiukan pidemmät, koska Peetu ei ole niin ihastunut mukana seuranneeseen olkahihnaan, mutta muuten laukku on ihan täydellinen!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Onhan sitä kaikenlaisia stereotyyppisiä ajatuksia siitä, miltä teknillisien korkeakoulujen opiskelijat näyttävät. Siistit tummansiniset hahmot metallisankaisissa huomaamattomissa silmälaseissaan ja Asicsin lenkkareissaan kestävät varmasti mainiosti yhden tolppakorkoihin ja leopardimekkoon pukeutuneen opiskelijakollegan joukossaan. Sitäpaitsi Peetu oli eilen aloittavien opiskelijoiden tutustumisillassa ja kurssikaveriksi paljastui mm. tyttö, joka on tehnyt kanditutkielman Konstfackille selfieistä! Vähänkö siistiä!?
No, vielä voi tietty tapahtua mitä tahansa Umeån yliopiston ja minkä tahansa muunkin kanssa. Enkä suinkaan ole sitä mieltä, että pitää väkisin pysyä opinnoissa, jotka ei yhtään tunnu omalta. Parempi kai nyt kuitenkin käydä katsomassa tilanne omin silmin ja tehdä päätös vasta sitten. Töitä varmasti löytyy aina, jos siltä tuntuu, eikä se hullumpi vaihtoehto olisi viettää hetki taas ulkomaillakaan.
Päätösten tekeminen ei vain aina ole niin kovin helppoa. Kenellekään.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • mekko, H&M
  • kengät, H&M
  • laukku, Michel Kors
  • kaulakoru, MQ

EDIT: Peetu tuli pieneltä kaupunkikierrokselta kotiin juuri, kun olin saanut tämän postauksen julkistettua. Jo eteisestä kuului iloinen huuto: Äiti ne soitti sieltä Umeån yliopistosta ja MÄ OON SAANUT PAIKAN!! Elikkä meillä meni täällä elämänkuviot justiinsa aikaslailla uusiksi. Kahden viikon päästä mun pikkubeibi muuttaa melkein seitsemänsadan kilometrin päähän ja aloittaa ihan uuden elämänvaiheen arkkitehtiopiskelijana. Niin hianoo ja jännää ja hurjaa ja upeeta ja kaikkee niin paljon, että mitenkä sitä saa ensi yönä edes nukuttua!

Favoptic aamiainen 1
Olen jo pidempään miettinyt, että tarvitsisin kipeästi uudet silmälasit. Edelliset on kylläkin vasta pari vuotta vanhat, mutta fiksuna teetin ne pari vuotta vanhalla reseptillä. Ihan kohtuullisesti olen niiden kanssa kyllä pärjäillyt, mutta kyllähän sitä silmälasien käyttäjällä pitää olla edes yhdet lasit oikeilla vahvuuksilla.
Siinä mielessä ei siis olisi voinut parempaan saumaan osua Favopticilta tullut kutsu tutustumaan uusiin silmälasimalleihin. Samalla saatiin nauttia Grand Hotellin aivan mielettömän herkullisesta aamiaisesta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Karkki aamiaismetsällä!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mutta siis silmälasit oli kuitenkin se pääasia. (Just passeli kuvateksti irtopäiden alle – heko, heko…)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Valinnanvaraa laidasta laitaan… Mutta oikeastaan ainoa tapa tietää sopiiko pokat, on sovittaa niitä päälle.
Päätin olla liikkeellä avoimin mielin ja testasin kaikenlaisia kehyksiä ja erilaisia malleja – vaikka jotkut oli kyllä heti sen näköiset, että en tuntenut yhtään oloani kotoisaksi.
Favoptic aamiainen 5
Oikeassa alakulmassa olevat pokat olivat Karkin mielestä hienoimmat ja sopivimmat. Itse yllätyin siitä, että vasemmassa yläkulmassa olevat vihreät muovikehykset tuntuivat niin hyvältä. En sitten kuitenkaan tohtinut tilata värillisiä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA Favoptic aamiainen 7
Seuraavaksi aion tilata sporttilasit vahvuuksilla. Ihan tosi mahtavaa, että niidenkin teettäminen on nyt niin helppoa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Karkki löysi ihanan naiselliset kehykset. Vähän neito itse epäröi, että mahtaako ne olla vähän liiankin suloiset, mutta omasta mielestäni ne sopii todella hyvin!
Itse päädyin asiallisiin toimisto-virallisiin kehyksiin.
Favoptic aamiainen 9
 
Ehkä nuo on vähän tylsät, mutta toisaalta halusin juuri sellaiset peruslasit, jotka sopivat kaikenlaisiin asuihin. Jotenkin tuntuu, että räväköiden ja erikoisten lasien kanssa pitäisi aina olla viimeisenpäälle laitettu, mutta nuo matsaa helpommin myös normi bad-face-dayn osuessa kohdalle.
Nyt vaan odotellaan, että valmiit kakkulat saapuvat postissa. Tosi kätsyä, kun nyt kaikki tiedot on Favopticin sivuilla valmiina. Uusien lasien tilaaminen ei voisi olla enää helpompaa!

PrimaCat 6
Suurkiitokset kaikille PrimaCat Deluxe -kissan herkkuruokapaketin arvontaan osallistuneille! Oikea vastaus oli: PrimaCat Deluxe -makuja on neljä, vaikka yksi vastaaja ihan oikein totesikin, että oikeastaan vaihtoehtoja on neljä, mutta makuja vain kolme. Kahden täysravinnon makuna kun on kana. Kysymyksessä on kuitenkin eri tuotteet, joten itse olen kyllä sitä mieltä, että ne varmasti maistuu vähän eriltä… No, ketään ei osallistuneista ei diskattu väärän vastauksen vuoksi!
Hurjan mukava huomata, että vastaajista aika monella tuntui olevan useampi kisu. Aion kyllä tehdä ihan “virallisen” tilannekatsauksen Sunshinen ja Sailor Moonin yhteiselämän sujumiseen, mutta sen verran voin tässäkin jo avautua, että valitettavasti mitään lämmintä ystävyyttä ei kyllä vielä ole siskosten välille syntynyt. Välillä kyllä leikkivät ihan kivan ja iloisen oloisena. Sailor Moon tuntuu olevan muutenkin oikein iloinen ja reipas pentu, mutta Sunshine on kyllä aika loukkaantuneen oloinen, ei anna silittää ja on vielä entisestäänkin enemmän vain omissa oloissaan… Ehkä se kuitenkin vielä tästä, vaikka aikaa on mennyt jo kuukausi.
Kissahöpinät sikseen. Nyt julkistetaan arvonnan voittaja! Onnettaren suosikki on nimimerkki:
PEX
Tai ehkä paremminkin hänen perheessään tassuttelevat kaksi kissaa!
Hurjasti onnea voitosta!! Ja vielä kerran kiitos kaikille osallistujille!
Voittajalle on ilmoitettu myös sähköpostitse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
No tässä me nyt sitten Ninan kanssa patsastellaan Swedish Fashion Talents -häppeningissä.  Kuvasta kiitos kompikselleni Camillalle. Vähän on Mintulla maanantai-maaniset silmät, mutta tuossa vaiheessa sitä vielä kovasti jännättiin, että kenestä kruunataan vuoden muotilahjakkuus.
Elikkä tässä lupaamaani juttua maanantaisesta tapahtumasta. Yritettiin siinä illan mittaan miettiä, että miten koko Fashion Talents -kilpailu- tai nimitysprosessi oikein sujuu. Tiedän nähneeni maanantaisetkin Rookies-finalistit jo ainakin yhdessä näytöksessä (helmikuun muotinäytösviikolla) ja parisen kertaa erilaisessa näyttelyssä. Mutta jotenkin niin se taitaa mennä, että kohtapuoliin julkaistaan vuoden 2015 ehdokkaat pienen juhlallisuuden saattelemana, sitten porukka karsitaan vuoden vaihteen jälkeen noin puoleen – eli finalisteihin – ja nyt sitten näin kesän lopussa kruunataan voittaja.
Swedish Fashion Talents 2014 2
Eihän niillä muodollisuuksilla oikeastaan niin hurjan paljoa ole väliä. Tärkeintä mielestäni on, että uusia, tuntemattomampia ja aloittelevia suunnittelijoita tuetaa kaikin mahdollisin tavoin. Swedish Fashion Council tekee todella hyvää työtä vuodesta toiseen juuri tässä suhteessa. Vuoden kestävä talents-kisaprosessi antaa huikeasti julkisuuttaa voittajan lisäksi etenkin myös finalisteille, mutta kaikkien muidenkin luulisi olevan tyytyväisiä saamaansa nostoapuun.
Kilpailuun osallistuvien suunnittelijoiden ja heidän luomustensa lisäksi fäshion-häppeningeissä on aina kiva bongailla muun yleisön asuja. Midi-mittainen kapea paljettihame olisi kyllä melkein pakko saada… Tuli vain mieleeni. 😀
Swedish Fashion Talents 2014 3
Kaikki ei voi voittaa, mutta tällä kertaa omat arvailuni meni kyllä harvinaisen pieleen.
Swedish Fashion Talents 2014 4
Olin lähestulkoon sataprosenttisen varma, että joko ISABELL YALDA HELLYSAZ (vas.) tai WILHJA (oik.) vie voiton kotiin, mutta yllätyksekseni näin ei käynyt.
Sen sijaan osasin kyllä odottaa, että oma suosikkini, BLACK BOOK, ei tämän tyylisissä kisoissa pärjää.
Swedish Fashion Talents 2014 5
Ikuisena t-paitafanina ja college-rabiaattina olisin toki suonut, että nämä hienot (ja livenä kokeiltuani myös erittäin hyvälaatuiset) printtihommelit olisivat menestyneet. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, että palkinto kuuluu ehkä kuitenkin paremmin jollekin hiukan haasteellisempia kokonaisuuksia toteuttavalle suunnittelijalle.
Ja juuri sellaista suunnittelua ja toteutusta edustaa tämän vuoden voittaja Castor Pollux.
Swedish Fashion Talents 2014 6 Swedish Fashion Talents 2014 7
 
Catwalk kuvat: Swedish Fashion Council ja PETER HÅKANSSON

Old stuff