Yhä vain pimeämpiä syysaamuja ei yhtään kevennä se, että kesäinen päivetys alkaa olla jo muisto vain. Aamulla peilistä katsoo takaisin sen verran haalistuneet kasvot, että lähestyvä Halloween tuntuu lähinnä huonolta pilalta.

Vaikkei olisikaan mikään himoauringonottaja kyllä se vaan niin on, että pieni kesäinen päivetys tekee ihmeitä. Sitä näyttää iloisemmalta, reippaammalta, raikkaammalta… niin, yksinkertaisesti paremmalta.

Onneksi ihana kosmetiikkateollisuus tarjoaa erilaisia pakoteitä haamunvalkoisesta ihosta. Monet vannovat itseruskettavien nimeen – meillä ei niitten makuun olla oikein koskaan päästy. Kasvoille tarkoitettua rusketusainetta ei tietääkseni ole kokeillut Peetu eikä Karkkikaan. Itse en ainakaan. Mielummin turvaudun pariin hyvään luottotuotteeseen, joiden avulla kesäisen hehkun saa viipymään kasvoilla pahimman kaamoksenkin aikana.

Hyväntuuliseen kesä-lookiin ei oikeastaan tarvitse kuin hyvän aurinkopuuterin. Ja hyvällä tarkoitan sellaista, joka on riittävän keveä koostumukseltaan, jolloin se on helppo levittää huomaamattomasti ja tasaisesti. Liian paljon pigmenttiä ja homma mene aivan nysväämiseksi. Aurinkopuuteri saisi mielellään olla myös täysin ilman mitään kimalletta ja kultahileitä. Oikea sävy löytyy parhaiten kokeilemalla. Itse tykkään lämpimän puhtaan ruskeista sävyistä, jotka eivät taita liikaa keltaiseen.

Lumenelta löytyy todella hyvät, pohjoismaiselle iholle ja täkäläiseen sävymaailmaan sopivat kesänpidennystuotteet.

Saimme Lumenen aurinkopuuterin ja hohtovoiteen testiin jo joskus kesällä. Peetu on käyttänyt molempia tuotteita ihan arkisinkin. Itse olen pitäytynyt pelkässä aurinkopuuterissa työpäivinä ja hohtovoide on päässyt käyttöön lähinnä iltamenoissa.

Aurinkopuuterin paikka on poskiluun alla “lommoposkien” kohdalla. Ihan liian tiukkaa aurinkopuuterikolmiota kannattaa vältellä, jos ei halua näyttää tukholmalais-fjortikselta. Pehmeät vedot ovat parhaat. Yleensä pyöräytän vielä paksun puuterisudin koko kasvojen ympäri hiusrajaa pitkin alas leukaluihin.

Ennenkuin saimme Lumenelta testiin heidän hohtovoiteensa, en ollut moisesta kuullutkaan. Toki käytin vaaleita luomivärejä ja valokynää tarpeen vaatiessa korostamaan silmänurkkia ja tuomaan valoa kulmiin.

Lumenen hohtovoide on ihanan ohutta ja luonnollisesti kuultavaa. Sen kanssa on vaikea saada liian räväkkää jälkeä aikaiseksi – siinä mielessä hyvin turvallinen korostustuote siis.

Hohtovoidetta voi laittaa kaikkiin kasvojen korkeisiin kohtiin ja paikkoihin, joita halaa korostaa. Itse sivelen sitä yleensä vain ohimoille ja silmien ulkonurkkien alle.

Jälki on tasaista ilman ylenpalttista työstämistäkin – mikä on aivan loistojuttu tällaisille kokeilunhaluisille, mutta vähän kärsimättömille meikkaajille. Kuvasta tuota ei edes mitenkää hurjan selkeästi erota, mutta Peetu on laittanut hohtovoidetta ohuelti koko poskipäälle tuomaan valoa.

Tervettä sävyä kevyesti aurinkopuuterilla ja häivähdys auringon hehkua hohtovoiteella. Parilla pienellä asialla saadaan kesä viipymään vielä hetken pidempään kasvoilla.

Yksi kollega sanoi tänään iltapäivällä töistä kotiin lähtiessään, vähän niinkuin hyvän illan toivotukseksi, että nyt on about pisin mahdollinen aika seuraavaan maanantai-aamuun. Vaikka miten yritän olla vastaan stereotyyppistä “I hate Mondays” -ajattelua, en voi sille mitään, että maanantaisin yleensä on jotenkin mäntti olo. Siis silloinkin, kun takana on elvyttävä, ihana viikonloppu ensin Suomityttöringin saunaillassa ja sitten lauantai ja sunnuntai Karkin ja Peetun kanssa leppoisasti hengatessa. (Sekä samalla raivokkaasti kotitöitä tehden, mikä ei ehkä kuullosta niin ihanalta, mutta puhdas koti ja pyykätyt vaatteet & puhtaat lakanat = zen).

Maanantainen työpäiväkin meni ihan mukavasti, eikä tuleva viikko stressaa millään lailla. Kaikenlaista kivaa on tulossa, saan mm. viettää taas keskiviikon koulutushommissa ja niistä päivistä tykkään aina ihan erityisesti.

Pieniä kulkuteknisiä ongelmia on tosin ollut. Aamulla Peetu missasi oman asemansa, kun keskustelimme jostain niin tiiviisti, mutta tyttö on aina niin hyvissä ajoin matkalla töihin, että mitään vaaraa myöhästymisestä ei ole, vaikka joutuikin palaamaan aseman verran takaisin. Itselläni taas kotimatka venähti melkein parituntiseksi, koska sinisen linjan tunnelbana-liikenne oli täysin pysähdyksissä. Sekään ei oikeastaan haitannut, koska päätin heti, että tämä on maailmankaikkeuden merkki siitä, että nyt on aika lukea pari kappaletta enemmän nyt työn alla olevaa kirjaa (John Green: An Abundance of Katherine).

Siitä huolimatta maanantai tuntui mäntiltä ja rasittavalta. Ilman mitään syytä. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Maanantaihin maastoutumista helpotti H&M:n mid-season salesta mukaan tarttunut lähestulkoon camo-kuosinen vekkihame ja metsänvihreä vanha COS-neuletakki. Neuletakki lämmittävässä villaisuudessaan auttaa kyllä sulattamaan pahemmankin angstin kuin täysin randomin maanantai-masiksen. Hame puolestaan on mukavuudessaan verrattavissa kotiverkkareihin. Mitä sitä muuta oikeastaan voi maanantaiselta toimistoasulta toivoa?

• neuletakki, COS
• hame, H&M
• kengät, Vagabond

Aika harvoin törmää vaatemerkkiin, joka osuu niin täydellisesti yksiin omien mieltymysten kanssa, että haluaisi omistaa käytännöllisesti katsoen jokaikisen vaatteen nykyisestä, edellisestä ja mahdollisesti vielä tulevistakin mallistoista. Yksi tällaisista merkeistä on ruotsalaisen suunnittelijan, Ulrika Lundgrenin, luotsaama Rika.

Rikan tyyli on uskomattoman hieno yhdistelmä urbaania, modernia tyylikkyttä, rokkaavaa käytännöllisyyttä ja sensuellia naisellisuutta. Rrrakastan löysiä nahkahousuja, skarpisti leikattuja jakkuja, tiukasti ylös asti napitettuja valkoisia kauluksia, mummomittaista nahkahametta ja tietty nyt jo lähes ikoniseen asemaan noussutta Iron Girl -printtiä.

Mitään ihan ilmaisia nuo eivät ole, joten koko garderobin laittaminen uusiksi ei tule kysymykseen. Asokselta löytyy kyllä onneksi ihan kohtuullinen Rika-valikoima ja Helsingissä tietääkseni ainakin Gaudetella on jotain malleja.

Rika valittiin tänä vuonna Ruotsin yhden arvostetuimman muotialan palkinnon, Guldknappenin, saajaksi. Lisää aiheesta kirjoittelin Indiedaysin toimituksen puolelle, jutun löytää täältä.

Kuvat: Rika

Vähän toisenlaista asukuvaa tänään. (Kuvissa ei tosin näy juuri lainkaan paljasta pintaa, joten sinä, joka tulit blogiin googlen ja lupaavan otsikon houkuttelemana, voit ihan rauhassa jatkaa eteenpäin muille sivustoille…).

Vietin eilen ihanan perjantai-illan täkäläisten Suomi-kavereitteni kanssa. Suuntasimme suoraan työpäivän jälkeen hiukan Tukholman pohjoispuolelle Vaxholmiin. Reippailimme hetken kauniissa, kirpeässä syysillassa ja sitten suuntasimme yhden ystävän luokse saunomaan ja illalliselle.

Omg. Olisi varmaan korkea aika päivittää ulkoiluasusteet… Haha! Vaikka ihan hyvinhän sitä hiukan ikääntyneissäkin releissä saa reippailtua. Ei kai sitä ihan aina tarvitse tyylipisteitä keräillä?

Suomitytöt hämärtyvässä syysillassa. Jännä juttu, miten tuntuu, että keltaiset lehdet melkein kuin valaisevat juuri ennen pimeyden laskeutumista.

Lenkin jälkeen odotti lämmin sauna. Aivan mielettömän ihanaa!

Suomessa asuessani en ollut mikään kovin ahkera saunoja – etenkään ystäväpiirin himosaunojiin verrattuna, jotka lämmittivät saunan monta kertaa viikossa. Nyt, kun saunaan pääseminen ei enää ole mikään itsestäänselvyys, olen oppinut todella arvostamaan niitä hetkiä, kun pääsen lämmittelemään kunnon löylyihin.

Välillä käytiin vilvoittelemassa ulkona. Yöllä taisi olla jo aste, pari pakkasta. Ja ihan mielettömän upea täysikuu.

Minttu ulvoo kuuta… 🙂

Saunomisen yhteydessä testailimme Lumenelta saamiani “Artic Spa” sarjan vartalonhoitotuotteita. Tuotteissa on käytetty tupasvillan kukinnosta saatavaa uutetta. Tiedotteen mukaan tupasvillan sokerit kosteuttavat ihoa ja antioksidantit suojaavat, mineraalit puolestaan ravitsevat ja edistävät ihon hyvinvointia.

Miedon tuoksuiset ja kermaisen täyteläiset tuotteet saivat osakseen hyväksyviä kommentteja. Itse tykästyin varsinkin kuivalle iholleni hyvin sopivaan, runsaaseen, mutta silti melko nopeasti imeytyvään vartalovoihin.

Saunan jälkeen nautimme herkullista, samana päivänä poimituista kanttarelleista tehtyä kanttarellilasagnea ja juoruilimme pitkälle yli puolenyön.

Ulkoilu, saunominen ja hyvien ystävien seura = parhautta parhaimmillaan!

Tiedättekö sen tunteen, kun on ajatellut johonkin kivaan puolijuhlalliseen, mutta ehkä henk. koht. syistä aika tärkeään tilaisuuteen jotain asua, mutta sitten se vaan ei jostain syystä onnistu. Asu voi ihan oikeasti olla aikalailla mietitty ja stressitön – mutta jokin ihan pikkuriikkinen, kaikessa yksinkertaisessa selkeydessään lähes itsestäänselvyydeltä tuntuva detalji pitäisi vielä hankkia. Mutta sitten sitä vaan ei löydy.

Itselleni kävi juuri näin. Tarvitsin asuani varten selkeän, simppelin mutta mielellään kauniisti leikatun, mustan sileän neulepaidan mieluiten v-pääntiellä. Ajattelin, että poikkean poimimassa sen ihan pikapikaa matkalla töistä kotiin. Koska budjetti ei nyt juuri tällä hetkellä anna myöden millekään huikentelevaisille hankinnoille, mitään suloista kashmir-vaihtoehtoa en ottanut edes harkintaan. Otin siis suunnan kohti ketjuputiikkeja.

Rampattuani läpi keskustan perusvaatehtimot Henkasta American Apparelliin & Lindexiin ja Åhlénsista Cubuksen kautta Weekdayhin totesin, että sellaista mustaa perusneuletta, joita kuvittelin hyllyjen notkuvan kaikkialla, ei näköjään taideta edes valmistaa.

Epätoivon edetessä aloin joustaa kriteereistäni. Mutta kyllä se pörröinen oli aivan too much, eikä poolokaulus ehkä sitten olekaan se mun juttuni, eikä t-paita ole sama kuin “sileä neule”.

Jälleen kerran totesin, että hyvä, kauniisti istuva perusvaate kannattaa ostaa, jos sellaiseen sattuu törmäämään. Kyseinen vaatekappale osaa nimittäin tehdä täydellisen katoamistempun sillä hetkellä, kun sitä kipeästi tarvitsisi ja ajattelee vain äkkiä poiketa sellaisen ostamassa.

Kuinka tässä sitten kävi? No, kävi niin, että päädyin kotiin Weekdayn alesta löytämäni Love-printtipaidan kanssa… Ei mulla muuta. Onneksi on perjantai.