Month: December 2012

Joulupäivän yönä voi puhelinhommiin mennä kotiverkkareissa. Näin tuumasi Karkki, joka lähti juuri ensi yöksi töihin. Muuten täällä on kyllä lojuttu koko päivä villasukat jalassa ja pyjama päällä. Nautittu joululahjakirjoista ja napsittu vuorotellen suklaata ja jouluruokaa.

Pulssi on pysynyt muuten ihan alhaalla, mutta kun hoksattiin edelliseen postaukseen tullut kommentti (kiitokset Leona!), että Mulberryn nettikaupan alessa on mm. Karkin himoitsemaa Del Reytä kaupan, oli kyllä pieni hetkellinen action-piikki havaittavissa. Del Reyt oli myyty tosin loppuun (isompi koko ei käynyt – sitä olisi löytynyt mustana, eikä myöskään tummanpunainen versio jota puolestaan olisi ollut normikokoisena…), mikä johti noin 30 min kestävään sydämen läpätykseen ja lopulta päätökseen, että hieno musta Effie Hobo sai kunnian siirtyä Karkin omistukseen. Ja suoraan sanottuna Minttu täällä on rehellisesti sitä mieltä, että tuo sopii oikeastaan lakiopiskelijan tarpeisiin paljon paremmin kuin Del Rey – johon ei mahdu kunnolla edes A4-kokoinen mappi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamu alkoi leppoisasti sytyttelemällä kaikki kodin kynttilät palamaan. Lautasellinen Hälsofililiä ja ystävän tekemää (mielettömän herkullista – KIITOS Tinni!!) mysliä, kyytipoikana jättikupillinen kahvia, starttasi päivän ihanasti. Karkki kömpi keittiöön vähän ennen kahtatoista ja sanoi ensimmäisiksi sanoikseen: joulubuffet! Niinpä katettiin kaikki jouluruuat pöytään ja jatkettiin siitä, mihin illalla jäätiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Skype- ja fb-chattailut Peetun kanssa ovat lievittäneet hiukkasen äiskän ikävää. Tyttö sijoitti joululahjaksi saamiaan rahojaan sukelluskurssiin ja jouluaattona olikin sitten aika juhlistaa PADI Rescue -kurssin suorittamista erinomaisin tuloksin. Tänään reissuporukka suunnisti Koh Taolta Koh Phanangille Full Moon partyilemaan. Ilmeisesti juuri tänään Koh Phanangille on ahtautunut koko Aasian backpackerlänkkärinuoriso, joten taas saa huvittaa itseään pitämällä kaikkia peukkuja ja varpaita pystyssä, että neito selviää tästäkin hengissä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muuten Mintun päivä on sujunut lähinnä joululahjakirjojen ja Fazerin sinisen parissa. Riikka Pulkkisen “Totta” osuu johonkin kohtaan. Välillä on pakko nousta tekemään jotain muuta, kun eihän sitä koko joulupäivää voi pillittääkään…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitä voi esimerkiksi ihmetellä kissan toilailuja, kuvata tukholmalaismittakaavalla käsittämättömän runsasta lumen määrää tai syödä vähän lisää suklaata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa, leppoisaa joulurauhaa.

Jonka alla tosin tuntuu kytevän jotain muuta… Tänään alettiin suunnitella Karkin kanssa huomiseksi sekä lumilautailusessiota Hammarbybackenilla (rinteet näyttävät olevan aivan hillittömän hyvässä kunnossa) ja shoppailukierrosta kaupungilla (tosin voipi olla, että odotamma, kunnes NK:n ale alkaa…).

Virallinen joulurauhan julistus myös täältä meiltäpäin! Vielä on pientä viimeistelyhommaa keittiössä, mutta kaikki stressi on jo unohdettu pitkän aikaa sitten.

Karkki lähti suomalaiselle kirkolle veteraanien joulujuhlaan lippuvahdiksi ja Minttu päätti nauttia joulusaunan puutteessa suklaantuoksuisesta kylvystä kynttilöiden valossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Body Shopin suklaa-suihkusaippua toimii mainiosti kylpyvaahtona ja Shea Butter -vartalovoi täydentää joulun teeman (suklaa/pähkinäöverit…).

Ihan hetken päästä saapuu lippuvahdit tänne – ja perinteisesti varsin kylmissään. Taidanpa siis alkaa lämmitellä glögiä tässä pikkuhiljaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se täytyy kyllä sanoa, että eihän nämä joulun valmistelut olisi ollenkaan niin mukavia, jos niitä ei saisi tehdä yhdessä. Tässä jouluassistentti nro. 1 pöydänkattamispuuhissa.

IHANAA JOULUA KAIKILLE GO 4 IT VOL. 2 -blogin lukijoille!!

Terkut täältä (hetki sitten valmistuneen) joulusiivouksen, perunalaatikkopajan, rosollitehtaan ja juustokakkuverstaan keskeltä! Päätettiin olla tosi pahiksia ja käydä tänään hakemassa pitsat tuosta allakerran pitseriasta. Syödään sitten sitä perinteisempää jouluruokaa koko loppuviikko.

Tässä joulutunnelmaa Tukholmasta. Toivottavasti teillä on siellä kaikki hyvin. Täytyy sanoa, että pieni itku pääsi, kun luin siitä lempääläisestä pojasta. Niin kauhea ajatella heidän perhettään tässä kaiken keskellä. Paljon lämpimiä ajatuksia ja voimia toivon heille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihmevoide joka tasoittaa ihoa välittömästi, hävittää ryppyjä ja heleyttää yleisilmettä – kuullostaako tutulta? Tuntuu, että vähän joka toinen valmistaja lupailee vaikka mitä taikoja tapahtuvaksi heidän ihmevoiteidensa ansiosta. Monia olen kokeillut, mutta nyt oikeasti ensimmäisen kerran törmännyt tuotteeseen, joka todella pitää sen, minkä lupaa. Sain testattavaksi Bio Rich Anti-Aging Anti-Wrinkle Serumin ja oikeasti hämmästyin, mitä yksi tuote voi saada aikaiseksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kovin montaa päivää en ole vielä tuota Bio Richin seerumia ehtinyt testailla, mutta koska tulokset ovat oikeasti nähtävissä aivan välittömästi, halusin vinkata tästä heti. Eli kysymyksessä on Suomessa kehitetty uutuus, joka vaikuttavasta monimutkaisten sanojen listasta tuoteselosteessaan huolimatta, pitäisi sopia myös kaikkein herkkäihoisimmille.

Seerumilla on sekä välittömästi näkyvä vaikutus, että ihon rakennetta pidemmällä aikavälillä korjaava vaikutus. Tuntuu aika oudolta, mutta tuote kuuluu levittää vasta meikkivoiteen päälle. Piti oikein lukea muutamaankin kertaan käyttöohjeet ennenkuin uskoin, että tosiaan, ensin meikkivoide ja vasta sitten seerumi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen oli vuoden pimein päivä – ja sen kunniaksi yksi tuttuni järjestää aina joka vuosi valon juhlat (Ljusfest). Ehkä tuosta kuvasta ei nyt ihan hillittömän selvästi käy ilmi, miten tuo seerumi on kirkastanut ja tasoittanut ihoa, mutta voin kertoa, että livenä muutos on ihan selvästi havaittavissa!

Ihan kaikkien meikkivoiteiden päälle en tuota kuitenkaan suositele. Käytän usein sellaista Max Factorin meikkivoidetta, jossa on mukana myös primer ja sen kanssa seerumi antaa jo vähän turhankin pakkeloidun lopputuloksen. Sen sijaan ihan tavallisten meikkivoiteiden (käytössäni on mm. Max Factorin ja Maybellinen versiot) kanssa se toimii tosi hyvin. Ihon pinta tulee miellyttävän tasaiseksi ja lopputulos on niin matta, että puuteriakaan ei juuri tarvitse. Seerumi kannattaa taputella nätisti meikkivoiteen päälle, liika jynssääminen saa vain kaiken kasaantumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla vähän vilausta eilisestä asustani. Peilin kautta kuvaaminen ei edelleenkään ole varsinaisia vahvuusalueitani, mutta näkee tästä nyt kuitenkin tuon kivan tummansinisen epäsymmetrisen mekon, jonka sain Karkilta lainaan (Twist&Tango) ja Maison Martin Margielan H&M-malliston kaulakorun yhdistelmän. Toimii mielestäni ihan mainiosti ja sopi illan teemaan hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bio Rich Anti-Aging Anti-Wrinkle Serum vaikuttaa myös syvemmällä ihossa, joten näiden välittömien vaikutusten lisäksi pitäisi myös pidemmällä aikavälillä tapahtua positiivisia asioita. Lisäksi seerumi suojaa ihoa ympäristön vaikutuksilta, joten aika mielettömän monipuolinen tuote on kysymyksessä. Tuskin maltan odottaa, kuinka luvatun 2 – 4 viikon jälkeen ihoni on tasaisempi ja heleämpi ihan pysyvästi!

Enveis, voin siis suositella lämpimästi tätä kaikille meille “ei-enää-parikymppinen” -ikäisille! Loistotuote myös viimehetken joululahjavinkiksi tai itselle esmes uuden vuoden juhlia ajatellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tosiaan tänään päiväkin on jo aavistuksen eilistä pidempi. Eli valoa kohti ollaan menossa – sekä iho että vuodenaika!

Maailmanloppua saadaan näköjään odotella taas muutama vuosi. Kuulemma seuraavat “jännät paikat” on vuonna 2027, kun atsteekkien kalenteri päättyy.

Ajattelin juhlistaa elon jatkumista kaikkein optimistisimmalla ja symbolisesti merkittävimmällä tavalla mitä keksin – eli hankkimalla uuden kalenterin.

Kalenteri 1

Sain jo aikapäiviä sitten käytettäväkseni koodin, jonka avulla voin tilata itselleni hienon omaksi personoidun kalenterin. Innostuin ihan täpöillä, sillä kuulun siihen ihmisryhmään, joka rrrakastaa suunnittelua, kynä kädessä miettimistä, todo-listoja, tavoitelistoja ja kaikenlaista muutakin planeerausta.

Kyllä, käytän toki myös elektronista kalenteria kaikkeen tylsään (tärkeään) ja mekaaniseen sekä iPhonen muistutuksia ja muistilistoja. Siitä huolimatta kannan aina mukanani paperista kalenteria ja vähintään yhtä – yleensä kahta – pientä muistikirjaa. Olen itse ensimmäinen myöntämään, että saisin varmasti paljon enemmän aikaiseksi, jos en käyttäisi niin paljon aikaa todo-listojen tekemiseen. Mutta mitä siitä, jos kerran listojen väsäily on kerran niin mieluisaa puuhaa?

Kalenteri 2

Kalentereiden lisäksi tuolta voi tilata hienoksi ja persoonalliseksi duunatun muistikirjan. Luulenpa, että seuraavana ostoslistalla onkin sellainen. Muistikirjan voisi personoida heti jotain tiettyä tarkoitusta varten: ompeluideat, treenit, reseptit….

Kalenteri 3

Valikoima ei ole kovin laaja, mutta täyttää mielestäni hyvin juuri tämänkaltaisen tarpeen. Ihan minipikkuisessa kalenterissa hieno personointi voisi mennä hukkaan. Sen sijaan voisin kaivata vielä vähän suurempaa versiota. Sellaista pöydällä pidettävää koko perheen suunnittelukalenteria…

Kalenteri 4

Itse valkkasin kaikkein suurimman kalenterin. Ideana on käyttää tätä nimenomaan kaikenlaiseen suunnitteluun – eikä niinkään kantaa sitä mukana. Isoin koko antaa eniten temmellystilaa ajatuksille.

Valmiita kansivaihtoehtoja on valittavana tosi paljon. Valkkasin tuollaisen tsemppihenkisen valmispohjan, vaikka pitkään kyllä mietin, että jonkun oman kuvan lataaminen voisi olla myös huippukiva. Myös kannen tekstejä voi muokata. Ensin olin päätymässä perusversioon: Minttu 2013, mutta sitten tuumasin, että osuva ajatus sopii suunnittelukalenteriin paremmin.

Kalenteri 5

Sivujen yläreunan tyyliä olisi voinut myös vaihtaa, mutta jotenkin tuo “You are here.” puhutteli niin paljon, että halusin sen myös sivuille. Sivun alareunaan on tarjolla kaikenlaista diagrammia ja muuta nastaa (olisin niiiiin halunnut laittaa johonkin nuottiviivaston, koska se on niin kivan näköinen, mutta sitten tulin järkiini…) – päädyin kuitenkin valitsemaan joka blokkiin to-do -listan.

Kalenteri 6

Kalenteriin saa laitettua myös omia merkintöjä. Laittelin kaikki tärkeimmät synttärit muistiin ja hikipäässä yritin keksiä, mitä muita henkilökohtaisia, kalenterityyppisiä merkintöjä olisin voinut tehdä, mutta pää löi niin tyhjää, että en keksinyt mitään. Tylsä ihminen.

Kalenteri 7

Varsinaisten viikkosivujen jälkeen kalenterissa on vielä pari osiota, jotka pystyy räätälöimään mieleisikseen. Tarjolla on monenlaista hauskaa värityskirjasta, sudoku-sivuihin ja nuottiviivastoon. Olin taas jotenkin tylsä ja valkkasin kuukausiyleissivut (hyvät perheen lomien ja kissanhoitovuorojen suunnitteluun!) ja muuten pelkkiä valkoisia sivuja. Puhtaan valkoiset sivut kun ovat  kaikkeen parhaimpia luovaan to-do -suunnitteluun.

Toimitusaika kalenterilla on noin kaksi viikkoa – eli en mitenkään tule saamaan sitä ennen vuoden vaihdetta. Aloitusajankohdaksi olisi voinut laittaa jonkun muunkin kuin tammikuun, mutta ajattelin, että on tosi tylsää, jos kalenteri tulee vaikka tammikuun tokalla viikolla ja sitten pitäisi odottaa monta viikkoa ennenkuin sitä voisi alkaa käyttää…

Oikeastaan ihan huippua, että se maailmanloppu ei nyt sitten vielä tullutkaan. On niin monta suunnitelmaa vielä tekemättä! 🙂

Old stuff