Month: December 2012

Jalka jo jouluvapaitten ovenraossa. Siltä ainakin tuntui tänään toimistolla. Ehkä yksi kolmasosa väestä oli enää paikalla – moni toki tekee töitä etänä nämä pari viimeistä päivää – mutta silti. Oikeastaan aika hauska olla duunissa, kun koko paikan syke laskee, tunnelma muuttuu iisimmäksi ja ihmiset leppoisammaksi. Näinä parina päivänä ei enää suuria hommia kannata aloitella, dead-linet on joko saavutettu tai missattu, stressaaminen ei enää johda siihenkään vähään tulokseen kuin joskus muulloin. Mahtaakohan huomenna paikalla olla enää ketään…

Torstainen toimistoasu oli yleiseen tunnelmaan matsaavasti yhdistelmä laiskanpulskeaa rentoutta ja lievää toimistoskarppausta. Henkalta hankkimani stretch-farkut on niin joustavat ja mukavat jalassa, että niillä on todennäköisesti välitön selkärankaa ja asiallisuutta mädättävä vaikutus. Onneksi Maison Martin Margielan H&M-mallistosta hankkimani harmaa dekonstruoitu villajakku piti vähän ryhtiä kasassa.

Minttu 19.12.2012

  • jakku, MMM for H&M
  • farkut, H&M
  • t-paita, H&M
  • kaulakoru, H&M (OMG, mikä henkkamaukka-asu!!)
  • kengät, DinSko

OMG – jeee!! Go 4 it vol. 2 -blogin historian ihka ensimmäinen OMA VIDEO on nyt julkaistu!!

Video on osa Olympuksen kampanjaa, jossa haastetaan bloggareita hyppäämään vähän mukavuusalueensa ulkopuolelle. Monille bloggareille omien videoitten julkaisu on ihan arkipäivää – mutta täällä tosiaan uskaltauduttiin tuohon hommaan vasta ekan kerran. Jännää!!!

Sally Hansen Salon Effects Real Nail Polish Strips 1

Indiedaysin Inspiration -juhlien goodie bagissä oli mm. Sally Hansenin Salon Effects -kynsitarroja. (Oi! Tuolla sivulla on kaikkia ihania… Pakko saada ainakin Kitty, Kitty ja Laced Up!!). Fanitan muutenkin eksperimentointia kynsikoristeluissa – niin kauan, kun se ei pidä sisällään mitään pysyvää geeli- tahi vastaavaa tekolisuketta. Siksi tuntui ihan luonnikkaalta valinnalta testailla kynsitarroja videolla.

Kysymyksessä on siis ensimmäinen tekemäni video evö, jotenka antakaa armoa. Lievää ankarampi editointi olisi kyllä tehnyt pätkälle hyvää (Karkki nauroi ihan kippurassa “äiti sä ET oo tosissas!!”), mutta valitettavasti editointitaitoni ovat yhtä kuin nolla.

Kameran video-toiminto on ihan tajuttoman helppo käyttää (käynnistys ja sammutus toimii yhdellä painalluksella erillisen napin avulla) mutta voipi olla, että standardiputkella olisi saanut tasaisempaa jälkeä aikaiseksi. Mutta nou hätä, sillä vaikka videon lopussa kyselenkin, haluatteko lisää filmejä vai ette, olen jo päättänyt, että ainakin yhden testin teen vielä, ennenkuin luovutan kokonaan.

Haha! Käsi ylös, kuinka moni jaksoi katsoa koko pätkän? Lisäpointsit sille, joka jaksoi myös kuunnella kaikki höpinät!

Tässä lopputulos vielä kuvamuodossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kivan kuivat kynsinauhat…

Video on kuvattu sunnuntaina ja nyt on siis torstai. Voin todeta, että kyllä, tarrat ovat kieltämättä kestäneet paremmin kuin kynsilakka. Kynsien päissä on toki havaittavaa kulumaa ja kynsinauhan puoleinen reuna on alkanut hiukan irrota. Toisaalta viime päivien ohjelmaan on kuulunut sekä kylpyhuoneen joulusiivous että käsintiskaamista, joten antaisin kestävyydelle kuitenkin vähintään tyydyttävän arvosanan.

Sally Hansen Salon Effects Real Nail Polish Strips -kynsitarroja on saatavilla Anttiloista, Citymarketeista, Prismoista, Keskiseltä ja Helsingin Stockmannilta. Ovh on 11.20€, mikä tuntuu hiukan tyyriiltä, mutta toisaalta ei näitä nyt muutenkaan ihan jokapäiväiseen käyttöön varmaankaan tulisi ajateltua. Ja tuolla hinnalla tuskin mistään kynsisalongista saisi hienoja leopardi-kynsiä…

Mutta hei – DID U LIKE MY VIDEO? NO??

Voiko yksi – joskin teknisesti varsin kehittynyt – lamppuhärveli muuttaa elämän?

Olen nyt testaillut kolmisen viikon ajan Philipsin Wake Up Light -herätysvaloa ja mieleni tekisi vastata, että: KYLLÄ VOI!

Tässä kokemuksiani ja ajatuksiani tuosta ihan oikeasti mullistavan ihanasta valosta. Ja aamuheräämisistä, jotka eivät muserra pientä ihmistä heti jokaisen arkipäivän starttiviivalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos lähdetään ihan banaaleista käytännön asioista, voin kertoa, että elämänlaatuni parani kertaheitolla ziljoona prosenttia jo pelkästään sen ansiosta, että iPhonen voi laittaa latautumaan herätysvalon telakointiasemaan. Ei enää hävöksissä olevia latureita ja sängyn väliin katoavia puhelimia! Lamppu kommunikoi saumattomasti ja kiltisti iPhonen kanssa. Oikea kellonaika ilmestyi näyttöön heti, kun laitoin puhelimen ensimmäisen kerran kiinni. Jotenkin kaikki käyttöönottorituaalit sujuivat muutenkin herätysvalon kanssa helposti ja luonnollisesti – juuri niinkuin iPhone-sukupolvi kaiken olettaakin tapahtuvan.

Philips Wake Up Light 2 2

Herätyksien asettaminen ei erotu juurikaan iPhonen omista herätyksistä noin teknisessä mielessä. Aivan hillittömän ihanaa on, että tuolla on valmiina kaikkia rauhallisia ja aidon oloisia luonnon ääniä. Olen mielistynyt eniten “Metsä”-herätysääneen. Se on melkein sama kuin “Linnunlaulu”, mutta ilman käen kukkumista. Luonnon äänien lisäksi vaihtoehtona on pari henkistä hippi-pling-plong -soundia ja halutessaan voi laittaa jonkun biisin puhelimestaan herätysääneksi.

Philips Wake Up Light 2 3

Lempeämmän herätyksen ajatus lähtee siis siitä, että elimistöä valmistellaan rauhallisesti ennen varsinaista herätystä. Wake Up Light -lamppu alkaa hitaasti kirkastua aamunsarastuksen tapaan h-hetken lähestyessä. Mielestäni on aivan täydellistä, että sekä herätyssarastuksen kestoa että valon ja äänen voimakkuutta voi säädellä juuri itselleen ja mikä tärkeintä – herätyksen ajankohtaan sopivaksi.

Tavallisina arkiaamuina, jolloin herääminen on kaikkein herkintä taidetta, olen säätänyt sarastuksen kestoksi 20 minuuttia ja valon voimakkuudeksi vain puolet maksimista, eli 10. Tämä takaa sen, että valo on todella lempeä – enkä herää sekuntiakaan liian aikaisin. Toisaalta olen jo ihan mukavasti unen ja valveen välimailla, kun ensimmäiset metsälinnut alkavat viserrellä aamulaulujaan. Myöhäisempiin herätyksiin voikin ottaa rajummat otteet, laittaa kirkkaammat valot ja kovemmat äänet.

Philips Wake Up Light 2 4

Heräämisen lisäksi Philips Wake Up Light auttaa myös lempeämpään nukahtamiseen. Valon voi laittaa himmenemään nukkumaan mennessä ja halutessaan voi kuunnella vielä musiikkia. Näidenkin pituutta ja voimakkuutta voi säätää. Itselläni nukutusjakso on viisi minuuttia ja valon lähtötasokin jo hyvin himmeä, muistaakseni seiska. Jo tässä lyhyessä ajassa nukatamisvalosta on tullut rakas ja rauhoittava rutiini. Laitan iPhonen telakkaan, jolloin nukutusvaihe alkaa, rasvaan käteni ja kaivaudun peiton alle. Mmmm – ihan alkoi nukuttaa pelkästään tuon ajatteleminen! Haha!

Philips Wake Up Light 2 5

Sisäistä tilastonörttiäni ilahduttaa suunnattomasti, että tuon kanssa voi ottaa käyttöön aamuherätyksen jälkeen esitettävät kysymykset. Kysymykset käsittelevät omaa kokemusta unen laadusta ja heräämisen helppoudesta. Viimeisenä on vielä vapaatekstikohta, johon voi kirjata muutamalla sanalla muut mainitsemisen arvoiset asiat, kissan hajottaman maljakon siivouksen aiheuttaman katkoksen yöunessa, harvinaisen mukavan unen tai muut merkittävät jutut. Itse vastailen kysymyksiin vähän fiiliksen mukaan. Jokatapauksessa tilastot saa kuitenkin nukkumaanmenoajoista, yöunien pituudesta ja aamutorkutuksen kestosta.

Philips Wake Up Light 2 6

Kyllä, tiedostan ihan mainiosti, että tämä testiarvio kuullostaa vähän liiankin positiiviselta ollakseen totta, mutta olen ollut ihan oikeasti todella mielettömän tyytyväinen tuohon vehkeeseen! Kaiken edellä kerrotun lisäksi se on mielestäni ihan kivan näköinen esine (vanhaan yölamppuuni verrattuna suorastaan design-valio!), lampusta tulee miellyttävä pehmeä valo, joka valaisee kivasti ja hyvin luonnollisen oloisesti. Se toimii erinomaisesti lukuvalona ja on tosi helppokäyttöinen.

Tietty tein kaikkeni keksiäkseni myös negatiivista sanottavaa – tässä siis kritiikkini: Philips Wake Up Light ei poista luonteeseen iskostunutta tarvetta torkuttamiseen. Joinain aamuina oikein ihmettelen, että miksi pitää torkuttaa ja vetelehtiä sängyssä, vaikka olen aivan täysin hereillä ja tietoinen siitä, että vetkuttelu tietää vain välittömästi lisääntyvää kiirettä. Herätysvalon torkuttaminen onnistuu vielä kaiken lisäksi tosi helposti. Onko se nyt sitten miinusta vai plussaa?

Toinen miinus tulee valon säätönappuloista, jotka on sijoitettu diskreetisti lampun yläreunaan. Niitä ei tarvita muuta kuin silloin, kun lamppua käytetään ihan vaan lamppuna. Säätönappulat ovat sen verran pienet ja huomaamattomat, että niiden käyttäminen tulipalokiireessä (=aina) käy vähän keskittymiskyvyn päälle.

Suurin miinuspuoli on kuitenkin se, että herätysvaloon ei ole asennettu mitään lisätoimintoa, joka sulkisi tietokoneen ja pakottaisi punkkaan ihmisten aikoihin…

Mikäli helpommat aamuherätykset kiinnostavat, kannattaa käydä Philips Wake Up Light -brändisivulla osallistumassa arvontaan. Kisa on käynnissä 15.1. asti ja palkintona on juuri tuo samainen lamppumalli, joka minullakin on ollut koekäytössä.

Oletteko huomanneet, miten Indiedaysin etusivu on nykyään hieno!? Itse klikkailen yleensä suoraan seurailemiini blogeihin, joten etusivulla tulee käytyä aika harvoin. Uusi layout ja toiminnallisuus tekee kuitenkin blogien seuraamisen – ja etenkin uusien blogien löytämisen aivan fantastisen helpoksi.

Etusivu uusiks 1

Isot ja selkeät näyttökuvat esittelevät kunkin Indiedays-blogin tuoreimman postauksen. Mouse-over, eli hiiren vieminen halutun juttukuvan päälle, tuo esiin linkit, joiden avulla joko juttuun tai blogiin pääsee yhdellä klikkauksella. Tosi kätevää! Kaiken lisäksi aktiivinen nappula on punainen, joten ei todellakaan tarvitse ihmetellä, mitä tässä nyt voisi tehdä.

Sivupalstalta löytyvät Top Picks -postaukset ja Kuumimmat samalta paikalta kuin ennenkin, mutta selkeämpänä ja isompien kuvien kanssa.

Etusivu uusiks 2

Etusivun blogijuttugalleria suorastaan houkuttelee klikkailemaan blogeihin, jotka eivät normaalisti kuulu lukulistalle. Siispä pieni varoituksen sana: tuonne ei kannata eksyä, jos tarkoitus olisi esimerkiksi mennä ajoissa nukkumaan, saada aikaiseksi jokin tylsääkin tylsempi raportti tai tehdä jotain muuta hyödyllistä. Sitä nimittäin huomaa hyvin äkkiä tolkuttavansa itselleen: vielä, vielä tämä yksi blogi, sitten laitan koneen kiinni ja… – ja yhtäkkiä onkin parituntinen vierähtänyt ihan tuosta vaan!

Etusivu uusiks 3

Ylimpänä etusivulla keikkuvat mielenkiintoiset bloginostot. Tuo on aivan loistava juttu ainakin kaltaiselleni “sekakäyttäjälle”. Monta monituista juttua olisi mennyt ohi vain siksi, että loistava postaus on ilmestynyt sellaisessa blogissa, jota en lue säännöllisesti – tai onhan sitä aina joskus (lue: ihan liian usein!) niin paljon tekemistä, että lempparitkin jäävät vähemmälle huomiolle. Onneksi Indiedaysin loistava toimitus poimii rusinat pullasta meidän kaikkien nautittavaksi!

Etusivu uusiks 4

Kaikki Indiedaysin blogit löytyy kätevästi yhden valikon takaa. Tuo on tosi kätevä, kun etsii jotain tiettyä blogia, muttei jaksa alkaa arpoa, että mikähän se osoite nyt sitten oikein olikaan.

Etusivu uusiks 5

Yläreunan navigoinnista löytyy blogien lisäksi myös käytetyt pääkategoriat. Itselläni on näistä ollut käytössä yksi ylitse muiden. Uskokaa tai älkää, mutta se on RUOKA. Nyt kun olen pitänyt käynnissä henkilökohtaista kokkikouluani Peetun maailmalle lähdön jälkeen, olen huomannut, että harva keittokirja on yhtä houkutteleva ja puhtaasti hyvä kuin kiva ruokajuttu blogissa. Bonuksena vielä kaiken lisäksi se, että bloggarille voi esittää niitä (tyhmiäkin) tarkentavia kysymyksiä, joita meillä vasta-alkajilla “aina toisinaan” saattaa olla.

Kannattaa siis tosiaankin tutustua uudistuneeseen Indiedays-etusivustoon ja kaikkiin sen tarjoamiin mahdollisuuksiin!

Olen tainnut hehkutella täällä jo kyllästymiseen asti hienoa Olympus PEN Lite E-PL5 -kameraani, mutta nyt hokasin siinä niin hauskoja efekti-juttuja, että ihan pakko jatkaa vielä vähän.

Tuskailin tuossa – jälleen kerran – asukuvien ottamisen mahdottomuutta tähän vuoden aikaan. Siis oikeesti. Jos lähiympäristöön ei satu kuulumaan ketään kuvaushalukasta tai -kyvykästä, joka suostuisi räpsimään kuvia ulkoilmassa, on järjellisten kuvien ottaminen sisätiloissa tuskallisen haastava tehtävä. Jopa viikonloppuisin, jolloin periaatteessa voisi olla kotona päiväsaikaa kamerajalustan kanssa heilumassa, on sisällä helposti niin pimeää, että ilman salamaa kuvista ei tule mitään.

Mutta tämän ei nyt pitänyt olla ollenkaan mikään valitusvirsipostaus, sillä löysin hurmaavasta Olympuksestani aivan megahienon toiminon. ART-asetus antaa kuville automaattisesti jonkun enemmän tai vähemmän räyhäkkään efektin. Filttereitä on yhteensä kaksitoista – pehmeän pastellisesta soft focuksesta, reteisiin pop art-kuviin ja mustanpuhuvan dramaattisiin efekteihin. Näin salamvalon avulla otettuihin kuviin tulee ihan hauska tunnelma tylsän kovuuden sijaan. Ja mikä parasta ART-asetus nro 13 tekee yhdellä napin painalluksella samasta kuvasta kaikki 12 eri versiota. Kertakaikkiaan koukuttava leikkikalu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on Minttu goes ART -session ehkä normaaleimman oloinen otos. Soft Focus -filtteri tasoittelee mukavasti pitkän työpäivän ja pimeän vuodenajan jäljet kasvoilta. Salamavalokaan ei aiheuta järkyttäviä varjoja silmien alle. Silti asu erottuu mielestäni ihan kohtuullisesti. Saattaapi siis olla, että tulen käyttämään tällä filtterillä otettuja päivän asukuvia muulloinkin kuin näin esittelymielessä.

Asu:

  • haalari, MTWTFSS
  • pellavajakku, Esprit
  • nilkkurit, DonDonna
  • vyö, Monki
  • kaulakoru, vanhoja varastoja…

Minttu goes ART 2

Pale&Light Colour -filtteri on kanssa suht “normaalin” oloinen (kuva vasemmalla siis). Voisin kuvitella, että tuolla saisi aivan fantastisen herkkiä tunnelmakuvia jossain vähän toisenlaisessa valaistuksessa. Aika makea on mielestäni tuo oikeanpuoleinenkin kuva. Cross Process on filtterin nimi. Tosin tuosta ei nyt kyllä juuri enää asun yksityiskohdat erotu…

Minttu goes ART 3

Halusin esitellä eri filttereiden erot mahdollisimman realistisesti. Mitään kuvaa ei ole käsitelty sen enempää kuin mitä nyt ylimääräiset rojut on rajattu pois. Vasemmalla oleva kuva otettu filtterillä nimeltä Gentle Sepia. Tuolle olisi kyllä tehnyt hyvää, jos siihen olisi lisännyt vähän valoa jälkikäteen, mutta ihan tunnelmallinenhan tuo on noinkin. Sen sijaan Dramatic Tone -filtterillä otettu kuva on aikas hurja. Voisin silti kuvitella, että tällä voisi saada huikeita kuvia maisemista ja luonnosta.

Minttu goes ART 4

Kaikkein taiteellisimmat filtterit ovat Key Line (vas.) ja Watercolor (oik.). Asukuvaukseen nuo ovat ehkä vähän turhan raisut, mutta aloin heti suunnitella, että jos valokuvattavana olemista vastustavasta Sunshinesta onnistuisi joskus räppäämään kivan kuvan, voisi näillä filttereillä saada aikaan hyvinkin hauskan sisustustaulujutun…

Minttu goes ART 5

Tässä nyt oikein kuvassa tuo Olympuksen kampanjaa varten testikäyttöön saamani ihana Olympus PEN Lite E-PL5! Indiedaysin Olympus-sivuilla on muuten menossa kilpailu, johon kannattaa ehdottomasti osallistua! Saitilta löytyy kolme kysymystä, joista vähintään yhteen vastaamalla osallistuu kilpailuun, jossa voi voittaa oman Olympus PEN Lite E-PL5 -kameran, arvo 699,90 euroa! Aika mahtavaa!!

Old stuff