Blogeissa – etenkin muotiblogeissa – esiintyvä mainostus puhuttaa ja jossain määrin myös ärsyttää. Varsin usein kuulee väitteitä, että muoti-, tyyli- ja lifestyleblogien rivien välit ovat täynnä joko täysin selvää tai sitten piilotettua mainontaa.

Indiedays on tehnyt tutkimuksen omissa blogeissaan esiintyvästä mainonnasta. Tämän tutkimuksen perusteella blogijutuista vain 13 % sisälsi mainoksen. Kukin saa toki olla ihan omaa mieltänsä siitä, onko tuo paljon vai vähän. Omasta mielestäni se on varsin hyvin linjassa sen kanssa, mitä esimerkiksi naisten- tai muotilehdissä on mainoksia. Lisäksi kun blogimainonta on usein informatiivisempaa subjektiivisuutensa ansiosta ja tuotteiden ominaisuuksista kerrotaan selkeämmin sanankääntein kuin esimerkiksi monissa kosmetiikkamainoksissa.

Lisäksi kaikki Indiedaysin bloggarit noudattavat eettistä ohjeistusta. Sen keskeinen sisältö blogien lukijan kannalta on se, että piilomainontaa ei ole. Kaikki markkinointiyhteistyössä toteutetut jutut, samoin ilmaiseksi testikäyttöön saadut tuotteet yms. tulee ilmoittaa selkeästi postauksissa.

Tämä johtaa luonnollisesti siihen, että jotkut jutut värittyvät vähän turhaankin markkinoinnilla, kun joka huulikiillosta on mainittava erikseen, jos sen on sattunut jossain tilaisuudessa saamaan.

On toki blogien lukijan etu, että kukaan ei koe tulleensa piilomainonnan kohteeksi. Olen erittäin vahvasti selkeän läpinäkyvyyden kannalla. Kuitenkin joskus tuntuu, että meitä bloggareita syyllistetään ja velvoitetaan ihan liikaakin. Ei naistenlehtienkään tarvitse ilmoittaa jokaikisessä jutussaan, että tämäkin ihmevoide lähetettiin ilmaiseksi lehden kauneustoimittajalle. Eikä elokuvissa lue varoitustekstiä, että itseasiassa tämäkin valmistaja maksoi sievoiset summat saadakseen pääosan esittäjän kantamaan tiettyä tuotetta jossain elokuvan kohtauksessa.

En siis vastusta sitä tiukkaa linjaa, mikä ainakin vakavasti otettavissa blogeissa on jo ihan käytäntö. Sen sijaan ihmettelen, että säännöt eivät ole samat kaikille.

Huomasitte varmaan tuon kevyesti asenteellisen otsikon? Täytyy kyllä tunnustaa, että tänä aamuna oli ihan pakko laittaa valot eteiseen, kun olin lähdössä töihin. Muuten olisin siinä pimeydessä varmasti kompastunut siellä vallitsevaan kenkävuoreen. Tai kissaan. Vähintään.

Hangoittelen siitä huolimatta sen s:llä alkavan tuloa vastaan, minkä kerkiän. Tänään onneksi ihanan lämmin sää komppasi aikomuksiani täydellisesti. Ilman sukkiksia tarkeni mainiosti, vaikka aamuhämärän aiheuttamassa vuodenaikakoomassa melkein ehdin jo toisin uskoa. Ja neuletakkiakin tarvittiin vain toimistossa sisätiloissa. Aina yhtä luotettava AC pitää huolta, että työntekijöiden neuletakkihankinnat eivät jää käyttämättöminä makoilemaan garderobin pohjalle. 🙂

• t-paita, MTWTFSS
• neuletakki, Lindex
• hame, Twenty8Twelve
• sandaalit, Moheda

Western-muoti on saanut värjötellä vaikka miten kauan kaikilla mahdollisilla fashion no-no -listoilla. Cowboy-tyyliset vetimet ovat toimineet korkeintaan niillä, jotka ovat ironisen seksikkäänä keikutelleet menemään stetson päässään. Tänä syksynä trendiviisarit ovat kuitenkin heilahtaneet taas kokonaisen kierroksen – kiitos hypetetyn Isabel Marantin western-henkisen syysmalliston.

Vanha länkkäri-fani on salaa ihan onnessaan! Hapsusaumoilla ja kukkabrodeerauksilla koristeltuja farkkuja en ehkä tohdi ihan ensi vaiheessa kiskoa päälleni, mutta ne paidat, bootsit ja vyöt – kyllä kiitos!

Onneksi western-tyyliä löytyy edelleen ihan hyvin kirppiksiltä, jos siis lompakko ei veny aitoihin Maranteihin tai ketjukauppojen tulkinnat aiheesta tuntuvat ihan liian… kopioilta.

Kävin kuvailemassa kaikkia mielettömiä herkkupaloja, mitä itseoikeutetusta western-fashion putiikista, Americanasta löytyy. 

Kauniisti kiharaiset kaarrokeleikkaukset, näyttävät kukkabrodeeraukset, pienet kaarevat rintataskut, painonapit, tereet – kaikki yksityiskohdat täsmäävät! Tuon mustan olisin kotiuttanut aivan välittömästi, mutta valitettavasti se oli pikkuisen liian kapea hartioista. Nyt jäin harkitsemaan tuota alinta paitaa… Se täytyy varmaan kyllä käydä hakemassa pois. 

 Isabel Marant yhdistää cowboy-bootsit herkkien mekkojen ja romanttisten hameiden kanssa. Paljaiden säärien kanssa fiilis on yhtäaikaa naisellinen ja retee.

Turha kai sanoakaan, että Americanan bootsivalikoima on aivan päätähuimaava…

Onneksi Peetu on kotiuttanut meille yhdet klassiset cowboy-bootsit. Saan varmasti lainata niitä sen verran, että voin testata toimiiko itselläni mekko-bootsit -combo, vai pitääkö pysyttäytyä hillitymmissä yhdistelmissä. 

 Sen sijaan western-vyö on ihan pakko saada! Se toimii aivan mainiosti myös farkkujen kanssa ja tuo klassiseen toimisto-jakkupuku-univormuun vähän tervetullutta särmää.

Americanan vyövalikoima on sekin ihan mieletön. Osa vöistä on suhteellisen hillittyjä, nahkaosa on kenties kuvioitu country-tyyliin sopivaksi, mutta solki on vain aavistuksen rouheampi kuin tavallisissa farkkuvöissä. Räväkämpään makuun löytyy leveitä, värikkäästi kuvioituja ja turkooseilla kivillä somistetuin soljin varustettuja vöitä. Ja kaikkea siltä väliltä.

Olen valinnut oman suosikkini. Se on niiiin hieno! Turvallisuussyistä se ei näy oheisessa kuvassa. Haha! Perjantaina on palkkapäivä ja silloin vyö toivottavasti siirtyy omistukseeni…

Niin – vinkkinä kaikille, jotka sattuvat olemaan täälläpäin lähiaikoina:

Americanan fyysisessä putiikissa Gamla Brogatan 23:ssa on meneillään koulunaloitusale ja kaikki tuotteet ovat -30 % alessa!

Shoppailufilosofiani on sellainen, että pyrin ostamaan mahdollisimman vähän ja kun hankin jotain, toivon ja haluan, että hankintani pysyy kanssani pitkään. Jo neljä vuotta on aikoinaan hinnaltaan ihan liian kallis Acnen nahkarotsi ollut uskollinen taisteluparini. Yhtenä päivänä tajusin, että kaveria voisi vaikka vähän hoitaakin. Toivon nimittäin, että yhteiset vuotemme jatkuvat vielä pitkään tulevaisuuteen.

Aika hauska muuten kaivella vanhoja blogipostauksia. Kuvat on toki karmivia ja mikä ihme tuo pään pois leikkaamis -vimma oikein oli. Mutta tästäkin postauksesta selvisi/muistui mieleen, että tuon nahkatakin mallin nimi on Faith. Miten osuvaa!

Acnen biker ei ole mitään tyypillistä prätkärotsinahkaa. Siis paksua ja jäykkää kamaa, joka kestää, vaikka sattuisi vetämään lipat moottoripyörällään. Ei, oma raksuni on ihanaa ylellisen pehmeää italialaista lammasnappaa, jonka oliivinmusta pinta on varmasti herkempi kuin motoristikäyttöön tarkoitettujen rotsien. Tietty kuluminen sopii mielestäni ihan tuohon tyyliinkin. Vähän niinkuin farkutkin on parhaimmillaan vasta, kun niihin on saanut oman kropan muotoiset kulumaviirut.

Mutta liika on liikaa. Laukkuolkapää alkoi olla jo ihan harmaa, samoin hihansuut ja kyynärpäät. Päätin, että nyt on aika antaa hiukan hellää huomiota takille.

Käytin Bostonin ohuelle ja “hienolle” nahalle tarkoitettua hoitovoidetta. Tuo ei jätä pintaa öljyiseksi tai rasvaiseksi, vaan imeytyy tosi kauniisti nahkaan. Tökötti muistuttaa koostumukseltaan aivan hiustenhoitoainetta. Helpoiten sitä saa levitettyä joko puhtaan sienen tai pehmeän kangaspalan avulla. Itse käytän aina tämän tyyppisissä hoitohommissa vanhoja pehmeäksi kuluneita, käytöstä poistettuja keittiöpyyhkeitä.

Lopputuloksesta ei nyt tullut otettua kuvaa (ja nyt on jo liian pimeää), mutta oikeastaan ulkonäköön tuo käsittely ei mitenkään hurjasti vaikuta. Ihan vaaleimmaksi kuluneet kohdat tasottuivat hiukan, mutta muuten suurin ero on siinä, miltä nahka tuntuu. Aivan kuin nahkatakkini olisi “tervehtynyt”, niin pehmeältä, joustavalta ja kimmoisalta se tuntuu ja näyttää nyt kauttaaltaan. Hyvin hoidettu nahka kestää myös paremmin kulutusta ja rasitusta – joten kannattaa nähdä tuo pieni vaiva!

Luin muutama viikko sitten DN:stä mielenkiintoisen jutun liittyen etikettiin. Oikeastaan artikkeli käsitteli ensisijaisesti nettikäyttäytymistä ja pääaihe oli se, miten facebookin kautta lähetettyihin tapahtumakutsuihin tulisi vastata. Kirjoittaja niputti yhteen ja samaan niin ystävien lähettämät tupari- ja brunssikutsut kuin kaupallisten toimijoiden tapahtumakutsut – mikä on mielestäni jo ensimmäinen suuri virhe. Sen lisäksi jutussa oltiin sitä mieltä, että tapahtumanappuloiden kautta vastaaminen on suoraan verrannollinen normaaliin tulen/en tule/tulen ehkä ilmoittautumiseen. Jos on ilmoittautunut, pitää mennä ja maybe-vaihtoehdon käyttäminen on vain ja ainoastaan erittäin epäkohteliasta.

Juteltiin asiasta Peetunkin kanssa ja hän oli samaa mieltä kanssani, että artikkelin kirjoittaja ei ole tajunnut nykyistä käyttäytymisetikettiä. Kun facebook-tapahtumaan vastaa “attending” (eli oisko toi “osallistun” suomenkielisessä fb:ssä), se tarkoittaa “jee, kiva tapahtuma – tykkään tästä, mutta en kyllä osaa yhtään sanoa tulenko vai enkö”. Jos on oikeasti osallistumassa, se vahvistetaan joko kirjoittamalla tapahtuman seinälle tai henkilökohtaisesti järjestäjän kanssa. Vastaamalla “maybe” sanotaan: “tosi kiva tapahtuma, mutta en valitettavasti tällä kertaa pääse”. Jos kysymyksessä on aito ehkä, se vahvistetaan jälleen tapahtuman seinällä tyyliin “tulen, jos vaan saan lapsenvahdin” tms. Tapahtumakutsusta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä: “idioottimainen tapahtuma, en ole todellakaan tulossa” paitsi, jos asia selvitetään seinällä tyyliin: “sorry, en pääse – olen matkoilla juuri tuolloin!”. Kokonaan vastaamatta jättäminen tarkoittaa “ei kiitos, en ole tulossa”.

Näistä tulkinnoista saa toki olla myös eri mieltä – ja uskon, että aika monet ovatkin. Juuri tuo ajatus jäi pyörimään takaraivooni ja aloin miettiä etikettiä vähän laajemminkin. Etiketti on yleistäen vallitsevan hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormistot. Tarkoitus on helpottaa ihmisten välistä kanssakäymistä, kun suunnilleen kaikki tietävät, mikä on korrektia ja “oikein” ja mikä taas katsotaan epäkohteliaaksi.

Ongelma on vain siinä, että etiketti sen paremmin kuin muutkaan käyttäytymisnormit eivät ole kovin yleispäteviä. Se, mikä on hyväksyttävää, muuttuu ajan myötä. Klassinen esimerkki juntista, joka ei ymmärrä etiketistä mitään, on tyyppi, joka päätyy hienoille päivällisille, eikä tiedä millä haarukalla pitäisi syödä. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä on kovin vaikea päätyä huonosti käyttäytyvien kategoriaan, vaikka söisikin salaattinsa äyriäishaarukalla. Sen sijaan voi antaa todella moukkamaisen kuvan itsestään, jos ei tunnista haarukat designannutta muotoilijaa.

Eikä tarvitse matkustaa kovinkaan kauas kotoa, kun hyvän tavan mukaiset käyttäytymisnormit keikahtavat aivan päälaelleen. Pohjoismaisesta näkökulmasta täysin porsasmainen ruokailu äänekkäästi särpien ja röyhtäillen, on monessa paikassa suorastaan velvollisuus, koska näin osoitetaan käyttäytymisellä, miten mahtavan herkullista tarjottava ruoka onkaan!

Tässä kuitenkin kolme yleispätevää käyttäytymissääntöä, joilla luulisi pärjäävän missä tahansa ja milloin tahansa:

1. Älä puhu vain itsestäsi.

Vaikka olisit miten kiinnostava henkilö omasta mielestäsi, kukaan ei ole kiinnostunut kuuntelemaan narsistisia monologeja.

2. Peilaa

Epävarmoissa tilanteissa on hyvä vaihvihkaa tsekkailla muiden käyttäytymistä ja sopeuttaa omansa sen mukaan. Päivällispöydässä voi peilata pöytäseuralaisen toimintaa. Näin pysyy yleensä ainakin jonkin verran juonessa mukana.

3. Sosiaalinen media

Älä koskaan kirjoita sosiaaliseen mediaan mitään, mitä et voisi kirjoittaa isoäidin postikorttiin.

(Alkuperäinen idea kolmeen etikettisääntöön tuli DN:stä, mutta en enää löytänyt tuota viikkoja vanhaa lehteä, joten ohjeet ovat Mintun tulkinta aiheesta.)