Karkin eiliset tuparit taisivat toimia jonkinlaisena katalysaattorina tai inspiraation lähteenä, sillä huomaan tänään pyöritelleeni alitajunnassani kaikenlaisia sisustus- ja kodinparannusajatuksia. Mitkään suurisuuntaiset remontit eivät ole ajankohtaisia vielä toistaiseksi, mutta pientä säätöä olisi kiva tehdä näin syksyn alussa. On vähän sellainen tunne, että nyt kun koko mielettömän upea kesä on tullut vietettyä enemmän tai vähemmän ulkona, vähintäänkin partsilla, olisi kiva uudistaa vähän kotia, kun on “sisäänmuuttamisen” aika.

En ole mikään suurenmoisen lahjakas sisustusekspertti – toisin kuin Karkki, joka on lyhyessä ajassa ja lähes olemattomalla budjetilla loihtinut pienestä opiskelijakämpästään oikein viihtyisän ja kauniin pikkuisen kodin. Tiedän kyllä suunnilleen, mistä tykkään ja kodinsisustuksen tärkein ohjenuora itselleni on mukavuus ja viihtyvyys. Ruokapöydän ympärille pitää saada istutettua isompikin lauma ja kaikille halukkaille on löydyttävä löhöpaikka True Blood -maratonin osuessa ohjelmaan.

Tavallaan arvostan kovasti tyylikkäitä, elegantteja, pelkistetysti sisustettuja koteja. Meillä kuitenkin asiat on aina vähän sinnepäin ja hurlumhei. Turhanaikainen kurinalaisuus ei houkuttele ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, sisustus-Mintun sisältä taitaa löytyä varsinainen romantikko.

Sikäli siis aivan timangia, että Zara Home avaa putiikin Tukholmaan. En nyt voi väittää, että olisin mikään stereotyyppinen Zara Home -sisustaja, mutta juuri tuon tyylisestä, pikkuisen välimerellisen runsaasta, maanläheisen romanttisesta, nonchalantin kodikkaasta maustesekoituksesta tykkään kovasti oman perus-Lundia/Ikea -sisustukseni mausteeksi.

Tietojeni mukaan avajaispäivä on 20. syyskuuta ja sijainti cityssä keskellä parasta shoppailualuetta osoitteessa Birger Jarlsgatan 15. Putiikin valkoimissa tulee olemaan kaikki sisustusjutut, tekstiilit, koriste-esineet, astiat, ruokailuvälineet ja lasten Zara Home Kids.

Tuollaista ihanaa kylppäriä, johon mahtuu vapaasti sijoitettava kylpyamme ja josta on korkeat ikkunat ulos, ei taida kuitenkaan löytyä Zara Home -putiikin valikoimista… Ehkä kivalta tuoksuvat käsisaippuat ajavat saman asian?

Kuvat: Zara Home ja Ellos

Tiedän olevani ihminen, jonka to do -lista on ikuisesti täynnä tekemättömiä asioita. Yleensä en siitä juuri piittaa – päinvastoin ajattelen, että toteutettuja asioita tulee aina ruksittua noin 10 % listalla olevista ja täysin riippumatta siitä, miten monta kohtaa olen kulloinkin kirjannut ylös. Tällä logiikalla on yli laitojen pursuileva tehtävälista vain positiivinen asia.

Yleensä siis näin, mutta tänään oli poikkeus.

Facebook-päivitysten perusteella Suomessa on jo tosi monessa paikassa ollut useita päiviä putkeen upeaa aurinkoista ja lämmintä kesäkeliä. Niin ei ole ollut täällä meillä Tukholmassa. On ollut kyllä ihan mukavaa kevätkeliä. Ei siinä mitään. Lämpötila on aurinkoisina päivinä kivunnut hyvinkin lähelle kahtakymmentä. Keskellä päivää, tuulettomassa, aurinkoisessa paikassa on hyvinkin tarjennut istuskella hetken t-paitasillaan. Tosin melkein joka päivä on ripsauttanut pienen sadekuuron, mistä toki perheen siitepölyallergikot kiittää.

Mutta tänään oli toisin! Tunsin alkavan hellepäivän jo aamulla, kun vähän kahdeksan jälkeen kävin hakemassa jogurttia (miksi, miksi se on aina loppu??) ja sunnuntain lehden lähikaupasta. Ja aivan oikein, hyvä kun olin saanut parvekkeella nautitun aamukahvin hörpittyä ja Dagens Nyheterin luettua (no okei, siinä meni kieltämättä yli tunti…), kun elohopea oli kivunnut jo selkeästi kahdenkympin yli ja kevyt aamusumu hälvennyt paljastaen technicolor-sinisen taivaan.

Sillä samalla sekunnilla, kun tajusin lämpömittarin lukemat, iski aivan käsittämätön kesästressi! Kellon viisarit hipoivat jo kiusallisen läheltä puolenpäivän henkistä rajapyykkiä ja tekemättömien tehtävien lista ilkkua rätkätti kovaan ääneen korvien välissä.

Myönnän auliisti olevani täysin aurinkoriippuvainen lämpöaddikti. Viime kesästä jäi niin paha abstinentti, että tämänpäiväinen yllätyshelle tuntui aivan epätodelliselta kaikessa ihanuudessaan.

Mutta nauttiminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Levottomuus ja – kyllä – huono omatunto tekemättömistä töistä teki lähes mahdottomaksi keskittyä rentoon loikoiluun ja olemisesta nauttimiseen. Toisaalta sisälläkään ei voinut olla. Tuntui täydellisen rikolliselta heilutella tiskiharjaa ja harhailla ruokakaupan kalseassa viileydessä, kun ulkona oli oikea kesä! Viime kesän jälkeen kun on ihan perusteltua olettaa, että tämä tämänpäiväinen saattoi olla kesän ainoa hellepäivä.

Kesästressi on selkeästi kaukaista sukua kaikille on-ihan-liian-hieno-ilma-olla-neljän-seinän-sisällä -angsteille, joista varmasti ihan jokaikinen suomalaisen koululaitoksen läpikäynyt kärsii. Tosin sillä erolla, että kesän kauniista päivistä nauttiminen ei välttämättä pidä sisällään rusoposkista hurttia ulkoilmaliikuntaa, päinvastoin, kesällä on ihan sallittua loikoilla auringossa, rillata ja hengailla paisteisilla terasseilla.

No, miten kesästressipäivä sitten meni? Ihan hyvin kiitos. Kävin ruokakaupassa tekemässä ostokset alkavaa viikkoa varten ja tiskasin semisuureksi paisuneen tiskivuoren. En silittänyt kauluspaitaa töihin (valkoinen t-paita on ihan yhtä hyvä) enkä pessyt pyykkiä (mikä saattaapi parin päivän päästä harmittaa…) vaan kävin loikoilemassa tunnin verran bikinit päällä brygganilla ja harrastin suurpuutarhanhoitoa nyt jo vähän viihtyisämmäksi muuttuneella parvekkeellamme.

Niin – ja päätin napsaista bloggailuajan yöunistani! Haha!

Nyt täytyy kyllä painua kiireesti peiton alle! Hyvää yötä ja aurinkoista hellekesän jatkoa kaikille sitä janoaville (minulle!!)!

PS. Kuvissa näkyy vähän parvekkeen nykytilaa. Teen vielä ihan erillisen parvekkeensisustuspostauksen, kunhan pääsen käymään Ikeassa ja ostettua uudet tuolit (nuo lahoaa alle… valitettavasti!). Muutamia yrttejä on myös hankintalistalla, mutta keskiviikkona kotiin palaava Peetu saa päättää niistä.

“Yksi huone lisää” – se kai se on asunnonmyyjien ja kiinteistövälittäjien perusslogan, kun puhutaan minkä tahansa parvekkeentapaisen eduista keväisin ja kesäisin. Itse rakastan hengailla partsilla lämpimään vuodenaikaan. Suhteellisen iso ulkotila tuntuu tosiaan kuin yhdeltä lisähuoneelta ja ilta-auringon lämmössä istuskelu on asia, mitä todella kaipaan ja odotan koko pitkän pimeän talven. Jostain syystä erityisesti ulkona syöminen on ihan eri juttu kuin sisällä normi-ruokapöydän ääressä. Mikään maailmassa ei voita hyvää grilliruokaa (eikä sen tuoksua!!), eikä perinteitä kunnioittava fetasalaatti maistu koskaan niin hyvältä kuin silloin, kun sen voi kesän ensimmäisen kerran syödä omalla parvekkeella.

Suoritin mittavan raivaus- ja jynssäysprojektin parvekkeellamme vapunpäivänä. Ihme homma, että myös partsilla on samankaltaisia romunkeräystaipumuksia kuin rivarin tai talon pihanurkilla. Taloyhtiön siirtolavaa odottamaan päätyi pari hengenvaarallisen lahoa tuolia, yksi puhki ruostunut pikkugrilli, jo viime kesänä rätsähtänyt aurinkopeti ja epälukuinen määrä haljenneita tai lähes haljenneita ruukkuja. Pesin parvekkeen lattian, tuolit ja pöydän, huuhtelin säästetyt ruukut ja annoin silauksen öljyä kalusteille. Nyt on siistiä ja väljää – mutta myös karua ja tyhjää.

Tämän päivän pläni oli käydä ostamassa multaa ja kukkia – ja saada partsi ihan oikeasti kesäkuntoon. Multaa ostinkin, peräti kaksi sellaista keskikokoista säkkiä, mutta kukkien kanssa tuli tenkkapoo (tänka på – oletan?). Haluaisin nimittäin kerrankin vähän yhtenäistä fiilistä ja ajatellun oloisen kokonaisuuden kesäkeitaaseeni, tavallisen otetaan-mitä-sattuu -tyylin sijaan. Haluaisin paljon vihreää, mutta lisäksi myös kukkia, ruokapöydästä en voi luopua, vaikka sitten itselleni tärkeä aurinkopeti ei oikein mahdukaan, matto olisi ihana ja lisäisi huonemaista fiilistä.

Tein, kuten nykyään minulla on tapana ja käännyin Pinterestin puoleen parvekkeensisustusongelmieni kanssa. Tässä mood-boardin eniten inspiroivat palat:

Aika värikkäältä näyttää Mintun parvekehaaveet. Kyllä se taitaa olla niin, että ihana hippihenkinen hurlumhei-sekamelska on kukissa(kin) ihan positiivista? Ei meikäläisesta taida minimalistia saada tekemälläkään, vaikka kuinka haluaisi.. Juuri nyt, kun yöt ovat vielä aika kylmiä, olisi hyvä laittaa ulos orvokkeja. Jostain syystä ne ei vaan näytä silmään yhtä mannermaisen tunnelmallisilta kuin kukat noissa kuvissa…

Sen sijaan näyttää aivan itsestään selvältä, että joku kiva pieni räsymatto pitää jalkojen alle hankkia. Ja tunnelmallista tai ei, uusi aurinkopeti on must! Todennäköisimmin se tulee olemaan tämä oranssi, koska se sopii parhaiten bikineihini. Haha! Uudet tuolitkin olisi ihanat (vaikka nämä tai sitten nämä). Tai, jos jostain löytyisi joku nikkarointitaitoinen ja  -halukas, voisi meidän vinkkelipartsile rakentaa säilytystilaa sisältävän kulmasoffavirityksen ilman, että aurinkopetin vaatima tila on uhattuna.

Hmmm… Monenlaisia päätöksiä. But I’ll keep you posted!

Kuvat: Mintun Pinterestistä, mutta jostain syystä kuvien lisääminen ei sujunut yrityksistä huolimatta kuten ennen. Liekö syynä se, että olen siirtynyt käyttämään Chromea vai Pinterestin omat järjestelmäpäivitykset? Kaikkien kuvien alkuperäiset lähteet löytyvät eniveis täältä.

Kävin tutustumassa Marimekon ensi syksyn sisustusmallistoon jo yli pari viikkoa sitten. Lupasin kuitenkin pantata kuviani hetken, sillä suomalainen lehdistö ja bloggarit pääsevät ihastelemaan uutuuksia vasta torstaina 4. huhtikuuta. Nyt en voi kuitenkaan enää pidätellä itseäni. Tässä siis raikkaan, vaihtelevan, luonnonläheisen ja seesteisen sisustusmalliston esittely.

Olin vähällä kirjoittaa, että “suosikkieni esittely”, mutta sitten tajusin, että taisin ihastua palavasti ihan koko mallistoon, astioista, kuoseista, printeistä materiaaleihin ja muotoihin. Toisaalta – mikä ihme tuo nyt on? Jos kyseessä on niinkin sääriippuvainen tapaus kuin allekirjoittanut, joka tuskin pystyy kirjoittamaan ainuttakaan blogipostausta ilman kommenttia päivän säätilasta, putoaa “Sääpäiväkirja” -niminen mallisto todella otolliseen maaperään.

Oiva-astiaston uudet, kuulaan kirpeät kuviot ovat Aino-Maija Metsolan käsialaa. Ehkä johtuu siitä, että vietin puolet lapsuudestani vesivärien kanssa sutien, sillä Sääpäiväkirja-astiat tuntuvat välittömästi ja spontaanisti hyvältä tavalla, jota on vaikea kuvailla.

Kuuskajaskari, Jussarö – mummulan putkiradiosta kuultujen merisäätiedotusten tutuksi tekemät paikannimet saavat uuden kodin Anna-Maija Metsolan suunnittelemissa kankaissa. Edellisen kuvan sinisävyinen Jussarö on Marimekon napakkaa puuvillakangasta ja ukkostaivas/syysniitty -sävyinen Kuuskajaskari aivan mielettömän ihanaa pellavaa.

Juu, kyllä. Haluan ne kaikki. Ja nuo lasit kanssa. No ainakin kannun. Ja tarjoiluvadit…

Uusi aluevaltaus Marimekolta on ruokailuvälineet! Haukasti omina “persooninaan” esiintyvät aseet sopivat hyvin luonnikkaasti käteen. Konkkaronkka taisi olla noiden nimi. Tai sitten se oli niin, että salaatinottimet olivat Konkkaronkka ja ruokailuvälineet Sortin sakki… tai jotain sinne päin. Kivan ja iloisen oloinen setti jokatapauksessa!

Marimekolla on taidettu hoksata, että monet ostavat palan kangasta ja tekevät siitä sisustustaulun. Nyt Anna-Maija Metsolan kuvia saa ihan jo valmiiksi tauluksi ajateltuna.

Tässä Konkkaronkka-salaatinottimet ja alla ruokailuvälineiden säilytykseen tarkoitettu käärittävä taskullinen liina. Ihastuttava lahjaidea! Paljon hauskempi ainakin kuin pömpöösit jalopuurasiat, joille ei kuitenkaan ole mitään käyttöä sen jälkeen, kun lahjapöytä on purettu.

Täydellisistä lahjaideoista puheenollen…

Sääpäiväkirja-mallistoon kuuluu myös ihan oikea sääpäiväkirja!

Tiedän olevani parantumaton muistikirjanörtti ja herkeämätön säätilantarkkailija, mutta onhan pellavakangaspäällysteinen, kauniisti sidottu sääpäiväkirja kerrassaan valloittava!

Loistavan lahjaidean kirjasta tekee myös päiväkirjasivujen lomasta löytyvät suomalaisten ruokien ohjeet. Ohjeet ovat sekä suomeksi että englanniksi, joten kirja sopii tuliaisiksi pidemmällekin suuntautuvalle mökkiretkelle.

Sääpäiväkirjan päivämerkinnät ovat vuosiluvuttomia. Itse ajattelin heti, että tuohon mahtuisi helposti viidenkin vuoden merkinnät kauniilla pienellä käsialalla kirjoitettuna. Anna-Maija Metsolan kuvat ilahduttavat myös päiväkirjan sivuilla.

Se hyvä puoli tässä ulkomailla asumisesta on, että aina Suomesta kotiin tulessa voi ostaa tuliaisia myös itselleen. Seuraavilta reissuilta tuskin pääsen paluumatkalle koukkaamatta Marimekon kautta.

Nyt taitaa olla jo kolmas kerta muutaman päivän sisään, kun mainitsen (rehvastelen), että taisinpa siivota vaatekaappini. Kertoo ehkä jotain siitä, millainen duuni siinä oli – ja miten kipeästi raivausta tarvittiin. Siinä puuhastellessa heittäydyin filosofoimaan aiheesta oikein äärimmäisen syvällisesti. Esimerkiksi henkaritankojen järjestäminen on aika monimutkaista puuhaa ja muistuttaa hyvin paljon kirjahyllyn järkkäämistä. Laittaisiko vaatteet roikkumaan mieluiten käyttötarkoituksen perusteella, jakut tuohon, juhlavetimet sinne ja hameet tänne. Vai olisiko sittenkin hauskempaa, jos kaikki olisi kertakaikkiaan alusta loppuun asti värijärjestyksessä? Entäs sellainen fuktionaalinen järkivaihtoehto, että eniten käytetyt olisivat helpoimmin saavutettavissa?

Päädyin itselleni tyypillisesti sumean logiikan ratkaisuun. Eli vaatteet on nyt järjestetty vähän niinkuin tarkoituksen mukaan, värijärjestykseen ja fiilispohjaisesti kivoimmat saivat parhaan paikan. Pääasia, että on joku järjestys.

Säilytystilaekonomisesti parasta on valita mahdollisimman lituskaiset henkarit. Yleensä vaatekaappitilaa on raivaamisen jälkeenkin aika niukasti tarjolla ja kapoiset ripustimet sujahtaa tangolle näppärimmin. Jakut tosin pitää laittaa kunnollisille leveille vaatepuille, ettei ne menetä muotoaan. Ja missään tapauksessa ikinä koskaan yhtäkään vaatetta ei pidä säilyttää pesuloitten metallilankahenkareilla. Ellei välttämättä halua murhasyytettä.

Monet neuleet ovat säilytyksen kannalta hiukan ongelmallisia. Oikeastaan neuleet eivät viihdy ollenkaan henkarilla. Olkapäihin muokkaantuneet henkarinpääpylpyrät ja yleisesti venähtänyt olomuoto on riskinä tuossa. Toisaalta kuitenkin monet neuleet menevät aikasmoiseen ryppyyn, vaikka miten siististi ne viikkailisi vaatekaapin pinoon. Leveät pehmeät henkarit toimivat hyvänä kompromissina ainakin kevyemmille paidoille, mutta vievät turkaisen paljon tilaa kaapissa.

Vyönaulakko ei selkiintynyt kovinkaan paljoa siivouksesta. Olen aika huono käyttämään vöitä ylipäätään, ja siksi niitä tulee hankittua aika harvoin. Koska kuitenkin aina joskus asu kaipaa jotain vyöttämistä, säilyttelen ikivanhaa varastoa vuodesta toiseen.

Tuollainen kevytrakenteinen pikku naulakko on älyttömän kätevä vöiden ja pikkuhuivien säilytystä varten. Taitaapi siinä roikkua jokunen pikkulaukkukin… Naulakko (Ikeasta…) on kiinnitetty kaapin oven sisäpuolelle eli kamppeet ovat helposti käsillä, mutta pois silmistä. Tosin kaapin ovi lakkaa menemästä kunnolla kiinni, jos erehtyy esim. hätäisen pikasiivouksen yhteydessä ripustamaan siihen myös vähän isompia pikkulaukkuja roikkumaan.

Kaapinsiivousassistentti pitää huolta siitä, että neulepaitapinot ovat asianmukaisesti kissankarvaistettuja ennen kaappiin laittamista.

Yleensä suositellaan, että garderobin raivauksen yhteydessä kaikki vaatteet lajitellaan kolmeen pinoon: säilytettävät, kierrätettävät ja pois heitettävät. Koska olen säälittävä sentimentaalinen pehmo, lisäsin tuohon vielä yhden: varastoitavat.

Säilytykseen pääsivät ainoastaan ja vain tasan ne vaatteet, joita käytän ihan oikeasti juuri nyt. Hämmentävää, miten pieni osa päätyi tähän kategoriaan.

Kierrätykseen laitoin kaiken mielestäni kunnossa olevan, mutta josta koin, että meidän yhteinen taipaleemme on tullut tiensä päähän. Todella vaikea kategoria! Niin monesta retkurytkystä kun ajattelee niin helposti, että kyyyyllähän tällekin vielä voisi olla käyttöä – vaikka mökillä. Ainiin, eihän mulla ole mökkiä. Tai sitten sitä ajattelee haikeana kaikkia niitä mukavia hetkiä, joita vaatekappaleen kanssa on tullut vietettyä ja tuntuu kuin samalla joutuisi luopumaan muistoistaan. Samalla kuitenkin tämä on se kasa, joka aiheuttaa eniten hyvää mieltä ja joka mielellään saisi olla se kaikkein suurin.

Pois heitettäviä ei ollut vaikea tunnistaa. Niitä ovat vaatteet, joita en missään tapauksessa käytä itse – enkä oleta muidenkaan käyttävän. Muutamien kanssa piti katsoa peiliin ja toistaa itseni perässä “jos oikeasti aikoisin korjata tämän, olisin sen jo tehnyt”. Eli ei muuta kuin meneen vaan.

Varastoitavien pinoon päätymistä edelsi ankara itsetutkiskelu jokaisen vaatteen kanssa (ei ihme, että vaatekaapin siivoaminen on raskasta ja aikaa vievää… Haha!). Halusin antaa armoa muutamalle suosikkivaatteelle, jotka eivät juuri nyt tällä hetkellä ole aktiivikäytössä. Tähän päätyi myös suurin osa itse tekemistäni vaatteista ja jotain coolia merkkiä olevat ajattomat puolijuhlavaatteet (silkkipaidat, pikkuisen kiiltävät mekot…), joita en juuri nyt osaa käyttää oikein juhlassa enkä arjessa, mutta joilla olisi potentiaalia esim. toimistovaatteena, kunhan jaksaisin perehtyä stailaamiseen tarkemmin.

Vaatekaapinsiivouksen jatkokurssi on luonnollisesti se, että aletaan suunnitella koko säilytys-helahoitoa uudelleen. Unelmoin (luonnollisesti) tilavasta walk-in closetista, mutta samat periaatteet pätevät kaappiratkaisuihin:

1. Tankotilaa saa olla reilusti. Täyteen ahdetuissa tangoissa vaatteet vain rypistyvät. Lisäksi olisi ihanaa saada ripustimiin kaikki housut, hameet etc, jotka yleensä tilanpuutteen vuoksi päätyvät viikattuina hyllylle.
2. Hyllyjen syvyys olisi optimaalisesti aika kapea. Syvien hyllyjen takaosaan on taipumusta kehittyä kaaospinoja, joihin lempparivaatteet piiloutuvat. Ulosvedettävät lankakorit tosin auttavat tähän vaivaan erinomaisesti.
3. Hyllyt on parasta asetella aika tiuhaan. Korkeat hyllyvälit tarkoittaa korkeita pinoja ja ankaraa avalanche riskiä. Lankakorit ovat loistoratkaisu tähänkin.
4. Asusteiden ripustus on paljon parempi tapa säilyttää niitä kuin helposti sotkuuntuvat laatikot, joista kaiken lisäksi ei ikinä löydä mitään.

Vielä tähän loppuun on pakko mainita, että harva asia antaa yhtä suuren sisäisen rauhan ja selkeyden tunteen kuin perusteellisesti siivottu ja järjestyksessä oleva vaatekaappi!