Tag: Sisustus


Eikös se ole niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – eli käytännössä melkein valmis?
Yksi rakkaimmista suunnitteluprojekteistani on keittiöni remontointi. Pidempään mukana olleille lukijoille sekä ystävilleni tiedoksi: kyllä, kyse on edelleen samasta remontista, josta olen jauhanut jo vuosikausia. Haha! Hiljaa hyvää tulee tai jotain sinnepäin.
Mutta minkäs sille voi, kun jo pelkästään suunnitelmien tekeminen on niin älyttömän kivaa! Tosin nyt jo kouluikään ehtineen projektin pääpiirteet ovat olleet itselleni varsin selvät siitä lähtien, kun sain tämän päähänpinttymäksi muodostuneen idean koko keittiö/ruokailutilan totaalisesta uudistamisesta.
Näin kevyessä kotikaranteenissa tulee hiihdeltyä omien seinien välissä huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja olen siirtynyt tuumimisesta toteutukseen useammankin kodinparannusprojektin kanssa. Hyvää ajanvietettä sikälikin, että näin yksikätisenä edelleenkin operoidessa (huoh!) kaikenlaiseen pieneen näpräämiseen hurahtaa helposti kolminkertainen aika.

Päivitin myös keittiöremppahaavekuviani Pinterestin kotikansiooni ja siitä inspiroituneena päätin esitellä unelmiani teillekin.
Tavoitteenani on avoin ja aavistuksen rouhea keittiö, jossa on hyvä laittaa ruokaa – mutta myös tilaa puuhailla kaikkea muuta. Tällä hetkellä ratkaisu on hyvin käytännöllinen “puoliavoin” – eli keittiö ei ole oma erillinen huone, mutta näköyhteys olohuoneeseen on estetty pätkällä seinää, johon on upotettu jääkaappi ja pakastin.
Tarkoitus on repiä kyseinen seinä alas ja rakentaa tilalle keittiösaareke. Ja saarekkeen pääasiallisin tehtävä on toimia Mintun ompelu-, askartelu- & maalaustasona. Siis osana nyt jo vuoden käyttämättömänä lojunutta ateljeeta ennemminkin kuin keittiötä. Vaikka saahan sitä toki keittiöhommiinkin käyttää!

Olen sikäli poikkeuksellisessa tilanteessa, että kaappitilaa on keittiössä yllin kyllin – jopa liikaa. Asunto on modernihko kolmio (talo on rakennettu 2005), selkeästi vähintään kolmen hengen perheelle suunniteltu. Vaikka jopa siihen nähden keittiönkaappeja on tosi runsaasti.
Eihän se nyt välittömästi tunnu miltään valtavalta ongelmalta, että säilytystilaa on yli oman tarpeen, mutta – trust me – tyhjällä tilalla on jokin käsittämätön kyky täyttyä. Niinpä minunkin kaapistot on täynnä mitä ihmeellisintä roinaa.
Lähtöpakkaus edellisestä kodista ei sujunut mitenkään erityisen järjestelmällisesti. Vietin viimeiset kolme päivää ennen muuttoa sairaalassa tiputuksessa ja muuttolaatikot täyttyivät Karkin, Peetun ja heidän ihanien ystäviensä toimesta. Purkuvaiheessa yritimme vain saada laatikot tyhjiksi ja tavarat kaappeihin. Nyt, kun olen kurkistellut varsinkin keittiön yläkaappeihin, löydän sieltä kampetta, jota kukaan ei ole tarvinnut tai kaivannut viiteentoista vuoteen. Vähintään.

Kaikki tämä seli-seli selittely siksi, että tekisi mieleni hävittää keittiöstä kaikki yläkaapit ja laittaa tilalle kauniita puisia avohyllyjä. Tietty kaappejakin vähän tarvitaan ja kyllä kieltämättä hiukan hirvittää, mihin sitten tungen kaiken rakkaan romuni. Seinänpätkän muokkaaminen saarekkeeksi vähentää sekin säilytystilaa jonkin verran.
Kuulen myös korvissani äidin äänen, joka voimakkaasti paheksuen vastustaa avohyllyjä keittiössä. Miten ne on vaikea pitää siistinä ja astiat tulee vain rasvaisiksi ruuanlaiton kärystä. Tähän on onneksi vasta-argumentti ja se on, että rakkaan ystäväni Tinnin keittiössä on ollut since forever avohyllyillä jopa viinilasit, joissa rasvatahrat auttamatta haittaisi enemmän kuin esmes rustiikeissa saviastioissa – mutta homma on toiminut oikein hyvin. Ja Tinnin luona laitetaan välillä paljonkin ruokaa!
Pinterest-kansioiden kokoaminen on muuten aivan älyttömän kätsy tapa selvittää omia mieltymyksiään! Itse tajusin näitä kuvia katsellessani (ja kaikkia niitä muita, jotka löytyvät tästä kansiostani), että eniten haluan tuollaista valkoista suorakaidetta kaakelia. Olin jotenkin ajatellut, että päätyisin joko johonkin luonnonkiven tapaiseen taikka sitten marokkolaistyyppiseen kuviolliseen kaakeliin, mutta näköjään silmääni miellyttää enemmän iisi valkoinen peruskaakeli.
Rouhea tiiliseinäkin olisi tosi makea, mutta mielestäni sellainen näyttää aivan idioottimaiselta, jollei se ole luonnostaan talon oikea seinä, joka on vain kaivettu kipsilevyjen takaa esiin. Tai edes teoreettisesti. Meidän talo on teräsrakenteinen betonitalo, joten en mitenkään voi nähdä tiiliseinää luonnikkaana täällä. Niin kivasti kuin se antaisikin tunnelmaa.

Ihan älyttömästi on kyllä kaikenlaisia pieniä ja vähän isompiakin detaljeja, kun suunnittelee vähän perusteellisempaa remonttia keittiöön. Lattiankin olisin halunnut laittaa uusiksi. Mielessä oli jo tosi ihana tumma grafiitinharmaa, melkein musta, eläväpintainen laatta ja lattialämmitys sen alle. Pikainen tiedustelu sitten osoitti, että ilman lattialämmitystäkin hommasta tulee sen verran tyyris, että parempi tyytyä nykyiseen parkettiin.
Kodinkoneosastoa olen miettinyt myös. Yksineläjälle riittää varmasti jääkaappi-pakastin, en mitenkään haluaisi kahta suurta kylmälaitetta keittiööni. Kunnollinen höyryuuni on ihan must, samoin vihdoinkin induktioliesitaso. Sen sijaan olen ihan vakavissani miettinyt, että luopuisin mikrosta kokonaan. Ruuat saa lämmitettyä kyllä pannulla tai höyryuunissa ja leivät leivänpaahtimessa. Vai olenko nyt ihan ulalla?
Tarviiko ihminen mikroa?
Kaikki kuvat, linkit ja credsit löytyy täältä!


Varmaan olette jo huomanneetkin, että tätä Mintun kodin remonttia/uudelleensisustusprojektia rakennellaan, kuten sitä yhtä kuuluisaa kirkkoa.
Makuuhuoneestani puuttuu edelleen lukulamppu (vaikka se on kyllä hankittuna…) ja tauluseinä. Olohuone on mielestäni ihana jo nyt, mutta uusi sohva saisi tulla ja parit taulut odottaa ripustusta sielläkin. Pikkumakkariin olen tyytyväinen, mutta joku (“joku”) voisi kyllä käydä kaiken sinne varastoituneen kaman konmari-asenteella varustettuna läpi.
Tämä hetkinen pääprojektini on rakkaushankkeeni, ikioman ateljeeni, saaminen valmiiksi. Tai ainakin siihen kuntoon, että  pääsen taas ompelemaan. Kuvia tulee heti, kun on jotain esiteltävää…
Samalla mieli haikailee jo seuraaviin kohteisiin – ja vuorossa on vihdoin keittiö! Ennen kuin päästän täysin irti sisäisen keittiöremonttipetoni, ajattelin uudistaa nykyisen ruokailutilan.

Nykyinen pöytä on iso 90 cm x 180 cm suorakaide. Lisäosakin siihen löytyy, mutta sitä ei kai ole vielä milloinkaan käytetty.
Tykkään siitä, että pöydän ympärille mahtuu isompikin porukka illalliselle. Kerran ängettiin 12 henkeä tuon ympärille syömään ja se sujui aivan mainiosti.
Pöytä on toiminut myös ansiokkaasti yhdistettynä ruokailutilana, toimistona ja askartelu- & taidepisteenä. Usein jopa samanaikaisesti.
Tietyllä tavalla myös tykkään siitä, että keittiössä tapahtuu kaikki oleellinen. Lapsuudenkodissani lankattiin kengät, voideltiin sukset, korjattiin mopon moottori, laitettiin kotipermanentti naapurin hiuksiin ja vaalennettiin pikku-Mintun kuontalo, tehtiin batiikkia ja kaiverrettiin rukinlapoja, ommeltiin, silitettiin ja tietty myös leivottiin ja syötiin keittiönpöydän ääressä.

Nykyiseen pöytääni kuuluvat tuolit ovat raskastekoiset ja kovin 2000-lukuiset muotokieleltään – niistä haluan eroon, vaikka päättäisinkin pitää pöydän. Asiaa helpottaa se, että toin Tampereelta koti-kodin tyhjennyksen yhteydessä neljä pinnatuolia ja niiden ympärille olisi tarkoitus kerätä uusi ruokailuryhmä.
Vanhat pinnatuolit on juuri nyt maalattavana kauniilla, hiukan murretulla valkoisen sävyllä. Riippuu vähän siitä, millaiseen pöytäratkaisuun lopulta päädyn, mutta ajatuksenani on hankkia noiden neljän kaveriksi pari ihan toisenlaista tuolia. Toivomuslistan kärjessä taitaa olla kaksi Wishbone-tuolia.

Suorakaiteen muotoisen pöydän eduista huolimatta kovasti tekisi mieleni nyt kuitenkin pyöreää pöytää. (Kuvassa yksi suosikeistani: Karl Andesson & Söner, Ypsilon 3)
Teoriassa pyöreä pöytä tuntuu ihan hyvältä idealta, saahan sen ympärille katettua vielä suorakaidettakin joustavammin enemmän tai vähemmän väkeä. Uuteen ateljeeheni tulee työpöytä ja muutenkin keittiörempan myötä jo nytkin varsin runsas pöytätason määrä vain lisääntyy (jollen muuta suunnitelmiani aivan täysin…). Sikäli voin siis pyhittää ruokapöydän hiukan aikaisempaa enemmän vain ruokailuun.
Toisaalta haluan, että pöytä on sen verran iso, että siihen mahtuu mukavasti kuusi henkeä ja toimivasti kahdeksan henkeä syömään. Se sulkee pois vaihtoehdot, joissa pyöreä pöytä on saanut alleen neliskanttisen sisarensa neljä jalkaa. Sillä kuka ihme haluaa istua illallisella niin, että jalkojen välissä on pöydän jalka?
Sen verran olen käynyt huonekalukaupoissa tsekkailemassa, että jos pyöreän pöydän jalka on keskellä, koko hommasta tulee helposti hutera. Tosin voi olla, että kaupassa ei ole välitetty säätää asetuksia suoraksi ja pöytä keikkuu sen takia.

Edellistä aika paljon edullisempi, mutta tyyliltään aika kivan oloinen on CPH 20 ruokapöytä. Tosin halkaisijaltaan tämä on myös 5 cm pienempi – eli Ø120. Hurjan vaikea miettiä, että minkä kokoinen pöydän pitäisi olla. Riittääkö Ø120 – ja onko sillä jotain käytännön merkitystä, jos toinen pöytä on 5 cm halkaisijaltaan isompi?
Luottosisustamo IKEA yllättää jälleen positiivisesti. Sieltä löytyy nimittäin oikein kivan oloinen ja massiivisen sekä tukevan tuntuinen pöytä. Neljä jalkaa on sijoitettu fiksusti vähän sisemmäksi niin, että istuminen sujuu mukavasti, vaikka paikka osuisikin jalan kohdalle.

 
Ikean pöytä on halkaisijaltaan peräti 145 cm ja sen ilmoitetaan olevan sopiva 6:lle hengelle. Tosin kuvissa myös tuon ympärille on laitettu vain neljä tuolia.
Käytiin viime viikonloppuna Karkin kanssa Ikeassa ja zoomailin pöytää myös ihan livenä  – ja täytyy sanoa, että jopa siellä paikan päällä, missä kaikki näyttää jotenkin pieneltä, koska mittasuhteet muuten on niin valtaisat – se näytti varsin massiiviselta. Sikälikin siis arveluttaa, koska yksi asia, mikä nykyisessä pöydässä ärsyttää on juuri sen jotenkin jähmeä raskastekoisuus.
Toisaalta mitään superkeveää ja ilmavaa ratkaisua en myöskään tunne omakseni. Haha!
Kuvissa – ja monesti livenäkin – pyöreän pöydän ympärille on tosiaankin laitettu vain neljä tuolia, vaikka halkaisija olisi varsin suurikin. Nyt siis mietityttää, että jos päädyn pyöreään (niinkuin kovasti haluttaisi), onko 120 Ø riittävä kuudelle hengelle – vai pitäisikö pöydän olla isompi, niinkuin Ikea väittää?
Ja onko pyöreä pöytä ylipäätään järkevä hankinta, vai tulenko katumaan katkerasti? Tarkoitus kun nyt olisi hankkia kiva pöytä, jota jaksaa katsella “lopun ikäänsä” – eikä mitään kertakäyttöviritystä, jonka haluaa vaihtaa heti muutaman vuoden päästä.
Nääs, nääs, päätöksiä, päätöksiä…
(pöytäkuvat valmistajien sivuilta)

*postaus sisältää mainoslinkkejä


Olen rakentanut kotini uutta sisustusta kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa. Makuuhuoneen muuttunutta ilmettä olen välillä vähän täällä vilautellutkin (ei, se tauluseinä ei ole vieläkään paikallaan… mutta porakone on sentään hankittu!). Totesin aivan toivottomaksi ajatuksen, että tekisin yhden huoneen valmiiksi ja vasta sitten siirtyisin tuunailemaan seuraavaa.
Isot uudistukset on asia erikseen – keittiöremppa on ihan kiva saada kohtuullisen valmiiksi ennen kuin repii kylppärin alas – etenkin, jos on tarkoitus myös asua ja elää asunnossa samanaikaisesti. Mutta tällaisen yleiskohennuksen kanssa on mielestäni hauskinta edetä osittain vuorovedoin.
Muuten en ehkä edes tiedä, mikä on se hetki, kun sisustus on “valmis”. Itse ainakin kaipaan edes jonkinlaista muutosta – vähintään tekstiilejä – aina silloin tällöin, vaikka isot linjat pysyisivätkin samoina. Näillä viitesanoilla postaukseni pointtiin eli siihen, että olohuoneenikin ilme on uudistunut loppukesän ja syksyn mittaan aika paljon.
Vanhasta olkkarista ei ole hurjan paljon kuvia, mutta tästä (valokuvaaja Rebecka Näsströmin ihanat kuvat!) ja tästä vanhasta postauksesta näkee vähän, millaista meillä oli ennen.

Halusin vaalean karvalankamaton, lasipöydän ja jotenkin kovin persoonattomaksi “kaffe-latte” -tyyliksi kokemani vaaleuden tilalle jotain tunnelmallisempaa, rennompaa ja hengailemaan houkuttelevaa fiilistä.
Kuvista ei käy ilmi se, että tyhjensimme ja purimme pois olohuoneen nurkassa majailleen ylitäyden tummaksi petsatun Lundia-kirjahyllyn. Nurkkaus on rajattu pois kuvista siksi, että siinä on meneillään mini-työmaa, jonka lopputuloksena saan vihdoinkin itselleni kunnollisen pysyvän ompelupisteen. Oi onnea!!
Lundia-hylly meni kellariin vain välivarastointiin, sillä se pääsee uusiin tehtäviin keittiön/ruokailutilan yhteyteen, kunhan sinne asti päästään.

Muhkea 2nd hand nahkanojatuoli on oikeasti Karkin. Se on jäänyt tänne mun luokseni, koska valtavan kokoinen ja painava huonekalu on ensinnäkin tosi hankala muuttaa ja toisekseen lapsukainen on tiennyt tähän asti kaikkien asumisratkaisujensa olleen aina väliaikaisia.
Nyt Karkki muutti viime lauantaina yhdessä kihlattunsa kanssa ostamaan omaan asuntoon, joten voi olla, että kohta pitää sanoa kissojen ja Peetun ykköslempparille löhöilypaikalle heipat.

Kristallilasit ovat peruja siltä ajalta, kun tyttöjen mummi ramppasi tämän tästä Puolassa työmatkalla. Aikaisemmin pidin niitä vain juhlalaseina, mutta nykyään otan ne herkästi käyttöön ihan muuten vain. Elämästä ja kauniista asioista voi ja pitää nauttia ihan milloin vaan, kun siltä tuntuu.
Pikkuisen olen jo antanut joulufiiliksenkin hiipiä kotiin. Jos nyt ihan totta puhutaan, kultaiset pallot on pyörinyt pöydällä tuomassa tunnelmaa jo toista viikkoa. Yksin asumisessa on se hyvä puoli, että kukaan ei tule päsmäröimään, milloin joulufani saa aloittaa tunnelmointinsa. Joululauluja en sentään vielä kuuntele, mutta kaikenlaisia valoja, kynttilöitä ja muuta pientä koristetta alkaa olla jo siellä täällä.

Matto on uusi hankinta – ja mielestäni se yksi tärkeimmistä asioista olohuoneen yleisilmettä ajatellen. Vanha luonnonvalkoinen karvalankamatto palveli reilut kymmenen vuotta ihan mainiosti, mutta viimeisen pesulareissun jälkeen tuumasin, että sen oli jo aika päästä viettämään eläkepäiviä.
Justiinsa tuli muuten Jotexin “Black Week” tarjous sähköpostiin ja siellä on nyt 24 h ajan hyvät alennukset kaikista matoista. Esimerkiksi tämä ihana juuttimatto sopisi mainiosti tuon nykyisen maton seuraksi, mutta ruokailutilan puolelle…

Marokko-henkinen matto saa kaveriksi Elloksen viime joulun joulukampanjasta saamani Marocco-kynttilälyhdyt. Itseasiassa olen tykännyt noista niin paljon, että ne ovat olleet esillä koko vuoden. Tässä pätee vähän sama juttu kuin kauniiden lasienkin kanssa: mitä niitä piilottelemaan ja säästelemään, jos ne tuottavat iloa juuri nyt.
Yritin selata Elloksen sivuja, josko samaisia kullanvärisiä lyhtyjä olisi vielä saatavana, mutta tämän vuoden väri taitaakin olla tyylikäs musta. Mustat Marocco-lyhyt löytyvät täältä.

Ja hei – mitäs sanotte tuosta uudesta olohuoneen pöydästäni? Vuosikausia lasipöytää, korjaan: kiikkerää, huonosti koottua Ikean lasipöytää, kestäneenä olen ollut aivan onnessani. Tukeva ja jämäkkä puupöytä on ihanan lämminsävyinen – ja lisäksi myös tarpeeksi iso niin, että siihen mahtuu kaikkia Mintun tärkeitä juttuja esille.
Ostin pöydän Jotexilta (ihan normihintaan ilman mitään bloggarisopimusta, yhteistyötä tai kampanjaa) ja olin kaikin puolin tyytyväinen koko hommaan. Pöytä vastasi hyvin kuvia ja kuvausta, tilaus toimitettiin nopeasti – ja paketti vieläpä kannettiin sisälle asti – palvelu, jota tällainen autoton yksineläjä arvostaa erittäin paljon!
Näköjään tuo ihana pöytäni löytyy edelleen Jotexin valikoimasta (täältä), jos joku on etsiskellyt samanlaista.

Hehe – tällainen yrttienkasvatus-UFO on muuttanut olohuoneen nurkkaan. Kuvassa kasvusto on hiukan kynityssä vaiheessa, mutta hyvin siitä kyllä tulee heinää. Ihan on pitänyt virkistää tauolla ollut vihersmoothie-innostukseni, kun en enää keksinyt, mihin kaikkialle saisin tuoreita yrttejä tungettua. Osa on mennyt pakkaseen toki.
Yrtti-UFOn oikea nimi on Plantui ja valmistaja on käsittääkseni suomalainen.

Viimeinen suurempi uudistus on kodin “media center” – eli televisio ja stereosysteemi. Uusi telkkari ripustettiin seinälle, joten pääsimme eroon karseasta tv-tasosta. (Huomasin muuttavani kirjoitukseni “me”-muotoon, mutta oikeasti koko tämä media center  -osuus on täysin Peetun suunnittelema ja toteuttama. Minä toimin vain maksumiehenä).
Alempi puulaatikko on Peetun kirpparilöytö ja sen sisälle kätkeytyy tarvittava sähköjohtohässäkkä sekä se pömpeli, joka lähettää wi-fin koko kämppään. Ylempi puulaatikko, käytetty omenalaatikko, on ostettu Granitista.
Seuraavaksi suunnitelmissa on tosiaan saada se Mintun ateljeen toimipiste pystytettyä ja tekisi myös mieleni uutta kattolamppua. Ihan kaikken ensimmäiseksi pitää kuitenkin keksiä, että mihin sijoitan joulukuusen. Perinteistä sijoituspaikkaa ei enää ole, kun sohva ja muut huonekalut on muutoksien myötä siirtyneet. Ja joko sen kuusen voisi hankkia??


Vielä vuosi sitten en omistanut ainuttakaan viherkasvia. Huolimatta siitä, että olen jostain syystä aina kokenut ihania onnistumisia sekä “edellisessä elämässäni” puutarhanhoidossa että nykyään kesäolohuoneessani parvekkeella, en ole oikein koskaan saanut sisällä majailevia kasveja pysymään hengissä.
Joskus menneisyydessä tein useampiakin yritelmiä saada vähän vihreyttä kotiin, mutta järkähtämättömällä säännöllisyydellä kaikki kuolivat vähintään muutaman kuukauden sisään meille muuttamisestaan. Karkki ja Peetu totesivat aikoinaan, että “äidillä on taipumusta keppikukkiin”. Pystyyn kuivunut vehka, jonka uskoin vielä siitä elpyvän, enkä siksi raaskinut heittää menemään, taisi olla ensimmäinen kimmoke lempeään perhe-mobbaukseen.

Lopulta annoin periksi ja uskottelin olevani ihminen, jolle viherkasvit eivät kertakaikkiaan sovi. Kun sitten perheeseen muutti ensin yksi kisu ja sitten toinen, tunsin, että karvaisille perheenjäsenille vaaralliset kasvit on niin tavallisia, etten edes uskalla hankkia kotiin mitään kissanruohoa kummempaa.
Viime talvena tilanne kuitenkin alkoi pikkuhiljaa muuttua. Käsiini osui artikkeli, missä puhuttiin viherkasvien sisäilmaa puhdistavista ominaisuuksista ja samaan syssyyn törmäsin juttuun, jossa listattiin kotieläimille turvallisia lajikkeita. Ihan kuin universumi olisi ihan varta vasten päättänyt, että nyt hommataan Mintun kotiin vähän kasvillisuutta.

Yhdestä Anopinkielestä se alkoi. Ajattelin, että kuivuutta ja silkkaa laiminlyöntiä hyvin sietävä perinnekasvi sopii täydellisesti ikkunalleni.
Mutta eihän se tietenkään siihen jäänyt. Yhtäkkiä huomasin olevani lähikukkakauppani kanta-asiakas ja viettäväni pitkiä hetkiä kasveja ihastellen ja omistajan (kissaihminen hänkin) kanssa keskustellen. Joka reissulta mukaan tarttui aina jotain vihreää.
Ensimmäiset merkit siitä, että tilanne saattaa räjähtää käsiin oli ilmassa, kun Peetu sai keväällä ystävältään synttärilahjaksi pikkuisen Paletin pistokkaan. (Kasvin nimi on ruotsiksi Palettblad, mikä googlen mukaan kääntyy suomeksi vain Paletiksi). Kaunis, koristeellinen ja kiitollinen kasvatettava – juuri sellainen on Paletti.

Keväinen synttärilahja-Paletti on jo mahtavan upea puska – ja siitä itsestään on otettu jo useampia pistokkaita. Kesällä Peetu toi kotoaan Uumajasta lisää erimerkkisiä Paletin pistokkaita ja pari hankittiin ihan ostamalla.
Nyt hyllyt ja ikkunalaudat (joita meillä on yllättävän vähän, sillä avokeittiö-olohuoneen panoraamaikkunoissa ei ole varsinaisia ikkunalautoja) pursuilee kasveja ja ruukkuun pääsemistä odottavia pistokkaita. Olen aivan ihastuksissani urbaaniin kotiviidakkooni ja ainakin toistaiseksi olen onnistunut pitämään kaiken myös mukavasti hengissä.

Kisut käy välillä nakertelemassa lehtiä, mutta se ei haittaa, kun kaikki on myrkyttömiä lajeja.
Mikä on homman opetus? No, ainakin se, että välillä kannattaa haastaa itsellä itsestään olevat mielikuvat – minäkin löysin varsinaisen viherpeukalon sisältäni, vaikka olin aina uskonut muuta. Ja toinen opetus on tietty se, että viherkasvit on ihania tunnelmanluojia kotona.

Fiksusti valitut lajikkeet takaavat sen, että kasvien hoitamisesta tulee positiivisia elämyksiä ja sitä onnistumisen tunnetta, kun voi istuttaa ruukkuun itse kasvattamansa pistokkaan, ei oikein voi verrata mihinkään!


Hiljaa hyvää tulee – vai miten se meni!? Ikuisuusprojektini nimeltä makuuhuoneremppa – tai -sisustus kai se nykyään jo paremminkin on – on jälleen liikahtanut hiukkasen eteenpäin.
Viimeisimmän raportoinnin jälkeen on tullut hankittua uusia lamppuja ja muuta sisustushommaa ja ihan vain pari viikkoa sitten sain vihdosta viimein parit taulut seinälle.
Varsinainen porakoneeni otti ja hajosi viime kesänä, kun fiksailtiin Peetun uutta kotia kuntoon, mutta lähinnä ruuvien kiinnittämiseen käyttämäni laite on sen verran tehokas, että sillä kyllä tekee kipsilevyseinään muutamat reiät.

Piirongin päällä olevan pöytälampun hankin Zara Homen valikoimista. Tykkään varsinkin sen messingin värisestä pallojalasta.

En tiedä miten paljon sitä pitäisi olla säilytystilaa, että voisi tuntea, että sitä on riittävästi? Jotenkin tuntuu, että kamalla on salaperäinen kyky lisääntyä sitä mukaa, kun jostain vapautuu vähän tilaa. Oven taakse voi onneksi hyvin piilottaa vähän ripustuskoukkuja akuuttia tarvetta varten.
Tanko ja koukut on peräisin Ikean keittiösisutusjuttujen valikoimasta.

Sängyn päällä oleva tyynykasa senkuin vain kasvaa!

Minkälainen lamppu makuuhuoneeseen? – oli haastava kysymys reilu vuosi sitten. Aikani asiaa vatvottuani (ja kun Peetu lopulta vei oman lamppunsa pois) päädyin kepeän ilmavaan pallokupuiseen valaisimeen.
Huomasin, että ihan puolivahingossa makuuhuoneen yksityiskohtien teemaksi alkoi muodostua messinki/vanha kulta ja pallomainen muoto.
(Ai voi mahoton tuota katonrajan maalausjälkeä!!! 😀 :D)

Sängyn päätyyn on suunnitteilla se varsinainen tauluseinä. Tauluja ja kehyksiä on jo hankittuna varmasti vähän liikaakin. Enää vain pitäisi suunnitella miten ne ripustaisi. Ja tietty hankkia se porakone.

Vaatekaappiseinälle ripustin kokovartalopeilin (Ikeasta) ja Peetun tekemän, meidän kotikorttelia kuvaavan karttataulun. Jakkara on sekin Peetun käsialaa; tulevan arkkitehdin taidonnäyte alakoulun puukässytunneilta.


Sarjassamme ikuisuusprojektitkin saattavat valmistua joskus. Ihanan taulun kuvan on ottanut superlahjakas Mikko Rasila joskus tyyliin vuonna 2010 tai 2011. Siitä lähtien kuva on odottanut kehyksiin pääsyä ja jo peräti viime kesänä onnistuin toteuttamaan suunnitelmani. Eikä siitä mennyt sitten enää vuottakaan, kun taulu jo pääsi roikkumaan seinälleni!
(Ja Mikko hei, jos luet tätä, niin se toinenkin kuva on nyt kehystetty ja se on tulossa tuohon sängyn päätyyn. Kunhan nyt saan vain ostettua sen poran ensin…)

Old stuff