Vielä vuosi sitten en omistanut ainuttakaan viherkasvia. Huolimatta siitä, että olen jostain syystä aina kokenut ihania onnistumisia sekä “edellisessä elämässäni” puutarhanhoidossa että nykyään kesäolohuoneessani parvekkeella, en ole oikein koskaan saanut sisällä majailevia kasveja pysymään hengissä.
Joskus menneisyydessä tein useampiakin yritelmiä saada vähän vihreyttä kotiin, mutta järkähtämättömällä säännöllisyydellä kaikki kuolivat vähintään muutaman kuukauden sisään meille muuttamisestaan. Karkki ja Peetu totesivat aikoinaan, että “äidillä on taipumusta keppikukkiin”. Pystyyn kuivunut vehka, jonka uskoin vielä siitä elpyvän, enkä siksi raaskinut heittää menemään, taisi olla ensimmäinen kimmoke lempeään perhe-mobbaukseen.

Lopulta annoin periksi ja uskottelin olevani ihminen, jolle viherkasvit eivät kertakaikkiaan sovi. Kun sitten perheeseen muutti ensin yksi kisu ja sitten toinen, tunsin, että karvaisille perheenjäsenille vaaralliset kasvit on niin tavallisia, etten edes uskalla hankkia kotiin mitään kissanruohoa kummempaa.
Viime talvena tilanne kuitenkin alkoi pikkuhiljaa muuttua. Käsiini osui artikkeli, missä puhuttiin viherkasvien sisäilmaa puhdistavista ominaisuuksista ja samaan syssyyn törmäsin juttuun, jossa listattiin kotieläimille turvallisia lajikkeita. Ihan kuin universumi olisi ihan varta vasten päättänyt, että nyt hommataan Mintun kotiin vähän kasvillisuutta.

Yhdestä Anopinkielestä se alkoi. Ajattelin, että kuivuutta ja silkkaa laiminlyöntiä hyvin sietävä perinnekasvi sopii täydellisesti ikkunalleni.
Mutta eihän se tietenkään siihen jäänyt. Yhtäkkiä huomasin olevani lähikukkakauppani kanta-asiakas ja viettäväni pitkiä hetkiä kasveja ihastellen ja omistajan (kissaihminen hänkin) kanssa keskustellen. Joka reissulta mukaan tarttui aina jotain vihreää.
Ensimmäiset merkit siitä, että tilanne saattaa räjähtää käsiin oli ilmassa, kun Peetu sai keväällä ystävältään synttärilahjaksi pikkuisen Paletin pistokkaan. (Kasvin nimi on ruotsiksi Palettblad, mikä googlen mukaan kääntyy suomeksi vain Paletiksi). Kaunis, koristeellinen ja kiitollinen kasvatettava – juuri sellainen on Paletti.

Keväinen synttärilahja-Paletti on jo mahtavan upea puska – ja siitä itsestään on otettu jo useampia pistokkaita. Kesällä Peetu toi kotoaan Uumajasta lisää erimerkkisiä Paletin pistokkaita ja pari hankittiin ihan ostamalla.
Nyt hyllyt ja ikkunalaudat (joita meillä on yllättävän vähän, sillä avokeittiö-olohuoneen panoraamaikkunoissa ei ole varsinaisia ikkunalautoja) pursuilee kasveja ja ruukkuun pääsemistä odottavia pistokkaita. Olen aivan ihastuksissani urbaaniin kotiviidakkooni ja ainakin toistaiseksi olen onnistunut pitämään kaiken myös mukavasti hengissä.

Kisut käy välillä nakertelemassa lehtiä, mutta se ei haittaa, kun kaikki on myrkyttömiä lajeja.
Mikä on homman opetus? No, ainakin se, että välillä kannattaa haastaa itsellä itsestään olevat mielikuvat – minäkin löysin varsinaisen viherpeukalon sisältäni, vaikka olin aina uskonut muuta. Ja toinen opetus on tietty se, että viherkasvit on ihania tunnelmanluojia kotona.

Fiksusti valitut lajikkeet takaavat sen, että kasvien hoitamisesta tulee positiivisia elämyksiä ja sitä onnistumisen tunnetta, kun voi istuttaa ruukkuun itse kasvattamansa pistokkaan, ei oikein voi verrata mihinkään!