Vuoden viimeinen päivä on kääntynyt jo alkuiltaan. Olen jo pitkään miettinyt millaista suursiivousta haluan tässä vuodenvaihteessa tehdä. Mitä olen oppinut, mitä haluan jättää taakse, mistä on syytä luopua, mitä haluan vahvistaa. Silti yllätyin aamulla – ai tänäänkö se päivä on?
Kuvaavaa kylläkin tälle vuodelle. Välillä on tuntunut kuin juoksisi upottavassa hiekassa ja tanakassa vastatuulessa; vaikka miten kuhkii, eteenpäin ei pääse.
Toisaalta aika on mennyt ihan hurjan nopeasti ja jälleen kerran ehkä 10 % kaikesta siitä, mitä olin ajatellut kuluneen vuoden aikana saavuttaa, on todella toteutunut.

Kaikkea kivaa olen onnistunut lisäämään elämääni. Erityisesti tulee mieleen kaikenlainen näpräys – kristallikorujen tekeminen, akvarellien maalaaminen ja bujo-hommien harjoittelu. Ja tietty kaikki tarot-jutut ja kristallit myös!
Loppuvuodesta sain itseni vihdosta viimein myös salille. Mistään rutiinista ei sen suhteen voi vielä puhua, mutta tahtotila on kova – ja muutaman kerran se on jo johtanut ihan oikeaan treenaamiseen. Hyvällä tsempillä ja positiivisella asenteella sen kanssa eteenpäin ja uuteen vuoteen. Ilman pakkoa tai “rangaistus”-ajattelua (= menin syömään pullan/pitsan, joten pitää mennä treenaamaan kalorit pois), terveys ja liikunnan ilo johtoajatuksena olkoon asenteeni.

Ihaniin elämänmuutoksiin voisi lisätä myös sen, että ihan vähän ennen joulua Karkki muutti vain vartin kävelymatkan päähän tästä mun luotani. Niin mahtavaa, kun voi vain käydä poikkeamassa toisen luona ihan tuosta vaan!

Kaikenlaista raskastakin vuoteen on sisältynyt. Jopa niin paljon, että jossain vaiheessa syksyn puolivälissä huolestuin jo omasta jaksamisestani.
Työ-töissä viihdyn edelleen aivan erinomaisesti – ja siitä olen tosi kiitollinen. Tiedän erittäin hyvin millaista on, kun ei viihdy. Toisaalta se, että on kivaa töissä, ei ole mikään rokotus loppuunpalamista vastaan. Liika on liikaa, vaikka siitä kuinka tykkäisi. Ja nyt en kuitenkaan vielä mennyt päin seinää – tajusinpahan vain, että tuossa se on.

En ole milloinkaan ollut se, joka stressaisi kovasti työasioista. Epäselvät asiat toki rassaavat ja hämärästi hahmotellut projektit, joista pitäisi tulla valmista eilen. Ja kovalevy tulee täyteen kuten kenellä tahansa.
Eniten kuitenkin yöuniini vaikuttaa, jos ihmissuhteissa on kitkaa tai joku perheestäni ei voi hyvin. Vuonna 2018 suurin murheen aiheeni oli äitini. Juuri ennen 2017 joulua hän sai toisen aivoverenvuodon ja alkuvuodesta kävi selväksi, että edellisen kerran kaltaista “ihmeparantumista” on aivan turha odottaa.
Henkinen sopeutuminen tapahtumien kulkuun on ollut raskasta, vaikka tosiaan jo silloin parisen vuotta sitten sain vähän harjoitella. Nyt on pitänyt hyväksyä se tosiasia, että äiti sellaisena kuin hänet tunsin, ei tule enää takaisin. Pysyvän hoitopaikan järjestyminen oli suuri helpotus, mutta huono omatunto siitä, että en pääse äitiä tapaamaan kuin harvakseltaan, ei jätä rauhaan.

Ensi vuodelle on tiedossa vanhan lapsuudenkotini tyhjentäminen ja laittaminen myyntiin. Ei ihan helppo homma sen paremmin henkisesti kuin teknisestikään. Onneksi Tampereella on rakkaat ystäväni, systerit, aina valmiina auttamaan tätä kaukana asuvaa ainoaa lasta. Ilman sitä en varmasti selviäisikään.
Hahmottelen tässä vielä, mitä kaikkea oikein aionkaan luvata itselleni ja universumille ensi vuodeksi. Sen ainakin tiedän, että haluan pitää ovet ja ikkunat selällään auki ilolle ja keveydelle, ystävyydelle, lempeydelle ja – uskallanko sanoa sitä edes ääneen – rakkaudelle.

Uusi vuosi on ansainnut pikkuisen lempeästi kimaltelevaa glitteriä kunniakseen.
Olen aivan hirmu tykästynyt tuohon vinoraitaiseen paljettihameeseen, joka on peräisin Heidi Klumin Lidl-mallistosta. Musta-kermanvalkoinen-tummansininen-viininpunainen pikkupaljeteilla tehty kuosi on helppo yhdistää monenlaisiin kokonaisuuksiin. Raidallisuus antaa hiukan sporttisen vivahteen ja pienet paljetit kiiltävät kaikkea muuta kuin agressiivisesti. Napakka stretch mahdollistaa santsikierroksen buffet-pöydässä. Täydellistä!
Paita on myös ihan lempparini. Klassinen navy-sininen ohut perusneule saa juhlavan vivahteen himmeästi kiiltävästä lurex-kuidusta. Neule on Lindexin Holly & Whyte -mallistosta. Samaiselta in-house -merkiltä on tullut tehtyä aika paljon löytöjä muutenkin.

• neule, Lindex
• hame, Heidi Klum – Lidl
• kengät, Acne

IHANAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE SINNE RUUDUN TOISELLE PUOLELLE!

Eihän siitä ole kuin viikko, kun tuumasin, että vaaleiden sukkiksien aika on tältä sesongilta auttamattomasti ohi. No, tällaisena tuuliviirinä olen jo oppinut, että jos oikein ponnekkaasti vakuutan jonkin asian olevan yhtä, tiedän melkovarmaan jo pikapuoliin todistavani toista. Eli tänään oli jälleen nude-sukkahousujen aika.
Edelliseen postaukseen tuli mainio kommentti, joka mielestäni selvittää todella erinomaisesti sukkahousudilemmaa. Nudet sukkikset näyttävät nimittäin jostain merkillisestä syystä kylmemmiltä kuin mustat. Siitä syystä mustat tuntuvat jotenkin oikeammilta näin kylmänä vuodenaikana – vaikka eihän ne tosiaankaan lämmitä yhtään sen enempää kuin minkään muunkaan väriset.

Ette muuten ikinä usko, miten kauan olen säätänyt postausta Karkin kanssa kesän alussa tekemästäni L.A.:n reissusta. Kuvia ja kerrottavaa on niiiiin paljon, että ehkä sitten kuitenkin yritän pilkkoa kaiken kivan pariin eri postaukseen. Ehkä tämä on muutenkin hyvä aika saada vähän aurinkoenergiaa edes kuvien ja postauksen muodossa – ja kuka tietää, jos vaikka siellä ruudun puolella joku suunnittelisi matkaa niille kulmille.
Syy siihen, miksi aloin (taas) puhua tuosta L.A. reissustamme on tämän päiväisen asuni t-paita. Se on yksi löydöistäni, jonka tein outlet-shoppailulle omistettuna päivänä. Merkki on Karl Lagerfeld Paris – eli Karl Lagerfeldin Pohjois-Amerikan markkinoille räätälöimästä pää-brandin pikkusiskosta.
Olimme molemmat Karkin kanssa ihan pähkinöinä, kun tajusimme osuneemme ostoksille outlet-putiikin clearance-päivänä. Tosin joku älytön vauhtisokeushan siinä iski, sillä vaikka päädyin ostamaan kahdet kengät ja kaksi t-paitaa, jälkeenpäin on hiukan harmittanut, että muka järkevyyksissäni jätin hankkimatta kauniin klassisen punaisen pikkulaukun, helmikoristeiset mustat pistokkaat ja pari muutakin juttua.
Mutta niinkuin olen ennenkin sanonut, ex-tempore-shoppailu ei oikein ole juttuni. Mieluiten nukkuisin aina yön yli ennenkuin teen varsinaisen ostopäätöksen. Reissussa siihen ei yleensä ole mahdollisuutta – etenkään silloin, kun shoppailupaikalle on reilun tunnin ajomatka.


Olen tainnut spämmätä aikas lailla näitä samaisen Karl Lagerfeld Parisin mustia avokkaita. Mutta en vaan voi sille mitään! Mielestäni nuo ovat niin kertakaikkiaan ihanat. Siro, klassinen malli ja juuri sopivasti korkoa niin, että olo on sekä naisellinen että powerfull, mutta kuitenkin niin, että ei tarvitse kompromissata kävelymukavuudesta.
Ostin samat avokkaat vaaleanhaalean roosan pitsisinä. Ihan täydelliset kesäisiin juhliin, vaikka häihin! Saa nyt sitten nähdä, milloin niitä pääsee ulkoiluttamaan…

• t-paita, Karl Lagerfeld Paris
• neuletakki, H&M
• hame, H&M
• kengät, Karl Lagerfeld Paris

Meillä on aina tiimin kanssa maanantain alkuiltapäivällä viikkopalaveri skypessä. Tapaaminen pitää hoitaa virtuaalisesti sillä vaikka osastomme ei ole suuren suuri, tiimiläisten fyysinen sijoituspaikka on Helsingissä, Oslossa, Kööpenhaminassa (tai oikeastaan Ballerupissa Köpiksen ulkopuolella) ja Tukholmassa (tai paremminkin Solnassa Tukholman kupeessa). Eihän se tietenkään ole täysin sama vaihdella kuulumisia, tsekata todo-listoja ja jakaa ad hoc infoa Skypessä kuin mitä se olisi, jos voisi tavata ihan oikeasti, mutta henkilönä, joka on aloittanut uransa ennen interwebsin ylivaltaa, tällainen mahdollisuus tuntuu yhä edelleenkin huikean upealta.
Pidämme ylipäätään aika paljon yhteyttä Skypen välityksellä, mutta yksi meidän maanantaisten miitingien tärkeimmistä tavoitteista on pitää yllä tiimihenkeä, vaikka fyysisesti olemmekin kaukana toisistamme. Itselleni on tärkeää, että ehdimme jutella edes pikkuriikkisen niitä näitä, vaikka varsinainen asialista usein onkin pitkä.
Arvatkaa, mikä oli tämän päivän tärkein puheenaihe, joka ei liittynyt töihin?

Okei, yksi tiimini jäsenistä oli juuri palannut takaisin puolentoista viikon reissulta Bostoniin, mutta sen lisäksi puhuimme ainoastaan ja vain varsin nopeasti hyvin talviseksi heittäytyneestä säästä. Norjan vahvistuksemme jopa esitteli Skypen välityksellä siellä parhaimmillaan taivaalta läiskähteleviä räntäroikaleita. (Aika hassua muuten, että edes ruotsinkielessä ei ole kunnollista vastinetta “räntä” -sanalle. “Snöblandat regn” eli “lumensekainen sade” -ilmaisu ei todellakaan pääse asian ytimeen).
Täällä meillä on ollut aavistuksen iisimpää. Aamulla yökasteinen jalkakäytävä oli huurteessa ja aamupäivällä, kun katsoin toimiston ikkunoista ulos, näytti vähän siltä, että ihan kuin siellä leijailisi taivaalta jotain pikkuisen kiinteää alas. Mitään todisteita siitä ei kuitenkaan ole ja lounaalla paisteli jopa pikkuisen aurinko.
Mutta kylmä on ollut täälläkin. Ihan sikakylmä.

Normaali talvilämpötila viime vuosina täällä Tukholmassa huitelee siinä + 5 asteen kieppeillä. Nyt viime päivinä on ollut hädintuskin yksi tai kaksi astetta plussaa ja täkäläisittäin poikkeuksellisen kovan tuulen kanssa fiilis on ollut vähintäänkin hyytävä.
Allekirjoittanut on pelastautunut uuden ihanan taivaansinisen, lämminvuorisen takin sisään. Lupaan ja vannon, että tuosta Acnen ja Fjällrävenin yhteistyön hedelmänä syntyneestä nordic-climate -ihmeestä tulee kuvia tännekin, vaikka yleensä harvemmin kuvailen asuja päällyvaatteiden kanssa.

Eli varsin talviset kelit oli täällä tänään.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että ei pitäisi olla mitään tyhmiä rajoitteita sen suhteen, mitkä vaatteet kuuluu eri sesonkeihin. Mutta huomasin tänään, kun olin toimistolla tässä kuvien asussa, että on joitakin sääntöjä, jotka on etsautunut selkäytimeen.
Yksi niistä on se, että erityisesti vaaleat ja rennon trikoiset merihenkiset vibat kuuluvat kevään ja kesän pukeutumiskoodistoon. En sano, että marin-tyyli kokonaisuudessaan kuuluu vuoden valoisammalle puoliskolle. Kipparitakit kultanappeineen sopii esimerkiksi erinomaisesti syksyyn ja talveen, puhumattakaan leveälahkeisista housuista upslageineen, tyypillisesti merihenkiseen tyyliin laskettavia nekin.
On kuitenkin ihan pakko tunnustaa, että tänään oli asuni kanssa vähän sellainen olo, kuin olisin erehtynyt vuodenajasta.

Pikkuriikkinen yksityiskohta on asun sukkahousut. En oikeastaan ikinä enää nykyisin käytä muita kuin mustia tai nudeja sukkiksia. Pääni sisällä on ilmeisesti joku vuodenaikakello, jonka mielestä syksyllä on ajankohta, jonka jälkeen nudet sukkahousut näyttävät täysin out-of-date. Ja sitten taas toisaalta keväällä tulee hetki, jonka jälkeen mustat näyttävät ainoastaan ja vain nuhjuisilta.
Sanoisin näin, että tämän päivän asuni (josta btw tykkäsin kovasti, mutta se vain tuntui olevaan väärään aikaan sijoitettu) tuntui epämukavalta siksi, että siinä oli niin paljon keveämmän vuodenajan elementtejä yhdessä. Taidanpa ottaa itselleni ihan haasteeksi, että yhdistelen kaiken hieman toisin ja todistan, että yleensä yksittäistä vaatetta ei ole tuomittu vain yhden sesongin vaatteeksi. Stailaus ratkaisee!

• t-paita, Tommy Hilfiger
• hame, H&M
• tunika, Ellos (saatu blogin kautta)
• kengät, Karl Lagerfeld Paris

“Casual Friday” on vakiintunut konsepti, mutta miten olisi, jos ottaisimme säännölliseen käyttöön myös ajatuksen rennon pukeutumisen maanantaista? Itse ainakin tunnen perjantaita useammin juuri maanantaisin, että en mitenkään jaksa kiskoa päälleni mitään tyköistuvaa tai ylenpalttisen skarppia.
Tänään oli juuri yksi niistä maanantaista ja siksi päätin mennä pukeutumisen kanssa sieltä, missä aita on matalin. Jalassa jooga-housuiksi nimeämäni viskoositrikoiset housut, lempparipörröneule ja valkoiset kaulukset markkeeraamassa pientä skarppiutta.
Housujen nimi tulee siitä, että meillä oli aikaisemmin toimistolla aina kerran viikossa rauhallinen jooga-hetki. Se oli niin vähän liikunnallinen, että vaatteiden vaihtaminen tuntui turhalta, mutta toisaalta kuitenkin sen verran pyörittiin lattialla, että ihan kynähameessa ei olo tuntunut mukavalta. Niinpä hankin tuollaiset siistihköt viskoositrikoopöksyt, jotka toimivat sekä työasuna että mindfullness-painotteisessa joogailussa.
Sittemmin toimisto-joogamme lopetettiin, mutta housut toimivat yhä mainiosti rennomman päivän toimisto-outfiteissa.

Tänään on tullut pohdittua muutenkin maanantain konseptia. Aamulla en ollut nimittäin millään päästä ylös sängystä, mikä johti ensinnäkin stressaavaan aamuhetkeen (inhoan lähteä kotoa, jos sänkyä ei ole pedattu!) ja nippanappa säällisen rajoissa toimistolle saapumiseen.
Jotenkin ymmärrän sen, että maanantaina on hankala herätä ja saada itsensä liikkeelle, jos viikonloppuna on tullut riekuttua yömyöhään ja nukuttua aamuisin pitkään. Mutta esim. viime viikonloppuna menin iltaisin nukkumaan about samoihin aikoihin kuin normaalisti arkisin ja heräsin sekä lauantaina että sunnuntaina ihan itsekseni ilman kelloa, virkeänä ja levänneenä juuri niihin aikoihin kuin milloin herätyskelloni normaalisti soi.
Eilen illalla ihan sama juttu; ajoissa nukkumaan ja unen kanssa ihan normaali yö. Mutta kun aamulla herätyskello puhelimessa pärähti pimputtamaan, olin ihan että “are you kidding me!!” ja torkutin niin monta kertaa, että lopulta oli ihan älytön kiire ja stressi suoriutua matkaan.
En voi kertakaikkiaan tajuta, mikä ihmeen logiikka tuossakin on! Miksi ihmeessä herään viikonloppuna virkeänä kellon soimisen aikoihin, mutta maanantaina sama tuottaa ihan kohtuutonta tuskaa?

Viime Tampereen-reissulla otin mukaani joitakin rakkaimpia muistoja äidistäni. Yksi niistä on äidin isältäni saama kaunis sormus. Sormuksen sisällä on kaiverrus: Matilta 11.11. -63. Äiti oli 21 vuotias, kun sai tuon syntymäpäivälahjaksi. Muistan, miten se oli äidin sormessa aina, kun olin lapsi.
Nyt sormus on minulla ja jotenkin tunnen äidin – ja oikeastaan isänkin – läheisyyden sen kautta.


Kalevala Korun 70-luvun versiot Halikko-korviksista ovat nekin peräisin äidin korulippaasta. Niissäkin on niin vahvat vibat, että välillä ihan hätkähdän, kun katson peiliin ja näen korut korvissani.
Myöhemmin äiti alkoi vaihdella paljonkin korviksiaan ja oli varsinainen korvakoru-fani, vaikkei muuten niin pitänytkään muista koruista. Omilta lapsuusajoiltani muistan kuitenkin, että niihin aikoihin juuri nuo Halikot olivat aina käytössä.
Ihanaa ja aika paljon myös haikeaa miten paljon muistoja ja elettyä elämää liittyy äidin vanhoihin lempparikoruihin.

• neule, Heidi Klumin Lidl-mallistoa
• kauluspaita, H&M
• housut, H&M
• sneakers, Nike

Kaulakoruhan tuohon asukokonaisuuteen olisi sopinut, mutta toimistolla kun kaulassa roikkuu aina kulkukortti, tulee harvemmin ripustettua rinnuksille mitään sen kummempaa.

Hiukan ristiriitaisin tuntein täällä kirjoittelen tätä asupostausta. Tekisi niin kovin mieleni hehkuttaa ihanaa, aurinkoista ja lähestulkoon kesälämmintä viikonloppua, jonka vietin pääasiassa ulkoilemalla ja säästä nauttien. Ja samalla jatkaa juttua kertomalla, miten toimistollekin on niin paljon helpompi pukeutua, kun ei tarvitse miettiä kylmää, viimaa tai päin näköä iskevää alijäähtynyttä vettä – eli normaalia lokakuumeininkiä.
Riemua hillitsee huomattavasti se, kun takaraivossa tykyttää selkeä tieto siitä, että kaiken tutkimustiedon mukaan kysymys ei suinkaan ole se, että säiden jumalat nyt poikkeuksellisesti halusivat hemmotella meitä pohjoisen asukkeja, vaan siitä, että ilmaston lämpeneminen, kasvihuoneilmiö, mahdollistaa tällaiset ääri-ilmiöt.

En mitenkään haluasi ahdistua ihanan täydellisestä ja poikkeuksellisen lämpimästä syysviikonlopusta nauttiessani. Yritän ajatella positiivisesti – ei kai nyt ihmiskunta voi olla niin hullu, että tuhoaisi sen ainoan planeetan, jolla tietojemme mukaan voi asua – mutta kieltämättä se on tosi vaikeaa.
Mietin omaa elämääni ja kulutustottumuksiani. Olen sekasyöjä, mutta syön kalaa korkeintaan kerran viikossa ja lihaa (kana, possu, nauta, riista) noin kerran kuukaudessa. Maitotuotteita menee tosin lähes päivittäin ja muniakin melkein joka viikko. Käytän käytännöllisesti katsoen kaikki vaatteet ja muut hankinnat loppuun, ennenkuin edes mietin korvaavia ostoksia, mutta toisaalta asun yksin kolmiossa kahden kissan kanssa. Ja kaupunkikissojen hiilijalanjälki ei valitettavasti ole mitenkään minimaalinen.

Viime viikolla töissä lounaalla juteltiin kollegoiden kanssa ilmastonmuutoksesta ja siitä, miten on tärkeää, että ihan jokainen tekee voitavansa pysäyttäkseen negatiivisen kehityksen. Sillä on merkitystä, miten paljon lihaa syö ja kuinka usein jättää auton talliin. Kun riittävän monet tekevät saman pienen teon, vaikutus on yllättävän suuri. Vähän samaan tapaan kuin, kun nettishoppaillessa laittaa ostoskoriin vain tosi edullisia juttuja ja mielettömän hyvä diilejä, mutta loppusumma on siitä huolimatta aivan järkyttävän suuri. Samalla tavalla pienistä teoista kasvaa merkittäviä, kunhan riittävän moni osallistuu.
Totuuden nimessä täytyy sanoa, että en kirjaimellisesti tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tämän tiedostavan lounaspöytäkeskustelun päätteeksi porukat kyselivät toisiltaan, että “mitäs, Annica, mitäs te meinaatte tehdä syyslomalla?” (syysloma on täällä svennelässä vasta kahden viikon päästä ja koululaisilla se kestää koko viikon). Suurin osa oli lähdössä lentäen jonnekin lämpimään. Eli se siitä kasvissyönnistä?

Enkä nyt todellakaan väitä olevani mitenkään parempi, vaikka juuri syyslomalla en mitään erityistä lomaa aio pitääkään. Itseasiassa koko konsepti tuntuu vieraalta nyt, kun ei ole kotona asuvia lapsia. Vastahan tässä ollaan päästy kunnolliseen työnteon vauhtiin kesälomien jälkeen.
Sen sijaan ajatus siitä, että matkustaisin laiva-juna -yhdistelmällä Tampereelle joka kerta, kun sinne nyt äidin asioiden hoitamisen takia pitää matkustaa, tuntuu todella ahdistavalta. Ei niin, että sen paremmin Ruotsin ja Suomen väliä sukkuloivat lautat tai juna tuntuisi vaihtoehtona vastenmieliseltä, vaan ainoastaan siksi, että en mitenkään halua pitkittää niihin, itselleni varsin raskaisiin matkoihin kuuluvaa tyhjää aikaa.
Katsastin myös muistikirjani takasivulla olevan listan unelmieni matkakohteista – tai tarkemmin siis paikoista, jonne haluaisin matkustaa ja joissa en vielä ole käynyt. Montenegro ja Lissabon taisivat olla ainoat, jotka on jotenkin mahdollista saavuttaa lentämättä.

En halua kuitenkaan vaipua synkkyyteen. Teen omalta osaltani sen, minkä kykenen; syön lihaa ja maitotuotteita entistä harvemmin ja harkitummin – ja teen kaikkeni valitakseni lähilomia.
Kaiken tämän pohdinnan kuvituksena on tämän päiväinen toimistoasuni.

• t-paita. Ganni
• neuletakki, Dagmar
• hame, Primark
• kengät, Karl Lagerfeld Paris