Se tyyppi, joka keksi äärimmäisen kuluneen sanonnan “ikä on vain numero”, ei voinut olla kuin korkeintaan 33 vuotias, ehkä jopa 34, mutta ei päivääkään vanhempi. Sen jälkeen, kun on täyttänyt 35, tietää, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankila on vain huone. Eli ei ollenkaan.
Ei niin, että varsinaisesti vastustaisin vanhenemista, koska en missään tapauksessa haluaisi elää päivääkään nuorempana itsenäni. Ihan hirmu mielelläni toki kokisin uudelleen monia ihania hetkiä Karkin ja Peetun lapsuudesta, kun maalattiin ja askarreltiin yhdessä, käytiin uimassa, tehtiin kotihommia ja kaikkea sitä. Jos totta puhutaan, kaipaan välillä ihan kovastikin sitä pienten lasten äidin roolia, josta sain nauttia tyttöjen ollessa pieniä.. Mutta se varhaisaikuisuuteni epävarma, ylireagoiva ja suosionhakuinen Minttu oli kyllä aika rasittava tyyppi. Välillä ihmettelen, miksi niin monet ystävistäni kuitenkin jaksoivat pysyä kaverinani.. Itse en kyllä ole ollenkaan varma, mitä mieltä olisin siitä tyypistä.
Ikääntyminen ei ole helppoa. En tiedä jakaako muut nelikymppiset kanssani sen tunteen, että jotenkin sitä itse vaan ei ole kartalla sen suhteen, että nyt olisi jotenkin hirmu vanha. Mutta auta armias, jos edes kuvittelet etsiväsi uusia töitä! Jos et ole 40 ikävuoteen mennessä ehtinyt hankkia todella vakuuttavaa CV:tä, kontaktiverkostoa tai alalla tunnettua asiantuntija-asemaa, voit lähetulkoon sanoa heipat työpaikan vaihtamiselle. Etenkin, jos olet nainen. Sinänsä aika käsittämätöntä, koska 40-vuotiaalla on edessä vielä 25 vuotta työelämässä.
Osittain tämä tämän päivän ikäkriiseily johtuu siitä, että uskaltauduin mennä Tinderiin – ja nyt parin vuorokauden jälkeen listallani on lähemmäs sata tyyppiä, joiden kanssa sydämet on matsannut. En usko, että haluan tavata heistä ketään. Jostain syystä kuvittelen, että he kaikki ovat aivan varmoja siitä, että olen jotain hienompaa ja ihanampaa, mitä todellisuudessa en ole. Profiilikuvani on parin vuoden takaa mutta muuten yritän näyttää ainakin kuvissa itseni sellaisena kuin olen. Oikeastaan voisin tässä esitellä, mitkä kuvat olen laittanut Tinderiin. Yritän antaa rehellisen ja monipuolisen kuvan itsestäni, mutta ehkä olen väärässä.

Iso kuva on profiilikuvani deittisaitilla sama kuva oli joskus profiilikuvani myös facebookissa, mutta siellä olen nyt valinnut olla vähän anonyymimpi. Omasta mielestäni tuo on hauska kuva ja näytän edelleen about samalta. Mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä teoreettinen deittailun suunnitteleminenkin on niin raskasta, että taidan suosiolla ajatella viettäväni lopun elämääni vain kissojeni kanssa. Crazy Cat Woman – that’s me!
Törmäsin interwebsissä myös aika koskettavaan videoon aiheesta.

Ehkä minullakin on vielä toivoa? Oikeasti en kyllä haluaisi viettää loppuelämääni ilman kumppania. Sen löytyminen ei kyllä näköjään ole mikään itsestäänselvyys…
 

Maanantaikin voi olla ihan huippu päivä näköjään!
Alku ei kyllä tänäänkään luvannut mitään muuta kuin sitä tavallista sekoilua – aamujunasta myöhästymistä, kurssipäivän unohdusta, hikipäässä osoitteesta (väärästä) toiseen (oikeaan) laukkaamista ja tulikuuman take away -kahvin läikkymistä käsille (maanantaiäreät kanssamatkustajat tunkevat ja tönivät kuin olisivat pommiuhan alla. Aina. Miksi?). Eli normimeininkiä alkuunsa, mutta sitten onnistuin muistamaan, että meillä on tänään koulutusta koko päivä ja päätymään oikeaan osoitteeseen ja heti, kun laukkahiki oli tasaantunut, hoksasin, että nyt vasta onkin hyvä meininki!
Koko meidän tiimi, muutamalla myyntipuolen tyypillä vahvistettuna, on tämän ja huomisen päivän neuvottelutaito-kurssille. Heti ensimmäisessä neuvottelussa onnistuin hankkimaan itselleni kolmen päivän lounaslaatikon + reseptin + valmistusohjeen. Sai kaiken lisäksi valita lounaiden tyylisuunnat, joten valkkasin yhden aasialaisen, yhden ruotsalaisen kotiruuan (husmanskost) ja yhden kasvisruuan. Ei huonompi homma!

Tykkään tosi paljon tuollaisista osallistavista koulutuksista. Varsinaisesti toimenkuvaani ei normityössä kuulu istua asiakkaiden kanssa neuvottelupöydän ääressä. Hyvästä neuvottelutekniikasta on silti vaikka miten paljon iloa ja hyötyä – kuten kurssin vetäjä meille moneen kertaan sanoi – ihan kaikissa tilanteissa, joissa on ihmisten kanssa tekemisissä. Ja hyvä tekniikka ei todellakaan tarkoita nippua erilaisia trikkejä, joilla “vastapuoli” saadaan huijattua johonkin itselle suotuisaan lopputulokseen, vaan parhaimmillaan molemmille jää sellainen olo, kuin olisi selvinnyt voittajana.
Nykyaikaisessa bisneselämässä sen paremmin kuin missään muuallakaan elämässä, ei pötki kovin pitkälle likaisten temppujen avulla ja lyhytnäköisiä voittoja havittelemalla. Molemminpuolinen luottamus ja kaikkia hyödyttävät päätökset ovat hyvän neuvottelutaidon kulmakivet. Kuullostaa aika helpolta ja suoraan sanottuna melko itsestäänselvältä. Ongelmalliseksi asian tekee se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja se mikä yhden mielestä on hyvä, on toisen mielestä aivan surkeaa. Eikä edes luottamuksen syntyminen käy eri tempperamenteillä varustetuilla tyypeillä samalla lailla. Niin että treenattavaa riittää kyllä!

Koulutuspäivän, jota en siis aamulla muistanut olevankaan, asuksi valkkaantui Nellyn alesta hankkimani Vero Modan pallollinen peplum-toppi ja mustat farkut. Tuumasin, että tuo Kookaïn pitkästä kaulakorusta tuunaamani choker-henkinen koruviritys toistaisi hauskasti topin pallokuosia. Kokonaisuuteen oli ihan pakko yhdistää rouheat Dr. Martensit, ettei yleisilmeestä olisi tullut ihan liian söpö.
Asun tärkein uutinen on kuitenkin tuo kaunis musta perusvillatakki. Tein nimittäin viime viikolla sellaisen radikaalin päätöksen, että satsasin oikein kunnolla ja hankin Filippa K:n superhienosta merinovillasta valmistetun neuletakin. Hiukan se kyllä riipaisi H&M-versioihin tottunutta lompakonvartijaa, mutta tuumasin, että a) musta neuletakki on yksi käytetyimpiä vaatekappaleitani ympäri vuoden ja b) ei se nyt ihan hirmu edulliseksi tule sekään, kun halpisvillatakkeja pitää päivittää usein, koska kulahtavat niin nopeasti ei-toimistokuntoon.
En voisi olla tyytyväisempi!

 

• toppi, Vero Moda
• farkut, MTWTFSS
• neuletakki, Filippa K
• kengät, Dr. Martens
• koru, Kookaï (tuunattu)

Kaikki siellä varmaan jo malttamattomana odottelee kuulumisia, että mitenkäs se paljon säädetty Uumajan reissu meni. Lyhyesti sanottuna: meni oikein mainiosti! Hiukan naurattaa, että hermoilin, mahtaako Peetun kamppeet mahtua vuokraamaani “liten lastbil”-kategorian autoon. Voin kertoa, että tavaratila oli hädin tuskin puolillaan, vaikka otimme mukaan myös yhden ylimääräisen piirongin.
Kahdeksan ja puoli tuntia meni menomatkaan. Laitoin kännykkään hälytyksen, että tajuan pitää parin tunnin välein pienen jalottelupaussin. Kai sitä olisi pidempäänkin voinut yhteen putkeen ajaa, mutta ajattelin, että otan varman päälle, kun en ollut aikaisemmin yhtä pitkää matkaa yksin tehnyt. Keli oli kuiva ja liikennettäkin varsin inhimillisesti. Muutamassa paikassa tietyöt hidastutti matkantekoa ja kerrytti jonoa, mutta muuten oli itseasiassa varsin mukava ajella.

Perillä Uumajassa onnistuin kääntymään kaupunkiin yhtä liittymää aikaisemmin kuin mitä olin kartan mukaan suunnitellut. Tajusin aika pian mokani, mutta tuumasin, että ei ole mitään järkeä kääntyä takaisin, koska olen jo kuitenkin ihan kulmilla. Vuokra-Mersu oli ihan mukava ajettava, automaatti vielä kaiken lisäksi, mutta navigaattoria siinä ei ollut.
Sen verran olin eksyksissä ja kysymysmerkkinä siitä, minne olen menossa, että päätin antaa Google Mapsin iPhone appsin navigaattorille mahdollisuuden. Aluksi ohjeistaminen sujui tosi hyvin ja kadunnimien perusteella tajusin olevani ihan lähellä. Sitten navi-rouva komensi kääntymään kiellettyyn ajosuuntaan (mitä en tietenkään tehnyt!), jonka jälkeen taisimme molemmat mennä vähän sekaisin, sillä seurasi mielenkiintoinen viisitoistaminuuttinen, jolloin navigaattori käski kääntymään täysin randomisti milloin oikelle, milloin vasemmalle.
Lopulta pysäytin auton, soitin Peetulle ja kerroin, missä olen. Sain ohjeen olla liikkumatta ja lopulta löysimme toisemme (tai siis Peetu löysi minut!).

Illan aikana saimme purettua Peetun tavarat, tiskattua sanomalehtipaperiin käärityt astiat ja laitettua suurimman osan paikoilleen. Karun oloinen solukämppä alkoi muuttua pikkuhiljaa kotoisamman näköiseksi. Ei siihen lopulta ihan hurjasti tarvita. Varsin ankea kylppärikin koki varsinaisen muodonmuutoksen, kun suihkuverho vaihtui puhtaaseen ja kauniiseen ja lattialle laitettiin sävyyn sopiva matto.
Sunnuntai-aamuna ilahdutimme Peetun naapureita aloittamalla poraushommat jo siinä kymmenen aikaan. Pyydän tässä erikseen anteeksi kaikilta, joiden sunnuntai-rauhaa häiritsimme. Valitettavasti ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska muuttoauto piti vielä ajaa takaisin Tukholmaan ja palauttaa ennen ilta-kymmentä. No, ihan älytöntä porauskonserttia ei nyt yhden peilin, taulun ja hyllyn takia tarvinnut pitää.

Ehdittiin tekemään vielä reipas kävelylenkki ennenkuin Mintun piti lähteä takaisin kohti Tukholmaa. Tsekattiin yliopiston pääkampus ja erityisesti aivan ihanasti joen rannalla sijaitseva taiteellinen kampus, jossa myös Peetun koulu, Arkitekthögskolan, sijaitsee.
Koko Uumaja vaikuttaa tosi mukavalta, sievältä, hyvin hoidetulta ja leppoisalta kaupungilta. Kun melkein puolet asukkaista on opiskelijoita, voisin kuvitella, että tunnelma on yleensäkin aika rento ja nuorekas. Hyvin Peetu tuntuu näin parin viikon jälkeen viihtyvän. Saa nyt sitten nähdä, miten rankalta talven pimeys ja kylmyys tuntuu valoa ja lämpöä rakastavan tytön mielestä. Todennäköisesti kouluhommissa on niin paljon meininkiä, että moista tuskin ehtii edes havaita

 

• toppi, EDIT: kauniin ruskea neuletoppi on peräisin Asokselta, Asoksen omaa mallistoa, eikä Forever21:lta, niinkuin ensin ilmoitin!
• farkut, MTWTFSS
• tennarit, Vans
• kaulaketju, H&M

Heti inspiroiduin eilisestä postauksestani ja päätin oikein perjantain kunniaksi pitää hiukset auki ja jopa hiukan taivutella niitä. Olisi näköjään ihan terveellistä käydä läpi omia vanhoja kuviaan vähän useamminkin! Inspiroitumisen lisäksi sitä huomaa oman kaavoihin kangistumisensa.. 😀
Päivän suurin uutinen on kampauksesta huolimatta tietty se, että on syyskuun puoliväli (melkein) ja yhä tarkenee aivan mainiosti sääret paljaana ja sandaaleissa! Kieltämättä ilmassa on selkeä syksyn tuoksu ja monet näyttävät jo siirtyneen todella lämpimiin vetimiin. Bongasin aamulla työmatkalla peräti kaksi tyyppiä kevytuntsikassa. Itse olen sitä mieltä, että vaikka kevään ja kesän alkaminen katsotaankin kalenterista, syksyn tuloa määrittelee lämpömittari. Ja jos lukemat huitelee parissakympissä, päivällä auringossa reilusti ylikin, en näe mitään syytä luopua kesähenkisestä pukeutumisesta.

Hiukan erikoiselta tuntuu tällainen lyhyt toimistoviikko. Vaikka töitä on tullut tehtyä varmasti kahden normiviikon verran, on fiilis alkuviikon reissauksen vuoksi ihan, että mitä, nytkö jo on perjantai!? Ihan mukavaa silti ja tiedossa ei tälläkertaa olekaan mikään normaali ei-mitään-erityistä-ohjelmaa -viikonloppu, vaan huomenna lähden ajamaan Peetun muuttokuormaa Uumajaan.
Hiukan on suoraan sanottuna perhosia vatsassa. Miten me saadaan Karkin kanssa auto pakattua, mahtuuko kaikki? Miten jaksan ajaa yksin koko matkan edes-takaisin (en ole koskaan ajanut yhtä pitkästi yksin)? Miten löydän Uumajaan? Mitä Peetulle kuuluu? Onko lapsi muuttunut jo näin pian? Ja niin edelleen. Uskon, että kaikki menee hyvin, enkä stressaa ylimääräistä, mutta vähän kyllä jännitys nipistelee mahan pohjassa.

Perjantaisen toimistoasun yhteydessä onkin näköjään ensiesittelyssä hame, jonka hankin edulliseen hintaan Nelly.comin kesäalesta. Ihastuin hamosen kevyeen ja iisiin malliin sekä hiukan etnisen oloiseen musta-valkoiseen printtiin. Hiukan se on omaan silmääni lyhyt, mutta ajattelin silti, että vähän viileämmälläkin tuo voisi hyvin mennä paksujen mustien sukkiksien ja matalien OTK-saappaiden kanssa. Ehkä vielä paremminkin kuin kesästailauksessa paljaiden kinttujen kaverina.
Ja jos joku nyt ihmettelee raapaleisia sääriäni, niin voin kertoa, että meillä asuva kauhukakara-kissanpentu, Sailor Moon, kuvittelee olevansa yhä edelleen höyhenenkevyt pikkurääpäle ja kiipeilee housunpuntteja pitkin hoomanien kirkumisesta välittämättä. Farkkujen kanssa homma sujuu vielä ihan ookoo, mutta esmes ohuesta lörppötrikoosta valmistetuista jooga-housuista kynnet menee erittäin tehokkaasti läpi.

 

• toppi, minimarket
• jakku, H&M
• hame, Nelly Trend
• sandaalit, Lacoste

Ihan minipieni paussi tässä lomailun ja työnteon välissä ennenkuin seurueeni ihan väkisin haluaa lähteä illalliselle, joten pikaiset terkut täältä kesäisen lämpimästä Berliinistä!
Onnistuin hankkimaan pienen flunssanpoikasen, joten ihan hurjasti ei ole tullut tässä sheikattua. Mitenkään erityisesti se ei haittaa, sillä nautin yleensäkin matkoilla ihan vain siitä, että voin rauhakseen kuljeksia pitkin katuja, pysähtyä mukavan näköiseen kahvilaan pienelle breikille ja vain katsella ihmisiä ja ihmetellä maailman menoa.
Tänään oli ihan oikea työpäivä ja onneksi pääsin sen verran kuntoon, että ääni kesti tunnin puhumisen parinkymmenen hengen porukalle keskellä messuhälinää. Juuri tällä hetkellä kurkustani ei sitten tulekaan kuin pientä kähinää. No, olo ei ole enää flunssaisen kipeä, joten pieni nokan vuotaminen ja äänen käheys ovat pikkuasioita.

Ihan koko päivä ei mennyt messuilla, vaan olen ehtinyt kävelemään ympäri Berliiniä hyvän ystäväni Camillan ja hänen Berliinissä asuvan tyttärensä Lisan kanssa. On muuten aivan mielettömän hienoa, kun on joku “paikallinen” oppaana. Ollaan syöty todella hyvin ja nähty kivoja paikkoja, kun Lisa on ollut oppaana.
Kirjoitan ilman muuta ihan kunnollisen vinkkipostauksen, mistä löytyy Berliinin paras pizza, herkullisin hampurilainen (jota tullaan jonottamaan kauempaakin), parhaat shoppailut, ihanimmat käppäilyalueet ja kiinnostavin katutaide.

Kamera kourassa kulkeminen tarkoittaa Berliinissä sitä, että etenemisvauhti alkaa muistuttaa koiran ulkoilutusta. Jokaikisen kulman takana on aina jotain kivaa, hauskaa, mielenkiintoista tai kaunista kuvattavaa. Eteneminen on toisin sanoen vähintäänkin töksähtelevää. Haha!

Olen jo ehtinyt rakastua Berliiniläiseen kahvilakulttuuriin! Vaikuttaa siltä, että jokaikisestä paikasta saa tuorepuristettua appelsiinimehua (vrt. ensimmäinen kuva) tai mahtavia smoothieita. Flunssan karkoitukseen sain suositukseksi kuvan ihanan raikkaan Vitamine Boost -smoothien, jonka voimakas inkiväärin maku todella tuntui hävittävän kaikki vilustumisen oireet.

Seurueeni alkaa tuossa jo huudella, että nyt olisi aika lähteä syömään, mutta tähän kuvaan pitää vielä kommentoida, että on kyllä aivan mielettömän hienoa, miten Berliinin kokoisessa kaupungissa on kevyen liikenteen väylät on hoidettu hienosti ja turvallisesti. Lähes joka paikassa tuntuu olevan punaisella huomiovärillä merkatut, muusta liikenteestä eristetyt hyväkuntoiset pyörätiet. Tästä vähän mallia sekä meille että teille?

 
Mutta mikä ihme mahtaa olla tarina tuon parvekkeen kaiteella pasteeraavan sähkönsinisen vasikan/pässin tarina?