*Sisältää mainoslinkkejä*
Bloggaamisella voi tienata rahaa, se ei kai ole enää kenellekään sen kummemmin uutinen kuin hämmästyksenkään aihe. Ansaitsemistapoja on monia. Bloggari voi olla koko- tai osa-aikatöissä esim. jossain lehdessä ja saada ihan normaalia palkkaa, kuten kuka tahansa toimittaja. Osa – kuten yours truly – bloggaa jonkin portaalin alla ja saa (useimmiten lukijamääriin suhteutettua) korvausta sitä vastaan, että blogissa näkyy mainoksia. Tämän lisäksi voi tehdä yhteistyötä eri yritysten tai yhteisöjen kanssa ja saada korvausta tehdystä työstä sekä bloginäkyvyydestä.
Bloggareitten tulot kiinnostavat kovasti – se oli helppo havaita siitä hulabaloosta, mikä syntyi, kun verotulot julkistettiin. Siitä huolimatta uskoisin, että kuka tahansa vähänkään normaalilla järjenjuoksulla varustettu tajuaa, että kaikki nuo blogitulot ovat korvausta tehdystä työstä.
Blogien mainoslinkit herättävät silti närästystä yllättävän laajasti.

Aikoinaan blogitaipaleeni alussa hyvät linkit olivat kunnollisen postauksen perusta. Melkein mitään väitettä ei tohtinut kirjoittaa, jollei sille löytynyt asian vahvistavaa luotettavaa linkkilähdettä. Kaikki piti todentaa lähestulkoon akateemisella säntillisyydellä. Voin kertoa, että juttujen linkittämiseen meni tuolloin tuplasti se aika, mitä koko postauksen tekemiseen muuten.
Vähitellen hysteerinen linkkien käyttäminen väheni ja itsekin aloin vain linkittämään ne asiat, joista kuvittelin olevan lukijoille iloa tai hyötyä. Omat ostokseni, nettikauppojen alelöydöt ja himoitsemani asiat I wish -listallani olen perinteisesti esitellyt aina täällä blogissa. Ja linkkien kanssa tietenkin, koska ajattelin siten säästäväni samoin ajattelevan ja tuntevan lukijan vaivoja. Hän voisi yhdellä klikkauksella päätyä ihanuuteen, jonka esiin haravoimiseen olin saattanut käyttää vaikka miten paljon aikaa.
Mutta sitten tapahtui taas uusi käänne. Tässä vaiheessa olin jo jättänyt päätoimisen freelanserimeiningin ja mennyt oikeisiin töihin, enkä siksi pysynyt enää ihan täysin tilanteen tasalla kaikista blogosfäärin muutoksista. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin, että on olemassa sellainen asia kuin mainoslinkit tai affiliate-linkit. Idea näissä on periaatteessa sama – bloggari linkittää postaukseensa kivoja juttuja lukijoidensa iloksi. Erona on vain se, että jos linkkiä klikannut lukija innostuu oikein ostamaan, kilahtaa bloggarin tilille pieni provikka.

Ja se on kuohuttanut niin monia lukijoita, että tiedän itsekin jossain postauksessa erikseen maininneeni, että blogissani ei ole mainoslinkkejä (paitsi tässä postauksessa on) – vaan että linkitän ainoastaan ja vain yleisönpalvelijana. Mutta oikeasti. Mikä siinä niin kismittää, että jos löytää blogista vaikkapa aivan hillittömän kivan Marimekon Tirsk -mekon, klikkaa linkkiä, innostuu ostamaan sen ja bloggari saa siitä hyvästä euron tai pari? Lukijalle tästä ei koidu minkäänlaisia ylimääräisiä kustannuksia.
Olen törmännyt sellaisiinkin kommentteihin, että jonkun blogin linkkejä ei uskalla klikata ollenkaan, koska mistään ei voi olla varma, onko ne affiliate-linkkejä. Ensinnäkin mainoslinkit pitää ilmoittaa ihan jo mainontaan ja piilomainontaan liittyvien sääntöjen vuoksi. Toisekseen lukijalle ei edelleenkään aiheudu mitään kustannuksia riippumatta siitä onko kysymyksessä affiliate- vai “tavallinen” linkki. Shoppailuun sortumisen uhka lienee kummassakin tavassa aivan yhtä suuri.
Jos vaikka vinkkaan kevääksi hinkuamastani superkauniista hiekanvärisestä jakkutakista, pidän sitä ihan yhtä hyvänä informaatioarvoltaan riippumatta siitä, että käytän mainoslinkkiä tavallisen sijaan. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on porukkaa, joka ajattelee toisin – ja olen hyvin kiinnostunut kuulemaan, millä perusteella.

Ymmärrän hyvin sen kritiikin, että joidenkin blogien sisältö on muuttunut vain Nelly-kollaaseja ja affiliate-linkkejä sisältäväksi. Silloinkin mielestäni on kuitenkin ensisijaisesti kysymys blogin sisällöstä eikä niinkään niistä linkeistä. Bloggari valitsee yleensä ihan vapaasti sen, mistä kirjoittaa ja kyllä lukijaa varmasti harmittaa, jos juuri niitä postauksia, joista itse tykkää, ei enää tulekaan niin usein.
Itse en oikein tiedä, miten suhtautuisin affiliate-linkkien käyttämiseen. Tässä olen yrittänyt selvittää omaa näkökantaani, mutta toisaalta en mitenkään usko, että juuri Go 4 it vol. 2 -blogin lukijat olisivat sitä shoppailuun hurahtanutta porukkaa, joiden ostoksilla saisin kerättyä mahtavat provikat. En pidä niiden muutaman mahdollisen euron arvoisena aiheuttaa ärsytystä. Sitten taas toisaalta – jos kuitenkin laitan linkin, mitä väliä sillä on, onko se affiliate vai “tavallinen”?
Bonuksena tähän loppuun vielä kolme ihanaa laukkua, jotka kaikki haluaisin:

• Luunvalkoinen See by Chloén Keren Crossbody olisi tervetullut täydentämään pikkulaukkuvalikoimaani. Tämä aavistuksen tilavampi versio vetäisi sisälleen myös kameran ja olisi siksikin täydellinen tulevan kevään ja kesän menoihin.
• Olen jo pidempään etsinyt isohkoa, arkikäyttöön sopivaa laukkua, joka ei olisi musta, ruskea tai kirkasvärinen. Värivaihtoehtona on ollut harmaa, beige, nude, greige tai joku maanläheinen saven sävy. Marc by Marc Jacobsin vetoketjulla suljettava (tärkeä yksityiskohta!)  harmaa EW Tote olisi hyvä, eikä mikään pahan hintainen, vaihtoehto.
• Sokerina pohjalla laukku, jota en tarvitse, mutta jonka niiiin haluaisin. Sonia Rykielin musta Stephane Tote on kivasti vähän lääkärilaukun mallinen ja etutaskussa lymyilevä oranssinpunainen mokkapussukka on ihan silkkaa rakkautta! Harmi, ettei ole tullut hankittua ketään, joka haluaisi lahjoa Minttua ylikalliilla ystävänpäivälahjoilla… Haha!

Mutta mitä mieltä ollaan affiliate-linkeistä? Yes, yes, mikäettei/totaalisesti ei?
Kuvat: Boozt.com & Nelly.com
 

Nyt on neljä viikkoa siitä, kun aloitin Nutrilett-kuurini. Jo silloin oli tiedossa, että dietti tulee sisältämään breikkejä ja että kahden viikon yhtäjaksoinen täysnutraus ei ole realistinen. Tietty silti odotin huikeita tuloksia – mieluiten vain parin-kolmen päivän jälkeen – vaikka matka terveelliseen vyötärönympärykseen on huomattavasti muuttamaa senttiä pidempi.
Olen nyt vuorotellut “oikeaa elämää” ja Nutrilett-aterioita. Edellinen väliaikatsekkaus oli viikko sitten, jolloin tunnustin itsekin yllättyneeni saavuttamistani tuloksista. Väliin kun osui normaalin ruokailun lisäksi vielä jonkin verran herkutteluakin.
Mennyt viikko on sisältänyt ihan tyylipuhtaita täysnutrauspäiviä, myös muita Nutrilett-tuotteita kuin jauhepusseja sisältäviä osanutrauspäiviä ja lisäksi päiviä, jolloin olen syönyt pääosin vain Nutriletteja, mutta lisäksi myös yhden tai kahden aterian verran tavallista, ei mitenkään erityisesti vähäenergiseksi laitettua ruokaa. Muotiviikoilla tuli napsaistua jokunen herkullinen cocktail-pala ja nautittua hiukan samppanjaakin.

Tänään olen palannut takaisin ruotuun – eli täysnutrauksella ollaan menty tämä päivä. Ihan kuten yksi lukija aiempaan postaukseen kommentoikin: tunnen, että tällainen “vuorotahtia vetäminen” on ehkä pidemmällä aikavälillä parempikin keino pudottaa painoa kuin supertiukka kuuri, jonka jälkeen palataan entisiin ruokailutottumuksiin. Nyt saan hyvää harjoitusta siihen, miten pienen, harkitun repsahduksen jälkeen palataan takaisin kevyemmälle linjalle.
Myönnän auliisti, että en ole aikaisemmin ollut kovin hyvä katkaisemaan herkutteluani. “Menköön nyt samaan syssyyn” -ajattelun kanssa perjantai-pizza muuttui lasagne-lauantaiksi ja jatkui suklaa-sunnuntailla. Nyt olen opetellut siihen, että yksi ihana juustoinen croque monsieur on ihan ok, kun muistaa pitää mopon ohjaimet silti käsissä.
Kantsii muuten poiketa Nutrilettin kotisivuilla, vaikka olisi vain muuten keventelemässä. Sieltä löytyy nimittäin hyviä vinkkejä kevyemmän elämäntavan ylläpitämiseen ja mukavia helppoja treeniohjeita. Tarjolla on myös kuukauden ilmaiset joogat Nutrilettin käyttäjille.

 
Tämän hetkiset tulokseni ovat kannustavia:

• Vyötäröltä on kadonnut yhteensä 7 cm, mikä on siis kaksi senttiä enemmän kuin viikko sitten.
• Paino on pudonnut reilut 3 kg – eli melkein kilon viikossa.

Vielä tuo ei ole niin paljoa, että kukaan ulkopuolinen kiinnittäisi siihen huomiota, mutta oloni on kyllä selkeästi paljon parempi ja kevyempi. Vaatekaapissa lymyileviä pienempiä vaatteita ei myöskään ole vielä tarvinnut kaivaa esille, mutta jo se piristää kummasti, kun näissä nykyisissä sujuu hengittäminen ihan normaalisti.
Aion jatkaa samalla meiningillä – eli vuorottelen täysnutraus- ja osanutrauspäiviä. Vaikka kutistumistahti näin onkin hiukan hitaampi, olen huomannut, että se kuitenkin sopii itselleni parhaiten. Seuraava väliaikaraportti tulee noin parin viikon päästä.

Paperilla monet asiat ovat niin helppoja. Sitä katselee päiviä kalenterissa, selaa viikkoja ja merkkailee treenejä, suunnittelee ruokavalioita. Kunnianhimoisesti tuumaa, että eihän tuo ole temppu eikä mikään – viikot sujahtavat ohi muutenkin niin vauhdilla. Kohta on pääsiäinen, kesä ja aika ottaa ne kaikki ihanat pieneksi jääneet vaatteet takaisin käyttöön.
Käytännössä homma sujuu aika harvoin ihan niin. Etenkin, jos sattuu olemaan kaltaiseni – toisaalta malttamaton, toisaalta aivan onneton itsekurin pitäjä.
Tässä siis jatkokertomusta Indiedaysin ja Nutrilettin kampanjan yhteydessä aloittamaani painonpudotuksen pikastarttiin.

Kuva: Nutrilett töissä, kotona ja reissussa. Aluksi tein pirtelöt toimistolla ikivanhassa Tupperi-sheikkerissä, mutta sitten sain Karkilta huomattavasti sporttisemman shokkipinkin version. Nyt hävettää huomattavasti vähemmän! Haha! Smoothiet on ihania ja täyttäviä illalla treenin jälkeen ja patukat älyttömän käteviä reissussa.
Aloitin todella kovalla tsempillä ja päättäväisin mielin. Ja kaikille, jotka suunnittelevat samantapaista pikastarttia suosittelen samaa. Kannattaa miettiä omia odotuksiaan – ja pyrkiä olemaan realistinen. Itse esimerkiksi tiesin jo aloittaessani, että kaksi Saksassa vietettyä koulutuspäivää tulevat olemaan paussi kuurista. Jos olisin yltiöpäisesti suunnitellut vetäväni Nutrilettia myös siellä, olisin todennäköisesti vain “sortunut” ja itseensä pettyneenä takaisin ruotuun palaaminen on aina hankalampaa kuin harkitun breikin jälkeen.
VLCD-dietillä tuloksia on realistisesti odotettavissa varsin nopeasti. Silti kannattaa muistaa, että kolmen päivän jälkeen ei varmastikaan vielä ole järkevää sovittaa sitä kaksi kokoa sitten pieneksi jäänyttä tavoitehametta. (Note to self). Itse pidin itseäni niin älyttömän reippaana neljän päivän nutrilettailun jälkeen, että olin aivan hämmästynyt, kun farkut eivät solahtaneetkaan päälle tuosta noin vain.
Ehdin olla kuusi päivää Nutrileteilla ennen Saksan reissuani. Koko alkuaika sujui varsin hyvin; kaikki erilaiset ateriankorvikkeet antavat yllättävänkin kylläisen olon. Toisen päivän iltana, kun kävin treenaamassa, tunsin pientä huimausta ja pyörryttävää oloa hetken, mutta se meni nopeasti ohi. Muina päivinä en huomannut vastaavaa, vaikka kävin jumpassa ihan normaaliin tahtiin. Vaikeinta taisi olla haistella työkavereiden lounasruokien tuoksuja.
Olin ajatellut, että Saksan poikkeuspäivien aikanakin koitan pitää jotain rotia sen kanssa, mitä laitan suuhuni. Voin kertoa, että se onnistui ns. aika hyvin. En syönyt kaikkia lautaselleni annosteltuja juustoperunagratiineja ja schnitzelistäkin vain puolet, mutta kun ohjelmassa oli yhteistä ruuanlaittoa pitkin päivää, en voi todellakaan väittää viettäneeni mitään keventelijän koulutuspäiviä. Saksalaiset kyllä osaavat leivonnaisensa! (Mistä tuli mieleen, että teimme aivan mielettömän ihanaa omenapaistos/-kakkua ja sain siihen ohjeenkin. Sitä on pakko testata – ja laittaa ohje teillekin – heti, kun se sinipallollinen jakkupuku mahtuu taas päälle).

Saksan reissun jälkeen tuntui täysin siltä, että olen taas takaisin lähtökuopassa – tai (rasva)kukkulalla ehkä paremminkin. Lisäksi havaitsin takaisin ruotuun palaamisen yllättävän hankalaksi. Ensin sitä oli matkustuksesta vähän rähjääntynyt ja väsynyt. Sitten töissä iski keskivaikea stressimomentti, jota kompensoi kyllä mukavasti se, että Peetu oli pikavisiitillä viikonloppuna, mutta kaikki tämä tuntui vaativan jotain Nutrilettia tukevampaa syötävää ja vähän viiniäkin. Useimmat ateriat onnistuin kuitenkin korvaamaan Nutrilettilla – eli mistään aivan totaalisesta täysrepsahduksesta ei voi puhua.
Nutrilett-kampiksessa mukana oleva kollega on toteuttanut “osanutrausta” (kantsii lukea muutenkin tuo postaus, huomaan olevani varsinainen aloittelija tällä alueella…). Silloin tarkoitus on korvata osa aterioista Nutrilettilla ja osan aikaa syödään normaalisti, mutta kevyesti. Tavoittelen periaatteessa kaikessa elämässäni kultaista keskitietä, ääripäitä karttava svenneläinen lagom-ajattelu on mielestäni just hyvä. Kuitenkin vain joidenkin aterioiden korvaaminen Nutrilettilla ja muuten ns. “normaalisti” syöminen kuullostaa tosi hankalalta. Sen toteuttaminen onnistuneesti vaatii selkeästi huomattavasti parempaa itsekuria kuin mitä itselläni on. Siksi viikonloppunakin, vaikka pääasiassa korvasin ateriat Nutrilettilla, ne toiset taisivat kyllä sitten kompensoida senkin edestä.
Maanantaina palasin kunnolla takaisin ruotuun – ja nyt on menossa kolmas täysnutrauspäivä.

Kuva: Tältä näyttää kaappini ylähylly toimistolla. Aamupala, lounas ja iltapäivän välipala käden ulottuvilla vähentää kiusauksiin sortumista. Kuten myös aavistuksen myöhässä saapuminen niihin aamupalavereihin, joissa on tarjolla aamiaisbuffet… 
Normaalistikin käytännössä aina arkiaamuisin syön aamiaisen vasta toimistolla. Nykyisin se on mansikan, vaniljan tai suklaan makuinen Nutrilett-pirtelö. Lounaaksi syön Nutrilett vihannes- tai kanakeiton ja juuri ennen töistä lähtöä vielä toisen makean pirtelön. Jos olen menossa treenaamaan, nappaan mukaani valmiin smoothien – joko tavallisen tai erityisen proteiinipitoisen. Sellaisina iltoina, kun en treenaa, syön heti kotiin tultuani toisen suolaisen keiton ja viimeisenä ennen nukkumaanmenoa yhden makean smoothien. Treeni-iltoina juon tosiaan hiukan enemmän energiaa sisältävän smoothien joko heti treenin jälkeen tai matkalla kotiin – joskus vasta kotona ja suolaisen keiton vasta sitten vähän myöhemmin illalla.
Erilaiset Nutrilett-patukat (niitä on kaikelaisia proteiinipatukoita ja tavallisia ateriankorvikkeita etc. Kaikki tuotteet voi tsekata täältä) on tosi käteviä ottaa mukaan ja niitä on helppo syödä diskreetisti. Toimistolla olen kertonut kaikille, joita yhtään kiinnostaa, että olen pulverikuurilla, mutta muuten en ehkä ole niin kiinnostunut keräämään huomiota ateriavalinnoillani. Lisäksi patukat on aivan älyttömän hyviä, joten niiden naposteleminen tuntuu melkein huijaukselta!
Se kyllä täytyy patukoista sanoa, että ne kannattaa pureskella tooodella hitaasti, sillä niistä tulee nopeammin täyteen kuin uskoisikaan. Patukat ovat niin täyttä tavaraa, että pitää myös muistaa juoda ihan tolkuton määrä vettä, ettei järjestelmä ala jumittaa. Ja tuosta edellä mainitusta syystä en suosittele kuin maksimissaan yhden aterian korvaamista patukalla/päivä. (Jos siis on yhtään taipumusta käyttöjärjestelmän hitauteen, kuten allekirjoittaneella. (Sorry, jos tämä oli too much information!))
Hyvältä maistuu kaikki muutkin Nutrilettit. Siis olosuhteet huomioiden tietenkin. Jos odottaa, että suklaan makuinen pirtelö maistuu samalta kuin Hesestä ostettu, pettyy varmasti. Mutta tosiaan, oletusarvon mukaisissa rajoissa kaikki Nutrilett-tuotteet ovat mielestäni yllättävänkin maukkaita, keitot suorastaan hyviä.

 
No mutta miten ne tulokset sitten?
Olin jo miettinyt etukäteen, että kirjoitan suunnilleen tämän, mitä tässä nyt olen kirjoittanut, ja sitten pahoittelen, että mitään varsinaisia tuloksia ei ole, mutta olo on mainio ja blaa, blaa. Niinkuin kerroin, meillä ei ole vaakaa, enkä ole (valitettavasti) kerinnyt tällä viikolla vielä jumppaankaan, että olisin voinut punnita itseni SATSissa. Päätin kuitenkin mitata vyötärön ympärykseni juuri ennenkuin aloin kirjoittamaan tätä juttua. Ja en TODELLA ollut uskoa silmiäni:
VYÖTÄRÖLTÄ ON KADONNUT 5 cm!!
Osa on nestettä – tietenkin – ja osa alkumittaustuloksesta vain joulun ja uuden vuoden jälkeistä turvotusta, mutta silti. 5 cm on mielestäni aika hemmetin paljon! Etenkin, kun olin varautunut, että kaiken tämän minttuilun jälkeen mitään erityisiä tuloksia ei olisi raportoitavissa.
Eli tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin!
Seuraava raportti tulee vähän reilun viikon päästä. Siihenkin liittyy tietty haaste: Tukholman muotiviikko alkaa ensi maanantaina. Muotiviikon aikaiset epäsäännölliset ja ei-ohjelmoidut ruoka-ajat johtaa helposti epäterveellisiin pikaruoka-aterioihin ja silloin tällöin kohdalle osuva kuohuvien tarjoilu asettaa omanlaisensa haasteet. Uskon kuitenkin, että tästäkin selvitään hienosti realistisen suunnittelun avulla.

Kuinka monta maanantaita on sallittua sisällyttää yhteen viikkoon? Toisaalta eihän tänään ole vasta kuin tiistai, mutta silti tuntuu kuin olisin rämpinyt läpi jo ainakin kolme maanantaita. Hiukan tahmeaa on ollut meininki toisin sanoen. Mitään ei tunnu ehtivän ja yöllä ei meinaa tulla uni. Vali, vali… No ei vaiskaan – kai se on ihan reilua, että välillä maantai-fiiliksiä on oikein yllin kyllin – toisinaan kun sitä pääsee kuin se kuuluisa koira veräjästä. Eli voin ottaa ehkä toisen valin takaisin.
Silloin, kun meininki noin ylipäätään hiukan takkuaa, ei ole mitään syytä kiusata itseään kokeellisella pukeutumisella. Rakkaat luottovaatteet antavat hyvää taustatukea, kun olo on muuten aavistuksen epävakaa.

Nahkavekkari pääsi välittömästi hankinnan jälkeen luottovaatekastin peruspilariksi. H&M:n Marni-malliston neuletakki on ollut kestosuosikki jo vaikka miten pitkään. Yhdessä ne muodostaa naisellis-sporttisen yleisilmeen, joka auttoi tsemppaamaan tämän tiistai-maanantain läpi.
Ihan kaikki ilmassa roikkuneet haasteet ja takaiskut eivät ole kuitenkaan realisoituneet. Eilen, kun olin tekemässä blogipostausta, tietokoneeni alkoi yhtäkkiä temppuilla. Ensin iPhoto ja muut kuvankäsittelyohjelmat lakkasivat toimimasta, avoimena olevat kansiot sulkeutuivat itsestään ja lopuksi koko näyttö tuli täyteen pikkuruisia, liikkuvia pisteitä. Ihan kuin joku olisi kaatanut näytön päälle kasan pientä konfettia, joka väheni ja lisääntyi hiiren liikkeiden ja skrollauksen mukaan.
Kerran aikaisemmin tietokoneeni on crashannut kesken bloggaamisen. Silloin tuumasin, että laitteen käynnistäminen uudelleen on aina hyvä keino korjata pikkuongelmat. Vaan konepa ei suostunut käynnistymään – ei enää ikinä – vaikka silloisen työpaikkani tietokonegurut yrittivät sitä tekohengittää. Nyt ajattelin olla viisaampi ja iskin ensimmäisenä irtokovalevyn kiinni tietsaan ja sain kuin sainkin tehtyä back-upin. Samalla kirjoittelin eilistä postausta konfettinäytön vilkkuessa silmissä..

Täytyy kyllä sanoa, että sekä kirjoittaminen, mutta varsinkin kuvien käsittely, oli aika mielenkiintoista puuhaa näyttökuvan hajotessa ja muuttuessa koko ajan. Nukkumaan mennessä oli aavistuksen merisairas olo. Haha!
Sammutin tietokoneen eilen illalla hyvässä järjestyksessä – ensin kaikki ohjelmat ja sittten itse laitteen. Toivoin kai, että hyvät yöunet auttaisi myös Maciä korjaamaan matkan varrella tulleita pikkukolhuja.
Ja tiedättekö mitä!? Tänään, kun nyt illalla avasin koneen, se toimii aivan loistavasti, jopa nopeasti, eikä näytön kuvassa ole mitään vikaa!! Jei!! Tästä hyvästä pitäisi kyllä varmaan vähentää yksi maanantai niistä imaginäärisistä kolmesta, jotka olen muka tässä kahden päivän aikana elänyt. Aika isolta ja rasittavalta harmistukselta tuli säästyttyä, jos tietokoneen ongelmat olivatkin vain ohimeneviä. Vielä en oikein uskalla täysin luottaa hyvään tuuriini.

 

• neuletakki, Marni for H&M
• hame, TopShop
• kengät, Vagabond

Jotenkin uskomatonta, että taas on perjantai. Epätodellinen olo johtuu varmasti osittain siitä, että lähdin jo maanantaina lounaan jälkeen toimistolta työreissulle Saksaan ja palasin takaisin sorvin ääreen vasta torstaina puolen päivän jälkeen. Kun ottaa huomioon, että meillä tehdään perjantaisin vain noin kuuden tunnin työpäivä, en ole ollut yhteensä laskettunakaan kuin vähän reilun toimistopäivän verran oikeasti toimistolla.
Hurjasti on kuitenkin viikon aikana tapahtunut ja kaksi intensiivistä koulutuspäivää yhden meidän Saksan tehtaittemme yhteydessä oli kyllä äärimmäisen inspiroiva ja opettavainen kokemus. Jostain syystä koulutuksessa oleminen ei tunnu samalla tavalla työltä kuin, no, se tavallinen työ. Vaikka siis kysymyksessä olisikin aika välittömästi omaan työhön sovelletavissa olevasta teknisestä trainingistä – eikä mistään ihanasta “löydä-itsesi-parempana-työntekijänä” -inspiraatio”koulutuksesta”.

Varsinaisten koulutuspäivien lisäksi olen oppinut monta asiaa itsestäni ja selviytymiskyvystäni. Maailmankaikkeuden mittakaavassa ei ehkä ole kovinkaan suuri asia, että onnistuin ajamaan vuokra-autolla, saksaa puhuvan navigaattorin opastamana (ensimmäinen kerta evö, kun tapaan navigaattorin), pitkin iltaruuhkaisia autobahneja noin parin sadan kilometrin päähän Münchenin lentokentästä olevaan, keskellä ei-mitään sijaitsevaan hotelliini. Ja sitten toista reittiä tehtaaltamme takaisin lentokentälle, iltapäiväruuhkassa, tankkaamaan auton (siis miten näissä moderneissa autoissa on niin vaikea saada edes bensaluukkua auki!) ja löytämään palautuspaikan lentokentältä. Varsinkin paluumatka kaikenlisäksi vielä pikkukiireessä.
Aikoinaan ajoin tosi paljon autoa. Laskin joskus huvikseni, että saatoin ajaa 100 km päivässä monta kertaa viikossa vain kodin, työpaikan ja omien sekä lasten harrastusten väliä suhatessani. Eli en todellakaan ole mikään noviisi ratissa. Jossain vaiheessa pakollisia kuljettajakilometrejä kertyi päivässä/viikossa niin paljon, että ajattelin inhoavani autolla ajamista.

Nykyään autolla ajaminen on mielestäni superhauskaa. Mutta niin kai se on, että jotkut asiat on kivoja, kun itse saa päättää, milloin niitä tekee, mutta tylsää, kun on pakko.
Asiasta ziljoonanteen… eli tämän päivän asuun. Ahlénsilta hankittu kynähame on tehnyt paluun tehokäyttöön ja taas kuiviksi sulaneet jalkakäytävät sopivat hyvin vähän korkeammillekin nilkkureille.

 

• neule, Acne
• kauluspaita, Filippa K
• hame, frkn
• nilkkurit, H&M