Suivaannuin niin totaalisesti eilisen postaukseni jälkeen, että en kyennyt katselemaan enää sekuntiakaan blogini kivikaudelta olevaa ilmettä! En nyt tiedä onko tuo nykyinenkään banneri mikään graafisen taiteen kultapatsaan arvoinen taidonnäyte, mutta on se nyt ainakin ziljoona kertaa parempi kuin se vanha – eikö olekin!?
Samaan syssyyn vaihdoin profiilikuvani, joka sekin oli pari vuotta vanha. Jostain syystä esittelytekstini vaikuttaa kuitenkin edelleen ihan ajankohtaiselta, joten jätin sen ennalleen.
Vielä olisi kaikenlaista pientä hienosäätöä tiedossa. Haluaisin mm. Instagram-feedini tuohon sivupalkkiin. Sinne kun tulee päiviteltyä kaikkea ajankohtaista pientä kivaa, mikä jää täällä blogissa huomiotta. Ja lisäksi se täydentää niitä lukuisia kertoja, kun tilitän, että nyt on taas kiire sinne ja tänne.
Insta-tilini löytyy nimellä @minnapaakkulainen, jos haluatte tsekata jo ennenkuin saan feedin paikoilleen. Olen tässä opetellut käyttämään myös sitä Instagramin my story -jutskaa ja sinne kuvailen lyhyitä videoita, jotka (onneksi) häviää bittiavaruuteen 24 tunnin kuluttua julkaisusta.
Mutta hei – mitä mieltä olette bannerista?

Ei uskoisi, että tämän hieromiseen meni pari vuotta.. Haha!!

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’meollaanlifie’ title=’BLOGIMUUTTO!! #meollaanlifie’]

Taidan olla ainoa, joka muistaa parisen vuotta sitten vauva.fi:n keskustelupalstan Go 4 it vol. 2 -aiheisen ketjun, jossa pohdittiin mm. sitä, että miksi ihmeessä se bloggaa nuorisoportaalissa! Olen aina ollut vähän sokea ikäni suhteen, enkä tuntenut Indiedays-vuosieni aikana olevani ollenkaan väärässä joukossa. Monet parikymppisistä bloggareista on tullut kavereiksi – bloggaaminen yhdistää sekä verkossa että irl.
Siitä huolimatta olin tosi innoissani, kun kuulin, että tulossa on naistenlehtimäiseen lifestyle-sisältöön keskittyvä portaali: Lifie. Nyt tunnen todellakin olevani oikeassa seurassa ja – mikä parasta – Lifien etusivulta löydän juuri sellaisia blogeja ja postauksia, joita haluan lukea! On sisustusta, tyyliä, kosmetiikkaa, hyvinvointia, ajatuksia, kauneutta, treenausta, matkoja ja ihania ruokaohjeita – aivan niinkuin laadukkaassa naistenlehdessä pitääkin!
(Asiasta ziljoonanteen: ai härremunjee, miten mun blogini banneri näyttää aivan kivikautiselta!! Uusi on ollut työn alla jo vaikka miten pitkään – ja jäänyt roikkumaan sellaisesta naurettavasta yksityiskohdasta, että en muka löydä mieleistäni fonttia… Nyt on kyllä korkea aika saada vähän vauhtia tähänkin projektiin!!)

Lifien etusivu ja logo on mielestäni tosi kivat ja raikkaat. Ei ollut tulla tämänkään vinkkipostauksen kirjoittamisesta yhtikäs mitään, kun koko ajan löytyy vain uutta, kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Eli navigointi sivustolla on inspiroivaa ja helppoa.
Joku saattaa olla sitä mieltä, että Lifie muistuttaa hiukan Indiedaysin etusivua – ja tarkkasilmäinen huomaa, että muutosta huolimatta blogin osoite ei ole muuttunut. Sehän pitää täysin paikkansa, sillä Lifie on todellakin Indiedaysin ja Blogiringin uusi portaali. Indiedayskin jatkaa, mutta nyt selkeämmin nuorten naisten muoti- ja kauneusblogien kanssa. Kolmas portaali, joka hyppäsi välittömästi omiin kirjanmerkkeihin (suosittelen tekemään saman) on Foodlover. Ainoastaan ruokaan ja leivontaan keskittyvä portaali on aivan mieletön tietopankki ja inspiraation lähde sekä allekirjoittaneen kaltaiselle learning to cook -henkilölle että oman elämänsä Master Chefeille.
Uusi portaali tietää samalla uusia askelmerkkejä. Ajattelin helpottaa ihanien lukukokemusten ja visuaalisen inspiraation löytämisessä ja listata viisi omaa lemppariblogiani. Samalla heitän haasteen kaikille viidelle (ja muillekin halukkaille!), että hekin paljastavat omat suosikkinsa!
 1. At Maria’s

Tamperelaisen Marian blogi on tunnelmaltaan aivan yhtä sydämellinen ja ihana kuin pitäjänsäkin. Hurjasti kauniita ja tunnelmallisia kuvia, lämpimällä sydämellä kirjoitettuja juttuja perhe-elämästä, herkullisia reseptejä (joista useampaakin olen jo testannut) ja inspiroivia sisustusjuttuja. Mukana blogijutuissa pyörivät Marian valloittavat tyttäret, hurmaava aviomies sekä uusimpana tulokkaana tuo kuvassakin näkyvä ihana pieni karvaturri.
Seuraavaksi Maria alkaa remontoida vanhaa kotitaloaan Tampereen Pispalassa perheensä kodiksi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen seuraamaan unelman toteutumista!
 2. Uusi Kuu

Uuden Kuun Emilia osaa luoda tunnelmaa! Ihana vanha talo on sisustettu kodikkaasti, oivaltavan kauniisti ja lämmöllä nelihenkiselle perheelle plus kahdelle kissalle ja koiralle. Sisustuskuvien lisäksi blogissa on leivontaa, hyvää ruokaa ja hurmaavia asukuvia. Kuvat ovat iso osa sisältöä, mutta tunnelmaa luo myös blogin tekstit, joihin jää helposti koukkuun.
Juuri nyt kannattaa kaikkien, jotka tykkää fiilistellä joulua, ottaa Uusi Kuu lukulistalle. Edes minä en ole niin vannoutunut jouluihminen kuin Emilia ja – kuten sanottu – hän on aivan ykkönen tunnelman luomisessa!
3. Just my imagination

Astetta nuorekkaampaa, raikkaampaa ja rennompaa tyyliä. Insipiroiva ja iloinen blogi, josta tulee aina hyvälle tuulelle. Ja tunnustan sen nyt tässä ihan kaikkien kuullen: haluaisin, että kotini olisi sisustettu about tismalleen samalla lailla, kuin Janninkin. Modernin, vintagen ja boheemien sisustuselementtien liitto on niin mahtava ja just mun makuuni. Olen jopa kierrellyt pitkin vintage-liikkeitä etsiskellen tismalleen samanlaista teak-sivupöytää, mikä Jannillakin on… 😀
4. Mami Go Go

Mintun blogi on vaihteleva ja valoisa. Välillä silmä lepää seesteisissä sisustuskuvissa, välillä pääsee mukaan viettämään festariviikonloppua. Aihealueet ovat mukavalla tavalla arkisia – ja huomaan alkaneeni katsella ympäristöäni sillä silmällä, että kauneutta löytyy kaikkialta. Kauniiden kuvien ja sujuvan tekstin sisältönä on useimmiten sisustusta, ruokaa, tyyliä ja yleensä vain elämää iloineen, huolineen, matkoineen, juhlineen ja arkipäivineen.
5. Nakit ja Mutsi

Nakit ja Mutsi -blogi löytyi oikeastaan nyt Lifie-uudistuksen myötä – ja olen jo aivan koukussa! Jotenkin on sellainen olo, että olen saattanut lukea tuota jo joskus aikaisemminkin, mutta nyt löysin sattumalta takaisin. Oikeastaan en ole kyllä varma, sillä blogin juttuja tässä nyt uusimmasta taaksepäin lukiessani on tullut myös sellainen olo, että ihan kuin oltais Nakit ja Mutsi Päivin kanssa vanhoja kavereita. Ei tietty olla, mutta fiilis on tuo. Ja mitä sitä ihminen muuta kaipaa kuin hyvän kivan ystävän, jonka juttujen pariin voi palata aina halutessaan?
Hiukan kieltämättä aluksi jännitti, että mitenkähän meidän mukavan, toisia tukevan ja kannustavan ilmapiirin käy, kun ei enää ollakaan Indiedays vaan Lifie. Hurjasti tuli uusia kollegoitakin samaan syssyyn. No, tähän mennessä kaikki on sujunut kyllä tosi mukavasti ja odotan aivan intona, että pääsen ensi viikonloppuna tapaamaan ainakin isoa osaa porukasta.
Lifie löytyy myös Facebookista ja Instagramista – kantsii panna seuraukseen!
Kuvat: kaikki blogien esittelykuvat on napattu kyseisistä blogeista – kiitos ja anteeks!!

Lauantaiterkut Tukholmasta!
Täällä on poikkeuksellisesti melko pilvinen päivä, mutta se sopii suunnitelmiini aivan loistavasti. Tarkoitus olisi nimittäin viettää koko viikonloppu leikkien irl-palapelin nimeltä “IKEA-huonekalut” kokoamista.
Niinkuin olen kertonutkin meillä on ollut jo kesästä lähtien meneillään makuuhuoneprojekti. Se ei luonnollisesti ole lähimainkaan valmis – mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Ei vais, jos totta puhutaan niin siinä vaihessa, kun pääsimme siihen pisteeseen, missä olemme nyt, oltiin jo kyllä koko porukka niin lopen kyllästyneitä koko remppahommaan, että päätimme pitää vähän taukoa. Molemmat huoneet kun kuitenkin olivat ihan asuttavassa kunnossa.
Nyt olisi sitten tosiaan tarkoitus tehdä ensin pieni rykäys Mintun makuuhuoneen kanssa ja ensi viikolla jatkamme pikkumakkarin remonttia. Oma huoneeni on pinnoiltaan ihan kunnossa, mutta muuten kaikki on tosi kesken. Tilasin Ikeasta ison valkoisen Malm-piirongin (kyllä, just sen saman, joka tuntuu vilahtelevan vähän jokatoisen sisustuskuvissa) ja toivon, että se nielee sisuksiinsa mahottoman määrän epämääräistä omaisuutta, jolla nyt ei ole mitään kotia. Kaikenlaista pienempää hyllyä, ripustuskoukkua ja mm. verhotanko tuli myös tilauksen mukana.
Saa nyt sitten nähdä, miten tässä kaiken poraamisen ja rakentelun kanssa käy. Meidän seinät on niin järkyttävän kovaa teräsbetonia, että kädet tärisee jo parin hassun reiän poraamisen jälkeen. Varsinkin verhotangon kanssa voi tulla ongelmia, kun ei katon rajassa oikein pysty painamaan koko kropalla. Toinen isompi haaste on piironki. Jo paketit on niin järkyn painavia, etten ole uskaltanut niitä vielä edes avata. Oh well. Onneksi on kaikkea pienempää, minkä kanssa voi vähän lämmitellä ja Karkki tulee huomenna takaisin kotiin reissultaan, joten eiköhän hommat saada kuntoon.

Niinkuin varmasti arvaatte, tässä ei nyt ole esittelyssä tämän päivän asuni ja eilinenkin meni kotitoimistolla verkkareissa, kun piti kytätä tuota Ikean toimitusta. Asu on viime torstailta. Silloin oli ensin ihan normi toimistopäivä ja sitten illalla uudistuneen Lumenen lanseeraustilaisuus täällä Tukholmassa. Olin niin innoissani, kun sain kutsun tuohon tilaisuuteen! Blogeissa ja Instagramissa on saanut seurata upeita tilaisuuksia ensin New Yorkissa, sitten Helsingissä ja Pietarissa. Puhumattakaan kaikista uusia tuotteita ylistävistä käyttökokemuksista.
Lumenen tilaisuuden dress code oli “Nordic chic”. En nyt ole ihan vakuuttunut, että asuni vastasi kutsukortin toiveita, mutta ajattelin, että onhan tuossa vähän pohjolan syysruskan värejä. Edes.
On aina hiukan haasteellista, kun pitää kirmata suoraan officelta jonnekin edustusta vaativaan häppeningiin. Lumenen tyypit on kyllä niin ihanan herttaisia ja superlämpöisiä tyyppejä, että ryytynyt toimistorottakin tunsi olonsa tosi tervetulleeksi. Puhumattakaan siitä, että meikkitaiteilija Mariela Sarkima onnistui luomaan kasvoilleni sellaista hehkua ja valoa Lumenen uutuustuotteilla, että en näyttänyt ollenkaan siltä, että olisin just istunut kahdeksan tuntia tietokoneen edessä töissä.

Pieni bloginpäivitystauko taitaa nyt olla ohitse ja on aika palata poran ja ruuvimeisselin kimppuun. Kaikille niille vinkiksi, joilla on vielä viikonlopun suunnitelmia avoinna: Bridget Jones Baby on tosi kiva ja katsomisen arvoinen elokuva. Itse olin melko ennakkoluuloinen tuon suhteen. Tuntui, että tässä nyt vain halutaan puristella ne viimeisetkin pennoset irti Bridget Jones -saagasta. Me käytiin Karkin kanssa katsomassa elokuva viime sunnuntaina – ja olimme molemmat todella positiivisesti yllättyneitä.
Bridget Jones Babyn tarina on omassa viitekehyksessään täysin uskottava ja erinomaisesti viihdyttävä. Aikaisempien leffojen tapaan, tässäkin iso osa nautittavuudesta muodostuu herkullisten sivuosien ansiosta. Elokuvasta jää hyvä mieli monella tasolla – yksi niistä on se, että katsojaa ei aliarvioida, mutta mukana on ihanan kreisiä Bridget-huumoria ja kaiken lisäksi onnellinen loppu.

Ja kyllä. Nilkkoja palelsi viime torstaina ballerinoissa sekä aamulla että illalla – vaikka päivällä olikin tosi aurinkoista ja lämmintä. Eli on näköjään aika pakata myös nirunaruballerinat odottamaan kevättä.

• t-paita, Primark
• neuletakki, H&M
• hame, H&M
• ballerinat, Rizzo

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’VaasanRuispalatOhutHerkku’ title=’Päivän paras hetki’]

Arkilounas ei ole mikään vähäpätöinen asia. Kaikki, jotka ovat seuranneet Lunchlåda-postauksiani tietävät, että arvostan kovasti keskipäivän ateriahetkeä, joka pätkäisee työpäivän mukavasti kahteen osaan. Lounas on nykyään päivän pääateriani, eikä ole ollenkaan yhdentekevää, mitä lounaslaatikosta löytyy. Siksi olinkin tosi innoissani, kun pääsin testailemaan uutta Vaasan Ruispalat Ohut Herkku -leipää Indiedaysin, Blogiringin ja Vaasanin kampanjassa – ja samalla kertomaan miksi mielestäni lounas, ja etenkin arkilounas, on usein päivän paras hetki.
Millainen on täydellinen lounas? Täyttävä, ravitseva, maukas tietenkin. Mielellään myös aika kevyt, että iltapäivälläkin pysyy silmät auki tietokoneen ääressä. Esteetikkona haluan, että yksinkertaisinkin ateriani on ilo silmälle. Kauniista ruuasta tulee niin paljon miellyttävämmin täysi olo kuin no, mössön näköisestä mättösafkasta. Lisäksi yksi tärkeä kriteeri itselleni on se, että lounas on helppo ottaa mukaan.

Vaasan Ruispalat Ohut Herkku täyttää kaikki toivomani kriteerit erinomaiselle lounaalle! Olen ollut kova ruisleipäfani jo ihan pienestä ja nyt täällä Tukholmassa tiedän tasan tarkkaan, missä kaupassa on paras valikoima. Kuitupitoinen, ravitseva ruis hellii ainakin meikäläisen vatsaa ja ruuansulatusta. Vaasan Ruispalat Ohut Herkku -leivässä on 74 % ruista leivän viljasta.
Leipälounaaseen liittyy hiukan ristiriitaisia mielikuvia. Myönnän joskus muinoin urani alkuaikoina Suomessa itsekin syyllistyneeni siihen, että skippaan koko lounastunnin ja haukkaan vain jotain nopeasti tietokoneen ääressä. No, kokemus on opettanut, että ei tuollainen stressaaminen päivän kokonaistuottavuutta kasvata – useimmiten päinvastoin. Sen sijaan pieni nautinnollinen rauhoittumisen hetki hyvän ruuan parissa, mukavien kollegojen kanssa, kesken kiireisen työpäivän lataa akut ja innostuksen niin, että virtaa riittää koko iltapäiväksi.

Rakastan hyvää ruokaa ja parhaimmillaan ateriahetki on, kun sen saa jakaa jonkun kanssa. Välillä tulee mietittyä, että kumpi oikeastaan on tärkeämpää: hyvä ruoka vai sosiaalinen vuorovaikutus. En kyllä osaa antaa tuohon mitään yksiselitteistä vastausta. Toisaalta makuelämykset, hyvä olo ja nautinto ovat olemassa, vaikka söisi yksinkin ja toisaalta taas hyvässä seurassa yksinkertaisinkin ateria voi tuntua ihan parhaimmalta.
Yksi syy siihen, miksi lounas on mielestäni päivän paras hetki, liittyy juuri tuohon. Sinkkuna elellessäni oikeastaan ainoa hetki, jolloin tiedän lähes 100 % varmasti, että saan halutessani ruokailuseuraa, on työpäivän lomassa nautittu arkilounas. Meillä on töissä vielä sellainen kulttuuri, että lounaalla ei puhuta työasioita, jollei siitä ole erikseen sovittu. Näin myös pääkoppa saa kaivatun lepohetken kaiken kiireen keskellä.
Juuri nyt Karkki asustelee parisen kuukautta kotona ennenkuin muuttaa Karlskronaan, Etelä-Ruotsiin – eli illalliseuraakin on tarjolla poikkeuksellisesti melkein joka ilta. Silti tuntuu, että lounas on edelleenkin se päivän tärkein ateria.

Leipälounaan täyttävyyteen ja herkullisuuteen vaikuttaa tietty se, mitä leivän päälle laitetaan. Vaasan Ruispalat Ohut Herkku -leivän happamuus on juuri sopivan mieto niin, että melkein mitkä tahansa täytteet sopivat. Tykkään puhtaista ja selkeistä mauista – ja nyt pitkän avokado-addiktoitumisen jälkeen olen palannut perusasioiden äärelle.
Vaasan Ruispalat Ohut Herkku -lounasleivät saavat tällä kertaa sisuksiinsa sipauksen Bregottia (täkäläinen Oivariini), raejuustoa, pinon rucolaa, maukasta juustoa (Präst tässä tapauksessa), makoisia pikkutomaatteja maustettuna ripauksella sormisuolaa ja mustapippuria suoraan myllystä sekä basilikan lehtiä. Nam!

Parhaimmillaan arkilounaaseen voi yhdistää pienen tuulettumisen ulkona. Harva asia tuntuu niin ihanalta kuin viettää hetki auringossa ja raikkaassa ilmassa kesken työpäivän. Mitä luksusta nauttia hyvä lounas puiston penkillä kollegan kanssa niitä näitä jutellen ja fiilistellä ihan kuin olisi piknikillä!
Leipä on aivan täydellinen vaihtoehto ulkoilulounaaksi. Vaasan Ruispalat Ohut Herkku -leivät ovat hiukan perinteistä sitkeämpiä koostumukseltaan, mikä on erinomainen ominaisuus piknikiä ajatellen. Herkulliset leivät eivät olisi ollenkaan niin kätsy mukaan otettava, jos ne hajoaisivat käsiin matkalla suuhun – tai jo kuljetuksen aikana. Vaasan Ruispalat Ohut Herkku -leipien kanssa tätä ongelmaa ei ole.


Jos tuntuu, että Vaasan Ruispalat Ohut Herkku -leivät eivät kuullosta tutulta, olet oikeassa. Kysymyksessä on uutuus, joka on tullut kauppoihin vasta nyt elokuussa. Ainakin kaltaiseni ruisleipäfani tykkää uutukaisesta kovasti – ja Karkkikin kehui kovasti ihan spontaanisti ennenkuin edes tiesi, että tässä ollaan tekemässä makutestiä. Klikkaa lisätietoja uutuudesta täältä.

Omnomnomnom!! Hyvä ruoka, parempi mieli!
Syksyinen aurinkoinen puistohetki hyvän lounaan kanssa, mukavassa seurassa = nautintoa jokaiseen arkipäivään!

Kesän ja lomien jälkeen arkeen palaaminen tuntuu oikeastaan aika ihanalta. Rutiinit ja arjen rytmi antaa parhaimmillaan turvalliset raamit, joiden varassa on helppo sompailla päivästä toiseen.
Jossain vaiheessa elämän tasaisuus ja ennustettavuus alkaa kuitenkin helposti tuntua harmaalta ja ikävältä. Kyllähän sitä tietää silloinkin, että arjen-pienistä-asioista-nauttiminen ja blaa, blaa, mutta kun on päässyt siihen pisteeseen, että kaikki tympii, ei carpe diem -iskulauseista ole paljon iloa.
Tänä vuonna haluan säilyttää kesän aikana ladatut akut mahdollisimman pitkään vihreällä. “Jee, arki on huippua!” -fiiliksen ylläpitoon tarvitaan kuitenkin järeämpiä aseita kuin tsemppaavia iskulauseita Instagram-tilillä. Tässä viisi erittäin konkreettista vinkkiä, joiden avulla auringon lämmittämän kallion tuntu säilyy jalkapohjissa, vaikka pimeys pukkaisi päälle ja taivaalta vihmoisi mitä.

1. Positiiviset affirmaatiot heti aamusta
Saattaa kuullostaa hiukan hölmöltä ja turhanaikaiselta hippeilyltä, mutta tosiasia on se, että aivoja on tosi helppo huijata. Siksi on tosi kätevä aloittaa päivä heti aamulla muutamalla (enemmän kuin kolme, maksimissaan kuusi) positiivisella ja voimaannuttavalla affirmaatiolla. Mitä kukakin haluaa itselleen uskotella, on jokaisen oma asia, mutta tärkeintä on, että affirmaatiot alkavat tyyliin “Minä olen…” (vahva/upea/rohkea etsetera) ja lauseilla, jotka saa uskomaan, että kaikki järjestyy. Siis kaikki sekin järjestyy, mihin itsellä ei oikeastaan ole osaa eikä arpaa.
En todellakaan ajatellut paljastaa kaikkia omia affirmaatioitani – sen verran ne on kuitenkin noloja, mutta tässä pari, joita käytän päivittäin ja jotka soveltuu yleisempäänkin käyttöön:

• Hyväksyn universumin auttavan voiman elämäni setvimisessä
• Annan hyvän olon, rakkauden, ilon ja myönteisen ajattelun täyttää mieleni
• Minussa on voimaa ja tahtoa

2. Päätöksen tekeminen
Huolehtiminen ja yleinen ahdistuneisuus on aivojen reaktio asioihin, jotka ovat kesken ja avoimena. Jossain mielessä vatvominen voi tuntua jopa helpotukselta – se on kuitenkin edes jonkinlainen reaktio juuri sillä hetkellä päällä oleviin tilanteisiin. Aivot kuvittelevat, että tässä nyt muka tehdään jotain asioiden hyväksi, kun ollaan niin kamalan huolissaan. Arjen laatua ahdistuskohtaukset tuskin kohottaa, mutta onneksi jälleen omaa päänsisäistä systeemiä on ihan naurettavan helppo huijata.
Tee päätös, lähestulkoon ihan mikä vaan, ja tilanne helpottuu huomattavasti. Ihan sen tason asia, kuin esimerkiksi oikeiden kenkien valinta asuun sopivaksi, tuskin tavallisessa arjessa auttaa, mutta toisaalta ei tarvitse myöskään liioitella. Työpaikan vaihtaminen, suhteen lopettaminen, asunnon ostaminen ja monet muut isot asiat, ansaitsevat tulla pohdituksi perusteellisesti. Arjen laatua kohottaa kuitenkin kummasti, kun erottelee ne oikeasti isot asiat ja tekee vähän pienempien kohdalla selkeän päätöksen – ja toimii sen mukaan.
Ongelma on tietty se, että ikinä ei voi tietää, miten olisi käynyt, jos olisi valinnut toisin. Jälleen kerran aivotoiminta on kuitenkin puolellamme ja saamme aimo tujauksen hyvänolonhormooneja, serotoniinia ja mitä näitä on, vain sillä, että teemme päätöksen ja toimimme sen mukaisesti. Bonuksena myös niitä oikeasti isoja asioita kohtaan tuntemamme ahdistus vähenee.

3. Kosketus
On ehkä noin ziljoona kertaa ziljoona tutkimusta, että emme vaan voi selvitä ilman kosketusta. Varmasti kaikki on kuullut sen ikivanhan jutun romanialaisesta lastenkodista, jossa se ovea lähinnä oleva vauva, jonka yövuorossa oleva hoitsu otti aina syliin istuskellessaan kierroksensa päätteeksi, oli kaikkein tervein ja voimakkain ja muutenkin onnellisin.
Eli silläkin uhalla, että perhe/ystävät/kollegat pitävät ihan seinähulluna, kantsii tervehtiä halaten, sanoa kädestä päivää ja näkemiin, ja taputtaa kollegaa olalle pienemmästäkin syystä. Se on paitsi mukavaa ja positiivista, myös hyväksi omalle hyvinvoinnille.
Perheellisille ja parisuhteessa oleville luulisi olevan varsin helppo ja mukava lisätä ihokosketusta arkipäivään ilman sen kummempia temppuja. Teinitkin – jopa pojat – tykkäävät hartiahieronnasta, jos halailu tuntuu liian hävettävältä. Sinkuilla, kuten allekirjoittanut, on hiukan hankalampaa. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse lähteä pikkutunneilla kartsalle kärkkymään ihokontaktia, sillä tutkimusten mukaan mm. hieronta aiheuttaa lähes vastaavan reaktion aivoissa.
Ilman mitään tutkimuksia voisin lisäksi väittää, että kehräävän kisun – tai muun rakkaan lemmikin – kosketus pääsee kyllä samoihin lukuihin.

 4. Itsesäälistä irtautuminen
Itsesääli on aika vahva sana, eikä kukaan käytännössä koskaan tunnusta itse kieriskelevänsä moisissa alhaisissa tunteissa. Kuitenkin, jos ihan tarkkaan katsoo itseään peilistä (minä myös!), jotenkin sitä kuitenkin monesti ajattelee, että “kyllä mää muuten, mutta ku…”. Kaikki, mikä ei tapa, ei todellakaan aina vahvista. Joskus se syö elävältä ja pelkästään hengittäminen on ihme.
Iso askel kohti onnellisempaa arkea on se, että antaa menneisyyden olla. Siihen ei voi enää mitenkään vaikuttaa, vaikka miten haluaisi, joten on aivan älytöntä tuhlausta hukata myös tämä hetki sen vuoksi. Jos on niin, että henkilökohtaisessa historiassa on asioita, joiden kanssa pitää vielä ottaa matsia, merkataan niitä varten aika kalenteriin. Torstai 15.9.: Body Pump 17.30, Demoni-miitti 19.00 – 20.00.
Ekstreme-tilanteita varten muistiin: hymyileminen kannattaa, sillä aivot eivät ihan täysin osaa erottaa aidon ja teeskennellyn hymyn eroa, joten teeskenneltykin hymy lisää hyvinvoinnin tunnetta.

5. Kiitollisuus
Kiitollisuus on hieno asia ja meillä kaikilla on niin paljon, mistä voimme olla kiitollisia. Nyt ei kuitenkaan puhuta siitä. Tarkoitukseni oli jakaa parhaimmat vinkkini, miten voi elää onnellisempaa arkea, ja kiitollisuus on niistä ehdottomasti tehokkain.
Aloitan aina säännöllisesti kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen. Tavoitteena on, että joka ilta kirjoittaisin ylös noin viisi asiaa, pientä tai isoa, joista sillä hetkellä olen kiitollinen. Ongelma on vain se, että olen tooodella huono menemään nukkumaan ajoissa, joten kaikki välivaiheet siitä, kun kykenen irtautumaan tietokoneesta, siihen, kun vihdoin painan pääni tyynyyn, pitää karsia pois. Eli kiitollisuuspäiväkirjat ovat jääneet varsin lyhytikäisiksi.
Siitä huolimatta olen havainnut, että kiitollisuutta voi käyttää melkein kuin aseena – tai ainakin kuin aspiriinia. Silloin, kun oikein ahdistaa ja angstaa, seinät kaatuu päälle ja taivas putoaa niskaan tai kaiken harmaus ottaa niin paljon päähän, että kyyneleet meinaa nousta silmiin jo kauppareissulla, silloin kannattaa ottaa käyttöön kiitollisuus.
Mistä ihmeestä voi olla kiitollinen silloin, kun kaikki on huonosti ja mikään ei ole hyvin?
No, nyt mulla on hyviä uutisia: tutkimusten mukaan se riittää, että edes yrittää etsiä kiitollisuuden aiheita – serotoninia ja niitä muita hyvänolonhormooneja alkaa virrata aivoista välittömästi, kun alkaa etsiskellä aivoistaan asioita, joista edes saattaisi olla kiitollinen! Eli tässä todellinen ase pahan päivän varalle: tiukan paikan tullen ei muuta kuin mentaalinen haarukka pääkoppaan ja kiitollisuuden aiheita etsimään. Aivan sama löytyykö sieltä mitään vai ei – itse prosessi riittää!

Niinkuin tenniksen superstara Andre Agassi joskus sanoi:

“The moment of victory is too short to live for.”

(PS. Kaikki kuvat on viime viikonloppuiselta peruslenkiltäni läheisen Sicklasjön ympäri. Tekisi ihan mieleni laittaa “pun intended” -huomautus kaikkiin aiheeseen kliseisen nasevasti sopiviin “pelastusrengas”, “polku”, “huvimaja” & “peruskallio” -kuviin.. Haha! Mutta oikeasti tuo alle neljän kilsan lenkki, joka lähtee ihan meidän takaovelta, on kyllä sellainen happy place mulle arjessani, että olisi todella vaikea kuvitella, että muuttaisin täältä jonnekin muualle Tukholmaan).