Yksi lifestyle-blogien klassikoista on “elämäni aakkoset” -postaus. Itse en ole (muistaakseni) sellaista koskaan tehnyt, joten onhan se nyt korkea aika korjata moinen puute.
A – Aurinko. Olen tainnut jo  moneen kertaan kertoakin olevani sääriippuvainen auringonpalvoja. Tai siis auringon valon ja lämmön palvoja – varsinaisesta rusketustyyppisestä itsensä grillaamisesta en ole välittänyt oikein koskaan.
B – Banaani. Teen tunnustuksen: banaani on yksi inhokkihedelmistäni! Ymmärrän sen arvon akuuttina nälkäpohjaisen itku-potkuraivarin hillitsijänä, mutta muuten en kyllä vapaaehtoisesti valitse mitään banaania sisältävää.
C – Costa Rica. Yksi upeimmista matkakohteista, missä olen ikinä ollut. Toivon kovasti, että pääsen sinne vielä joskus uudelleen.

D – Drama Queen. Sanon, että olen realisti ja tasainen, mutta totuus kai on se, että välillä osaan pistää överiksi ja olla todellinen drama queen.
E – Elina. Eli Peetu. Ihana, upea, lahjakas, herkkä, taitava, taiteellinen, itsenäinen, oikeudenmukainen, ajattelevainen ja erittäin rakas lapsukaiseni <3
F – Feminismi. Tasa-arvon tavoittelu on itsestäänselvyys itselleni. Välillä sitä sokaistuu, eikä tajua nähdä rakenteellisia ongelmia – kaikkeen tottuu ja mukavuudenhalu on toinen luontoni. En kuitenkaan halua enkä voi lakata uskomasta kehitykseen ja tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen. Onneksi sitä jo tässä iässä pystyy näkemään, että muutos on mahdollista, vaikka välillä tuntuu, että mitään ei tapahdu.
G – Golf. Pitkällisen jahkaamisen jälkeen sain otettua ensimmäiset haparoivat askeleet uuden harrastuksen opettelussa. En voi väittää, että olisin mikään luonnonlahjakkuus, mutta ilmeisestikin nautin siitä tunteesta, kun olen totaalinen aloittelija ja ihan pihalla kaikesta – sillä olen sitä mieltä, että kaikesta takkuamisesta huolimatta golf on niin kivaa!
H – Haasteet. Nautin haasteista ja olen aika varma, että saisin helpommin burn outin töissä tylsistymisestä kuin asetetuista haasteista. Nyt olen ollut aika tasan tarkkaan puolitoista kuukautta uudessa duunissani – ja voin sanoa, että nautin (lähes) joka hetkestä!

I – Innostus, ilo. Elämäni suola, pippuri, chili ja kurkuma. Innostus ja ilo linkittyvät toisiinsa ja itselleni ne ovat kaiken olemisen perusta.
J – Jaksaminen. Aikaisemmin ajattelin, että olen väsymätön – jaksan ja kestän mitä vain. Ja ehkä silloin olinkin – tai oli pakko olla. Nykyisin yritän pitää hyvää huolta itsestäni, antaa itselleni vapaapäiviä myös kivoista asioista, kuten bloggaamisesta. Kaikilla pitäisi olla säännöllisesti hetkiä, jolloin voi vain olla. Ilman mitään vaatimuksia.
K – Karoliina. Eli Karkki. Ihana, upea, lahjakas, herkkä, taitava, taiteellinen, itsenäinen, oikeudenmukainen, ajattelevainen ja erittäin rakas lapsukaiseni <3
L – Luovuus. En koe olevani mikään erityinen taiteellinen lahjakkuus, mutta silti huomaan voivani hyvin vasta, kun saan toteuttaa itseäni jollain luovalla tavalla – vaikka kukaan ei ikinä tuotoksiani näkisikään.

M – Makeat herkut. Kukaan ei varmaan ylläty kauheasti, kun tunnustan olevani herkkusuu? Tykkään kovasti suklaasta (duh!) ja muistakin makeista herkuista – mutta jos pitää valita – suolaiset herkut vievät pidemmän korren. Jos ravintolassa saisi valita vain kaksi annosta, ottaisin alkupalan ja pääruuan.
N – Never say never. Klassisin esimerkki omasta elämästäni on se, kun jo graduni jätettyäni pusersin pakollisen ruotsin kakkoskurssin tenttiä noin ziljoonannessa uusinnassa. Koko KTM:ksi valmistumiseni oli kiinni siitä, kykenenkö suorittamaan ruotsin vai en. Kun sitten vihdosta viimein pääsin rimaa hipoen läpi, tuumasin, että nytpä en sitten onneksi enää tarvitse kyseistä kieltä enää ikinä. Ha ha.
O – Ompelu. Rakas harrastukseni ja entinen työni, joka on tässä viimeaikoina vähän jäänyt. Vielä minä sen ompelukoneen huollatan ja istun taas paininjalan ääreen!

P – Perhe. Perhe on aivan hurjan tärkeä asia. Tosin lasken perheeseeni myös kaikki siskoni, joiden kanssa ei ole verisiteitä tai virallisia sukulaisuussuhteita, mutta ilman heitä elämäni tai perheeni ei olisi kokonainen.
Q – Quiz. Olen todella huono häviäjä. Ihan hävettää, kun jopa lasten kanssa Monopolia pelatessa olen ihan tosissani ja teen kaikkeni voittaakseni. Häviäminen kiukuttaa aivan vietävästi, mutta todistettavasti pääsen kuitenkin suhteellisen nopeasti tilanteen tasalle – ainakin, kun kyseessä on peli, josta voi ottaa uusinnan vaikka samantien.
R – Rakastuminen, rakkaus. Toivoisin kovasti, että voisin vielä rakastua, kohdata ihmisen, jota voisin rakastaa. Tiedän, että näitä asioita ei voi tilata, joten toive on vain sellaisena taustahurinana ajatuksissani.

S – Sunshine & Sailor Moon. Ihanat kissani!! Ilman näitä kahta karvakuonoa elämäni olisi kyllä niin paljon tyhjempää ja tylsempää. Kaksi todella erilaista persoonaa, joiden kiintymys lämmittää ja toilailut saavat nauramaan ihan päivittäin!
T – Tukholma & Tampere. Kas, molemmat kotikaupunkini asettuvat saman aakkosen alle – mainiota! Tukholma on kotikaupunkini, enkä itseasiassa edes halua kuvitella asuvani missään muualla. Viihdyn täällä erinomaisesti, tykkään ystävällisen ruotsalaisesta pikkusuurkaupunkimeiningistä ja sen verran on nykyään jo omaakin historiaa täällä, että en tunne itseäni enää täysin vieraaksi. Enemmän tunnen olevani pihalla Tampereella, vaikka nykyään muistankin jo yleensä punnita itse hedelmät ja vihannekset ennen kassalle menoa. Silti Tampere on aina sydämeni kotikaupunki ja jos pitää valita, olen ensimmäiseksi kuitenkin tamperelainen ja vasta toiseksi tukholmalainen.
U – Uiminen. Rakastan uimista! Erityisesti järvessä ja mieluiten nakuna. 🙂
V – Vihreät. Haluaisin tehdä jotain hyvää, vaikuttaa positiivisella tavalla kehitykseen ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Liityin keväällä täkäläisiin Vihreisiin, mutta nyt olen ollut hiukan epäilevällä kannalla, että oliko se sittenkään sitä, mitä halusin. Ehkä tähän vaikuttaa, että ensi vuosi on täällä vaalivuosi – eikä kukaan puhu mistään varsinaisesta asiasta vaan vain vaaleista.
W – Wi-Fi. En epäile hetkeäkään, ettenkö pystyisi selviämään ilman nettiyhteyttä – eri asia on se, haluaisinko. Ja ilman sen kummempia analyysejä voin todeta, että en haluaisi.
X – Xoxo. Gossip Girl viittauksella suoraan Netflix-maratoneihin. En tiedä mitään parempaa keinoa nollata stressiaivoja kuin ahmia puoli päivää jotain tv-sarjaa jakso toisensa perään.

Y – Yksinäisyys. En ole ollut koskaan kovin hyvä olemaan yksin. Pikkuhiljaa olen opiskellut yksin olemisen ja yksinäisyyden eroja, mutta en voi kieltää, ettenkö tuntisi oloani tosi yksinäiseksi aika usein.
Z – Zalando. Tai nettishoppailu ylipäätään. Yhä enemmän ja enemmän inhoa pyöriä kaupoissa – etenkin jos tavoitteena on löytää jotain ostettavaa. Netissä valikoima ja shoppailurauha on ihan omaa luokkaansa ja tavarataloissa & putiikeissa tulee lähinnä käytyä hiplailemassa asioita, nuuskuttelemassa hajuvesiä ja sovittelemassa kokoja. Ostokset voi sitten tehdä kaikessa rauhassa kotona.
Å – Ååååå. Eli “oOoo”. Äännähdys, jolla mielelläni ilmaisen ihastusta, iloa, yllätystä, pettymystä, väsymystä, kateutta, intoa, ketutusta, hellyyttä ja suurinta osaa muitakin päivittäin eteen tulevia tapahtumia ja tunteita. Tässä kohtaa kyllä video olisi varmaan selventänyt asiaa paremmin.

Ä – Äiti. Itselleni tärkeintä maailmassa on se, että saan olla äiti. Keväinen kirjoitukseni aiheesta löytyy täältä: Miten minusta tuli äiti.
Ö – Örkki eli Yrjö. Kahden kisun kanssa elelevälle on karvakasaörkit arkipäivää. Sikäli täytyy sanoa plussana omille kehräyskoneille, että eivät kyllä stereotyyppisesti käy kakomassa matolle tai nojatuoliin unohdetulle kashmir-paidalle – vaan yleensä vessaan hiekkalaatikon viereen tai muuhun helposti puhdistettavaan paikkaan.
Kaikkien suureksi helpotukseksi en laita tähän loppuun kuvaa örkistä! 😀

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Jotkut viikonloput on ihan parhaita, kun ohjelmassa on paljon kaikkea hauskaa, tapaamisia ystävien kanssa, illallisia, treffejä tai joskus ihania pikku matkoja – actionia aamusta iltaan eniveis. Välillä on kuitenkin aivan täydellistä, ihanaa ja voimaannuttavaa, kun kalenteri näyttää aivan tyhjää; todo-listalla on vain lempeään itsehuoltoon liittyviä asioita ja ainoa tavoite on levätä ja ladata akkuja.
Juuri tänä viikonloppuna on tiedossa juuri tuollainen kaikesta ohjelmasta tyhjä hetki. Tavoitteeni on ainoastaan häätää kurkkua kutitteleva alkava syysflunssa huitsinnevadaan (salainen aseeni on inkivääri-sitruuna -shotti, jonka ohje vähän edempänä) ja ladata akut niin perusteellisesti, että seuraavan työviikon jälkeen en tuntisi oloani ihan niin raadoksi, mitä tässä nyt viimeaikoina olen tehnyt.

Rakastan laiskoja, hitaita viikonloppuaamuja. Usein heräilen melko samoihin aikoihin kuin arkisinkin; sisäinen kelloni pitää huolen, että yleensä en nuku viikonloppuisinkaan erityisen pitkään. On kuitenkin ihan eri asia herätä omaan tahtiinsa, kenties torkahtaa vielä hetkeksi, silitellä kainalossa pöriseviä kissoja ja hitaasti antaa uuden päivän virkeyden valua jäseniin kuin stressata ylös päivän tehtävät takaraivossa jyskyttäen, kuten arkisin ihan liian usein tapahtuu.
Aikaisemmin aloitin viikonloppuisin aamutoimet keittämällä pannullisen kahvia ja sitä sitten hörpin vuoteessa päivän sanomalehteä lueskellen. Sama homma toistuu kyllä nykyäänkin – ainoa poikkeus rutiinissa on, että huitaisen ihan ensimmäisenä aamulla kurkkuuni mahtavan hunajalla maustetun inkivääri-sitruuna -shotin.

Shotti sisältää todella jytyn annoksen C-vitamiinia ja yhdessä tuoreen inkiväärin ja hunajan antibioottisen vaikutuksen ansiosta pikkuflunssat pysyvät etäällä ja olo muutenkin reippaana. Sain ohjeen työkaveriltani Hannalta, joka on vannonut aamushotin nimeen jo pitkään.
HANNAN INKIVÄÄRI-SITRUUNA -SHOTTI
Ainekset:

• 300 g tuoretta inkivääriä
• 0,5 dl hunajaa
• 4 sitruunaa
• 1 l vettä

Valmistus:

• Kuori ja raasta inkiväärit. Laita inkivääriraaste 60 asteiseksi lämmitettyyn veteen (paistolämpömittari on hyvä apu tässä) ja anna liota noin 20 min. Varo, ettei vesi kuumene yli 60 asteiseksi, ettei vitamiinit katoa.
• Ota inkivääriraaste pois vedestä – puristele huolellisesti kaikki neste pois raasteesta. Anna veden lämpötilan laskeutua 40 asteeseen ja lisää sitten hunaja. Sekoita.
• Purista sitruunoista mehu ja sekoita liemeen.
• Kaada puhtaaseen pulloon ja säilytä jääkaapissa. Säilyy hyvin sen pari viikkoa, mikä tämän annoksen nauttimiseen menee.

Miten se onkin niin, että kauniit ja ihanat tavarat ilahduttavat tosi paljon. Antiikkinen keramiikkakorkkinen lasipullo on lahja Karkin ja Peetun mummilta. Se on mielestäni tosi hieno ja erityisen henkilökohtainen, koska se on peräisin oman isäni kotikonnuilta Viipurista. Sievä ja superterävä pähkinäpuukahvainen pikkupuukko on ehdoton apuväline inkiväärin kuorimisessa ja sitruunan paloittelussa.
Syön useimmiten viikonloppuisin aamiaista aika myöhään, jos ei ole mitään erityistä sovittua ohjelmaa. En ole heti herättyäni nälkäinen, mutta kun lehti on luettu, maistuu ravitseva ja herkullinen lounas-aamiainen. Lounas-aamiainen on siis ihan oikeasti lounaan ja aamiaisen yhdistelmä ja risteytys – toisin kuin brussi, joka johtaa mielleyhtymät ihan toisenlaiseen ateriaan. Ja kuka sitä nyt sanoisi tekevänsä brunssia itse itselleen?


Varmaan joku siellä ruudun toisella puolella katselee jo silmiään pyöritellen aamupuuroani. Yleensä kaurapuuron kaverina on totuttu näkemään marjoja, banaania, pähkinöitä, kanelia ja muita makeaksi luokiteltavia herkkuja. Suosittelen kuitenkin testaamaan myös suolaista versiota! Kananmuna, tomaattihakkelus ja tuore basilika yhdessä sormisuolan sekä mustapippurirouheen kanssa on aivan mielettömän hyvää!
Kasaan kaikki herkut tukevalle tarjottimelle ja hipsin – yhä aamutakkiin verhoutuneena – takaisin sänkyyn nautiskelemaan myöhäisen aamiaiseni. Jos lehti on luettu, avaan kirjan, mutta yleensä varsinkin lauantain DN:ssä on viikonloppuliitteineen niin paljon luettavaa, että sitä kyllä riittää.

Kaunis kattaus on itselleni tärkeä hyvinvoinnin osatekijä. Nykyään, kun ruokailuseuranani on useimmiten vain karvaiset perheenjäsenet, laistan helposti kattauksesta ja ateriat tulee nautittua Netflixiä tölläten. Aamiainen on kuitenkin poikkeus. Hyvä startti viikonloppuisin tarkoittaa pellavaisia servettejä, tuoreita kukkia (rrrakastan tuota Marimekon pientä Flower-maljakkoa!) ja kynttilänvaloa.
Nuo Elloksen Premium Quality -pellavaservetit on muuten niin ihania ja hyvälaatuisia, että ihan pakko tilata niitä setti kaikissa viidessä värissä!

 Tukevan ja herkullisen aamiaisen kruunaa lasillinen hyvää vihersmoothieta. Nykyisen perusreseptini pohjana on lempparini lehtikaali.
VIIKONLOPPUAAMUN VIHERSMOOTHIE
Ainekset:

• kourallinen pestyä lehtikaalia, josta on poistettu puumaiset lehtiruodot
• kourallinen baby-pinaattia
• 1 kypsä avocado
• 1 limetin mehu
• 0,5 dl kurpitsansiemeniä
• 1 – 2 dl vettä

Valmistus:

• kuori avocado ja poista kivi
• laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja huruttele tasaiseksi
• lisää vettä, jos smoothie tuntuu liian tönköltä

Ohjeella tulee smoothieta huomattavasti enenmmän kuin tuo kuvan pieni lasillinen. Laita se, mikä ei mene heti aamiaisella, jääkaappiin odottamaan. Ulkolenkin jälkeen maistuu hyvinkin pieni tehoboosteri ja kyllä smoothie säilyy tarvittaessa myös yön yli seuraavan viikonloppuaamun, sunnuntain, aamiaiseen.

Tiedättekö, mikä näin perjantai-iltaisin on aikas ihanaa? No se, kun tietää, että nyt on edessä peräti kaksi laiskaa viikonloppuaamua, jolloin voi täysin keskittyä lataamaan akkuja ja voimaan hyvin!
Ihanaa viikonloppua!!

*kaikki linkatut tuotteet saatu Ellokselta

[mittaustagi]

Kirjoittelin reilu viikko sitten ikänäöstä – ja miten itse kirjaimellisesti kompastuin siihen. Aluksi en tajunnut yhtään, mistä on kysymys, mutta pikkuhiljaa selkisi, että ikänäköhän se ihmistä vaivaa, vaikkei miksikään vanhukseksi itseään tunnekaan. Kun optikkoni kertoi, että kerran monitehosilmälasit hankittuaan, sitä ei olisi paluuta silmälasittomaan elämään, kieltäydyin aivan kategorisesti kyseisistä kunniasta. Nyt olen testannut vajaat pari viikkoa kahta eri tapaa korjata ikänäköä piilareilla ja täytyy sanoa, että olen oikein tyytyväinen kokemuksiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa.

Olen ollut jo jonkin aikaa varsin kyllästynyt ja väsynyt siihen, että maailma on koko ajan vähän epäskarppi. Vanhojen miinuslasieni kanssa olen selvittänyt työhön ja vapaa-aikaan liittyvät selkeät kaukonäköä vaativat tilanteet, kokousten presentaatiot ja leffassakäynnit, mutta muuten olen elänyt aikamoisessa sumussa. Tämä on tärkeä taustatieto sikäli, koska näkötarkastuksessa nykyinen optikkoni painotti, että ikänäköön on erilaisia ratkaisuja ja on hyvin paljon omista tavoitteista, toiveista ja tottumuksesta kiinni, mikä tuntuu toimivan parhaiten.

Sain optikolta kaksi hyvin erityyppistä piilarisettiä testattavakseni – toinen “multifocal” vastaa ehkä eniten monitehosilmälaseja ja “toric”, jossa monitehoisuus jaetaan eri silmille.

Multifocal-linsseissä idea on se, että terävä lähinäkö on piilarin keskellä ja terävä kaukonäkö reunoilla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että näkökenttä ja sen tarkkuus muuttuu pupilin mukaan. Hiukan karrikoituna voisi sanoa, että hämärällä näkee kauas ja kirkkaassa lähelle. Osittain tuo pitää kyllä paikkansakin, sillä hämärässä lukeminen tuntui testiaikana näiden linssien kanssa hiukan hankalalta, mutta heti, kun sytytin lukulampun, näkö terävöityi huomattavasti enemmän kuin mikä vaikutus pelkällä lisävalolla olisi ollut.
Lisäksi optikko suositteli käyttämään aurinkolaseja, jos lähtisin ajamaan autoa hyvin kirkkaassa auringonvalossa multifocal-linssit päässäni. No, tähän lyhyeen testijaksoon ei osunut sen paremmin superaurinkoisia päiviä kuin autolla ajamistakaan, joten se jäi nyt testaamatta.

Toric-linsseissä on idea puolestaan se, että toinen silmä näkee erinomaisesti kauas ja toinen erinomaisesti lähelle.
No, miltä ratkaisut tuntuivat?
Voin vilpittömästi sanoa, että molemmat vaihtoehdot ovat huomattavasti parempia kuin elämä ilman linssejä! Mikä ihana vapauttava tunne, kun ei tarvitse koko ajan sahata silmälaseja nenälle ja pois sieltä. Kuinka valtavan upeaa, kun maailma kirkastuu ja muuttuu terävämmäksi. Välillä tuli jopa sellainen hullu olo, että onko kaikki ihmiset aina nähneet minut näin tarkasti? Jotenkin sitä siinä omassa sumussa kulkiessaan on ollut olo, että koska minä en näe muita, eivät muutkaan näe minua.
Sain optikolta viiden päivän testipaketin kumpaakin eri piilarivaihtoehtoa. Nyt testijakson jälkeen en ihan täysin osaa päättää, kummasta tykkäisin enemmän, mutta ehkä elämä eriparisilmien kanssa on hiukan hankalaa.
Multifocal-linsseihin oli mielestäni huomattavasti helpompi sopeutua. Hiukan sitä sai totutella etenkin kauemmaksi katselemista, mutta puolivälimatka – eli tietokone-kanssaihminen -akseli toimi välittömästi, eikä lähinäkemisen kanssa ollut hämärässä lukemisen lisäksi mitään ongelmia. Puhelimen näyttö on sen verran kirkas, että pokemonit ja tekstarihommat sujuivat alusta asti erinomaisesti.
Ainoa havaitsemani miinuspuoli multifocal-linssien kanssa oli se, että tunsin varsinkin parina ensimmäisenä päivänä silmäni illalla melkoisen väsyneiksi. En tiedä johtuuko se siitä, että näön tarkenns vaihtelee koko ajan vai mistä. Viiden päivän testiaika on tosin sen verran lyhyt, että ehkä väsymys menisi tottumuksen myötä ohitse. Edellisestä ajasta, kun käytin säännöllisesti piilareita, on kuitenkin jo useampia vuosia.

Yksisilmäisyys tuntui aluksi melkoisen haastavalta noin niinkuin ajatuksena, mutta kun sitten laitoin linssit päähän, se olikin varsin helppoa. Toric-linssien kanssa elämiseen totuttelemisessa meni hiukan kauemmin, mutta näkö on näiden kanssa oikeastaan vieläkin tarkempi. Lähinäkö erityisesti on ihan supertarkka ja kauaskin näen tosi hyvin. Välimaasto aiheuttaa hiukan hankaluuksia ja liikkuessa tuntuu helposti kuin vähän huimaisi. Ehkä tuohonkin ajan kanssa tottuu.
Eripariset linssit, lähinäkö vasemmassa ja kaukonäkö oikeassa silmässä toimii mielestäni hyvin melko staattisissa tilanteissa. Esimerkiksi töissä myös tietokone-etäisyys toimii hyvin, kun aivoilla ja silmillä on aikaa tottua välimatkaan. Superskarppi maailma ilahduttaa kovasti, mutta tosiaan pään heiluttelu ja kääntely nopeasti sekä yleinen liikehtiminen esim. kaupungilla alkaa helposti huiputtamaan.

Olen ensi viikolla menossa taas käymään optikolla ja tilaukseen menee ainakin multifocal-linssit, mutta riippuen vähän siitä, kuinka isoissa erissä noita myydään, voisin kyllä harkita rinnalle pienen erän eriparisilmäisiä toric-linssejäkin. Molempia saa onneksi Dailies AquaComfort Plus -laatuna, joka ihanasti ei tunnu yhtään miltään silmissä ja jopa meikäläinen kuivasilmäinen pystyy kevyesti käyttämään niitä koko päivän.
 

Yksi blogini vakkarilukijoista laittoi kommenttiboksiin linkin Hesarin juttuun, jossa toimittaja buffaa Jani Niipolan ja Minna Kiistalan kirjoittamaa kirjaa ”Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika”. Mikäli jutun tarkoituksena oli kerätä maksimaalisesti julkisuutta tuoreelle kirjalle, siinä onnistuttiin varsin hyvin. Etenkin naisille suunnatut, tekstissä esiin nostetut ohjeet ovat suoraan kuin 50-luvulta – ja sehän on saanut monet eri aloilla menestyneet naiset älähtämään. (Hesarin juttu löytyy täältä, jos et ole sitä vielä lukenut).

Siis ihan oikeasti!? Voiko joku todellakin kirkkain silmin sanoa, että menestyäkseen naisen tulisi käyttää hametta ja mieluiten vähän korkoja? Että housuihin pukeutuva nainen vaikuttaa vähemmän menestyneeltä ja kaiken kukkuraksi kirjoittaja vihjailee, että Hillary Clinton olisi saattanut jopa voittaa USA:n presidentinvaalit, jos olisi ymmärtänyt skipata iänikuiset housupukunsa ja käyttänyt hameita!?
Minna Kiistala viittaa joihinkin, sen tarkemmin yksilöimättömiin tutkimuksiin, joihin hän ohjeensa perustaa. No, ei itsellänikään ole tähän hätään juuri mitään linkkejä tieteellisiin tutkimuksiin tarjota, mutta ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että kokemus, taitavuus, halu ja kunnianhimo yhdessä tiedon, uskalluksen tarttua haasteisiin ja oman soveltuvuuden kanssa ovat huomattavasti tärkeämpiä asioita uralla etenemiseen kuin se, että onko päälläsi kynähame vai ei.

Kaikilla työpaikoilla on omat pukeutumiskoodistonsa. Itselläni on kokemusta niin pienistä reilun kymmenen hengen IT-alan start up -yrityksistä, julkiselta sektorilta, B-2-B -bisneksestä, sekä konservatiivisista että rennoista organisaatioista – ja lähestulkoon kaikesta siltä väliltä. Jokaikisessä työpaikassa on olemassa jonkinlainen dress code tai yleinen tyyli, vaikka täällä Pohjoismaissa se äärimmäisen harvoin on avoin vaatimus työntekijälle. Enkä pitkän urani aikana ole törmännyt kertaakaan siihen että jonkun urakehitys olisi ollut kiinni pukeutumisesta – tai että persoonallisia pukeutumisvalintoja tehneet olisivat jotenkin erityisessä asemassa.
En allekirjoita ajatusta, että on aina parempi olla ylipukeutunut. Työhaastattelu on asia erikseen, sinne kannattaa valita päälle jotain oman skaalan siistimpään päähän kuuluvaa. Ylipukeutuminen on toki erittäin ok, jos se on osa identiteettiä. Esim. meidän varsin konservatiivisella työpaikalla on muutama tyyppi, jotka pukeutuvat niin hienosti, että itse tarvitsisin jo aika kimaltavan juhlan samaan annokseen pitsiä ja stilettoja. Mutta se on heidän persoonallinen tyylinsä – ihana poikkeus kaikkien meidän toimiston naisten keskellä, joiden peruskengät on sneakersit.

Ihan erikseen pitää kommentoida sitä, että kyseisten tyyligurujen mukaan menestyvän naisen velvollisuus on värjätä harmaat hiukset piiloon! Ilmeisesti naisten harmaantuminen kuuluu samaan kategoriaan silmäpussien, nyppyyntyneiden ja rähjäisten vaatteiden sekä kaikin puolin huolittelemattoman ulkonäön kanssa. Taas tekisi mieleni kysyä, että siis oikeesti!?
Ensinnäkin hiusten värjääminen on käsittääkseni tyyliin tupakoinnin jälkeen haitallisin kemiallinen asia, minkä voi kropalleen tehdä. Ihan jo pelkästään siksi on mielestäni täysin rikollista levittää tuollaista ajatusmaailmaa standardina. Mitä kukin itse valitsee tehdä hiuksilleen, värjätä tai ei, on jokaisen ihan oma asia – eikä kenenkään urakehitys aivan varmasti jää tuosta kiinni, jos kaikki tietoon, taitoon ja tehtävään soveltuvuuden liittyvät palikat on kohdallaan!
Omista palikoistani voin kertoa sen verran, että viime syksyinen pettymykseni, kun en saanut sisäisesti hakemaani paikkaa on nyt, monen käänteen kautta päätynyt siihen, että olen ottanut todella tuntuvan askeleen eteenpäin urallani – paljon suuremman kuin mitä tuo aikaisemmin havittelemani duuni olisi ollut. Enkä todellakaan voi kuvitella, että pukeutumisellani tai hiusten värjäämisellä olisi ollut vähäisintäkään merkitystä tässä kaikessa.

Yhdessä asiassa olen pukeutumisoppaan kirjoittajien kanssa samaa mieltä. Moderni työelämä on johtanut siihen, että työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyy ja siksi vapaa-ajan pukeutuminen on tullut hyväksytymmäksi työpaikoilla.
Pitkään mukana olleet lukijani varmaan muistavatkin, että opiskelin blogin alkuaikoina Tukholman yliopistossa muotitiedettä. Yksi ”paper”, jonka kirjoitin, käsitteli juuri tuota. (En tiedä, miksi tuollaista 15 – 20 sivun minitutkimusta kutsutaan suomeksi, mutta meidän englanninkielisissä opinnoissa niihin viitattiin aina sanalla ”paper”). Eli muotitieteen terminologian mukaisesti alunperin urheiluvaatteiksi lasketut vaatekappaleet kuten t-paita, neuletakki, neulepaita, irtotakki (miehillä useimmiten, bleiserimäinen takki, joka ei ole osa pukua) yleistyivät työelämässä, kun työn merkitys muuttui palkan nauttimisesta itsensä toteuttamiseksi, työn tekeminen kotoa käsin yleistyi, taiteelliset ja elämäntapatyöt yleistyivät (= harrastuksen tai intohimon muuttuminen työksi, josta saa palkkaa), epävakaat ja lyhytaikaiset työsuhteet lisääntyivät ja lisäksi sekä freelance-työsuhteet että yleinen työ- ja vapaa-ajan lomittuminen lisääntyi.
Oli ihan älyttömän kiinnostavaa tehdä tuota minitutkimusta ja mielestäni tutkimustuloksessa on paljon järkeä. Ajat muuttuvat, työpaikat samoin kuin olosuhteet muuttuvat ja työntekijään kohdistuvat vaatimukset muuttuvat. Tutkimustuloksiin ei liity minkäänlaista arvotusta siihen, onko muutos hyvästä tai pahasta. Lähinnä toteamus, että muodin luonteeseen kuuluu muutos silloinkin, kun sana ”muoti” on lähempänä (alkuperäistä) määrettä ”kulttuuri” kuin tämänhetkistä synonyymia ”trendi”.
Toki aina pitää olla jossain määrin tietoinen ympäristön kirjoittamattomista pukeutumissäännöistä, mutta jos uralla eteneminen on kiinni siitä, värjäätkö hiuksiasi vai et, on ehkä aika vaihtaa paikkaa tai tehdä ilmoitus esimiehestä.

Tänään on satanut aamusta asti kuin saavista kaataen. Eli tämän päivän toimistoasua ei ollut mitään mahiksia ikuistaa. Eilen oli toinen juttu. Tämän syksyn yksi ehdottomista lempparipaidoistani on ollut Elloksen farkkukampanjan myötä saamani ihana tummansininen röyhelöasia. (kaupallinen linkki, testi). Sitä on tullut käytettyä niin farkkujen kuin kynähameen kanssa.

• paita, Ellos (saatu)
• hame, H&M
• verkkosukkikset, Primark
• kengät, Acne (Star)

Sen verran piti tähän loppuun vielä lisätä, että en ole mitenkään kategorisesti pukeutumisoppaita vastaan. Harva meistä sitten lopulta on niin vahva elämäntapaintiaani, että oma tyyli ja sen myötä itseilmaisu menisi kaiken edelle.
Monissa tilanteissa on ihan kiva saada kokeneempien tai asioista perusteellisemmin perillä olevien vinkkejä. On oikeastaan aika harmi, että tuon bisnespukeutumisoppaan kirjoittajat ovat niin pelottavan 50-lukuisia monien ”vinkkiensä” kanssa. Ihan oikealle, realistiselle ja kunnianhimoisesti kirjoitetulle pukeutumisoppaalle olisi aivan varmasti kysyntää laajastikin. Kirjoittajana näkisin mieluiten asiasta kiinnostuneen etnologin tai antropologian asiantuntijan. Sellaisen ostaisin varmasti itsekin!

[mittaustagi]

Äkkiseltään ajateltuna sana ”ikänäkö” kuulostaa ihan sketsiltä. Tiedätte varmasti sen harmaantuneen stereotyypin, joka hilaa lukemaansa paperia, lehteä, tiedotetta tms. yhä kauemmaksi silmistä, mutta teksti ei vain muutu luettavaksi ja kohta käsienkin mitta loppuu. Voin kertoa, että siinä ei ole mitään hassua. Harmaapäiseltä vanhukselta haiskahtava ikänäkö tulee monille aikaisemmin kuin voisi kuvitellakaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa.

Olen ollut aina vähän tuuliviiri silmälasien käytön kanssa. Sain ensimmäiset kakkulani heti lukion jälkeen, mutta niitä käytin hädin tuskin koskaan, maksimissaan silloin, kun ajoin autoa.
Myöhemmin ompelijana kärsin aivan järkyttävistä migreenikohtauksista. Yleensä kohtaus alkoi niin, että aloin nähdä huonommin, mutta silmälasit auttoivat pitämään sekä katseen skarppina että sen takia (ainakin uskoin niin) migreenin vähän loitommalle. Aavistuksen aikaisempaa vahvempien kakkuloiden kanssa elämä muuttui siedettävämmäksi ja migreenikohtauksia ei tullut enää viikottain.

Myöhemminkin silmälasien käyttöni on ollut varsin mukavuushakuista: autoa ajaessa ja elokuvissa on ollut pakko pitää kakkuloita, mutta muuten olin monta vuotta lähes täysin ilman silmälaseja.
Koko aikuisikäni olen tasapainoillut skarpin näkemisen ja piilareiden tai silmälasien tuoman epämukavuuden välillä. Vaikka onhan se ollut vuosikausia jo ihan sääntö, että elokuvissa, seminaareissa ja autolla ajaessa pitää olla kakkulat mukana.

Mutta sitten tuli se hetki, kun ulkona oli vain vähän hämärää, olin matkalla töistä kotiin ja olin tupsahtaa kuonolleni jalkakäytävässä olevan pienen routakuopan takia. Ensin ajattelin, että olin vain huolimaton, mutta kun tämä toistui milloin väärin arvioidun rotvallin reunan, milloin matalan piharappusen kanssa, aloin huolestua.
Periaatteessa näköni ei edelleenkään ollut huono, mutta en todellakaan tajunnut, että olin alkanut kärsiä ikänäöstä. Selkeästi huonontunut näkökyky hämärässä ja puolipimeässä on monille ensimmäinen merkki alkavista ikänäköön liittyvistä ongelmista.
Seuraava – ja edellistä huomattavasti selkeämpi merkki itselleni oli se, kun en enää vanhat piilarit tai silmälasit päässä oikein kyennyt lukemaan tekstareita tai ylipäätään tekemään mitään lähinäköä vaativaa.

Kävin kolme vuotta sitten edelisen kerran näkötarkastuksessa ja silloin optikko suositteli monitehosilmälaseja. Periaatteessa oli jo ajatellutkin, että haluan sellaiset, mutta kun sain kuulla, että kerran moniteholasit valittuaan ei ole paluuta – niitä on sitten käytettävä aina – en enää voinutkaan tehdä sitä päätöstä.
Nyt, kolme vuotta tuon edellisen kokemukseni jälkeen sain tämä yhteistyön myötä kuulla, että en todellakaan ole sidottu käyttämään kakkuloita joka päivä, 24/7, kerran moniteholinssit valittuani. On olemassa myös piilareita, jotka auttavat ikänäköongelmien kanssa.

Kävin pari viikkoa sitten optikolla tarkistuttamassa silmäni ja näköni – ja nyt perjantaina kävin hakemassa kaksi erilaista ratkaisua ikänäköön. Molemmat on Alconin linssejä, joita olen kyllä aikaisemminkin käyttänyt ja silloinkin hyväksi todennut. Mutta aikaisempaa kokemusta on tosiaan vain normaaleista miinuslinsseistä – ei ikänäön korjaamiseen tarkoitetuista.
Testailen tässä nyt hetken molempia ratkaisuja – ja kerron sitten mitä mieltä olen. Kaikki me ollaan kuitenkin niin erilaisia – ja niinkuin optikkoni viimeksi perjantaina tähdensi – kaikkien “näkemistavoitteet” ovat erilaisia. Eli jo nyt voin sanoa, että kantsii mennä optikolle ja kysyä omanlaisia piilariratkaisuja ikänäköön!