Tag: Kosmetiikka


Palataan vielä hetkeksi keväiseen Stockholm Beauty Week -tapahtumaan. Kuvittelen olevani kohtuullisen valistunut ja tietoni ajantasalla – etenkin, kun puhutaan ihan tavallisesta päivittäiskosmetiikasta – mutta aina sitä näköjään voi oppia uutta.
Beauty Weekin ohjelmassa oli joka päivä useita mielenkiintoisia luentoja. Ryhdyin viime viikonloppuna mahdottomalta tuntuvaan puuhaan, laatikkojeni ja papereitteni järjestelyyn. Siinä samalla käteen osui muistivihko, johon olin kirjoitellut ylös Beauty Weekin luennoilla kuulemiani asioita.
Tässä muutamia ajatuksia kauneudenhoitoon liittyen. Itselleni nämä olivat täysin uusia asioita ja siksi ajattelenkin, että siellä ruudun toisella puolella on varmasti muitakin kosmetiikasta kiinnostuneita, jotka eivät ole tietäneet näitä kolmea asiaa kauneudenhoidosta.

Kolme tärkeintä ja itselleni täysin uutta asiaa ovat:

  1. Hiustenhoitoaine kuuluu levittää myös hiusten tyveen ja päänahkaan.
  2. Monista ihonhoitotuotteista tuttu aine, parabeeni, on säilöntäaine.
  3. Kookosöljyllä on luontaisesti auringolta suojaava vaikutus, joka vastaa 6 – 8 spf:ää.

Hiustenhoitoaine kuuluu levittää myös hiusten tyveen ja päänahkaan
Voiko olla väitettä, joka olisi enemmän vastoin kaikkia aikaisempia tottumuksia? Kuitenkin, kun hiukankaan ajattelee asiaa, on ihan loogista, että juuri näin pitää toimia. Päänahka on ihoa ja täynnä talirauhasia. Hiuspohjan kuivuminen on viesti: nytpä siitä äkkiä rasvaa toimittamaan – ja hiukset rasvoittuvat nopeammin. Kierre on aika nopeasti valmis, koska peseminen kuivattaa helposti päänahkaa, mikä lisää talirauhasten aktiivisuutta, joka taas rasvoittaa hiuksia ja lisää pesun tarvetta.
Hoitoaine toimii vähän kosteusvoiteen tavoin. Hiuspohja saa kaivattua hoitoa ja yleensä pesuvälejä voidaan pidentää. Eli toisin sanoen täysin päinvastoin, mitä on aina kuullut sanottavan.
Toki hoitoaine tulee huuhdella huolellisesti pois (niinkuin kyllä muutenkin) ja erilaiset silikonia sisältävät erikoishoidot ja maskit ovat asia erikseen. Tavallista hoitoainetta tulisi sen sijaan tosiaankin levittää myös päänahkaan, sillä se tarvitsee hoitoa vähintään yhtä kipeästi kuin hiuksetkin.

Monista ihonhoitotuotteista tuttu aine, parabeeni, on säilöntäaine
Parabeeneista jauhetaan paljon. Niitä pitäisi välttää ja valita kosmetiikkatuotteet, joissa on erikseen maininta, että ne eivät sisällä parabeeneja. Se on sinänsä aika hullua – sillä jos oikeasti alkaisi luetella kaikki raaka-aineet, joita tuotteet eivät sisällä, listasta tulisi loputon. Tässä on siis selkeästi tartuttu kiinni ajankohtaiseen keskusteluun ja siksi monissa kosmetiikkatuotteissa näkee merkinnän, että tuote ei sisällä parabeeneja, silikonia, keinotekoista tuoksua, väriaineita etsetera.
Itsekin olin toki aikaisemmin kuullut parabeeneista, mutta se, miksi niitä kuului vältellä, oli hiukan hämärän peitossa. En kuulu siihen ryhmään, joka ihan kategorisesti välttelee kaikkea “kemiallista” ja pitää “puhtaita” luonnontuotteita parempina. Päinvastoin. Vakavasti allergisen lapsen äitinä tiedän, että luonnontuote voi olla luonnollisuudestaan huolimatta tappavaa kamaa ja kemiallisesti tuotettu puhtaampaa ja turvallisempaa.
Kun sain kuulla, että parabeeni on säilöntäaine, alkoi palikat kolahdella paikoilleen. Säilöntäaineiden ainoa tehtävä on estää tuotteen pilaantuminen. Eli käytännössä estää pilaantumisen aiheuttavien bakteerien lisääntyminen. Iholla on kuitenkin ziljoonia hyviä bakteereja, joita ei todellakaan pitäisi tuhota – vaan niistä pitäisi pitää erityisen hyvää huolta. Kysymys siis kuuluukin: miten parabeeni, jonka tehtävä on tuhota bakteereita, tietää, mikä bakteeri on hyvä ja mikä ei?
EU:lla on omat suosituksensa aiheeseen liittyen, enkä ole ryhtynyt mitenkään hysteerisesti jahtaamaan parabeenittomia tuotteita. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tämän oivalluksen jälkeen olen suhtautunut parabeeneihin huomattavasti aikaisempaa ennakkoluuloisemmin.

Kookosöljyllä on luontaisesti auringolta suojaava vaikutus, joka vastaa 6 – 8 spf:ää
Apropoo kemikaalit. Aurinkovoiteet on tuoteryhmä, jonka käyttö on tuntunut juuri voiteiden sisältämien kemikaalien vuoksi todella vastenmieliseltä. Täsmälisäilen toki suojakertoimia aina tarvittaessa ja yritän tasapainoilla ihon kärähtämisen haitallisuuden ja kemikaalikammon välillä. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että ihoni ei vaaleudestaan huolimatta pala kovinkaan helposti, mutta keväthangille ja alkukesän paisteisiin päiviin on ihan pakko varata suojakertoimia.
Melkein ponkaisin ylös aplodeeraamaan, kun Beauty Weekin luennolla kuulin, että iholle muutenkin ihanalla ja ystävällisellä kookosöljyllä on ihan luonnostaan kohtuullinen aurinkosuojavaikutus. Eihän 6 – 8 spf nyt mitenkään hurjasti ole, mutta kyllä sekin tuntuu – ja riittää hyvin varsinkin sitten, kun iho on jo saanut vähän päivetystä.
“Oppia ikä kaikki” – teemalla olisi tosi kiva kuulla joko kommentteja näihin kolmeen tietopläjäykseen tai ihan uusia fun fact – asioita kosmetiikkaan liittyen!

[mittaustagi]

Meikkipuolella ajatus on jo tuttu: huulikiilto käy poskipunaksi, foundation peitevoiteeksi ja aurinkopuuteri luomiväriksi. Mitäs jos samaa ajattelua toteutta6isi myös ihonhoidon puolella? Että yhden hyvän perustuotteen avulla voisi kattaa monenlaisia tarpeita? Varsinaista kylpyhuoneen kaapin konmaritusta ja purnukkakaaoksen hallintaa sanon minä! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Orionin kanssa.
Aika harvaa kaupasta ostettavaa asiaa enää kaipaan Suomesta. Suurinta osaa joko saa täältä Tukholmastakin tai sitten makuni on muuttunut niin paljon, että entiset suosikkini ovat poistuneet tuliaishamstrauslistalta. Kaksi on kuitenkin pysynyt läpi vuosien: kunnollinen ruisleipä ja hyvä perusvoide.

Orionin voiteet tulivat meidän perheellemme enemmän kuin tutuksi jo Peetun vauvavuosina. Pahasti alleginen ja atooppinen pikkuinen oli perusvoiteiden suurkuluttaja. Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tyhjensimme apteekin koko varaston jättipakkauksista. Sekä Aqualan L että Ceralan olivat molemmat käytössä jo silloin – ja niitä pitää aina ostaa mukaan tänne Svennelään, koska yhtä hyviä tuotteita en ole lähempää löytänyt.
On muuten tosi hyvä, että Orionin perusvoiteita saa todella monen kokoisissa pakkauksissa. Iso pumppupullo sopii hyvin kylppäriin, yöpöydälle ottaa mielummin vähän pienemmän tuubin ja käsilaukkuun sekä matkalle sopii parhaiten kätsy pikkutuubi.

Tähän sopiikin ensimmäinen vinkkini: Aqualan L on aivan erinomainen meikinpuhdistusaine! Sillä lähtee niin silmä- kuin huulimeikitkin hellävaraisesti ja koko iho jää ihanan kimmoisaksi ja pehmeäksi. Vinkin kuulin jo ysärillä ystävältäni ja entiseltä naapuriltani Anne-Marilta – ja on ollut käytössä siitä lähtien. Varsinkin matkoilla on tosi kätevää, kun yksi tuote käy moneen asiaan.
Bellavita-kasvovoide on itselleni tuttu jo oman äitini ihonhoitorutiineista. Suomessa kehitetty ja valmistettu Bellavita sopii ihan kaikenikäisille ja tiedän monia, jotka ovat käyttäneet sitä koko aikuisikänsä. Itseasiassa olen lukenut ja kuullut, että ihan uusimpien tietojen mukaan ihovoiteita ei pitäisi luokitella eri ikäkausien mukaan, vaan voide tulisi valita ihon tarpeiden perusteella.
A-vitamiinia sisältävä Bellavita rauhoittaa, ravitsee ja suojaa ihoa. Päivävoide imeytyy nopeasti ja on mukavan mattapintainen – eli sopii hyvin myös meikin alle. Yövoide on puolestaan ihanan ravitsevan ja uudistavan tuntuinen. Yövoiteesta voi muuten tehdä ihan kunnon yönaamion levittämällä sitä normaalia reilummin kasvoille ennen nukkumaanmenoa. Tosi tehokasta silloin, kun iho on erityisen kuiva ja kiristelevä, ehkä jopa paikoin hilseileväkin.

Tähän väliin sopii varmasti pari muutakin vinkkiä mainioiden Bellavita-voiteiden käyttöön:

  1. Yövoide käy mainiosti myös ulkoiluvoiteeksi. Levitä kasvoille noin puolisen tuntia ennen ulos lähtöä. Pyyhi viimeiseksi mahdolliset ylimääräiset kasvopaperilla pois. Näin kasvot kestävät tuulta ja tuiskua – ja iho pysyy pehmeänä.
  2. Kasvohemmottelu kylvyssä tai saunassa: puhdista kasvot ja levitä iholle Bellavita-päivävoidetta hiukan tavallista runsaammin. Asetu rentoon asentoon ja tee itsellesi kasvohieronta. Aloita painamalla sormenpäät kulmakarvojen väliin otsalle, hiero pyörivin liikkein kulmakarvojen yläpuolelta ohimoille. Pysähdy hetkeksi ohimoille painellen kevyesti ja jatka sitten kevyin pyörittelevin liikkein silmien alta nenänpieliin, siitä leukaan ja leukaluun myötäisesti sivulle ja takaisin ylös otsalle. Toista, kunnes tunnet olosi rentoutuneeksi.

Hajustamaton ja nopeasti imeytyvä Carbalan on erinomainen perusvoide, joka toimii aivan täydellisesti myös ihan käsivoiteena. Se sisältää 5 % karbamidia eli ureaa ja runsaasti glyserolia, jotka sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon. Carbalan kannattaa levittää kostealle iholle, jotta kosteus saadaan sidottua ihoon – eli itse hieron sitä aina käsien pesun jälkeen pienen nökäreen kämmeniin.

Ja nyt seuraa yksi parhaimmista vinkeistäni:
Perusvoide sopii erinomaisesti myös hiuksiin! Etenkin, jos on kuiva ja sähköistyvä, sähköiskun saaneen näköinen kuontalo kuin mitä allekirjoittaneella, mikään ei tee latvoista nätimmin taipuisia kuin sipaisu voidetta.
Yleensä teen niin, että kun käsien pesun jälkeen levitän voidetta, hieron sen ensin kämmenselkiin ja sitten pyyhkäisen loput hiusten latvoihin. Voilá!

Lisää kaikkia todella käteviä ja hyviä vinkkejä löytyy Orionin voidevinkkioppaasta. Orionilla on nyt meneillään myös alekampanja: marraskuussa -15% Ceralan & Carbalan -tuotteista ja joulukuussa -15% Bellavita & Aqualan L -tuotteista.
 

Lisäksi tässä olisi nyt myös todella mahtava tilaisuus osallistua upeaan Orionin tuotepaketin arvontaan! Kerro kommenttiboksissa oma vinkkisi perusvoiteen käyttöön viimeistään sunnuntaina 3.12.2017 ja olet mukana tuotepaketin arvonnassa.
Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

[mittaustagi]

Silitys, rapsutus, napsaisu, pyyhkäisy, sipaisu, raapaisu, taputus, nipistys, harominen, helliminen. Tarkoitukseni oli pitää yhden päivän ajan kirjaa, mihin kaikkeen käytän käsiäni. Vain parissa-kolmessa minuutissa lista oli jo niin pitkä, että tajusin tehtävän täysin mahdottomaksi. Kädet ovat käytössä kaikessa ja koko ajan – siksi niistä tulee pitää hyvää huolta. Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lemon Juice & Glycerinen kanssa.
Käsillä tekeminen on ollut aina itselleni hyvin tärkeää. Nuorena maalasin ja piirsin paljon, tein koruja, pujottelin pirta-nauhoja, punoin makramea ja neuloin villasukkia sekä villapaitoja toinen toistaan monimutkaisemmilla kirjoneulekuvioilla. Myöhemmin aloin ommella – ja joitakin vuosia tein sitä työksenikin. Lempipuuhaani oli hääpukujen toteuttaminen. Mitä enemmän helmi- ja paljettikirjailuja morsian halusi, sitä ihanampaa mielestäni.

Ompelua olen jatkanut myöhemminkin, vaikka toteutuksien tahti onkin harventunut aika tavalla. Maalaamisen ja neulomisen olen elvyttänyt uudelleen – ja nautin molemmista todella paljon. Ihan pelkkä oleilu on mielestäni harvoin rentouttavaa, mutta heti, kun käsillä on jotain pientä puuhaa, tunnen kuinka arkipäivän zen valuu jäseniini.
Rakastan tunnustella materiaaleja, kankaita, lankoja ja valmiiden vaatteiden pintoja. Välillä tuntuu kuin sormissani olisi ylimääräiset silmät, jotka näkevät asioita tunnustelemalla ja koskettamalla. Materiaalinörtti minussa hyrisee, kun kohdalle osuu valuvan sileä silkki, kuohkean kimmoisa kashmir, voimaisen notkea nahka.

On aika itsestäänselvää, että käsitöiden tai ylipäätään yhtään minkään tekeminen käsillä, jotka ovat kuivan koppuraiset, rohtuneet ja arat, ei ole sen paremmin miellyttävää kuin rentouttavaakaan. Suomessa valmistettu suomalainen klassikko Lemon Juice & Glycerine on hoitanut tehokkaasti käsiä jo yli 60 vuotta. Nyt tuotesarja on uudistanut ulkonäkönsä ja tuonut markkinoille kaksi uutta, mahtavaa tuotetta.
Olen testaillut uutuuksia muutaman viikon ajan ja olen ollut tosi tyytyväinen molempiin! Lisäksi on ollut ihan mahtavaa löytää uudelleen vanhat, ihanasti sitruunalle tuoksuvat suosikkini.
Lemon Juice & Glycerinen Tehokosteuttava käsivoide on tarkoitettu todella kuiville käsille – eli käytännössä lähes kaikille käsille näin kylmänä vuodenaikana. Se sisältää ihoa kosteuttavaa ja hoitavaa betaiinia ja glyseriiniä sekä vahvistavaa sheavoita ja E-vitamiinia. Tehokosteuttava käsivoide imeytyy todella nopeasti ja siitä syystä se on nykyään suosikkini, joka kulkee mukana käsilaukussa.

Sain testiin myös Lemon Juice & Glycerinen Käsikuorintavoiteen. Se kuorii kuolleet ihosolukot pois tehokkaasti ja auttaa siten käsivoiteen tehoaineiden imeytymisessä. Kuorintavoide ei sisällä muovirakeita vaan elvyttävästi hierovat luomuriisirakeet kuorivat ihon niin, että lopputulos on aivan ihanan samettinen. Sisältää ihoa pehmentävää glyseriiniä ja betaiinia.
Näiden kahden uutuustuotteen lisäksi Lemon Juice & Glycerine -sarja sisältää erilaisia käsivoiteita, jalkavoiteita ja saippuoita. Kaikki ihanan raikkaasti sitruunalta tuoksuvia.

Haluaisitko voittaa itsellesi Lemon Juice & Glycerinen uutuustuotteet? Vastaa kysymykseen: minkä käsillä tekemisen taidon haluaisit oppia? viimeistään keskiviikkona 22.11. ja olet mukana arvonnassa!
Osallistuneiden kesken arvotaan 2 tuotepakettia (sis. tehokosteuttava käsivoide ja käsikuorinta, palkinnon arvo noin 9 €). Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät täältä.
 

Kertoilin jokin aika sitten yleisiä kuulumisia ja bongailemiani kosmetiikkatrendejä Stockholm Beauty Weekiltä. Tapahtumassa pääsin testailemaan monia itselleni uusia tuotteita ja hoitoja – ja aimon kasan kosmetiikkaa sain myös koekäyttöön kotiin.
Nyt muutaman viikon jälkeen olen valmis kruunaamaan muutaman uuden löydön todelliseksi helmeksi.

  • Björn Axén, ekologinen/orgaaninen hiustenhoitosarja

Ekologinen ja luonnonmukaisista ainesosista valmistettu Björn Axén Organic -sarja on tullut markkinoille vasta tänä keväänä. Kaikki sarjan tuotteet on todella mainioita. Shampoo pesee hiukset syväpuhtaaksi ja hoitoaine tekee hiuksista pehmeät, sileät ja helposti käsiteltävät. Erityisesti olen kuitenkin ihastunut sarjan muotoiluvoiteeseen. Raikkaasti bergamotilta tuoksuva voide antaa juuri sopivasti tukea luonnonkiharoille ja poistaa kaiken sähköisyyden olematta ollenkaan raskas tai rasvoittava. Sen vaikutus säilyy hyvin freesinä myös seuraavaan päivään, mistä suuri plussa kaltaiselleni “pesen hiukset vain kerran, kaksi viikossa” -tyypille.
Voin suositella myös sarjan suolasuihketta kaikille, jotka kaipaavat luonnonmukaista, mutta tehokasta tuotetta. Björn Axen Organic Salt Water Spray tekee hiuksista ryhdikkäät, tuuheat ja helposti muotoiltavan karheat. Täytyy kuitenkin sanoa, että tuuheutta ja volyymia tulee niin paljon, että tämän nykyisen lyhyen kampaukseni kanssa – ja koska hiukseni ovat aika paksut – saan suihkia tuota aika varovaisesti. Yliannostelu johtaa helposti aikamoiseen pallokampaukseen. 😀

  • Vegaanit EcoTools -siveltimet

Viimeisin vakavalaatuinen kosmetiikkahurahdukseni on kohdistunut meikkityökaluihin, pääasiassa suteihin. Aikaisemmin olin ihan tyytyväinen ikivanhoihin, pahan sulkasadon kärsineisiin siveltimiini ja pakkausten mukana tulleisiin töpöttimiin.  Melkein huomaamattani meikkihyllylleni on kuitenkin viimeaikoina eksynyt kaikenlaisia laadukkaampia työkaluja – ja nyt viimeiseksi nämä aivan valtavan ihanat vegaanit EcoTools-siveltimet.
Nopeasti uudistuvaa bambua ja kierrätettyä alumiinia siveltimissään käyttävä EcoTools on vegaaniuden lisäksi myös ympäristön ystävä. Kaikki tämä on kuitenkin vain silkkaa plussaa, sillä itse sudit ovat aivan mahtavia! En voi mitenkään väittää, että olisin suuri asiantuntija, mitä meikkityökaluihin tulee, mutta kyllä vaan aamurutiinitkin sujuu niin paljon joutuisammin ja mukavammin, kun on laadukkaat pensselit käytössä!

Nyt täytyy tunnustaa yksi tosi hölmö asia.. Olen aika helposti vaikutteille altis – myönnetään – ja kun muutama vuosi sitten oli kovasti juttua siitä, miten aurinkovoiteet sisältää ihan älyttömästi kaikkia kemikaaleja, jotka eivät ole ollenkaan hyväksi iholle, olen vältellyt viimeiseen asti aurinkosuojan käyttöä. Todella typerää, eikö vaan? Päivävoiteeni, jota levitän myös dekolteelle, on yleensä sisältänyt 15 – 25 spf:n, mutta muuten olen yrittänyt vältellä palamista lähinnä kellon avulla.
Nyt onneksi löysin todella ihanan, luonnonmukaisen aurinkovoiteen Annemarie Börlindiltä. Alkukesän ensimmäiset hellepäivät on yleensä kaikkein haasteellisimpia iholle – etenkin kaltaiselleni tyypille, joka rakastaa pötkötellä auringossa hyvää kirjaa lukien. Juuri tuollaisia ihania päiviä saatiin kokea täällä Tukholmassa viime viikolla ja viikonloppuna – ja täytyy sanoa, että en edes muista, milloin olisin selvinnyt näin hienosti ensimmäisistä auringonottopäivistä. Päivetystä on tullut juuri sopivasti, mutta iho ei ole ollut ollenkaan koetuksella – eikä edes normaalista alkukesän vaivasta, aurinkoihottumasta, ole ollut tietoakaan.

  • Inika Pure Primer 

Olen aika noviisi meikinalusvoiteiden ja primerien kanssa. Joitakin olen testannut, mutta en ole oikein hoksannut, mitä hyötyä moisesta meikkaamisen lisämomentista on. Jos nyt totta puhutaan, ne aikaisemmin testaamani silikonia sisältävät perus-primerit saavat kasvojen ihon tuntumaan lähinnä kumisaappaalta.
Sain Stockholm Beauty Weekiltä testattavakseni australialaisen luonnonkosmetiikkamerkin Inikan primerin ja ymmärsin välittömästi, mistä hommassa voi parhaimmillaan olla kysymys. Hoitovoiteiden päälle lisättävä primer tasoittaa pohjaa niin, että meikki pysyy freesinä koko päivän. Inika Pure Primer muodostaa hengittävän välikerroksen meikkivoiteen alle, ja auttaa siten ihoa pysymään kosteutettuna paljon normaalia pidempään.
Testasin ihan tarkoituksella, millainen ero meikin kestävyydessä ja yleisessä olotilassa on ilman Inikan primeria ja sen kanssa. Voin kertoa, että tulokset olivat sitä luokkaa, että mielummin myöhästyn aamulla bussista kuin jätän sen laittamatta.

  • Loelle ruusuvesi

Ehkä paras löytö ikinä on Loellen orgaaninen ruusuvesi! Upeasti virkistävä, miedosti aidoilta ruusuilta (ei esanssisesti!) tuoksuva suihke laskeutuu kasvoille elvyttävänä sumuna. Kosteusharso on niin ohut, että sitä voi hyvin suihkia vaikka valmiin meikin päälle. Varsinkin nyt tänä keväänä ihoni on vaatinut ihan erityisesti kosteutta ja tuntuu, että vasta tämän ruusuveden löydettyäni olen saanut sen viimeisen palikan ihonhoitopakkiini.
 


Reilu viikko sitten oli taas jokakeväisen Stockholm Beauty Weekin aika. Luonnonkosmetiikkaan ja kauneudenhoidon trendeihin keskittyvä tapahtuma on kasvanut ihan valtavasti. Kolme päivää täyttyi toinen toistaan inspiroivammasta luennosta, erilaisista hoidoista, meikkauksesta, hiusinspiraatiosta, tuotteisiin tutustumisesta – ja ehdinpä testata myös voimaannuttavaa Ayurveda-tanssia.
Aikaisempina vuosina olen vain pistäytynyt paikalla tsekkaamassa mahdollisia kiinnostavia uusia tuotteita Tänä vuonna päätin varata tapahtumalle vähän enemmän aikaa ja nauttia myös tarjotuista hoidoista sekä erityisesti lukuisista supermielenkiintoisista luennoista.

Kynnet kauniina ja kädet vähän vähemmän viehättävinä mustassa tehohoitopakkauksessa. Kotikäyttöön tarkoitettu pieni geelilakan kovettaja, joka näyttää aivan macaronsilta sekä aivan mielettömän ihania ekologisia siveltimiä Ecotoolsilta.
Paikalla oli myös nyt niin trendikkään korealaisen kosmetiikan edustaja ylisöpöine sheet-naamioineen. Sain valita yhden mukaani testattavaksi – ja tietty valkkasin tuon, missä on kisun kuva, vaikka pug olisi ollut anti-wrinkle -vaikutuksineen enemmän tarpeeseeni.
Testasin myös supertehokkaan tuntuista hoitoa, joka on kuulemma Madonnan sileän ja nuorekkaan ihon salaisuus. Olisin saanut käsittelyn ihan kasvoilleni ja dekolteellekin, mutta jänistin ja testi tehtiin vain kädenselkään. Käsi kyllä kieltämättä tuntui pehmeämmältä ja sileämmältä kuin uskoisikaan, enkä yhtään ihmettele, miksi monet morsiamet satsaavat varsin tyyriiseen toimenpiteeseen juuri ennen tärkeää päivää.

Kynsien ja hiusten lisäksi myös kulmakarvani fiksattiin kuntoon. Rapide luottaa vanhaan Lähi-Idästä kotoisin olevaan tekniikkaan, jossa karvojen poisto tehdään langan avulla. Toimenpide on nopea, joskaan ei täysin kivuton. Tosin milloinkas nyt kulmien nyppiminen yhtä juhlaa olisi. Vinkkinä Tukholman kävijöille: Rapidella on toimipisteitä ympäri Tukholmaa, mm. Åhlénsin tavaratalossa sekä MOOD Galleriassa ja kulmansa voi mennä hoitamaan myös ilman ajanvarausta.
Niinkuin tiedätte, en ole varsinaisesti mikään kosmetiikka- tai kauneudenhoitospesialisti. Ennemminkin pitäisin itseäni kiinnostuneena ja puolivalistuneena keskivertokuluttajana. Olin kuitenkin täysin ällikällä lyöty, kun tajusin, mikä on kauneudenhoidon suurin trendi tällä hetkellä: syötävä kauneudenhoito!
Siis valehtelematta jokatoisella valmistajalla oli omat versionsa pillereistä, joiden avulla ihoon voi vaikuttaa sisältäpäin. Kimmoisuutta, kosteutusta, stressin poistamista, elastisuutta ja juonteiden hävitystä lupailevat ravintolisät ovat selkeästi muuttamassa ryminällä kosmetiikkahyllyillemme.

Nekin paikalla olevat brändien edustajat ja asiantuntijat, jotka eivät varsinaisesti puhuneet kauneuspillereistä, valistivat ahkerasti ruokavalion merkityksestä. Erilaiset smoothiet, tuorepuristetut mehut, yrtit, pähkinät ja luonnonmukainen vegaani ravinto olivat yllättävänkin keskeisellä paikalla kosmetiikkaan keskittyneessä tapahtumassa.
Syötävän kauneudenhoidon lisäksi isoja trendejä ovat:

  1. Kasvonaamiot, erityisesti multimasking ja sheet-muotoiset naamiot.
  2. Luonnonmukaisuus, rivikuluttajatkin haluavat minimoida turhat kemikaalit ihonhoidossaan.
  3. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on uusi ylellisyystuote, ecoluxury, ulkoisen ja sisäisen kauneudenhoidon tasapaino.
  4. Ihotyyppiajattelun romuttaminen – kaikki ihot voivat olla elämäntilanteesta, stressitasosta, vuodenajasta etc. riippuen mitä tahansa tyyppiä.


Minttu saa täysin vegaanin meikin. 🙂

Kolmipäiväisen tapahtuman päätteeksi oli ihana trendinäytös, jossa Björn Axén vastasi kampauksista ja meikistä.


Oli kyllä mahtava ja inspiroiva (ja opettavainen!) tapahtuma!
Sain niin paljon materiaalia, että tulen palaamaan aiheeseen vielä. Testasin mm. oman ihovoiteen tekemistä. Kunhan vähän hion taitojani täällä kotosalla, voin jakaa teillekin helpon reseptin ihanaan luonnonmukaiseen kasvoille ja koko vartalolle sopivaan voiteeseen, jossa on kaiken lisäksi noin 6 – 8 aurinkosuojakerroin!

Old stuff