[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’ XL-S Medical 1′ title=’Elämäntaparemontti N-Y-T nyt!’]

Tiedän olevani varsinainen klisee, mutta täällä sitä taas ollaan, kevään korvalla elämäntaparemonttia tekemässä. Sopivasti boostia hommaan antaa Indiedaysin ja XL-S Medicalin kampanja, jonka tiimoilta pääsin testailemaan remppahommia tukevaa rasvansitojavalmistetta.
Välillä ihmettelen vilpittömästi sitä, miten vaikeaa kultaisen keskitien noudattaminen voi olla. Siis ei ole todellakaan mikään uutinen, että energiaa ei pitäisi ahtaa itseensä enempää kuin mitä kuluttaa. Ja jos tavoitteena on vyötärönympäryksen kaventaminen suhteen tulisi olla piirun verran miinuksella. Yksinkertaista ehkä, mutta käytännössä ei tosiaankaan aina helppoa!

En oikeastaan ole mikään poppakonstien ystävä, enkä usko pikaisia tuloksia lupaileviin ihmekuureihin. Vielä en ole päässyt alkua pidemmälle XL-S Medicalin valmisteen kanssa. Kerron kyllä ehdottomasti kokemuksia, kunhan testivaihe on kestänyt vähän pidempään. Karkki oli melkein vihainen, kun sai tietää, mihin hullutukseen olen taas lähtenyt mukaan. Haha!
Itselleni kuitenkin suurin merkitys on sillä, että säännöllisesti nautittava valmiste muistuttaa ihan vain olemassaolollaan, että muutenkin pitäisi vähän skarpata.
Tavoitteenani ei missään tapauksessa ole mikään superhoikka perusstandardimuottiin sopiva ihannevartalo, mutta talven massakauden jälkeen vähän turhan monet lempparivaatteeni puristavat ja kiristävät epämiellyttävästi. Yleisesti haluaisin voida paremmin ja tavoitteenani onkin yleisen kevenemisen lisäksi myös ulkoilun lisääminen agendalle.

Elämäntaparemontit on aina hauskimpia, kun mukana on samanhenkistä seuraa! Livenä voi joskus olla hankala löytää remppakavereita, mutta näin virtuaalisesti se on yleensä helpompaa.
Huikkaa tämän postauksen kommenttiboksiin omat elämäntaparemonttitavoitteesi ja olet mukana huikeassa arvonnassa. Palkintona on nimittäin 20 minuutin puhelinkonsultaatiot sekä Personal Trainer Piia Korisevan, että psykologi Mikael Saarisen kanssa!! Kilpailun säännöt löytyvät täältä! Vastausaikaa on ensi torstaihin 21.4. klo 23.59 asti!

Useimmat muutokset elämässä tapahtuvat vähitellen. On sellainen olo kuin ikinä ei tapahtuisi mitään; kaikki menee aina samaa rataa. Kyllästyttääkin vähän, kun ikinä ei tapahdu mitään. Vasta takapeilistä tajuaa, miten asiat ovatkin aivan toisin kuin vuosi-pari sitten. Muutos on hiipinyt osaksi arkea niin vaihvihkaa, ettei sen tuloa ole ehtinyt rekisteröidä.
Joskus käy niin, että kaikki muuttuu kertaheitolla. Yhdessä silmänräpäyksessä elämä onkin ihan jotain muuta kuin aikaisemmin. Outoa, jännittävää, ihanaa tai pelottavaa – täysin riippuen siitä, mitä on tapahtunut ja joissakin tapauksissa myös hiukan siitä, miten itse päättää suhtautua. Useimmiten suuren muutoksen ollessa niin sanotusti päällä, tunteet heittelevät laidasta laitaan, välillä aika epäloogisestikin.
Jotkut käännekohdista voi valita itse – tai niihin voi ainakin vaikuttaa omilla valinnoillaan. Työpaikan vaihto, muutto toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan, lasten hankinta, loppuelämän puolison valinta, opinnoista valmistuminen – kaikki ainakin yleensä keskimäärin positiivisia suuria asioita, jotka merkitsevät isoa muutosta omassa elämässä.
Sitten on niitä tapahtumia, joihin ei voi itse vaikuttaa.
Joulunajan postauksissani mainitsinkin jo, että äitini on joutunut sairaalaan. Kyseessä on aivoverenvuoto, jota ei valitettavasti päästy hoitamaan mitenkään pikaisesti. Lähdin uudenvuodenpäivänä Tampereelle äitiä tapaamaan, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Sen lisäksi, että olin joka päivä puhunut ensin Taysin ja sitten Hatanpään sairaaloiden hoitohenkilökunnan kanssa – ja saanut heiltä seikkaperäistä ja hyvää tietoa – olin myös jutellut äidin kanssa pari kertaa puhelimessa. Näiden juttelukertojen aikana äiti vaikutti pirteältä, skarpilta ja lähinnä vähän tuskastuneelta siitä, että eivät päästäneet häntä heti parin päivän jälkeen kotiin. Ihan omalta itseltään siis.
En ollut ollenkaan varautunut siihen, miten avuton ja oikeasti sairas äitini on. Olin aika järkyttynyt, kun näin hänet ensimmäisen kerran Hatanpäälle saavuttuani. Minun reipas ja rämäkkä äitini, joka piti maailmalla hajallaan olevan pesueensa puolia kunnon kantaemon tapaan, istui nyt pyörätuolissa kumarassa, katse harhaillen. Edessä on pitkä kuntoutusjakso, eikä ole varmaa pärjääkö äiti enää koskaan omassa kodissa ilman omaishoitajan apua.
Siinä sairaalassa tajusin silmänräpäyksessä, että elämäni on muuttunut täysin. Se ajanjakso, jolloin äiti oli aina viimeinen takaportti, tuki ja turva ainokaiselle lapselleen ja lapsenlapsille, on nyt ohitse. Nyt on minun vuoroni olla se vahvin.
Kova huoli ja suru äidin tilanteesta, levottomuuskin, on ollut päällimmäinen tunne nämä viime päivät. Olen syvästi kiitollinen Hatanpään hoitajille, jotka jaksavat selittää asioita ja äidin vointia uudelleen ja uudelleen. Ja ovat ymmärtäväisiä tyttären huolelle ja tyhmillekin kysymyksille. On ihana tietää, että oma äiti on hyvässä hoidossa, että hänellä on hyvä lapsuuden ystävä, joka käy joka päivä katsomassa ja muitakin kavereita. Tuntuu silti vaikealta olla näin kaukana.
Tuntuu myös vaikealta olla yksin. Jos olisi sisaruksia, tätäkin taakkaa voisi jotenkin jakaa. Mutta kun ei ole, olo on aika yksinäinen ja voimaton. On epäreilua valittaa omaa vointiaan, kun läheinen on sairaalassa. Enkä sinänsä halua surkutella omaa oloani. Sen vain sanon, että en todellakaan olisi halunnut tätä, en ole valmis vielä. Äidillä olisi voinut olla vaikka miten monta reipasta vuotta vielä edessä. En ole ollenkaan varma, miten jaksan kaiken.
Äiti ei kuitenkaan missään tapauksessa haluaisi, että jään tuleen makaamaan. Se ei ole milloinkaan ollut hänen tyylinsä, eikä se ole minunkaan. Periksi ei anneta ja synkkyyteen ei vaivuta!
Keskityn tuomaan hyviä, ihania ja mahtavia asioita elämääni – ja huomenna täällä blogissa juttua kevään upeista kenkätrendeistä sekä kurkistus vituaalimaailmaan.

Aina välillä harmittaa, että saunakulttuuri ei täällä meillä ole mitenkään verrattavissa suomalaiseen. Ruotsalaiset kyllä pitävät itseään ihan saunoja-kansana, mutta kunnollisia löylyjä saa hakea. Omassa asunnossa oleva sauna on täällä ihan ennenkuulumatonta luksusta (Tampereella moinen oli vakiona jo opiskelija-asunnoissakin) – eikä taloyhtiöissäkään niitä ole, vaikka muuten yhteistiloja pesutuvasta juhlahuoneistoihin olisikin.
Onneksi sentään salilla on sauna ja jokunen SATS jopa lämmittää sen yli 55 asteiseksi. Kunnon löylyjä on välillä kova ikävä, vaikken suomalaisen mittapuun mukaan mikään himosaunoja olekaan koskaan ollut. Etenkin näin syyspimeällä, sateen piiskatessa ikkunoita ja jatkuvan koleanvilutuksen keskellä, olisi ihana saada lämmiteltyä ihan sielun pohjukoita myöten.
Onneksi meillä on kuitenkin kylpyamme! Ihana, tuoksuva kylpy rentouttaa, lämmittää ja hemmottelee ihanasti.

Sain testattavakseni Magic Bath -kylpysuolasekoituksia ja täytyy sanoa, että kylpyhetket muuttuivat samantien astetta nautinnollisemmaksi! Puhdas merisuola, mineraalit ja yrtit hemmottelevat sekä kroppaa että mieltä. Testattavanani on ollut kylpysuolat Protection ja Love – molempia voin suositella lämpimästi. Tuoksu ei ole kummassakaan liian voimakas ja olo on kylvyn jälkeen ihanan elpynyt.
Yksi paketti on ilmeisesti tarkoitettu yhteen kylpykertaan. Mielestäni annos on kuitenkin sen verran reilu, että siitä riittää hyvin kahteen kertaan.

 
Ei kylpy tietenkään ole ihan sama asia kuin kunnon sauna – mutta näillä eväillä kyllä ihan kelpo korvike! Love & Protection -teemoilla mennään siis Mintun “joulusaunassa”.

Tämä torstai on erityisen täynnä toivoa. Universumi antaa parasta taustatukea kaikille, jotka haluavat ottaa avun vastaan.
“Mourning Moon” on viimeinen täysikuu ennen talvipäivän seisausta ja sen uskotaan auttavan elämän puhdistamisessa, rauhoittumisessa, anteeksi antamisessa ja uuden aloittamisessa. Uusi vuosi on toki tulossa, mutta ei ole mitään syytä jättää kaikkia mahdollisia elämänparannuksen askelia sinne asti. Etenkin, kun nyt olisi astrologista backuppia tarjolla.

Torstai-illan Mourning Moon -tehtävälista:
1. Päästä irti vanhasta
Kuun vaikutuksesta tänään tulee varmasti miettyä paljonkin omaa elämää ja kulunutta vuotta. Nyt on hyvä hetki päästää irti kaikesta turhasta painosta, asioista, jotka eivät tuo mitään positiivista, ihmissuhteista, jotka vain vievät energiaa ja masentavat, antaa anteeksi menneisyydelle.
2. Lopeta huonot tavat
Tänään, jos koskaan kannattaa tehdä päätös lopettaa kaikki olemista rasittavat huonot tavat. Tämän otollisemmaksi ajankohta ei enää muutu! Eli oli sitten kysymyksessä kynsien pureskelu, meikkien pesemättä jättäminen ennen nukkumaanmenoa, tupakointi tai muu pahe, tsäänssit, että päätös pitää, on tänään huipussaan.
3. Tee jotain, mikä saa hyvälle tuulelle
Olkoonkin, että on pimeää ja kalsaa, pomokin narisee ja kahvi on loppu, jotain hyvää on kaikissa hetkissä. Pienetkin asiat ilahduttavat. Hyvältä tuoksuva inkivääritee, kisujen silitys (juuri Nellyltä saapunut paketti…) ja pari jaksoa Gilmore Girlsiä ovat oman listani kärjessä juuri tänään.
4. Tunne olosi kotoisaksi mukavuusalueellasi
Tuntuu, että vaikka mihin kun katsoo, aina tuputetaan ohjetta, että pitäisi hikipäässä olla hyppimässä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eikä siinä mitään – no pain no gain pätee kaikilla elämänalueilla. Tänään ei ole kuitenkaan mitään syytä panikoida kehittymään ja murtamaan rajoja. Mourning Moon kehoittaa katselemaan ympärilleen, tuntemaan olonsa mukavaksi, lepäämään hetken. Nyt on aika taputtaa itseään olalle ja sanoa pari rakastavaa ja kehuvaa sanaa.
Hyväksi lopuksi vielä “count your plessings” eli tehdään kunnon Thanksgiving-henkeen lista asioista, joista voi olla kiitollinen.
Ihanaa torstai-iltaa! <3
Kuva: Daily Mail

Olen viime aikoina yrittänyt tietoisesti listata mielessäni asioita, joista voin olla kiitollinen. Enkä itseasiassa pelkästään mielessäni. Kirjoitan joka ilta ennen nukkaanmenoa pari sivua kiitollisuuspäiväkirjaa. Se tuntuu hyvältä ja jotenkin rakentavammalta kuin onnellisuuspäiväkirja, jota yritin pitää, mutta se alkoi tuntua niin teennäiseltä päkistämiseltä, että en montaa iltaa jaksanut.
Vaikka kyllähän se kiitollisuuskin välillä on kiven takana. Niinkuin esimerkiksi eilen, kun pikkuisen vilustuneena läksin rämpimään ruokakauppaan sysipimeässä syysillassa. Päivä oli ollut aurinkoinen, mutta pimeyden tultua ilman kosteus tuntui jäätävältä. Ihan kuin olisi satanut jotain minipieniä piikkejä, vaikkei edes satanut. Ja pimeys, syksyn pimeys, jota vihaan yli kaiken, imi kaiken vähäisenkin valon. Ihan kuin katuvalojen valo ei olisi ylettänyt maahan asti.
Kissojen nappulat oli loppu, joten kauppareissua ei voinut jättää väliinkään.

Hyvä etten itkuun pillahtanut, kun olin niin, että voi kun on kamalan kurjaa ja voi parka-Minttua.
Sitten muistin lukemani artikkelin, jossa väitettiin, että kiitollisuus – ja jopa pelkästään niiden asioiden etsiminen mielestään, joille voi olla kiitollinen – kääntää positiiviseksi miten kurjan mielialan tahansa. Päätin yrittää. “Olen kiitollinen, että tajusin laittaa päälleni lämpimämmän takin” aloittelin varovaisesti – ja jatkoin: “Olen kiitollinen siitä, että flunssa näköjään ei iskenytkään kunnolla, vaan selvisin pikkuisella köhällä”.
Kävelymatka kauppaan on vähän vajaat 15 minuuttia. Jatkoin kiitollisuusharjoituksiani koko matkan ja perillä ollessani tajusin olevani aivan mainiolla tuulella!

Kiitollisuudesta puhuttaessa tulee helposti sellainen olo, että pitäisi olla niin mahottoman kiitollinen, kun itsellä on kaikki niin hurjan hyvin. Ei tarvitse lähteä sotaa pakoon, ei ole vakavia sairauksia eikä onnettomuuksia tai katastrofeja sattunut kohdalle. Tuo kaikki on enemmän tai vähemmän totta ainakin omalla kohdallani. Silti tunnen, että niistä on ikäänkuin pakko olla kiitollinen – eli jos et ole kiitollinen, olet kiittämätön ja mistään mitään ymmärtämätön nulikka.
Älkää käsittäkö väärin! Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen kaikesta edellä mainitusta. Se ei kuitenkaan toimi samalla tavalla mielialaa kohottavasti kuin pienten arkisten asioiden tietoinen huomaaminen.
Samasta syystä jokailtainen kiitollisuuspäiväkirjanikin täyttyy mitä triviaaleimmista asioista, jotka sinä päivänä ovat antaneet aihetta kiitollisuuteen. Ja tiedättekö mitä – nukahdan kirjoittamisen jälkeen aina hyvillä mielin, vaikka päivän aikana olisi sattunut mitä mänttiä.

Joku mainitsi, että Merkurius olisi perääntymässä, ja siitä syystä monet olisivat kokeneet tämän syksyn harvinaisen raskaaksi. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Itse kyllä helposti masistelen syksyllä, vaikka mitään erityisiä tähtikuvioita ei olisi tilannetta pahentamassa. Toisaalta olen jo oppinut, että näitä tällaisiakin vaiheita tarvitaan; sisäiset energiavirrat vain vetävät vähän henkeä. Kyllä se siitä sitten taas.
Lisää aurinkoenergiaa, voimaa, valoa – ja tietenkin niitä kiitollisuuden aiheita – hain tänään selailemalla viime kesän valokuvasatoa. Tuntui, että kesä meni nopeasti, mutta näköjään sitä tuli tehtyä vaikka mitä kivaa, useampi matkakin: Tampereelle, Italiaan Riminille, Berliiniin, Tukholman saaristoon Nåttaröön ja kesän päätösreissu Helsinkiin. Monta ihanaa hetkeä, lämmintä kohtaamista, kuplivaa naurua ja syvää rauhaa.

Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että mulla on tällainen blogi, jonne voin kirjoittaa mielessäni pyöriviä asioita. Olen kiitollinen jokaikisestä lukijasta, sinusta, joka olet kanssani samaa mieltä, sinusta, joka olet ihan eri kannalla ja sinustakin, jonka mielestä Minttu höpisee ihan hölmöjä tänään.
<3