Syksy on taas siinä vaiheessa, että pää on täynnä kaikenlaisia uuden aloittamisen ajatuksia. Aika hassua, että vaikka en missään tapauksessa ole varsinainen syksytyyppi, juuri tämä aika vuodesta on ihan superinspiroivaa. Kaikenlaisia kursseja tekisi mieli aloittaa (valokuvausta, kuvankäsittelyä ja ehkä saksan valealkeita), kuntosalijäsenyyksiä allekirjoitella ja muitakin haasteita lyödä lukkoon (Vansbrosimningen nyt ainakin…).
Henkilökohtaisiin syysklassikoihini kuuluu aina elämäntaparemontti ja hyvinvoinnin metsästys. Tai onhan ne oikeastaan mukana enemmän tai vähemmän aina, vuodenajasta riippumatta, mutta näin syksyn kirpeydessä tuntuu erityisen tsemppaavalta aloittaa uusi vaihe.
Olen päättänyt, että tänä vuonna tärkeisiin asioihin, kuten omaan terveyteen, onnellisuuteen ja hyvinvointiin tähtäävät toimet eivät laimene ja unohdu sitä mukaa, kun illat pimenevät ja ruskan väriloisto vähitellen himmenee harmaanruskeaksi mössöksi kenturalle. Onneksi tukena on erinomaisia työkaluja muistuttamassa matkanteon tärkeydestä.

Upea Frida Koti kaupungin laidalla -blogista on tehnyt yhdessä ystävänsä Merjan kanssa aivan mielettömän ihanan kalenterin “Unelmieni vuosi”. Olen muutenkin ihan muistikirja- ja kalenterifani, joten olin tikahtua innosta, kun Frida kysyi, haluaisinko testikappaleen tuosta. Jo heti ensimmäisen selailun jälkeen totesin, että kalenterihan on aivan kuin tismalleen toiveideni mukaan tehty!
Kiitollisuuspäiväkirja on ollut itselläni iltaohjelmassa vähän vaihtelevalla menestyksellä. Unelmieni vuosi -kalenterissa on joka päivälle varattu kohta kiitoksille, mikä helpottaa merkittävästi tavan ylläpitoa.

Kalenterissa on myös joka kuukausi tosi kivoja rastitustehtäviä. Voin jo nyt nähdä, miten yksinkertaiset “tehtävät” auttavat muistamaan, että välillä on hyvä pysähtyä nauttimaan hetkestä – eikä vain stressata eteenpäin. Tyhjille sivuille voi kirjoitella omia ajatuksiaan ja mietteitä unelmien vuoden varrelta.

Viikkokalenterin, kiitollisuuspäiväkirjan, rastitustehtävien ja muistikirjasivujen lisäksi kalenterissa on omassa muovitaskussaan säilytettävä aarrekartta. Itse en ole moista koskaan tehnyt, mutta niin paljon olen kuullut unelmien visualisoinnin voimasta, että ihan sormet syyhyävät päästä toteuttamaan tuota. Onkin tosi mainiota, että karttapohja on olemassa, itse kalenteri kun alkaa tietty vasta vuoden alusta, enkä millään malttaisi odottaa sinne asti.
Sain tosiaan oman Unelmieni vuosi -kalenterin lahjaksi (kiitos vielä kerran Frida!!), mutta täältä löytyy lisätietoja ja tilausmahdollisuus, jos alkoi kiinnostaa.
Toinen työkaluni hyvinvoinnin ylläpitoon on pääasiassa fyysiseen puoleen keskittyvä Wellness-kirja. Yksinkertaisten harjoitusten ja ruokavalion rukkaamisen avulla on kuulemma mahdollisuus päästä kokonaisvaltaisesti parempaan balanssiin. En ole vielä kovinkaan paljoa ehtinyt tutustua opukseen, mutta ajatuksenani onkin, että otan tuosta osion kerrallaan ja esittelen sen täällä blogissa omien kokemuksieni kanssa.
Näin todennäköisesti pysyn itse paremmin valitsemallani tiellä ja ehkä iloa ja hyötyä välittyy myös sinne ruudun toiselle puolelle.

Jooga, pilates, meditaatio, ayurveda, ravinto, treeni, spa ja tanssi – jos näillä ei syksystä tule hyvä, niin ei sitten millään!

Kesän ja lomien jälkeen arkeen palaaminen tuntuu oikeastaan aika ihanalta. Rutiinit ja arjen rytmi antaa parhaimmillaan turvalliset raamit, joiden varassa on helppo sompailla päivästä toiseen.
Jossain vaiheessa elämän tasaisuus ja ennustettavuus alkaa kuitenkin helposti tuntua harmaalta ja ikävältä. Kyllähän sitä tietää silloinkin, että arjen-pienistä-asioista-nauttiminen ja blaa, blaa, mutta kun on päässyt siihen pisteeseen, että kaikki tympii, ei carpe diem -iskulauseista ole paljon iloa.
Tänä vuonna haluan säilyttää kesän aikana ladatut akut mahdollisimman pitkään vihreällä. “Jee, arki on huippua!” -fiiliksen ylläpitoon tarvitaan kuitenkin järeämpiä aseita kuin tsemppaavia iskulauseita Instagram-tilillä. Tässä viisi erittäin konkreettista vinkkiä, joiden avulla auringon lämmittämän kallion tuntu säilyy jalkapohjissa, vaikka pimeys pukkaisi päälle ja taivaalta vihmoisi mitä.

1. Positiiviset affirmaatiot heti aamusta
Saattaa kuullostaa hiukan hölmöltä ja turhanaikaiselta hippeilyltä, mutta tosiasia on se, että aivoja on tosi helppo huijata. Siksi on tosi kätevä aloittaa päivä heti aamulla muutamalla (enemmän kuin kolme, maksimissaan kuusi) positiivisella ja voimaannuttavalla affirmaatiolla. Mitä kukakin haluaa itselleen uskotella, on jokaisen oma asia, mutta tärkeintä on, että affirmaatiot alkavat tyyliin “Minä olen…” (vahva/upea/rohkea etsetera) ja lauseilla, jotka saa uskomaan, että kaikki järjestyy. Siis kaikki sekin järjestyy, mihin itsellä ei oikeastaan ole osaa eikä arpaa.
En todellakaan ajatellut paljastaa kaikkia omia affirmaatioitani – sen verran ne on kuitenkin noloja, mutta tässä pari, joita käytän päivittäin ja jotka soveltuu yleisempäänkin käyttöön:

• Hyväksyn universumin auttavan voiman elämäni setvimisessä
• Annan hyvän olon, rakkauden, ilon ja myönteisen ajattelun täyttää mieleni
• Minussa on voimaa ja tahtoa

2. Päätöksen tekeminen
Huolehtiminen ja yleinen ahdistuneisuus on aivojen reaktio asioihin, jotka ovat kesken ja avoimena. Jossain mielessä vatvominen voi tuntua jopa helpotukselta – se on kuitenkin edes jonkinlainen reaktio juuri sillä hetkellä päällä oleviin tilanteisiin. Aivot kuvittelevat, että tässä nyt muka tehdään jotain asioiden hyväksi, kun ollaan niin kamalan huolissaan. Arjen laatua ahdistuskohtaukset tuskin kohottaa, mutta onneksi jälleen omaa päänsisäistä systeemiä on ihan naurettavan helppo huijata.
Tee päätös, lähestulkoon ihan mikä vaan, ja tilanne helpottuu huomattavasti. Ihan sen tason asia, kuin esimerkiksi oikeiden kenkien valinta asuun sopivaksi, tuskin tavallisessa arjessa auttaa, mutta toisaalta ei tarvitse myöskään liioitella. Työpaikan vaihtaminen, suhteen lopettaminen, asunnon ostaminen ja monet muut isot asiat, ansaitsevat tulla pohdituksi perusteellisesti. Arjen laatua kohottaa kuitenkin kummasti, kun erottelee ne oikeasti isot asiat ja tekee vähän pienempien kohdalla selkeän päätöksen – ja toimii sen mukaan.
Ongelma on tietty se, että ikinä ei voi tietää, miten olisi käynyt, jos olisi valinnut toisin. Jälleen kerran aivotoiminta on kuitenkin puolellamme ja saamme aimo tujauksen hyvänolonhormooneja, serotoniinia ja mitä näitä on, vain sillä, että teemme päätöksen ja toimimme sen mukaisesti. Bonuksena myös niitä oikeasti isoja asioita kohtaan tuntemamme ahdistus vähenee.

3. Kosketus
On ehkä noin ziljoona kertaa ziljoona tutkimusta, että emme vaan voi selvitä ilman kosketusta. Varmasti kaikki on kuullut sen ikivanhan jutun romanialaisesta lastenkodista, jossa se ovea lähinnä oleva vauva, jonka yövuorossa oleva hoitsu otti aina syliin istuskellessaan kierroksensa päätteeksi, oli kaikkein tervein ja voimakkain ja muutenkin onnellisin.
Eli silläkin uhalla, että perhe/ystävät/kollegat pitävät ihan seinähulluna, kantsii tervehtiä halaten, sanoa kädestä päivää ja näkemiin, ja taputtaa kollegaa olalle pienemmästäkin syystä. Se on paitsi mukavaa ja positiivista, myös hyväksi omalle hyvinvoinnille.
Perheellisille ja parisuhteessa oleville luulisi olevan varsin helppo ja mukava lisätä ihokosketusta arkipäivään ilman sen kummempia temppuja. Teinitkin – jopa pojat – tykkäävät hartiahieronnasta, jos halailu tuntuu liian hävettävältä. Sinkuilla, kuten allekirjoittanut, on hiukan hankalampaa. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse lähteä pikkutunneilla kartsalle kärkkymään ihokontaktia, sillä tutkimusten mukaan mm. hieronta aiheuttaa lähes vastaavan reaktion aivoissa.
Ilman mitään tutkimuksia voisin lisäksi väittää, että kehräävän kisun – tai muun rakkaan lemmikin – kosketus pääsee kyllä samoihin lukuihin.

 4. Itsesäälistä irtautuminen
Itsesääli on aika vahva sana, eikä kukaan käytännössä koskaan tunnusta itse kieriskelevänsä moisissa alhaisissa tunteissa. Kuitenkin, jos ihan tarkkaan katsoo itseään peilistä (minä myös!), jotenkin sitä kuitenkin monesti ajattelee, että “kyllä mää muuten, mutta ku…”. Kaikki, mikä ei tapa, ei todellakaan aina vahvista. Joskus se syö elävältä ja pelkästään hengittäminen on ihme.
Iso askel kohti onnellisempaa arkea on se, että antaa menneisyyden olla. Siihen ei voi enää mitenkään vaikuttaa, vaikka miten haluaisi, joten on aivan älytöntä tuhlausta hukata myös tämä hetki sen vuoksi. Jos on niin, että henkilökohtaisessa historiassa on asioita, joiden kanssa pitää vielä ottaa matsia, merkataan niitä varten aika kalenteriin. Torstai 15.9.: Body Pump 17.30, Demoni-miitti 19.00 – 20.00.
Ekstreme-tilanteita varten muistiin: hymyileminen kannattaa, sillä aivot eivät ihan täysin osaa erottaa aidon ja teeskennellyn hymyn eroa, joten teeskenneltykin hymy lisää hyvinvoinnin tunnetta.

5. Kiitollisuus
Kiitollisuus on hieno asia ja meillä kaikilla on niin paljon, mistä voimme olla kiitollisia. Nyt ei kuitenkaan puhuta siitä. Tarkoitukseni oli jakaa parhaimmat vinkkini, miten voi elää onnellisempaa arkea, ja kiitollisuus on niistä ehdottomasti tehokkain.
Aloitan aina säännöllisesti kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen. Tavoitteena on, että joka ilta kirjoittaisin ylös noin viisi asiaa, pientä tai isoa, joista sillä hetkellä olen kiitollinen. Ongelma on vain se, että olen tooodella huono menemään nukkumaan ajoissa, joten kaikki välivaiheet siitä, kun kykenen irtautumaan tietokoneesta, siihen, kun vihdoin painan pääni tyynyyn, pitää karsia pois. Eli kiitollisuuspäiväkirjat ovat jääneet varsin lyhytikäisiksi.
Siitä huolimatta olen havainnut, että kiitollisuutta voi käyttää melkein kuin aseena – tai ainakin kuin aspiriinia. Silloin, kun oikein ahdistaa ja angstaa, seinät kaatuu päälle ja taivas putoaa niskaan tai kaiken harmaus ottaa niin paljon päähän, että kyyneleet meinaa nousta silmiin jo kauppareissulla, silloin kannattaa ottaa käyttöön kiitollisuus.
Mistä ihmeestä voi olla kiitollinen silloin, kun kaikki on huonosti ja mikään ei ole hyvin?
No, nyt mulla on hyviä uutisia: tutkimusten mukaan se riittää, että edes yrittää etsiä kiitollisuuden aiheita – serotoninia ja niitä muita hyvänolonhormooneja alkaa virrata aivoista välittömästi, kun alkaa etsiskellä aivoistaan asioita, joista edes saattaisi olla kiitollinen! Eli tässä todellinen ase pahan päivän varalle: tiukan paikan tullen ei muuta kuin mentaalinen haarukka pääkoppaan ja kiitollisuuden aiheita etsimään. Aivan sama löytyykö sieltä mitään vai ei – itse prosessi riittää!

Niinkuin tenniksen superstara Andre Agassi joskus sanoi:

“The moment of victory is too short to live for.”

(PS. Kaikki kuvat on viime viikonloppuiselta peruslenkiltäni läheisen Sicklasjön ympäri. Tekisi ihan mieleni laittaa “pun intended” -huomautus kaikkiin aiheeseen kliseisen nasevasti sopiviin “pelastusrengas”, “polku”, “huvimaja” & “peruskallio” -kuviin.. Haha! Mutta oikeasti tuo alle neljän kilsan lenkki, joka lähtee ihan meidän takaovelta, on kyllä sellainen happy place mulle arjessani, että olisi todella vaikea kuvitella, että muuttaisin täältä jonnekin muualle Tukholmaan).

Positiivisuus ja positiivinen elämänasenne on elämäntaito-oppaiden standardiratkaisu, jos haluaa oppia paremmaksi ihmiseksi, kehittyä elämään onnellisempana ja ymmärtää, miten nauttia pienistä asioista. Asioiden näkeminen positiiviselta kantilta on kuulemma myös avain menestykseen niin työssä kuin yksityiselämässäkin.
Tunnen olevani peruspositiivinen tyyppi. Näen rasittavuuteen asti kaikessa jotain hyvää ja vaikka vastoinkäymiset pahoittaa mieleni aika ajoin, tulevaisuuden ja kaiken muunkin valoisuus on lähtökohtani. En tunne kaipaavani “Think positive” -tyyppisiä affirmaatioita, sillä asenne tulee jo valmiiksi selkäytimestäni.
No, mikä sitten mättää?

Kaikesta rummutuksesta huolimatta tuntuu siltä, että positiivisuutta pidetään naiivina, lapsellisena ja pahimmillaan kritiikittömänä ajattelun puutteena. Etenkin työelämässä asiallisina ja hyvällä tavalla vaativina pidetään niitä tyyppejä, jotka kritisoivat, hankaavat vastaan, epäilevät, haastavat ja jumittavat. Asioihin – varsinkin muutoksiin – positiivisesti suhtautuvia pidetään helposti heikkoina ja vietävissä olevina.
Pitäisi ilmoittaa olevansa lasini-on-puoliksi-täynnä -tyyppi, mutta käytännössä sitä pidetään naiivina. Kaikkihan näkee, että lasi on vain puolillaan.

Enkä nyt väitä, että negatiivisuutta ominaisuutena pidetään yleisesti mitenkään haluttavana. Lyhyt visiitti googlessa kuitenkin puhuu omaa karua kieltään. Niin tavoiteltavana kuin positiivista elämänasennetta pidetäänkin, se yhdistyy useammin kuin monesti sanoihin “naiivi”, “sinisilmäinen”, “epärealistinen”, “lapsellinen” ja “herkkäuskoinen”. Sinänsä ihan söpöjä ja aurinkoisia ominaisuuksia sunnuntaisia instagram-kuvia ajatellen, mutta ei ihan niin houkuttelevia tavallisessa arjessa.
Positiivisuus ei kuitenkaan mielestäni ole sama asia kuin ongelmien kieltäminen tai vaikeiden asioiden nielaisemista sellaisenaan ilman analysointia. Siinä missä hyväuskoinen ja naiivi hyväksyy kaiken sinisilmäisesti kyselemättä, vain maailman hyväntahtoisuuteen luottaen, positiivinen tarkastelee asiaa, punnitsee vaihtoehtoja ja valitsee nähdä ratkaisuvaihtoehtoja ja valoisia skenaarioita. Maailman hyväntahtoisuuteen luottaa toki hänkin.

Itse olen sitä mieltä, että positiivinen asenne johtaa ratkaisukeskeisempään suhtautumiseen kuin kritiikissä jumittava negatiivisuus.
Eli ei, positiivisuus ei ole samaa kuin olla naiivi. Hymyileminen ei myöskään tarkoita sitä, että olen tyhmä höppänä.

Olen halunnut kirjoittaa tämän peruspositiivisen elämänasenteen puolustuspuheen jo vuosikausia. Työelämässä on vielä jotenkin ymmärrettävää, että kollegat ja esimiehet muodostavat kuvan sinusta vain niiden pienien palasien avulla, joita työtehtävien ja palaverimaratonien raoista tipahtelee. Siihen kuvaan on sitäpaitsi hyvin helppo vaikuttaa omilla tekemisillään.
Läheisessä ihmissuhteessa on sen sijaan aivan käsittämätöntä, jos toinen lukee positiivisuuden heikkoudeksi. Pahimmassa tapauksessa se johtaa siihen, että vastapuoli alkaa käyttäytyä alentuvan holhoavasti ja jopa nähdä velvollisuudekseen vähän ohjailla. Eihän naiivi reppana voi mitenkään käsittää, miten tätä elämää oikeasti kuuluu elää ja miten ihmisiä tulee kohdella. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että tuo ihmissuhteeni on päättynyt aikapäiviä sitten.

Kaikki kuvat eiliseltä iltauintiretkeltäni Sicklasjön lähilaiturille. Kävin kyllä tänäänkin, mutta jätin kameran kotiin. Ilman lämpötila sama kuin eilenkin, 21 astetta, vesi piirun verran yli 19 astetta. Ihanaa ja virkistävää – arjen helmihetkiä!
Positiivista energiaa!
EDIT: Kaikki “naivit” muutettu oikeaan kirjoitusmuotoon “naiivi”. Kielenhuollosta rakas kiitos bestikselleni, suomen lehtori Tinnille. Pahoittelen mokaa. Toivottavasti silmienne kirvely alkaa jo helpottaa.

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’XL-S Medical 2′ title=’Elämäntaparemontin väliaikatiedote’]

Parisen viikkoa sitten kirjoittelinkin, että olen aloittamassa näköjään jokakeväiseksi perinteeksi muodostunutta elämäntaparemonttia. Ja että tuekseni puuhaan sain Indiedaysin ja XL-S Medicalin yhteistyökampiksen myötä XL-S Medical rasvansitojia.
Kahdessa viikossa ei nyt vielä ihmeitä ehdi tapahtua, vaikka olisi millainen itsekuri. Jos samaan syssyyn osuu vielä ID-hulinaa Helsingissä, vappu ja aivan järkyn karseita lumiräntäisiä kevätkeleja, ei itseni kaltainen mukavuudenhalun huippu tosiaankaan saavuta mitään päätähuimaavia tuloksia.

Yrityksestä ei silti ole ollut pulaa! Olen huomannut XL-S Medicalin auttavan remppaprojektissani monellakin tapaa:

• Ruotuun palaaminen on ollut helpompaa. En ole kärsinyt ollenkaan niin pahasti itselleni hyvin tyypillisestä “no antaa mennä sitten koko rahan edestä” -fiiliksestä, joka iskee helposti pienenkin sortumisen jälkeen. Pikku pussukka rasvansitojaa auttaa muistamaan, että pienet harha-askeleet ei todellakaan tarkoita sitä, että koko homma pitäisi romuttaa.
• Ruokailuihin tulee kiinnittettyä enemmän huomiota. XL-S Medical -jauheita tulee nauttia yksi pussukka jokaisen kolmen pääaterian jälkeen (aamiainen, lounas, päivällinen). Tästä syystä tulee mietittyä huomattavasti tarkemmin milloin syö ja mitä syö. Erityisesti välipalat ovat muuttuneet oikeasti välipaloiksi pienten aterioiden sijaan.
• Vatsan toiminta on ollut erinomaista! Anteeksi, jos tämä oli jollekin too much information, mutta itselläni menee monesti ruuansulatus vähän sekaisin, kun alan rukkailla syömistottumuksiani. Nyt olen voinut sen puolesta aivan loistavasti.

Eli kokemukseni ovat olleet yksinomaan positiivisia, vaikka mitään kunnollista raportoitavaa vielä tähän mennessä ei ole tullutkaan. Olen sitä mieltä, että mikä tahansa apuväline, joka auttaa pitämään katseen pallossa, on hyvä asia. Ja ainakin itselleni myös välttämätön.
Ulkoilun ja liikunnan lisäämisen kanssa on ollut kanssa vähän niin ja näin. Onneksi kelit on nyt vähän lämminnyt ja edessä on kiva pieni miniloma (meillä on perjantaikin vapaata!). Ajattelin laittaa fillarin kuntoon ja vihdoinkin alkaa taas pyöräillä töihin. Niin kätevää, kun saa hoidettua työmatkan ja liikunnan samassa paketissa!

Eli kyllä tämä tästä! Pitää vain muistaa, että Roomaakaan ei rakennettu päivässä ja pienet harha-askeleet kuuluu elämään!

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’Vaasan RuisNachot’ title=’Kevennettyä herkuttelua’]

Niinkuin sunnuntaina julistin, nyt on korkea aika tsempata reippailun ja syömisten kanssa. Pikavilkaisu vaatekaappiin riittää kertomaan, että jos en nyt ryhdistäydy, kesäksi pitää uusia koko garderobi. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että liian tiukka ja pääasiassa itsekuriin ja itsensä pieksemiseen perustuva elämäntaparemontti ei ole milloinkaan kovin pitkäikäinen. Myös herkuttelua on mahduttava mukaan! Onneksi sen voi tehdä myös kevyesti ja hyvällä omatunnolla. Pääsin mukaan Indiedaysin ja Vaasan RuisNachojen kampanjaan ja päätin todistaa itselleni, että herkuttelun ei aina tarvitse tarkoittaa epäterveellisyyttä ja tyhjiä kaloreita.
RuisNachoja on useampaa eri makuvaihtoehtoa. Itse päätin testata uutuuksia Paahdetut siemenet ja Tomaatti & Rosmariini. Tein kyytipojaksi kaksi superkevyttä, mutta todella maukasta dippikastiketta. Kerrankin ei tarvitse ajatella, että ”en voi ottaa yhtäkään, koska sitten en pysty lopettamaan”. Kevyen ja herkullisen RuisNacho + dippi –yhdistelmän kanssa mopo saa karata ihan vapaasti.

Ajatuksena oli, että lähden kaverini kanssa viikonloppuna aurinkoiselle ja reippaalle power walk –lenkille ja sitten parkkeeraisimme parvekkeelleni nauttimaan ja paistattelemaan päivää. No, viikonlopun sää oli tyypillinen aprilväder. Välillä paistoi, välillä ropsi vettä ja vaikka mittarin lukemat näytti ihan mukavaa reilua kymmentä lämpöastetta, jääkylmä tuuli jäähdytti parvekkeellaistumisaikeet.
Ulkoilun jälkeen tarvitsimme lämmikkeeksi teetä ja RuisNachot dippikastikkeen tekivät erinomaisesti kauppansa lämpimän juoman kanssa.

VALKOSIPULINTUOKSUINEN YRTTIDIPPI
Ainekset:

• 1 dl rahkaa
• 1 dl maustamatonta jogurttia
• ½ – 1 sitruunan mehu
• 1 tl juoksevaa hunajaa
• 1 valkosipulin kynsi
• Nippu ruohosipulia
• Nippu tilliä
• Suolaa maun mukaan

Valmistus:
Pilko valkosipulin kynsi tosi, tosi pieneksi. Hienonna tilli ja ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita suolaa maun mukaan.

Valkosipulintuoksuinen yrttidippi on todella kesäinen ja raikas kastike. Keveys tulee rahkasta, joten sen määrää muuttelemalla voi hiukan säätää kokonaisenergian määrää. Koostumusta ohentaa maustamaton jogurtti ja sitruunanmehu. Niiden määrää voi säädellä ihan oman maun mukaan. Itselläni oli aika makeita eco-sitruunoita, joten laitoin mehun kokonaisesta hedelmästä, vaikka puolikaskin voisi kyllä riittää.
Hiukan ylimääräiseltä tuntuvaa energiaa tulee myös hunajasta, mutta jotain makeutusta kannattaa laittaa hiukan, sillä se taittaa ihanasti kaiken muun happamuutta.
Kastiketta voi muunnella loputtomasti käyttämällä erilaisia yrttejä. Itse kyllä ihastuin juuri tähän yhdistelmään niin paljon, että aion testata sitä myös ihan kastikkeena esim. uunilohelle.

DIJON-SINAPILLA MAUSTETTU RAEJUUSTODIPPI
Ainekset:

• 1 dl raejuustoa
• 1 dl kermaviiliä
• 1 tl Dijon-sinappia
• Muutama herkullinen cocktail-kurkku
• Pari tl kapriksia (kapristen lientä 2 tl)
• Mustapippuria myllystä

Valmistus:
Pilko kurkut tosi pieniksi palasiksi. Sekoita kaikki ainekset. Lisää sinappia ja/tai kapristen lientä, jos maku tuntuu liian laimealta.

Olen vasta ihan vähän aikaa sitten hoksannut Dijon-sinapin ja nyt haluaisin tunkea sitä vähän joka paikkaan. Pikkuiset cocktail-kurkut on sen sijaan ollut salainen paheeni jo pidempään. Raejuustoksi voi valita kevytversionkin, mutta dipissä toimii parhaiten vähän vähemmän rakeinen (ruotsalaistyyppinen) versio. Kermaviilillä pystyy lisäämään kastikemaisuutta.
Suolaisuutta tähän kastikkeeseen tulee aivan tarpeeksi kurkuista ja kapriksista, joten suolaa ei kannata lisätä ainakaan vielä valmistusvaiheessa. Kaikki eivät tykkää kapriksista ja ne voi aivan hyvin jättää poiskin. Omasta mielestäni pikkuisen kirpsakka suolaisuus on aivan ihanaa ja dippi maistuu aivan erityisen hyvältä pienen hikoilun jälkeen.

Dippikastikkeet on yleensä parhaimmillaan, jos ne on saanut vetäytyä hetken. Siitä syystä sekoittelin kastikkeet valmiiksi ennen lenkille lähtöä ja pistin jääkaappiin odottamaan nälkäisiä ulkoilijoita. Sikälikin mukavaa, jos maha alkaa kurnia oikein kunnolla, ei tarvitse muuta kuin nostaa herkut pöytään!
Testatuista RuisNachoista oma suosikkini on Paahdetut siemenet, mutta kaverilleni maistui mielummin Tomaatti & Rosmariini. Onneksi ostin Tampereen reissullani pussin kaikkia muitakin makuja – pääsee testailemaan niitäkin! Veikkaan, että Seesami & Merisuola iskee meikäläisen makuhermoon myös. (Sitä voisikin tarjota vappuna…)

Mutta nyt kiinnostaisi kovasti tietää, milloin sinä kaipaisit pientä herkutteluhetkeä hyvällä omatunolla? Milloin sinä söisit Vaasan RuisNachoja?
Jätä vastauksesi tämän postauksen kommentteihin viimeistään sunnuntaina 24.4. klo 23.59 mennessä ja olet mukana Vaasanin mahtavan tuotepalkinnon arvonnassa! Tarkemmat kilpailun säännöt voi käydä lukemassa täältä!