Tässä ohjeet supersimppelin maksihameen ompelemista varten! Toteutukseen meni aika tasan tarkkaan tunti – ja tuo aika sisältää myös ompelukoneen kaivelemisen esiin vaatehuoneesta, silityskeskuksen pystyttämisen ja yleisen ompelutarvikelaatikoiden penkomisen (kyllä täällä jossain piti olla mustaa leveään kuminauhaa…).

Innostus hameeseen lähti oikeastaan tästä Balmainin mustasta samettisesta maksihameesta. Ihan esikuvan mukaiseen, ylös vesirajaan nousevaan halkioon en taipunut.  Sen sijaan virittelin muutamalla pistolla tuollaisen laskoshässäkän liikkumista helpottamaan.  Toinen inspiraatiokuva löytyi net-a-porterista.

Halusin maksihameeseen aavistuksen kiiltoa, joten (loppumattoman tuntuisesta) kangasvarastostani löytynyt musta, kiiltävänmustin kuvioraidoin koristeltu kangas sopi tarkoitukseen oikein hyvin. Oikeastaan raidat ovat vaakasuunnassa, mutta leikkasin hameen kuitenkin niin, että kuviot tulevat pystyyn.

Kankaan materiaalista en osaa varmaksi sanoa, koska tuo on niin vanha palanen, että en muista – ja mitään lappuja ei tietenkään ole kiinni missään. Laskeutuvuuden ja “tunnun” perusteella uskoisin kuitenkin, että kysymyksessä on 100 % viskoosi.

Maksihametta varten tarvitaan kankaanpala, jonka pituus on haluttu hameen pituus + noin 15 cm kuminauhakujaa ja helman käännettä varten. Laitoin omaan hameeseeni 4,5 cm leveän kuminauhan vyötärölle – se tuntuu jotenkin “vaatteemmalta” kuin kapea. Jos käytät kapeampaa kuminauhaa, pituusvaraa ei tarvita yhtä paljon.

Hameen leveys on hiukan makuasia. Itse halusin aika kapean hameen ilman, että kysymyksessä on varsinaisesti kapea hame. Nyrkkisääntö on se, että mitataan levein kohta lantion/pepun ympäriltä ja lisätään siihen noin 10 – 15 cm. Tämä on yhtäkuin hameen leveys. Tosin etenkin hyvin kapealanteisten kannattaa muistaa, että kovin kapean maksihameen kanssa käveleminen voi muuttua aika haasteelliseksi.

Leikkuun jälkeen ommellaan ensin pystysauma ja huolitellaan se saumurilla tai siksakilla.

Seuraavaksi ommellaan vyötärökuminauha sopivan mittaiseksi rinkulaksi. Sopiva mitta vaihtelee sen mukaan, miten napakkaa nauha on. Eli kannattaa mitata sopiva pituus oman vyötärön ympärillä. 

Kapealle kuminauhalle voi ommella ensin oman kujan hameputkilon yläpäähän. Muista jättää aukko kuminauhan pujotusta varten!

Leveä kuminauha istahtaa helpoiten paikoilleen, kun sen ompelee suoraan kuminauhakujan sisään. 

Sormilla kyllä tuntee, missä kuminauha kulkee, joten ei pitäisi olla pelkoa siitä, että sen ompelee vahingossa kiinni kankaaseen. Loppuvaiheessa rypytystä pitää vähän pyörittää, että nauhakujan saa ommeltua loppuun asti, mutta ainakaan tällaisten maksihameeseen sopivien ohuiden materiaalien kanssa ei pitäisi tulla ongelmia.  

Lopuksi ommellaan vielä päärme helmaan.

 Tadaa! Maksihame on pientä tuunausta vaille valmis! Jos olisi halunnut hameeseen Balmain-tyylisen halkion, sen olisi voinut tehdä helposti jättämällä osa (taka-)saumasta ompelematta ja tikkaamalla halkion reunat.

Itse päädyin halkion sijasta luovaan laskosteluratkaisuun.

Kolmen poikittaislaskoksen on tarkoitus ensinnäkin vähän rikkoa putkilomaista yleisvaikutelmaa ja toisekseen helpottaa liikkumista. Ensimmäinen laskos on noin 10 cm  helmasta. Laskosten syvyys on noin 2 cm ja etäisyys toisistaan n. 8 cm.

Laskokset on kiinnitetty käsin vain parilla hassulla pistolla – eli ne saa helposti myös auki, jos alkaa tuntua, että tämä ei nyt ollutkaan ihan niin hyvä ratkaisu.

Valmis hame näyttää tältä! Yritän vielä tällä viikolla rakennella kunnon asun maksihelmojen ympärille. Täytyy nyt pikkuisen makustella noita laskoksia… Jotenkin olin livenä niihin ihan tyytyväinen, mutta kuvissa ratkaisu näyttää oikeastaan vähän erikoiselta.

Muuten olen kyllä tosi tyytyväinen hameeseen! Kerrankin ei ole pelkoa, että homma jää ajan puutteen vuoksi kesken – sen verran nopeasti tuo valmistui. Taidanpa lähteä tästä penkomaan kangasvarastoja, jos vaikka löytyisi joku toinenkin maksimekoksi muuntautumishalukas kangas.

Tässä vielä tunnelmia tältä päivältä…

Sen verran voin kertoa, että kaikki läsnäolevat – kissa mukaanluettuna – selvisivät ilman merkittävää vetistelyä.

Todennäköisesti kaikki, joilla on lemmikkejä, ovat kokeneet tämän saman, mutta kyllä taas sai ihmetellä, miten Sunshine riehaantuu ilmassa sähisevästä jännityksestä. Sama otus saattaa nukkua ja loikoilla kaksi vuorokautta putkeen, mutta nyt viime päivät ilma on täällä meillä ollut niin täynnä jännitystä, että kisukin on vaan riehunut ihan taukoamatta. Tässä saa kyytiä pöytäliina.

Tasan 56 minuuttia ennen, ennenkuin Peetun lentokenttäkuljetus starttasi ulko-oven edestä kohti Arlandaa, neitokainen fiksaili vielä tyynen rauhallisesti suklaakeksejä. Pitäähän sitä nyt lähtökahveille olla jotain kastettavaa…

Ou jeah – I got some dollars!! Ja tsekkaa myös aivan pudottavan hienot reissunaloituskynsilakkaukset!

And there she goes…

Täytyy tunnustaa, että tässä vaiheessa äiskän piti vähän nieleskellä…

Tässä näkyy myös Peetun pakkaukset. Reppu näyttää hämmästyttävän pieneltä… Pakkaussuunnitelmia on toki tehty jo kesästä lähtien ja kaikki mukaan otettava kampe on harkittu moneen kertaan. Siltikin on aikasmoinen ihme, että reppu on noinkin väljästi pakattu. Satun mm. tietämään, kuinka monta kynsilakkaa Peetu on pakannut mukaansa. Melkein voisin järkätä arvauskilpailun aiheesta, mutta en malta olla paljastamatta totuutta heti. Haha! Siis voitteko uskoa, että tuohon pakkausmäärään Peetu on saanut mahdutettua (lue: priorisoinut) yhteensä seitsemän eri kynsilakkaa!

Facebookin uumenista löysin vastaavan kuvan Karkista. Karkki lähti siis omalle Aasia – Australia -seikkailumatkalleen 9. lokakuuta 2009. Reppu ja meininki on sama – vaikka kieltämättä pikkuisen hankala ajatella Karkkia noin tumma- ja pitkähiuksisena. Reppu on myöskin pakattu aavistuksen täydemmäksi kuin pikkusiskolla tänään. 🙂

Lentokentälle lähdössä. Liz sai ajokortin viime perjantaina. Tilanne on aivan rauhallinen, kuten kuvasta näkyy. Haha!

Ensimmäinen tekstari Peetulta Lontoon välilaskulta tuli vähän aikaa sitten – eli so far so good… 🙂

Peetu lähtee tänään noin kymmeneksi kuukaudeksi kiertelemään Aasiaa ja Australiaa. Neito itse vaikuttaa yllättävän rauhalliselta – äiskän mahanpohjaa nipistelee kyllä aikas tanakasti.

Eilen ei ehtinyt poiketa blogissa ollenkaan. Oli monenmoista tärkeää asiaa hoidettavana. Niinkuin esimerkiksi laukata ympäri Tukholmaa ja etsiä valokuvauskauppaa, missä saa teetettyä yliopilaskiitoskortit odottaessa. Ettei vaan jäisi viime tippaan. Haha! No, Peetu ehti hienosti kirjoitella nimensä kortteihin. Jonkun pitäisi enää vain selvittää kaikkien vieraiden osoitteet, kirjoittaa ne kuoriin, ostaa postimerkit ja saada kortit postiin. Pikku juttu.

Korttisigneerauksen lisäksi pidimme eilen illalla viimeisen osan Peetun kokkikoulusta. Minttu on ihka ensimmäistä kertaa elämässään sellaisessa tilanteessa, että samassa taloudessa ei asu ketään ruuanlaittokyvykästä tai -halukasta. Ihan koko vuotta ei houkuta ajatus voileipä-/munakas-/take away -illallisista, joten olen tässä syksyn mittaan opetellut Peetun avustuksella muutamia helppoja ja herkullisia reseptejä. Tuskin maltan olla levittelemättä oppejani täälläkin, eli luvassa on supersimppleitä ja nopeasti valmistuvia ruokaohjeita, kunhan selviän pahimmasta eroahdistuksestani.

Karkkikin poikkesi syömässä parhaita papuburritoja ja istuttiin eilen illalla tyttöporukalla pitkään keittiönpöydän ympärillä. Ihanaa. <3

Nyt alan laitella esiin jättisuurta brunssia, että maailmanvalloittaja jaksaa matkustaa koko päivän, Lontoon kautta Singaporeen ja sieltä Balille. (Singaporessa on tosin päivän pysähdys). Reissu-/eroahdistustilityksen kuvituksena melko onnistunut yritelmä kimallusliukuvärjäykseen.

Halusin kimallustestailuihin syksyisen viininpunaisen pohjan, joten kaivelin kätköistäni vanhan (vähän liian vanhan – huomasin) suosikkini, Essien Sole Mate -sävyn.  Kimalluksena on Peetun H&M:ltä ostama kullanvärinen erittäin hienojakoinen hilelakka. Silläkin oli tietenkin joku nimi, mutta puteli on Peetun repun uumenissa, joten se jää nyt hämärän peittoon. Sitten piti oikein ikuistaa valokuvaan, kun kunnostauduin käyttämällä aluslakkaa! Pikkuisen alkaa kyllästyttää, että kynnet värjäytyy niin pahasti ilman aluslakkaa. Välillä tuntuu, ettei viitsi edes käyttää kaikkein vaaleimpia sävyjä, koska värjäytymät paistaa läpi. Siispä ryhtiliikettä tämänkin kanssa!

Mutta nyt siis sitä brunssia!

Periaatteessa ajatus siitä, että hieromalla jotain tiettyä kohtaa kämmenessä tai jalkapohjassa voi saada vaikutusta ihan muualle kroppaan, tuntuu melko omituiselta. Siis miten esimerkiksi migreeniä voi helpottaa pikkusormen nipistäminen kahden ylimmän nivelen välistä? Pienestä epäuskosta huolimatta en kuitenkaan suhtaudu sen paremmin akupunktioon kuin vyöhyketerapiaankaan vastustellen.

Esimerkiksi Karkki sai lukioaikana poikki pitkäaikasen ja pahaksi äityneen migreeni-kierteen, kun kävi muutaman kerran akupunktiossa. Neulat laitettiin silloin muistaakseni ranteen sisäpuolelle. Ei siis mihinkään lähellekään päätä – tai edes niskaa, minne kipukeskus yleensä pakeni vauhtia ottamaan.

Mintun viime viikon treeniohjelma alkoi suurilla suunnitelmilla. Maanantain BodyBalance meni oikein mainiosti ja olo oli erinomainen. Tiistaina päätin kohottaa pulssia tanssillisen SH’Bamin kanssa. Ei hyvä idea. Innostuin ketkuttelemaan musiikin tahdissa sen verran varomattomasti, että selkä alkoi ilmoitella itsestään jo ennekuin tunti oli edes puolessa välissä. Seuraavana aamuna en ollut päästä ylös sängystä – ja syynä ei valitettavasti ollut maitohapoille treenatut lihakset.

Loppuviikko menikin sitten rauhallisia kävelylenkkejä tehden.

Tänään aamulla päätin testata Pinterestistä (mistäs muualtakaan…) löytämääni kuvaa:

Selkävaivani siis säteilee oikeaan jalkaan ja aiheuttaa puutumista, voimattomuutta ja ärsyttävää “kuplintaa” (johtuu siitä, että se selkähomma painaa johonkin hermoon, sanoi fysioterapeutti). Painelin siis sekä vasemman ranteen oikeaa reunaa että saman käden nimettömän oikeaa reunaa. En tiedä, mistä johtuu, mutta myös nimettömän vasen reuna on kipeä – tai ainakin aika arka. Ja vielä hassumpaa on se, että kun olin aikani näitä akupisteitä nipistellyt häiritsevä kupliva tunne oikean jalan pohkeessa loppui. Ihan tuosta vaan. Mieletöntä!

Seuraavaksi voisikin testailla, toimiiko tuo etusormen ja keskisormen välissä kämmenessä oleva “Blood Sugar” -akupiste, kun alhaisesta verensokerista johtuva itkupotkuraivari on viittä vaille tosiasia… 😀

Tässä vihdoin esittelyssä viime keskiviikon shoppailuterapian tulokset. Oikeastaan lähdin toivorikkaana tutkailemaan, josko tuolta meidän lähiostarin Lindexiltä olisi vielä löytynyt Missoni-kamppeita. Aika sitkeässä asuu näköjään meikäläisessä sekä toivorikkaus että positiivinen ajattelu, kun kaikkien tuon päivän vastoinkäymisten jälkeen vielä jaksoin ajatella, että eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka siellä vielä yksi zikzak-neulemekko Minttua odottelisi. No, ei odotellut.

Pingoin siis bonuskuponki ja 20 % jäsenalennuslappu ojossa H&M:lle.

Ensimmäisenä kalastin haaviini kauniin hennon korallinvärisen merinovillaisen neuletakin. Sisäinen harakkani rakastui timanginappeihin jo syyskatalogia selaillessa. Vasta nyt pääsin toteamaan, että ohut merinovilla on pehmoista ja hyvälaatuisen oloista. Eli siis hintaansa nähden suorastaan löytö!

Musta kaulukseton jakku on järkiostos, jos mikä. Simppeli, kauniisti vartalonmyötäiseksi leikattu malli miellyttää silmääni. Pääntietä kiertää ripsikankainen kantti, joka antaa kivasti vähän jujua jakulle. Muuten tuollainen kaulukseton ja härpäkevapaa esitys on paljon iisimpi ahtaa talvitakin alle kuin perinteinen bleiseri kauluskäänteineen ja napituksineen.

Vihreäsävyinen statement-kaulakoru suorastaan vaati päästä mukaani. Tykkään ihan valtavasti korun väreistä, veden- ja metsänvihreästä. En ole ihan varma, löytyykö garderobistani tuohon matsaavia vaatteita, mutta silmät nyt ainakin on ihan sävy sävyyn. Haha!

Miten sitä määrittelisi itsensä muutamalla osuvalla lauseella? Niin, että samanaikaisesti kuullostaisi kivalta ja mukavalta ihmiseltä, mielellään älykkäältä ja hauskalta myöskin ja viihdyttävältä ja nokkelalta? Miten sitä kiteyttäisi näkemyksensä ja ajatuksensa blogin pitämisestä – ja siinä sivussa itsestään, joihinkin tarkkaan valittuihin, mutta silti nonchalantin huolettomilta vaikuttaviin sanoihin? Siis toisin sanoen pukisi sanoiksi sen, minkä pukeutumisella voi ilmaista esimerkiksi yhdistämällä Acnen prätkärotsin valkoiseen randomiin t-paitaan, mustiin prässihousuihin, kangaskassiin ja Louboutinin stilettoihin?

Olen ensimmäinen myöntämään, että profiilikuvaukseni Indiedaysin bloggari-sivustolla on kipeästi päivittämisen tarpeessa. (Ja tuota bannerikuvaa katsellessa vasta tajusinkin, että kylläpäs sitä olikin aika kuikelo vielä vähän aikaa sitten!! Haha!) Enkä tosiaankaan ihmettele, että officeltakin jo kysellään kainosti, että mites olis, jos säkin Minttu voisit pikkusen päivittää tota sun profiilia…

Itseäni etsiskellessä päädyin Pinterestiin, kuinkas muuten, ja inspiroiduin jälleen kerran tästä:

Alunperin bongasin tuon jonkun kaverin facebook-sivulta ja sittemmin tosiaan Pinterestistä.

Kun tästä itsensä kuvailemisesta ei nyt tunnu tulevan yhtään mitään, taidan alkaa suunnitella printtitaulua tuosta kuvasta sen sijaan… Kaikenlaisia tauluhässäköitä täältä meiltä puuttuukin – ainakin, jos keräämääni inspiraatiokansioon katsoo.

Aika mielenkiintoista muuten huomata, että “HOME” -sisustusinpiraatiokansioon on kertynyt toiseksi eniten kuvia. Siis enemmän kuin ihania kisuja, lomahaaveita tai hiusinspiraatioita. Tarkoittaako tämä sitä, että sisälläni asuu salaa joku tyyppi, joka on kiinnostunut sisustuksesta?? Ei ihme, että tämä profiilikuvauksen kirjoittaminen on haasteellista…