Lohtushoppailua

Tässä vihdoin esittelyssä viime keskiviikon shoppailuterapian tulokset. Oikeastaan lähdin toivorikkaana tutkailemaan, josko tuolta meidän lähiostarin Lindexiltä olisi vielä löytynyt Missoni-kamppeita. Aika sitkeässä asuu näköjään meikäläisessä sekä toivorikkaus että positiivinen ajattelu, kun kaikkien tuon päivän vastoinkäymisten jälkeen vielä jaksoin ajatella, että eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka siellä vielä yksi zikzak-neulemekko Minttua odottelisi. No, ei odotellut.

Pingoin siis bonuskuponki ja 20 % jäsenalennuslappu ojossa H&M:lle.

Ensimmäisenä kalastin haaviini kauniin hennon korallinvärisen merinovillaisen neuletakin. Sisäinen harakkani rakastui timanginappeihin jo syyskatalogia selaillessa. Vasta nyt pääsin toteamaan, että ohut merinovilla on pehmoista ja hyvälaatuisen oloista. Eli siis hintaansa nähden suorastaan löytö!

Musta kaulukseton jakku on järkiostos, jos mikä. Simppeli, kauniisti vartalonmyötäiseksi leikattu malli miellyttää silmääni. Pääntietä kiertää ripsikankainen kantti, joka antaa kivasti vähän jujua jakulle. Muuten tuollainen kaulukseton ja härpäkevapaa esitys on paljon iisimpi ahtaa talvitakin alle kuin perinteinen bleiseri kauluskäänteineen ja napituksineen.

Vihreäsävyinen statement-kaulakoru suorastaan vaati päästä mukaani. Tykkään ihan valtavasti korun väreistä, veden- ja metsänvihreästä. En ole ihan varma, löytyykö garderobistani tuohon matsaavia vaatteita, mutta silmät nyt ainakin on ihan sävy sävyyn. Haha!

6 Comments

  1. Veera

    Mikä kolttu sua niistä missoneista himottaa? Täällä Porissa oli mun mielestä aika hyvin sitä kamaa vielä jäljellä. Voisin vilkaista jos kerrot mitä kaipaat. 🙂

    Reply
    • Minttu

      Ooo – olis ihan mahtavaa! Eniten himottaisi kietaisumekko (http://www.lindex.com/fi/campaign/missoni/the-collection/ -sivulla siis tuo eka mekko heti kaulakorun jälkeen), kumpi tahansa väri kävisi. Tai sitten tuo samalla sivulla toka-alimmalla rivillä oleva kynähame ja samalla rivillä ohuehko neuletakki hameen pariksi.

      Koosta on vaikea sanoa. Ne kaksi L-kokoista vaatetta, joita kokeilin, oli ihan jättisuuret, mutta toisaalta en kyllä uskalla S-kokoakaan ottaa. Eli M on varmasti ihan ookoo.

      Reply
  2. Tarja

    Kivoja lohdutuksia 🙂 Minulla on tuo sama kaulakoru ja kävi aivan samalla tavalla, että se vaati päästä mukaani. Ihanat värit ja piristää kivasti tummansynkkää vaatekaappiani.

    Itse en ole ihastunut Missoniin ollenkaan. Johtuneeko liian selvästä yhteydestä auralliseen migreeniin, josta aika ajoin kärsin. Siinä on riittävästi sahalaitaa minulle 🙂 Täytyy kyllä silti tunnustaa, että tosi kivoilta nuo vaatteet ovat muiden päällä näyttäneet. Neulemekot varsinkin, kauniita värejä.

    Reply
    • Minttu

      Auts joo – sahalaita-auran kanssa nuo Missonit varmaan eivät oikein toimi… Itse ihastuin niissäkin juuri siihen kauniiseen värimaailmaan. 🙂

      Reply
  3. Sirpa

    Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä -vaikkapa vain itsesi.

    Tony Pettito

    Hyvää sunnuntaita, alkavaa viikkoa ja kaunista syksyä Mintulle!
    Kiitos kivasta blogista.
    Sirpa

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos ihanasta kommentista! Onnellista syksyn jatkoa sullekin Sirpa! 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *