Tampereen reissullani tapahtui kaikkien ihanien elämysten lisäksi jotain, josta olen haaveillut jo valehtelematta vuosikausia. Rohkaisin mieleni ja päätin satsata tarvittavan summan hampaiden laser-valkaisuun. Beauty Putiikki Tampereella oli ihana ja antoi käsittelyn blogiyhteistyöhintaan 150 €, kun normaali hinta heillä on 250 €.

Olen tosiaan himoinnut hampaiden valkaisua jo vaikka miten pitkään. Vaaleat hampaat ovat olleet ihanteeni ja asia, mitä olen tavoitellut since high school. Yhä edelleenkin muistelen kauhulla, miten yläasteaikaan “pesin” säännöllisesti purukalustoni suolalla, kun olin jostain fiksusta lähteestä lukenut, että se valkaisee hampaita. Onneksi en saanut sen pysyvämpiä vaurioita aikaiseksi.

Luontaista pihiyttäni ja ehkä satunnaista järjen hiventä on kai kiittäminen, että olen jättänyt kaikki TV-Shop -tyyppiset itsevalkaisuhommelit kokeilematta. Muussa tapauksessa hammaskiilteestäni ei olisi varmaan enää yhtikäs mitään jäljellä.

Laser-valkaisu on nyt jo kuitenkin sen verran testattu, koeteltu ja hyväksi havaittu tekniikka, että sen puolesta uskalsin puuhaan ryhtyä. Lisäksi vielä kun kuulin, että Beauty Putiikissa valkaisun hoitaa koulutettu hammashygienisti (hammashoitaja?), tunsin olevani turvallisissa käsissä.

Ihan ensimmäisenä tarkastettiin värimallin avulla hampaiden nykyinen sävy. Lievää ällötystä tuntien voin tunnustaa, että eletyn elämän jäljet todella näkyivät – alkutasoni oli siinä sävyjen 28 ja 30 paikkeilla. Mitään muuta alkutarkastusta ei tehty, vaikka sitä vähän odotin. Tosin olin käynyt juuri viikkoa aiemmin hammaslääkärissä tarkastuksessa ja hammaskivenpoistossa. Ehkä ammattilainen näki tuon ihan nopealla vilkaisulla.

Hampaiden laser-valkaisu sopii periaatteessa kenelle vain. Beauty Putiikissa valkaisuja ei tehdä alle 18 vuotiaille eikä raskaana oleville. Molemmissa tilanteissa taitaa olla hormoonitasapainon epävakaisuus se syy, miksi toimenpidettä ei suositella. Valkaisua ei myöskään kannatta tehdä, jos suuhygienia on muuten epämääräinen, hampaat reikäiset, ikenet tulehtuneet tai hammaskiveä on paljon (hammaskivi tuskin vaalenee laserilla…). Tosin on kyllä vaikea kuvitella, että joku haluaisi vaalentaa hampaita, jotka ovat muuten ihan rupukunnossa. Vaikka mistä sitä koskaan tietää..

Vähän kyllä jännitti. Hammaslääkärikammoiselle hoitopenkki oli melkeinpä liian lähellä hammashoitolan tuolia. Onneksi ympäristö muuten oli kauneushoitolamaisen miellyttävä.

Väritarkastelun jälkeen suuhun laitettiin levitin, jonka tehtävänä on pitää huulet loitolla ikenistä ja pitää vaalennettava purukalusto hyvin esillä. Vaalennus kohdistetaan nimittäin normaalisti vain etu- ja kulmahampaisiin. Hoitaja varoitteli, että monien mielestä levitin on koko käsittelyn ikävin juttu. Aluksi en ymmärtänyt miksi, joustava muovihärpäke tuntui mukautuvan ihan hyvin suuhuni. Reilun tunnin kestäneen toimenpiteen aikana ehdin kyllä muuttaa mielipidettäni ja napakasti ihopoimuihin painautuneen levittimen poisottaminen tuntui taivaalliselta!

Seuraavaksi ikeniin laitettiin jotain suoja-ainetta, jonka tarkoituksena on estää vaalennuksen yhteydessä hampaisiin levitettävän geelin leviäminen. (Huomatkaa muuten, miten pidän kuvassa käsiä vatsani päällä. Olen pari kertaa pyörtynyt hammaslääkärin penkkiin. Sain vinkin pitää käsiä vatsan päällä, että muistan hengittää… Haha!)

Ja sitten päästiin varsinaiseen vaalennukseen! Ensin hampaille levitettiin tosiaan geeliä, jota sitten valaistiin jaksottain laser-valolla. Yritin vilkuilla kelloa selvittääkseni, miten kauan prosessissa meni, mutta en ole ihan varma sainko tismalleen ajat ylös.

Valotus kesti mielestäni noin 8 – 10 minuuttia, jona aikana laser kohdistettiin muutaman minuutin jaksoissa vuorotellen ylä- ja alahampaisiin. Sen jälkeen hampaisiin siveltiin uutta geeliä, annettiin sen vaikuttaa ja sitten oli taas uudelleen laserin vuoro. Kyseinen homma toistetaan yleensä kolme tai neljä kertaa. Itse olin kyllä pikkuisen ryytynyt koko puuhaan kolmannen valotuksen jälkeen, mutta kun hoitaja sanoi mielellään tekevänsä saman vielä neljännen kerran, otin tietty tarjouksen vastaan. Tiesin kyllä, että hampaani eivät ole mikään helppo rasti. Haha!

Emmin pitkään tohdinko laittaa ollenkaa “ennen” kuvaa – mutta tässä se nyt on:

Alakuvan irvistys on virallinen, valkaisupäivänä otettu, “jälkeen” -kuva.

Irvistelen tuossa noin pahasti sen vuoksi, koska halusin näyttää, että ihan ilman höykyytystä eivät ikenetkään hommasta selvinneet. Suoja-aineen välitse liukerrellut geeli poltteli ihan tsäpäkästi jo hoidon aikana ja vaalennusaine oli polttanut melkein kaikki etupuolen ienrajat valkoisiksi ja aroiksi. Mutta hei – katsokaa värieroa!!

Valkaisun lopuksi sain fluoria purskuteltavaksi ja sitten tarkastettiin lopputulos värimallin avulla. Vaalennus vaikutti heti todella onnistuneelta! Hampaiden väri matsasi nyt sävyyn 10, kun lähtökohta oli tosiaan se 30.

Mikään hemmotteluhoito hampaiden laser-valkaisu ei tosiaankaan ole. Homma kestää reilun tunnin ja siinä ajassa ehtii paikat puutua niilläkin, jotka eivät muuten kärsi aineista tai laserista. Itselläni tuntui lähinnä ikeniin valunut vaalennusaine, mutta kyllä hampaissakin tuntui kummallista kuplintaa ja välillä pikkuisen vihlontaakin.

Hampaiden vihlominen kuulemma vähän niinkuin kuuluu asiaan, koska se on vain terveen hammasluun reagointia voimakkaaseen valoon ja lämpöön. Pelkäsin vähän etukäteen, että mitenkähän mahottomaksi tuo mahtaakaan itselläni mennä, kun muutenkin vihloo ihan tarpeeksi sekä kylmä että kuuma. Sain ohjeeksi ottaa tavallisen särkylääkkeen – minkä teinkin – ja toisen nappasin vielä yötä vasten, enkä havainnut mitään mainittavaa vihlontaa. Pari kertaa nappasi kulmahampaasta vähän tanakammin, kun innostuin jotain mesoamaan, mutta muuten oli aika iisiä tuon puolesta.

Värin tasaantuminen kestää kuulemma noin viikon verran. Tämä kuva on otettu eilen illalla, jolloin valkaisusta on kulunut viikko ja kolme päivää.

Jossain vaiheessa hampaat näyttivät aika laikukkailta ja jopa siltä, että ovat kellastumassa takaisin. Nyt, kun tilanne tasaantunut, en voisi olla tyytyväisempi! Sävy on mielestäni raikas ja puhdas, mutta ei kuitenkaan sellainen epätodellinen vitivalkoinen jenkki-saarnaaja -versio.

Pari päivää valkaisun jälkeen piti vältellä kaikkea värjäävää syötävää ja juotavaa (kahvi, tee, punaviini, tupakka…). Valkaisupäivälle osui kummitytön synttärit ja mansikkakakun sijaan sain vaniljajäätelöä ja kivennäisvettä rosé-skumpan sijaan – mutta oli se sen väärtiä todellakin. Kahvivieroituskin toimi mainiosti – nyt en ole enää yhtään niin riippuvainen aamukahvilitrastani kuin ennen!

Ikävintä valkaisussa oli se, että ikenet tulivat kyllä vähän hemmetin kipeiksi. Oikeastaan vasta pari päivää sitten sain ensimmäisen kerran pestyä hampaani täysin ilman kipua ja aristelua. Viikon aikana ehdin kyllä jo miettiä, että tippuuko hampaat kokonaan suusta turhamaisuuteni takia. Mutta nyt näyttää ja tuntuu hyvältä!

Laser-valkaisu pitää hampaat vaaleina noin vuoden ajan, mutta omilla elintavoillaan aikaa voi pidentää jopa 2 – 3 vuoteen! Siihen nähden kaikki vaiva ja raha tuntuu kyllä mielestäni erittäin kohtuulliselta investoinnilta.

(Ja kiinostuneille tiedoksi: Ei, en ole harkinnut oikomishoitoja. Pidän hampaistani sellaisina kuin ne ovat!)

Miksi matkustaminen on niin kivaa?

Siis oikeasti tiedän kaikki “irtaudutaan arjesta” ja “koetaan uusia asioita” -itsestäänselvyydet. Mutta kuitenkin sitä on matkalla ihan yhtä lailla itsensä kanssa kuin kotonakin. Sitäpaitsi matkustaminen on kivaa myös tuttuihin paikkoihin. Niinkuin nyt esimerkiksi Tampereelle.

Tampereella huomaan kyllä olevani aina jotenkin erityisessä tunnetilassa. Vähän haikean surullisen nostalginen, toisaalta hyvin onnellinen ja iloinen. En pysty kävelemään yhtäkään korttelinväliä ilman, etteikö joka askel olisi täynnä kaikenlaisia muistoja. Tästä kuljetiin aina äidin kanssa ostamaan nappeja, tuosta ylitettiin katu, kun vietiin Nordian kassalipasta yösäilöön, tuolla taas oli puhelinkioski, josta soitin kilometripuheluita poikaystävälle (kun kotona ei voinut puhua rauhassa ja kännykät olivat vielä pilke Nokia-insinöörin silmäkulmassa…) ja siinä on sekin kadunkulma, jossa vaihdettiin kihlasormuksia joskus.

Haikealta – ja ehkä ihan vähän surulliselta – tuntuu ajatella, että niin monet asiat, jotka ennen olivat tärkeimpiä maailmassa, on nyt vain muistoja. Tampereen reissut auttavat muistamaan paremmin, ottamaan kiinni sellaisenkin kivan tärkeän pienen historiankappaleen liepeestä kiinni, joka oli juuri vaarassa haalistua ihan näkymättömiin.

Haikealta tuntuu sekin, että ryökäleet eivät olekaan museoineet minun Tamperettani sellaiseksi kuin sen muistan, vaan kaikenlaista kauppaa ja baaria pykääntyy entisiin pankkitiloihin ja ennen tavalliselta kansalta visusti suljetut alueet, kuten Finlayson ja Tampella, kuhisevat nyt elämää, Ratinan rannassakin on siisti kevyenliikenteen väylä entisen romuparkkipaikan sijaan.

En voi mitenkään välttää mummomaisia yhtenään iskeviä nostalgiaryöpsähdyksiä: “muistattekos, kun tässäkin oli…” ja “mihinkäs tästä on se-ja-se hävinnyt…”  Onneksi Stocka on sentään paikallaan ja sen parkkihalliin johtaa edelleen yhtä kipakka rinne kuin ennenkin.

Eikä ne oikeastaan ole ne muutokset, jotka kaihertaa. Omituisinta on se, että tunnen olevani vähän vieras. Minä, ikuisesti tamperelainen, tarkastelen kevyesti huvittuneena, ehkä jopa ilahtuneena, väkijoukkoa Laukontorilla. 3/4 -osapituisiin kesähousuihin (naisilla mieluiten valkoiset tai beiget, miehillä reisitaskulliset), urheilullisiin jalkineisiin (lenkkarit tai sporttisandaalit – ei Converset) ja t-paitoihin (naisilla ehkä jopa toppi, miehillä joku bändi-, tapahtuma- tai luontoaiheinen printti) pukeutunut väkijoukko jätskiä mankuvine lapsineen tuntuu sekä niin tutulta, suomalaiselta ja ilmiselvältä että kaukaiselta ja kiehtovalta. Vähän samalta, kun sattuu näkemään jonkun lapsuuden suosikkiohjelman uudelleen – toisaalta kaikki on hirmu tuttua, mutta toisaalta kaikki mitä siinä välissä on tapahtunut, on muuttanut oman tavan katsoa ja nähdä.

Kaikkein eniten tunnen olevani suomalainen ja tamperelainen täällä kotona Tukholmassa.

Tamperelaisena Tukholmassa minulla ei ole samalla tavoin historiaa jokaisen kadunkulman ja puistonpenkin kanssa. Rakastan uutta kotikaupunkiani, mutta tiedän olevani kuitenkin jossain määrin ulkopuolinen aina. Maahanmuuttaja. Vaikka tiedän kyllä, että se aika jolloin suomalaisiin viitattiin tuolla ikävästi värjäytyneellä muka neutraalilla sanalla, on jo kauan aikaa sitten ollut takanapäin.

Sen verran kuitenkin täkäläinen meininki, elämänrytmi, tapa hengittää, visuaalinen ympäristö ja oleminen yleensä on vaikuttanut omaan olemukseeni, että en enää tunne olevani kuin kotonani Tampereella. Ja kysyjille vastaukseksi: ei, en ole harkinnut takaisin muuttamista.

Ehkä yksi matkustamisen kiehtovista puolista on se, että silloin tulee pysähdyttyä. Enkä nyt välttämättä tarkoita mitään viipyilevää zen-jooga -tyypistä superhenkevää toiminnan totaalistoppia, vaan ihan sitä sellaista tavallista ympärilleen katselemista.

Ehkä tuo on vähän sama asia sen klassisen arjesta irtautumisen kanssa. Olen nimittäin monesti miettinyt, että satun asumaan aivan fantastisen hienossa kaupungissa, jonne tosi monet tulevat tekemään omia arjenkarkotusreissujaan. Miksi siis en voisi “käyttää” kotikaupunkiani myös siihen tarkoitukseen? Tosiasia kuitenkin on se, että reissussa elämisen ihastelu, pysähtyminen, on vallan ziljoonasti helpompaa kuin kotosalla. Välillä se kuitenkin onnistuu ja 30 sekunnin miniloma toteutuu auringossa kylpevää pittoreskia kanaalimaisemaa turistinomaisesti ihastellessa.

(Tähän pitää nyt laittaa ihan oikea kuvateksti! Oltiin nimittäin Saarikylissä Haaviston kesätorilla souteluretkellä. Ostokset tehtyämme kävimme vielä entisen navetan yläkertaan pystytetyn Parvigallerian näyttelyssä. Kaikki kunnia Marjo Tiitolan ja Marke Häkkisen taiteelle, mutta omasta mielestäni gallerian ihastuttavin esitys oli raukeana viittää terhakkaa kissanpentua imettänyt kisuemo! Awwww <3 <3)

Jos Tampereeseen fyysisenä paikkana ja sosioekonomisena ympäristönä liittyykin ristiriitaisia tunteita, Tampere korvien välissä tarkoittaa ystäviä, yhdessäoloa, henkeviä (ja vähemmän henkeviä…) keskusteluja, kikatusta, hyvää ruokaa, vielä parempia elämänohjeita, maailmanparannusta, yhteenkuuluvuutta, tukea ja kasvua.

Ehkä Tampere onkin itselleni fiiliksiä sisältävä uusiosana eikä pelkästään syntymäkotikaupunkini. Tiedättehän niitä Elimäen tarkoitus -tyyliin paikannimien antamista nimeksi asioille ja elämänilmiöille, jotka tähän asti ovat olleet nimettömiä. Esim: Tesoma on hetki tahi rupeama, jolloin laskuhumalassa selittää elämän perimmäisiä kysymyksiä monisanaisesti ja itseään toistaen ja Jääskö on ruoka jota ei enää aiota syödä mutta joka silti säilötään jääkaappiin. Itselleni Tampere on se sanaton hyvänolontunne, jonka saavuttaa hyvien ystävien seurassa. (Cheesy but true).

Arvaatteko montako kuvaa tuosta ruisleivästä piti ottaa ennenkuin oltiin tyytyväisiä? Voin kertoa, että ruutuja kertyi yhteensä kuusitoista!! Haha! Varsinainen ruisleivän päivänasukuva!

Sielunmaisemani aka Minttu aamu-uinnilla Lättösissä Saarikylissä.

Kävin noin viikkoa ennen Suomen reissuani hammaslääkärissä. Ei, se ei tehnyt kovin kipeää (paitsi vähän) ja oikeastaan kamalinta oli hammaskiven poistaminen, mutta olen niin hammaslääkärikammoinen, että jännitin silti ihan hulluna. Rentoutusmielikuvana käytin tuota yllä olevaa skenaariota: naku-uinti rakkaan ystävän Tinnin saaren rannassa, kesälämpimässä Roineessa, aamuauringon paistaessa silmiin. Voin kertoa, että toimi!

Miksi matkustaminen on niin kivaa?

Ehkä kaikkein hauskinta on se, että joka reissulla oppii jotain itsestään – ja sitä kautta maailmasta. Ja nimenomaan näin päin. Jos ei ymmärrä eikä tule toimeen itsensä kanssa, on täysin mahdotonta käsittää myöskään maailmaa.

Kiitos Tinnille & kaikille muille rakkaille ystävilleni ja tietty ihanalle kummitytölleni, joka täytti reissuni aikana huikeat 19 vuotta. Luv u all!

Ensimmäinen loman jälkeinen toimistopäivä on ohitse! Eikä se ollut ollenkaan niin mänttiä kuin olisi voinut kuvitella.

Jos onnistuneen loman perusteena pidetään sitä, että töihin palatessa on unohtanut kaikki ovikoodit, salasanat ja muut office-elämään olennaisesti kuuluvat kommervenkit – olen epäonnistunut. Muistin kaiken ja mitään erityisiä “mites tämä nyt menikään” -hetkiä ei ollut. Sen sijaan onnistuin unohtaamaan matkalukemiseni aloittelijamaisesti kotiin. No, tulipahan tsekattua Instagramin ja Facebookin päivitykset toooodella perusteellisesti – haha!

Päätin pidentää kesälomafiilistä kunnon riemunkirjavalla kukkahörhöpaita-oranssihousu -combolla. Ja pikkuisen kai sain vielä pidettyä rennosta lomamoodista kiinni.

• paita, H&M
• housut, Filippa K
• laukku, Marc by Marc Jacobs
• kengät, Moheda

Sain jo joskus keväällä testattavakseni Lumenen uusia, aikuiselle iholle tarkoitettuja Time Freeze -voiteita ja seerumeita. Olen fanittanut vuosikausia lakka-aromista Vitamin C+ -sarjaa, joten odotukset puolukkaisen Tme Freezen kohdalla olivat todella korkealla.

Enkä onneksi joutunut pettymään! Raikas tuoteperhe sopii hyvin pohjoismaalaiselle perusiholleni, joka on nykyisin varsin kuiva ja ohut, mutta erityisesti tosi herkkä ärtymään milloin mistäkin.

Saamaani testipakettiin kuului kiinteyttävä päivävoide 15 aurinkosuojakertoimella, kiinteyttävä yövoide, kiinteyttävä pikakaunistaja -seerumi kasvoille sekä silmänympärysihon pikakaunistaja -seerumi.

Uutuussarjan pakkaukset noudattavat Lumenen tuttua linjaa. Purkit ja putelit ovat linjakkaan raikkaita ja käytännöllisiä, mutta suurempaa luksus-kerrointa etsivät päätyvät ehkä muihin tuotteisiin. Päivävoiteen testipakkauksen tekstipainatus oli tullut kahteen kertaan, mikä antaa huvittavan tekno-säväyksen purnukalle.

Lumene Time Freeze päivävoide sisältää – kuten koko sarja – suomalaista puolukkauutetta ja Skin Messenger Molecules -teknologiaa. Käytössä voide tuntuu mukavan raikkaalta ja itseasiassa yllättävänkin keveältä ja “helppokäyttöiseltä” ollakseen kiinteyttävä anti-ageing -tuote. Päivävoidetta saa myös ilman aurinkosuojakerrointa, mikä onkin järkevää, jos tuotetta käyttää yhdessä esim. aurinkosuojan sisältävän BB-voiteen kanssa. Sen verran täyteläistä tämä Time Freeze -päivävoide on, että mielummin käytän sen kanssa Lumenen hitusen kuivempaa CC-voidetta kuin BB-versiota. Lumenen BB-voiteen alle kun en yleensä laita mitään päivävoidetta.

Lumene Time Freeze yövoide on mukavan ravitsevan oloinen käytössä. Ei liian paksu näin kesäkäyttöönkään, mutta uskoisin sen toimivan ihan loistavasti myös kuivemmilla talvikeleilläkin. Kiinteyttävä yövoide vahvistaa kuulemma ihon rakennetta yön aikana tukemalla ihon kiinteydestä huolehtivien kollageenin ja elastaanin tuotantoa. En tiedä johtuuko tuosta vai mistä, mutta ihan kuin hikoillen vietettyjen helleöiden jälkeiset aamutkaan eivät olisi olleet ihan niin järkkyjä tänä kesänä.

Seerumeita on kaksi erilaista. Kasvoille tarkoitettua seerumia olen käyttänyt sekä päivävoiteen että yövoiteen alla. Silmänympäryksille tarkoitettu seerumi riittää mielestäni aivan mainiosti sellaisenaan – eli en ole käyttänyt erillistä silmänympärysvoidetta tuon kanssa.

Molempien seerumien koostumus on notkean miellyttävää ja tuoksu suhteellisen mieto. Kasvoseerumin tuoksu on hiukan voimakkaampi, mutta koska se ei ole lainkaan teollinen tai parfyymimäinen, ei hajuherkkä nenäni ärsyynny siitä ollenkaan. Itseasiassa tuoksu muistuttaa joitakin vuosia sitten testaamani superkalliin c-vitamiiniseerumin tuoksua (ei Lumenen), joten heti esimmäisellä käytöllä tuli sellainen olo, että tämän on pakko olla tehokasta!

Yleensä kiinteytysvoiteiden tulokset ovat nähtävissä vasta pidemmän yhtäjaksoisen käytön jälkeen. Lumenen Time Freeze -seerumeitten koostumus on kuitenkin sellainen, että välittömästi tulee ihanasti vähän kiinteämpi olo! Täytyy toivoa, että vaikutus jää pysyväksi.

Ehdotonta plussaa on myös se, että herkästi ärtyvä ihoni on pysynyt siistinä koko testijakson ajan. Eli aktiivisesta toiminnallisuudestaan huolimatta Time Freezer -tuotteet eivät ärsytä herkkääkään ihoa. Ihan mahtava homma, sillä yleensä tuo on ollut itselleni aika suuri ongelma varsinkin pidempiaikaisessa käytössä.

Ainakin tiedän löytäneeni uuden suosikin kosmetiikkakaappiin.

Söin tänään päivälliseksi grillimakkaraa (salsicciaa ja 90 % lammasmakkaraa). Tulin juuri uimasta. Tajusin, että on kesälomani viimeinen päivä.

Vesi on edelleenkin pikkulammessa lämmintä, vaikka tänään on tuullut niin, että pienen parvekesiivouksen aikana pelkäsin saavani päähäni naapurin lentoon lähteneet kukkaruukut. Lisäksi vaihtelevaisen paistaa/ei paista -päivän ainokainen pieni sadekuuro osui juuri uintiretkelleni. Eipä tuo oikeastaan haitannut. Järvessä taisi olla lämpöisempää kuin sen ulkopuolella.

En nyt ajatellut pilata viimeistä lomailtaani harmittelemisella. Loppuu ne pitkätkin lomat. Mutta vähän kyllä kieltämättää ottaa vastaan ajatus, että maanantaina taas… Muutamia lomapäiviä on toki jemmassa. Seuraavat “vapaat” koittavat elokuun lopussa, Tukholman muotiviikkojen aikaan.

Lievää lomanloppumisangstia olen yrittänyt loiventaa miettimällä positiivisia asioita.

1. Syystrendit. Huomaan ilahtuvani punamustan halonhakkaajaruudun paluusta. Muutenkin girly grunge tuntuu kivalta ja raikkaalta syystyyliltä. Ehkä osittain siksi, että aikoinaan koko grunge-touhotus, musiikkia lukuunottamatta, jäi vaipanvaihtojen, imetyksien ja muun vauva-aiheisen elämänvaiheen vuoksi täysin väliin itseltäni.

2. Lomakausi jatkuu. Uskon, luotan ja toivon, että toimistolla on normaalia hässäkkää rauhallisempaa vielä ainakin ensi viikon. Kieltämättä lomarentoutumista on hiukan häirinnyt pari isohkoa täysin levällään olevaa keissiä, joiden tiedän odottelevan työpöydälläni. Yksi muun tohinan osalta rauhallinen viikko riittäisi tasoittamaan tilannetta kummasti.

3. Stockholm Music & Art. Pientä festarikesän poikasta täällä Mintullakin. Tänä vuonna valloitamme Skeppsholmenin yhdessä Karkin ja Peetun kanssa. Elokuisen tapahtuman tähtenä mm. Prince. Jeee!

4. Uusi alku. Kaikki kouluvuodet ovat tehneet tehtävänsä – syksy tuntuu melkein enemmän uudelta vuodelta kuin itse vuodenvaihde. Jälleen on tilaa tsemppihenkisille päätöksille ja itsensä kehittämiselle. Ehkä nyt vihdoin se akvarellikurssi?

5. Kesä jatkuu vielä! Kyllä iltauinille ehtii työpäivinäkin – ja aamu-uinnille viikonloppuisin. Bikineissä retkottaminen ja nahkan grillaaminen on jäänyt tänäkin kesänä aika vähäiseksi, mutta vielä ei ole peli menetetty. Oma retkigrillikin tuli hankittua juuri ennen Suomen reissuani, joten perinteinen piknik brygganilla on sekin vain ajan kysymys.

Eli ei mitään syytä synkistelyyn! Ehkä kuitenkin ensi kesänä otan vähän pidemmän yhtenäisen loman. Aikaisemmin olen ollut sitä mieltä, että loman pätkittäminen saa sen tuntumaan pidemmältä, mutta kyllä kaksi viikkoa on vähän liian lyhyt aika kunnon irtautumiseen.

No, huomenna mennään Karkin kanssa katsomaan The Fashion World of Jean Paul Gaultier -näyttelyä ja valitsemaan verhoja neidon uuteen opiskelijakämppään. Ja illalla on vielä grillausta Camillan luona. Ihan kesämeininkiä, vaikka lomat onkin tältä erää lusittu.

Kuva: copyright Kristian Löveborg

Kauniiksi laitetut varpaankynnet on ihan must kesällä. Avoimet sandaalit, biitsi-elämä ja lipsuissa haahuilu paljastaa yleensä visusti piilossa viihtyvät varpaat kaikelle kansalle. Itse haluan kylläkin pitää kynnet huoliteltuina ja kivasti lakattuina myös talvisin. Jostain syystä tuntuu jopa sinä pimeimpänä kaamosaikana jotenkin iloiselta, että aamuhämärissä peiton alta pilkistää turkoosit glitterikynnet normaalin kalmanharmauden sijaan; puhumattakaan satunnaisista, toivottavasti säännöllisiksi muodostuvista, kuntosali-käynneistä. Mutta kesällä kivat varpaankynnet on tosiaankin ihan pakolliset.

Yksi Tampereen reissuni kohokohtia oli, kun pääsin hoidettavaksi Kauneushoitola Beauty Putiikkiin.

Varpaitteni kynsiin laitettiin maailmalla hyvinkin suositut Minx-foliot. Ohuesta filmikalvosta tehtyjen päällysteiden pitäisi kuulemma kestää nättinä noin kuukauden verran varpaissa. Minxejä laitetaan myös sormiin, mutta silloin kestoajaksi luvataan vain 5 – 10 päivää. Ilmeisesti sormien kynnet kasvavat aika paljon nopeammin kuin varpaiden – ja toisaalta käsillä tietty myös tehdään paljon enemmän kaikkea myös kynsiä kuluttavaa hommaa.

Kauneushoitola Beauty Putiikki sijaitsee Tampereella ihan keskustassa Rautatienkadulla viihtyisissä ja mukavan rennon oloisissa tiloissa. Itseasiassa Beauty Putiikki ei ole kuin korttelin päässä osoitteesta, jossa alkuperäinen Go 4 it -putiikki piti majaansa kaikki ne 2,5 vuotta, jotka jaksoimme sinnitellä hengissä. Ex-Go 4 it:ia ei ole enää ziljoonaan vuoteen ollut ja nykyisin kyseisessä kulmassa on  Scandic-hotellin tiloja… Niin se kehitys kehittyy. ;D

Minx-hoidon aluksi käteeni iskettiin paksu mappi täynnä erilaisia kynsikuvioita. Alunperin Minxit tulivat markkinoille peilikirkkaiden kullan ja hopean tullessa trendikkääksi. Kynsilakalla kun ei sitä puhdasta kirkasta lopputulosta saa kunnolla edes sillä legendaarisella, mutta huonosti kestävällä Chanelin hopea-lakalla.

Beauty Putiikin Jarna, joka vastasi Minx-hoidostani, kehoitti heti alkuun nappaamaan esiin kaikki itseä miellyttävät kuviot. Jälkeenpäin olisi kuulemma ihan mahdotonta muistaa, mitkä kaikki nyt oikein olivatkaan niitä, jotka tuntuivat hyvältä.

Mintun top-3 sisälsi hopeisen mustan köynnöskukkahommeli -version, hopea/kulta pantterikuosin (hopea oli pohjaväri = kiiltävämpi ja kulta painettu) ja hellyyttävällä tavalla kasarin hopeapohjaisen konfetti-minxin.

Jos totta puhutaan, yritin kyllä pikkuisen olla hillitty ja valita jonkun aikuismaisen kuvion, mutta kasarikonfetti vei sydämeni, joten sillä mentiin.

Minx-varvashoidon aluksi jalat desinfioidaan viilentävällä suihkeella. Oli todella kuuma päivä, joten se tuntui aivan mielettömän ihanalta. Seuraavaksi Jarna siisti kynsinauhat, viilasi kynnet  kauniiseen muotoon ja  lopuksi tasoitti kynnen pinnan kevyesti hiomalla.

Minx-kynsifoliot ovat jokseenkin eri asia kuin aikaisemmin testailemani kynsitarrat (Sally Hansen & L’Oréal), vaikka noin ensisilmäyksellä ne näyttävät melko samalta. “Tarra” on ohutta filmikalvoa joka kiinnitetään kynteen lämmössä aktivoituvan liiman avulla. Eli, kun olin vihdoin tehnyt valintani, Jarna laittoi arkin köllöttelemään lämpölampun kuumuuteen.

Liima aktivoituu kuumuudessa ja kynsifoliot pehmenevät helposti muokattaviksi.

Lämmön avulla Minx-kalvo muotoutuu täydellisesti myös kaarevalle kynnelle. Beauty Putiikin Jarna on yksi Euroopan johtavia Minx-asiantuntijoita (hän vastasi mm. Sebastian Internationalin näytöksessä Milanossa mallien kynsistä yhdessä siskonsa kanssa).

Vaikka Minxien liima onkin lämpöherkkää, ei saunominen tms. ole missään tapauksessa kiellettyä. Jos laittaminen on tehty oikein – eli reunoissa tai kynnen kärjessä ei ole ilmakuplia – kestää nuo aivan mainiosti kaikki oleelliset kesäaktiviteetit.

Lopuksi sain vielä lyhyen jalkahieronnan kookosöljyn kanssa. Aika ihanaa luksusta – ei voi muuta sanoa!

Itse tosiaan valitsin tarkoituksella tuollaisen hassun kimallus-konfetti-Minxin, mutta valinnanvaraa on vaikka kuinka hillityistä ja “normaalin” näköisistä aina mitä hurjimpiin kuvioihin. Ilmeisesti Minxejä voisi laitella myös itse kotona, mutta aikamoista harrastaneisuutta vaatinee, että saa kunnollisen lopputuloksen ja että se on sen väärti.

Ja koska Minxit on kiinnitetty vain liimalla, eikä normaalille kynnelle ole tehty mitään erityistä, eivät nuo vahingoita kynttä millään tavalla. Lämmintä jalkakylpyä tai pitkäksi venähtänyttä suihkua suosittelivat poiston yhteyteen, mutta pahinta, mitä voi sattua on se, että kynsiin jää vähän liimaa. Eli sikälikin Minxit ovat hyvin turvalliset käytössä.

Itse en voisi olla tyytyväisempi!! Kynnet ovat olleet nyt laitettuna tasan viikon. Mökkireissun jälkeen havaitsin aavistuksenomaista kulumista oikean jalan isovarpaan sisäkulmassa. Se oli varmaankin tullut, kun kiipeilin mökkikallioilla fiilistelemässä ja kuvaamassa ruisleipää (kuvia ruisleivästä on tulossa, kun saan sen täksi viikoksi ajatellun “onnellisuutta metsästämässä” -postauksen vihdoin kirjoitettua…)

Sain tosiaan tämän Minx-hoidon blogin kautta, mutta jo nyt tiedän, että seuraavinakin kesinä pitää saada samanlaiset. Talvella pärjäilee kyllä ihan tavallisilla lakkauksilla, mutta kesällä Minxit on aivan täydellisen hyvät ja helpot.

Ja nyt – parhaat uutiset: Kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille on Minxit varpaisiin vain 50 € (normaali hinta 60 €) Beauty Putiikissa – elokuun loppuun asti!! Kertokaa aikaa varatessanne, että olette Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoita. Beauty Putiikin yhteystiedot: yhteydenottolomake, osoite: Rautatienkatu 22, 33100 Tampere, puhelin: 050 3755 395