Reilun viikon päästä blogini tulee olemaan täynnä muotiviikkohässäkkää ja bile-sitä-  ja gaala-tota -juttuja. Ihan siksi ajattelin kertoa, miten mahtavan huippuhauskan viikonlopun olen viettänyt tähän asti. Huippuhauskan, mutta fiilikseltään varsin kaukana fäshion-meiningeistä..

Keväällä olin kaukaa viisas ja ripottelin muutaman lomapäivän sattumanvaraisille perjantaille. Yksi näistä osui eiliselle. Heräsin aikaisin – kroppa taisi vielä luulla, että on työaamu – mutta se ei haitannut, koska sain herätä ihan omaan tahtiin ilman herätyskellon vaativaa sirkutusta. Keittelin kahvit, fiksailin jogurtti-kaurahiutale-mustikkajauhe-auringonkukansiemen-pellavansiemen-nektariini -lautaselliseni ja painuin lukemaan perjantain aamun lehteä aurinkoiselle parvekkeelle. Noin puolitoistatuntia (True story! Lauantain ja sunnuntain lehteen uppoaa helposti reilusti enemmänkin..) lehteä luettuani kömpi vastaherännyt, laivalta vapaaviikkoaan viettävä Peetu kahvikuppi kourassa seurakseni.

Itselleni uskollisesti olin rustannut aikas kunnianhimoisen ToDo-listan vapaan perjantain kunniaksi. Kuinka ollakaan, jonkun sinne-tänne polveilevan keskustelumme lomassa päädyimme puhumaan jostakin sisustamiseen ja astioihin liittyvästä – mikä johti siihen, että Peetu tuumasi tsekkaavansa ihan vaan nopsasti Traderasta (= täkäläinen Huuto.fi), että sattuisko sieltä löytymään sopivan värisiä Kartio-laseja.

Lopputulos oli se, että kello oli jo piiiitkällä iltapäivän puolella, kun vihdoin laitoimme Peetun tietokoneen kiinni. Siihen mennessä olimme ehtineet tehdä tarjouksen 4 kpl tummasiniseen ja 3 kpl turkoosiin Kartio-lasiin, vedenvihreään Kartio-karahviin ja vedenvihreään pieneen matalaan Aalto-kulhoon + yhteen tummansiniseen Kartio-sarjan kulhoon (Peetu) sekä 8 kpl Ultima Thule- jälkkärikulhoon (kolme eri myyjää…), 6 kpl Ultima Thule- viinilaseihin, 6 kpl Kastehelmi kahvikuppi & asetti -settiin (Minttu) ja epälukuiseen määrään kaikenlaisia siistejä vanhoja Iittala-laseja koot välillä snapsi – olut.  Äärimmäisen fiksusti ja tehokkaasti käytettyä aikaa… Haha!

Eipä siinä sitten  ihmeitä enää ehtinyt ennenkuin Karkki tuli töistä kotiin ja oli aika virittäytyä viettämään The Great True Blood Nightia!

Jemmassa – eli katsomatta – oli peräti kolme viimeisintä TB-jaksoa. Täytyy sanoa, että vaikka waiting sucks, ei ole mahtavampaa fiilistä, kun voi järkyn gliff hanger -lopetuksen jälkeen todeta “meillä on vielä yksi jakso”! Illallinen oli valmistettu (= Peetu ja Karkki valmistivat) sitä silmällä pitäen, että voidaan töllätä samalla. Voin kertoa, että Karkin idea: modernit dippikasvikset, toimivat huomattavasti paremmin kuin Mintun ehdotus klassisesta salaatista.

Kolme True Blood -jaksoa oli ihan mahtavaa herkkua (vaikka siis mihin IHMEESEEN Ericillä oli sellanen kiire ja miksei KUKAAN tajunnut, että Sarah pääsi karkuun???), mutta ihan kylläiseksi ei silti kuitenkaan tultu. Jälkkäriksi oli vielä pakko vetää kolme jaksoa Vampire Diaries:ia (team Damon or team Stephan? :P). Sen jälkeen nukuttikin ihan ihanasti, vaikka kissa onnistukin saamaan hillittömän hepuliravauskohtauksen juuri, kun oltiin käymässä nukkumaan.

Tänään aamulla heräsin about puoli tuntia ennen herätyskellon soittoa. Herätyskello oli päällä siksi, että oltiin Karkin kanssa menossa 9.30 Body Balanceen SATSiin. Itse olin varannut tuntini jo ties kuinka kauan sitten, mutta Karkki oli toissapäivänä 34. jonossa. Vielä aamullakin jonoa Karkin edessä oli 12 henkilöä, mutta onneksi lähti mukaani, sillä osallistumislippu irtosi ja päästiin treenaamaan yhdessä. Tykkään muutenkin, kun on joku, jonka kanssa voi käydä tunneilla, mutta Karkin ja Peetun kanssa se on ihan ekstra-hauskaa.

Ei kovin yllättäen Peetu oli edelleen nukkumassa, kun tultiin kotiin. Laitettiin kahvit tippumaan ja alettiin fiksata megalomaanista superaamiaista. Sitten Karkki ehdotti, että mitäs, jos katsottais pari jaksoa Vampire Diariesia aamiaisen kanssa! Tiedän, että monet ihmiset, monet järkevät kivat älykkäät ihmiset on sitä mieltä, että tv:n voi avata aamulla ihan samaan tapaan kuin aamun lehden tai radion kuunnellakseen musiikkia. Minä en ole yksi näistä ihmisistä. Niinpä tunsin olevani todella muhevasti pahispoluilla, tekeväni jotain moraalitonta ja kiellettyä, kun laskin olohuoneen pimennysverhot klo puoli kaksitoista päivällä. Katsoakseni tv-sarjaa!!

Vampire Diaries -pahistelun jälkeen tehtiin nopea ryhtiliike. Koti siivottiin hämmästyttävän puhtaaksi hämmästyttävän nopeasti. Kaikki naikkoset suorittivat suihkut & sivistäytymiset, pöytäliinat silitettiin, kissa ruokittiin ja ruuanlaittohommat saatiin vaiheeseen. Tänään meille tuli nimittäin odotettuja vieraita Suomesta. Karkin ja Peetun täti perheineen on täällä läpikulkumatkalla päämääränään Geneve-järvi ja täksi illaksi oli sovittu päivällinen täällä meillä.

Mukavahenkisen illan päätähtenä oli ehdottomasti 2,5 vuotias Joa ja 9 kk ikäinen Eemi. Mitenkään tietenkään väheksymättä Peetun tekemää kasvislasagnea (pakko saada teillekin ohje tänne vielä, sillä se raastetusta kukkakaalista tehty täyte oli kyllä niin taivaallisen hyvää!) tai mummin palstalta keväällä kerätyistä raparpereista tehtyä piirakkaa.

Pikkulapsiperheen illalliset päättyvät aikaisin. Eemi oli jo seiskan aikaan ihan loppu. Peetu läksi viettämään kaverinsa house cooling partyä (mietittiin, että mikä olisi tupareitten – eli house warming partyn vastakohta) ja Karkilla alkaa työt huomenna jo kuudelta aamulla. Minttu jäi nauttimaan hiljaisuudesta ja ihmettelemään sitä, miten vähästä se ilo ja onni kuitenkin rakentuu.

Ihmettelyn sivussa tuli lakattua kynnet Peetun uudella China Glaze -lakalla, sävy Fast Track. Vaikuttaa siltä, että tykkään kovasti. China Glaze -merkkiä en ole ennen kokeillut, mutta lakatessa tuo tuntui ihan hyvältä. Koostumus on ehkä aavistuksen ohuen tuntuista, mutta ehkä muuten kynsilakkani on niin vanhoja, että normaali tuntuu ohuelta? Sävy on mielestäni oikein kaunis “aikuiskimallus” – eli hillitty kullankiilto kaffe latten värisellä pohjalla. Onneksi lakkapullo on sieltä isommasta päästä, 14 ml luulisi riittävän hyvin, vaikka tuosta tulisi sekä Peetun että Mintun suosikkisävy.

Muistatteko, kun kävin laitattamassa varpaiden kynsiin Minx-foliot Tampereen reissullani? Silloin puhe oli, että kynnet kestävät hienoina jopa kuukauden.

Tänään siitä, kun kävin Kauneushoitola Beauty Putiikissa, on kulunut aika tasan tarkaan yksi kuukausi ja viikko. On siis erinomainen hetki katsoa, miltä kynnet näyttävät tällä hetkellä!

Ihan vastalaitetuilta nuo eivät todellakaan näytä, mutta mielestäni edelleenkin hämmästyttävän siisteiltä. Kynnet ovat toki kasvaneet, mutta varpaissa tuollainen siisti raja ei mielestäni haittaa. Muuten ainoa selkeä kulumajälki on oikeassa isovarpaassa. Sekään ei oikeasti näy juuri ollenkaan, kun on sandaalit jalassa.

Yhtään en ole kynsiäni varonut. Kesäohjelmaan on kuulunut runsaasti saunomista, uimista, paljasjaloin kallioilla hyppelyä ja rantahietikossa maleskelua. Kaikki asioita, jotka eivät todellakaan ole omiaan pitkittämään kynsifolioiden pysyvyyttä. Silti nuo ovat ihan ookoo kunnossa edelleen. Täytyy sanoa, että olen aivan myyty!

Jos olet yhtä vakuuttunut, haluan muistuttaa, että vielä tämän kuun loppuun asti Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille on Minxit varpaisiin vain 50 € (normaali hinta 60 €) Beauty Putiikissa!! Kerro aikaa varatessa, että olet Go 4 it vol. 2 -blogin lukija. Beauty Putiikin yhteystiedot: yhteydenottolomake, osoite: Rautatienkatu 22, 33100 Tampere, puhelin: 050 3755 395

Pitkästä aikaa pari kivaa ravintolavinkkiä täältä Tukholmasta!

Täkäläisen ravintolamogulin ja julkkiskokin Melker Anderssonin Kungsholmenilla aivan Mälarenin rannassa sijaitseva ravintolarypäs on uudistunut totaalisesti parin viime vuoden aikana. Joku ehkä muistaa Norr Mälarstrandin laituripaikalla 464 sijainneen Kungsholmen -nimisen ravintolan (siellä oltiin syömässä vuoden 2009 blogireissulla, mutta en valitettavasti löytänyt linkitettävää juttua tänne…). Pari viimeistä vuotta tuo alkujaan aika ihanalla tavalla urbaani ja rennon kunnianhimoinen paikka oli kyllä aikas leipääntynyt ja väsynyt.

Niinpä onkin ihan mahtavaa, että ravintolakonseptia uudistettiin ja paikalle nousi ihana, mutkaton ja valloittavasti rönsyilevä Orangeriet sekä keskivertoa kunnianhimoisempi italialaismesta Trattorian.

Viime perjantaina treffasin Orangerietissä AW:n merkeissä ihanan Teemu Blingin kanssa. Teemu oli täällä pidennetyn viikonlopun mittaisella lomalla ja ehti onneksi tavata myös ex-Indiedays kollegaansa.

Melko aikaisin iltapäivällä Orangerietin herkullisista drinksuista ja erittäin maukkaasta baariruuasta käy nauttimassa yleensä lähitoimistojen väkeä ja muita työporukoita. Illemmalla meno nuorentuu ja vaihtuvat dj:t pitävät huolen hyvästä meiningistä. Drinkkilistalla on hyvä valikoima klassikkoja – tosin painotus gin-pohjaisissa cocktaileissa. Sesongeittain vaihtuva Orangerietin oma drinksuvalikoima on myös testaamisen arvoinen. Teemun “High Heels” oli raikas sekoitus, jossa päällimmäisenä maistui passion-hedelmä.

Orangerietin baarimenu on lyhyt ja ensisilmäyksellä vähän turhankin basic. Ruoka on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan robustin kauniisti laitettu ja erityisesti puuhiiligrillissä valmistettu hampurilainen kertakaikkiaan ihana!

Teemu ja High Heels -drinksu. Sekä ehkä galaxin viileimmät korvikset. Arvatkaa kerta olinko kade!? Nuo on niin hienot, että räpsin varmasti puoli muistikortillista täyteen Balmain-kateusvihreyttä. No, rehellisyyden nimissä, korvisihanuudet sopivat kyllä Teemun tyyliin paremmin kuin Mintun. Mutta minkäs sitä harakka kimalluskuumeelleen voi. Haha!

Teemun illan asun voi käydä tsekkaamassa kokonaisuudessaan täältä – käynee todisteena sille, että kyllähän Mintultakin käy päivänasukuvien ottaminen, kun vaan joku laittaa asetukset ja muut ensin kamerassa kohilleen…

Kylki kyljessä Orangerietin kanssa on illallisravintola Trattorian.

Italiassa aikoinaan jonkin aikaa asuneen seuralaiseni kanssa odotimme hiukan jännityksen sekaisin tuntein, että kuinkahan sujuu Melkeriltä ciao bella e tutti bene. Ravintolan interiööristä en osaa paljoa sanoa, sillä meidät sijoitettiin (pyynnöstämme) puoliksi lasitetulle terassille. Pohjoismaalaiset istuu ulkona niin kauan, kun siihen vain hiukankin on mahdollisuus!

Mukavasti näytti kuitenkin vanhan Kungsholmenin muka-urbaani (so 2005!!) fiilis hävinneen ja tilalla oli vähän kuparikattilakrimskramssua, jämeriä aterimia ja kivasti aplikoituja lautasliinoja.

Ruokalista on samaan tapaan perinteistä italialaista hipsterhenkisellä Melker Andersson -tulkinnalla. No, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tulkinnat ovat aikas hienovaraisia ja tyylitajuisesti tehtyjä.

Yrttimaustettu focaccia ja laadukas oliiviöljy toimivat täydellisesti raikkaan proseccon kanssa. Ihana alku illalliselle!

Hetken mietittiin, että syödäänkö pelkkiä antipastoja illalliseksi – molemmat kun olemme suuria alkupalojen ystäviä. Päädyttiin kuitenkin tilaamaan antipastot ja primi piattit. Todettiin, että tilataan sitten lisää, jos on vielä nälkä.

Rrrrakastan palavasti carpacciota. Muistan yhdenkin Italian reissun, jolloin söin valehtelematta joka ikinen päivä lounaaksi carpaccio-annoksen. Trattorian Carpaccio di Manzo saa ihan hyväksytyn leiman kylkeensä. Liha oli mehevän muhevaa maukasta ja oliiviöljy laadukasta, rucola reipasta ja juuri rouhittua parmesaaniakin ihan sopivasti. En nyt kuitenkaan ollut mitenkään jalat-menee-alta -tyyppisesti ihastunut (niinkuin oletin..). Lihan olisivat saaneet leikata ohuemmaksi ja se olisi saanut olla aavistuksen vähemmän pehmeää. Siis mielummin vähän ohuempaa ja antaa aavistuksen enemmän vastustusta hampaille. Maussa ei ollut oikeastaan mitään valittamista, mutta lempiruokien kanssa tämä on välillä tällaista hifistelyä.

Alkupalojen jälkeen sytyttivät terassille lämpölamput – ja tässä syy, miksi myöhemmästä ateriasta ei ole enää kuvia:

Haha! Kivasti punastuttaa tuo lämpölamppujen kajo!

Kuvassa kuitenkin fantastisen herkullinen pääruokani, pikantilla salamilla ja fenkolilla höystetty aidon pohjois-italialaisen puuroinen risotto, Risotto Salamino al Piccante. Kerrankin siis pääruoka peittosi alkupalat mennen tullen. Myös seuralaiseni päätyi tismalleen samaan lopputulokseen omien ruokavalintojensa suhteen.

Minttu ei ole mikään varsinainen innovatiivisten jälkkärien fani. Useimmiten pala simppeliä suklaakakkua ja/tai pallo vaniljajäätelöä toimii paremmin kuin merkilliset höystöt ja marinoidut raparperin versot. Nyt täytyy kyllä sanoa, että Limoncellossa uitettu sitruunasorbetti, Affogato al Limone, on kyllä sen väärti, että kannattaa eksyä paikalle pidemmänkin matkan takaa!

Tämän kesän ale-shoppailut ovat jääneet jopa omassa mittakaavassani aikas minimaaliseksi. Säät ovat olleet niin upeat, että ei ole tullut mieleenkään lähteä pyörimään kaupoissa – ja ne sattunnaiset sateiset hetket on tullut omistettua laiminlyötyjen kotihommien tekemiseen.

Eräänä iltana Peetu kuulutti sohvannurkasta tietokone sylissään, että on tekemässä tilausta Henkalle (vain alusasuja – ei mitään täällä esiteltävää) ja nyt olisi hyvä tilaisuus saada ostokset samaan pakettiin.

Tuumasin siinä, että kyllähän sitä nyt kannattaa ainakin aleosasto kurkistaa läpi – vaikkei oikeastaan mitään varsinaista suurta tarvetta tahi huutavaa hinkua mihinkään ollutkaan.

Kenkäosastolla törmäsin sling-back -sandaaleihin, joita olin katsellut sillä silmällä jo täyteen hintaa.

Olen halunnut kivoja, toimistokäyttöön sopivia, keskikorkeita kenkiä useampiakin. Kaikkein mieluiten käyttäisin klassisia avokkaita, mutta jostain syystä kantapääni on sen mallinen, että ne ei vain pysy jalassani, vaikka koko olisi oikea ja lesti hyvän tuntuinen. Tästä syystä sling-back tai mary jane -malliset ovat ainoa järkevä vaihtoehto.

Oikeastaan olisin toivonut, että nämäkin olisi ollut varpaalta umpinaiset… Mutta toisaalta, kyllä toimistokäytössä on ihan ookoo pitää avonaisiakin aika pitkälle syksyyn – eikö vaan? Sadekelien alettua kuljen kuitenkin Huntereissa töihin ja officella on pakko olla vaihtokengät.

Nämä ovat tasan toiset H&M:ltä hankkimani kengät. Edelliset, narupohjaiset superkorkeat sandaalit, ostin reilu puolitoista vuotta sitten. Niitä ei ole montaa kertaa tullut käytettyä. Malli on toki söpö, mutta ei mitenkään erityisesti tyyliseni. Lisäksi ne ovat tosi kamalan tuntuiset jalassa…

Ei mikään paras mahdollinen lähtökohta yhteiselämälle uusien kenkien kanssa. Haha!

Toisaalta nämä uutukaiset ovat nahkaa, joten tsäänssit ovat huomattavasti paremmat kuin edellisten muovi-/kangaskenkien kanssa. Samoin pari ensimmäistä – joskin aika lyhyttä – käyttökertaa, lupaavat oikein hyvää. Täytyy pitää peukkuja, sillä tykkään kovasti sandaalien ajattomasta mallista ja käärmeennahkamaiseksi painetusta mokkapinnasta.

Itse maksoin sandaaleista 250,- kruunua, mikä on mielstäni mahtavan hyvä hinta nahkakengistä. Tsekkasin juuri Suomen H&M:n sivuilta ja sieltä samat kengät saa 25,- eurolla – eli tällä euron kurssilla vielä paljon täkäläistä hintaa edullisemmin!

Valikoimaa, värejä ja kokoja, näyttää olevan edelleen ihan hyvin jäljellä. Tekisi oikeastaan ihan hurjasti mieleni tilata myös vaaleat beiget versiot. Klassinen malli on aivan varmasti hyvin käyttökelpoinen vielä ensi kesänäkin, jos nyt ajatellaan, että vaaleiden kenkien sesonki alkaa olla tältä erää hiipumaan päin.

Onnellisuutta metsästämässä -juttusarjassa olen tolkuttanut ilon ja hauskuuden tärkeydestä. Siitä, että pitää olla kivaa – muuten mistään ei tule pidemmän päälle mitään.

Ihan sattumalta törmäsin täällä Tukholmassa muutama vuosi tehtyyn testiin. Odenplanin vilkkaan T-bana-aseman portaat muutettiin pianon koskettimiksi ja vips – yhtäkkiä ihmiset jättivät liukuportaat väliin. Niin paljon hauskempaa oli plinksutella pianoportailla!

Peräti 66 % enemmän ihmisiä valitsi pianoportaat ja sen lisäksi videosta näkyy selvästi, että kaikilla on myös paljon hauskempaa.

Mun mielestäni testi on äärimmäisen hyvä ja simppeli esimerkki siitä, että ollaan ihan oikeilla jäljillä, kun metsästetään lisää onnea ja iloa elämään. Se ei ole keneltäkään pois – päinvastoin – aito ilo heijastuu ja tarttuu muihinkin.

Kuva: thefuntheory.com

Parin viikon päästä koittava Guldknappen gaala hiukan jänskittää. Itse tapahtumakin tietty – mutta tässä vaiheessa nyt eniten, että mistä löydän jotain säällistä päällepantavaa. Kurkistus omaan garderobiin ei paljoa lohduta. Valinnanvaraa on äärimmäisen niukasti ja kaikki, mitä löytyy, tuntuu todella tylsältä ja niin nähdyltä.

Inspiraatiota etsiessäni tuumasin, että paras mahdollinen lähde on viime vuoden vastaavat juhlat.

Kun puhutaan tapahtumasta, jonka nimessä on oikein sana gaala, tuntuu, että pitäisi ehdottomasti pukeutua pitkään pukuun. Nyt, kun maksihelmat ovat muutenkin ajankohtaiset, ei ajatus tunnu ollenkaan vieraalta – eikä yhtään liian paljolta. No, ihan mihinkään olkaimettomaan glitteriversioon en tohtisi verhoutua, mutta johonkin vähän iisimpään kylläkin.

Tosin mingel-kuvia selaillessani huomasin, että enemmistö oli kuitenkin valinnut lyhyen mekon.

Kyllähän lyhyetkin helmat voivat olla ihan juhlavat – ja asusteilla pystyy muuttamaan kokonaisuuden ilmettä ihan huomattavasti.

No, onneksi pari viikkoa on ihan reilusti aikaa – ehkä tässä ehtisi vielä vaikka ommella jotain. Se olisi sikälikin paras vaihtoehto, sillä juhlapukubudjettini on harvinaisen minimaalinen tällä hetkellä. Yllättävän monet viime vuoden juhliin osallistuneet naiset olivat valinneet juhla-asukseen housut. Sinänsä ihan trendikästä, mutta itse haluan kyllä pukeutua helmoihin, kun kerran tuollaiseen häppeningiin pääsee.

Kuvat: Stureplan.se