Filippa K:lla on tosi kiva tapa pitää muutaman kerran vuodessa pienet juhlat heidän pääputiikissaan täällä Tukholmassa. Normaalista superfäshion-meinigistä poiketen, esittelyssä on juuri kyseisen sesongin vaatteet eikä jonkun hamassa tulevaisuudessa keikkuvan vuodenajan mallistot.
Kävin viime viikolla tsekkailemassa tämän syys-/talvisesongin päätrendit Filippa K:lla ja samalla bongailin pikäaikaiseen käyttöön sopivia investointi-vaatteita. Tärkeimmän niistä, merinovillaisen neuletakin (jonka hankkimista olen rehellisesti sanottuna lykännyt aivan liian kauan!) ostinkin viimein ja viime maanantaina klassikkokaunokainen olikin jo esittelyssä.
En ole oikeastaan ajatellut, että olisin mikään varsinainen Filippa K -tyyppi. Jotenkin olen itse mieltänyt, että sellaisen pitäisi olla ainakin pidempi ja melkoisesti hoikempi, mutta myöskin tyyliltään jotenkin monta kertaa seesteisempi. Aika huvittavaa sinänsä, koska ne muutamat kerrat, kun olen tavannut itse Filippa K:n, Filippa Knutsonin (tai niinkuin hän hetken aikaa oli nimeltään: Filippa Kihlborg), erilaisissa – lähinnä Tukholman muotiviikkoon liittyvissä – yhteyksissä, hän ei suinkaan ole mikään 180 senttinen hoikka amatsooni, jollaiseksi miellän brändin arkkityypin.
Olen kuvitellusta ei-filippa-k-maisesta tyylistäni huolimatta kuitenkin havainnut, että heti H&M:n jälkeen hyvänä kakkosena garderobiani kansoittaa juurikin Filippa K -merkkiset vaatteet, parit kengät ja jokunen laukkukin. Yllättäen olen näköjään päätynyt juuri niihin, kun olen etsinyt hyviä pukeutumispalapelin kulmapaloja, joissa hinta ja laatu kohtaavat normaalin toimistoduunarin tarpeet ja budjetin. Eilenkin sekä kauluspaita että neule olivat Filippa K:ta.
Putiikki-partyn päällimmäiseksi fiilikseksi jäi vaalean teräksenharmaan, tumman italiansinisen ja kevyesti taitetun pellavanvalkoisen muodostama värimaailma (ihanan prosecco ja marja/pähkinä -tarjoilun lisäksi siis). Aksenttivärinä käytetään lähinnä viininpunaisen ja tumman violetin eri sävyjä, mutta myös todella haaleita, jäisen huurrettuja pastellisävyjä. Perinteinen musta ja puhdas valkoinen ovat tietty myöskin omilla vahvoilla vakipaikoillaan.
Karvafanina ilahduin siitä, että kaikenlaisia kivoja nahkajuttuja kengistä laukkuihin ja lompakoihin on tarjolla myös eläimellisinä karvaversioina.
Ihan parhaita perusvaatteita! Vaalea teräksenharmaa – tai ehkä pitäisi sanoa alumiininharmaa? – on uusi ja todella raikkaalta tuntuva syysväri. Filippa K:lta sävyä löytyy niin neuleissa, jakuissa kuin paksummissa päällysvaatteissakin.
Ylärivissä tuossa on mustan merinovillaneulettakkini alumiininharmaa sisar – ja sininenkin siellä vähän pilkottaa. Tuntuu vähän siltä, että taidan olla pakotettu hankkimaan kaikki päävärit ko. neuletakista. Eihän sitä nyt enää kykene palaamaan joihinkin epämääräisiin akryyliversioihin, kun on saanut maistaa ihanaa huippulaatua. Sitäpaitsi on paljon järkevämpää säästää jossakin muussa. Neuletakkien suurkuluttajana niiden hinta/käyttökerta laskee kuitenkin todella pieneksi.
Bestikseni – ja erinomainen pukeutuja – Tinni, on sitä mieltä, että jokaisen naisen garderobista tulisi löytyä hyvä nahkahame. Olen tässä aivan samaa mieltä, sillä monipuolisuudessaan etenkin musta nahkahame on täysin samaa luokkaa perinteisen pikkumustan kanssa. Stailauksella hameen voi muuttaa sopivaksi aivan mihin tilanteeseen ja tilaisuuteen tahansa ja näyttää aina todella hyvältä ja tyylikkäältä. Tavallinen kankainen musta puolihame ei pysty missään tapauksessa samaan ilmaisulliseen skaalaan.
Lisäksi nahkahame on aivan mainio matkakumppani, sillä se ei rypisty – eikä myöskään nukkaannu tai ärsyynny pikkuroiskeista!
Filippa K:n syysmalliston nahkahame on malliltaan aivan täydellinen. Noin polvipituinen ja kevyesti A-linjainen hame imartelee useimpia vartalotyyppejä ja se kestää erinomaisesti trendikellon heilahteluja. Mielestäni tuosta on olemassa myös ruskea versio, mutta kestoklassikkoa etsivälle musta on tietty se ainoa oikea.
Jotenkin tuntuu taas, että Filippa K on palannut hyvällä tavalla juurilleen. Tai onhan tätä kestänyt jo aika kauan. Se oli joskus silloin 2010-luvun taitteessa ja ehkä pikkuisen sitä ennen, kun tuntui, että brändi ei oikein tiedä suuntaansa ja mallistoissa oli mukana kaikenlaista sinne tänne sohottavaa trendijuttua, printtejä ja kaikkea muuta kuin klassisia leikkauksia. Onneksi perustaito ei ole hävinnyt minnekään ja tuntuu, että tänään Filippa K:n laadunvalvontaosastolla ollaan skarpimpana kuin koskaan!
