Day: September 30, 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Parisen viikkoa sitten aloittamani kuuden viikon kuntoiluhaaste on hiukan ennalta arvaamatta johtanut siihen, että olen alkanut miettiä myös syömisiäni tarkemmin – tai ainakin merkittävästi enemmän kuin aikaisemmin. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään erityistä ravintoremonttia, mutta jaksamis- ja hyvinvointikysymykset on johtanut siihen, että sitäkin puolta on tullut suunniteltua yllättävän paljon. Ja tässä tarkoitan hyvinvoinnilla ihan sitä sellaista välitöntä maha-täynnä-gogonzola-pizzaa-ei-ole-hyvä-treenata -tyyppistä hyvin voimista, enkä niinkään sitä seesteistä ja vaikeasti tavoiteltavaa mindfulness-henkistä fiilistä.
Yhdeksi suosikkiruuistani on muodostunut makean tulinen, täyttävä, herkullinen, ravinto- ja proteiinirikas, helppotekoinen sekä edullinen punaisista linsseistä valmistettu pata, jonka ohjeen sain bestikseltäni Tinniltä viime kesänä. Pata on herkullista heti valmistuttuaan, mutta ei kärsi lainkaan, vaikka sitä jäisi seuraavan ja vielä sitäkin seuraavan päivän lounaslaatikkoon. Maku vain paranee. Variaatiomahdollisuuksia on myös loputtomiin. Itse tykkään tehdä ihan vege-versiota, koska se tuntuu kaikkein loogisimmalta, mutta Tinni laittaa pataan milloin tulista chorizoa, milloin pekonia ja milloin edellisen päivän kanawokin maalliset jäännökset.
Linssipata ei paina vatsassa, mutta se täyttää ihanasti. Nälkä pysyy kiitettävän pitkään poissa ja ainakin itsestäni on helpottavaa ajatella, että monipuolinen pata myös täyttää kroppani tarpeet hyvällä tavalla. Tässä lemppariohjeeni linssipadan perusversioon, joka on sellaisenaankin aivan mainiota, mutta tosiaan sovelias monenlaiseen soveltamiseen.!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
TINNIN TULINEN LINSSIPATA
Ainekset:

  • 2 sipulia
  • 1 – 2 valkosipulinkynttä (voi myös jättää pois, jos on porukassa valkosipulin vastustajia)
  • 2 – 3 porkkanaa
  • 1 pieni kesäkurpitsa (tai pätkä isompaa)
  • 1 omena
  • 2 purkkia tomaattimurskaa
  • punaisia linssejä
  • tuoretta chiliä ja/tai kuivattua chilirouhetta
  • suolaa ja pippuria myllystä
  • tuoremehua, ketsuppia, raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta…

Valmistus:
Kuullota pieneksi silputut sipulit ja mahdolliset valkosipulit pienessä öljytilkassa. Kuivatun chilirouheen voi laittaa mukaan sillä se tykkää muhiskella öljyssä. Lisää pilkotut kasvikset ja paistele hetki. (Porkkana näyttää vähemmän koulukeittiöltä, jos se on pilkottu jotenkin muuten kuin perinteisiksi kiekoiksi. Terv. “Noviisi”). Lisää tomaattimurska ja purkkien huuhteluvesi ja anna muhia hetki. Lisää kylmän veden alla huuhdeltuja linssejä fiiliksen mukaan (= noin desi per syöjä, mutta äsch, jos haluaa myös lounaslaatikoita, kantsii laittaa koko 400 g:n paketti) ja keittele miedosti pulputellen, kunnes kaikki tuntuu about kypsältä. Linssien kypsyys on tärkeintä – muut voi kyllä olla myös vähän “al dente”.
Tinni käyttää siis periaatteessa chilirouhetta, mutta sitä meille ei jostain syystä ole päätynyt kaappiin lukuisista yrityksistä huolimatta. (En kyllä ymmärrä, miten voi missata toistuvasti kauppalistalla olevan asian…) Tuoretta chiliä ja Tabascoa sen sijaan on aina – edelleen – kaapissa. Parhaimmillaan Tinnin tulinen linssipata on silloin, kun se on kivasti hiukan makea (omena, tuoremehu, ketsuppi) ja syystunnelmallisen lämmittävästi tulinen (vastakohtana hiki-nousee-otsalle -tuliselle…). Tuoreesta chilistä on usein vaikea sanoa, miten tömäkkä kyseinen yksilö sattuu olemaan, toisaalta kuivatun chilin tulisuus vahvistuu vielä enemmän ajan kanssa kuin tuoreen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koko kokkailuhomma on tietty kaltaiselleni noviisille totaalinen learning by doing -elämys. Joskus sitä onnistuu soveltamaan muilla elämänalueilla hankittua tietotaitoa uusia kompetensseja opetellessa. Joskus sitten taas ei. Olen ehdottomasti ensimmäinen myöntämään, että taitoni keittiössä liittyvät lähinnä jälkihoitoon (siivoukseen) ja jossain määrin drinkkien sekoittamiseen. Siitä huolimatt kuvittelin, että kokkailuhomma ei ottaisi niin kovin lujille, koska olen nyt kuitenkin ehtinyt hankkimaan monenlaista osaamista elämän muilta alueilta.
Olen esimerkiksi – todistettavasti – aukaissut korkki-korkillisen punaviinipullon vähintään kolme kertaa ilman varsinaista korkkiruuvia. En nyt ihan tarkkaan muista jokaista kertaa, mutta tiedän, että hyvän ystäväni opiskeluaikaisen yksiön keittiön katossa oli vielä seuraavienkin asukkaiden aikana boheemit punaviiniroiskeet kyseisen aktiviteetin seurauksena.
Niin että mitähän sitä mahtaa tehdä Minttu, joka havaitsee, että tässä olisi taas yksi niistä Mutti-purkeista, joiden avaussysteemi ei toimi ja Peetu on napannut sen ainokaisen old school -avaajan mukaansa. Fiksu ajattelisi, että laitanpa tämän purkin sivuun ja testaan jotakin muuta niistä kolmesta kaapissa jäljellä olevasta Muttista ja käytän tämän sitten, kun olen ostanut uuden purkinavaajan. Minttu sen sijaan ottaa teräväkärkisen, lujaa tekoa olevan Fiskarsin kuorimaveitsen ja tuumaa, että tuollahan sitä teen pikkuruisen reiän tuohon reunaan ja sitten vain nostan ylös koko kannen. No, voin kertoa, että tällä kertaa roiskeet eivä ihan yltäneet kattoon asti.
Linssipata oli kaikesta huolimatta tosi hyvää.

Old stuff