Category: Tuotearvostelut

[mittaustagi]

Suhteeni auringonpalvontaan on muuttunut hurjasti vuosien aikana. Kun olin pieni, auringon vaaroista sen paremmin kuin haitoistakaan ei tiedetty yhtikäs mitään. Päinvastoin tuolloin tyyli oli se, että mitä ruskeampi iho, sitä parempi. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä P20-aurinkosuojien kanssa.
Lapsena en ollut niin kovin innoissani, kun äiti oli koko ajan työntämässä aurinkoon, että saisin vähän tervettä väriä pintaan. Mutta kyllähän sitä sitten viimeistään varhaisteininä tuli seottua kaikenlaisiin hullutuksiin. Ehkä järkyin muisto on se, kun joskus yläasteikäisenä roikuin pää pitkällä ikkunasta käsissäni strategisesti taiteltua foliolevyä pidellen, että saisin maksimoitua kasvojen rusketuksen.
Olen ollut siinä mielessä onnekas, että vaikka ihoni on aina ollut vaalea, olen ruskettunut varsin nopeasti, enkä ole palanut kovin helposti. Nyt viime vuosina olen kuitenkin huomannut, että en todellakaan voi loikoilla auringossa yhtä huolettomasti kuin ennen. Varmaankin iho on tässä iän myötä ohentunut sen verran tai jotain.

Samaa tahtia ihon herkistymisen myötä suhteeni aurinkorasvoihin on muuttunut aivan täysin. Siinä missä ennen laitoin vähän suojavoidetta dekolteelle ja poskipäihin, rasvainen nykyään tunnollisesti kaikki auringolle altistuvat ihoalueet.
Yksi syy, miksi olen vastustellut aurinkorasvojen käyttöä, on se, että useimpia on hankala levittää ilman, että jää ikäviä valkoisia raitoja sinne tänne ja parhaimmillaankin olo on vähintäänkin tahmainen tai niin öljyinen, että tuntuu ällöltä laittaa vaatteita päälle.

Vasta Suomeen saapuneet P20-aurinkosuojatuotteet on muuttanut käsitystäni aivan täysin. Niiden kevyt geelimäisen koostumuksen ansiosta iho tuntuu kuivalta ja miellyttävältä lähes välittömästi levittämisen jälkeen. Osittain varmasti juuri tästä syystä olen alkanut käyttää aurinkosuojaa aina, kun olen menossa ulos – enkä ainoastaan silloin, kun vartavasten aion makoilla auringossa.
Enää pitkään aikaan en ole palvonut aurinkoa siksi, että ruskettuisin mahdollisimman paljon – päinvastoin olen hyvinkin tietoinen liiallisen auringonoton haitoista, pigmenttiläiskistä, ihon vanhenemisesta, rypyistä etsetera. Rakastan kuitenkin auringossa loikoilua, eikä kesä tunnu oikein kesältä, jos en ole saanut vuosittaista kiintiötäni täyteen.

P20-aurinkosuojatuotteet sisältää erittäin valonkestäviä UVA- ja UVB-suodattimia. Suoja kestää jopa 10 tuntia – eli ihan joka välissä ei tarvitse myöskään olla voidetta lisäilemässä. Tosi hyvä uutinen sikäli, että kesällä tulee usein muutettua suunnitelmia lennossa ja auringossa oleilu venähtää aiottua pidemmäksi. Paistattelua hyvällä omallatunnolla – me likes!
Ihan erityistä plussaa siitä, että P20-aurinkosuojatuotteet kestää myös tosi hyvin uimista ja vesileikkejä. Vasta, kun on pulikoinut neljä kertaa 20 minuuttia, on syytä lisätä suojaa. Asia on tietty eri, jos välillä hankaa tarmokkaasti ihon pyyhkeellä kuivaksi – sellaista käsittelyä ei kestä mikään voide.

Tykkään myös siitä, että P20-valikoimassa on pumppusuihkeita monessa eri suojakertoimessa. On tietysti ihan makuasia, miellyttääkö lotion vai suihke enemmän, mutta omasta mielestäni suihke on siistein ja mukavin käyttää. Kasvoille tosin ei kannata suihkuttaa suoraan, vaan levittää suoja käsien kautta. Ja tosiaan siis, tutkitut, lapsille ja hyvin herkkäihoisillekin sopivat P20-tuotteet käy myös kasvoille.
Kävi muuten tosi hyvä tsägä, että tälle kevään ja alkukesän periodille, jolloin testailin P20-aurinkosuojatuotteita, osui todelliset auringonottokelit. Voin siis todeta, että tuotteet selvisivät armottomassa alkukesän auringossa suoritetusta testistä kiitettävin arvosanoin!

Ja nyt seuraa ihana ARVONTA!
Onko sinulla joku ihana/kamala/hauska/hävettävä/pölhö tai muuten vain mukava muisto tai ajatus liittyen auringonpalvontaan?
Jätä vastaus tämän postauksen kommentteihin ensi maanantaihin 18.6. klo 23.59 mennessä ja olet mukana mahtavan monipuolisen P20-aurinkosuojatuotepaketin arvonnassa (palkinnon arvo n. 46 €). Lue kilpailun tarkemmat säännöt täältä.

[mittaustagi]

Iän mukanaan tuoma hiustenlähtö yhdistetään yleisimmin vain miehiin. Ja kai se totta onkin, että varsinainen kaljuuntuminen on harvemman naisen ongelma. Sen sijaan ei-toivottu, kiusallinen ja jopa pelottava hiustenlähtö on yllättävän yleistä. Vaiva tuntuu niin henkilökohtaiselta, että siitä vaietaan – tai siltä ainakin tuntuu, kun se osuu omalle kohdalle. Postaus on toteutettu yhteistyössä Swiss Clinicin kanssa.
Kaikki, jotka ovat lukeneet blogiani pidempään tietätävät, että hiukset ovat erittäin tärkeä osa identiteettiäni. Ei niin, että olisin nyt varsinaisesti milloinkaan ollut ylpeä paksuista ja hyvinvoivista kutreistani, mutta koska olen ihan pikkulikasta asti saanut kuulla kehuja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin juuri siitä syystä, olen mieltänyt että juuri se yksi asia, joka tekee minusta minut.
Viime keväänä, kun pohdin pitkien hiusteni leikkaamista, yksi pelkoni oli, että vanhan myytin mukaisesti menettäisin kaikki supervoimani, jos uskaltautuisin ryhtyä puuhaan. Järjellä tietenkin tajuan, että eihän se niin mene, mutta kaikkia ajatuksia vaan ei yksinkertaisesti pysty ajattelemaan ottamatta tunteita huomioon. Hiusten leikkaaminen oli itselleni yksi näistä.

Supervoimani eivät kadonneet minnekään, vaikka kutrini katkesivatkin. Päinvastoin tuntui, että löysin ihan uusia puolia itsestäni – ja ihan alkuun jopa sävytin hiukseni punertaviksi. (Ihan ensimmäinen punaväri oli vahinko, mutta huomasin, että oli hauskaa vähän ”hurjastella” sävyn kanssa, joten pidin sen kesän yli).
Lyhythiuksisenakin olin edelleen se tyyppi, jolla on tosi paksut hiukset.
Syksyn alkupuolella aloin huolestua kuontalostani irtoaminen karvojen määrää. Tiedän hyvin, että ihan normaalistikin joka päivä irtoaa noin 50 – 150 hiusta, mutta nyt oli kysymys jostain aivan muusta.

Reagoin asiaan, kuten kuka tahansa järkevä ihminen: aloitin raivokkaan googlaamisen!
Yleisimpiä syitä naisten kokemaan epätavallisen runsaaseen hiustenlähtöön on:

  • Hormonit (hei vaan vaihdevuodet!)
  • Ikääntyminen (no, kiitti kauheesti)
  • Jotkut sairaudet (ja ylipäätään pitkään sairastaminen)
  • Kova stressi (sekä fyysinen että psyykkinen)
  • Liian vähäinen unensaanti
  • Huono ravinto (raudan puute, magnesiumin puute ja rasvahappojen sekä proteiinin puute erityisesti)
  • Jotkut lääkkeet (esmes syöpähoidot klassisimpana esimerkkinä)


Tein kaikkeni parantaakseni tapojani. Ikääntymistä ei juurikaan pysty estämään, jos aikoo pysyä hengissä – ja hormonihoitoihin en ole halunnut ryhtyä. Muutenkin toivoin saavani hiusteni harvenemisen pysähtymään rukkaamalla elintapojani.
Mielestäni syön varsin terveellisesti, monipuolisesti ja kasvispainotteisesti, mutta proteiinirikkaasti – eli siltä osastolta en löytänyt paljoakaan petrattavaa. Teoriassa voisin ryhtyä nyt niin trendikkäälle sokeri-detoxille, mutta käytännössä se on tuhoon tuomittu ajatus, koska en ihan oikeasti näe siinä kauheasti järkeä.
Nukun edelleen ihan liian vähän ja huonosti, mutta stressiä olen pyrkinyt vähentämään ”peruna kerrallaan” -ajattelun avulla. Eli en anna itseni viettää sekuntiakaan ajatellen tekemättömiä töitäni tai järjettömän pitkää todo-listaani. Vietän joka aamu puoli tuntia, jolloin priorisoin tehtävät, tsekkaan dead linet jne. Sen jälkeen teen asian kerrallaan, enkä käytä hetkeäkään odottamassa olevien tehtävien murehtimiseen. Vähentää huomattavasti stressiä ja tehostaa työntekoa! (Suosittelen testaamaan!)

Syksyn aikana hiustenlähtötilanteeseeni ei tullut juurikaan parannusta. Itselleni aikaisemmin tuntemattomat tuuhentavat ja kohottavat muotoilutuotteet tulivat tutuksi, kun yritin pitää yllä illuusiota paksuista hiuksistani. Kuivashampoo oli yhtäkkiä käytetyin kosmetiikkatuotteeni.
Juuri ennen joulua sain kysymyksen, josko olisin kiinnostunut testaamaan Swiss Clinicin hiuksia uudistavaa seerumia. Ja tottakai olin! Siinä vaiheessa olisin testannut varmasti jo vaikka mitä, mutta aikaisemmat hyvät kokemukseni Swiss Clinicin tuotteista saivat tarttumaan innolla tarjoukseen.

Swiss Clinic Hair Renewal -seerumin teho perustuu aktiivisiin aineisiin, jotka stimuloi hiustuppeja. Juttu on niin, että kun hius on elinkaarensa päässä ja irtoaa, jää hiutuppi lepovaiheeseen. Joskus tuo lepovaihe pitenee ja hiustupesta ei alakaan kasvaa uutta hiusta niinkuin pitäisi. Hair Renewal -seerumi stimuloi juuri kyseisiä lepovaiheessa olevia hiustuppeja ja siitä syystä hiukset tuuhenevat ja kasvu tehostuu.
Hiustuppi alkaa siirtyä lepovaiheeseen jo ennen ennenkuin hius on lopullisesti irronnut (lepovaihe aiheuttaa hiuksen irtoamisen). Seerumin aktiiviset ainesosat vaikuttavat myös niihin ja siksi hiustenlähtö vähenee ja hiuksen elinkaaren pituus kasvaa.
Se nyt pitää vielä ihan erikseen sanoa, että täysin kuolleita hiustuppeja Hair Renewal -seerumi ei herätä henkiin. Useimmiten on kuitenkin kysymys siitä, että hiustupen lepovaihe syystä tai toisesta venyy ja venyy.

Swiss Clinic Hair Renewal -seerumin käyttö on helppoa. Ihan ensimmäiseksi pitää pestä hiukset ja sitten miedosti tuoksuvaa seerumia levitetään pipetin avulla käsiteltävälle alueelle. Muutama hassu tippa riittää hyvin koko päänahan käsittelyyn. Lopuksi hiukset kammataan ja annetaan kuivua.
Näkyviä tuloksia luvataan 2 – 4 kuukauden käytön jälkeen. Sikäli loogista, että kun ottaa huomioon hiuksen normaalin eliniän (aikuisella keskimäärin kolme vuotta), ei olisi mitenkään realistista luvata selkeästi näkyviä tuloksia kovin nopeasti.
Oma testiperiodini on ollut nyt noin kuukauden pituinen. Seerumi tulee ohjeiden mukaan tosiaan levittää vastapestyihin hiuksiin, hiuspohjaan. Sinänsä loogista, että aine tuskin vaikuttaisi, jos hiustupet olisivat jo valmiiksi täynnä hiuslakkaa ja muita muotoilutuotteita. Parhaimmat ja nopeimmat tulokset tulevat, kun seerumia käytetään päivittäin.
Normaalisti pesen hiukseni korkeintaan kaksi kertaa viikossa, mutta nyt olen yrittänyt ihan tarkoituksella tihentää pesuväliä. Joka ilta en kyllä mitenkään jaksa enkä ehdi siihen hommaan ryhtyä, eli olen käyttänyt seerumia noin 3 – 4 kertaa viikossa.

Vielä en voi siis esitellä selkeitä ennen ja jälkeen kuvia, mutta jo nyt olen aivan vakuuttunut siitä, että Hair Renewal -seerumi toimii!
Ennen seerumin käytön aloittamista tuntui, että tuskin uskallan harjata hiuksiani, koska karvoja irtoaa ihan tukottain. Aamulla tyyny oli täynnä irronneita hiuksia, samoin viemärin suuaukko tukkapesun jälkeen.
Nyt kun olen käyttänyt seerumia kuukauden – ja vielä suositeltua harvemmin – kaaosmainen hiusten irtoileminen on loppunut kokonaan. Tottakai karvoja vieläkin lähtee, mutta mistään turkinvaihdosta ei tarvitse enää puhua.
Testasin oikein tukistaa itseäni sieltä täältä ympäri päänahkaa ja lopputulos oli se, että ainoakaan karva ei irronnut!!

Sanakirjasta loppuu superlatiivit, kun yritän kuvailla, miten älyttömän onnellinen olen siitä, että sain kammottavan ja pelottavan hiustenlähtökierteeni katkaistua! Hiukset vaan on niin hurjan tärkeä osa sitä, miten sitä voi ja kuinka hyväksi ja tasapainoiseksi tuntee itsensä.
Ei ole mikään sattuma, että bad hair day on käsite, jonka tuntee Pihtiputaan mummokin.
Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka kärsii osin selittämättömästä hiustenlähdöstä tai kokee, että hiukset ovat ohentuneet, niin voin kertoa, että Swiss Clinicin verkkokaupassa on juuri nyt Hair Renewal -seerumi tarjouksessa. – 20 % ale on voimassa tammikuun loppuun – eli vain pari päivää enää. Kantsii siis toimia nopeasti, jos haluaa hyödyntää tarjouksen!
EDIT: Swiss Clinicin oma tarjous ehti jo loppua, mutta sain heiltä alekoodin, jolla saa 20 % alennuksen Hair Renewal Serumista.
Koodi on: MINTTUHAIR20 ja se on voimassa 1.-14.2.

[mittaustagi]

Meikkipuolella ajatus on jo tuttu: huulikiilto käy poskipunaksi, foundation peitevoiteeksi ja aurinkopuuteri luomiväriksi. Mitäs jos samaa ajattelua toteutta6isi myös ihonhoidon puolella? Että yhden hyvän perustuotteen avulla voisi kattaa monenlaisia tarpeita? Varsinaista kylpyhuoneen kaapin konmaritusta ja purnukkakaaoksen hallintaa sanon minä! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Orionin kanssa.
Aika harvaa kaupasta ostettavaa asiaa enää kaipaan Suomesta. Suurinta osaa joko saa täältä Tukholmastakin tai sitten makuni on muuttunut niin paljon, että entiset suosikkini ovat poistuneet tuliaishamstrauslistalta. Kaksi on kuitenkin pysynyt läpi vuosien: kunnollinen ruisleipä ja hyvä perusvoide.

Orionin voiteet tulivat meidän perheellemme enemmän kuin tutuksi jo Peetun vauvavuosina. Pahasti alleginen ja atooppinen pikkuinen oli perusvoiteiden suurkuluttaja. Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tyhjensimme apteekin koko varaston jättipakkauksista. Sekä Aqualan L että Ceralan olivat molemmat käytössä jo silloin – ja niitä pitää aina ostaa mukaan tänne Svennelään, koska yhtä hyviä tuotteita en ole lähempää löytänyt.
On muuten tosi hyvä, että Orionin perusvoiteita saa todella monen kokoisissa pakkauksissa. Iso pumppupullo sopii hyvin kylppäriin, yöpöydälle ottaa mielummin vähän pienemmän tuubin ja käsilaukkuun sekä matkalle sopii parhaiten kätsy pikkutuubi.

Tähän sopiikin ensimmäinen vinkkini: Aqualan L on aivan erinomainen meikinpuhdistusaine! Sillä lähtee niin silmä- kuin huulimeikitkin hellävaraisesti ja koko iho jää ihanan kimmoisaksi ja pehmeäksi. Vinkin kuulin jo ysärillä ystävältäni ja entiseltä naapuriltani Anne-Marilta – ja on ollut käytössä siitä lähtien. Varsinkin matkoilla on tosi kätevää, kun yksi tuote käy moneen asiaan.
Bellavita-kasvovoide on itselleni tuttu jo oman äitini ihonhoitorutiineista. Suomessa kehitetty ja valmistettu Bellavita sopii ihan kaikenikäisille ja tiedän monia, jotka ovat käyttäneet sitä koko aikuisikänsä. Itseasiassa olen lukenut ja kuullut, että ihan uusimpien tietojen mukaan ihovoiteita ei pitäisi luokitella eri ikäkausien mukaan, vaan voide tulisi valita ihon tarpeiden perusteella.
A-vitamiinia sisältävä Bellavita rauhoittaa, ravitsee ja suojaa ihoa. Päivävoide imeytyy nopeasti ja on mukavan mattapintainen – eli sopii hyvin myös meikin alle. Yövoide on puolestaan ihanan ravitsevan ja uudistavan tuntuinen. Yövoiteesta voi muuten tehdä ihan kunnon yönaamion levittämällä sitä normaalia reilummin kasvoille ennen nukkumaanmenoa. Tosi tehokasta silloin, kun iho on erityisen kuiva ja kiristelevä, ehkä jopa paikoin hilseileväkin.

Tähän väliin sopii varmasti pari muutakin vinkkiä mainioiden Bellavita-voiteiden käyttöön:

  1. Yövoide käy mainiosti myös ulkoiluvoiteeksi. Levitä kasvoille noin puolisen tuntia ennen ulos lähtöä. Pyyhi viimeiseksi mahdolliset ylimääräiset kasvopaperilla pois. Näin kasvot kestävät tuulta ja tuiskua – ja iho pysyy pehmeänä.
  2. Kasvohemmottelu kylvyssä tai saunassa: puhdista kasvot ja levitä iholle Bellavita-päivävoidetta hiukan tavallista runsaammin. Asetu rentoon asentoon ja tee itsellesi kasvohieronta. Aloita painamalla sormenpäät kulmakarvojen väliin otsalle, hiero pyörivin liikkein kulmakarvojen yläpuolelta ohimoille. Pysähdy hetkeksi ohimoille painellen kevyesti ja jatka sitten kevyin pyörittelevin liikkein silmien alta nenänpieliin, siitä leukaan ja leukaluun myötäisesti sivulle ja takaisin ylös otsalle. Toista, kunnes tunnet olosi rentoutuneeksi.

Hajustamaton ja nopeasti imeytyvä Carbalan on erinomainen perusvoide, joka toimii aivan täydellisesti myös ihan käsivoiteena. Se sisältää 5 % karbamidia eli ureaa ja runsaasti glyserolia, jotka sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon. Carbalan kannattaa levittää kostealle iholle, jotta kosteus saadaan sidottua ihoon – eli itse hieron sitä aina käsien pesun jälkeen pienen nökäreen kämmeniin.

Ja nyt seuraa yksi parhaimmista vinkeistäni:
Perusvoide sopii erinomaisesti myös hiuksiin! Etenkin, jos on kuiva ja sähköistyvä, sähköiskun saaneen näköinen kuontalo kuin mitä allekirjoittaneella, mikään ei tee latvoista nätimmin taipuisia kuin sipaisu voidetta.
Yleensä teen niin, että kun käsien pesun jälkeen levitän voidetta, hieron sen ensin kämmenselkiin ja sitten pyyhkäisen loput hiusten latvoihin. Voilá!

Lisää kaikkia todella käteviä ja hyviä vinkkejä löytyy Orionin voidevinkkioppaasta. Orionilla on nyt meneillään myös alekampanja: marraskuussa -15% Ceralan & Carbalan -tuotteista ja joulukuussa -15% Bellavita & Aqualan L -tuotteista.
 

Lisäksi tässä olisi nyt myös todella mahtava tilaisuus osallistua upeaan Orionin tuotepaketin arvontaan! Kerro kommenttiboksissa oma vinkkisi perusvoiteen käyttöön viimeistään sunnuntaina 3.12.2017 ja olet mukana tuotepaketin arvonnassa.
Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

[mittaustagi]

Silitys, rapsutus, napsaisu, pyyhkäisy, sipaisu, raapaisu, taputus, nipistys, harominen, helliminen. Tarkoitukseni oli pitää yhden päivän ajan kirjaa, mihin kaikkeen käytän käsiäni. Vain parissa-kolmessa minuutissa lista oli jo niin pitkä, että tajusin tehtävän täysin mahdottomaksi. Kädet ovat käytössä kaikessa ja koko ajan – siksi niistä tulee pitää hyvää huolta. Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lemon Juice & Glycerinen kanssa.
Käsillä tekeminen on ollut aina itselleni hyvin tärkeää. Nuorena maalasin ja piirsin paljon, tein koruja, pujottelin pirta-nauhoja, punoin makramea ja neuloin villasukkia sekä villapaitoja toinen toistaan monimutkaisemmilla kirjoneulekuvioilla. Myöhemmin aloin ommella – ja joitakin vuosia tein sitä työksenikin. Lempipuuhaani oli hääpukujen toteuttaminen. Mitä enemmän helmi- ja paljettikirjailuja morsian halusi, sitä ihanampaa mielestäni.

Ompelua olen jatkanut myöhemminkin, vaikka toteutuksien tahti onkin harventunut aika tavalla. Maalaamisen ja neulomisen olen elvyttänyt uudelleen – ja nautin molemmista todella paljon. Ihan pelkkä oleilu on mielestäni harvoin rentouttavaa, mutta heti, kun käsillä on jotain pientä puuhaa, tunnen kuinka arkipäivän zen valuu jäseniini.
Rakastan tunnustella materiaaleja, kankaita, lankoja ja valmiiden vaatteiden pintoja. Välillä tuntuu kuin sormissani olisi ylimääräiset silmät, jotka näkevät asioita tunnustelemalla ja koskettamalla. Materiaalinörtti minussa hyrisee, kun kohdalle osuu valuvan sileä silkki, kuohkean kimmoisa kashmir, voimaisen notkea nahka.

On aika itsestäänselvää, että käsitöiden tai ylipäätään yhtään minkään tekeminen käsillä, jotka ovat kuivan koppuraiset, rohtuneet ja arat, ei ole sen paremmin miellyttävää kuin rentouttavaakaan. Suomessa valmistettu suomalainen klassikko Lemon Juice & Glycerine on hoitanut tehokkaasti käsiä jo yli 60 vuotta. Nyt tuotesarja on uudistanut ulkonäkönsä ja tuonut markkinoille kaksi uutta, mahtavaa tuotetta.
Olen testaillut uutuuksia muutaman viikon ajan ja olen ollut tosi tyytyväinen molempiin! Lisäksi on ollut ihan mahtavaa löytää uudelleen vanhat, ihanasti sitruunalle tuoksuvat suosikkini.
Lemon Juice & Glycerinen Tehokosteuttava käsivoide on tarkoitettu todella kuiville käsille – eli käytännössä lähes kaikille käsille näin kylmänä vuodenaikana. Se sisältää ihoa kosteuttavaa ja hoitavaa betaiinia ja glyseriiniä sekä vahvistavaa sheavoita ja E-vitamiinia. Tehokosteuttava käsivoide imeytyy todella nopeasti ja siitä syystä se on nykyään suosikkini, joka kulkee mukana käsilaukussa.

Sain testiin myös Lemon Juice & Glycerinen Käsikuorintavoiteen. Se kuorii kuolleet ihosolukot pois tehokkaasti ja auttaa siten käsivoiteen tehoaineiden imeytymisessä. Kuorintavoide ei sisällä muovirakeita vaan elvyttävästi hierovat luomuriisirakeet kuorivat ihon niin, että lopputulos on aivan ihanan samettinen. Sisältää ihoa pehmentävää glyseriiniä ja betaiinia.
Näiden kahden uutuustuotteen lisäksi Lemon Juice & Glycerine -sarja sisältää erilaisia käsivoiteita, jalkavoiteita ja saippuoita. Kaikki ihanan raikkaasti sitruunalta tuoksuvia.

Haluaisitko voittaa itsellesi Lemon Juice & Glycerinen uutuustuotteet? Vastaa kysymykseen: minkä käsillä tekemisen taidon haluaisit oppia? viimeistään keskiviikkona 22.11. ja olet mukana arvonnassa!
Osallistuneiden kesken arvotaan 2 tuotepakettia (sis. tehokosteuttava käsivoide ja käsikuorinta, palkinnon arvo noin 9 €). Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät täältä.
 

[mittaustagi]

Kuiva iho on erityisen koetuksella talvisin. Olen varsin tarkka käyttämistäni ihonhoitotuotteista – myös käsille ja vartalolle tarkoitettujen pesuaineiden ja voiteiden tulee olla sellaisia, jotka eivät kuivata ja jotka tukevat myös ihon luonnollista kosteudensäätelyä. Sain testattavakseni medikaaliosaamisestaan tunnetun Medisoftin uuden ihonpuhdistus- ja voidesarjan. Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Medisoftin kanssa.
Pahimmillaan kuiva ihoni on ihan sydäntalvella, mutta oireilu alkaa oikeastaan heti, kun vähän viilenee. Toisaalta kylmä ilma ulkona ja toisaalta sisäilman lämmitys on yhdessä sellainen kombo, että vartalon iho kiristelee ja kutisee ilman huolellista kosteutusta.
Kädet ovat myös koetuksella, sillä vaikka en mikään bakteerikammoinen olekaan, näin flunssa-aikaan sekä työpaikalla että työmatkoilla julkisissa liikennevälineissä tuntuu olevan laumoittain pärskiviä ja köhiviä ihmisiä ja siksi käsiä tulee pestyä ja desinfioitua huomattavasti normaalia useammin. Toimistolla tuntuu joka syksy ja talvi kiertävän ärhäköitä ”päiväkotiflunssia”, jotka pienten lasten vanhempien lisäksi leviää helposti myös meihin muihin, jos ei huolehdi hyvästä käsihygieniasta.
 

Täytyy myös tunnustaa, että olen yksi niistä luusereita, jotka edelleenkin pelaavat Pokémon GO:ta. Se tarkoittaa sitä, että ulkona tulee pyörittyä ilman käsineitä. Sehän ei tietenkään ole kovin järkevää ja yritänkin helliä käsieni ihoa ihan erityisen paljon, ettei kädet aivan ahavoituisi.
Medisoft on aikaisemmin ollut tunnettu lähinnä terveydenhoitohenkilökunnan keskuudessa hoitavan, hajusteettoman käsihuuhteensa ansiosta, joka desinfioi herkänkin ihon sitä kuivattamatta. Tänä syksynä sarjaan on tullut myös Hoitava pesuneste, Hoitava vartalovoide ja Hoitava käsivoide. Miedosti hajustetuissa ihonhoitotuotteissa on iholle täydellisesti sopiva pH 5,5. Ihanteellisen pH:n tuotteet auttavat säilyttämään ihoa suojaavan luonnollisen happamuuden ja rasvakerroksen.
Hoitava pesuneste, joka ei sisällä lainkaan saippuaa, sopii sekä kasvoille että vartalolle. Se sisältää ihoa kosteuttavaa ja hoitavaa glyseriiniä sekä suojaavaa betaiinia. Saatavana myös 750 ml täyttöpussissa, mikä ilahduttaa ainakin kaikkia, jotka miettivät omaa hiilijalanjälkeään.

Hoitava vartalovoide on miedon tuoksuinen voide, joka sopii hyvin päivittäiseen käyttöön. Nopeasti imeytyvän voiteen pH-arvo on 5,5, mikä auttaa palauttamaan ihon luonnollisen kosteustasapainon ja tekee ihosta silkinpehmeän ja joustavan. Perheemme atoopikko, Peetu, käytti kotona viikonloppuvisiitillä ollessaan Hoitavaa vartalovoidetta ja antoi erittäin kiitettävät arvosanat sekä imeytymisestä että tunnusta iholla.
Miedon tuoksuinen Hoitava käsivoide on ollut todellisessa tehokäytössä itselläni. Käteni ovat tosiaan alituisessa ahavoitumisvaarassa ja haavautuneista käsistä kaikenlaiset bakteerit ja virukset pääsevät helposti elimistöön. Siksikin käsien ihon hoito on juuri tällä hetkellä erittäin tärkeää. Nopeasti imeytyvä voide sisältää ihoa hoitavaa glyseriiniä sekä suojaavaa ja kosteuttavaa sheavoita.
Koko uutuussarja on saatavilla tästä syksystä lähtien ihan päivittäistavarakaupoista.

 

Mitenkäs olisi, jos järjestettäisiin pitkästä aikaa arvonta? Sain luvan arpoa 2 pakettia Medisoftin uutuustuotteita (käsivoide, vartalovoide ja pesuneste – yhteisarvo noin 17 €) testiin kaikkien niiden kesken, jotka vastaavat arvontakysymykseen: ”Mikä on sinun paras ihonhoitovinkkisi kuivalle iholle?”
Kaikki sunnuntaihin 12.11.2017 klo 23.59 mennessä jätetyt vastaukset ovat mukana arvonnassa (muista jättää toimiva sähköpostiosoite, että saamme otettua yhteyttä!). Tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

[mittaustagi]

Kirjoittelin reilu viikko sitten ikänäöstä – ja miten itse kirjaimellisesti kompastuin siihen. Aluksi en tajunnut yhtään, mistä on kysymys, mutta pikkuhiljaa selkisi, että ikänäköhän se ihmistä vaivaa, vaikkei miksikään vanhukseksi itseään tunnekaan. Kun optikkoni kertoi, että kerran monitehosilmälasit hankittuaan, sitä ei olisi paluuta silmälasittomaan elämään, kieltäydyin aivan kategorisesti kyseisistä kunniasta. Nyt olen testannut vajaat pari viikkoa kahta eri tapaa korjata ikänäköä piilareilla ja täytyy sanoa, että olen oikein tyytyväinen kokemuksiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa.

Olen ollut jo jonkin aikaa varsin kyllästynyt ja väsynyt siihen, että maailma on koko ajan vähän epäskarppi. Vanhojen miinuslasieni kanssa olen selvittänyt työhön ja vapaa-aikaan liittyvät selkeät kaukonäköä vaativat tilanteet, kokousten presentaatiot ja leffassakäynnit, mutta muuten olen elänyt aikamoisessa sumussa. Tämä on tärkeä taustatieto sikäli, koska näkötarkastuksessa nykyinen optikkoni painotti, että ikänäköön on erilaisia ratkaisuja ja on hyvin paljon omista tavoitteista, toiveista ja tottumuksesta kiinni, mikä tuntuu toimivan parhaiten.

Sain optikolta kaksi hyvin erityyppistä piilarisettiä testattavakseni – toinen “multifocal” vastaa ehkä eniten monitehosilmälaseja ja “toric”, jossa monitehoisuus jaetaan eri silmille.

Multifocal-linsseissä idea on se, että terävä lähinäkö on piilarin keskellä ja terävä kaukonäkö reunoilla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että näkökenttä ja sen tarkkuus muuttuu pupilin mukaan. Hiukan karrikoituna voisi sanoa, että hämärällä näkee kauas ja kirkkaassa lähelle. Osittain tuo pitää kyllä paikkansakin, sillä hämärässä lukeminen tuntui testiaikana näiden linssien kanssa hiukan hankalalta, mutta heti, kun sytytin lukulampun, näkö terävöityi huomattavasti enemmän kuin mikä vaikutus pelkällä lisävalolla olisi ollut.
Lisäksi optikko suositteli käyttämään aurinkolaseja, jos lähtisin ajamaan autoa hyvin kirkkaassa auringonvalossa multifocal-linssit päässäni. No, tähän lyhyeen testijaksoon ei osunut sen paremmin superaurinkoisia päiviä kuin autolla ajamistakaan, joten se jäi nyt testaamatta.

Toric-linsseissä on idea puolestaan se, että toinen silmä näkee erinomaisesti kauas ja toinen erinomaisesti lähelle.
No, miltä ratkaisut tuntuivat?
Voin vilpittömästi sanoa, että molemmat vaihtoehdot ovat huomattavasti parempia kuin elämä ilman linssejä! Mikä ihana vapauttava tunne, kun ei tarvitse koko ajan sahata silmälaseja nenälle ja pois sieltä. Kuinka valtavan upeaa, kun maailma kirkastuu ja muuttuu terävämmäksi. Välillä tuli jopa sellainen hullu olo, että onko kaikki ihmiset aina nähneet minut näin tarkasti? Jotenkin sitä siinä omassa sumussa kulkiessaan on ollut olo, että koska minä en näe muita, eivät muutkaan näe minua.
Sain optikolta viiden päivän testipaketin kumpaakin eri piilarivaihtoehtoa. Nyt testijakson jälkeen en ihan täysin osaa päättää, kummasta tykkäisin enemmän, mutta ehkä elämä eriparisilmien kanssa on hiukan hankalaa.
Multifocal-linsseihin oli mielestäni huomattavasti helpompi sopeutua. Hiukan sitä sai totutella etenkin kauemmaksi katselemista, mutta puolivälimatka – eli tietokone-kanssaihminen -akseli toimi välittömästi, eikä lähinäkemisen kanssa ollut hämärässä lukemisen lisäksi mitään ongelmia. Puhelimen näyttö on sen verran kirkas, että pokemonit ja tekstarihommat sujuivat alusta asti erinomaisesti.
Ainoa havaitsemani miinuspuoli multifocal-linssien kanssa oli se, että tunsin varsinkin parina ensimmäisenä päivänä silmäni illalla melkoisen väsyneiksi. En tiedä johtuuko se siitä, että näön tarkenns vaihtelee koko ajan vai mistä. Viiden päivän testiaika on tosin sen verran lyhyt, että ehkä väsymys menisi tottumuksen myötä ohitse. Edellisestä ajasta, kun käytin säännöllisesti piilareita, on kuitenkin jo useampia vuosia.

Yksisilmäisyys tuntui aluksi melkoisen haastavalta noin niinkuin ajatuksena, mutta kun sitten laitoin linssit päähän, se olikin varsin helppoa. Toric-linssien kanssa elämiseen totuttelemisessa meni hiukan kauemmin, mutta näkö on näiden kanssa oikeastaan vieläkin tarkempi. Lähinäkö erityisesti on ihan supertarkka ja kauaskin näen tosi hyvin. Välimaasto aiheuttaa hiukan hankaluuksia ja liikkuessa tuntuu helposti kuin vähän huimaisi. Ehkä tuohonkin ajan kanssa tottuu.
Eripariset linssit, lähinäkö vasemmassa ja kaukonäkö oikeassa silmässä toimii mielestäni hyvin melko staattisissa tilanteissa. Esimerkiksi töissä myös tietokone-etäisyys toimii hyvin, kun aivoilla ja silmillä on aikaa tottua välimatkaan. Superskarppi maailma ilahduttaa kovasti, mutta tosiaan pään heiluttelu ja kääntely nopeasti sekä yleinen liikehtiminen esim. kaupungilla alkaa helposti huiputtamaan.

Olen ensi viikolla menossa taas käymään optikolla ja tilaukseen menee ainakin multifocal-linssit, mutta riippuen vähän siitä, kuinka isoissa erissä noita myydään, voisin kyllä harkita rinnalle pienen erän eriparisilmäisiä toric-linssejäkin. Molempia saa onneksi Dailies AquaComfort Plus -laatuna, joka ihanasti ei tunnu yhtään miltään silmissä ja jopa meikäläinen kuivasilmäinen pystyy kevyesti käyttämään niitä koko päivän.
 
Advertisement

Old stuff