Muotiviikkoaika on ihanaa! Tosin ikiaikaista haavettani, että voisin osallistua kaikille päämuotiviikoille, en ole (ainakaan vielä) pystynyt toteuttamaan. Fiiliksessä pystyy kuitenkin hengaamaan mukana, sillä onneksi kuvat tulevat nykyään lähes reaaliaikaisena nettiin. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin paremmin vaatteet näkee näistä virallisista kuvista kuin ziljoonannen rivin paikalta näytöksessä. Jopa Ruotsin Elle on Instagram-kuvien perusteella istutettu riville 5 tai 6, joten en edes ala laskemaan teoreettisia tsäänssejäni päästä edes seisomapaikalle kaikkien taakse.
Ensi kevään muoti alkaa olla paketissa. Tällä hetkellä on menossa kevätsesongin viikoista ehkä se kaikkein tärkein, Pariisin muotiviikko. Palaan varmasti siihen vielä, mm. tänään julkistetut kuvat Dries van Notenin näytöksestä vaikuttivat ihan kertakaikkiaan upeilta!
Jos nyt kuitenkin olisi pakko valita vain yksi merkki, johon saisi pukeutua koko lopun elämäänsä, valitsisin Pradan. Myös tänäkin vuonna.
Kuvasta kiitos: Prada/Style.com

Huomasin juuri, että viimeisen Tukholman muotiviikkopäivän raportti on jäänyt jonnekin Peetun muuton aiheuttaman kaaoksen jalkoihin. Kuvia peratessani ajattelin, että kirjoittelenkin vähän yleisemmin siitä, millaista muotiviikoilla oleminen noin ylipäätään on. Tai on täällä Tukholmassa. Voin vain kuvitella, että kaikenlainen bisnes ja show ja säätäminen on ihan eri luokkaa maailman suurilla Fashion Weekeillä. Perusasiat on varmaankin kuitenkin aika samat oli missä tahansa.

Eli tästä lähdetään. Ohjelma on yleensä rakennettu väljän tiiviiksi, mikä tarkoittaa sitä, että näytösten välillä ehtii tehdä oikeastaan vain yhtä asiaa: jonottaa seuraavaan näytökseen. Syöminen rajoittuu pikaisesti suuhun tungettuihin kolmioleipiin ja mahdollisesti jossain tapahtumassa tarjottuihin pikkupalleroihin. Jos haluaa lounaalle tai illalliselle, se pitää tehdä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla – tai sitten pitää jättää joku näytös väliin. Jonossa on tosin yleensä leppoisa tunnelma ja fashionistat astuvat mielihyvin sivuun kuvattavaksi, kunhan vain joku kaveri jää pitämään paikkaa.
Tosin jonopaikalla ei kyllä varsinaisesti ole mitään väliä, sillä sisään pääsee kaikki, joiden nimi on kutsuvieraslistalla ja istumapaikan saa ne, joille sellainen on etukäteen määrätty. Ja front row – se kaikkein tärkein paikka näytöksessä – on tietty varattu niille kaikkein tärkeimmille vieraille.

Jonotuksen jälkeen päästään saliin ja järjestävän PR-toimiston ahkera henkilökunta yritää parhaansa mukaan löytää kaikkien oikeat paikat ja saada vieraat istumaan ajoissa paikoilleen. Näytöksen pitää alkaa ainakin suht ajallaan, koska suurimmalla osalla on jo taas kiire seuraavaan näytökseen. Ei kyllä käy kateeksi PR-ihmisiä tuossa hommassa, välillä väki ei vain kertakaikkiaan suostu istumaan, kun vielä tuon ja tuonkin kanssa pitää vaihtaa äkkiä kuulumiset tässä ja nyt. (PS. Ruotsalainen fashion-väki ei käytä poskisuudelmia! Olen yllätyksekseni huomannut, että suomessa bloggari- ja muotiporukoissa on vallalla oikeen fransmannien kolmen pusun menetelmä. Huisaa!)
Tuo ylläoleva hurjan tarkka ja hieno, kolmosriviltä napattu, kuva on Altewaisaomen aivan mielettömän upeasta näytöksestä!

Näytössalissa menee toki aikansa, ennenkuin itse action alkaa. Silloin voi vaikka diskreetisti bongailla kivoja detaljeja ihmisten asuista. Tuon samaisen, siis saman mallisen, Stella McCartneyn ketjulaukun bongasin niin monella muotiviikon aikana, että ihan tuli mieleen, että onko nyt joku salainen it-laukkuboomi, josta en ole kuullut ollenkaan.

Ja sitten lähdetään kohti seuraavaa näytöstä. Bussissa tuli istuttua pienen luokkaretken verran, sillä yksi Tukholman muotiviikon virallisista näytöspaikoista sijaitsee Djurgårdenilla vanhassa venevarastossa. (Kuullostaapa “venevarasto” kovin köyhältä? “Båthall” ruotsiksi eniveis.)

Valokuvaaja tiukassa paikassa. Kameroita ja kuvaajia on koko ajan ja joka paikassa. Kaikkia tosin ei kuvata. He he!

Joskus näytöselämys antaa vielä vähän enemmän. Erik Bjerkesjön musiikista vastasi livebändi. Hyvä oli myös näytös, mutta olen lopettanut melkein kokonaan miesten vaatteiden kommentoimisen, kun en siitä niin kovasti mitään kunnolla tiedäkään. Mutta jos siellä on muodista kiinnostuneita miehiä ruudun toisella puolella, suosittelen pistämään nimen muistiin!

Sit jonotetaan taas vähän lisää.. Pakko saada musta pohjemittainen kellohame, btw.

Ja sitten katsotaan näytöstä. Tässä ihan käsittämättömän lahjakkaan Ida Klambornin design. Viimeiselle muotiviikkopäivälle osui sekä upeimmat että myös ne vähän vahemmän vaikuttavat elämykset. Kaikki eivät ehkä ole ihan vielä valmiita oikealle catwalkille luomustensa kanssa, mutta esimerkiksi juuri Ida Klamborn on hyvä esimerkki siitä, että kun on kunnianhimoa, näkemystä ja taitoa, onnistua voi myös ilman vuosikausien kokemusta!

Seuraavaksi bongaillaan pitsejä ja nahkatakkeja.

Aina välillä sponsorit pitävät huolta muotiviikkovieraiden nestetasapainosta. Peroni on kyllä kunnostautunut myös auttamalla hyvin paljon eri taidealojen nuoria luovia suunnittelijoita ja muotoilijoita.

Sitten lopuksi vielä vähän front rown julkkisbongailua! Kesän suuren svenne-hitin (Girls) tekijä Beatrice Eli ja talvella Ida Klambornin näytöksessä esiintynyt Silvana Imam. (Karkki – tää oli sulle! <3)

Aika moni tuntuu jo huokailevan ihastuneesti teekupposten, villavilttien ja syksyisten kynttilätunnelmointien perään. Kaikille heille haluaisin ystävällismielisesti ilmoittaa, että elokuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi! Tämän tajuamista edistää kyllä aika huomattavasti se, että olen töissä yrityksessä, jonka emoyhtiö on saksalainen. Pääkonttorin kollegat nimittäin lähtivät sankoin joukoin vasta viime viikolla ansaituille kesälomilleen. Vaikka oman toimiston pulssi onkin palautunut jo käytännöllisesti katsoen sille normaalille tasolle, on hienoista lomahankausta asioiden sujumisessa kuitenkin havaittavissa.
Onhan sitä kieltämättä pieniä loppukesämäisiä fiiliksiä ilmassa. Uimavesi on edelleen reilu kaksikymmentäasteista, mutta aamusella mereltä tuleva viima nipistää jo pienen aavistuksen paljaita sääriä ja illat pimenevät jo ihan selkeästi aikaisemmin. Asukuvat pitää napsia taas nykyisin varsin noileasti työpäivän jälkeen, muuten valo ei riitä.

Ja sitten vielä sellainen tärkeä syksyn merkki kuin koulujen alkaminen. Parin viime vuoden ajan koulukalenterin mukaan meillä on elänyt vain Karkki, mutta tänä syksynä myös Peetu aloittaa opiskelut. Tunnustetaan nyt tässä koko blogeja lukevalle maailmalle, että Peetua kieltämättä otti (ja ottaa edelleen) aika raskaasti päähän se, että unelmien opiskelupaikka Umeån yliopistossa ei nyt heti auennut. Kolmannelta varasijalta saattaa toki vielä päästä opiskelemaan, mutta kun arkkitehtiopintoihin otetaan vain kolmisenkymmentä uutta opiskelijaa vuosittain, voi sisäänpääsyn kanssa tässä vaiheessa olla kyllä aika hankalaa.
Peetun suunnitelma B on aloittaa diplomi-insinööriopinnot KTH:lla, mutta kuten sanottu, ihan hurjaa innostusta tämä vaihtoehto ei herätä.

Hiukan kuitenkin ilahduttaa uusi hieno Michael Korsin “Large Gilmor” Leather Tote -laukku. Upea, pehmeä nahka, kaunis lämmin keskiruskea sävy ja erittäin näppärästi sijoitetut monet taskut ovat erityisesti mieluiset. Hiukan Peetua arvelutti kultaosien runsaus ja bling-bling -henkisyys, mutta se rauhoittui aika tavalla, kun hihnasta roikkuva branditunnus, kultainen MK-“kolikko”, muutti dust bagin suojiin. Hihnat voisivat myös olla hiukan pidemmät, koska Peetu ei ole niin ihastunut mukana seuranneeseen olkahihnaan, mutta muuten laukku on ihan täydellinen!

Onhan sitä kaikenlaisia stereotyyppisiä ajatuksia siitä, miltä teknillisien korkeakoulujen opiskelijat näyttävät. Siistit tummansiniset hahmot metallisankaisissa huomaamattomissa silmälaseissaan ja Asicsin lenkkareissaan kestävät varmasti mainiosti yhden tolppakorkoihin ja leopardimekkoon pukeutuneen opiskelijakollegan joukossaan. Sitäpaitsi Peetu oli eilen aloittavien opiskelijoiden tutustumisillassa ja kurssikaveriksi paljastui mm. tyttö, joka on tehnyt kanditutkielman Konstfackille selfieistä! Vähänkö siistiä!?
No, vielä voi tietty tapahtua mitä tahansa Umeån yliopiston ja minkä tahansa muunkin kanssa. Enkä suinkaan ole sitä mieltä, että pitää väkisin pysyä opinnoissa, jotka ei yhtään tunnu omalta. Parempi kai nyt kuitenkin käydä katsomassa tilanne omin silmin ja tehdä päätös vasta sitten. Töitä varmasti löytyy aina, jos siltä tuntuu, eikä se hullumpi vaihtoehto olisi viettää hetki taas ulkomaillakaan.
Päätösten tekeminen ei vain aina ole niin kovin helppoa. Kenellekään.

 

• mekko, H&M
• kengät, H&M
• laukku, Michel Kors
• kaulakoru, MQ

EDIT: Peetu tuli pieneltä kaupunkikierrokselta kotiin juuri, kun olin saanut tämän postauksen julkistettua. Jo eteisestä kuului iloinen huuto: Äiti ne soitti sieltä Umeån yliopistosta ja MÄ OON SAANUT PAIKAN!! Elikkä meillä meni täällä elämänkuviot justiinsa aikaslailla uusiksi. Kahden viikon päästä mun pikkubeibi muuttaa melkein seitsemänsadan kilometrin päähän ja aloittaa ihan uuden elämänvaiheen arkkitehtiopiskelijana. Niin hianoo ja jännää ja hurjaa ja upeeta ja kaikkee niin paljon, että mitenkä sitä saa ensi yönä edes nukuttua!

No tässä me nyt sitten Ninan kanssa patsastellaan Swedish Fashion Talents -häppeningissä.  Kuvasta kiitos kompikselleni Camillalle. Vähän on Mintulla maanantai-maaniset silmät, mutta tuossa vaiheessa sitä vielä kovasti jännättiin, että kenestä kruunataan vuoden muotilahjakkuus.
Elikkä tässä lupaamaani juttua maanantaisesta tapahtumasta. Yritettiin siinä illan mittaan miettiä, että miten koko Fashion Talents -kilpailu- tai nimitysprosessi oikein sujuu. Tiedän nähneeni maanantaisetkin Rookies-finalistit jo ainakin yhdessä näytöksessä (helmikuun muotinäytösviikolla) ja parisen kertaa erilaisessa näyttelyssä. Mutta jotenkin niin se taitaa mennä, että kohtapuoliin julkaistaan vuoden 2015 ehdokkaat pienen juhlallisuuden saattelemana, sitten porukka karsitaan vuoden vaihteen jälkeen noin puoleen – eli finalisteihin – ja nyt sitten näin kesän lopussa kruunataan voittaja.

Eihän niillä muodollisuuksilla oikeastaan niin hurjan paljoa ole väliä. Tärkeintä mielestäni on, että uusia, tuntemattomampia ja aloittelevia suunnittelijoita tuetaa kaikin mahdollisin tavoin. Swedish Fashion Council tekee todella hyvää työtä vuodesta toiseen juuri tässä suhteessa. Vuoden kestävä talents-kisaprosessi antaa huikeasti julkisuuttaa voittajan lisäksi etenkin myös finalisteille, mutta kaikkien muidenkin luulisi olevan tyytyväisiä saamaansa nostoapuun.
Kilpailuun osallistuvien suunnittelijoiden ja heidän luomustensa lisäksi fäshion-häppeningeissä on aina kiva bongailla muun yleisön asuja. Midi-mittainen kapea paljettihame olisi kyllä melkein pakko saada… Tuli vain mieleeni. 😀

Kaikki ei voi voittaa, mutta tällä kertaa omat arvailuni meni kyllä harvinaisen pieleen.

Olin lähestulkoon sataprosenttisen varma, että joko ISABELL YALDA HELLYSAZ (vas.) tai WILHJA (oik.) vie voiton kotiin, mutta yllätyksekseni näin ei käynyt.
Sen sijaan osasin kyllä odottaa, että oma suosikkini, BLACK BOOK, ei tämän tyylisissä kisoissa pärjää.

Ikuisena t-paitafanina ja college-rabiaattina olisin toki suonut, että nämä hienot (ja livenä kokeiltuani myös erittäin hyvälaatuiset) printtihommelit olisivat menestyneet. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, että palkinto kuuluu ehkä kuitenkin paremmin jollekin hiukan haasteellisempia kokonaisuuksia toteuttavalle suunnittelijalle.
Ja juuri sellaista suunnittelua ja toteutusta edustaa tämän vuoden voittaja Castor Pollux.

 
Catwalk kuvat: Swedish Fashion Council ja PETER HÅKANSSON

Kesäalesesonki taitaa olla juuri nyt ihan parhaimmillaan. Ainakin, jos tilannetta mitataan nettikauppojen tarjonta/aleprosentti -suhteella. Juhannuksen kieppeillä aleen päätyvät vain ne kaikkein ilmeisimmät sisäänostajien virheostokset yleensä varsin vaatimattomalla aleprossalla. Jos ihan suoraan sanon, 30 % alennus ei ole mielestäni vielä mikään oikea alennusmyynti. Vasta 40% kohdalla alan kiinnostua ja 50% tuntuu jo melkolailla hyvältä diililtä. Näin pari viikkoa juhannuksen jälkeen on aleen tullut kaikki ne jostain syystä pihdatutkin tuotteet ja aleprosentit alkaa pikkuhiljaa nousta hyväksyttäville tasoille.
Monestakin syystä (=kevään shoppailuinnostus, kesän lomasuunnitelmat ja tulossa oleva sisustusremontti) olen yrittänyt pitää itseni todella tiukasti aisoissa tämän sesongin nettialen kanssa. “Näyteikkunashoppailu” on onneksi ilmaista myös interwebsissä, joten ihan hyvällä omatunnolla tässä esittelen kesäalehimotuksiani, joista ehkä jonkun saatan jopa hankkia, jos kesälomille varatusta budjetista jää jotain yli…

Ensi syksynä ja alkutalvesta on tulossa itseasiassa aika monta juhla-/cocktail-dress coden tapahtumaa sekä blogi- että privaattityöelämään liittyen. Hauska juhla-clutch ei ehkä ole se maailman tärkein hankinta, mutta tuo Stella McCartneyn helmibrodeerauksin koristeltu laukku on kyllä juuri sellainen, johon voisin kuvitella satsaavani. Klassinen malli ja perinteinen väritys yhdistettynä filosofiaan, jonka takana voi seistä (kaikki Stella McCarteny -tuotteet on vegaanisia) ja tyyliin, joka on persoonallinen mutta klassinen. Net-a-Porterin 30% alessa unelma-clutcin hinta on edelleen just ja just sen verran yli budejttini, että voin ihan rauhassa jatkaa päiväunelmointia.
Olen tässä viimeviikkoina miettinyt aika paljon nykyistä toimistogarderobiani. Melkein kirjoitin, että nyt “kesähelteillä”, kun tarkoitin loma-ajaksi hiljentyvää toimistomaailmaa, mutta juuri tämä aika on työpukeutumisen kannalta oudosti virallisen ja vapaan, työn ja loma-ajan väillä. Periaatteessa voisi töihin siis pukeutua melkein miten tahansa. Asiakaspalaverit ja viralliset palaverit palaavat ohjelmaan aikaisintaan vasta elokuun puolessa välissä. Tällaisiin välivaihehetkiin toivoisin garderobistani löytyvän jotain mukavaa, mutta tyylikästä. Kuten esmes tuon musta-valko-keltaisen French Connectionin mekon, jonka bongasin Asoksen alesta.

Olen vasta ihan vähän aikaa sitten tajunnut huivien voiman asusteena. Aikaisemmin tuo kaulan ympärille ekstrana käärittävä juttu oli vain lisälämmike tai korkeintaan väriläikkä tumman talvitakin kanssa. Vasta viimeaikoina olen alkanut ymmärtää, että kauniilla, hyvälaatuisella huivilla voi muuttaa koko outfitin fiiliksen vähän samaan tapaan kuin upeilla kengillä. Shopbopin alesta bongasin tuon mielettömän hienon Diane von Furstenbergin silkki-/puuvillahuivin 50 % alessa. Se on varmasti loppuunmyyty siinä vaiheessa, kun teen kesäbudjetin lopputilitystä keskenäni, mutta vinkkinä teille muille…
Hiukan todennäköisemmältä hankinnalta tuntuu H&M:n valkoinen, mustaruutuinen kauluspaita. Jos jotain “uuden vuoden päätöksiä” tulee tehtyä syyskauden alkuun, niin yksi niistä on aivan varmasti se, että yritän käyttää vähän enemmän oikeita paitoja toimistolla ja paljon vähemmän t-paitoja. Mielestäni Henkalla on itseasiassa tosi paljon kivoja toimisto-/työpaitatyyppisiä juttuja, mutta muutamia positiivishenkisellä asenteella testanneena voin kertoa, että ei, polyesteri ei toimi edelleenkään. Valitettavasti. Tuo kiva ruudukkokauluspaita on poikkeuksellisesti 100 % viskoosia – eli pisteet siitä!

Laitetaan tähän loppuun vielä ihan ne ykkösunelmat. Tosin ekaksi pitää sanoa, että kai olette huomanneet, että Aplacen alessa kaikki on – 50 %? Viiskytprossaa on kuitenkin ihan ookoo ale – silloin tuntuu, että tekee hyvän diilin. Paitsi, jos näkee, että alessa on sekin Acnen t-paita, joka tuli ostettua täyteen hintaan… Oh well. Oikeasti haluaisin Aplacen alesta about kaiken, mutta ihan eniten himottaisi Dagmarin elegantinrokut nahkahousut. Kivaan paitaan/neuleeseen/jakkuun yhdistettynä nuo olis juuri tismalleen se, mitä toivoisin uuden, paremman toimistogarderobini täydennykseksi.
En edes tiedä, mitä sanoisin viimeisen kuvan lättänäpohjaisista sandaaleista – tuntuu vain, että ne siellä interwebsissä huutelevat “Minttuu, Minttuuuuu..” koti-ikävissään.
Nyt olen ollut jo monta tuntia kesälomalla ja vain haaveillut aleshoppailuista. Ehkä nyt, kun tilanne on edelleen sama, pitäisi vain mennä nukkumaan… (säästyisi ainakin rahat – haha!).

Koko tähänastisen 2000-luvun ajan ruotsalainen muoti on valloittanut maailmaa aivan uskomattomalla tavalla. Menestys on toki monen tekijän summa, pelkällä omaperäisyydellä ja lahjakkuudella ei vielä kovin pitkälle pötkitä. Edes kansainvälinen menestys ei valitettavasti takaa, että bisnes pyörisi taloudellisesti kantavalla tavalla. Siitä erittäin surullisena esimerkkinä mm. V AVE Shoe Repairin ja The Local Firmin (nyyyyyh!!) konkurssit ihan tämän kevään aikana.
Siitä huolimatta voidaan puhua poikkeuksellisen voimakkaasta ilmiöstä. “Ruotsalainen muoti-ihme” on jo melkein klisee talouslehtien otsikoinnissa. Lehtijuttuihin pääsevät kuitenkin vain ne kirkkaimmat tähdet – koko skenen muodostaa huomattavasti laajempi lahjakkaiden suunnittelijoiden joukko.

Elokuun viimeiseen päivään asti on Sven-Harrys Konstmuseumissa esillä Ruotsin Ellen muotijohtajan Cia Janssonin kuratoima näyttely Svenskt Mode 2000 – 2015. Näyttely kerää yhteen koko tämän vuosituhannen merkittävimmät ruotsalaiset muotisuunnittelijat ja esittelee kiinnostavan läpileikkauksen eri vuosien avainluomuksista. (Kyllä, olisin voinut antaa oikean korvani tuosta Ida Sjöstedtin AW 13 -näytöksen glittericollegesta. Sitä valitettavasti ei valmistettu tuotantoon ollenkaan ja myöhästyin minuutilla ystiksestä, jossa niitä oli kuulemma ollut pari kpl. myynnissä…)

En väitä, että näyttely olisi mikään aivan ehdoton “pakko nähdä” -juttu kaikille. Mutta muodista, muotiyrittämisestä, skandinaavisen tyylin kehittymisestä ja omasta ajankuvasta kiinnostuneille se on hyvin antoisa kokemus. Piirokset, kirjoitetut jutut ja videoesitykset täydentävät itse asukokonaisuuksien sanomaa. Itsestäni ainakin on todella kiehtovaa, kun pääsee vähän kurkistamaan ihailemansa suunnittelijan kulissien taakse.

Ymmärrän toki, että itse katselen näyttelyn asuja vähän toisin silmin kuin keskivertovierailija. Useimmat – tai ainakin todella monet asukokonaisuuksista, ovat itselleni tuttuja Tukholman muotiviikkojen catwalk-näytöksistä.
Yksi huikeimpia fashion-momenteja, joita olen ikinäkoskaan kokenut, on Fifth Avenue Shoe Repairin elokuun 2007 näytös, jossa esiteltiin kevätsesongin 2008 mallisto (vai sanotaanko nykyään ihan oikeasti “kokoelma”? Omaan korvaani se kuullostaa tosi oudolta, mutta monet kielipoliisibloggaritkin tuntuvat käyttävän sitä nykyään…). Koko sali oli aivan pimeä, näytöksen avasi punainen tylliunelma niin, että valot syttyivät sitä mukaa, kun malli käveli eteenpäin. Tunnelma oli niin maaginen, että pelkkä muisto saa aikaiseksi kylmiä väreitä.

Sven-Harrys Konstmuseum on ihan melkein keskustassa, vain parin korttelin päässä Odenplanin t-bana-asemalta. Svenskt Mode 2000 – 2015 näyttely on kattava ja kiinnostava, mutta siellä ei välttämättä tarvitse viettää koko päivää. Parissa tunnissa ehtii hyvin katsoa kaiken olennaisen ja syventyä vähän filmeihinkin. Omasta mielestäni tuo on siis positiivinen asia, koska huomaan, että joskus en saa aikaiseksi lähteä joihinkin kiinnostaviin näyttelyihin vain siksi, että tiedän, että siellä menee sitten niin monta tuntia. Ruotsalainen nykymuoti käy hyvin pienestä, herkullisesta iltapalasta!

 
Ja tosiaan, tuo näyttelyn nimi ei ole mikään virhe – vaan viimeiseksi museon katolla esitellään myös mahdollisia tulevaisuuden lupauksia.
Kattoterassille kannattaa kiivetä myös siksi, että sieltä on aika hillittömät näköalat muutamiin tosi makeisiin Vasastan-asuntoihin – tai lähinnä niiden terasseille. Karkki ilmoitti nyt vihdoinkin löytäneensä tulevaisuuden kämppänsä… Haha!