Viimeviikkoisella Tinnin orkestroimalla makumatkalla täällä Tukholmassa piipahdimme myös taiwanilais-kiinalaisessa Barobao-ravintolassa. Tai ehkä pitäisi käyttää jotain muuta nimitystä kuin ravintola? Itse he nimittäin luokittelevat itsensä mieluiten pikaruokapaikaksi, vain piirun verran perinteisiä palvelevammaksi.
Eli pöytiintarjoilu pelaa, mutta maksu tapahtuu pikaruokamestojen tapaan ennen ruokailua, servettien virkaa toimittaa talouspaperirulla, pöytävarauksia ei oteta ja muutenkin setting tavoittelee mutkatonta ja rentoa, ei ravintolamaista tunnelmaa.

Ensisilmäyksen ei pidä kuitenkaan antaa hämätä. Tarkoituksellisen minimalistisesti sisustettu Barobao on varsin kunnianhimoinen tarjoillessaan nyt niin supertrendikkäitä höyrytettyy valkoiseen leipään tehtyjä bao-“hampurilaisia” ja muita pikkuannoksia.
Annokset on tosiaan varsin pieniä – mikä meille toki kerrotaan heti aluksi – ja siksi pieneenkin nälkään menee helposti kolme listan annosta ja isompaan nälkään pitää melkein valita kaksi gao bao annosta, yksi lisuke ja yksi herkku comfort-osastosta. Hinta on kuitenkin kaikilla annoksilla vähintäänkin siedettävä, joten illallisen kokonaiskustannus taisi helposti olla koko lomaviikon alhaisin.

Kesäaikaan Barobao on avoinna vain iltaisin klo 17 – 21. Me olimme paikalla vasta kahdeksan jälkeen ja silloin kaikki kasvisvaihtoehdot (jotka on kuulemma tosi hyviä!) ja hummeri-bao oli jo loppunut. Tosin tilaa oli silloin mainiosti – eikä meitä heitetty ulos, vaikka ateriointi venähti reippaasti yli sulkemisajan. Aikaisemmin illalla saa kuulemma varautua jonottamaan paikkaa – sen verran monet on jo ehtinyt löytää noin vuoden vanhan ravintolan.
Söimme siis pork belly bao (i h a n a a ! !) ja free range chicken bao (Peetu) yhdistettynä osteriin, kimchiin ja uunissa valmistettuun kananmunaan. Baot saavat täydet pisteet, osteri oli maukas ja merellisen raikas, kananmuna-annokset elegantteja ja vivahteikkaita. Kimchi oli myös hyvää, mutta yksi annos riittää hyvin jaettavaksi useammallekin, jos ei nyt satu olemaan ihan pidättelemätön kimchi-fani. Sen verran tujua se oli mielestäni.

Hummeri-bao jäi vähän kyllä kiinnostamaan. Tarjoilijan mukaan niitä ei tehdä päivässä kuin muutama, ja jos sellaisen haluaa, pitää olla paikalla heti klo 17. Jonkun limited edition -triggerin tuo selvästi laukaisi, kun en nyt saa mielestäni pois, että vielä sinne viideksi joku päivä ehdin. 😀
Ensimmäinen kuva: Barobao, muut Minttu 🙂

Niinkuin kerroinkin, Tinni oli Tukholmassa viime viikolla. Kaiken muun mukavan lisäksi, se tarkoitti visiittiä moneen ihanaan ravintolaan. Yksi itselleni uusista tuttavuuksista oli Ruotsin ensimmäinen Nikkei-ravintola Indio Kitchen.
Eikä uutta ollut vain itse ravintola – vaan koko “tyylisuunta”. Etukäteen en niin miettinyt, että miksi Indio Kitchen ilmoittaa olevansa japanilais-perulainen. Tukholmassa on useampikin paikka, jossa cross kitchen -ajattelu on ihan oma lukunsa siksi, että ravintoloitsijat ovat päättäneet yhdistää ruokakulttuuriltaan villistikin erilaiset taustansa perustaessaan yhteisen ravintolan.

Siitä ei kuitenkaan ole Indio Kitchenin kohdalla kyse. Japanilais-perulainen keittiö, Nikkei, syntyi, kun suuri joukko japanilaisia muutti 1800-luvulla Peruun ja alkoi valmistaa japanilaista ruokaa paikallisista raaka-aineista.
Indio Kitchenin listalta löytyy niin sushia kuin cevicheä, sashimia ja canchitaa. Painopiste on selkeästi kalassa ja muissa meren antimissa. Kasvissyöjälle löytyy vaihtoehtoja, mutta vannoutuneen lihansyöjän kantsii valita joku muu ravintola.

Ruoka on aivan taivaallisen herkullista! Sushi on ollut lempiruokaani siitä lähtien, kun muutimme Tukholmaan. Osittain Indio Kitchenin maut ovat tuttuja ja turvallisia, lohturuokaa jopa. Toisaalta annokset ovat kypsennetympiä ja makumaailmaltaan vahvempia kuin perinteinen japanilainen.
Illallinen koostetaan useammasta keskisuuresta annoksesta ja varsinkin sushi sopii hyvin jaettavaksi kaikkien ruokailijoiden kesken. Meidän ateriat koostui chevicestä, tonnikala-carpacciosta, sushista ja lisukkeista (suosittelen höyrytettyjä soijapapuja, mutta paahdetut maissinsiemenet oli vähän turhankin outoja).
Palvelu Indio Kitchenissä on todella loistavaa, iloista ja joustavaa. Peetulle räätälöitiin allergiat huomioon ottava menu ja kaikkiin muihinkin ziljooniin kysymyksiimme vastattiin asiantuntevasti, perusteellisesti ja ystävällisesti. Tulee kyllä aina niin hyvä mieli, kun palveluammatissa oleva ihminen on tehtävänsä mittainen – ja tässä tapauksessa ylitsekin.


Bloggarin kanssa ravintolassa. Onneksi sushi ei jäähdy, vaikka kuvaaja olisi hitaalla.
Tarjoilija suositteli ottamaan kolme eri annosta per nenä – ja se tuntui järkevältä. Etenkin, kun aluksi otimme kaikille vain kaksi, minkä seurauksena tilasimme “jälkkäriksi” vielä setin sushia. Haha!

Jos viimekesän trendidrinksu oli Aperol Spritz, tämän kesän suosikki on ehdottomasti niinikään kuohuviinipohjainen Hugo. Raikas, suhteellisen kevyt ja ihanasti viilentävä juoma saa makunsa mintun ja seljankukan yllättävästä, mutta onnistuneesta liitosta.
Olen nähnyt useampia erilaisia ohjeita Hugon valmistukseen, mutta itse tykkään eniten tästä, missä on käytettyä tuoretta minttua ja sekaan on lisätty myös tilkka sitruunanmehua, joka tukee mainiosti kuohuviinin kuplaisuutta.

HUGO
Ainekset:

• 1 tl seljankukkamehutiivistettä
• 1 tl puristettua sitruunanmehua (tai sanoisin, että maksimissaan teelusikallinen, vähempikin riittää)
• oksa tai pari tuoretta minttua
• kuivaa kuohuviiniä
• jäitä

Valmistus:
Laita muutamia mintunlehtiä viinilasiin ja muusaa niitä varovaisesti esim. jollain puukapustalla. Lisää seuraavaksi muutama jääpala. Annostele seljankukkamehutiiviste ja vastapuristettu sitruunanmehu jäiden päälle. Kaada lopuksi kuohuviini (varovaisesti, se kuohuu jostain syystä erityisen paljon tässä kombossa) ja koristele sievällä mintun oksalla.

Yritin googlen avulla selvittää, mistä kauniin ja heleän drinksun (aika karsea, jos suoraan sanon..) nimi on peräisin. Saksankielisen Wikipedian mukaan se tuli vahingossa (“Den Namen „Hugo“ habe er zufällig gewählt”), englanninkielisestä Wikipediasta en löytänyt mainintaa ja italiankielisen tulkkaamiseen ei kielitaitoni riittänyt. No, ainakin voimme olla varmoja, että mikään “sano huugo” -juttu ei kummittele taustalla. Haha!

 

Peetu on hemmotellut meitä koko kesän valmistamalla itse aivan huippuherkullista granolaa. Siis sitä vanhan kunnon myslin hiukan trendikkäämpää, rapeampaa ja herkullisempaa kusiinia. Maun lisäksi parasta melkein onkin juuri granolan ihanasti rouskuva rapeus, crunch.
Ohje sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville, sillä tässä ei käytetä lainkaan jauhoja. Peetu ei laita granolaan myöskään yhtään öljyä – manteleista ja siemenistä sitä irtoaa ihan tarpeeksi.
Makeutuksen kanssa on vähän niin ja näin. Viimeiset satsit on tehty kokonaan ilman hunajaa ja lopputulos on supermaukasta silti. Ilman hunajaa valmistettu granola sopii myös vegaaneille.

PEETUN KESÄ-GRANOLA
Ainekset:

• 5 dl kaurahiutaleita
• 1 dl kurpitsansiemeniä
• 0,5 dl pellavansiemeniä
• 0,5 dl auringonkukansiemeniä
• 1 dl manteleita
• 0,5 dl kookoshiutaleita
• noin 2 dl tuorepuristettua omenamehua (“cloudy apple”)
• (juoksevaa hunajaa makeutukseksi 1 – 2 rkl, jos haluaa)

Valmistus:
Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Hakeloi kokonaiset mantelit hiukan pienemmiksi. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa ja lisää sekaan niin paljon hyvää tuorepuristettua omenamehua, että seoksesta tulee selkeästi “tahmeaa” ja klimppistä. Levitä mössö tasaisesti pellille ja kypsennä noin 30 min tai kunnes granola on saanut ihanan paahtuneen sävyn. Sekoita pari kertaa kypsennyksen aikana. Granolan pitää antaa jäähtyä kunnolla ennenkuin sen laittaa säilytykseen esim. sievään lasipurkkiin. Muuten se pehmenee ja ihana rapeus häviää.

Peetu on joutunut valmistamaan granolaa jo vaikka miten monta kertaa, sillä sitä tulee nautittua niin aamiaisella kuin välipaloinakin – ei vain voi vastustaa kiusausta! Ainesosien koostumus on ollut joka kerta hiukan eri, milloin on jätetty kookos pois, milloin lisätty meidän kaikkien rakastamien mantelien määrää ja joskus on laitettu vieläkin enemmän kurpitsansiemeniä niiden runsaan proteiinipitoisuuden vuoksi.
Ohjetta voi tosiaan siis varioida ihan loputtomasti. Kuivatut marjat ja hedelmät saattavat olla jonkun mieleen – ja kaikki ei-pähkinäallergikot voivat lisätä erilaisia pähkinöitä sekaan. Itse olen – kuten sanottu – rakastanut tätä meidän versiota ja mieluiten nauttinut marjat tuoreena.

Ensin pikapäivitys remonttiin: jos olisin tiennyt, miten paljon aikaa ja vaivaa vain yhden ainokaisen huoneen fiksaamiseen amatööriltä menee, olisin varmasti harkinnut ammattilaisen palkkaamista. Olen tosiaan ollut lomalla torstaista lähtien ja jotenkin kuvittelin, että neljä päivää riittäisi remonttihommaan. Että tässä nyt sunnuntai-iltana olisi jo jonkinlaista selkeyttä ja valmistumisen meininkiä, mutta ei. Aivan järjetön duuni ollut vain siinä, että on saatu vanhat tapetit pois. Torstaina käytiin ostamassa kamppeita ja aloiteltiin seinien putsaamista. Koko vitsin perjantai vietettiin tapetteja raaputtelemalla ja vasta lauantaina myöhään illalla alkoi olla valmista. Tämä päivä on sitten mennyt liisterin jämiä pesten ja pikkuisen alkaa suoraan sanottuna kypsyttää.
No, tässä vaiheessa ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin tehdä homma loppuun. Ja ihanahan siitä tulee, kun sinne asti päästään. Tavallaan ihan hyvä, että on niin kertakaikkiaan noviisi, ettei aloittaessaan ollenkaan tajua, mihin on ryhtynyt. Nyt on kai sitten kaikkein rasittavin pohjatyö tehty ja seuraavaksi pääsee paklaamaan – ja sitten vihdoin maalaamaan. Löydettiin aivan mielettömän ihana oliivinvihreään taittava harmahtava sävy tulevaan makuuhuoneeseeni. Tuskin maltan odottaa, että pääsen levittelemään sitä seinille!

Mutta piti siis kertoa teille Lilla Ego -ravintolasta, jossa käytiin likkojen kanssa viime keskiviikkona syömässä. Olen jahdannut pöytävarausta tuonne about tismalleen ne kolme vuotta, mitä he ovat olleet toiminnassa. Palkittujen tähtikokkien mutkaton ja hinta-laatusuhteeltaan kertakaikkiaan erinomainen ravintola on ollut kuitenkin aina niin täyteen bookattu, että vapaata pöytää on ollut käytännössä mahdoton saada. Fanit kuulemma päivystävät puoliltaöin netissä, kun seuraavat varaukset aukeavat ja vartissa on taas seuraava kuukausi täynnä.
Itse tein meidän varauksen viime maaliskuussa ja viime keskiviikkona klo 21.00 oli ainoa vapaa illallisaika koko viime kvartaalina! Pienenä lohtuna ex-tempore -asiakkaille on kahdeksan baarikeittiöpaikkaa, joihin ei oteta varauksia. Joitakin kertoja olen testannut tuuriani myös niiden suhteen, mutta kuulemma paikalla pitää olla heti viideltä, kun ovet aukeavat, jolloin voi saada nimensä listalle. Eli ihan spontaaniin pistäytymiseen keittiöpaikatkaan ei sovi. Eikä ne muutenkaan ehkä olisi kovin kiva ratkaisu isommalle porukalle, mutta pariskunnalle kylläkin.

Lilla Ego on jotenkin hyvin tyypillinen nyky-tukholmalainen ravintola. Ilmapiiri on rento ja nonchalantti jopa siihen pisteeseen asti, että siitä tulee juttu itsessään. Paljaat tiiliseinät, pinnatuolit ja maalarinteipillä seinään kiinnitetyt menyn lisäosat ovat hipsteriviileitä potenssiin sata – varsinkin, kun kaikki paikalla olijat ovat oikeasti saaneet odottaa mestarikokkien valmistamaa illallistaan viikkoja tai tavallisesti jopa kuukausia.
Mikään varsinainen drinkkibaari Lilla Ego ei ole. Yhtään vähäisistä neliöistä ei ole omistettu baarille tai muuten vain paikalle tulleille hengailijoille. Viinilista on vaikuttava ja oluita löytyy vaativaankin makuun. Varmasti tilatessaan voi saada myös jonkun klassisen perusdrinkin, mutta listalla on vain yksi, sesongin keittiögrogi. Tällä kertaa se oli kauniin vaalenapunainen raparperi-GT. Gin & Tonic on aina hyvää ja drinksu oli tosiaan väriltään soman kesäinen, vaikka hiukan se olisi voinut kyllä maistua enemmän raparperilta.

Lilla Egon meny ei ole mitenkään hurjan laaja, mikä yleensä on mielestäni hyvä merkki laaturavintolassa. He tietävät, mikä juuri nyt on hyvää – ja tarjoilevat sitä asiakkailleen. Netissäkin esillä olevan listan lisäksi seinällä on pari muuta pääruokaa ja jälkiruuat.

Makuelämykset alkoivat jo leivän ja raastetun voin saapuessa pöytään. Miten ihmeessä ihan tavallinen voi voi maistua niin paljon paremmalta ravintolassa? Suomalaissydän antoi vielä ekstrapisteet siitä, että leipä ja voi tarjoiltiin Iittalan rasiassa. 🙂

Mintun alkupala matjessilliä ja kaikkea ihanaa (kermaviiliä, Västerbotten-juustoa, maa-artisokkaa, pocherattu kananmunan keltuainen ja tuo kirkas hommeli, mikä näkyy annoksen päällä, on aivan mielettömän hyvää, pikkelsikastikkeelta maistuvaa juttua. Aivan mielettömän ihana ja jotenkin kesäinen annos.
Peetu söi valkoista parsaa kaikilla herkuilla – ja se oli kanssa niin hyvää (sain maistaa!).

Karkki ja Cecilia jakoivat mätiannoksen, joka oli listalla vain kahdelle. Perunakakkuset tulivat söpösti juuri paistettuina pannulla ja Kalix-mäti kätsyssä pursotuspussissa (+ muut lisukkeet erikseen). Sain pienen makupalan tuostakin ja heti tuli mieleen, että jonain päivänä voisin kyllä olla roikkumassa viideltä ovenkahvassa vain saadakseni jakaa tuon alkupala-annoksen jonkun kanssa!

Pääruokani sisälsi myös lihaa, mutta se tarjoiltiin erikseen, joten se ei nyt näy kuvassa. Voin kertoa, että ne kerrat kuin joskus vielä silloin tällöin syön lihaa, se saa mielellään olla juuri niinkuin Lilla Egossa. Lähituotettua, ekologista luomulihaa, joka maistuu hyvältä ja tuntuu myös. Lihani lisuke oli mahtava ja maukas keko sesongin vihanneksia ja juureksia (grillattuja vahapapuja! friteerattuja kesäsipuleita!) – saman setin sai Karkki, joka tilasi illan kasvisannoksen, mutta vain isompana.
Peetu söi kana-annoksen ja Cecilia kalaa. Varsinkin kala oli niin kauniisti laitettu, että melkein sääli iskeä haarukka kokonaisuuteen.

Ravintolan nimi, Lilla Ego, tulee jostain Kentin biisistä (Peetu kyllä tiesi mistä, mutta enhän minä sellaisia muista!) ja ilmeisesti herrat ravintolanpitäjät ovat Kent-henkisiä muutenkin, sillä koko iltana ravintolan kaiuttimista ei kuulunut muuta kuin ko. bändin musiikkia. Eli suosittelen vilpittömästi visiittiä Lilla Egoon kaikille paitsi niille, jotka saavat ihottumaa Kentistä.
Suosittelen myös pitämään kiirettä sillä juuri nyt kesälomalle painunut ravintola on enää auki vain muutaman kuukauden. Alunperinkin väliaikaiseksi suunniteltu (mutta sittemmin vähän pysyvämmäksi muuttunut) ravintola sulkee lopullisesti ovensa samana iltana, kun Kent on ilmoittanut pitävänsä viimeisen konserttinsa. Eli ensi marraskuussa.
Lainakuvat: Lilla Ego (logokuva), Årets kock (toka kuva) ja Visit Sweden (vika kuva)

Siis voi apua, mikä kaaos meillä – ette ikinä usko! Makuuhuoneiden remppa etenee kyllä, ja lopputulos tulee varmasti ilahduttamaan kaikkia osapuolia. Pikkuisen on tullut yllätyksiä tässä matkan varrella, mutta kaikesta on selvitty sinnikkyydellä, luovuudella ja pikaliimalla. Muutto-remonttihässäkän takia blogikin jäi ihan viikonloppuvapaalle, vaikka varastossa olisi ollut lauantaille aivan ihana drinkkivinkkikin. No, se tulee sitten hyvissä ajoin ensi viikonloppua ajatellen.
Myös remonttiporukan pitää välillä syödä. Suorastaan mainiota, että lauantaina oli hyvät grillailukelit, keittiössäkin vallitsi nimittäin sellainen esterata, että päivällisen järjestäminen olisi ollut aikamoinen haaste. Onneksi parvekkeella onnistui sekä hengailu että ruuanlaitto. Grilliherkkujen kaveriksi valmistui vähän ex-tempore aivan järkyn herkullinen salaatti vasta keitetyistä uusista perunoista, rucolasta, tillistä ja ruohosipulista.

LÄMMIN PERUNA-RUCOLASALAATTI
Ainekset:

• n. 1,5 kg perunoita (sellainen keskipieni kattilallinen)
• 3 kourallista rucolaa
• 1/2 ruukkua tuoretta ruohosipulia
• 1/2 ruukkua tuoretta tilliä
• 1/2 dl oliiviöljyä
• 3/4 dl valkoviinietikkaa
• reilu tlk Dijon-sinappia
• suolaa
• pippuria (myllystä)

Valmistus:
Huuhtele rucola ja kuivaa kuivausrummussa tai keittiöpyyhkeellä. Hienonna tilli ja ruohosipuli. Tilliä varsinkin saa olla tosi runsaasti. Keitä uudet perunat al dente (eli ei mössöksi) ja pilko heti keittämisen jälkeen. Perunat saa olla isoja lohkoja, joten pienet perunat voi laittaa vain puoliksi.
Sekoita kastikkeen ainekset mielellään jo silloin, kun perunat on kiehumassa. Kaada kastike välittömästi pilkottujen perunoiden päälle ja sekoita. Lisää loput salaatin ainekset ja sekoita uudelleen.
En tiedä, onko siinä mitään taikaa, mutta luin jostain, että valkoviinietikka alkaa maistua jotenkin erityisen hyvältä, kun sen laittaa vielä kuumien perunoiden sekaan. Voi olla, ja näin me teimme. Salaatista tuli kaikkien mielestä todella herkullista, joten suosittelen siis sekoittamaan kastikkeen vielä kuumien perunoiden kanssa!

Salaatti ilman kastiketta on vain vihanneksia.
Valkoviinietikka, oliiviöljy ja Dijon-sinappi, suolalla ja pippurilla maustettuna on tämän hetkinen suosikkikastikkeeni oikeastaan kaiken muunkin kuin vain salaatin kanssa. Kombo sopii jotenkin ihan erityisen hyvin kesäisiin ruokiin, salaatteihin toki, mutta myös ihan kalan kanssa ja mitä nyt pikakokkailuja sitä kulloinkin tulee harrastettua.

Uudet perunat – niistä ei vaan voi saada tarpeekseen!
Täysin vegaani salaatti kelpasi remppaväelle niin hyvin, että siitä ei jäänyt lounaslaatikon täytettä. Voisin kuitenkin helposti kuvitella, että salaatti maistuu aivan mahtavalta myös seuraavana päivänä – vaikkei se sitten enää välttämättä olekaan lämmintä. Reilu siivu hyvää leipää vain kylkeen, niin kyllä taas toimistohommatkin maittaa!