Olen vieläkin aivan fiiliksissä viimeviikkoisesta Tampereen reissustani! Miten yhteen, vähän pidennettyyn viikonloppuun ehtikin mahtua niin paljon kaikkea kivaa ja ihanaa. Ystävyys-, ilo-, naisenergia- ja voimaantumisakut tuli ladattua kerralla täyteen. Tottakai on sellainen olo, että miksei tällaista voisi olla useamminkin – tai ehkei nyt sentään juhlia tarvitse olla sen tiuhempaan, mutta yhdessäoloa, läsnäoloa, hyvääoloa ja kaikenlaista muutakin mukavaa oloa.
Ihan kaikkia suunnittelemiani Tampere bucket-listan kohtia en ehtinyt enkä päässyt ruksaamaan. Hyvä niin, onpahan sitten pohjasuunnitelmat valmiina seuraavaa reissua varten. Saunaan ja uimaan järveen kuitenkin pääsin ja äiskää tuli tavattua useammankin kerran. Promenadit Pyynikillä jäi aika viitteellisiksi (onneksi Tinni asuu ihan harjun kupeessa, joten mäntyjen tuoksu kantaa kyllä sinne asti), mustatmakkarat tällä kertaa syömättä ja poken pelaaminenkin tyssäsi siihen, ettei tyhmällä svenneliittymälläni päässyt puhelimella nettiin.
Ensimmäinen ohjelmakohta oli Tinnin tyttöilta-teemalla vietetyt The Syntymäpäivät.

Juhlakalu ilahdutti vieraita lähettämällä yhteiseen whatsapp-ryhmään vakuuttavan kisakuntoisen kuvan itsestään kaikessa rauhassa vaahdottamassa maitoa cappucinoa varten vain reilua tuntia ennen juhlien alkua. No, kun on tehokas luonteeltaan, niin on. Juhlamekon Tinni kiskaisi päällensä vain varttia ennen ovikellon soimista – ja onnistui tietty näyttämään aivan häkellyttävän hehkeältä!
Synttäri-tyttöiltaan oli kutsuttu Tinnin läheisimmät naisystävät, joista monet tunsivat ainakin osan muusta porukasta. Tuskin kukaan – Tinniä lukuunottamatta tietty – tunsi kuitenkaan kaikkia. Niinpä jokaiselle iskettiin käteen “aikuisten ystävänikirja” -lappunen, joka sitten myöhemmin ruokapöydässä vaihdettiin vieruskaverin kanssa. Puheiden pitäminen jäi aivan sivuseikaksi, kun kaikki esittelivät naapurinsa koko seurueelle. Vastauksista syntyi kivoja ja erittäin mielenkiintoisia keskusteluja samalla, kun sai oppia tuntemaan uusia fantastisia tyyppejä.

Istumajärjestykseen Tinni oli keksinyt aivan mahtavan idean. Tervetuliasmaljoihin oli kiinnitetty ihanat pienet akvarellit, joiden perusteella löytyi oma paikka pöydästä. Kätevä tapa “sekoittaa” tällainen pienempi juhlaseurue niin, ettei kaikki päädy istumaan vain sen parhaiten tuntemansa kaverin viereen. Puhumattakaan siitä, miten kivalta lasit näyttivät pienten taideteostensa kanssa.

Samppanjan seuraksi tarjolla oli kaikenlaisia herkullisia pieniä paloja. Kaikki räätälöity sopimaan Tinnin itse Ranskasta tuottaman juhlajuoman makuun. Sievien herkkujen väkertämiseen meni oma aikansa, mutta yllättävän nopeasti saimme kuitenkin viisi erilaista cocktail-palaa tehtyä. Ihan tarkkoja ohjeita ei ole tiedossani, mutta suunnilleen näin se meni:

• Mozzarella-kirsikkatomaattiveneet: kirsikkatomaatti ja kuutioitu puhvelimozzarella keihästetään ison basilikalehden kanssa veneeksi. Voidaan maustaa pisaralla hyvää oliiviöljyä.
• Lohinapit: ruisnappien täytteenä kylmäsavulohta pieneksi pilkottuna ja sekoitettuna creme fraicheen. Mausteeksi tilliä, suolaa ja ruohosipulia.
• Piparjuuri-savupororullat: piparjuurituorejuustoon sekoitettaan pieneksi pilkottua savuporoleikettä. Seos levitetään pienelle tortillalätylle, rullataan tiukasti pötkyläksi, annetaan vetäytyä kelmuun käärittynä jääkaapissa parisen tuntia ja leikataan kivoiksi siivuiksi ennen tarjoilua.
• Bresaola-nyytit: pieni nektariinin lohko kääritään bresaolaan ja keihästetään tikulla. (EDIT: taisikin olla serranokinkkua noissa nyyteissä, mutta Tinnin mukaan bresaola olisi käynyt yhtä hyvin..)
• Feta-melonitikut: fetajuusto ja vesimeloni kuutioidaan tasasuuriksi kuutioiksi. Jokaiseen tikkuun yksi kuutio kumpaakin.

Ihana ilta! Onnea ja kiitos Tinni vielä kerran!!
Seuraavana päivänä juhlat jatkuivat hiukan Tampereen ulkopuolella Saarikylissä. Mukana oli vain meidän oma jengi, läheisimmät kaverit. Tällä kertaa juhlittavana oli seuraava The Syntymäpäiväsankari, Uke.

Tosi fiksun näköistä, kun yritämme porukalla sihtailla selfie-tikkua niin, että kaikki mahtuisivat samaan kuvaan! Haha!!
Alunperin tarkoitus oli tehdä luontoretki kävellen, mutta sitten päätimmekin, että lämpöinen, mutta hiukan epävakaa perjantai sopii erinomaisesti pienelle kajakki-haikille. Roine oli aivan täydellisen peilityyni, ilma lyhyen kesäsadekuuron jälkeen raikas ja kevyt hengittää. Me ei-niin-kokeneet melojatkin pysyimme hyvin pystyssä ja elämys oli kaikinpuolin aivan mielettämän upea. Ihmeellinen tunne lipua lähes äänettömästi veden pinnalla. Ymmärrän hyvin niitä, jotka jäävät melomiseen täysin koukkuun.

Melomisen jälkeen ohjelmassa oli saunomista, uimista, hyvää ruokaa ja vielä parempia juttuja. Ihana ja erilainen tapa viettää synttäreitä! Bonuksena vielä aamu-uinti Roineessa ja mustaviinimarjoja suoraan pensaasta suuhun. Täydellistä!
Takaisin Tampereelle piti kuitenkin suunnata heti aamutoimien jälkeen (olisikohan ollut puoli kahden aikaan iltapäivällä… Haha!), sillä illalla odotti Eppujen 40 vee juhlakonsertti Ratinassa.

Matkalla Ratinaan kieppasin Pikku Kakkosen puiston kautta. Halusin käydä omin silmin todistamassa poke-huumaa ja intensiiviseltähän tuo touhu siellä näyttää. Ai että, kun korpesi, etten päässyt nettiin ja poke-apajille minäkin!

Tampereen reissun kruunasi kauan ja hartaasti odotettu konsertti. En ala nyt mitään keikkaraporttia kirjoittamaan, mutta sen vaan sanon, että kyllä oli hieno elämys. Ihana nähdä, että vanhat idolit on vielä kovassa vedossa, kaikki lempparibiisit rullasivat mahtavasti ja sikälimikäli screeniltä välittyviin tunnelmiin on luottaminen, bändillä itselläänkin oli hyvä meininki ja hauskaa lavalla.
Niin paljon muistoja ja tunnelmia Eppuihin liittyy, että moneen kertaan piti kyllä nieleskellä kyyneliä konsertin aikana.

Eihän se nyt tietty ole ihan samanlainen intiimi kokemus seistä 30 000 muun kanssa Ratinan kentällä kuin joskus muinoin YO-talolla heiluessa. Toisaalta tosi makea tunne, kun kaikki ympärillä laulaa täysiä “Beibeee, rakastan sua syvästi…”
Kuvat on pääasiassa allekirjoittaneen ottamia, osa kameralla, osa puhelimella. Mukana on kuitenkin myös ystävättärieni otoksia, joten kiitos Tinni, Kaisu, Uke ja Tuike!

Muutaman toimistopäivän jälkeen huomenna olisi taas aika aloittaa pieni lomapyrähdys. Jokakesäinen Tampereen reissuni ajoittautui tänä vuonna vähän myöhempään, tavallisesti yritän käydä kotikonnuilla heti lomakauden alussa. Viikonloppuna odottaa kuitenkin Eppu Normaalin juhlakonsertti Ratinassa, joten elokuiset päivämäärät tuli bookattua jo talvella.
Vajaan viikon kestävän matkani aikataulu on poikkeuksellisen tiivis. Konsertin lisäksi ohjelmassa on syntymävuosisiskojen The Syntymäpäivien juhlistamista, äiskän tapaamista ja sen sellaista. Jotta mitään tärkeää ei pääsisi unohtumaan, päätin kirjoittaa muistilistan kaikesta kotikaupunkikivasta, jonka haluaisin mahduttaa vajaan viikon kestävään reissuuni.
Mintun TAMPERE -bucket list:

• Mustaamakkaraa Laukontorilla
• Saunominen (ainakin kerran) ja jos vielä pääsisi järveen uimaan niin ai että!
• Nähdä Eput livenä (tän pitäisi olla helppo, kun liputkin on jo hankittuna!)
• Hengittää männyntuoksua Pyynikinharjulla
• Edelliseen saumattomasti liittyen: legendaariset munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa
• Pikavisiitti Pikku Kakkosen puistoon (noooh, kyllä – pelaan edelleen!)
• Uusien aurinkolasien hankinta
• Äitiä pitää saada halata monta kertaa!
• Valvoa pikkutunneille mailman parhaiden ystävien kanssa
• Parantaa maailmaa (ks. edellinen kohta)

.. ja bonuksena:

• Facebookin Sipsikaljavegaaniryhmässä legendaariseksi noussut vegaanihampurilainen Kekkosentien Nesteellä.

Unohtuikohan jotain? Todennäköisesti – mutta oikeastaan muulla ei lopulta ole merkitystä kuin sillä, että saa tavata kaikkia rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, viettää hetki aikaa yhdessä ja ladata ystävyysakkuja syksyn ja talven varalle!

Juhannusaatto ei alkanut ihan kaikkien toivomusten mukaisesti. Ulkona loikui sellainen kaatosade, että ei tosikaan ja Brexit on mennyt läpi. Positiiviselle puolelle voi toki kirjata sen, että on kuitenkin tosi lämmintä, nyt keli alkaa jo vähän jopa kirkastua – ja shoppailuista brittiläisissä nettikaupoissa tulee nyt punnan rajusti heikenneen kurssin ansiosta huomattavasti edullisempia. (I got one word for you: asos.com)
Ihan justiinsa olen pinkaisemassa juhannuksen viettoon ystäväni Camillan luokse. Tosi mukavaa päästä saaristolaismaiseen ympäristöön hän kun asuu ihan Mälarenin rannalla (vaikkakin silti melkein Tukholman keskustassa). Grillailun, juhannusaskartelun (salko jätetään väliin, mutta seppeleet olisi tarkoitus sitoa) ja uimisen lisäksi on tarkoitus vain chillailla ja nauttia valoisasta yöstä.
Ihanaa, mukavan yhdessäolon, romantiikan ja hyvän ruuan täyteistä juhannusta myös kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! Tässä vähän inspiraatiota ruotsalaisista juhannustraditioista, jos saunominen ja kokon polttaminen alkaa tuntua liian perinteiseltä.

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’Two Oceans’ title=’Kun kesä alkaa oikeasti!’]

Milloin kesä virallisesti alkaa? Onko se silloin, kun lauletaan suvivirsi (vaikka ulkona sataisi räntää)? Onko se silloin, kun kalenterissa lukee “kesäkuu”? Vai onko se silloin, kun lämpömittari näyttää yli 20 asteen lämpötilaa?
Aikaisemmin suvivirsi oli itselleni se juttu  – ja muistan itkeneeni kuin vesiputous tyttöjen viimeisessä Suomi-koulun kevätjuhlassa täällä. Ja osittain juuri siksi, että tiesin sen olevan viimeinen momentum laatuaan. Nykyisin kesän alkua merkkaa muut jutut ja niistä ajattelin nyt kertoa tässä Indiedaysin ja Two Oceansin kampanjan yhteydessä.
Ihan nyt viimeisenä parina vuotena tärkein ja selkein merkki kesän alkamisesta on se, että Peetu lennähtää Uumajasta kotiin. Se tarkoittaa myös sitä, että kotona nautittavien aterioiden taso nousee noin ziljoona prosenttia.
Ei ehkä ole kovinkaan yllättävää, että muutenkin vuodenaikoihin liittyvät merkkipaalut on meillä varsin selkeästi kytköksissä ruokailuun. Mikä voisi olla tärkeämpää? Ei ole selkeämpää talven loppumisen merkkiä kuin kevään ensimmäinen parvekkeella lounaaksi nautittu fetasalaatti. Olkoonkin, että kesken lounaan piti hakea se toinen kashmir-huivi hartioille.

Kevään ja kesän rajapinnassa on yksi asia ylitse muiden – ja se on parsa. On vaikea keksiä mitään, joka olisi niin leimallisesti alkukesän juttu. Kun kotimaiset mansikat ja uudet perunat tulee kauppoihin, sitä on jo jotenkin tottunut kesän ajatukseen. Parsa-aika on eri asia – silloin (eli juuri nyt!) tietää, että kesä on todellakin alkanut.
Parsa on hiukan mutkikas kaveri siinä mielessä, että sen kanssa ei ihan mikä tahansa viini sovi. Parhaiten parsan luonteeseen taipuu raikkaat, ehkä jopa hiukan pirskahtelevat valkoviinit. Rypäleistä suosittelisin skippamaan ainakin chardonneyn ja suosimaan sauvignon blanc tai riesling -viinejä. Raikas ja maultaan “vihreä” Two Oceans sauvignon blanc sopii erinomaisesti parsan kanssa – ja boksista riittää isommallekin porukalle.

Kesän ensimmäiset grillijuhlat tarkoittaa Mintun kalenterissa sitä, että nyt se odotettu vuodenaika on vihdoin taas täällä! Meidän grilli ei ole suurensuuri, mutta kyllä siinä neljälle hengelle herkut valmistuu helposti. Ja jos hiukan tiivistetään, niin kyllä vähän suuremmallekin seurueelle. Se täytyy sanoa, että on kyllä ihan hurjan mahtavaa, että meidän taloyhtiössä on sallittua grillata omilla parvekkeilla!
Grilliruuan kanssa sopii yleensä parhaiten keskitäyteläinen ja melko marjainen punaviini. Riippuu tietenkin paljon siitä, mitä grillaa, mutta jos hiilille on matkalla random valikoima vihanneksia, juustoa ja makkaroita, paras valinta viiniksi on pehmeä ja puolivahva punaviini, kuten esimerkiksi Two Oceans shiraz.

Meillä oli eilen viralliset kesäkauden avajaiset grillauksen ja yhdessäolon merkeissä. Hiukan kesäkelit pettivät ja alkupalojen (parsa) jälkeen oli pakko siirtyä sisälle nauttimaan grilliherkuista. Rakastan grilliruokaa noin niinkuin ihan riippumatta siitä, mitä milloinkin hiilillä on kypsennetty. (Olen aivan vakuuttunut siitä, että tämä on joku primitiivinen juttu, että “tulella” kypsennetty ruoka tuntuu vain jotenkin erityisen hyvältä!)
Kesäkurpitsa on yksi vakiojutuista, joita aina päätyy grilliin, mutta tällä kertaa Peetu teki hiukan päivitetyn version aiheesta. Sitruuna- ja persiljamarinoiduista kesäkurpitsoista tuli niin poskettoman hyviä, että haluan jakaa reseptin näin grillaussesongin alussa myös teille.

SITRUUNAN JA PERSILJAN KANSSA GRILLATTU KESÄKURPITSA
Ainekset:

• 1 valkosipulin kynsi
• 1/2 sitruuna
• 1/2 ruukku persiljaa
• 1 dl oliiviöljyä
• suolaa
• pippuria myllystä
• 1 kesäkurpitsa

Valmistus:
Puserra valkosipuli, raasta sitruunan kuoren keltainen osa ja purista mehu. Sekoita kaikki marinadin ainekset ja pyörittele noin sentin paksuisiksi viipaleiksi leikatut kesäkurpitsat siinä. Grillaa siivut molemmin puolin kunnes ne saavat kivan värin. Kaada loput marinadista valmiiksi grillattujen kesäkurpitsojen päälle.
Koska tämä on alkoholia maahantuovan yrityksen kanssa tehty yhteistyö, olen poikkeuksellisesti laittanut kommenttien valvonnan päälle. Kommentointi on siitä huolimatta oikein tervetullutta – kiinnostaisi kovastikin tietää, mitkä asiat siellä ruudun toisella puolella merkkaa kesän alkamista. Lomat? Talviturkin heittäminen? Helsingin puolimaratoni? Vai joku muu..

Ulkona on aivan tajuton helle. Siis sellainen reippaasti yli 26 asteen ihana hikinen kuumuus, jota monina kesinä saa odottaa elokuuhun asti. Seksihelle sanoisin. (Ainakin kaikki, jotka on katsonut Hart of Dixietä tietää, mistä puhun!)
Sinänsä aavistuksen epistä, että minä, joka en ikinäkoskaanmilloinkaan ole oikeasti kipeä (jos migreeniä ei lasketa), kärvistelen ihan massiivisen kevätflunssan kourissa. Tälle illalle oli suunnitteilla ihan muuta juttua blogiin, mutta juuri nyt pääkopan sisällä tuntuu vellovan ihan jotain muuta kuin loogisia lauseita ja mielenkiintoisia ajatuksia.
Päätin siis ilahduttaa teitäkin tällä hurmaavalla Biotherm Homme x David Beckham -filmillä. Olen ollut aina pikkuisen salaa ihastunut Beckhamiin ja iän tuoma charmi vain lisää miehen vetovoimaa.

Käsittääkseni Biotherm Hommen ja David Beckhamin yhteistyö julkistettiin virallisesti tänään. Postaukseni ei ole maksettu mainos, vaan flunssapotilaan mielestä viite puhtaasti erinomaiseen, kuumaan etten sanoisi, viihteeseen!

Karkki vei tosiaan minut syömään hienosti kivaan ravintolaan viime keskiviikkona. Mutta ei siinä vielä kaikki. Aperitiivi-samppanjoita nautiskellessamme tyttö kaivoi laukustaan mustan, houkuttelevan näköisen paperikassin. Karkin sanoin hän oli kiitollisena antamastani kannustuksesta, tuesta ja inspiraatiosta, elämänohjeistakin, hankkinut äiskälle lahjan.
Mykistyin ja liikutuin aivan valtavasti – mutta ensimmäinen ajatus päässäni oli kuitenkin “mitä ihmettä, minulleko oikeasti!”
En ole ikinä kuvitellut olevani mikään hyvä äiti, paremminkin päinvastoin. Olen usein aika lyhytpinnainen ja varsinkin Karkin kanssa tempperamentit menee niin, että välillä kyllä tapellaan niin, että ikkunat helisee. Nykyään ei onneksi kuitenkaan enää kovin usein.
Olin aika nuori äiti silloin, kun Karkki syntyi ja vaikka asiat loksahtivatkin samantien kohdalleen ja tajusin rakastavani sekä maailman suloisinta vauvaani että äitinä olemista, olin kuitenkin kokematon, vailla esikuvia ja välillä suoraan sanottuna aika itsekäs. Monet kerrat olen tehnyt valintoja omien tavoitteideni ja halujeni mukaan – tuumannut, että kyllä ne lapset siitä.
Jos saisin sentin jokaisesta kerrasta, kun huomaan ajattelevani, että pääsisinpä takaisin menneisyyteen ja voisin tehdä asiat toisin, paremmin, olisin varmasti Pohjoismaiden rikkaimpien listan ykkösenä. Eikä yhtään lohduta, että äitiys nimisen kolikon kääntöpuoli kuulemma on huono omatunto.

Olen täysin vakuuttunut, että lapsistani on tullut niin upeita nuoria naisia minusta huolimatta – ei minun ansiostani.
Kuitenkin äitiys ja äitinä oleminen on ollut ja on yhä edelleen kaikkein tärkein asia itselleni. Tiedän että monet omasta tahdostaan tai tahtomattaan lapsettomat repivät pelihousunsa, kun sanon, että ilman lapsia olisi vaikea kuvitella, mitä merkitystä koko elämälläni olisi. En tarkoita, että se olisi ollut tai olisi edelleenkään ainoa sisältö, mutta tärkein kylläkin.
Niinpä päätin, että kannan ylpeänä ja ilolla, rakkaudella annetut Efva Attling Ziggy -korvikset, jotka paljastuivat Karkin paketista.

Ja miten mielettömän hienot korvakorut! Niissä on kaksi osaa, joista toinen kuuluu laittaa korvalehden taakse samaan piikkiin korvalehden etupuolelle asettuvan korun kanssa.
Arvostan myös kovasti sitä, että Ziggy-korut ovat tribuutti David Bowielle. Efva Attling kuulemma tunsi Bowien henkilökohtaisesti joskus 70-luvulla. Aika cool – vai mitä!

Tykkään koruista aivan valtavasti! Ne on näyttävät ja erityiset, mutta ei kuitenkaan liian massiiviset. Korvakoruselfien ottaminen on hiukan haasteellista – varsinkin kuin tämä mun pehkoni yrittää tehdä kaikkensa pilatakseen kuvat. Eiköhän tuosta kuitenkin hiukan saa käsitystä.
Efva Attlingin putiikin myyjän vinkin mukaan testasin myös vähän räyhäkkäämpää asettelua niin, että etummainen korun osa sojottaa ylöspäin. Hienon näköinen sekin mielestäni. Tulee ihan mieleen sellainen sarjakuvamainen kaboom! -kuvio. Ehkä tykkään kuitenkin enemmän siitä, kun korun osat ovat alaspäin kivasti limittäin.
Korvikset ovat muuten jo korvissani Woodstock-ravintolassa otetuissa kuvissa. Taisin jutussa mainitakin jo traditionaaliseen blogityyliin, että wait for it…
Eikös sunnutaina ole Suomessa äitienpäivä? Meillä täällä se on aina vasta toukokuun viimeisenä sunnuntaina. No, tässä teemaan löyhästi sopivaa pohdintaa ja mahdollinen äitienpäivälahjavinkki David Bowieta fanittaville äideille!