Karkki vei tosiaan minut syömään hienosti kivaan ravintolaan viime keskiviikkona. Mutta ei siinä vielä kaikki. Aperitiivi-samppanjoita nautiskellessamme tyttö kaivoi laukustaan mustan, houkuttelevan näköisen paperikassin. Karkin sanoin hän oli kiitollisena antamastani kannustuksesta, tuesta ja inspiraatiosta, elämänohjeistakin, hankkinut äiskälle lahjan.
Mykistyin ja liikutuin aivan valtavasti – mutta ensimmäinen ajatus päässäni oli kuitenkin “mitä ihmettä, minulleko oikeasti!”
En ole ikinä kuvitellut olevani mikään hyvä äiti, paremminkin päinvastoin. Olen usein aika lyhytpinnainen ja varsinkin Karkin kanssa tempperamentit menee niin, että välillä kyllä tapellaan niin, että ikkunat helisee. Nykyään ei onneksi kuitenkaan enää kovin usein.
Olin aika nuori äiti silloin, kun Karkki syntyi ja vaikka asiat loksahtivatkin samantien kohdalleen ja tajusin rakastavani sekä maailman suloisinta vauvaani että äitinä olemista, olin kuitenkin kokematon, vailla esikuvia ja välillä suoraan sanottuna aika itsekäs. Monet kerrat olen tehnyt valintoja omien tavoitteideni ja halujeni mukaan – tuumannut, että kyllä ne lapset siitä.
Jos saisin sentin jokaisesta kerrasta, kun huomaan ajattelevani, että pääsisinpä takaisin menneisyyteen ja voisin tehdä asiat toisin, paremmin, olisin varmasti Pohjoismaiden rikkaimpien listan ykkösenä. Eikä yhtään lohduta, että äitiys nimisen kolikon kääntöpuoli kuulemma on huono omatunto.

Olen täysin vakuuttunut, että lapsistani on tullut niin upeita nuoria naisia minusta huolimatta – ei minun ansiostani.
Kuitenkin äitiys ja äitinä oleminen on ollut ja on yhä edelleen kaikkein tärkein asia itselleni. Tiedän että monet omasta tahdostaan tai tahtomattaan lapsettomat repivät pelihousunsa, kun sanon, että ilman lapsia olisi vaikea kuvitella, mitä merkitystä koko elämälläni olisi. En tarkoita, että se olisi ollut tai olisi edelleenkään ainoa sisältö, mutta tärkein kylläkin.
Niinpä päätin, että kannan ylpeänä ja ilolla, rakkaudella annetut Efva Attling Ziggy -korvikset, jotka paljastuivat Karkin paketista.

Ja miten mielettömän hienot korvakorut! Niissä on kaksi osaa, joista toinen kuuluu laittaa korvalehden taakse samaan piikkiin korvalehden etupuolelle asettuvan korun kanssa.
Arvostan myös kovasti sitä, että Ziggy-korut ovat tribuutti David Bowielle. Efva Attling kuulemma tunsi Bowien henkilökohtaisesti joskus 70-luvulla. Aika cool – vai mitä!

Tykkään koruista aivan valtavasti! Ne on näyttävät ja erityiset, mutta ei kuitenkaan liian massiiviset. Korvakoruselfien ottaminen on hiukan haasteellista – varsinkin kuin tämä mun pehkoni yrittää tehdä kaikkensa pilatakseen kuvat. Eiköhän tuosta kuitenkin hiukan saa käsitystä.
Efva Attlingin putiikin myyjän vinkin mukaan testasin myös vähän räyhäkkäämpää asettelua niin, että etummainen korun osa sojottaa ylöspäin. Hienon näköinen sekin mielestäni. Tulee ihan mieleen sellainen sarjakuvamainen kaboom! -kuvio. Ehkä tykkään kuitenkin enemmän siitä, kun korun osat ovat alaspäin kivasti limittäin.
Korvikset ovat muuten jo korvissani Woodstock-ravintolassa otetuissa kuvissa. Taisin jutussa mainitakin jo traditionaaliseen blogityyliin, että wait for it…
Eikös sunnutaina ole Suomessa äitienpäivä? Meillä täällä se on aina vasta toukokuun viimeisenä sunnuntaina. No, tässä teemaan löyhästi sopivaa pohdintaa ja mahdollinen äitienpäivälahjavinkki David Bowieta fanittaville äideille!